Esimies kiusaa?

Esimies ei tervehdi, katselee pitkin seiniä ohi kulkiessaan, ei puhu, etsii aina virheitä. Antaa erilaiset ohjeet ja tiedot uudistuksista kuin muulle työyhteisölle. Jos yleensä tietoa antaa. Ei kerro työyhteisössä pidettävistä kokouksista tai neuvonpidoista. Eikä vahingossakaan kutsu toiminnan suunnittelu- tai kehitämispalaveriehin.
Mistäkö kaikki sai alkunsa? Kai siitä helteisestä kesäaamusta, kun lomani jälkeen virkistyneenä kepein askelin astuin kahvihuoneeseen ja tämä uusi tulokas veti oven kiinni perässäni, istahti vastapäätä ja lausahti: "Nyt kun olemme kaksin voitkin kertoa minulle, ketkä täällä ovat niitä selkäänpuukottajia ja pahan puhujia. Meidänhän on kuitenkin pidettävä yhtä." Nyt tiedän, että vataus oli väärä:"Kuulehan, kun olen kauan sitten päätänyt, että tuollaiset asiat jokainen selvittää aivan itse." Minkä jälkeen en kuulema voi luottaa ihmisiin eikä kanssani ei voi keskustella, koska suutun.
Olen kyllä etsinyt vikaa itsestäni, ollut ystävällinen, avannut keskusteluja. Kaikki päättyy katastrofiin. Nyt mietin lähdenkö vai enkö lähde? Annanko hänen voittaa vai enkö anna? Mitä teen?
155412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

minua on esimies kiusannut henkisesti ja teettänyt sellaisia töitä että on saanut minusta yliotteen nyt olen ollut pitkään sairaslomalla olen ottanut yhteyttä ammattiliittoon työterveyteen työsuojelupiiriin kaikki siirtävät vastuun aina seuraavalle mutta minäkään en anna periksi .hoidan tämän asian jotenkin olen nuori ja pitkä työura vielä edessä.hyvää jatkoa kaikille jotka olette joutunut huonosti kohdelluksi ja kiusatuksi.

Äänestä
  • Oma esimieheni on aivan kuin näiden kirjoittajien pomot. Minut on jätetty porukan ulkopuolelle. Kukaanhan ei uskalla julkisesti asettua tukemaan kiusattua. Kaikki haukkuvat pomoa selän takana.

    Olen itsekin ottanut yhteyttä työterveyslääkäriin ja -psykologiin, työsuojeluvaltuutettuun, työsuojelupiiriin ym. Ei mitään ! ole tapahtunut. Nii -in. Mistähän nekin palkkaa nostaa? Luulin, että nykyaikana on keinot puuttua selviin tapauksiin, mutta eipä ole.

    Äänestä

...niin kai sitä pomoakin saa sitten kiusata.
Anna mennä täysillä takaisin.
Jos se ei halua olla sun kaveri se on sun vihollinen. Puukota selkään.

Äänestä
  • Johan tämä käsiteltiin: silmä silmästä jne. -systeemi johtaa vain paheneviin ongelmiin, kostonkierteisiin ja nyrkkitappeluihin.

    KostoFANTASIOILLA saattaa olla tulehdusta lievittävä vaikutus, mutta koston TOTEUTTAMINEN syö ihmistä siinä määrin, ettei sellaiseen voi ketään kehottaa.

    Eihän ihmistä voi kehottaa tekemään pahaa itselleen, kuten esimerkiksi "juo viinaa, se helpottaa". Kaikki eivät ole niin aggressiivisia itseään tai muita kohtaan.

    Katkeruudesta ja kyynisyydestä voi parantua ajan kanssa, mutta tehtyjä tekoja ei saa mitenkään tekemättömäksi.

    Äänestä

  • vanha juttu... kirjoitti:

    Johan tämä käsiteltiin: silmä silmästä jne. -systeemi johtaa vain paheneviin ongelmiin, kostonkierteisiin ja nyrkkitappeluihin.

    KostoFANTASIOILLA saattaa olla tulehdusta lievittävä vaikutus, mutta koston TOTEUTTAMINEN syö ihmistä siinä määrin, ettei sellaiseen voi ketään kehottaa.

    Eihän ihmistä voi kehottaa tekemään pahaa itselleen, kuten esimerkiksi "juo viinaa, se helpottaa". Kaikki eivät ole niin aggressiivisia itseään tai muita kohtaan.

    Katkeruudesta ja kyynisyydestä voi parantua ajan kanssa, mutta tehtyjä tekoja ei saa mitenkään tekemättömäksi.

    Jos haluaa kääntää toisen poskensa niin miksi sitten pitäis valittaa kiusaamisesta.
    Koittaa kestää vain.

    Äänestä

  • ?????????++ kirjoitti:

    Jos haluaa kääntää toisen poskensa niin miksi sitten pitäis valittaa kiusaamisesta.
    Koittaa kestää vain.

    missä sananlaskuilla ei tee yhtikäs yhtään mitään. Maailma ei ole niin mustavalkoinen, että aina on vain kaksi vaihtoehtoa valittavana.

    Kiusaaja antaa kiusatulle tehtävän, kiusaamistilanteessa pärjäämisen, vahtii ja kritisoi kiusatun suoriutumista annetusta tehtävästä. Mielekästä tämä on vain kiusaajalle, kaikille muille tämä on turhaa, kiusallista ja vahingollista.

    Jos kiusattu puolustautuu, syyttää, vaatii selitystä tai kiusaamisen lopettamista, kiusaaja vastaa esittämällä aina vain kaksi mieleistään vaihtoehtoa, vääristelee sanoja ja asioita, ottaa toisen puheesta (tai kirjoituksesta) mieleisensä, sopivat sanat, liittää ne tarkoitustaan palveleviin käsitteisiin ja jauhaa siitä sitten vaikka maailmanloppuun asti...

    Kiusaaja ei ymmärrä, eikä tule koskaan ymmärtämäänkään, miksi muut eivät halua noudattaa hänen sääntöjään. Kiusaajaa ei voi ymmärtämällä parantaa, hänet voi vain eristää. Kiusaaja yrittää eristää jonkun muun, koska itse pelkää tulevansa eristetyksi. Kiusaajan säännöillä toimiva ei pärjää työyhteisössä, missä ihmiset ovat tasa-arvoisia ja arvostavat toisiaan.

    Äänestä

  • sellainen asia... kirjoitti:

    missä sananlaskuilla ei tee yhtikäs yhtään mitään. Maailma ei ole niin mustavalkoinen, että aina on vain kaksi vaihtoehtoa valittavana.

    Kiusaaja antaa kiusatulle tehtävän, kiusaamistilanteessa pärjäämisen, vahtii ja kritisoi kiusatun suoriutumista annetusta tehtävästä. Mielekästä tämä on vain kiusaajalle, kaikille muille tämä on turhaa, kiusallista ja vahingollista.

    Jos kiusattu puolustautuu, syyttää, vaatii selitystä tai kiusaamisen lopettamista, kiusaaja vastaa esittämällä aina vain kaksi mieleistään vaihtoehtoa, vääristelee sanoja ja asioita, ottaa toisen puheesta (tai kirjoituksesta) mieleisensä, sopivat sanat, liittää ne tarkoitustaan palveleviin käsitteisiin ja jauhaa siitä sitten vaikka maailmanloppuun asti...

    Kiusaaja ei ymmärrä, eikä tule koskaan ymmärtämäänkään, miksi muut eivät halua noudattaa hänen sääntöjään. Kiusaajaa ei voi ymmärtämällä parantaa, hänet voi vain eristää. Kiusaaja yrittää eristää jonkun muun, koska itse pelkää tulevansa eristetyksi. Kiusaajan säännöillä toimiva ei pärjää työyhteisössä, missä ihmiset ovat tasa-arvoisia ja arvostavat toisiaan.

    Sua ei oo kiusattu vielä tarpeeksi.
    Sellaista jota kiusataan paljon sairastuu ja hän on valmis tekemään mitä vain.
    Vaikka polttamaan itsensä työpaikan pihalla.

    Äänestä

  • kiusattu........... kirjoitti:

    Sua ei oo kiusattu vielä tarpeeksi.
    Sellaista jota kiusataan paljon sairastuu ja hän on valmis tekemään mitä vain.
    Vaikka polttamaan itsensä työpaikan pihalla.

    Tämäkö on tavoitteesi?

    "Sellaista jota kiusataan paljon sairastuu ja hän on valmis tekemään mitä vain.
    Vaikka polttamaan itsensä työpaikan pihalla."

    Ei varmaankaan. Ihmisellä on itsesuojeluvietti (niin kuin kaikilla eläimillä) ja se suojelee
    meitä jopa itseltämme, jos vain annamme sen toimia rauhassa. Haemme apua, mistä vain sitä pystymme raapimaan muru kerrallaan.

    Itse sain apua lukemisesta ja vertaistarinoista (netistä). Minulla oli yksi luotettu ystävä, jolle saatoin kertoa asioista ilman hulluksi leimaamista. Kävin terapiassa, mutta siitä tulin vain vakuuttuneeksi, että työpaikasta lähtö on edessä, koska minulta vaadittiin sellaisen roolin ottamista (sairas ja syyllinen, mutta nöyrä ja katuvainen), joka ei todellakaan ollut "minua", vaan koin, että yhtä hyvin voisin olla aivokuollut.

    Kun kiusattu hautoo itsemurhaa, hän voi hakea itselleen "oikeutusta" tähän tekoon. Itsemurhaviestilläkin on kuulemma se tarkoitus, että ihminen saa itsensä tarpeelliseksi surulliseen tilaan, että pystyisi toteuttamaan pelottavan tekonsa. (Tämä siis kirjaviisautta...)

    Tiedän yhden tapauksen, jossa itsemurhaa hautova käytti puolituttuaan, johon törmäsi sattumalta, "laukaisimena" eli purki vihansa ja tuskansa tähän -toisin sanoen yllytti itseään vihaan ja tuskaan tämän toisen avulla - ja meni sitten ja tappoi itsensä. Sille puolitutulle tuli tästä elinikäinen trauma, varsinkin kun ympäristö vielä syytti häntä, vaikka hän ei tiennyt itsemurhaajan tilanteesta tai aikeista mitään ja jopa yritti auttaa tätä, kun huomasi, että kaverilla oli joku hätä. Itsemurhaaja katui myöhemmin sairaalassa kituessaan ja sanoi, ettei hän ollut tarkoittanut tappaa itseään, mutta kuoli sitten saamiinsa vammoihin.

    Ei pidä leikkiä omalla eikä toisten elämällä. Vaikka nyt tuntuisi miten pahalta, asia voi muuttua ja muuttuukin, mutta ajan kanssa. Tarvitaan kärsivällisyyttä ja malttia odottaa. Tiedän kokemuksesta, että juuri silloin, kun on suurin "pakko tehdä jotain", ei kannata tehdä mitään, vaan istua hiljaa ja odottaa. Tietysti olisi parempi, jos voisi mennä johonkin syrjäiseen paikkaan (missä kukaan ei kuule eikä näe) ja karjua ääneen tai viskellä kiviä. Tämä on auttanut minua: vihan purkaminen fyysisesti johonkin sinänsä harmittomaan toimintaan.

    Ehkä ihmisiltä on vaikea saada apua ja tukea, koska he pelkäävät auttaa. He pelkäävät tekevänsä ratkaisevan virheen, niin että tapahtuu jotain kauheaa ja he joutuvat tuntemaan syyllisyyttä siitä. Jotkut ihmiset ovat pahoja, mutta suurin osa on aivan tavallisia, hyvää tarkoittavia, mutta myös osaamattomia ja arkoja monessa asiassa. Minäkin tässä kirjoitan "perhosia vatsassa", koska en tiedä, missä oikein olen tässä keskustelussa osallisena.

    Jos on uhri, ei kannata ottaa sitä minään velvoitteena suorittaa osansa loppuun. Uhriksi päätyy vain olemalla väärässä paikassa väärään aikaan, ei sen kummempaa. Uhrin ei kannata uhrata itseään. Jos joku tekee sinulle pahaa, älä missään nimessä rankaise siitä itseäsi. Työpaikka on vain työpaikka, ei koko elämä ja minuus. Voi olla, että joutuu muuttamaan koko elämäntapansa, jos lähtee pois kiusaamistilanteesta, mutta se on parempi vaihtoehto, kuin maksaa terveydellään siitä, että säilyttää joitakin muita asioita elämässään.

    Minuakin painostettiin sillä, että "pakkohan sinun on töissä käydä, milläs muuten elät". No, olenhan minä käynyt töissä: irtisanoutumiseni jälkeen olen tehnyt pätkätöitä ja ollut välillä työttömänä, mutta ajattelen sen niin, että olenpahan päässyt 7 uuteen työpaikkaan, vaikka minulle povattiin synkkää ja työtöntä tulevaisuutta, koska olen jo "niin vanhakin".

    Kiusattu sairastuu aivan varmasti. Mutta minäkin aloin sairaslomalla jo itsekin ihmetellä, miksi ylipäänsä olen sairaslomalla. Terapeuttikin tokaisi, että ihmeen hyvinvoivaltahan sinä näytät. (Ihmetteliköhän se sitä, mikä heidän organisoidussa kiusaamisessaan oli vikana, kun se ei tehonnut...) Kävin kokeilemassa, miltä tuntuisi palata työpaikalle, mikä varmensi diagnoosin: pahoinvointini johtui vain ja ainoastaan työpaikan ilmapiiristä ja tapahtumista, vaikka yritettiin väittää, että reagoin työpaikkahäirintään niin voimakkaasti, koska siviilielämäni oli niin pielessä (omasta mielestäni se oli ok, mutta eihän "hullua" kuunnella).

    Kiusaamisen kavaluus on siinä, että kiusatulle tyrkätään kärsijän rooli ja oletetaan, että hän mukisematta hyväksyy sen ja suorittaa oman osansa loppuun käsikirjoituksen mukaisesti. Jos hän ei välittävinään, kiusaamista raaistetaan, jos hän puolustautuu, taas kovennetaan otteita. Koko prosessin mielettömyys on juuri tässä! Jos kukaan ei puutu prosessiin ja katkaise sitä, lopputulos on kauhea, yksi ihminen on nujerrettu tai pahimmillaan päädytään väkivaltaan ja yksi tai useampi ruumis korjataan pois näyttämöltä.

    Näistä kertomuksista päätellen, mitä täältäkin saa lukea, useimmiten prosessin katkaisee uhri lähtemällä pois kiusaamistilanteesta. Kiusaajaan on turha vedota, koska hän ei edes kykene katkaisemaan sitä, minkä on laittanut käyntiin. Työnantaja voi katkaista prosessin siirtämällä kiusaajan toisiin tehtäviin tai irtisanomalla hänet. Lisäksi koko jäljelle jääneelle työporukalle on järjestettävä kriisiapua ja pidettävä palavereja niin, että normaali työnteko voi jatkua, ja kaikille tulee selväksi, mitä ja miksi on tapahtunut, ja mitkä ovat seuraukset, jos sama toistuu. Kiusattu tarvitsee erityistä tukea, että hänen luottamuksensa työyhteisöön sekä hänen työkykynsä palautuu.

    Toistaiseksi vielä on kiusattu itse lähes yksin vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Se täytyy muistaa, että meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä ja se on meille liian arvokas, että sen voisi uhrata jonkun tai edes useamman pahan, mutta mitättömän ihmisen turhien ja typerien tekojen vuoksi.

    Äänestä

Mieti, mitä itse voitat pysymällä epätyydyttävässä tilanteessa. Paskoja esimiehiä ei vaihdeta kädenkäänteessä. Yleensä paskalla esimiehellä on vielä paskempi ylempi esimies, joka on valinnut hänet tehtäväänsä juuri kieron luonteen takia. Kuvaamasi keskustelu kertoo aivan täydellisen väärästä suhtautumisesta alaisiin. Paljon on korjaamista nykyisessä johtajakoulutuksessa, todella paljon. Sinun asemassasi lähtisin ensitilassa, jos suinkin vain mahdollista. Näyttäisi siltä, että kaunainen esimiehesi on valmiina puukottamaan sinua selkään heti tilaisuuden tullen, jos jostain syystä työnantajalle tärkein anti eli työpanos jostain syystä (sairaus tms.) kärsii. Ruoho voi olla hyvinkin vihreämpää aidan toisella puolella.

Äänestä
  • Nykyään tuntuu, että on lähes sääntö ei poikkeus työntekujän olla varpaillaan kokoajan paikkansa puolesta. Pienen tynantajat ja isoissa firmoissa esimiehet kiusaavat, et ole koskaan tarpeeksi hyvä tai oikeastaan vain silloin kun ei tarvitse maksaa palkkaa, olet hyvä.

    Äänestä

  • Työpaikan ilmapiiristä vastuu on ennenkaikkea esimiehillä, jo lainmukaan heillä on velvollisuus puuttua epäkohtiin kun ne tuodaan esiin. Hankalampaa onkin jos se ison ongelma on pomo ja hänen vätysmäinen pomonsa.

    Äänestä

tehdään loppu kiusaajistamme,itse olen kanssa niin kypsä minua kohdanneesseen törkeään simputukseen kunnan palkkalistoilla jotta olen kohta valmis kannattamaan venäjän mallia.

Äänestä

...olen yhdessä isossa siivousfirmassa töissä ollut jo vuodesta 2003. Koskaan ei ole työilmapiiristä ollut valittamista, mutta nykyään on.
Kesälomani jälkeen alkoi yksi helvetti.. Minun siivouspiirissäni olevat lomittajat aiheuttivat lomani aikana sellaisen valituskierteen josta ei ole ilmeisesti ulospääsyä. Esimieheni kaataa nyt minun niskalle syyn myös asioista, joita on tapahtunut silloin kun olin viettämässä lomaa.
Tilanne paheni vielä sen jälkeen kun en suostunut haukkumaan työkaveriani hänen selän takana. Sen jälkeen meidän esimies otti molemmat silmätikuiksi. Pompotus on kamala, seläntakana esimies haukkuu meitä muille työntekijöille ja kuulemma olemme saamassa kirjallisen varoituksen. Emme vaan tiedä minkä takia. Tästä kirjallisesta varoituksesta kuulin ihan muualta kuin esimieheltä itseltä.
Ei kuulemma potkutkaan ole enään kaukana.
Työpaikka missä vielä hetki sitten viihdyin, on nyt muuttunut piinaavaksi paikaksi. Töihin on vaikea mennä. En enään osaa töissä tehdä mitään oikein. Ja kaikki sen syytä mitä lomani aikana on tapahtunut ja sen että en halunut puhua pahaa ihmisestä, kenestä ei ole pahaa sanottavaa.
Nyt tässä odotan koska saan sen kirjallisen varoituksen ja potkut... ja ilman syytä.
Olen alkanut nyt itse miettimään työpaikan vaihtoa.

Äänestä

Omassa työpaikassani eka esimies oli säheltäjä ja puhui yhtä nopsaan kuin konekivääri ampuu, mutta hän oli suurpiirteinen, huumorintajuinen ja joustava. Hommat hoitui ja aamuisin oli kiva tulla töihin. Toka esimies oli jo ärsyttävämpi, kohteli meitä nipottavammin ja ikään kuin oltaisiin lapsukaisia. No, tämä kolmas ja nykuinen esimies onkin oma lukunsa: nipo, äärettömän joustamaton, ja esittää kaikki palautteensa negatiivisesti ja vihaisella kiukkuisella käytöksellä. Arvatkaas onko kiva tulla aamusella enää töihin!

Koska itse en aio enää keski-iässä antautua aiheetta sylkykupiksi, ja koska esimiehen palaute on selkäesti ylilyövää ja turhaa, niin olen antanut samalla mitalla palautetta ja suutahtanut. Ja tästähän sitten on seurannut se, että olen mustalla listalla työpaikassamme. Hän muistuttaa määräajoin olemassaolostaan henk.kohtaisesti edellä mainitulla tavallaan, eli ilkeillen, syytelleen ja tiuskien. Vaatii joka ikiseen asiaan lupaansa, kohta varmasti jo vessassa kusella käymiseen pitää kysyä etukäteen lupa. Palkkakehitys polkee paikallaan, muut ovat saaneet matkan varrella tarkistuksia palkkaansa, minä en. Kuten ei pari muutakaan kolleegaa, jotka uskaltavat ilmaista mielipiteitään.

Valittaa ei kannata tässä talossa ylemmille pomoille. Seuraavan tason johtajamme on myös vastenmielinen tyyppi, katsoo tuijottaen ja epäilevällä otteella sanomatta sanaakaan, joten kaikki asioinnit hänen kanssaan ovat yhtä piinaa. Myös henkilöstöjohdolle päin on turha valittaa ja avautua, johto koostuu intohimoisista saneeraajista ja julmureista, sellaisia kokoomuslaisten nuorten dynaamisten toimintojen tehostamisten mallikappaleita, täysin tunteettomia jyriä. Entä vara-tj tai tj? Eijei, turha toivo, he ovat myös kylmänviileitä ja viis veisaavat alaistensa kohtelusta.

Tässä talossa ainoa ratkaisu olisi irtisanoutuminen ja työpaikan vaihto. Sitä tässä jatkossa yritetäänkin, mutta muutoin en irtisanoudu ja lähde taloudellisesti kurjaan asemaan ilman seuraavaa työpaikkaa. Sellaista palvelusta en pomolleni aio tehdä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tossu kirjoitti:

Esimies ei tervehdi, katselee pitkin seiniä ohi kulkiessaan, ei puhu, etsii aina virheitä. Antaa erilaiset ohjeet ja tiedot uudistuksista kuin muulle työyhteisölle. Jos yleensä tietoa antaa. Ei kerro työyhteisössä pidettävistä kokouksista tai neuvonpidoista. Eikä vahingossakaan kutsu toiminnan suunnittelu- tai kehitämispalaveriehin.
Mistäkö kaikki sai alkunsa? Kai siitä helteisestä kesäaamusta, kun lomani jälkeen virkistyneenä kepein askelin astuin kahvihuoneeseen ja tämä uusi tulokas veti oven kiinni perässäni, istahti vastapäätä ja lausahti: "Nyt kun olemme kaksin voitkin kertoa minulle, ketkä täällä ovat niitä selkäänpuukottajia ja pahan puhujia. Meidänhän on kuitenkin pidettävä yhtä." Nyt tiedän, että vataus oli väärä:"Kuulehan, kun olen kauan sitten päätänyt, että tuollaiset asiat jokainen selvittää aivan itse." Minkä jälkeen en kuulema voi luottaa ihmisiin eikä kanssani ei voi keskustella, koska suutun.
Olen kyllä etsinyt vikaa itsestäni, ollut ystävällinen, avannut keskusteluja. Kaikki päättyy katastrofiin. Nyt mietin lähdenkö vai enkö lähde? Annanko hänen voittaa vai enkö anna? Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu