Eroamassa?

Meillä on aivan kamala tilanne... Mies opiskelee toisalla puolella Suomea, valmistuu nyt keväällä tosin... Olemme seurustelleet teineistä saakka, nyt olemme 24-vuotiaita. Meillä on puolivuotias lapsi, joka on kyllä ihan toivottu ja haluttu, ei vahinko. Naimisissakin jo ollaan...

Mies oli löytänyt baarireissultaan toisen naisen tuolla opiskelupaikkakunnallaan. Ovat tapailleet ja näköjään ihastuneet/rakastuneet toisiinsa. Mies ei nyt ole varma, haluaako olla perheensä vai tämän uuden kanssa. He ovat tunteneet toisensa vasta pari kuukautta... Olisin vielä valmis antamaan miehelle anteeksi syrjähypyn! Meidän historia on ollut alussa takkuinen, kun teineinä alettiin olla yhdessä...raskausaika meni oikeastaan hyvin ja jo sitä ennenkin. Vauvan syntymän jälkeen asiat on muuttuneet, vauvalla oli koliikki ja ns. vaativa vauva...Ja kun näemme vain viikonloppuisin niin eihän sitä yhteistä aikaa ole hirveästi kun vauvasta pitää huolehtia. Mies on vetäytynyt omiin oloihinsa paljon ja muutenkin...

Nyt tämä aika, jona hän on tapaillut tätä naista, olemme riidelleet lähes koko ajan... Aluksi hän muka aina jätti tämän naisen eikä pitänyt yhteyttä...sitten taas paljastui että oli kuitenkin! Nyt viimeviikonloppuna asiat kärjistyi niin, että kännissä he olivat jutelleet kauan ja tämä nainen olisi muuttamassa keväällä meidän kotiin...Mies ei halua jättää minua, mutta ei tätä toistakaan... Nyt taas sanoo, että aikoo jättää tämän toisen ja kertoikin hänelle, ettei halua jättää perhettään...mutta toisaalta, tämän tarinan olen kuullut ennenkin...Eivät kuulemma ole olleet yhteydessä sen jälkeen...en oikein kyllä usko tuota... Musta tuntuu, että mies vielä miettii, että mitä tekee, vaikka mulle sanoo että tietää kyllä.

Oon ihan sekaisin tästä tilanteesta ja mun pitäis jaksaa yksin vauvan kanssa...Tekee vaan mieli itkeä ja ahdistaa. Tuntuu etten jaksa enää. En halua jäädä yksin. Tuntuu kuin, mua olis kustu silmään, ensin tehdään lapsi ja sit hylätään kun ruoho alkaa näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella. Ja kun mä en oikeasti edes halua ketään muuta miestä. Tuntuu pahalta... Mä haluaisin antaa lapselleni paljon enemmän, mä en pysty olla sille iloinen ja leikkiä sen kanssa...en nyt kun asiat on näin ettei huomisesta tiedä.

Mitä mä teen... Mä en todellakaan halua jäädä loppuelämäkseni yksin!!! Haluaako kukaan mies suhteeseen ylipäätään naista, jolla on lapsi? Mä en olisi ikinä voinut kuvitella tällästä tilannetta, en ikinä... Tämä on kamalinta mitä mulle on ikinä sattunut. Haluaisin myös kuulla lapsellisten eronneiden naisten ja miesten kokemuksia asiasta... Ja erityisesti, jos toinen on vaihtanut lennossa puolisoa.
121718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voi, miten ikävä tilanne kannaltasi!! Todellakin ikävästi on miehesi toiminut. Sinulla on pieni lapsi hoidettavana ja hän pähkäilee kahden naisen väliltä, kumman ottaisi. En osaa muuta neuvoa antaa, kuin yritä ihmeessä puhua miehellesi. Siis niin, kuin aikuinen aikuiselle! Jos hänellä on vähääkään järkeä, hän tajunnee, että minkään heitukan takia ei kannata menettää perhettään!!Vaikka hän päättäisikin palata sinun ja lapsen luo, niin varaudu siihen, että tapaus on varmasti jättänyt jälkensä sinunkin sydämeen.Toivon todella, että saatte asiat kuntoon, ja aika parantaa haavat!

Äänestä

Ehkä teidän kannattaa miettiä kummankin tahoillaan tilannetta ja yrittää keskustella asia selväksi. Edestakaisin vatvominen ei auta ketään. Vaadi miestäsi tekemään päätös mitä hän haluaa. Erokaan ei aina ole huono ratkaisu. Joskus toisen ihmisen arvon ymmärtää vasta kun on hänet menettänyt.

Äänestä

Ymmärrän, että haluaisit miehesi takaisin, mutta jos mies ei kerran jätä sitä toista naista tosissaan, niin onko järkeä jatkaa suhdetta? Tiedän itse kuinka helppo toisen on sanoa ja kommentoida toisen tilannetta, mutta omalle kohdalle sattuessa ratkaisun tekeminen ei ole helppoa. Olen itse miettinyt ja pohtinut 1,5v. mitä elämältäni haluan, mutta en ole pystynyt tekemään mitään ratkaisua. Tai oikeastaan olen, mutten kyllä ole siitä täysin varma. Eli en tiedä haluanko elää mieheni, eli lapseni isän kanssa. Meillä alamäki alkoi jo silloin kun olin raskaana. Lapsellamme oli myös koliikki oireita ja oli myöskin vaativa vauva. Yritin jaksaa ja elää onnellisena... vajaa vuoden verran kestin, sitten alkoi riittää. Tilanne oli niin stressaava etten enään kestänyt elää niin, halusin pois siitä tilanteesta ja äkkiä. Muutimme erilleen ja kaikenlisäksi eri paikkakunnalle. Ainut mikä siinä toi helpotusta oli oma rauha. Joissain määrin elämä helpottui. Nyt olemme taas yhdessä ja olemme suunnitelleet yhteen muuttoa. Itselläni oli aivan sama sen suhteen etten pystynyt antamaan lapselleni kaikkea sitä iloa mitä olisin voinut antaa. Mieli oli niin maassa ja olin jatkuvasti ajatuksissani. Voit varmasti kuvitella miten uuvuksiin jatkuva miettiminen saa ja etenkin kun sitä on kestänyt todella pitkään.
Toisaalta olen pettynyt itseeni kun en antanut miehen vain olla. En tiedä miksi en pystynyt siihen. Ei vain ollut tarpeeksi sitä tahtoa päästää irti. Koskaan ei kyllä ole liian myöhäistä... Toisinaan houkuttaisi edelleen kokeilla miltä tuntuisi elää jos soisi itselleen sen täyden vapauden. Mutta kun en ole varma haluanko sitä.

Äänestä
  • minulle kävi niin,kun olin raskaana avokkini "petti" minua oman siskoni kanssa!eivät omien sanojensa mukaan olleet sängyssä mutta tekstailivat jatkuvasti ja mieheni on vuoroviikoin yövuorossa (ajaa rekkaa) oli pyytänyt siskoani kyytiin!!tosi mukava oli kuunnella oman miehen ja siskon selityksiä.heillä yhteyden pito loppui siihen,mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo!tällä hetkellä olemme vielä yhdessä ja siskoni on tyttömme kummi.mutta sen sanon ettei luottamus tule KOSKAAN takaisin näitä henkilöitä kohtaan.sitä kun on päivät neljän seinän sisällä tytön kanssa,jää aina mielikuvitukselle aikaa :)mut voimia kaikille joita on jollain inhottavalla tavalla satutettu,meitä mahtuu tähän maahan paljon:(

    Äänestä

  • UPDATE_6039729 kirjoitti:

    minulle kävi niin,kun olin raskaana avokkini "petti" minua oman siskoni kanssa!eivät omien sanojensa mukaan olleet sängyssä mutta tekstailivat jatkuvasti ja mieheni on vuoroviikoin yövuorossa (ajaa rekkaa) oli pyytänyt siskoani kyytiin!!tosi mukava oli kuunnella oman miehen ja siskon selityksiä.heillä yhteyden pito loppui siihen,mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo!tällä hetkellä olemme vielä yhdessä ja siskoni on tyttömme kummi.mutta sen sanon ettei luottamus tule KOSKAAN takaisin näitä henkilöitä kohtaan.sitä kun on päivät neljän seinän sisällä tytön kanssa,jää aina mielikuvitukselle aikaa :)mut voimia kaikille joita on jollain inhottavalla tavalla satutettu,meitä mahtuu tähän maahan paljon:(

    Kamalaa tuollainen, miehet todellakin osaavat olla tunnevammaisia. Ei sitä osaa kuvitella miten pahalta tuntuu kun mies, jota rakastaa, pettää luottamuksen, ja vielä oman lapsen isä.
    Itsellä myös kokemusta tällaisesta, ja kyllä siinä tuntuu että sydän revitään rinnasta ulos. Mutta onneksi lapsi auttaa jaksamaan ja aika parantaa haavat, se on ihan totta =)

    Mielestäni aloittajan kannattaisi harkita eroa miehestä. Tiedän kyllä, että kun on kyse perheestä, ei kannata luovuttaa kovin helpolla, mutta pettämistä ei minun mielestäni tarvitse sietää, siitä kärsii koko perhe aivan varmasti.
    On myös varmasti tapauksia, joissa pettämisen voi unohtaa ja jatkaa elämää, mutta minä en henk. koht. jaksaisi elää suhteessa jossa saan pelätä koko ajan miehen tekemisiä.

    Itse roikuin lapseni isässä siinä toivossa että homma vielä toimisi, katsoin sitä touhua, ryyppäämistä ja muita naisia läpi sormien aikani, kunnes kyllästyin. Tunsin noita aivan samoja tunteita kuin aloittajakin, pelkäsin yksinjäämistä, ahdisti, enkä halunnut muita kuin vain se miehen vaikka hän satuttikin. Se sattui aivan *elvetisti, kun tajusi millainen mies on kyseessä mutta ajan kanssa helpotti ja olen onnellinen kun saan nyt elää "vapaana" ja keskittyä vain omaani ja lapseni elämään =)

    Kannattaa avata silmänsä ajoissa, siinä vaiheessa kun ei vielä ole aivan pohjalla. Kun on itse niin sisällä siinä tilanteessa, todellisuuden näkeminen voi olla vaikeaa, mutta näin ulkopuolisesta tuo kuulostaa todella pahalta. Ei tuollaista tarvitse sietää! Minulle sanottiin samanlailla enkä halunnut uskoa. Mutta parempi minun nyt on, ei yksinoleminen ole ollenkaan huono juttu jos toinen vaihtoehto on huono suhde ja jatkuva epätietoisuus.

    Äänestä

että kyllä kelpaa, kahdenkin lapsen kanssa. Ja nyt on kolmas yhteinen.

Että voi olla miehillä eroa. Joskus se vaihtamallakin paranee.

Äänestä

Jos koittaisitte mennä yhdessä juttelemaan asioista esim.kriisikeskukseen?

Kaikkea parasta teille toivon, siunausta!

Äänestä

Mä olin raskaan viikolla 11 kun mies pöläytti mulle uutisen, et sillä on toinen nainen! vaadin miestä lopettamaan suhteen siihen naiseen, mutta tämä sanoi että mitä jos hän ei pysty tai ees halua?! Mä käskin miehen päättää mitä haluaa ja lopulta tilanne kärjisty niin että meinasin ite seota, joten sanoin miehelle, et jos sä et pysty päättään, ni minä päätän. iskin kihlasormukseni äijän käteen ja menin samantien tekemään asuntohakemusta. joten en jääny petturin luokse. nyt mennään viikolla 21 ja asun yksin uudessa kodissani. vauva syntyy kesäkuun lopulla. tiedän kuinka pahalta sinusta tuntuu, mutta viisain päätöksesi olisi lähteä pois tuosta suhteesta, mä en ainakaan koskaan pysty enää luottamaan lapseni isään, kun hän on tuollasta tehny. meilläkin vauvaa yritettiin jo pitemmän aikaa ja kun vihdoin totesin olevani raskaan, oli se mulle suuri ilo, mutta ei ilmeisesti miehelleni joka otti naisen jolla on jo lapset valmiina. asiat alkaa mulle olla selvillä, mies jatkaa suhdetta tämän toisen naisen kanssa edelleen. saa nähä mitä tapahtuu ku lapsi syntyy ja mies tulee vaatimaan isyyttä ja tapaamisoikeuksia. mitä tehdä, ku en voi luottaa yhtään...?

Äänestä

jätkä kun ei ees lapsestaan huolehdi. miehenä olen sitä mieltä että. jos tolla sun "miehellä" ei oo ton enempää selkärankaa niin potku perseelle!! aina jonkun loppu on uuden alku!!!

Äänestä

Sinulla on todella vaikea tilanne.Olette vähän niikuin kasvaneet toisiinne kiinni kun olette olleet niin pitkään yhdessä. Mutta ymmärräthän sinä ettei sinua saa kohdella noin. Vaikka antaisit anteeksi ja miehsi palaisin luoksesi niin sinulle jää luottamuksen puute kummittelemaan taka-alalle ja se rasittaa suhdetta tulevaisuudessa, vaikka kaikki menisikin hyvin.
Miehesi ei ole yhtä täysillä suhteessanne kun kykenee rakkaus suhteeseen toisen kanssa ja mielestäni sinun pitäisi ruveta ajattelemaan elämääsi että elät sitä lapsesi kanssa kahden.
Usko minua että alku on vaikeaa ja monta kertaa tekee mieli vaan antaa periksi mutta silloin kannattaa ajatella että on vain yksi oma elämä ja se on niin kallisarvoinen juttu että sitä ei halua antaa sellaisen ihmisen riepoteltavaksi joka ei osaa sitä arvostaa.
Sinulla on vaikea taival edessäsi mutta luota minuun, jo ensi vuonna tähän aikaan ihmettelet miksi yleensä olen voinut rakastua moiseen "hulttioon" :)
Repäise itsesi pois ahdingosta ja arvosta itseäsi niin paljon että annat uusien ja parempien tuulien puhaltaa yllesi.
Jo lapsesi vuoksi, hänhän on syytön tilanteeseen ja haluaa varmaan katsella äitiä joka on iloinen eikä aina surullinen.
Toivotan sinulle todella paljon onnea tulevaisuudelle joka on varmasti valoisampi ilman "päätöntä ja järetöntä" miestäsi :)

Äänestä

missä odotetaan yksin lasta ja huomaa, jopa neljän lapsen yh:na pärjää=) Ja vinkiksi, tiedän miehiä joille kelpaa yh vaikka neljänkin lapsen kanssa=)

ET SÄ YKSIN JÄÄ KUN SAAT HYMYN SILMIIN SAAKKA TAKAISIN!!

Äänestä

Mulla on hieman toisenlainen tarina kerrottavana mutta kerronpa kuitenkin. En pysty edes käsittämään, miten voisit antaa anteeksi "miehellesi" tuollaisen jutun?? Minun mielipiteeni mukaan "miehesi" on vielä poikanen eikä tiedä vielä mitä elämältään tahtoo. Olet vielä nuori ja ihan varmasti pääset tolpillesi yksinkin ja ilman tuollaista pettäjää. En ikinä itse hyväksyisi jos ukko rupiaisi valitsemaan minun ja toisen välillä!!
Juuri viime yönä näin painajaista, että poikaystäväni suuteli toista suoraan silmieni edessä. Ei tuntunut mukavalta. Kerroin tästä unesta tänä aamuna :) Sanoi suoraan, ettei halua muita naisia suudella ja itsekin hän on mustasukkainen minusta.

No jatkan nyt siitä mitä piti kertoa: Minulla on edelleen tuolla jossain oma isä. Vanhemmat erosi kun olin kuusi vuotias. On isoveli joka pärjää elämässään ja hänellä on ihana vaimo. Äitini otti heti uuden miehen erottuaan isästämme. Vuosia on heillä siis kertynyt, koska itse olen jo reilut 25v.

Nyt heilläkin on kaksi teini-ikäistä lasta ja ovat mulle ihan kuin omia sisaruksia ja rakastan molempia ihan hulluna.

Isäpuolen kanssa olen taistellut koko nuoren elämäni. Alussa näytti, että on mukava mies ja tykkää minusta ja veljestäni. Nyt vuosien saatossa ollaan tapeltu todella paljon ja isäpuoli on mieleltään sairas ja juo melkein koko ajan viinaa.

Olen vuosi vuodelta katsonut, kuinka äiti jaksaa uskoa hänen paranemiseensa. Minäkin uskoin ja koko perhe. Mikään ei ole muuttunut. Ja uskoni loppui viime viikonloppuna, kun isäpuoli kävi käsiksi kännissä, koska en tehnyt niin kuin hän halusi.
Enää en halua olla missään tekemisissä, enkä luota häneen vaikka kuinka koittaisi "saada elämänsä kuntoon ja lopettaa juomisen".

Et tule sinäkään varmaan koskaan luottamaan poikaystävääsi, ja kuinka raskasta tulee olemaan lapselle jos vaikka vanhemmat tappelisivat koko ajan?? Se ei ole mukavaa ja itse olen tyytyväinen että omat vanhemmat erosivat vaikka äiti vaihtoikin huonompaan. Ei onneksi näin vanhempana tyttönä tartte enää olla kuulemassa ainaista riitelyä jne.

Tämä nyt oli ihan aiheen vierestä, mutta luottamuksesta ajattelin vain kertoa. Vuodet voi mennä ja uskoa toiseen ihmiseen. Niin kuin minäkin uskoin isäpuoleeni. Pian sitten huomaat, että mitä jäi käteen vuosien kärsimyksestä. Ei mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näinkö kävi.... kirjoitti:

Meillä on aivan kamala tilanne... Mies opiskelee toisalla puolella Suomea, valmistuu nyt keväällä tosin... Olemme seurustelleet teineistä saakka, nyt olemme 24-vuotiaita. Meillä on puolivuotias lapsi, joka on kyllä ihan toivottu ja haluttu, ei vahinko. Naimisissakin jo ollaan...

Mies oli löytänyt baarireissultaan toisen naisen tuolla opiskelupaikkakunnallaan. Ovat tapailleet ja näköjään ihastuneet/rakastuneet toisiinsa. Mies ei nyt ole varma, haluaako olla perheensä vai tämän uuden kanssa. He ovat tunteneet toisensa vasta pari kuukautta... Olisin vielä valmis antamaan miehelle anteeksi syrjähypyn! Meidän historia on ollut alussa takkuinen, kun teineinä alettiin olla yhdessä...raskausaika meni oikeastaan hyvin ja jo sitä ennenkin. Vauvan syntymän jälkeen asiat on muuttuneet, vauvalla oli koliikki ja ns. vaativa vauva...Ja kun näemme vain viikonloppuisin niin eihän sitä yhteistä aikaa ole hirveästi kun vauvasta pitää huolehtia. Mies on vetäytynyt omiin oloihinsa paljon ja muutenkin...

Nyt tämä aika, jona hän on tapaillut tätä naista, olemme riidelleet lähes koko ajan... Aluksi hän muka aina jätti tämän naisen eikä pitänyt yhteyttä...sitten taas paljastui että oli kuitenkin! Nyt viimeviikonloppuna asiat kärjistyi niin, että kännissä he olivat jutelleet kauan ja tämä nainen olisi muuttamassa keväällä meidän kotiin...Mies ei halua jättää minua, mutta ei tätä toistakaan... Nyt taas sanoo, että aikoo jättää tämän toisen ja kertoikin hänelle, ettei halua jättää perhettään...mutta toisaalta, tämän tarinan olen kuullut ennenkin...Eivät kuulemma ole olleet yhteydessä sen jälkeen...en oikein kyllä usko tuota... Musta tuntuu, että mies vielä miettii, että mitä tekee, vaikka mulle sanoo että tietää kyllä.

Oon ihan sekaisin tästä tilanteesta ja mun pitäis jaksaa yksin vauvan kanssa...Tekee vaan mieli itkeä ja ahdistaa. Tuntuu etten jaksa enää. En halua jäädä yksin. Tuntuu kuin, mua olis kustu silmään, ensin tehdään lapsi ja sit hylätään kun ruoho alkaa näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella. Ja kun mä en oikeasti edes halua ketään muuta miestä. Tuntuu pahalta... Mä haluaisin antaa lapselleni paljon enemmän, mä en pysty olla sille iloinen ja leikkiä sen kanssa...en nyt kun asiat on näin ettei huomisesta tiedä.

Mitä mä teen... Mä en todellakaan halua jäädä loppuelämäkseni yksin!!! Haluaako kukaan mies suhteeseen ylipäätään naista, jolla on lapsi? Mä en olisi ikinä voinut kuvitella tällästä tilannetta, en ikinä... Tämä on kamalinta mitä mulle on ikinä sattunut. Haluaisin myös kuulla lapsellisten eronneiden naisten ja miesten kokemuksia asiasta... Ja erityisesti, jos toinen on vaihtanut lennossa puolisoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu