Mittani alkaa olla täynnä avopuolisoani. Ero on ollut aina välillä mielessä, mutta en ole päästänyt ajatuksia sen pidemmälle, koska en halua lapsille sitä. Nyt kuitenkin ero alkaa tuntua ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Vanhemman kuolema on lapsille pahinta mitä voi sattua, mutta eroaminen on heti sen jälkeen toiseksi pahinta. Olen mielestäni hyvä isä, puolisoni mielestä huono. Itse pidän myös häntä hyvänä äitinä ja olen sen hänelle usein sanonutkin. Puolisona hänestä on kuuden vuoden yhteiselon jälkeen kasvanut ilkeä, hankala ja huumorintajuton akka, jolle tärkeintä on lasten rytmi henkeen ja vereen. Se on mielestäni myös tärkeää lapsille, mutta johtuu varmaan osaamisestani etten pysty aina pitämään tiettyjä aikatauluja esim lasten päiväunillelaitossa. En tee mitään virheitä tahallani ja olenkin sanonut puolisolleni että en vaan ole yhtä täydellinen kuin hän on. Ei luota minuun lainkaan, en saa viedä vanhemmilleni lapsia koska ei luota heihinkään, hänen pitää aina olla mukana että pystyy vahtimaan että lapsia kohdellaan hyvin. Omat vanhempansa ovat kultaa ja heille voi antaa lapset koska tahansa. Meillä on uusi omakotitalo, jonka tein, kaikki uutta, ei vaan mikään kelpaa puolisolle, on kiittämätön kaikesta mitä hänelle teen ja on valmis jättämään minut kun en osaa hoitaa lapsia. Lapset kuitenkin ovat enemmän perääni ja olen aina täysillä sydämillä mukana kun olen heidän kanssaan. Lapset ovat yhden ja kolmen vuoden ikäisiä. En tiedä mitä tekisin, ajatus erosta ja samalla perheenrikkoutumisesta lasten kannalta tuntuu tosi pahalta. Olen kiltti avomies ja kaikinpuolin hyvä ihminen, jatkuva negatiivinen palaute lastenhoitamisesta ottaa kuitenkin todella koville, kun monet syytökset ovat vielä täysin aiheettomia. Jos vastaani tulisi lämminhenkinen nainen, olisi eroaminen varmasti helpompaa ja uuden suhteen aloittaminen paras vaihtoehto itseni kannalta. En vaan tiedä olenko valmis lasteni takia eroamaan. Tässä on nyt vain vähän kerrottu parisuhteemme kuvioista, mutta kertokaa ajatuksianne mitä mieltä olette tilanteestani.
Suhde päättymässä lasten takia
isäressu
374378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
niin meillä on roolit juuri päinvastoin. Minä teen äitinä kaiken mahdollisen lapsen eteen (ml. rytmistä huolehtimisen), pidän kotia siistinä ja kotiruokaa on aina kaapissa. Mies käy töissä, ja väittää että sen vuoksi on niin väsynyt, että minun äitinä tulee huolehtia lapsesta 24/7. Tai mies osallistuu silloin kuin se hänelle itselleen sopii. Mies kaiken kukkuraksi nalkuttaa minulle, miten huono äiti minä olen. Tämän päälle meillä ei ole ollut minkäänlaista hellyyttä - seksielämästä puhumattakaan - viimeisistä raskauskuukausista lähtien. Tuolloin mieheni piti minua irstaana himohulluna, ja nykyään ei tohdi istua edes vieressäni. Oma itsetunto sentään viestii, että olen ihan hyvännäköinen ja varmasti haluttavakin monen mielestä. Lapsemme täyttää pian 10 kk.
Kyllä paikkansa pitää koko tarina. Meillä myöskään ei seksielämää juurikaan ole. Olen yrittänyt painottaa sen tärkeyttä suhteessa - se puhdistaa ilmapiiriä ts. parantaa haavoja ja lähentää toisia ja kaikenlisäksi molemmat pitävät siitä. Puolisoa vaan ei saa ikinä lämpeämään, kun on aina tekosyitä miksei saa koskea. Kuitenkin valittaa usein ettei saa hellyyttä kun annan vaan lapsille aikaani. Vähän vaikeeta antaa hellyyttä motkottavalle naiselle joka saa mieleni usein alakuloiseksi. Jos haluat purkaa itseäsi enemmän, voin antaa söhköpostiosoitteen. Ehkä molemmat voisimme auttaa toisiamme jotenkin.
isäressu heti vastoinkäymistentultua ala pyytelemään kohtalotovereilta sähköpostiosoitteita. ole hellä vaimollesi ilman seksin ajatustakaan. kyllä se ihana vaimosi sieltä stressinalta vielä löytyy, kun jaksat kyllin häntä helliä. motkotuksista älä välitä se on hänen tapansa purkaa omaa väsymystään liian täydellisen äityden tavoittelemisen paineessa.malta odottaa perheesi tarvitsee sinua.
Kiitos asiantuntevista kommenteista. Onhan tätä "riitelyä" jatkunut jo ensimmäisen lapsen raskausajoista saakka, mutta pahemmaksi ollaan koko ajan menty ja hullummaksi vaan mennääb. Sanon sitaiteissa riitelyä, sillä se on sitä että vaimo huutaa ja minä otan vastaan, kun en lasten kuullen pysty takaisin antamaan, ajattelen siinäkin lasten parasta johtuen kai kiltteydestäni. On vaikea antaa hellyyttä ja olla toisen lähellä, jos toinen alituiseen antaa aiheita pysyä kauempana. Mulla on aina ollut huono itsetuntu, mutta nyt on koko ajan alkanut vahvistumaan se ajatus että ansaitsisin parempaa kumppania. Kyllä kaikella on rajansa.
käydä perheneuvolassa puimassa asiaa? Ihan vaikka lasten takia kerran vielä yrittää, sit jos aivan mahdottomalta tuntuu, niin ei todellakaan kaikkea tartte kestää... tiedä sitten millainen puolisosi on sinua kohtaan, jos ero tulee... Kuulostaa vaan niin tutulta, paitsi että minä itse olen nainen...
Perheneuvolas on käyty ja käydään edelleen. Ongelmana on vaan harvat käynnit eli aikoja ei saa kun kerran kuussa resurssien takia.
siis vaimosi? Itse huomasin silloin kun olin kotiäitinä niin sitä kerkesi päivän aikana miettiä kaikki huonot puolet toisesta. Nyt ei enää jaksa miettiä ja osaa arvostaa toista kun ollaan tasa-arvoisia kotitöissä.
Nyt käy töissä, aloitti hiljattain. Se on varmasti suhteelle parempi ettei näe toista 24 tuntia päivässä.
Yksi näkökanta tämäkin. Olen elämäni varrella huomannut, että kyllä se niin tahtoo olla, että näissä parisuhteissa löytyy aina syystä molemmista.
Asiat, jotka isäressu on tänne kirjoitellut ovat hänen näkökantojaan. Olen aivan vakuuttunut, että vaimolla olisi toiset näkökannat asioihin. Paremmat/huonommat/oikeat/väärät, siihen en ota kantaa, mutta erilaiset joka tapauksesa.
Ensimmäisenä pisti silmään, jossakin tuossa alkuvaiheessa ketjua se, että uusi nainen olisi kiva löytää ja silloin olisi helpompi lähteä edellisestä liitosta...tai jotain siihen suuntaan.
Iso virhe! Mielestäni! Näitä miehiä on nähty. Ihmisestä ei ole antamaan uudelle kumppanille yhtään mitään siinä vaiheessa, kun on juuri erottu.Eikä melko pitkään aikaan sen jälkeenkään. Pahimmassa tapauksessa ei ole edes erottu vaan uusi kumppani on kuvioissa jo erovaiheessa. Sellainen on erittäin raskasta uudelle kumppanille.
Olisin sitä mieltä, että ero kannattaa hoitaa ensin. Järestää elämänsä kuntoon ja sen jälkeen rueta "hommaamaan" uutta naista, kun on päässyt tasapainoon menneisyytensä kanssa. Silloin myös uudella suhteella on jonkinlaiset eväät onnistua.
Eli ei kannata keskustelupalstoilta rueta uutta suhdetta etsimään ennen kuin vanha on "kuollut ja kuopattu". Se ei ole oikein ketään kohtaa ja osoittaa "uuden suhteen etsijältä" hyvin suurta itsekkyyttä.
Heitä moinen narsistinen eukko tantereelle.
Ota eron tullessa yhteishuoltajuus lasteen nähden, se jatkuva riitely ja toisen mollaaminen on pahempaa kuin ero.
Kiitos kommentista. Varsin hyvä näkökanta.
Mistä sunlaisia miehiä löytää??? Meillä lapset 1 v ja 8 v. Minä hoidan kodin ja lapset, mies ei juurikaan tee mitään. Olen aina ihaillut miehiä jotka osaavat olla lasten kanssa ja tekevät jotain myös kotona ihan ilman pyytämättäkin. Mä olen itse sitä mieltä että sun vaimo ei ymmärrä mitä se sussa menettää, ennenkun sua ei ole siinä joka päivä saman katon alla. Tsemppiä sulle mitä ikinä teetkin.
Teen kotona lähes kaikkia töitä ja usein tuntuukin että olen nainen talossa. Olet varmasti oikeassa että vaimoni huomaa vasta menetettyäni minut miten paljon olen hänen vuokseen tehnyt.
Todella, missä kaltaisesi miehet ovat? Itellä mies tuurijuopottelija joka yrittää vuodesta toiseen elää siivelläni vaikka en ole edes töissä, kaihtaa töihin menoa kuin ruttoa ja on taloudellisesti ollut vaikeuksissa jo vuosia. Jotenkin muistuttaa äitiressukkaansa, sosiaalitoimiston elättiä useat vuosikymmenet.
Kuulostaa siltä että vaimosi ei oikein luota sinun tyyliisi olla isä ja on epävarma myös omasta äitiydestään.
Minun oli jossain vaiheessa vaikea hyväksyä mieheni tapaa huolehtia lapsista, hän teki asiat eri tavalla kuin minä ja jostain syystä kuvittelin että hänen tapansa olisi jotenkin huonompi, olin muuten täysin väärässä.
Onko vaimosi uupunut? monet tuon ikäisten lasten äidit ovat ja sekin aiheuttaa nalkutusta.
Jos väsymys jatkuu tarpeeksi kauan sitä alkaa pitää ihan normaalina olotilana eikä huomaa nalkuttavansa tai olevansa töykeä.
Olet luultavasti täysin oikeassa. Vaimoni näkee isänä olemiseni riittämättömänä ja on myös epävarma omasta tilastaan. Se vaan on lisäksi niin että mies ja nainen on luotu erilaisiksi. Ei ne voi millään olla samanlaisia kaikissa ajatuksissa. Varsinkin lasten asioissa tämän huomaa helposti. Isän ja äidin rooleja ei voi verrata keskenään. Ehkä vaimoni on uupunut ja väsynyt mutta ei se oikeuta ainaiseen nalkutukseen. Itse olen sairastanut puolet iästäni masennusta ja kärsinyt sen tuomasta väsymyksestä ja silti pystyn hillitsemään itseni.
Luuletko että vaimosi voisi viettää lomaa muutaman päivän niin että sinä huolehtisit lapsista, vaikka jonkun merkkipäivän verukkeella?
Kai puolisollasi on jokin kodin ulkopuolinen harrastus? oman kokemukseni mukaan jo se että pääsee pariksi tunniksi viikossa tekemään jotain ihan omaa auttaa tosi paljon ja huomaa etteivät ne kotiongelmat ole koko elämän sisältö.
Jos eroatte, vaimo kuitenkin joutuu sen tosiasian eteen että lapset ovat välillä sinun luonasi, silloin on myöhäistä korjata teidän suhdettanne.
Olisiko pariskunnille järjestetysitä viikonloppukursseista apua? Saisitte olla kahdestaan ja miettisitte miten suhteenne voisi paremmin.
Tiedän että jatkuva nalkutus on ihan hirveää ja sitä unohtaa että toisessa on hyviä puolia joiden takia alunperin on aloitettu yhteinen elämä. Lasten ei missään nimessä pitäisi joutua kuulemaan tuollaista.
Kun erosin pidin tiukasti kiinni siitä, etteivät lapset joutuneet kuuntelemaan isän haukkumista keneltäkään, edes minulta. Heillä on oikeus kunnioittaa ja ihailla isäänsä, niin on sinunkin lapsillasi.
Minusta on hyvä että mietit näitä asioita, se osoittaa että välität, voimia teille.
Ei vaimo lähtisi minnekään yksin pitkäksi aikaa, koska ei luota kykyyni hoitaa lapsia. Joskus olen ehdottanut lähtemistä kerrankin yksin jonnekin, ihan vaan vaikka kaverin kanssa syömään, mutta hän ei kuulemma tarvitse omaa aikaansa.
Ratsastus on ainut harrastus minne pääsee ihan yksin, sitä on kerran viikossa ja on sanonutkin sen olevan iso henkireikä hänelle.
Tuli tässä mieleeni kun luin tarinaasi, että kommunikointi teillä taitaa olla ihan metsässä.
Etkö voisi sitten sanoa vaimollesi kaikkea tuota jonka sanoit täälläkin, onhan se ehkä parempi kuitenkin jos te tiedätte mitä toistenne päässä liikkuu.
Nyt kuultiin vain sinun näkemyksesi asiaan, mutta vaimolla saattaa olla ihan hyvin samanlaiset mietteet pohjimmiltaan kuin sinulla.
Aloittakaa nyt herran tähden kommunikointi toistenne kanssa ennen kuin on liian myöhäistä.
Ei se ihan metsässä ole. Keskustelut tosin muuttuvat usein huutamiseksi vaimoni puolelta, että sen vuoksi kommunikointi välillä tökkii.
Kaikesta ongelmista on puhuttu yhdessä, minä vaan olen syyllinen kaikkeen. Syyttää lähes tyhjästä. Perheneuvolassa on myös käyty, omasta aloitteestani. Vaimo oli vastahakoinen tulemaan sinnekin, sanoi ettei ole mitään puhuttuvaa. Käyntejä vaan on ollut niin harvakseltaan, että niiden tuoma hyöty tahtoo jäädä liian pieneksi ja ero on päivä päivältä lähempänä.
Toivon kovasti, että saisitte asiat kuntoon ja perheen pidettyä kasassa.
Minun mieheni eksä ei ymmärtänyt hyvän päälle, ja niinpä menetti kultakimpaleen. Tekee kotitöitä, välittää lapsistaan ja on kaikinpuolin kunnollinen ja luotettava mies. Niin ei. Nainen ei kyennyt huomaamaan asioita ja halusi eron. Käsittämätöntä.......
No, onneksi me sitten kohtasimme ja pystymme nauttimaan nyt yhdessä tästä elämästä:) Toisen arvostaminen ja hellittelyt on tärkeitä juttuja! Aion pitää aarteestani hyvää huolta loppuelämän.
Toivon kuitenkin teille voimia taistella perheenne puolesta -kyllä meitä uusperheitä on jo ihan riitävästi.. Ja voin sanoa, että se, jos mikä vaatiikin sitten siltä parisuhteelta paljon!
Tsemppiä!
Naisillahan kyllä on usein se ongelma, että ei luoteta siihen, että mies saattaa hoitaa hommat ihan yhtä hyvin kuin nainenkin, mutta vain eri tavalla. sikäli kuulostaa kyllä vähän siltä, että naisesi on kontrollifriikki.
Omassa lapsuudessani äiti oli lähes aina kotona ja sikäli rutiinihommat sujui lasten kanssa liukaasti. minusta oli kuitenkin hauskaa kuin saimme välillä olla vaan isän kanssa joka hoiti hommat vähän kömpelösti ja hassusti. Mutta kaikki kuitenkin sujui ja en laittanut ollenkaan pahakseni kun isä hoiti hommia. Ehkä siis naisenkin pitäisi luopua kontrollistaan kun kaikki sujuu isältäkin.
luulisi kuitenkin, että vaimosi voisi tehdä jotain muutoksia toimintaansa jos vaihtoehtona on ero. Ei kai kukaan nyt huvikseenkaan ala erota, pelissä on kuitenkin sen verran paljon.
No tsemppiä teille kuitenkin.
saamasi vastaukset ja omat kommenttisi niihin.
Minusta näyttää kyllä että sinäkin syyttelet ja kannat kaunaa vaimoa kohtaan aika tavalla. Olet hirveän vihainen, ja hylkäämässä koko pesän. Kiität hurjasti sellaisista kommenteista joissa sinua tsempataan eroamaan - koska ilmeisesti juuri ne ovat sinulle todella tervetulleita. Toteat että olisi mukavampi erota kun olisi joku mukava nainen... eli siis paskannat housuusi mieluiten ts. loukkaat lastesi äitiä vielä sivusuhteellakin oman arkuutesi takia. Olet kuvannut vaimosi todellisena hirviönä, mutta kuten tuossa joku sanoikin, vaimosi kuvaus sinusta voisi täällä nostattaa myötätunnon ryöpyn myös häntä kohtaan... Tarina on sellainen kuin kertoja sen kertoo, värittää, sävyttää, maalaa ja jättää asioita kertomattakin.
Teillä on kaksi pientä lasta; yhteiselon vaikeimmat vuodet ovat käsillä. Jos ei mielestäsi vaimosi osaa tukea sinun isyyttäsi niin et sinäkään tällä asenteella hänen äitinä jaksamistaan juuri tue. Miksi et kiitä ja kommentoi sitä vastausta jossa ehdotettiin että vaimosi lähtisi vaikka muutamaksi päiväksi lepäämään? Minusta se oli aika hyvä.
Älä viitsi olla niin parka että jätät uppoavan laivan pakenemalla netti- tai muuhun suhteeseen. Ole mies, olet sen velkaa lapsillesi. Jos tämä teidän suhde on loppuakseen niin se loppuu, mutta jospa tekisit siitä sitten reilulla tavalla lopun. Ja oletko miettinyt sitten sitä että miltä sinusta tuntuisi lasten yksinhuoltajana se arki?
Tuntuu että olen aina elänyt toisten vuoksi, nyt jos todella ajattelisin itseäni, lähtisin tästä liitosta.
ja ajattelet lapsiasi. Jos lähdet, et tietenkään voi automaattisesti ajatella, että nostanpa vain kytkintä ja vaimo hoitanee kersat: ehkä vaimosi ei selviydy erostanne ollenkaan. Valmistaudu siis henkisesti paitsi eroon myös yksinhuoltajuuteen.
Kirjoitin tämän jo tuonne ylemmäs, mutta meni vahingossa väärään paikkaan. Joten otetaan uusiksi. Olen "luin tämän ketjun läpi" -kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla.
Olen elämäni varrella huomannut, että kyllä se niin tahtoo olla, että näissä parisuhteissa löytyy aina syystä molemmista.
Asiat, jotka isäressu on tänne kirjoitellut ovat hänen näkökantojaan. Olen aivan vakuuttunut, että vaimolla olisi toiset näkökannat asioihin. Paremmat/huonommat/oikeat/väärät, siihen en ota kantaa, mutta erilaiset joka tapauksesa.
Ensimmäisenä pisti silmään, jossakin tuossa alkuvaiheessa ketjua se, että uusi nainen olisi kiva löytää ja silloin olisi helpompi lähteä edellisestä liitosta...tai jotain siihen suuntaan.
Iso virhe! Mielestäni! Näitä miehiä on nähty. Ihmisestä ei ole antamaan uudelle kumppanille yhtään mitään siinä vaiheessa, kun on juuri erottu.Eikä melko pitkään aikaan sen jälkeenkään.
Pahimmassa tapauksessa ei ole edes erottu vaan uusi kumppani on kuvioissa jo erovaiheessa. Sellainen on erittäin raskasta uudelle kumppanille sekä myös vanhalle. Hänellähän on tällöin pettävä mies. Se on eri asia kuin pettynyt mies;=)
Olisin sitä mieltä, että ero kannattaa hoitaa ensin. Järestää elämänsä kuntoon ja sen jälkeen rueta "hommaamaan" uutta naista, kun on päässyt tasapainoon menneisyytensä kanssa. Silloin myös uudella suhteella on jonkinlaiset eväät onnistua.
Eli ei kannata keskustelupalstoilta rueta uutta suhdetta etsimään ennen kuin vanha on "kuollut ja kuopattu". Se ei ole oikein ketään kohtaa ja osoittaa "uuden suhteen etsijältä" hyvin suurta itsekkyyttä.
Enpä tohdi laittaa email-osoitettani tälle sivulle, kun tästä keskestelusta kiinnostuneita on ollut tosi paljon; joukkoon mahtuu varmasti hulluja häiriköitäkin.
Me saimme kotona - jälleen kerran - puhuttua asioita selviksi. Toivottavasti teilläkin jossain vaiheessa. Kaikkea hyvää sulle! Ehkäpä tapaamme vielä joskus, jos noon on tarkoitettu!
Ikävää mutta jonakin päivänä vaimosi tajuaa että ei ole korvaamaton.
Sen tajuamiseen ehkä tarvitaan tuo sinun menettäminen?
Lapset joka tapauksessa lähtevät hänen luotaan pois jonakin päivänä.
Sinä olisit voinut olla se jonka kanssa jatketaan siitäkin eteenpäin?
Sitä ei ymmärrä tuossa vaiheessa ikävä kyllä.
Olin samanlainen. Mies jaksoi kyllä siihen saakka kun lapset olivat jo koulussa.
Minulle tuo ero oli varsin opettava kokemus.
Nykyinen mieheni on saanut minusta kiltin naisen.
Lasteni isä voi hoitaa isyyttään paremmin ja olemalla oma itsensä aina kun haluaa olla lasten kanssa ja ilman minun nalkutustani.
En olisi osannut lopettaa hänen morkkaamistaan jollen olisi kokenut niin suurta tuskaa kun hän lähti.
Kun jäin yksin lasten kanssa tajusin että kaikki mitä hän teki oli paljooon parmpaa kuin se yksin oleminen.
Olin yksin viisi vuotta ennen kuin kykenin uuteen suhteeseen.
Sinun lapsesi ovat pieniä ja nyt olisi ehkä vähemmän tuskallisinta erota?
Isot lapset syyllistävät itseään ja masentuvat.
Pienet itkevät ja näyttävät tunteensa avoimemmin.
Sinä voit itse vaikuttaa enemmän heidän tokenemiseensa.
Äiti todennäköisesti syyllistää vielä enemmän ja koko ympäristö.
Siinä on sinulle kestämistä mutta se menee ohitse
joskus.
Pelästytä vaimosi perinpohjaisesti. Onhan ehkä mahdollista katsoa myöhemmin uudestaan?
Hän ei kuitenkaan muuten "herää" ...luulen niin.
Voimia.
Hei!
Olen itse vielä nuori, mutta sen verran ymmärrän että jos susta tuntuu että teidän yhteiselonne ei ole hyvää enää ja suhde ei toimi. Niin kannattaa erota, se on lapsille nyt helpompaa kuin silloin kun alkaa jokapäiväinen riitely ja lapset joutuvat kuunnella sitä. Teidän lapset ovat vielä nuoria he eivät ymmärrä vielä mitä on tapahtumassa, mutta jos pysyt suhteessa ja olet onneton lapsesi saattaa luulla että hyljeksit heitä (vaikka et tee niin, olet vain onneton)niin mielipiteeni on että teidän knnattaisi erota ja yritä saada yhteishuoltajuus jolloin molemmat nätte lapsianne säännöllisin väliajoin ja kun lapset ovt sinun luonasi saavat lapset nähdä sinua ja sinun vanhempiasi. Vaikka eroaisitte se ei tarkoita että hylkäisit lapsesi!!! Sitten kun lapset kasvavat he alkavat ymmärtää miksi näin tapahtuu (et halunnut että perhe on onneton ja halusit heille paremman elämän kuin riitelevät vanhemmat joiden suhde ei kertakaikkiaan toimi)Olen tavannut muutaman kerran tälläisia tapauksia ja silloin lapset ovat isompana ymmärtäneet miksi näin on käynyt jos heille ollaan rehellisiä eikä valehdella josta he saattavat loukkaantua. Joten jos siltä tuntuu puhu puolisosi kanssa ja sopikaa asioista jos haluatte tai sitten eroatte ja yritätte sopia yhteishuoltajuudesta ja jos toinen osapuoli ei sovi käänny viranomaisten puoleen jolloin he todistavat että olet hyvä vanhempi ja saat tavata lapsia. Eli jos olet hyvä vanhempi niin kuin sanoit niin tee niin kuin itsestäsi hyvältä tuntuu. Alussa saatatte olla onnettomia mutta ajan kuluessa tajuatte että se oli vain kaikille hyväksi jolloin sinä olet onnellinen, lapset ovat onnellisia ja lasten äiti on myös onnellinen. Lapset selviävät kyllä ja niin kuin myös molemmat vanhemmat ajallaan. Mieti rauhassa ja keskustele asiasta puolisosi kanssa niin asiat saattavat alkaa järjestyä...
Otsikkosi jäi vaivaamaan minua. En todellakaan usko, että suhteenne päättyminen on lasten syytä. Ymmärsin viestistäsi, että lapset ovat juuri se viimeinen kantava voima suhteessanne.
Itse lapsuudessa paljon kokeneena voin kertoa, että lapset jo muutenkin automaattisesti ajattelevat, että vika on heissä. Vanhempia yritetään säästää vaikenemalla "pahoista" teoista ja asioista. Tuollaisia lauseita käyttäessä he helposti ymmärtävät sen kirjaimellisesti.
