siis olemmme naimisissa,olleet jo iäisyyden.
en pysty jättämään miestäni vaikka rakkautta en enään tunnekkaan,ainoastaan turvallisuuden.
arki sujuu ihan hyvin,mutta olin nuori kun yhteen menimme ja en oikein muista ole edes kokemusta,myt on alkanut kiinnostus nostamaan päätään ja haluaisin tietää millaista elämää olisi tarjolla,jos en olisi naimissa.
eli olen miettinyt että josko jossain olisi joku nainen joka tulisi sekä bongaisi mieheni multa,vain yhdeksi yöksi.silloin minulla olisi syy että voin aloittaa uuden ehkä jopa paremman elämän
olen yrittänyt eron ottamista mutta miehen kyyneleet ja se seuraava kahden viikon kohtelu on kuin prinsessana eläisi,ei kanttini riitä eroamaan jollen saa selvää syytä miehestäni.
en pysty jättämään miestäni vaikka rakkautta en enään tunnekkaan,ainoastaan turvallisuuden.
arki sujuu ihan hyvin,mutta olin nuori kun yhteen menimme ja en oikein muista ole edes kokemusta,myt on alkanut kiinnostus nostamaan päätään ja haluaisin tietää millaista elämää olisi tarjolla,jos en olisi naimissa.
eli olen miettinyt että josko jossain olisi joku nainen joka tulisi sekä bongaisi mieheni multa,vain yhdeksi yöksi.silloin minulla olisi syy että voin aloittaa uuden ehkä jopa paremman elämän
olen yrittänyt eron ottamista mutta miehen kyyneleet ja se seuraava kahden viikon kohtelu on kuin prinsessana eläisi,ei kanttini riitä eroamaan jollen saa selvää syytä miehestäni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kumpi on vastuussa sinun elämästäsi: sinä vai puolisosi?
Kirjoituksesi on kuin minun suustani, sama tausta, naimisissa jo iäisyys, lapsia, oma koti mutta silti niin yksin. Menimme yhteen myös nuorina, muista kokemukset melkein olemattomat.
Olen itse aivan samalla tavalla miettinyt olisiko minulla enää mahdollisuutta uuteen elämään, millaista se sitten olisi ?! Lasten ja sen turvallisuuden sekä tutun arjen takia on ero kynnys suuri, en tiedä pystyisinkö sitä ylittämään. Tuntuu että "kyllästyminen" ei ole mikään syy eroon mutta se rakkaudettomuus kalvaa.
Olen niin yksin tässä parisuhteessa, kun arki pyörii normaalisti on mies tyytyväinen eikä hän ole kuulemma mitään vailla. Jos kaipaan juttuseuraa tai haluan purkaa pahaa oloani, se vain suututtaa hänet, minä jäkätän tai vastaus "aina vaan pitää jutella". Haluaisin niin kovasti että tuntisin sen "rakkauden", unohdan tai olen jo unohtanut millaista se on.
Itse olen myös miettinyt että mitä jos mieheni pettäisi, silloin saisin repäistyä itseni tästä irti mutta en halua lasten joutuvan siihen eromyllerrykseen ja repiä heiltä turvallista perustusta pois. Ehkä tämä kuuluu johonkin ikäkriisiin mutta ei se ikä vie sitä rakkauden nälkää minnekkään.
Et ole yhtään erikoinen, tai sitten me kaksi toisilleen tuntematonta naista olemme yhtä erikoisia, samalla tavalla....
Olen kyllä yrittänyt puhua ja puhunutkin vaikkei ehkä minua ole kuunneltu siitä, että tilanne pitää muuttua, parisuhde ei yksinään pyöri, mutta en minäkään sitä yksin voi tehdä.
Nykyään elän hyvin neutraalia elämää, en näyttele suuria tunteita (olen saanut sen oppia että tunteillani ei ole suurempaa merkitystä), en halua edes koskettaa miestäni, halauskin tuntuu niin teennäiseltä. Ehkä joskus vielä saan tuntea rakkautta ja lämpöisen sylin, jos en omalta mieheltä niin joltain toiselta sitten.
Tiedän täysin miltä sinusta tuntuu, koitetaan jotenkin jaksaa eteenpäin, uskon että aurinko paistaa joku päivä meille vielä kirkkaammin kuin koskaan ennen, jaksa siihen uskoa !
Kantsiis mennä ennemmin terapiaan. Siellä se rohkeus eroonkin tarvittaessa löytyy.