Vittujen kevät sentään, että pitää nostaa itkurääkynä meteli mallia 6-vuotta, kun ei nyt yksiä mattoja imuroinut silloinkun rouva haluaa.
Nojoo. Tämä tarina kertoo mukavasta äidistäni, joka ottaa turhan paljon ressiä asiasta kuin asiasta. Asun vielä viimeisiä päiviä kotona ja mittani alkaa olla pikkuhiljalleen täysi. Kävin armeijan ja oli pakko tulla kotia asumaan kuukaudeksi pariksi, ennen kuin sain töitä ja oman kämpän hankituksi. Työt alkaa ensi kuussa ja kämpän haku on vielä kesken. Nyt oon tehny kotikunnillani töitä. Vanhempani ovat maanviljelijöitä ja hommia riittää jne. ja stressiä on usein paljon. Isä ei nyt oo moksiskaan, mutta äiti oikee kiukkupussi.
Hommahan menee näinniin, että mikä tahansa asia, jos sitä ei tee niinkuin hän haluaa tai juuri sillä sekunnilla kuin hän haluaa, alkaa kauhia meteli ja itkuhuuto ja se kestää päivän loppuun saakka. Joskus jatkuu vielä lounaassa ennustettavana mykkäkouluna. Esim. tänään matot olisi täytyny imuroida matot klo 12:00. Ajattelin tehdä sen itse klo 14:00 koska se kävi omien töitteni ja aikojen kanssa paremmin. Tieshän mitä siitä taas tuli. (Kuulostaa todellaki siltä että kohta lähettävä kiireesti pois, ettei tule isompia seuraamuksia, mulla ei kovin pitkään malttia riitä kohta).
Olen kotona tällä hetkellä "ainoana lapsena", ja teen paljon kotitöitä, siivoon, tiskaan, teen ruokaa, lenkkeilytän koiria, autan vanhempia kotitöissä (lomitan nyt kipeänä olevaa isääni). Meillä on (tai on pakotettu) pienestä pitäen siivoomaan talo joka perjantai, koska äitini on siivoushullu. No syystäkin kun omistaa astman, niin helpottaa elämistä kun on siistiä eikä ole pölyä vaikeuttamassa hengitystä. Talossa on ~250 neliöö ja siivoomista on paljon. Usein siivoan talosta yli puolet. Viimeviikolla siivosin talon kokonaan, koska vanhempani olivat reissussa. Sillä välin kun muut pääsevät vapaalle ja hengaavat yhdessä, niin minä siivoon taloa.
Joskus olen meinannut huutaa äitilleni päin naamaa, niin kovaa kuin tästä miehestä lähtee, että mieti tarkkaan kuinka usea nykynuori menee vanhempiensa puolesta heidän töihin, koska eivät siihen vaikka flunssan takia kykenisi!
Parasta tässä on, että yleensä tekoni ja työni ja kaikki muukin haukutaan maan rakoon. Erittäin palkitsevaa olla kotona todella alipalkatussa työssä, kun muualla on reilusti parempiansioista ja mukavampaa työtä, mutta tahon auttaa vanhempia niitten kovassa taakassa ja olen siksi kotona töissä, kun apua tarvitaan. Muutenkin vituttaa tehä töitä, kun sitä ei arvosteta tippaaakaan ja kaiken päälle vielä annetaan huutoja turhan päiväsistä asioista, jotka olisi neuvottelulla hoidettu jo.
Mitä oikein teen? Lyönkö hanskat tiskiin samantien ja muutan kaverille kämppikseks ja sanon että olkaa keskenänne ja tehkää itse, nii ootte tyytyväisiä? Joskus nuorempana (12-15 vuotiaana) ajattelin usein itsemurhan tekoo, koska paine oli silloin liian suurta. Mutta en suostu tekemään mokomaa turhuutta jonkun vanhempieni takia. Jos tuo huuto ei tuolla kohta lopu niin korkkaan tuon vodkan tuosta puolikulauksella ja annan vaihtoehdot porukoille 1.) otan auton ajan sillä puuhun 2.) lyön kamat samantien autoon ja muutan pois ja sanon, kiitos ja näkemiin, toivottavasti ei nähdä enää koskaan.
Nojoo. Tämä tarina kertoo mukavasta äidistäni, joka ottaa turhan paljon ressiä asiasta kuin asiasta. Asun vielä viimeisiä päiviä kotona ja mittani alkaa olla pikkuhiljalleen täysi. Kävin armeijan ja oli pakko tulla kotia asumaan kuukaudeksi pariksi, ennen kuin sain töitä ja oman kämpän hankituksi. Työt alkaa ensi kuussa ja kämpän haku on vielä kesken. Nyt oon tehny kotikunnillani töitä. Vanhempani ovat maanviljelijöitä ja hommia riittää jne. ja stressiä on usein paljon. Isä ei nyt oo moksiskaan, mutta äiti oikee kiukkupussi.
Hommahan menee näinniin, että mikä tahansa asia, jos sitä ei tee niinkuin hän haluaa tai juuri sillä sekunnilla kuin hän haluaa, alkaa kauhia meteli ja itkuhuuto ja se kestää päivän loppuun saakka. Joskus jatkuu vielä lounaassa ennustettavana mykkäkouluna. Esim. tänään matot olisi täytyny imuroida matot klo 12:00. Ajattelin tehdä sen itse klo 14:00 koska se kävi omien töitteni ja aikojen kanssa paremmin. Tieshän mitä siitä taas tuli. (Kuulostaa todellaki siltä että kohta lähettävä kiireesti pois, ettei tule isompia seuraamuksia, mulla ei kovin pitkään malttia riitä kohta).
Olen kotona tällä hetkellä "ainoana lapsena", ja teen paljon kotitöitä, siivoon, tiskaan, teen ruokaa, lenkkeilytän koiria, autan vanhempia kotitöissä (lomitan nyt kipeänä olevaa isääni). Meillä on (tai on pakotettu) pienestä pitäen siivoomaan talo joka perjantai, koska äitini on siivoushullu. No syystäkin kun omistaa astman, niin helpottaa elämistä kun on siistiä eikä ole pölyä vaikeuttamassa hengitystä. Talossa on ~250 neliöö ja siivoomista on paljon. Usein siivoan talosta yli puolet. Viimeviikolla siivosin talon kokonaan, koska vanhempani olivat reissussa. Sillä välin kun muut pääsevät vapaalle ja hengaavat yhdessä, niin minä siivoon taloa.
Joskus olen meinannut huutaa äitilleni päin naamaa, niin kovaa kuin tästä miehestä lähtee, että mieti tarkkaan kuinka usea nykynuori menee vanhempiensa puolesta heidän töihin, koska eivät siihen vaikka flunssan takia kykenisi!
Parasta tässä on, että yleensä tekoni ja työni ja kaikki muukin haukutaan maan rakoon. Erittäin palkitsevaa olla kotona todella alipalkatussa työssä, kun muualla on reilusti parempiansioista ja mukavampaa työtä, mutta tahon auttaa vanhempia niitten kovassa taakassa ja olen siksi kotona töissä, kun apua tarvitaan. Muutenkin vituttaa tehä töitä, kun sitä ei arvosteta tippaaakaan ja kaiken päälle vielä annetaan huutoja turhan päiväsistä asioista, jotka olisi neuvottelulla hoidettu jo.
Mitä oikein teen? Lyönkö hanskat tiskiin samantien ja muutan kaverille kämppikseks ja sanon että olkaa keskenänne ja tehkää itse, nii ootte tyytyväisiä? Joskus nuorempana (12-15 vuotiaana) ajattelin usein itsemurhan tekoo, koska paine oli silloin liian suurta. Mutta en suostu tekemään mokomaa turhuutta jonkun vanhempieni takia. Jos tuo huuto ei tuolla kohta lopu niin korkkaan tuon vodkan tuosta puolikulauksella ja annan vaihtoehdot porukoille 1.) otan auton ajan sillä puuhun 2.) lyön kamat samantien autoon ja muutan pois ja sanon, kiitos ja näkemiin, toivottavasti ei nähdä enää koskaan.
Vastaukset 21
Vanhimmat
niin jos sulla vaan joku paikka on niin mene sinne asumaan ja hae vaikka sitten omaa kämppää jostain. Sosiaalitoimistolla on velvollisuus sinua auttaa alkuun, kerrot vaan heille sitten tilanteen että et kykene kotona asumaan kun menee hermot ja terveys siellä. Kerran se lähtö vaan kirpaisee, sitten se on ohi ellet päätä joskus takaisin mennä. Tosin en usko että menet kun muistat mitä kaikkea sait siellä kotosalla kestää. Onnea matkaan, uuden elämän alkuun.
viestissä taisin mainita, että työt alkaa ens kuussa, niin muutan uudelle paikkakunnalle :P
Kohtahan sinä pääset sieltä pois, kyllä sinä vielä muutaman päivän kestät.
äidilläsi on selvästikin ongelma jossain syvemmällä ja hän purkaa sen sinuun koska tietää että sinä olet vaaraton vastustaja.
Kuitenkin kun tiedostat tuon, ole kiitollinen heille että he ovat antaneet sinulle kodin aikana jolloin sinä sitä eniten tarvitsit: ollessasi avuton ja pieni.
Nyt osat ovat muuttuneet, päästessäsi omaan asuntoosi, otat automaattisesti heihin etäisyyttä.
Aikanaan voit kertoa että on todella raskasta kuunnella hänen huutoaan ja negatiivista arvosteluaan, että ellei hänen käytöksensä muutu, sinä et käy lainkaan enää kotonasi. Jos he tarvitsevat apua farminsa hoidossa, sina (nyt palkallisena) mielummin palkaat jonkun vieraan auttamaan heitä kuin että menisit itse.
Tavata kyllä voit häntä/heitä mutta neutraalilla paikalla kuten kahvilassa ja vain silloinkin kun on muita seurassa (työkavereita tai ystäviä).
Olen aivan 100% varma että mikä tahaansa äitiäsi riivaa, hän oppii kohtelemaan sinua kunnioittavammin ja hänkin tulee saamaan sinun kunnioituksesi takaisin.
Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.
En tierä äitin menneisyydestä mitään, mutta jotain hajua oon kuullu, että ei se mitekään negatiivista ole ollu. Äiti kuitessii haluaa pelkkää hyvää meikäläisille, mutta jotenki sen temperamentti ei kestä sitä jos muut ei tee asioita just heti silloin ku itte haluaa. Tätä sanotaan tms. pompotukseksi :P Sitä on myös veljessäni ja veli on samanlainen kinastelija kun äiteeni.
Yleensä "pomppottamisesa" EI ole mitään kunnioitettavaa eikä arvostettavaa.
Tuo taas että: "sen temperamentti ei kestä sitä jos muut ei tee asioita just heti silloin ku itte haluaa" on täyttä puppua.
Ketään toista ihmistä, varsinkaan omaa lastaan, EI saa kohdella epäkunnioittavasti, oli teperamenttia tai ei.
Seuraappa sivusta, äitisi ei varmasti ole epäkohtelias ja röyhkeä muille aikuisille. Niin kauan kuin sinä hyväksyt muiden sanallisen ruoskinnan, hyväksyt myös tietoisesti olemalla muiden likakaivona.
Muista että kun alat etsiä tyttöystävää, karta kaukaa huutajat ja haukkujat (siis äitisi tyyliset). Hanki mieluummin koira, sen haukuntaa on paljon hauskempaa kuulla.
Tiedän erään samanlaisen tapauksen!
Poika painoi hulluna töitä maatilalla, ei saanut vanhemmiltaan edes bensarahaa.. Sanoi menevänsä palkkatöihin, kiristettiin= kukas sitten meitä auttaa.
Poika jäi tilalle painamaan töitä.
Kerran sitten isä päissään tahtoi pojan kanssaan saunaan= kertoi ettei oma isänsäkään ollut häntä koskaan kehunut ettei pissi päähän nouse.
Siksipä pojan äidin kanssa isä ennemmin haukkui poikansa..
Aika outoa, mutta olisiko teilläkin tästä kyse? Plus siitä että vanhemmat haluavat sinun jäävän kotiin ison työmäärän takia.
Tiedä häntä, olkaa aikuisia ja keskustelkaa asioista!
Porukoitten kanssa on keskusteltu asiasta, että kukaan lapsista ei oo tilalle jäämässä jatkamaan. Asia on hoidettu selväksi ja porukat tajuaa sen ittekki, että maitotilaa ei kannata jatkaa, koska jos siihen työhön alkaa ja se ei kiinnosta, niin se toiminta ei kauaa pystyssä pysy.
Vanhemmat kyllä tukee taloudellisesti tarpeen mukaan ja ovat reiluja meikäläisen aikataluista muuten.
Mua on kanssa "kiristetty" jäämään töihin kesäksi kotia avuksi, kun joskus oon ehottanu töitten hakemista muualta. Koska sitten joutuis hankkimaan jonkun muun jolle täytyy maksaa enemmän palkkaa. Kesällä on mukava tehä kyllä kotitilalla töitä, mutta niillä palkoilla ei pahemmin pesämunaa kerätä. Ja usein oon pohtinu, että järkevämpää olisi olla muualla töissä, niin perhetalous rikastuis ku rahaa tulee muualta, eikä se raha pyöris vaan sen perheen sisällä henkilöltä toiselle.
Äitisi kuulostaa kamalalta eukolta, mutta tunnustan että käyttäydyn omalle pojalleni toisinaan kuvaamallasi tavalla. Omat pettymykset, paineet,stressi yms. purkautuvat näin ilkeällä ja sopimattomalla tavalla siihen, jota varmasti rakastaa eniten maailmassa. Jonain päivänä, kun olet jo omillasi ja sinulla on oma perhe, pystyt muistelemaan äitisi käytöstä ehkä jopa huumorilla. Me äidit emme tosiaankaan ole täydellisiä, kaukana siitä, mutta anteeksikin pitää osata pyytää, sillä kuulostat fiksulta ja ahkeralta nuorelta mieheltä, joka ansaitsee kunnioituksen myös vanhemmiltasi.
Jonain päivänä sitä kiittää, että kui vahvaks jakso kasvaa kotona ku kymmenen vuotta on ollu sen paineen alla :) mikä ei tapa niin se vahvistaa.
Mutta en tiedä sitten kuinka hyviä on muistot, kun muistaa aina pelkästään ne ajat kun huudettiin ja mökötettiin.
sama laulu. Pääsin kotoo pois pariksi päiväksi ja heti kun tulin takaisin, niin alko sama saakelin laulu. Jotenkin niin naurettavaa touhua taas tämä. Nyt kyllä hajosin totaalisesti tälle "keskustelulle" ja löin rukkaset tiskiin.
Kyse oli sängystä tulevaan kämppään. Minulla itselläni on oma sänky, jonka sinne myös vien. Äitini ehdotti, että kävisikö jos ostetaan kaupasta sohva, joka on mahdollista taittaa vuoteeksi. Olin itte sitä mieltä, että miksi ihmeessä kun sänky on jo valmiinaki.
Näillä näkymin oon pari kuukautta lähimmässä kaupungissa töissä ja asun siellä, kunnes tulen kesätöihin kotia. Äet sano, että jos sinne viet sen sängyn, niin sitä et tuo takaisin enää meille kotia, koska en pidä sen mielestä siitä kuitenkaan tarpeeksi huolta. Hän ei ota enää tänne kotia niitä kamppeita, mitkä minä vien uuteen kämppääni. No mikäpä se siinä, ei pakolla. Sanoin sitten että osaan mieki laittaa ehtoja, että jos sängyn takaisin tuominen ei ole mahdollista, niin en tule minäkään sitten kesätöihin. Hän totesi tämän minun periaatteen uhkailuksi.
Homma meni taas häne puolelta huutamiseksi ja itkuksi. Hajosin totaalisesti tähän samaan paskaan ja huusin ku peura ja lähin huoneeseeni. Jotain rämptystä kuulu vielä oven takaa, mutta en kuunnellut. Ehkä keskustelun kohokohdat äitiltäni oli: "Sitten kun minä tästä maailmasta lähen, niin älä tule minun haudalleni muistelemaan." "Te kaikki penskat ootte samanlaisia meidän rahoilla eläviä paskiaisia." "Toivottavasti sinulla joskus on yhtä vittumainen lapsi kuin sinä."
Tällaista tälläkertaa. Kävinpähän tänne itkemässä taas tilannetta, mutta helpottaa hieman kun kirjottaa näistä asioista tänne. Niin ja luultavasti mykkäkoulua on seuraava viikko, kun äitini ei osaa ottaa anteeksipyyntöjä vastaan, joten anteeksi on turha yrittää pyytää. Aattelin tehdä asiat selväksi ja lyödä hanskat tiskiin ja laittaa välit poikki. Huonoin mahdollinen ratkaisu, mutta eipähän tarvihe kuunnella samaa 10 vuotta kestänyttä rämpätystä enempää. piste.
Äitisi ei osaa sanoa ääneen sitä, mikä mielessä painaa. Luulisin hänen taistelevan pikemminkin poikasensa hallinnasta kuin sohvasta. (sitäpaitsi levitettävä vuodesohva on hyvä idea) Minusta on kuitenkin hyvä merkki että nouset vastaan, irtiotto on pakko tehdä ennemmin tai myöhemmin. Kerrot äitisi mökötyksestä, ei ole mukavaa hänelläkään, mieli tekisi sopia, mutta taitoa siihen ei ole, minun neuvoni on, että annat hänen olla aivan rauhassa tulevan viikon. Oma poikani on tällä hetkellä armeijassa, ja tekee pesäeroa minuun, välillä riitelemme kovastikin ja minusta tuntuu, että aiheet vaihtelevat kummallisesta aina huvittaviin.
aikoinaan. Kaikki lapset lähtivät. Ko. äidit eivät tule muuttumaan. Kyse on perusluonteesta, meillä tyranni edelleen ja kiristäjä, rahoilla ja omaisuudella. Uskomattoman samanlainen äiti, myös maalla.
Osta tila, vanhemmat muualle asumaan, jos he haluavat sinua jatkajaksi.
Sinun ja äitisi keskustelutaito on aivan jäässä.
Seuraavan kerran kun olette juttusilla, ole aivan varma ettet tuo keskusteluun mitään henkilökohtaista. Pidä keskustelu aivan neutraalina, juttele vain yleisistä asioista kuten ilmasta, kylällä tapahtuneista asioista, aina on helppo kauhistella mitä maailmalla tapahtuu - sodat nälänhdät jne.
Jos äitisi yrittää vetää keskustelua yksityiselle tasolle, sano vain "niin,niin" ja vaihda heti puheenaihetta, aivan kuin et olisi kuullutkaan häntä. Sinun täytyy näköjään opettaa hänelle keskustelutaitoa. Jos hän kuitenkin kinuaa takaisin yksityiselle puolelle, aivan kohteliaasti valitat että jokin asia täytyy käydä vielä hoitamassa ja poistut kuvioista/lopetat puhelun.
Voisin vannoa että tehtyäsi tuon neljä viisi kertaa, sanoma alkaa mennä perille.
Sitäpaitsi, mitä ihmettä varten sinä raahaat vanhempiesi talosta mitään roinaa omaan asuntoosi!!!!!!!!Oli sitten kysymyksessä "sinun oma tavara" tai ei. Olitko sinä muuten itse ostanut ja omalla rahallasi maksanut tuon kyseisen sängyn? Siis oliko se todella sinun vai vanhempiesi?
Riittää että sinulla on asunnossasi vaikka vain superlon patja lattialla nukkumista varten, se ei montaa kymppiä maksa. Sitten pikkuhiljaa voit ajan kanssa kalustaa ikiomaa kotiasi, omilla varoillasi.
Anna vanhemmillesi tilaisuus elää omaa elämäänsä. Sen sijaan että sinä otat heiltä mitään, entäs jos vaihteeksi tarjoaisit heille vaikka lounaan tai päivällisen ravintolassa tai kun menet kotiisi, viet omat ruokasi mennessäsi ja jotain heille myös.
mitä omassa huoneessani on, myös sänky, on itse omilla varoilla hankittua ja siksi niillä kalustankin oman kämppäni. En nää mitään oikeutta siihen, että äitilläni olisi jokin valta pitää omia tavaroitani täällä. Tulen tekemään uudessa työpaikassa jatkuvaa fyysistä työtä ja pitkää päivää, niin superlon patjalla voi muutaman viikon jälkeen olla paikat hyvässä jumissa. Onhan äitin tietysti helppo olla tarjoomassa taitettavaa vuodesohvaa, jossa hän ei itte nuku. Luulis kuitenkin tietävän että hyvä sänky on unien ja jaksamisen A&O, kun hänellä itsellään on herkästi jumiin vetävä selkä.
Itse en luokittele pari vuotta sitten ostettua uutta sänkyä, toimistopöytää ja kotiteatterisarjaa roinaksi...
Keskustelutaito tosiaankin on jäässä ja siitä oon muutaman kerran äiteellekkin puhunu, mutta tuloksetta. Keskustelu on äitin puolelta aina epäreilua, esimerkiksi koskaan en oo äitille haistatellu, mutta hänelle siitä alkaa tulla jo tapa. Ohan siinä itessäkin vikaa että menee aina mukaan siihen keskusteluun. Yleensä on ollu aina tapana selvittää asiat keskustelemalla muiden ihmisten kanssa, niin äitin kanssa se tapahtuu aina automaattisesti ja sitten unohtaa, että eihän se tällä keinolla johda mihinkään.
Usein kun tulee ravattua enemmän kaupoissa jne, niin kysyn että tarvitteeko tuoda mitään kaupasta ja jos tarvii, niin tuon. Kun vaikka ruokatarvikkeet ostan niin en oo niistä nykimässä rahaa hihasta, että nyt pitäis maksaa nää ostokset, sillä syönhän mie itekkin niitä. Isä on kyllä tarjoomassa osuutta niistä, mutta usein oon sivuuttanu asian vaikka, että no minä nyt maksan ne tai jotain tilanteeseen sopivaa.
"Tulen tekemään uudessa työpaikassa jatkuvaa fyysistä työtä ja pitkää päivää, niin superlon patjalla voi muutaman viikon jälkeen olla paikat hyvässä jumissa"
Mutta eihän sinun ole tarkoituskaan olla ilman sänkyä viikkokausia. Ostat toisen omasta palkasta. Ja tuo on täyttä puppua että lattialla nukkumisasta saa selkäsärkyä! Uskotko sinä todellakin kaikkea mitä sinulle kerrotaan?
Oma työni on todella fyysisesti rasittavaa ja nukun itsekin lattialla n. 5cm.n paksuisen patjan päällä - se EI ole vaikuttanut kuntooni huononemiseen. Jos mitään niin päinvastoin! Kokeile sitä vaikka itse.
Mitä taas tulee kommunikointiin äitisi kanssa, kertomasi mukaan te lapset todella ärsytätte häntä. Sinun on parasta jo kaikkien mielenrauhan takiakin ottaa äitiisi etäisyyttä.
Anna hänen olla ja rauhoittua omissa oloissaan. Lakkaa kiusaamasta häntä. Tottakai voit soittaa ja vaihtaa ajatuksia mutta varmista että käytät edellä kuvaamaani keskustelukaavaa. Siis EI yksityisasioita (kuten huonekaluja, rahaa, kodin tavaroita, jne ) saa mainita. Maailmassa tapahtuu niin VALTAVASTI että voit puhua äitisi (tai kenen tahaansa ihmisen kanssa) viikkokausia yleisistä asioista.
Teidän keskustelu on vain todiste että haluat pitää yhteyttä yllä; että et halua hänen tai sinun jättävän toista aivan täydellisesti ulkopuolelle.
Sinä kuulostat hyvin kokemattomalta seurustelussa muiden kanssa. Tässä on sinulle maailman paras tapa harjoitella diplomaattista kanssakäyntiä.
äitisi tapaisia ihmisiä on hyvin paljon, onko se hyvä vai paha - on täydellisen yhdentekevää. Heidän kanssaan VOI tulla toimeen oikealla asenteella ja käyttäytymisellä.
Siis junttimainen kiroilu ja mielenosoitus on romutettava. Jos äitisi tekee sitä, se on hänen asiansa, mutta kohota sinä itsesi tuon yläpuolelle ja ala kehittämään itseäsi paremmaksi.
Varsinkaan kun se ei maksa mitään ja sillä on jo ensimmäisestä sekunnista hamaan tulevaisuuteen vain positiivine ja rakentavavaikutus niin sinulle itsellesi kuin toisille. Kuten sanoin aiemmin, sellainen positiivinen käyttäytyminen ei vain rakenna sinua itseäsi vaan tarttuu myös vierelläolijoihin.
Kokeile.
tuosta viestistä huokuu turhuuden yleistäminen. Miksi täytyisi hankkia uutta sänkyä, jos minulla on jo ennestään sellainen? Sehän kertyttää vaan entistä enemmän "roinaa". Jossain vaiheessa on yksi ylimääräinen sänky, joka luultavasti menee sitten myyntiin tai kirpparille.
Mulle riitti puol vuotta intissä nukkua tiiliskiven ja mettien päällä ja totta, eihän siitä nyt rampakuntoon mene. Muut voi nukkua vaikka kynnöspellossa, mutta itse satsaan mukavuuteen :)
Tottakai äitini tapaisten ihmisten kanssa voi keskustella tietyllä tavalla, mutta onko se sitten perheen keskistä keskustelua puhua niitä näitä. Tietysti, onhan se ainoa tapa pystyä keskustelemaan järkevästi. Mutta silti melkein sama kun olisi sanomatta mitään.
Ja ei hätiä mitiä, ei tässä kauaa olla enään riesana. Ei mulla oo koskaan ollu tarkotuksena äitiä ärsyttää tai kiusata, mutta en myöskään suostu olemaan tossun alla ja antamaan aina periksi. Mutta kiitoksia neuvoista!
"Ja ei hätiä mitiä, ei tässä kauaa olla enään riesana. Ei mulla oo koskaan ollu tarkotuksena äitiä ärsyttää tai kiusata, mutta en myöskään suostu olemaan tossun alla ja antamaan aina periksi."
Niin kauan kuin sinä olet taloudellisesti riippuvainen vanhemmistasi , sinä olet tossun alla, halusit tai et. " Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto" pätee varsin hyvin.
Sitten vasta kun olet täysin omavarainen, maksat veroa ja oman elämisesi, voit päättää itse asioistasi!
Vanhempasi ovat hoitaneet velvollisuutensa - huolehtineet ja hoivanneet sinut täysikasvuiseksi.
Onkin oma päätöksesi haluatko sina näyttää heille että sinusta on tullut mies joka itsenäisesti osaa ja kykenenn hoitamaan oman taloutensa ja asiansa. Että sinä kykenet kouluttamaan itseäsi eteenpäin ja edistymään tulevalla urallasi. (Kerroit että muutaman päivän päästä aloitat uuden elämän ja mahdollisen ammattiuran).
Saattaakin olla että vanhemmillesi olisi paras todellinen lahja nähdä sinun tarttuvan oikein kunnolla elämään kiinni, hankkiutumalla kouluun jatko-opintoja varten oma-alotteisesti ja pyrkimällä elämässäsi eteenpäin.
Tuo pitäisi sinut niin kiireisenä että ne muutamat tunnit kuukaudessa jotka sinulta liikenevät muiden kanssa kanssakäyntiin olisivat aivan liian arvokkaita epäsopuun ja riitelyyn.
Ihmettelenpa todella oppelin (tai mikä lieneekään) viestejä sinulle. Hän vähättelee kokemuksiasi, syyttää sinua tilanteen ylläpitämisestä ja lisäksi pitää jotenkin hyväksyttävänä sitä ettet saisi itse maksamiasi tavaroita mukaasi.
Jokainen hankalan vanhemman lapsi on joutunut käymään läpi kaikenlaista henkisesti raskasta. Irtautuminen, etäisyyden ottaminen ja oman elämän eläminen ovat parhaita keinoja tilanteen järkeistämiseksi.
Olet ollut esimerkillisen ahkera ja osasi hoitava ihminen ja vaikutat fiksulta ja pohdiskelevalta. Etäämmältä saattaisit nähdä sen minkä itsekin aikanaan näin - vanhemmat voivat olla myös aika veemäisiä tyyppejä ja heistä saattaa olla hyvä pysyä etäämmällä. Itse siedän omaa äitiäni nykyisin ihan hyvin, kun en anna hänen tunkea reviirilleni. Minulla on oma kotini, elämäni ja työni, jos ei kelpaa niin sopii pysyä poissa.
Muistuttaisin itse kutakin siitä että vanhemmuus ei pyhitä kaikkea. Ei välttämättä sovi aloittajan viestiin, mutta totaalisia k-päitä on parasta vältellä oli suhde heihin mikä tahansa. On täyttä huttua että vanhemmuus ja lapsen perustarpeista huolehtiminen oikeuttaisi vanhemman vaatimaan kiitollisuudenvelan nimissä lapsilta ylettömiä uhrauksia tai kaikenlaisten paskan kaatamista niskaan.
Aikuinen tekee päätöksen lapsen hannkimisesta ja hänen VELVOLLISUUTENSA on hoitaa lapsen perustrpeet, ei se mitään hyväntekeväisyyttä ja takaisinmaksettavaa marttyyrinpuuhaa ole. Itselläni on 4 varsin ihanaa lasta, jotka kyllä tekevät kotona osuutensa ja ovat kunnollisia lapsia ja nuoria. Ei tulisi mieleenikään vaatia kohtuuttoman riekkumisen kuuntelua taholtani vain koska he ovat lapsiani ja koska vaihdoin heidän vaippansa kun he olivat pienempiä.
Hyvä Suokeltto, taisit ymmärtää täydellisen väärin kirjoitukseni.
En sanallakaan vähättele nuorukaisen aikaansaannoksia, jos mitään niin päinvastoin. kerroin vain hyvin yksinkertaisesti asioista jotka ovat faktoja:
-sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto
-äidillä henkisiä ongelmia joita purkaa vaarattomaan lapseensa - ei tekisi (huutamista, mielenosoituksia, alentavaa kielenkäyttöä) toiselle aikuiselle
-pojan on parasta alkaa kehittämään itseään ilman jatkuvaa vanhempiensa tukea
-etäisyys äitiinsä tällä hetkellä paras lääke
-opetella olemaan taloudellisesti riippumaton vanhemmistaan vaikka se alussa vaatisikin pieniä uhrauksia (kuten pojan kertoma sänky esimerkki - on paljon parempi sekä pojalle itselleen että äidille olla riitelemättä esim.yhdestä huonekalusta, kun sitä ilmankin tulee loistavasti juttuun)
-opetella keskustelemaan ja käyttäytymään äitinsälaisten ihmisten kanssa
-alkaa hyväksymään tosiasia että poika on nyt aikuinen, laillisesti vastuussa itsestään ja hän itse -ja vain hän itse- pystyy muokkaamaan elämänsä kunnolliseksi tekemällä valintoja jotka tietää rakentaviksi, hyödyllisiksi, kehittäviksi ja ammattimielessä eteenpäin vieviksi (samanaikainen työ koulu)
-ellei nyt tartu tilaisuuteen opiskella ja kehittyä, taloudellinen riippuvuus-suhde vanhempiin ei koskaan katkea ja siitä tulee olemaan riitaisuuta ja epämiellyttävyyttä koko loppuelämän
Hoh! Mistähän aloittaisin?! No, kerronpa ensin vähän taustaa itsestäni. Olen tämän kyseisen nuorukaisen vanhin sisarus ja lähestyn uhkaavasti vuosi vuodelta 30 ikävuotta. Meitä on kolme sisarusta ja meillä on keskenään hyvät välit ja pystymme puhumaan asioista keskenämme, niistä huonoistakin.
Ajattelin aluksi olla puuttumatta koko tilanteeseen, kun veljeni soitti noin viikko sitten ja kertoi tilanteesta (mainitsi myös purkaneensa tuntoja tänne). Mutta nyt oli jo pakko tulla puolustamaan. Hyvä Oppeliini, sinulla on monia rakentavia ajatuksia, mutta myös huonoja. Monet ajatuksesi ovat nykypäivän ihmisille tuttuja: ei kannata välittää lähimmäisistään, varsinkaan ei kannata yrittää puhua vaikeista asioista, jos se on liian hankalaa. Jos et kestä, niin lähde kävelemään. Näin me suomalaiset etäännymme toisistamme, eikä ennen muinoin toimineesta suku/naapurituesta ole tietoakaan. Olet kirjoittanut monia faktoja, mutta aina asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
Pari seikkaa veljestäni. Siitä huolimatta, vaikka hän on nuori ja varmastikin kokematon, niin hän on ollut meistä kolmesta aina se, joka on parhaiten tullut äitini kanssa toimeen ja pystynyt rakentavaan keskusteluun. Hän on myös hyvin itsenäinen: tekee kotitöitä, harrastaa, käy töissä ja hoitaa koulunsa. Minun mielestäni se, mitä hän tekee juuri nyt, on kovin kunnioitettavaa! Hänellä on opiskelupaikka Tampereella odottamassa, armeija on käyty, hän on hakenut ja saanut töitä näiden kahden välissä ja sen vuoksi myös hakenut nyt omaa asuntoa. Ja huomauttaisin, että on hänen ikäiseltään kovin suurta vastuullisuutta ja välittämistä, että hän on menossa takaisin vanhempieni luo töihin kesäksi, sillä he todella tarvitsevat apua. Eikö hän siis käyttäydy hyvin järkevästi ja sillä tavoin kuin tuon ikäisten aikuistumisen kynnyksellä olevien nuorten pitäisikin?
Äidistäni sen verran, että hän osaa olla oikea piru ja marttyyri halutessaan. Vieraille kylläkin enkeli, mutta kotona voi näyttää ja toisaalta pitääkin näyttää tunteensa. Hän on myös jollain tapaa varmasti melko yksinäinen ja väsynyt, entiset ystävät asuvat kaukana, eikä heihin ehdi pitää yhteyttä. Viimeisten 10 vuoden ajan olen kokenut, että kelkka on mennyt vain huonompaan suuntaan. Isääni kunnioitan ja arvostan kovin, että hän jaksaa olla tukena ja kannustaa. Joskus menee paremmin ja joskus vähän huonommin. Syy siihen, miksi nyt menee huonosti, on mielestäni siinä, että äitiämme harmittaa viimeisenkin lapsen kotoa poistuminen. Eikä hän osaa purkaa ajatuksiaan sanoiksi, minkä vuoksi käytös ilmenee heikkoina hetkinä juuri tuollaisena paskamaisena käyttäytymisenä. Hän ei myöskään ota vastaan mahdollisia keskustelunyrityksiä, jotka käsittelevät häntä itseään, vaan kokee nämä hyökkäyksinä minuuttaan kohtaan. Sinänsä ihan normaalia käytöstä monelle. Mutta on kovin raskasta seurata vierestä ja jännittää aina, että millä tuulella milloinkin ollaan. Mistä voi puhua ja mitä pitää välttää. Räjähdykset kun seuraavat usein mitättömistä aiheista.
Olen maatalon emäntä ja neljän nuoren äiti. Mielestäni äitisi kohtelee sinua ala-arvoisesti ja kertakaikkiaan väärin. Syitä en lähde arvailemaan, mutta ne johtunevat hänestä itsestään eikä suinkaan sinusta. Meidänkään nuoriso ei ole pöllömpää, mutta he yhteensäkään eivät tee niin paljon kotitöitä mitä sinä näytät tekevän. Ahkera poika olet.
Maatilalla on yleensä loputtomasti töitä, mutta niillä ei pidä kahlita eikä syyllistää lapsia.
Meillä on ollut käytäntönä se, että ensisijaisesti lapset saavat mennä kesätöihin muualle, jos vain haluavat ja pääsevät. Mutta elleivät mene muualle, niin meillä on aina töitä tarjolla ja työnteosta maksetaan käypä korvaus.
Koitahan poika pärjäillä. Äidilläsi on jokin ongelma, joka vaan purkautuu sinuun.