missä menee raja?

Missä menee pettämisen raja? fyysisellä puolella? entäpä henkisellä puolella?
542658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

kyttääjäksi en kuitenkaan ala. Vaimo lähtee taas reissuun vaikka teitää,että kipeää tekee.

Hain jo eropaperit ja käymme ne sitten sunnuntaina läpi.

Tuskaton elämä on parempaa. Minä en ainakaan ala kärvistelemäään. Koska luottamus on alakantissa, saakoon vaputensa.

Äänestä

Onko oikeasti olemassa joku, joka ei sitä sydämessään tiedä?

Perusvinkkinä voi sanoa, että jos alkaa se raja askarruttaa jonkun ihmisen kanssa homma on jo sakkaamassa.

Äänestä

Siinäpä se vaikein kysymys onkin: mikä on pettämistä? Toiselle kun on jo pettämistä se, että puoliso näkee unta naapurista....

Varsinkin tällä palstalla pettäminen keskittyy mielestäni ihan liikaa seksiin. Yksittäinen kännipano on toki pettämistä mutta enemmänkin oikein paha töppäys, siis kaikkien emämokien äiti. Paljon pahempaa kuitenkin on se, että on täysin henkisesti sitoutunut johonkin muuhun ihmiseen kuin omaan puolisoon, oli siinä sitten mukana seksiä tai ei.

Patologinen tapapettäminen on sitten asia ihan erikseen.

Äänestä
  • Voi v*ttu että aikuiset ihmiset vatvoo asiaa, jossa ei oikeasti ole mitään epäselvää jos vaivautuu olemaan itselleen edes hetken rehellinen. Väitättekö te tosiaan aivan silmät sinisinä, ettei teillä ole mitään moraalista kompassia, joka kertoisi teille mikä on oikein tai väärin? P*skat. Se on vaan mukavampi ajatella omaa moraalittomuuttaan niin, että tässähän nyt onkin tosi vaikee kysymys, johon ei selkeetä vastausta löydy.

    Kai se sitten pitää vääntää rautalangasta...

    PÄÄSÄÄNNÖT 1&2

    1. Jos suhteesi johonkin parisuhteesi ulkopuoliseen ihmiseen asettaa sinut tilanteeseen, jossa alat itse pohdiskella missä pettämisen raja kulkee, olet jo siellä rajan huonommalla puolella ja tunteesi ja ajattelusi on epäselkeää.

    2. Jos suhteesi johonkin toiseen ihmiseen loukkaa kumppaniasi sinun on syytä pysähtyä miettimään tätä suhdetta. Ellei loukkaantumiseen tai mustasukkaisuuteen ole mitään syytä sinun on selvitettävä asia kumppanisi kanssa ellet halua tuottaa hänelle tuskaa. Ellei kumppanisi millään kykene ymmärtämään näkökantaasi, ettekä pääse asiassa mihinkään ratkaisuun, sinun on mietittävä haluatko mielummin jatkaa suhdettasi kohtuuttomaan kumppaniisi vai tuttavuuttasi tähän toiseen ihmiseen.

    PETTÄMISTÄ

    -seksuaalissävytteinen koskettelu, romanttinen suutelu, petting, sukupuoliyhteys
    -romanttiset tekstiviestit, emailit, puhelut, puheet

    Pettäminen on valehtelua eli pettämistä. Jos vieläkin tuntuu aivan toivottoman vaikealta tee ajatuskoe kahdella kysymyksellä:

    1. Mitähän vaimo/mies pitäisi tästä "Haluun sua" tekstiviestistä uudelle nettituttavuudelle?

    2. Miksi en kerro puolisolleni mitä tässä puuhailen tämän henkilön kanssa?

    Vieläkö tuntuu vaikealta?

    Äänestä

  • Perusperusmies kirjoitti:

    Voi v*ttu että aikuiset ihmiset vatvoo asiaa, jossa ei oikeasti ole mitään epäselvää jos vaivautuu olemaan itselleen edes hetken rehellinen. Väitättekö te tosiaan aivan silmät sinisinä, ettei teillä ole mitään moraalista kompassia, joka kertoisi teille mikä on oikein tai väärin? P*skat. Se on vaan mukavampi ajatella omaa moraalittomuuttaan niin, että tässähän nyt onkin tosi vaikee kysymys, johon ei selkeetä vastausta löydy.

    Jos tanssitan pomon puolisoa kerran firman pikkujouluissa, ja oma puolisoni loukkaantuu tästä... niin kakkoskohtasi mukaan olisin pettänyt?

    Niin, itse olen pettänyt nykyistä exääni, selvästi ja en sitä muuksi kutsukkaan kuin pettämiseksi. Siinä kohtaa ei tunnu ollenkaan vaikealta.

    Juuri tätä olen itsekin täällä toitottanut. Kyllähän sen jokainen tietää. KUDOS to you dude! harvoin näin asiaa täältä lukee.

    Äänestä

  • Ykis Eroava kirjoitti:

    Jos tanssitan pomon puolisoa kerran firman pikkujouluissa, ja oma puolisoni loukkaantuu tästä... niin kakkoskohtasi mukaan olisin pettänyt?

    Niin, itse olen pettänyt nykyistä exääni, selvästi ja en sitä muuksi kutsukkaan kuin pettämiseksi. Siinä kohtaa ei tunnu ollenkaan vaikealta.

    Jos ei sulla järkeä ton enempää löydy niin hohhoijaa. Tiesit varmaan ennenkuin kirjoitit tuon viestin , että kuinka lapsellinen kysymys tuo on? Varmaan tuosta luetunymmärtämisenä ja elämää nähneenä osaat tajuta mitä tarkoitetaan vai meneekö ylitsepääsemättömän vaikeeksi?

    Äänestä

  • Ykis Eroava kirjoitti:

    Jos tanssitan pomon puolisoa kerran firman pikkujouluissa, ja oma puolisoni loukkaantuu tästä... niin kakkoskohtasi mukaan olisin pettänyt?

    Niin, itse olen pettänyt nykyistä exääni, selvästi ja en sitä muuksi kutsukkaan kuin pettämiseksi. Siinä kohtaa ei tunnu ollenkaan vaikealta.

    2. Jos suhteesi johonkin toiseen ihmiseen loukkaa kumppaniasi sinun on syytä pysähtyä miettimään tätä suhdetta. Ellei loukkaantumiseen tai mustasukkaisuuteen ole mitään syytä sinun on selvitettävä asia kumppanisi kanssa ellet halua tuottaa hänelle tuskaa. Ellei kumppanisi millään kykene ymmärtämään näkökantaasi, ettekä pääse asiassa mihinkään ratkaisuun, sinun on mietittävä haluatko mielummin jatkaa suhdettasi kohtuuttomaan kumppaniisi vai tuttavuuttasi tähän toiseen ihmiseen.

    Äänestä

  • No voi helvetti kirjoitti:

    Jos ei sulla järkeä ton enempää löydy niin hohhoijaa. Tiesit varmaan ennenkuin kirjoitit tuon viestin , että kuinka lapsellinen kysymys tuo on? Varmaan tuosta luetunymmärtämisenä ja elämää nähneenä osaat tajuta mitä tarkoitetaan vai meneekö ylitsepääsemättömän vaikeeksi?

    Elämää nähneenä tiedän, ettei asiat ole noin mustavalkoisia.

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Asiat on perusmuodossaan erittäin yksinkertaisia. SINÄ teet niistä monimutkaisia. Toki voit valehdella itsellesi ja tehdä tekosyitä , mutta tässä tapauksessa seuraukset kantaa kuitenkin joku muu kuin sinä.

    Äänestä

  • Toinen elämää nähnyt kirjoitti:

    Asiat on perusmuodossaan erittäin yksinkertaisia. SINÄ teet niistä monimutkaisia. Toki voit valehdella itsellesi ja tehdä tekosyitä , mutta tässä tapauksessa seuraukset kantaa kuitenkin joku muu kuin sinä.

    Enpä mielestäni tee asioista monimutkaisia, toteampa vain että harvemmin asiat on musta-valkoisia. Elämä kun on.

    Mistähän tuonkin heiton oikein keksit, että näin toimien "valehtelisin itselleni" ja "teen tekosyitä". Ja että "niistä seuraukset kantaa joku muu". Kun oikeasti olen toiminut täsmälleen päinvastoin.

    No todeta toki voit ihan mitä tahansa. Totean, että asiat ovat mustavalkoisia, joku tekee niistä itselleen vaikeita. On olemassa oikea ja väärä, ei ole olemassa mitään siltä väliltä. Tein melkein oikein ei ole oikein

    oikein=väärin/1

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Elämää nähneenä tiedän, ettei asiat ole noin mustavalkoisia.

    No se päälimäinen asiahan on, että petänkö vai en. Jos ei tuonlainen edes käy mielessä, niín päätä kannattaa vähän tutkia.

    Vaikka asiat olisi kuinka huonosti, niin ei se oikeuta mihinkään. Toki tähän monet vastailee, että kun mulla on niin ja näin ja tämäkin niin huonosti, mutta kylläpä se ainoa ihminen joka pettämispäätöksen tekee on se itse.

    Äänestä

  • Perusperusmies kirjoitti:

    Voi v*ttu että aikuiset ihmiset vatvoo asiaa, jossa ei oikeasti ole mitään epäselvää jos vaivautuu olemaan itselleen edes hetken rehellinen. Väitättekö te tosiaan aivan silmät sinisinä, ettei teillä ole mitään moraalista kompassia, joka kertoisi teille mikä on oikein tai väärin? P*skat. Se on vaan mukavampi ajatella omaa moraalittomuuttaan niin, että tässähän nyt onkin tosi vaikee kysymys, johon ei selkeetä vastausta löydy.

    Kai se sitten pitää vääntää rautalangasta...

    PÄÄSÄÄNNÖT 1&2

    1. Jos suhteesi johonkin parisuhteesi ulkopuoliseen ihmiseen asettaa sinut tilanteeseen, jossa alat itse pohdiskella missä pettämisen raja kulkee, olet jo siellä rajan huonommalla puolella ja tunteesi ja ajattelusi on epäselkeää.

    2. Jos suhteesi johonkin toiseen ihmiseen loukkaa kumppaniasi sinun on syytä pysähtyä miettimään tätä suhdetta. Ellei loukkaantumiseen tai mustasukkaisuuteen ole mitään syytä sinun on selvitettävä asia kumppanisi kanssa ellet halua tuottaa hänelle tuskaa. Ellei kumppanisi millään kykene ymmärtämään näkökantaasi, ettekä pääse asiassa mihinkään ratkaisuun, sinun on mietittävä haluatko mielummin jatkaa suhdettasi kohtuuttomaan kumppaniisi vai tuttavuuttasi tähän toiseen ihmiseen.

    PETTÄMISTÄ

    -seksuaalissävytteinen koskettelu, romanttinen suutelu, petting, sukupuoliyhteys
    -romanttiset tekstiviestit, emailit, puhelut, puheet

    Pettäminen on valehtelua eli pettämistä. Jos vieläkin tuntuu aivan toivottoman vaikealta tee ajatuskoe kahdella kysymyksellä:

    1. Mitähän vaimo/mies pitäisi tästä "Haluun sua" tekstiviestistä uudelle nettituttavuudelle?

    2. Miksi en kerro puolisolleni mitä tässä puuhailen tämän henkilön kanssa?

    Vieläkö tuntuu vaikealta?

    Nousee jo savu päästä kun tuleva ex-puolisoni yrittää koko ajan etsiä oikeuttavia ja selittäviä porsaanreikiä toiminnalleen. Ihmisillä on tosiaan hirvittävän erilaiset moraalit, tai yleisempi vaihtoehto lienee, että jotkut osaavat vaan valehdella itselleen loputtomiin! Eli onko se sitten jo melkein sama kuin perseestä kotoisin oleva moraali...

    Äänestä

  • hyvinkin kirjoitti:

    No todeta toki voit ihan mitä tahansa. Totean, että asiat ovat mustavalkoisia, joku tekee niistä itselleen vaikeita. On olemassa oikea ja väärä, ei ole olemassa mitään siltä väliltä. Tein melkein oikein ei ole oikein

    oikein=väärin/1

    Mustavalkoinen elämänkatsomus on ah niin helppoa, se sinulle suotakoon.

    Jatkanpa kohdan 2. pohdintaa vielä: jospa minulla on ystäväpiiri, jonka kanssa olen tekemisissä niinkuin yleensä ihmiset ovat ystäviensä kanssa tekemisissä. Seurueella on tapana harrastaa saunailloissa yhteissaunomista, johon ei sisälly minkäänsortin "sellaista" toimintaa. Puolisoni ei tästä pidä, eikä hän ymmärrä näkemystäni millään.

    Siis tälläisessäkin tilanteessa petän puolisoani ja kakkoskohdan ohjeen mukaan minun pitää valita joko ystäväni tai puolisoni?

    No eikös tuo ole aika itseselitteinen? Jos tuosta tulee KYNNYSKYSYMYS niin toki täytyy sitten valita. En kyllä itsekään tajua mikä yhteissauna on niin mahtavaa, että siitä pitää riidellä. Mitäs sinä luulet ,että miehet siellä kattelee? Käyn toki itsekin yhteissaunassa, mutta jos siitä tulee suhteessa kränää niin miksi oi miksi ihmeessä jatkaa sitä? Vai onko se sinun henki ja elämä? Onko se sellainen asia, jota ilman et pärjää? Kuinka tärkeää se on? Tarkeämpää kuin sopu miehes/naisesi kanssa? Miten tollasestaki asiasta saa noin vaikean? hä?

    Äänestä

  • se mustavalkoinen kirjoitti:

    Tästä esimerkistä jatkaen vielä: miksi puolisoni tekee siitä kynnyskysymyksen? Miksei hänelle ole tärkeämpää sopu minun kanssani? hä?

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Tästä esimerkistä jatkaen vielä: miksi puolisoni tekee siitä kynnyskysymyksen? Miksei hänelle ole tärkeämpää sopu minun kanssani? hä?

    SINÄ sen ongelman luot ja sinä sen ratkaiset. Mikäs ongelma tämän tajuamisessa sulla nyt on?

    Äänestä

  • hyvin yksinkertaista kirjoitti:

    SINÄ sen ongelman luot ja sinä sen ratkaiset. Mikäs ongelma tämän tajuamisessa sulla nyt on?

    Ongelma on kyllä sinun 2. kohdan määritelmässä, joten voisitko vääntää rautalangasta miten tuo yhteissauna-dilemma nyt sen mukaan ratkaistaisiin?

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Ongelma on kyllä sinun 2. kohdan määritelmässä, joten voisitko vääntää rautalangasta miten tuo yhteissauna-dilemma nyt sen mukaan ratkaistaisiin?

    2. Jos suhteesi johonkin toiseen ihmiseen loukkaa kumppaniasi sinun on syytä pysähtyä miettimään tätä suhdetta. Ellei loukkaantumiseen tai mustasukkaisuuteen ole mitään syytä SINUN on selvitettävä asia kumppanisi kanssa ellet halua tuottaa hänelle tuskaa. ELLEI KUMPPANISI millään kykene ymmärtämään NÄKÖKANTAASI, ettekä pääse asiassa mihinkään ratkaisuun, SINUN(SINUN) ELI SINUN on mietittävä haluatko mielummin jatkaa suhdettasi kohtuuttomaan kumppaniisi vai tuttavuuttasi tähän toiseen ihmiseen.

    Muistin virkistämiseksi. Eli lueppa nyt tuo uudelleen. SINÄ OLEN ONGELMAN YDIN. SINÄ SEN MYÖS RATKAISET. Voiko tätä enempää rautalangasta vääntää, jos tuota edellä mainittua kirjoitusta tarkoitit? Alkaa jo naurattaa. Jos sulla on ihan pakko todistella itelles joku asia, minkä takia voit jatkaa tekemään mitä haluat, niin siitä vaan, mutta asiat ovat yksinkertaisia.

    Äänestä

  • Etsi nyt niitä syitä äkkiä kirjoitti:

    Eiköhän se ongelman ydin ole tässä hypoteettisessa tilanteessa puolisoni.

    Jospa käytetään toisensorttista esimerkkiä: Puolisoni käy vastakkaista sukupuolta olevan työkaverinsa kanssa lounaalla keskustelemassa töihin liittyvistä asioista. Minua tämä loukkaa, enkä kykene ymmärtämään puolisoni näkökantaa. Mitä puolisoni pitäsi tehdä?

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Ongelma on kyllä sinun 2. kohdan määritelmässä, joten voisitko vääntää rautalangasta miten tuo yhteissauna-dilemma nyt sen mukaan ratkaistaisiin?

    No, jos kysyt kommentoimasi viestin kirjoittaneelta eli minulta, niin yritän vastata niin, ettet enää pystyisi tätä tahallasi vääristelemään ja "tulkitsemaan". En (onneksi) ole kanssasi suhteissa, joten malttini riittää tähän saippuoitulankakerä-keskusteluun.

    Jos luet viestini vielä kerran huomaat, että kohdat 1 ja 2 ovat määritelmiä tilanteelle, joka pitää tavalla tai toisella korjata.

    Niiden alla on otsikko "PETTÄMINEN" ja sen jälkeen kaksi ranskalaista viivaa, joissa luetellaan hyvin yksinkertaisin termein mikä on pettämistä niille tosielämän Bill Clintoneille, jotka pettämisestä kiinni jäädessään haluavat aina keskustella sanojen merkitysopista (kevyt pusu ei ole suutelua, petting ei ole seksiä jne.)

    Eikö sinusta sellaisessa tilanteessa, jossa toimintasi tuottaa puolisollesi tuskaa ole tosiaankaan mitään korjattavaa? Rakastamassasi kohdassa 2 totean ainoastaan sen yksinkertaisen tosiasian, että jos jotain asiaa sinun ja kumppanisi välillä ei mitenkään voida sopia on koko suhde vaakalaudalla ja sitä tulee ajatella. Loput merkitykset keksit itse.

    Ja lopuksi yleisen elämänviisauden mukaisesti yhteissaunasta. Saunominen vieraiden naisten kanssa aiheuttaa puolisollesi tuskaa. Et onnistu mitenkään saamaan puolisoasi hyväksymään tätä saunomista. Valinta on helppo. Onko se, että saat heitellä löylyä "sekajoukkueella" tärkeämpää kuin puolisollesi tästä aiheutuva mielipaha? Terve 3-vuotiaskin osaa tällaista ajattelua alkeellisella tasolla...

    Eipä tässä mitään, teoriasi ei sovellu käytännön elämään - kuten huomataan siitä, että vastauksesi kohdistuvat henkilööni, eikä asiaani.

    Mistä muuten tiedät, että yhteissaunominen oikeasti aiheuttaa puolisolleni tuskaa, ja etten mitenkään onnistu saamaan häntä hyväksymään asiaa? Miten niin muka?

    Oikeastaan vastauksesi hymyilyttää, koska oletat minun olevan miespuolinen - ja ilmiselvästi myös vastaat siitä lähtökohdasta. Ehkäpä kuitenkin saunon "vieraiden naisten kanssa" joka kerta uimahallissa käydessäni...

    Äänestä

  • hyvinkin kirjoitti:

    No todeta toki voit ihan mitä tahansa. Totean, että asiat ovat mustavalkoisia, joku tekee niistä itselleen vaikeita. On olemassa oikea ja väärä, ei ole olemassa mitään siltä väliltä. Tein melkein oikein ei ole oikein

    oikein=väärin/1

    Ei ole olemassa absoluuttista totuutta eikä näin ollen absoluuttista oikeaa ja väärääkään.

    Mikä ihmeen hinku ihmisillä on veivata sitä miten kenenkin mukaan pitää tai olisi pitänyt tehdä/elää? Aivan järjetöntä! Keskittykää asiaan, siihen mitä on tapahtunut - (vaikka se olisi mielestänne miten väärin tahansa).

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Enpä mielestäni tee asioista monimutkaisia, toteampa vain että harvemmin asiat on musta-valkoisia. Elämä kun on.

    Mistähän tuonkin heiton oikein keksit, että näin toimien "valehtelisin itselleni" ja "teen tekosyitä". Ja että "niistä seuraukset kantaa joku muu". Kun oikeasti olen toiminut täsmälleen päinvastoin.

    on nähty, et jankutat niin kauan, että saat viimeisen sanan vaikka se olisi miten perseestä kAIVETTUA

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Eipä tässä mitään, teoriasi ei sovellu käytännön elämään - kuten huomataan siitä, että vastauksesi kohdistuvat henkilööni, eikä asiaani.

    Mistä muuten tiedät, että yhteissaunominen oikeasti aiheuttaa puolisolleni tuskaa, ja etten mitenkään onnistu saamaan häntä hyväksymään asiaa? Miten niin muka?

    Oikeastaan vastauksesi hymyilyttää, koska oletat minun olevan miespuolinen - ja ilmiselvästi myös vastaat siitä lähtökohdasta. Ehkäpä kuitenkin saunon "vieraiden naisten kanssa" joka kerta uimahallissa käydessäni...

    LUOJAN TÄHDEN ETTÄ OLET TYHMÄ

    Äänestä

  • saanut tarpeeksi jankuttajasta kirjoitti:

    LUOJAN TÄHDEN ETTÄ OLET TYHMÄ

    Arkoja ja vaikeita aiheitahan nämä on, ymmärrettävää että on vaikea pysyä asialinjalla.

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Eiköhän se ongelman ydin ole tässä hypoteettisessa tilanteessa puolisoni.

    Jospa käytetään toisensorttista esimerkkiä: Puolisoni käy vastakkaista sukupuolta olevan työkaverinsa kanssa lounaalla keskustelemassa töihin liittyvistä asioista. Minua tämä loukkaa, enkä kykene ymmärtämään puolisoni näkökantaa. Mitä puolisoni pitäsi tehdä?

    Ei voi olla totta kuinka tollon olet tehnyt itsestäsi jo. KAIKKI NAURAA KU NE LUKEE NOITA SUN HÖPÖHÖPÖ KIRJOITUKSIA. Olet juurikin hyvä esimerkki sellaisesta ihmisestä , joka yksinkertaisen asian muuttamalla hyvin vaikeasti käsiteltäväksi yrittää verhota oman osallisuutensa asiaan. Nuo sun esimerkit on ihan asiallisia, mitä nyt jokainen jolla vähän älliä löytyy uskois nuo asiat selvittävän ihan omassa päässään. Tietää varmasti mitä tehdä.

    Vaikutat niin ongelmaihmiseltä, ettei mikään ihme, että olet Yksi Eroava. Vaikka yrität joka keskustelusta etsiä typeriä porsaanreikiä kun huomaat muiden olevan oikeassa, ei se muuta faktaa mikä on oikein tai miten tilanteessa pitäisi toimia. Olen todella pahoillani jos nämä asiat ovat sinulle noin ylitsepääsemättömän aikeita kuin ne vaikuttavat olevan. Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    Äänestä

  • Marilyn40+ kirjoitti:

    Ei ole olemassa absoluuttista totuutta eikä näin ollen absoluuttista oikeaa ja väärääkään.

    Mikä ihmeen hinku ihmisillä on veivata sitä miten kenenkin mukaan pitää tai olisi pitänyt tehdä/elää? Aivan järjetöntä! Keskittykää asiaan, siihen mitä on tapahtunut - (vaikka se olisi mielestänne miten väärin tahansa).

    Ai ei ole absoluuttista totuutta?EI TIETENKÄÄN! Mitä se vanha eukko selittää termeillä mistä ei edes tiedä mitään? Oikein ja väärin ei liity absoluuttiseen totuuteen mitenkään. Totuus ei aina ole sama asia kuin tehdä oikein.

    En edes jaksa tätä tampioille alkaa selittään. Seuraavakasi joku varmaan huutaa BINGO!

    Äänestä

  • Kyllästyttää kirjoitti:

    Ei voi olla totta kuinka tollon olet tehnyt itsestäsi jo. KAIKKI NAURAA KU NE LUKEE NOITA SUN HÖPÖHÖPÖ KIRJOITUKSIA. Olet juurikin hyvä esimerkki sellaisesta ihmisestä , joka yksinkertaisen asian muuttamalla hyvin vaikeasti käsiteltäväksi yrittää verhota oman osallisuutensa asiaan. Nuo sun esimerkit on ihan asiallisia, mitä nyt jokainen jolla vähän älliä löytyy uskois nuo asiat selvittävän ihan omassa päässään. Tietää varmasti mitä tehdä.

    Vaikutat niin ongelmaihmiseltä, ettei mikään ihme, että olet Yksi Eroava. Vaikka yrität joka keskustelusta etsiä typeriä porsaanreikiä kun huomaat muiden olevan oikeassa, ei se muuta faktaa mikä on oikein tai miten tilanteessa pitäisi toimia. Olen todella pahoillani jos nämä asiat ovat sinulle noin ylitsepääsemättömän aikeita kuin ne vaikuttavat olevan. Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    Vastauksesi kertoo enemmän sinusta kuin minusta. Hyvää ystävänpäivää sinullekkin.

    Äänestä

  • valetta TYYNI kirjoitti:

    on nähty, et jankutat niin kauan, että saat viimeisen sanan vaikka se olisi miten perseestä kAIVETTUA

    soimaa, musta kylki kummallakin.

    Harmillista sinänsä, että provosoidut noinkin voimakkaasti eriävästä mielipiteestä.

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Vastauksesi kertoo enemmän sinusta kuin minusta. Hyvää ystävänpäivää sinullekkin.

    Ihmekään jos olet eroava, lapsellisesti käyttäydyt aikuiseksi ihmiseksi. Vai oletko aikuinen?

    No ihan sama, kanssasi voisi tästä asiasta jauhaa loputtomiin, pointtini on jo ihan selvä.

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Eipä tässä mitään, teoriasi ei sovellu käytännön elämään - kuten huomataan siitä, että vastauksesi kohdistuvat henkilööni, eikä asiaani.

    Mistä muuten tiedät, että yhteissaunominen oikeasti aiheuttaa puolisolleni tuskaa, ja etten mitenkään onnistu saamaan häntä hyväksymään asiaa? Miten niin muka?

    Oikeastaan vastauksesi hymyilyttää, koska oletat minun olevan miespuolinen - ja ilmiselvästi myös vastaat siitä lähtökohdasta. Ehkäpä kuitenkin saunon "vieraiden naisten kanssa" joka kerta uimahallissa käydessäni...

    En siis onnistunut yrityksessäni minkä kyllä tiesinkin...

    Lopun saunakommenttini oli vastaus sinun itsesi tässä samaisessa ketjussa esittämään hypoteettiseen kysymykseen kuten hyvin tiesitkin.

    Pyydän nöyrimmästi anteeksi etten aloittanut sitä: "Vastauksena äskeisessä Suomi24.fin Uskottomuus-keskustelupalstalle kirjoittamassasi viestissä esittämääsi teoreettiseen kysymykseen..." niin, että sen väärin ymmärtäminen olisi tullut sinulle edes hieman vaikeammaksi.

    Tunnet varmaankin nyt vieväsi tätä keskustelua, koska olet muuntanut sen jatkuvaksi lauseiden ja sanojen väärinymmärrykseksi. Lopputuloksena on viestintää, joka muistuttaa lähinnä tervalla täytetyn sukan tunkemista mehupilliin. Mikäli tämä on taktiikkasi kaikissa konfliktitilanteissa ei nimimerkkisi lopullinen syy ole arvoitus muille kuin sinulle. itsellesi.

    Äänestä

  • Ai ei vai? kirjoitti:

    Ai ei ole absoluuttista totuutta?EI TIETENKÄÄN! Mitä se vanha eukko selittää termeillä mistä ei edes tiedä mitään? Oikein ja väärin ei liity absoluuttiseen totuuteen mitenkään. Totuus ei aina ole sama asia kuin tehdä oikein.

    En edes jaksa tätä tampioille alkaa selittään. Seuraavakasi joku varmaan huutaa BINGO!

    Oikea ja väärä ovat suhteellisia käsitteitä.

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Oikea ja väärä ovat suhteellisia käsitteitä.

    No olipa hyvät perustelut. Sen täytyy kyllä sitten olla niin. Pitääpä heti pistää muistiin.

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Arkoja ja vaikeita aiheitahan nämä on, ymmärrettävää että on vaikea pysyä asialinjalla.

    ymmärtää, että sulla on pakkomielle sanoa se viimeinen sana. Olet varsinainen riesa niin rakastajallesi kuin aviomiehellesi. Pyyhkivät helpotuksen hikeä otsaltaan kun sinusta eroon pääsevät. Niin minäkin. Sinä et ymmärrä edes omista viesteistäsi mikä inttäjä olet. Intät vaikka tietäisit olevasi väärässä. Tai no niin, et ymmärrä olevasi ollenkaan väärässä ja se on täydellinen ongelmasi. Luoja vaan teitä miksi jätti sen pienen puuttuvan ymmärryksen palikan pois päästäsi. No tavalliseen kastiin et mahdu ja teet mitä todennäköisemmin jokaisesta tapaamastasi ihmisestä hermoraunion. Onni että pääsen eroon sinun tyyppisestä tapauksesta täällä!

    Äänestä

  • Ai ei vai? kirjoitti:

    Ai ei ole absoluuttista totuutta?EI TIETENKÄÄN! Mitä se vanha eukko selittää termeillä mistä ei edes tiedä mitään? Oikein ja väärin ei liity absoluuttiseen totuuteen mitenkään. Totuus ei aina ole sama asia kuin tehdä oikein.

    En edes jaksa tätä tampioille alkaa selittään. Seuraavakasi joku varmaan huutaa BINGO!

    On sitten todella vaikeeta tajuta, ettei ole olemassa YHTÄ ainoaa tapaa tehdä oikein! Katsos, kun maailmassa on monenlaisia eikä vain yhdenlaisia ihmisiä :O. On myös monta tapaa tehdä väärin. Jokaisella on oma linjansa ja omat tapansa.

    Älä itse urputa vaan ymmärrä, ettei sinun oikea ole samanlainen kuin jonkun muun.

    Äänestä

jokainen itse. Olen syyllistynyt pari kertaa sellaiseen, mikä mielestäni on pettämistä. ja kantanut siitä tunnontuskia.
Joku varmaan sanoisi, että ei ole pettämistä (sen tarkemmin nyt sanomatta mitä olen tehnyt)... mutta itse tunnen, että väärin tehty. Ja varmasti silloin se on myös seurustelukumppanin mielestä väärin.

Mun mielestä ei hyödytä kysellä muilta mikä on raja. Jos joku sanoo, että suudella saa, ei ole pettämistä, niin mitäs se hyödyttää? jos itse tunnet kuitenkin että se on väärin. Ei se tunne lähde pois vain sillä että joku toinen on toista mieltä.
Eli luottakaa omiin tuntemuksiinne, tiedätte kyllä mikä on väärin!

Äänestä

Tämähän on mukava keskustelu!

Pettämisen rajat on meille kaikille niin erilaiset, ilmeisesti vain ääripäät on selkeästi jotain, siinä välissä on sitten aikamoinen harmaa alue. Toiselle on pettämistä se, että puoliso näkee jostakusta muusta unta, jollekkin taas pornon vahtaaminen on selvää pettämistä...

Moni varmasti asettaa pettämisen rajan seksiin. Sitten väännetään siitä, että mikä on seksiä: toiselle poskisuudelma on sitä mutta toiselle suuseksi ei ole vielä sitä. Yhtämieltä varmaan ollaan, että sukupuoliyhdyntä on seksiä.

Koska seksi kuuluu intimiin osa-alueeseen ihmisten välisessä kanssakäymisessä, niin minustakin se pettämisen raja voidaan määrittää seksin kautta. Mutta kun tuon rajapyykin on ylittänyt löytyy vielä niitä harmaan sävyjä vaikka kuinka paljon: on ihan eri asia sortua pöljyyksissään typerään kännipanoon kuin pitää useampivuotista sivusuhdetta.

Toisen pettämisen rajapyykin laittaisin sinne henkisen siteen puolelle. Jos ei ole mitenkään muuten sitoutunut puolisoonsa kuin vain juridisen siviilisäädyn kautta, vaan on "toisen oma" niin se on mielestäni huomattavasti pahempaa pettämistä kuin joku satunnainen kännipano - vaikka ensimmäisessä ei olisi seksiä ollenkaan. Pelkällä seksillä siis ei voi määritellä pettämisen rajaa aina ja joka tapauksessa.

Yhtäkaikki pettäminen kertoo aina jotain parisuhteen tilasta. Vain pettäjä on yksin syyllinen pettämiseensä (ei petetty puoliso, ei se toinen nainen/mies) MUTTA parisuhteen tilaan ovat molemmat puolisot _osallisia_. Siis ei syyllisiä vaan osallisia.

Äänestä
  • Eli viedäkseni ajattelusi sen loogiseen johtopäätökseen, pettäminen on jokaisen itsensä mielivaltaisesti määriteltävissä oleva tilanne, eli sellaista käsitettä kuin "pettäminen" ei ole edes olemassa. Vaikka nussisit jotakuta suhteesi ulkopuolella sekään ei mitenkään yksiselitteisesti ole pettämistä, vaan "siinä löytyy vielä niitä harmaan sävyjä vaikka kuinka paljon".

    Tämä todellakin on salarakaskulttuurimme zeitgeist ja olet sen ansiokkaasti sisäistänyt.

    Kannattaisi ehkä kuitenkin ottaa huomioon, että kun olet aikuisten kanssa tekemisissä tosielämässä tämä selitys ei mitä todennäköisimmin toimi...

    Äänestä

  • Perusperusmies kirjoitti:

    Eli viedäkseni ajattelusi sen loogiseen johtopäätökseen, pettäminen on jokaisen itsensä mielivaltaisesti määriteltävissä oleva tilanne, eli sellaista käsitettä kuin "pettäminen" ei ole edes olemassa. Vaikka nussisit jotakuta suhteesi ulkopuolella sekään ei mitenkään yksiselitteisesti ole pettämistä, vaan "siinä löytyy vielä niitä harmaan sävyjä vaikka kuinka paljon".

    Tämä todellakin on salarakaskulttuurimme zeitgeist ja olet sen ansiokkaasti sisäistänyt.

    Kannattaisi ehkä kuitenkin ottaa huomioon, että kun olet aikuisten kanssa tekemisissä tosielämässä tämä selitys ei mitä todennäköisimmin toimi...

    Ilmeisesti ulosannissani on parantamisen varaa, nimittäin en tarkoittanut etteikö mikään olisi mitenkään pettämistä.

    Pettämisen raja on vähän erilainen meillä kaikilla ja jonkinnäköinen yhteinen näkemyshän siitä pitäisi olla pariskunnalla. Mutta pettämistä on monensorttista, pettää voi pahasti, erittäin pahasti ja vielä pahemmin - siellä niitä harmaansävyjä on.

    Itse olen pettänyt, sitä en kiellä enkä puolustele. Tekoani ei voi miksikään muuksi väittää kuin pettämiseksi, vieläpä sieltä pahimmasta päästä se oli. Petin siis silloista aviopuolisoani, eli nykyistä exääni. Avioliittomme tilasta kertoo paljon se, että en vieläkään kadu tai häpeä yhtään pettämistäni.

    Siis mitä? Pettää voi pahasti? Pahemmin? Vielä pahemmin? Siis mitä? Pettäminenhän tarkoittaa ennenkaikkea luottamuksen menettämistä. Luottamus joko on tai ei. Ei ole mitään harmaasävyjä tuossa.

    Sinusta kertoo paljon se, että:"että en vieläkään kadu tai häpeä yhtään pettämistäni."

    Et todennäköisesti ikinä tulekaan, onhan sinulla paljon harmaasävyjä joiden taakse piiloutua.

    Tottakai ymmärsin väärin jos ei ole mitään konkreettista "pettämistä" vaan ainoastaan ihmisten väärin ymmärtämiä määritelmiä eri sanoille ja erilaisia näkemyksiä jostain äärimmäisen abstraktista asiasta.

    Katumus ja häpeä ovat jänniä juttuja. Joku murehtii hiljaa kotonaan ja toinen kirjoittelee internetin keskustelupalstalle todistellakseen koko maailmalle ettei ole tehnyt mitään väärää eikä siis kadu mitään. Pettämisessä ei siis ole mitään katumusta aiheuttavaa väärää jos suhteen tila on huono ja suhteen tila on tietenkin huono jos pettää...

    Toki on mielestäni olemassa konkreettista pettämistä, selviä tapauksia. Kysymys ei ollutkaan siitä, vaan että missä se pettämisen raja menee.

    Itse olen tehnyt ehdottomasti väärin pettäessäni nykyistä exääni.

    Äänestä

  • Pettää voi? pahasti ?pahemmin? kirjoitti:

    Siis mitä? Pettää voi pahasti? Pahemmin? Vielä pahemmin? Siis mitä? Pettäminenhän tarkoittaa ennenkaikkea luottamuksen menettämistä. Luottamus joko on tai ei. Ei ole mitään harmaasävyjä tuossa.

    Sinusta kertoo paljon se, että:"että en vieläkään kadu tai häpeä yhtään pettämistäni."

    Et todennäköisesti ikinä tulekaan, onhan sinulla paljon harmaasävyjä joiden taakse piiloutua.

    ""että en vieläkään kadu tai häpeä yhtään pettämistäni.""

    Jos suhde on finito, onko se enää pettämistä vaikka juridisesti oltaisiinkin vielä naimisissa? Eiköhän se pettäminen ole jokaisella korvien välissä. Minkä kokee oikeaksi ja minkä vääräksi, ei kai sitä kukaan voi toisen puolesta määritellä ja minusta täysin riippumaton seikka jostain papin aamenesta.Toisen puolesta et voi tätä elämää elää, vain itse määrittelet elämäsi suunnan ja ratkaisut ja kannat niistä vastuun.

    Äänestä

  • ymmärrän kirjoitti:

    Jos se suhde on finito ja tiedät sen varmaksi, niin miksi ihmeessä vehdata selän takana? Miksei vaan ottaa ero tai edes sanoa, että minä en halua olla sinun kanssasi enää, muutan pois, menen siksi aikaa kaverilleni asumaan. Tai minulla on toinen mies, jonka luokse menen. Tuo jo antaa selvän viestin. Sen jälkeen tekee mitä tahansa. Jos kuitenkin annat toisen ymmärtää, että suhde jatkuu ja selän takana touhuaa, niin ei se ole oikein, pettää siinä edelleen. Onko tämä nyt sitten sitä selkärangattomuutta vai miksi sitä sanotaan? Lammasluonne? Vai mitä?

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Toki on mielestäni olemassa konkreettista pettämistä, selviä tapauksia. Kysymys ei ollutkaan siitä, vaan että missä se pettämisen raja menee.

    Itse olen tehnyt ehdottomasti väärin pettäessäni nykyistä exääni.

    Ja kuitenkin jokainen tietää itse sydämessään mikä on pettämistä. Pettämistä on tarkoitukselliset romanttiset puuhastelut suhteen ulkopuolisten kanssa puolison selän takana ja sen mikä on romanttista tietää aivan varmasti.

    Erikseen "konkreettisesta" pettämisestä puhuminen on asioiden tarkoitushakuista hämärtämistä. Oli pettäminen sitten "lievää" tai "törkeää" miten sen arvottaminen adjektiivein voi hämärtää itse verbin "pettää"? Miten jokin tekemäsi asia voi olla ei-konkreettinen? Eikö tekemiäsi asioita oikeasti tapahdu jos ne mielestäsi eivät ole niin kovin merkittäviä?

    Apropos, esimerkiksi rajojen määrittelyn vaikeudesta ei kelpaa se, että maailmassa on hulluja ihmisiä, joille unien näkeminen on pettämistä. Kiihkouskovaisten mukaan minkä tahansa teon ajatteleminen on yhtä suuri synti kuin sen tekeminen. Et kai silti väitä, että tästä johtuen tappamaisen tai varkauden "raja" on sinulle jotenkin epäselvä ja vaikea ymmärtää?

    "Pettämistä on tarkoitukselliset romanttiset puuhastelut suhteen ulkopuolisten kanssa puolison selän takana ja sen mikä on romanttista tietää aivan varmasti."

    Tästä olen samaa mieltä, paras pettämisen määritelmä mihin olen törmännyt.

    "Eikö tekemiäsi asioita oikeasti tapahdu jos ne mielestäsi eivät ole niin kovin merkittäviä?"

    Kyllä ne tapahtuu, siitä ei ole kysymys.
    Tarkennetaan vaikka tuolla esiin tuomallasi esimerkillä mistä on kysymys: se, että harkitsen varkautta ei ole vielä rikos. Jos varastan työkaverin lounaskipon firman jääkaapista, niin se on selkeä varkaus, mutta ei niin merkittävä varkaus kuin että käyn varastamassa sinun kotisi seiniltä ne kolme Van Goghia. Molemmat ovat kiistatta varkauksia, toinen vaan toista "pahempi" tai "merkittävämpi" varkaus. Tätä eroa kuvaan kun puhun harmaan eri sävyistä.

    Äänestä

  • finito niin sanoakseni kirjoitti:

    Jos se suhde on finito ja tiedät sen varmaksi, niin miksi ihmeessä vehdata selän takana? Miksei vaan ottaa ero tai edes sanoa, että minä en halua olla sinun kanssasi enää, muutan pois, menen siksi aikaa kaverilleni asumaan. Tai minulla on toinen mies, jonka luokse menen. Tuo jo antaa selvän viestin. Sen jälkeen tekee mitä tahansa. Jos kuitenkin annat toisen ymmärtää, että suhde jatkuu ja selän takana touhuaa, niin ei se ole oikein, pettää siinä edelleen. Onko tämä nyt sitten sitä selkärangattomuutta vai miksi sitä sanotaan? Lammasluonne? Vai mitä?

    "Jos kuitenkin annat toisen ymmärtää, että suhde jatkuu ja selän takana touhuaa, niin ei se ole oikein, pettää siinä edelleen."

    ... et kaikki on ok. Silloin on kyllä lammas ja pettäjä pahimmasta päästä.

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    "Pettämistä on tarkoitukselliset romanttiset puuhastelut suhteen ulkopuolisten kanssa puolison selän takana ja sen mikä on romanttista tietää aivan varmasti."

    Tästä olen samaa mieltä, paras pettämisen määritelmä mihin olen törmännyt.

    "Eikö tekemiäsi asioita oikeasti tapahdu jos ne mielestäsi eivät ole niin kovin merkittäviä?"

    Kyllä ne tapahtuu, siitä ei ole kysymys.
    Tarkennetaan vaikka tuolla esiin tuomallasi esimerkillä mistä on kysymys: se, että harkitsen varkautta ei ole vielä rikos. Jos varastan työkaverin lounaskipon firman jääkaapista, niin se on selkeä varkaus, mutta ei niin merkittävä varkaus kuin että käyn varastamassa sinun kotisi seiniltä ne kolme Van Goghia. Molemmat ovat kiistatta varkauksia, toinen vaan toista "pahempi" tai "merkittävämpi" varkaus. Tätä eroa kuvaan kun puhun harmaan eri sävyistä.

    Siis.. Mitä pettämisessä nyt vertaat tuohon lounaskipon varkauteen ja mitä pettämisessä vertaat tuohon kotivarkauteen? Pettämistäkai tuo on kuitenkin? Varkaus mikä varkaus. Petit sitten omasta mielestäsi vähän tai paljon, on se pettämistä.

    Äänestä

  • setämies olen kirjoitti:

    Siis.. Mitä pettämisessä nyt vertaat tuohon lounaskipon varkauteen ja mitä pettämisessä vertaat tuohon kotivarkauteen? Pettämistäkai tuo on kuitenkin? Varkaus mikä varkaus. Petit sitten omasta mielestäsi vähän tai paljon, on se pettämistä.

    Pettäminen on pettämistä, varkaus on varkaus.

    Kyllähän sinunkin oikeustajusi mukaan minun pitäisi saada suurempi rangaistus siitä, että pöllin ne van Goghit seinältäsi kuin siitä että syön työkaverin eväät - eikö?

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    "Pettämistä on tarkoitukselliset romanttiset puuhastelut suhteen ulkopuolisten kanssa puolison selän takana ja sen mikä on romanttista tietää aivan varmasti."

    Tästä olen samaa mieltä, paras pettämisen määritelmä mihin olen törmännyt.

    "Eikö tekemiäsi asioita oikeasti tapahdu jos ne mielestäsi eivät ole niin kovin merkittäviä?"

    Kyllä ne tapahtuu, siitä ei ole kysymys.
    Tarkennetaan vaikka tuolla esiin tuomallasi esimerkillä mistä on kysymys: se, että harkitsen varkautta ei ole vielä rikos. Jos varastan työkaverin lounaskipon firman jääkaapista, niin se on selkeä varkaus, mutta ei niin merkittävä varkaus kuin että käyn varastamassa sinun kotisi seiniltä ne kolme Van Goghia. Molemmat ovat kiistatta varkauksia, toinen vaan toista "pahempi" tai "merkittävämpi" varkaus. Tätä eroa kuvaan kun puhun harmaan eri sävyistä.

    Minulle sellaista eroa ei ole. Jos varastat olet varas. Varas on se, joka varastaa. Miten varkauden euromääräinen loppusumma voisi muuttaa sitä? Jos varastat minulta Van Goghin taulun tai Muumipeikko-lounaskipon niin lopputuloksena en voi enää ikinä luottaa siihen, että tavarani olisivat turvassa sinun seurassasi koska tiedän sinun olevan tahmatassuinen Alfred J. Nussi.

    Tilaisuus ei muuten tee varasta vaan varas on se, joka ottaa tilaisuudesta vaarin ;)

    Amerikkalaisilla on loistava presidenttienkin suosima sanonta luottamuksen menettämisestä ja se sopii myös pettämiseen:

    "Fool me once, shame on you; fool me twice, shame on me."

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Pettäminen on pettämistä, varkaus on varkaus.

    Kyllähän sinunkin oikeustajusi mukaan minun pitäisi saada suurempi rangaistus siitä, että pöllin ne van Goghit seinältäsi kuin siitä että syön työkaverin eväät - eikö?

    Tarkoitin sitä, että pettää jos pettää. Ei sitä luottamusta saa takaisin vaikka vain vähän pettäis. Se, että petät kännissä yhdeillan jutussa on mielestäni yhtä paha kuin rakastuminen toiseen mieheen ja sen kanssa pettäminen. En näe siinä mitään eroa. Lopputulos on sama.

    Äänestä

  • Yksi Eroava kirjoitti:

    Pettäminen on pettämistä, varkaus on varkaus.

    Kyllähän sinunkin oikeustajusi mukaan minun pitäisi saada suurempi rangaistus siitä, että pöllin ne van Goghit seinältäsi kuin siitä että syön työkaverin eväät - eikö?

    Eli jos puhutaan pettämisestä, jos petät "vain vähän", seurausten siitä tulisi olla pienemmät kuin silloin, jos petät törkeämminkö? Kuten joku täällä sanoikin, pettäminen on aina pettämistä. Siinä taas on niitä harmaita sävyjä, et mitä kukainenkin pettämisenä pitää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

petetty? kirjoitti:

Missä menee pettämisen raja? fyysisellä puolella? entäpä henkisellä puolella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu