Olen ollut nyt au pairina pari viikkoa ja lahes alusta asti on tuntunut, etta taa ei ole mun paikka. Mitaan hirvean negatiivista ei ole sattunut, perhe on mukava ja samoin paikka, ainoa mika ihan tosissaan harmittaa on perheen aidin aarimmainen pikkutarkkuus ja valitus. Sen lisaksi en ihan taysin luota haneen ja muutenkin tuntuu etta ei kemiat ihan kohtaa. Lisaks on myos kaikki pienet asiat jotka saa vahan masentumaan. Koti-ikava ei vaivaa ja valilla on myos tosi hauskaa esim lasten kanssa. Silti tuntuu et kaikki ei tasmaa ja etta tatako pitaa kestaa seuraavat kuukaudet. Onko jollain samoja tuntemuksia? Onko joku vaihtanut perhetta vain siksi etta ei vaan viihdy? Kuinka pian teit paatoksen perheen vaihtamisesta?
Jos jollain on edes hieman samaa aihepiiria sivuavia kokemuksia olisi tosi mukavaa lukea niita.
Jos jollain on edes hieman samaa aihepiiria sivuavia kokemuksia olisi tosi mukavaa lukea niita.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen sitä mieltä että parin viikon perusteela ei voi sanoa vielä juuri mitään. Ja au pairien pitää olla hyvin sopeutumiskykyisiä.. Aika paljon kaikki on myös kiinni omasta suhtautumisestaan asioihin.. Rupea harrastaamn jotain tai mene kielikurssille, jossa tapaat muita au paireja tai muita nuoria. Vaikuttaa paljon enemmän viihtymiseesi, jos saat sieltä ystäviä :)
Mutta, jos vain tuntuu siltä ettet viihdy siellä ainahan voit vaihtaa perhettä tai tulla kokonaan pois sieltä.
Tsemppiä sinulle kuitenkin :)
luovuta. itselläni ei ole kokemusta au pairina olemisesta mutta kun olin olin pari vuotta sitten kielimatkalla minulla oli täysin samanlaisia tuntemuksia,perheessä ei ollut mitään vikaa eikä maassa mutta oli sellanen olo että en vaan sovi sinne ja tuli aika epätöivonen olo.,. sitten kun tutustuin paremmin perheeseen ja ympäristöön nii heti tuli parempi olo.. mut jos et vielä parin viikon päästä tunne ittesi kotoisaksi nii kantsii ehkä miettiä perheen vaihtoa ym..
mäkin olen au pair, ja oon ollu täällä melkein 4 kk, ihan lontoon lähellä, ja on ollu oikeestaan tosi tylsää, en oo saanu mitään kavereita yms. Lähen toukokuun alussa takasin suomeen, et pitäs vielä 3½kk kestää.. Vapaapäivinä lähinnä oon koneella omassa huoneessa, kun mulla on täällä kannettava mukana.. Mut ehkä täs viel jaksaa noi kuukaudet..
Oikeesti hei, kun lahdette au pairiksi, teidan tulee itse olla aktiivisia, kayda ulkona ja harrastuksissa yms. Sita paitsi te jotka ootte Lontoon seutumilla, siellahan on au paireja vaikka muille jakaa, joten kavereita luulisi riittavan! Esim. merimieskirkon au pair- miiteissa tapaa kohtalotovereita samasta kaupungista.
Miksi ihmeessa ihmettelet, etta on tylsaa, jos vaan ostut koneella kaiken vapaa-ajan, etka ole ulkona tutustumassa ihmisiin??
kyllä se siinä helppoa on paasata, että etsikää kavereita. voi luoja mun täytyy nyt sanoa..tuolla kadullako sä vaan meet ja nappaat jotain randomeja hihasta..! itelläni työpäivät on niin kinkkisesti usein jaoteltu, että päivän aikana on tunnin-parin vapaapätkiä ja työt loppuu usein illalliseen. siinä ei sitten paljon tuu lähettyä tonne pimeeseen kylmään ulkoilemaan.
itsekin asun lontoon lähettyvillä mutta kuules, jos täällä on au paireja vaikka muille jakaa niin yhteenkään au pairiin en oo livenä törmänny sitten missään. kaikki on kauhealla vaivalla haalittu erinäisistä paikoista täältä netistä.
totesin sen jo muutaman viikon jälkeen, että au pairin on yllättävän hankala löytää ystäviä ja jos löytää niin vielä hankalampi on solmia hyviä kaverisuhteita.
mutta itse olen sata lasissa kaikkeni tehnyt - järjellisyyden nimissä. näillä mennään
Täytyy nyt kompata tuota ylempänä olevaa viestiä, sillä ulkomailla oman aktiivisuuden merkistystä ei voi liikaa korostaa.
Olin pari vuotta sitten vaihdossa eräässä Keski-Euroopan maassa, jonka kieltä en osannut, ja jossa ihmisten englanninkielentaito oli kauniisti sanottuna vaihteleva. Ensimmäinen viikko oli ihana, nautin vain uusista maisemista, mutta sitten iski ihan hitonmoinen kulttuurishokki.
Vaikkei missään ollut mitään suurempaa vikaa, niin kaikki tuntui silti tosi tylsältä ja vieraalta ja harkitsin kotiinpaluuta useita kertoja seuraavan kolmen viikon aikana. Pahinta oli se, että olin reissussa yksin, ja ensimmäistä kertaa oli todella niin, etten tuntenut oikeasti _ketään_. Kieriskelin hyvänaikaa itsesäälissä ja murehdin kun ei kukaan opiskelukavereista tullut hakemaan tai kysymään mitä mulle kuului.
Jostain sain sitten sen verran rohkeutta raavittua kasaan, että uskalsin mennä juttelemaan paikallisten kanssa ja siitä se lähti. Ensimmäiset viikot olivat kyllä varsin kasvattavia, sen voin tässä sanoa...
Jos hautautuu vain joka päivä huoneeseensa koneen ääreen syyttelemään kohtaloa, niin on turha ihmetellä, miksi kaikki on tylsää. Reissuun on lähdetty ihan väärällä asenteella, jos odottaa, että kaikki kavereita myöten tulee valmiina.
Puhun nyt siis ihan kokemuksesta, koska luulen aika tarkkaan tietäväni miltä aloittajasta nyt tuntuu. Älä missään tapauksessa anna vielä periksi, sillä kaksi viikkoa ei ole aika eikä mikään. Pidä huolta niistä muutamasta "vaivalla hankitusta" tuttavastasi ja menkää vaikka yhdessä pubiin tai johonkin missä tapaa samanhenkisiä ihmisiä.
Jos tästä huolimatta vielä kahden viikon päästä tuntuu samalta, niin sitten kannattaa jo harkita kotiinpaluuta.
Itsellä kävi melkein samalla tavalla, paitsi meillä kyllä tuli pahojakin konflikteja perheen äidin kanssa.. Mutta yritin sentään muutaman kuukauden kunnes päätin että vaihdan perhettä ja se oli hyvä päätös, omalla kohdallani ainakin. Siellä ei ollut muutaku henkisesti paha olla ja vaikka oli kavereitakin niin silti pelkäsin olla kotona ja ahdisti valtavasti.
Silti suosittelen sua vielä yrittämään! Alussa on aina kaikista vaikeinta. Varmasti se on sille perheellekin vaikeaa ja nekin yrittää sopeutua. Jos mitään hirveän negatiivista ei oo sattunu niin tsemppiä vaan. Paistaa se aurinko risukasaankin joskus.
Mun ensimmäiset viikot aupair-paikassa oli aika ahdistavia, mutta kun tutustuin perheeseen ja muihin ihmisiin, alkoi aurinko taas paistaa. Ja voin sanoa, että nuo 2 vuotta ovat olleet tähänastisen elämäni parhaat!
Rohkeutta ja kärsivällisyytä!
Kannattaisi ensin opetella olemaan yksin kotimaassa ennen kuin lähtee ulkomaille ja siellä sitten huomaa, että onkin ihan yksin..
Ihan ensimmaiseksi taytyy sanoa, etta yksinaisyyteen olen kylla tottunut ehka paremmin kuin moni muu, ja olen myos asunut vuoden omillani, joten siita nyt ei tassa ole kyse.
Neljas viikko menossa ja edelleen samat tuntemukset, eli ei nyt oikein miellyta tama juttu ollenkaan. Yleensa olen utelias uusia asioita kohtaan ja haluan tutustua ymparistooni, mutta jotenkin tama paikka ei sytyta mielenkiintoani. Lisaksi perheen aiti on osoittautunut aika kieroksi persoonaksi, ja siinakin on kestamista. Pakko myontaa sen verran, etta ehka voisin olla hiukan aktiivisempi itse, mutta olenpahan ainakin yrittanyt viihtya.
Lisaa kommentteja ja mietteita saa ehdottomasti lahettaa!
Jos sulla oikeasti on paha olla perheessa ja jos aitikin on jotenkin inhottava niin vaihda perhetta. Turhaan siella kidutat itseasi! Tee se nyt heti, mene au pair-worldiin ja tee profgiili, loydat varmasti nopeasti perheen! Suomeen lahtemista en kannata, ei saa viela luovuttaa!
Tsemppia ja rohkeutta! :)
Adeline,
en nyt tiedä tilannettasi tarkalleen, joten jos ajatukseni kuulostaa sopimattomalta, niin pahoittelen. Mutta sanoisin että miten kurjaa siellä sinulla onkaan, ei se varmastikaan ainakaan huonoa sinulle tee. Suomessa on ainakin yleisesti ottaen niin hyvät oltavat, että meidän jokaisen onnekkaan suomalaisen on minun mielestäni vaan ihan hyvä nähdä maailmassa ja elämässä sellaista, mikä ei niinkään miellytä. Mitä kauemmin kestät siellä, sitä ennemmän tulet arvostamaan sitä miten onnekas oikeasti olet, ja tulet myös olemaan hyvin ylpeä itsestäsi. Tuonlainen koettelemus kasvattaa sinua ihmisenä ihan mielettömän paljon.
Toki asia on niin, että kun au pairiksi lähtee, sitä haluaa suurimmalta osalta pitää hauskaa. Jos näin ei kuitenkaan käy au pair vuoden aikana, voi hetken miettiä sitä, miten paljon huonommin asiat oikeasti ovat suurimmalla osalla maapallon ihmisistä.
oot au pairina? ihan mielenkiinnosta kyselen ku iteki oon lontoon lahistolla.
Siis jos minua tarkoitit niin itse en ole Lontoossa vaan Espanjassa Madridin lahettyvilla.