Haluan nyt hieman purkaa tuntojani tällä palstalla "jumittuneista roolimalleista".
Tilanteeni on se että seurustelen ihanan miehen kanssa pian kolmatta vuotta ja meillä oli viikonloppuna sellainen pieni kehityskeskustelu mm. minun käyttäytymismalleistani. Havahduin kun tajusin että minullaon tietyissä tilanteissa aina sama rooli päällä ja se pitäisi saada purettua!
Lyhykäisyydessään näin;
Usein kun meillä on oikein paha riita, mulle tulee usein valtavan epävarma olo hänen rakkaudestaan mua kohtaan ja rupean aina vittuilemaan hänelle. Esim jos hän haluaa katkaista riidan ja lähtee ulos, saatan sanoa hänelle siitä kuinka hän (minun mielestäni) kaipailee heti exiensä perään ja on menossa niitä "panemaan". Käytän usein ollessani epävarma todella rumaa kieltä.
Saatan tulla epävarmaksi pelkästään siitä jos mieheni on muutamaman päivän ollut masentunut ja etäinen eikä hän tiedä mikä häntä vaivaa (miehelläni epäilty kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta diaknoosi vielä kesken).
Hän sanoo että häntä ahdistaa kamalasti se että oma pahan olon lisäksi hän vaistoaa minun epävarmuuteni ja kun minä epätoivoisesti haluan miestäni lähelle, hän haluaa etääntyä minusta. Oravanpyörä on siis valmis.
Hän haluaisi että hänen olessa masentunut olisin vain ihan normaali, en takertusi enkä etääntyisi. Enkä epäilisi heti niitä juttuja jotka ekana mun mieleen tulevat eli että hän on kyllästynyt minuun. Hän haluaisi että olisin vain "hiljaa" tukena. Miten se onnistu?? Kertokaa hyvät ihmiset vastaavia kokemuksia tai neuvoja!
Ei meillä tietenkään aina nämä tilanteet näin mene, mutta liian usein kuitekin.
Ja sitten kaipaan neuvoja siihen miten ottaa parisuhteessa kritiikki vastaan puolisolta NEUTRAALISTI, eikä sillä tavalla kuin minä, eli Vaihe 1; saan kritiikkiä
Vaihe 2; suutun
Vaihe 3; puolustuspuheenvuoro
Vaihe 4; Teen toisesta syyllisen
Vaihe 5; RIITA!!!!!
Toinen asia mikä häntä ahdistaa, on se että
Tilanteeni on se että seurustelen ihanan miehen kanssa pian kolmatta vuotta ja meillä oli viikonloppuna sellainen pieni kehityskeskustelu mm. minun käyttäytymismalleistani. Havahduin kun tajusin että minullaon tietyissä tilanteissa aina sama rooli päällä ja se pitäisi saada purettua!
Lyhykäisyydessään näin;
Usein kun meillä on oikein paha riita, mulle tulee usein valtavan epävarma olo hänen rakkaudestaan mua kohtaan ja rupean aina vittuilemaan hänelle. Esim jos hän haluaa katkaista riidan ja lähtee ulos, saatan sanoa hänelle siitä kuinka hän (minun mielestäni) kaipailee heti exiensä perään ja on menossa niitä "panemaan". Käytän usein ollessani epävarma todella rumaa kieltä.
Saatan tulla epävarmaksi pelkästään siitä jos mieheni on muutamaman päivän ollut masentunut ja etäinen eikä hän tiedä mikä häntä vaivaa (miehelläni epäilty kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta diaknoosi vielä kesken).
Hän sanoo että häntä ahdistaa kamalasti se että oma pahan olon lisäksi hän vaistoaa minun epävarmuuteni ja kun minä epätoivoisesti haluan miestäni lähelle, hän haluaa etääntyä minusta. Oravanpyörä on siis valmis.
Hän haluaisi että hänen olessa masentunut olisin vain ihan normaali, en takertusi enkä etääntyisi. Enkä epäilisi heti niitä juttuja jotka ekana mun mieleen tulevat eli että hän on kyllästynyt minuun. Hän haluaisi että olisin vain "hiljaa" tukena. Miten se onnistu?? Kertokaa hyvät ihmiset vastaavia kokemuksia tai neuvoja!
Ei meillä tietenkään aina nämä tilanteet näin mene, mutta liian usein kuitekin.
Ja sitten kaipaan neuvoja siihen miten ottaa parisuhteessa kritiikki vastaan puolisolta NEUTRAALISTI, eikä sillä tavalla kuin minä, eli Vaihe 1; saan kritiikkiä
Vaihe 2; suutun
Vaihe 3; puolustuspuheenvuoro
Vaihe 4; Teen toisesta syyllisen
Vaihe 5; RIITA!!!!!
Toinen asia mikä häntä ahdistaa, on se että
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei :)
Olen ollut mieheni kanssa liki 20 vuotta -hamasta nuoruudesta lähtien.
Uskon, että jokaisessa parisuhteessa on oma "tanssikuvionsa", dynamiikkia, joka kumpuaa sisäisitä toiveistamme ja peloistamme. Ehkä sinun pelkosi on tulla jötetyksi, hylätyksi tai etten ole riittävän arvokas.
Asetelma ei liity vain henkilökohtaisiin piirteisiin vaan sukupuoleen. Stereotypioiden takana väitetään olevan "oikeaa tietoa" miesten ja naisten tarpeista. on tosi tyypillistä, että nainen tarrautuu saadakseen hyväksyntää ja rakkautta, mies taas rimpuilee pakoon. (Tarve itsenäisyyteen ja tilaan.) Lue esm John Grayn kirjoja Marsista ja venuksesta.
Antaisin sinulle 20 vuoden pohjalta neuvon, joka voi tosin vaatia näyttelijäntaitoja :) Anna miehelle tilaa. Jos tunnet itsesi hylätyksi, osta vaikka helkkarin kallis vaate, mene kampaajalle, soita tunnin puhelu ystävälle (haukute mihet) tai lakkaa varpaankynnet enne kuin aloitat sodan tai rukiutat. Päiväkirjasta ja kirejeistä on iso apu. Mieti, mitä pelkäät. Jos luotat mieheesi tarpeeksi, anna hänelle avoin kir´je luettavaksi.
Ja muista, joskus on suurta viisautta olla vähän etäinen, salaperäinen, riippumaton ja hyväntuulinen aine. Ole kuin etä paskaakaan välittäisi miehen mielipiteistä, pideä hauskaa kavereiden kanssa. (Huom. viattomasti - ei mitää miessekoiluja.) Mikään ei lisää miehen motiavaatiota enempää kuin se, että nainen tuntuu menevän omille teilleenn ja on vahva ja riippumaton.
Valitettavasti.