Tämä on oma mielipiteeni, mutta olenpahan mielipiteilläni säästynyt turhalta draamalta elämässäni tähän mennessä: jos kaikki, mitä suhteesta saat irti, on lasten kanssa viettämäsi aika, suosittelen lopullista eroa.
Ole rehellinen vaimollesi, ole rehellinen lapsillesi. Rehellisyydellä en tarkoita asioiden kaunistelua.
Erotessa lapsille mukavinta (ainakin omasta kokemuksesta lapsena eron keskellä), on kerrasta poikki- menetelmä. Rehellinen, terävä ja ennenkaikkea pysyvä.
Jos suhdettanne yhdessä pitävä side ei ole lapset, vaan mikä ikinä välillänne sitten onkaan, jatkakaa ihmeessä, mutta keskittykää toistenne positiivisiin puoliin.
Ehkä voisit keskustella vaimosi kanssa tästä ja kertoa rehellisesti, että suhteenne nykyinen tilanne saa sinut epätoivon partaalle ja ehdottaa keskustelua suhteenne positiivisista puolista. Ja miksei samaa keskustelua erotessakin?
Tosiaan otsikon voi ymmärtää eri tavoilla. Tarkoitin kuitenkin sitä, että lasten mukanaan tuomat asiat ovat ne juttu, miksi meidän suhteemme kaatuisi. Lapset ei siis itse ole syyllisiä tilanteeseen.
Kysyin vaimolta yksi ilta, mikä olisi painavin syy miksi haluaisi erota. Hän sanoi sen että kun ollaan lasten kasvatusasioissa eri linjalla. Vaikka rakastaa minua, se ei riitä. Tuntuu että hänen pitäisi saada hallita kaikkia asioita, siitähäm tässä oikeastaan taitaa olla kyse. Minä vastaisin samaan kysymykseen näin; huutavan ja ilkeän puolison takia. Lasten kasvatus on todella vaativaa työtä. Eikä ole tehty yhtä ainoaa kirjaa missä on kaikki lasten kasvatussäännöt lueteltu oikeaoppisesti. Monenlaisia hyviä kirjoja tietty on, mutta niitä pitää aina soveltaa omiin lapsiin ja sen hetkiseen tilanteeseen. En ymmärrä että minun pitäisi olla jokin super-isä...
laittaa paperille vaimon kasvatusehdot ja sitten vaikka tärkeysjärjestykseen? Siitä voi sitten sopia ne yhteiset säännöt, joista ehdottomasti ei lipsuta ja ne, joista on varaa joustaa(ilman että lapsista tulee huligaaneja:). Ehkä vaimo sitten näkisi vaateensa oikeassa suhteessa. Monet naiset kun todella pakkaavat tietämään aina miestä paremmin, eivätkä osaa arvostaa, kun mies omalla tavallaan panostaa suhteeseen ja lapsiin.
Seksin kanssa auttaisi juuri kaikki hellyys ja koskettelu ilman painostusta seksiin, näin voisitte lähentyä nin paljon, että pystyisitte taas toisenne sillä tasolla kohtaamaan.
Kyllä, ymmärsinkin otsikon monella eri tavalla.
Pointtini taisi olla, että sitä huomaamatta sanoo lapselle asioita, joita ei odota lasten muistavan. Jostain syystä lankesin tuostakin tänne palstalle kirjoittamaan.
Olet mielestäni aivan oikeassa. Ei ole kirjaa, jossa olisi kerrottu miten ratkoa parisuhteen ongelmat oikeaoppisesti.
Ei ole myöskään nettipalstaa, jossa olisi täydellinen vinkki parisuhteen pelastamiseksi (?).
Have no fear of perfection - you'll never reach it.
- Salvador Dali
Tulikin mieleen, että en tosiaan viestit lukeneena edes tiedä, että mitä te oikein haluatte.
Pelastaa suhteenne?
Huomauttaisin, että erotessanne "kasvatusasiat" ovat mm. juuri se, mitä jää välillenne.
Jos et muuta keinoa keksi selittää ajatuksiasi vaimolle, näytä tämä viestiketju. ;D
Tosiaan hyvä pointti. Kiitos myös muista hyvistä kommenteista.
Anteeksi vain, mutta mielestäni olet vellipöksy mieheksi! Ehkä vaimosi ajattelee samalla tavalla. Muuhun tulokseen en voinut tulla, kun luin ketjun läpi.
eronneet?