20 ja 32

Olen itse tuo 20-vuotias osapuoli ja olen nyt puolitoista vuotta ollut seksisuhteessa 32-vuotiaaseen mieheen. Tilanteemme on ollut se, että jomman kumman tai molempien humalassa ollessa olemme lähteneet samoille jatkoille ja harrastaneet seksiä. Muutaman kerran vain nukkuneetkin.

Arkisin harvoin ollaan yhteyksissä. En ole häntä viitsinyt vaivata. Silloin kun häneltä tulee soittoa tai tekstiviestiä olen kyllä niihin vastaillut. Asiat on usein koskeneet arkipäivisiä asioita, ei vain vinkkejä seksiin..

Yhdessä ollessammekin juttelemme paljon kaikista asioista. Sängyssä kemiat mielestäni synkkaa. Jälkeenpäin juttelemme paljon ja hän esimerkiksi nukkuessa on lähellä ja pitää hyvänä muutenkin kuin seksuaalisesti. Aamusella uusintakierrosta ja flirttiä vielä jalkeillakin. Kuitenkaan ei mitään halipusu-hyvästejä..

Miehen kaverit ovat minua jo suhteemme alkuajoista varoittaneet, että herralla on takanaan niin vaikea suhde, ettei hän todellakaan ole sitoutuvaa tyyppiä. Nyt kuitenkin on selvinnyt muita tietolähteitä pitkin, että hän on käynyt kuitenkin muutaman naisen kanssa treffeillä..

Eli kysymys onkin:
Nauttiiko hän vain häikäilemättämästi 1,5vuoden jälkeenkin seksistä kanssani sekä siitä, että olen nuori ja valmis toimintaan hänen niin haluessaan vai voisiko olettaa minun olevan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja sen takia jättää ehdotukset muusta suhteesta pois? Voisiko ikäero vaikuttaa näin vahvasti asiaan ettei hän edes kehtaa ehdottaa?
Kuitenkin on jotenkin näin nuorena, kokemattomana ja naivinakin kuvitella miestä niin tunteettomaksi, että hän vain seksin takia jaksaisi samaa pillua vetää 1,5vuotta..

Milläpä sitten selittyy nämä toiset naiset joiden kanssa kyllä käydään treffeillä vaikka ollaankin kavereiden mukaan sitoutumiskammoisia? Puhuuko kaverit potaskaa ja pitäisikö tässä vain nostaa kissa pöydälle ja kysyä suoraan, että missä mennään.

Kiitoksia jos joku jaksaa kommentoida. Oikeasti olen aivan riekaleina henkisesti tämän asian kanssa...
61502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

no itselläni on ollut vastaavaa elämässäni! annan sulle neuvon, että nosta se kissa pöydälle ja puhu miehen kanssa. joko hän on vain sitoutumiskammoinen, tuskin sinussa mitään vikaa on. tai sitten kuin karulta se kuulostaakin hän käy vain sen yhden asian vuoksi luonasi...
sitä ei tiä ennenkuin mies sen sinulle kertoo. Puhukaa!! onnea nyt kuitenkin :-)

Äänestä
  • sen takia ja kertoilee niistä sitten minulle yäk!
    Jättäisin moisen suhteen saman tien. Pajapussina pitoa.

    Äänestä

Munulle on joskus käynyt ihan samalla tavalla.. miehellä oli vaikea suhde takana.. ja minun lisäksi sillä oli paljon muitakin naisia..

2 vuotta sitä katselin ja toivoin että se rauhottuisi ja haluaisi jo minut mutta niin ei käynyt..olin pettynyt.
Asiasta puhuttiin mutta hän ei halunnut.
Oma pää siinä vaan sekosi ja päätin pistää koko suhteen hyllylle..
Vaikka se niin vaikealta ja mahdottomalta tuntukin ensiksi.
No löysin uuden miehen ja koko sen ajan kun yhdessä olemme olleet tämä mies on tullut heittämään firttiä ja yrittänyt suudella yms.
jo neljä vuotta..kun olemme aina joskus törmänneet jossin se tulee sitä samaa filrttiä heittämään ja ehdotelemaan vaikka mitä..

Olen pysynyt rauhallisena ja antanut kylmiä vastauksia miehelle.
Vaikka haluaisinkin siihen ihanaan suhteeseen takasin en misään tapauksessa halua että se mua uudestaan satuttaisi sillä että leikkii monen naisen kanssa samaan aikaan.
Sillä se ei ole oikein..

Annankin sulle neuvon että nostat kissan pöydälle ja jos se ei halua samaa kun sinä. Niin jatka elämäsi.. kyllä sitä myöhemmin kaduttaa se ja sitten kun se on siihen suhteeseen oikeesti valmis niin kattokaan sitten uudestaan.
Älä tyydy tuohon touhuun..

hyvää jatkoa ja tsemppiä

Äänestä

Jaa että jaksaako mies 1,5 vuotta vain pillun takia? Kyllä kuule jaksaa siinä tapauksessa että se pillun omistaja on parikymppinen ja mies itse yli kolmikymppinen. Jaksaa vaikka kymmenen vuotta, jos annat sen tapahtua. Jos olisit 40 vuotias, niin mies olisi häipynyt ensimmäisen viikon jälkeen...

Äänestä
  • Luulisi sen olevan äärimmäisen rasittavaa kun nuorta naista saa vähän väliä olla opastamassa. Ainakin mun päähän käyvänä se olisi paljon vaivalloisempaa kuin oman ikäinen nainen joka jo on itsevarmempi ja kokeneempi petikumppani?
    Lisäksi eikö miestä mitenkään oma miehisyys ala tulla vastaan kun itse ainakin mielelläni yön aikana nussin 3-5kertaa niin eihän tuon ikäinen aina jaksa koko yön rietastelua?
    Luulisi sen kolmikymppisen olevan helpompi.
    Vai onko tässäkin pääpointtina taas joku pimperon kireys ja nuoren naisen kroppa?

    Äänestä

kokoemuksen syvällä rintaäänellä että vastaavanlainen tilanne vetää aika riekaleiseen kuntoon.
Itse olen ollut tilanteessa missä mie oli juuri toipumassa vaikeasta erosta ja minä satuin 3 vuotta olemaan se läheisyydentarpeen tyydyttäjä. Vaikka kuinka yritin itselleni uskotella että en tahdo sen enempää ja tunnen pelisäännöt, niin kuitenkin sitä itse jossain sydämen sopukoissansa toivoisi miehen valitsevan juuri sinut.Valitettavasti harvoin näin käy, jos on vuosia tottunut tiettyyn toimintakuvioon, niin sitä on hankala muuttaa, joten parempi vaan jatkaa matkaa kun on vielä itsekunnioitusta jäljellä. Se mikä ei toimi, ei toimi.
Olet miehelle helppo-et vaadi selityksiä, et vaadi arkeen osallistumista, et vaadi sitoutumista, et halua keskustella tulevista lapsista ja yhteen muutosta (käsittääkseni)-siksi jaksaa. Treffeiltä etsitään sitä joka olisi läsnä arjessakin.
Nyt tyttö vain itsekunnioitusta peliin, kissat pöydälle, etkä hyvksy mitään "olen vähän sekaisin ja mulla on just nyt vähän hankalaa, voidaanko jatkaa niinkuin ennekin" Ja muista: aina ei riitä pelkästään se, että välittää.
Tsemppiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulevaisuus? kirjoitti:

Olen itse tuo 20-vuotias osapuoli ja olen nyt puolitoista vuotta ollut seksisuhteessa 32-vuotiaaseen mieheen. Tilanteemme on ollut se, että jomman kumman tai molempien humalassa ollessa olemme lähteneet samoille jatkoille ja harrastaneet seksiä. Muutaman kerran vain nukkuneetkin.

Arkisin harvoin ollaan yhteyksissä. En ole häntä viitsinyt vaivata. Silloin kun häneltä tulee soittoa tai tekstiviestiä olen kyllä niihin vastaillut. Asiat on usein koskeneet arkipäivisiä asioita, ei vain vinkkejä seksiin..

Yhdessä ollessammekin juttelemme paljon kaikista asioista. Sängyssä kemiat mielestäni synkkaa. Jälkeenpäin juttelemme paljon ja hän esimerkiksi nukkuessa on lähellä ja pitää hyvänä muutenkin kuin seksuaalisesti. Aamusella uusintakierrosta ja flirttiä vielä jalkeillakin. Kuitenkaan ei mitään halipusu-hyvästejä..

Miehen kaverit ovat minua jo suhteemme alkuajoista varoittaneet, että herralla on takanaan niin vaikea suhde, ettei hän todellakaan ole sitoutuvaa tyyppiä. Nyt kuitenkin on selvinnyt muita tietolähteitä pitkin, että hän on käynyt kuitenkin muutaman naisen kanssa treffeillä..

Eli kysymys onkin:
Nauttiiko hän vain häikäilemättämästi 1,5vuoden jälkeenkin seksistä kanssani sekä siitä, että olen nuori ja valmis toimintaan hänen niin haluessaan vai voisiko olettaa minun olevan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja sen takia jättää ehdotukset muusta suhteesta pois? Voisiko ikäero vaikuttaa näin vahvasti asiaan ettei hän edes kehtaa ehdottaa?
Kuitenkin on jotenkin näin nuorena, kokemattomana ja naivinakin kuvitella miestä niin tunteettomaksi, että hän vain seksin takia jaksaisi samaa pillua vetää 1,5vuotta..

Milläpä sitten selittyy nämä toiset naiset joiden kanssa kyllä käydään treffeillä vaikka ollaankin kavereiden mukaan sitoutumiskammoisia? Puhuuko kaverit potaskaa ja pitäisikö tässä vain nostaa kissa pöydälle ja kysyä suoraan, että missä mennään.

Kiitoksia jos joku jaksaa kommentoida. Oikeasti olen aivan riekaleina henkisesti tämän asian kanssa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu