32-v. ikisinkku seurustellut ekaa kertaa elämässään nyt vuoden. Kaikki periaatteessa hyvin, mutta viime aikoina oon alkanut miettiä kaikkea typerää ja tuntenut itseni vähän ahdistuneeksi. Muistelen sinkkuaikojani ja sitä, miten hauskaa silloin oli mennä. Nyt ajattelen välillä, että onko elämä tästä lähtien näin tasaista, (välillä vähän tylsänkin) mukavaa yhdessäoloa? Kuuluisko mun tuntea enemmän? Oon lisäksi tilanteessa, jossa mun pitäisi nopeasti tehdä eräs työelämän ratkaisu - ja ratkaisu koskee myös aika paljon meidän suhdettamme.
Olin sinkkunakin tyytyväinen elämääni. Joskin jonkinlaisena perusajatuksena mulla oli, että kiva tietysti, jos ihana mies sattuisi tulemaan vastaan. Sinkkuelämän ikävä puoli oli oikeastaan vaan se, että välillä tuli yksinäinen olo. Pariutuneet kaverini eivät enää kutsuneet minua sinkkuna mihinkään - enkä kyllä olisi ehkä ainoana sinkkuna viitsinyt mennäkään. Sitten tapasin tämän mieheni, ja ihastuinkin oikeasti. Eikä olla muuten käyty yksissäkään kissanristiäisissä, vaikka nykyinen säätyni ilmeisesti olisi (ainakin kutsujen elpymisestä päätellen) sopiva ;-).
Nää ahdistuskohtaukset tulee silloin, kun emme ole yhdessä. Kun ollaan yhdessä, kaikki on ok.
Voikohan mun ajatukset kummuta siitä, etten vaan ole tottunut elämään parisuhteessa? Nyt kun alkaa olla aika ruveta tekemään oikeita päätöksiä mm. yhteiselämän suhteen, eikä vaan kuljeskella alkuhuuman pilvilinnoissa... Kenties joku sinkkuaikojen sitoutumiskammo nostaa päätään? Ehkä mulla on vaan liikaa aikaa ajatella...
Olin sinkkunakin tyytyväinen elämääni. Joskin jonkinlaisena perusajatuksena mulla oli, että kiva tietysti, jos ihana mies sattuisi tulemaan vastaan. Sinkkuelämän ikävä puoli oli oikeastaan vaan se, että välillä tuli yksinäinen olo. Pariutuneet kaverini eivät enää kutsuneet minua sinkkuna mihinkään - enkä kyllä olisi ehkä ainoana sinkkuna viitsinyt mennäkään. Sitten tapasin tämän mieheni, ja ihastuinkin oikeasti. Eikä olla muuten käyty yksissäkään kissanristiäisissä, vaikka nykyinen säätyni ilmeisesti olisi (ainakin kutsujen elpymisestä päätellen) sopiva ;-).
Nää ahdistuskohtaukset tulee silloin, kun emme ole yhdessä. Kun ollaan yhdessä, kaikki on ok.
Voikohan mun ajatukset kummuta siitä, etten vaan ole tottunut elämään parisuhteessa? Nyt kun alkaa olla aika ruveta tekemään oikeita päätöksiä mm. yhteiselämän suhteen, eikä vaan kuljeskella alkuhuuman pilvilinnoissa... Kenties joku sinkkuaikojen sitoutumiskammo nostaa päätään? Ehkä mulla on vaan liikaa aikaa ajatella...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulla on selvästi keski-iän kriisi meneillään. Niin me kaikki vaan vanhetaan ei sille mitään voi. Voithan sinä toki mennä ostamaan ryppyvoiteita ja niin mutta se on vain totuuden kieltämistä.
Mielestäni sinulla ei ole ongelmaa jos tunnet olosi hyväksi kumppanisi kanssa. Olisi eri asia jos ahdistuisit hänen seurassaan ja kaipailisit tuolloin sinkkuaikoja. Epäilemättä ikisinkkuna mietit mennyttä vapautta mutta jos koet olosi hyväksi, pidä kiinni suhteesta ja uskalla sitoutua!