Aina puhutaan aikuisten suhtautumisesta uuden kumppanin lapsiin. Tässä toisin päin.
Omat vanhempani erosivat kun olin 5v., mutsillani vaihtui kumppanit, en oikeen pitänyt koskaan kenestäkään. Nyt ei ole ketään, viimeisin kuoli vuosi sitten. Hänestä välitin, ja hänen poikansa on veljeni hyvä kaveri.
Faijallani on aivan ihana naisystävä (ollut n.4 vuotta yhdessä). Hän on mahtava, enkä usko että hän on koskaan kokenut meitä lapsia taakaksi (ihmettelen, sillä monet täällä palstalla sanoo, että puolison lapset ovat rasittavia). Hänellä ei ole omia lapsia. Soittelemme välillä ja olemme hyvissä väleissä hänen sukunsa kanssa. Hän on erittäin tärkeä minulle, ja tiedän että surisin hänen kuolemaansa yhtä paljon kuin omien vanhempien kuolemaa. Mutsini ja hän ovat erittäin hyvissä väleissä. Hän on osa perhettämme.
Musta on paha lukea, kun uudet kumppanit haukkuvat puolison lapsia, eivätkä halua nähdä heitä. Ettekö tajua, että lapsi kyllä tajuaa sen?? Minä ainakin ilolla ottaisin vastaan puolison lapset.
Omat vanhempani erosivat kun olin 5v., mutsillani vaihtui kumppanit, en oikeen pitänyt koskaan kenestäkään. Nyt ei ole ketään, viimeisin kuoli vuosi sitten. Hänestä välitin, ja hänen poikansa on veljeni hyvä kaveri.
Faijallani on aivan ihana naisystävä (ollut n.4 vuotta yhdessä). Hän on mahtava, enkä usko että hän on koskaan kokenut meitä lapsia taakaksi (ihmettelen, sillä monet täällä palstalla sanoo, että puolison lapset ovat rasittavia). Hänellä ei ole omia lapsia. Soittelemme välillä ja olemme hyvissä väleissä hänen sukunsa kanssa. Hän on erittäin tärkeä minulle, ja tiedän että surisin hänen kuolemaansa yhtä paljon kuin omien vanhempien kuolemaa. Mutsini ja hän ovat erittäin hyvissä väleissä. Hän on osa perhettämme.
Musta on paha lukea, kun uudet kumppanit haukkuvat puolison lapsia, eivätkä halua nähdä heitä. Ettekö tajua, että lapsi kyllä tajuaa sen?? Minä ainakin ilolla ottaisin vastaan puolison lapset.
Vastaukset 8
Vanhimmat
piston omassatunnossani kirjoituksen johdosta! miehelläni on kaksi lasta. toisesta lapsesta pidän oikeasti,mutta toisesta en järin paljoa. olen yrittänyt vaikka mitä, mutta en vain pysty tykkäämään tästä toisesta! en tiedä onko se mustasukkaisuutta,vai mitä. hän "tuo äitiään esille" koko ajan,ja ihan kaikissa asioissa (väliin hyvin raskasta) ja koska olen "järkevä aikuinen" annan hänen puhua äidistään,enkä ikinä sano siitä pahaa sanaa. väliin on vain niin vaikeaa olla äitipuoli!! mieheni ja exä erosivat kauan ennen minua,ja lapset ovat ottaneet minut upeasti vastaan (ollaan oltu kimpassa n.5v).ja toisen lapsen kanssa ei ole mitään ongelmia,mutta hän onkin rehti kun tämä toinen on vähän kieroilevaa sorttia (ja usein kieroilee äitiään puolustaakseen,ymmärrettävää) mutta kertokaa hyvät ihmiset miten oppisin pitämään tästä toisesta lapsesta.( kohtelen häntäkin hyvin,enkä näytä ärsytystäni,minähän itse vapaaehtoisesti otin miehen jolla on jo valmis perhe) vinkkejä ja neuvoja please :) p.s. ja haukkuja en kaipaa,koska tunteilleni en mitään voi,ja korostan vielä,että kohtelen lapsia hyvin ja tasapuolisesti
Omia, itse tehtyjä, lapsia kohtaan on myös tuon tyyppisiä tunteita: toisen lapsen kanssa tulee helpommin toimeen, toisen kanssa on jatkuva taistelutanner ja pitää tehdä paljon töitä että ei elämä ole pelkkää taistelua... toisesta lapsesta tykkää enemmän kuin toisesta.
Toki biologista vanhempaa /äitiä helpottaa "äitipuoleen" verrattunna se, että lapsi on oma, sitä on kantanut sisällään, sen on tuntenut vauvasta asti, suhdetta on luotu kohdusta alkaen.
Se mikä on vaikeaa "äitipuolen" osassa, on mielestäni ainakin se, että ne miehen lapset tuovat tapaamiselle mukanaan oman äitinsä tavat ja asenteet. Ja joskus ne ovat niin kovin erilaiset kuin omat. Jos lasten biologinen äiti (jonka luona lapset asuvat)ei hyväksy lasten isää, tämän uutta elämänkumppania, isän ajattelu- ja elämänmallia, jos arvomaailmat ovat niin erilaiset.. jos lasten äiti inhoaa lasten isää.. lapset tuovat nämä äidin mielipiteet melko voimakkaana esille ja viikonlopputapaamiset eivät aina niin kivoja ole.
Vaikka aikuisena tuleekin ajatella että lapset ovat syyttömiä tilanteeseen ja lapset tuovat vain äitinsä, ei omia, ajatuksia esille, niin silti tilanteet ovat vaikeat. Ihmisiä mekin vain ollaan. Me aikuiset, äidit ja uudet elämänkumppanit..
Sulle mutteri en osaa muuta sanoa kuin sen, että olet jo hyvin pitkällä koska tiedostat tilanteen ja osaat kuitenkin suhtautua hyvin tähän lapseen.
Tunteita ei voi pakottaa, ne voi vain hallita. Ja siinä olet onnistunut, ja se on jo paljon se.
Ajat on muuttuneet,lapsukainen, siitä kun sinun vanhempasi erosivat.Samoin minun vanhempani ovat eronneet ja siitäkin on aikaa paljon kauemmin.
Mä en ole juuri törmännyt tuohon ilmiöön,että uudet kumppanit haukkuis puolison lapsia.Jos näiltä palstoilla olet sellaisia lukenut niin et voi olla mitenkään varma,kuka niitä juttuja kirjoittelee(ovatko totta vai tarua!)
Mun äitini ja isän uusi vaimo tulivat hyvin juttuun keskenään ja sain käydä tapaamassa isää aina kun oli sovittu ja jos halusin.Äiti ei koskaan,edes tekosyiden nojalla,yrittänyt estää isääni tapaamasta minua ja veljeäni.
Nykyään on paljon naisia,jotka toimivat juuri päinvastoin.Monen lapsellisen pikkuasian takia äidit eivät anna lasten tavata isäänsä ja suurimmasta osasta näistäkin kirjoituksista paljastuu,mikä on se TODELLINEN syy.
Niin,en voi mennä sanomaan,että kaikki olisi totta,mitä täällä kerrotaan,mutta olen törmännyt tosielämässä aivan samaan ilmiöön:kun isin maailmaan astuu uusi nainen(ei välttämättä se "toinen nainen")niin siihen asti suhteellisen hyvin sujuneista tapaamisista alkaa tulla jo farssi.
Itse sain useita vuosia seurata tällaista näytelmää,mutta kun en antanut periksi niin huomasihan tämä mieheni exä aloittaa omankin elämänsä elämisen.Lapsensa sai kyllä puolelleen tyrannimaisella käytöksellään ja kun uuden tekoisin hankki niin lapset on pikkuhiljaa vieraantumassa isästään.
Olit jo siinä iässä,kun isäsi tapasi naisystävänsä,että pystyit jo päättämään itsekin asioista,vai mitä? Toisin on niillä lapsilla,jotka ovat alaikäisiä-he joutuvat kärsimään aikuisten välisistä kiistoista.
Vaikka heillä ei juuri sanavaltaa noissa tapaamisasioissa olekaan,he oireilevat sanattomasti.Viisas lähivanhempi huomaa sen ja tekee asialle jotain-tyhmempi ei senkään vertaa!
"...olen törmännyt tosielämässä aivan samaan ilmiöön:kun isin maailmaan astuu uusi nainen(ei välttämättä se "toinen nainen")niin siihen asti suhteellisen hyvin sujuneista tapaamisista alkaa tulla jo farssi.."
Itselläni on toisenlainen kokemus. Siis toisinpäin.
Useamman vuoden yksinhuoltajuuden jälkeen muutin yksiin miehen kanssa lapsineni. Lasten isän kanssa siihen asti kohtuullisen hyvin sujuneet tapaamiset päättyivät: isä kieltäytyi ottamasta lapsia luokseen!!?? Mustasukkaisuutta? Tapaamiset menivät isovanhempien kautta (välimatkaa oli useampi sata km) ja isovanhemmille jolloin toki isäkin lapsia tapasi, jos vain halusi mutta tapaamis- ym. vastuu oli isovanhemmilla.
Pari vuotta meni näin ja sitten lasten biol.isäkin alkoi tajuta ettei uusi mies minun ja lasten elämässä ole uhka hänen isyydelleen ja niin tapaamiset taas hoidettiin hänen kanssaan....
Käsittämättömän lapsellista käytöstä!
en tiedä kuuluuko tämä ees tähän palstaan,mutta laitanpa minäkin jotain,keventääkseni sydäntäni.
Erosimme avomieheni kanssa n,5 vuotta sitten,minä hoidin yksin lapset,en ottanut uutta miestä,kaiken ajan elin vain lapsilleni,sillä aika pieniä olivat silloin..ja sama on edelleen ,olen yhä yksin,en valita sen takia,että kun en ole hankkinut miestä,vaan en ole oppinut luottamaan,ex-mies oli mustasukkainen ja väkivaltainen,siinä oli suurin syy miksi erosin hänestä.Eron alussa kaikki oli hankalaa, lastentapaamiset,kaikki yleensä,ennen kuin teimme kaikesta paperit,silloinkin hän oli sairaalloisen mustasukkainen,kyttäs mun jokaista liikettä yms..,vaikka mitään syytä ei ollut,ja eikä hänelle enää ees kuulunut koko minun elämä.
Sitten välit lämpenivät välillä,hän jopa alkoi käymään katsomassa lapsia useammin ja jäi usein syömään meidän kanssa ja käytiin jopa yhdessä ulkona lasten kanssa.Sitten itselle tuli sellainen olo,että yrittääkö tuo todella olla tukkimassa meidän elämään takaisin,kun tuolla lailla käyttäytyy,oli aika mielinkielin usein kun kävi,no se oli parasta että pystyimme puhumaan,ennen emme edes puhuneet juuri mistään,silloin kun olimme yhdessä.
Vaikka aloinkin kuvittelemaan,että jos vielä yritettäisiin lasten takia olla yhdessä,että olisi oikea isi ja äiti lapsilla,mutta ajatus ei oikein kiehtonut,vaikka välillä hän olikin yötä ja ihania ajatuksia palasi mieleen,mutta myös niitä pirullisia,mitä hän sitten sanoi,että mitäs jos hän muuttais asumaan tänne teidän luokse...
minä ehdin jo siinä tehdä omat lopulliset päätökseni,että ei ikinä,sillä hän oli jo ajatellut laittaa oman asunnon vuokralle ja muuttaa rojunsa meidän asuntoon,eli minun siivelle olisi ollut tulossa.Silloin ajattelin,että ei kissa vieköön,ei käy,aloin näyttämään sellaisia tunteita,että hän näki,etten välittänyt koko asiasta,koska minä olin se heikompi osapuoli,joka ei osannut sanoa ennen eroa EI sanaa.
Vaikka teimme paperit siitäkin,että hän ottaa viikollakin lapset (3 kpl).tta,noin pariksi tunniksi ja kahtena päivänä ,se sopi erittäin hyvin hänelle,tietenkin työvuoronsa huomioon ottaen,mutta tänä päivänäkään se ei ole toteutunut,ei kertaakaan ole lapset olleet yhtä aikaa isänsä luona,että äiskä ois päässyt vaikka lenkille,ettei aina joka kerralla olisi lapset mukana,mutta ajattelin ,että en ala tappelemaan asiasta,vaikka olen nyt myöhemmin ottanut asian esille sos.puolen kautta,mutta tulosta ei ole tullut.Nyt hänellä on ollut suhde noin vuoden verran erään naisen kanssa ,jolla on yksi kouluikäinen poika,on kuulemma niin rakastunut,kuin olla ja voi.
Hyvä näin,koska välillä ajattelinkin,että löytäisi ees tuo (ex) siis jonkun,että loppuisi se minun kiusaaminen,ja näin hänellä nyt on asiat,mutta eräs varjopuoli tässäkin jutussa on.
Ex-mies koittaa nyt "meidän"yhteisiä lapsiamme
ostaa ns,rahalla,siis aivan älytöntä puuhaa.
Hän yrittää minua saada johonkin ihme ahdinkoon,sillä kuka muu, jos minä hänet tunnen..ei kukaan tunne sitä ihmistä niin tarkoin kuin minä.
On ostanut grossimopon pojalle mummolaan,puheaikaa pojalle,vanhimmalle tytölle taas ei.(siitä olen huolehtinut minä itse)
On kiusannut henkisesti ,ottanut vain pojan hänen luo,aina silloin kun uusi ns,"velipuoli"on siellä myös,ovat menneet mökille yms..
olen antanut pojan lähteä hänen mukaan,sillä kun todella poika tarvitsee isäänsä,mutta tässä ovat sitten tytöt taas jääneet takaalalle.
Nyt lopetinkin,että vain silloin ,kun hänen on vuoro ottaa lapset,hän ottaa ne silloin kun pitää,eikä silloin tällöin,kun meni kohta meillä rytmit sekaisin,jos suunnitelimme jonnekkin lähtöä,aina oli vain poikaa tahtomassa mukaan.
Nyt joka kerta kun lapset tulevat isänsä luota,minun luo,ja kun lasten isä (ex) siis lähtee pois,alkaa aivan tajuton huuto,kaikkea tällaista,juu isi meinaa sut äiti hommata jonnekki hoitoon,isi ostaa mulle sen ja sen ja nuorin tyttö 6-v siinä perässä toistaa samaa,minä siinä ihmeissään,että mitä tämä taas on,että pakko laittaa hänelle muutama rivi asiaa,mutta mitä se hyödyttää,kun hän ei vastaa mihinkään postiini..lapset vaan asialle ja sillä selvä,nykyisin kaikki heidän menot kuulen lasten kautta,kun lasten isi soittaa jommalle kummalle,että mihin aikaan hän hakee ja milloin tuo ja jos jotain erikoista,minusta ainakin meni tosi tylylle mallille tuollainen,että lasten kautta tapahtuu kaikki asiat,lapset kertoo mulle,mitä hän suunnittelee,ja hänen suunnitelmat ovat niin mahtavat kuin olla ja voi,ja lapset ovat innoissaan ,kun heillä on niin mahtava ,oikea superisi!!
Tämän asian takia minulla itsellä on noussut niin suuri viha Ex.ää kohtaan,että en halua nähdä oikeastaan häntä,koska mikään ei toimi luonnollisella tavalla,vain lapset ovat kaikessa välikätenä.Paljon on vielä itsellä ottamatta selville asioita ,olenko toiminut oikein,mutta kaikki mitä paperillekkin tehtiin,niin ne ainakaan eivät ole toimineet ,vain joka toinen viikonlopputapaamiset,mutta onneksi toimii edes tämä,kun alussa ei toiminut tämä ollenkaan,täytyy olla vain vähästäkin lepoajasta tyytyväinen,kaiken lisäksi ,kun olen eriltä paikkakunnalta kotoisin,minulla ei ole kovinkaan paljoa ystäviä ja henkitovereita.
Mutta pitää elää päivä kerrallaan ja koittaa jaksaa,aika kuluu ja lapset kasvaa,ajattelen positiivisesti,vaikka kuinka vihaisin ex.ää,elämä on silti jatkunut ja jatkuu edelleen.
Kaunista syksyn alkua kaikille ja voimia tarvittaessa.
Hei
Tapaan miesystäväni lapset tulevana viikonloppuna. Lähdemme mökille. Vanhempansa muuttivat erilleen vasta 1,5 kk sitten, olemme tapailleet puolisen vuotta, mutta en ole ns.eron syy. Asia on ollut vireillä jo pitkään.
Lapset ovat 12-vuotias poika ja 14 vuotias tyttö. Kerroppas vinkkejä minulle, miten sinä toivoisit mahdollisen tulevan äitipuolesi Sinua kohtelevan ja Sinut huomioivan tällaisen viikonloppumatkan aikana. Kuten jo kerroin, kyseessä on siis ensitapaaminen.
Vihjeistäsi kiitollinen aikuinen nainen
Eiköhän paras lääke ole se, kun olet aito oma itsesi. Ja rehellinen. Ja huomoit lapset.
Itse olen varsin spontaani ja jos jokin asia kummastuttaa, toimin ja reagoin ensin ja vasta sitten tulee se, että ai pahus, olisi pitänyt miettiä ensin... esim. jos lapsilla on joitakin tapoja ja tottumuksia, jotka ovat minusta kummallisia tai outoja.
Älä ole lasten ja isän "välissä", tuon ikäisiä voi inhottaa katsella jos "lääpitte" kovin toisianne...
Myös lapsia varmasti jännittää koko tilanne, joten kannattanee ottaa vaan ihan iisisi ja olla oma itsensä, aito ja rehellinen ja kiinnostunut lapsista..
Hei,
olen naimisissa miehen kanssa, jolla on lapsi entisestä avoliitosta. Minulla ei ole omia lapsia, enkä välttämättä niitä koskaan haluakaan. Kun aloin tapailla miestäni, hänen poikansa oli vielä aika pieni ja silloin meillä meni hyvin; hänestä oli "helppoa pitää" ja hänkin piti minusta. Mutta esimerkiksi tällä hetkellä olemme (siis minä ja poika) aivan täydellisessä umpisolmussa...
Minä en ollut "toinen nainen", vaan mieheni oli ollut erossa exästään jo yli 1½ vuotta, ennen kuin me edes tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa. Siitä huolimatta tämä ex, eli pojan äiti, yrittää edelleenkin kaikin keinoin "terrorisoida" elämäämme. Hän myöskin mustamaalaa minua koko ajan pojalleen. Poika on nyt 10 vuotias, eli siinä iässä, että on alkanut miettiä asioita, vaikka "järki" ei vielä riitäkään ymmärtämään läheskään kaikkia syitä ja seurauksia. 10-vuotiaalle äiti on niin ikään aina oikeassa, riippumatta siitä, mitä valheita hän omalle lapselleen sepittää. Niiden valheiden seurauksena poika on ruvennut pitämään minua vähintäänkin hirviönä; hän on äitinsä tarinoiden jälkeen mm. siinä uskossa, että on minun syytäni, että isi ja äiti eivät enää koskaan voi palata yhteen. Niin, kuten sanoin, minulla ei ollut mitään tekemistä eron kanssa, koska en edes ollut tavannut miestäni vielä silloin, kun se tapahtui, vaan vasta 1½ vuotta sen jälkeen...
Tällä hetkellä poika ei puhu minulle, ei edes tervehdi meille tullessaan! Mitä vihamielisemmin hän käyttäytyy minua kohtaan, sitä enemmän hänen äitinsä on puhunut minusta aiheettomasti pahaa. Nyt olen itse siinä pisteessä, että en enää jaksa edes yrittää. Kuten joku jo jossain viestissään mainitsikin, "vieraaseen" lapseen on äärimmäisen vaikeaa muodostaa kiinteää tunnesidettä - toisen lasta ei kuitenkaan koskaan voi rakastaa niin kuin omaansa. Ei, vaikka haluaisikin... Yhä enemmän ja enemmän poika on alkanut muistuttaa minua ilkeääkin ilkeämmstä äidistään, joten vaikka yritän olla häntä kohtaan ystävällinen, luulen (tai oikeastaan olen aika varma), että hän kyllä tietää, että en ole aidosti oma itseni hänen läsnä ollessaan. Huokaus... En kertakaikkiaan tiedä, mitä pitäisi tehdä?
Niin, nyt pojan äidillä on jo toinenkin lapsi, tehty luonnollisestikin jonkun toisen miehen kanssa. Edes se ei ole hillinnyt hänen terrorisointiaan :-( Mahtaneeko se loppua koskaan..? Yksi on varmaa: niin kauan kuin hänen asenteensa ei muutu, ei muutu pojankaan asenne minua kohtaan. En haluaisi olla "ilkeä äitipuoli", mutta minusta on tehty sellainen.