Bingo

Kertoisitko miten pääsit "siitä" jutusta yli.
Mulla on nyt vähän vaikeaa, mutta eiköhän tämä tästä suttaannu.
10684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

... vaiheessahan sitä vielä itsekin näköjään ollaan. toisena päivänä tuskin häntä ajattelen, seuraavana hän sitten soittaa ja työ aloitetaan taas alusta. etäisyyden ottaminen tuntuu olevan ainoa keino pästä vähitellen yli. pois silmistä, pois sydämestä...

no ei ihan niinkään mutta sinne päin. mitä harvemmin tapaamme, sitä vähemmän häntä ajattelen ja mieli täytyy muilla asioilla. olen ollut soittelematta ja tekstailematta, mutta sitten kun taas tapaamme, se on menoa... sydän pakahtuu ja vatsa on perhosia täynnä. ja sitä kestää taas muutaman päivän, kunnes aikaa on jälleen kulunut ja sydän toipunut.

ei auta että ystäväni elämä täyttyy tällä hetkellä monista suurista asioista, haluaisin olla minäkin yksi niistä, ja toisaalta en, koska emme kuitenkaan voisi olla muuta kuin "etäystäviä"... olen jopa ajatellut hänen järjestelleen elämäänsä uusiksi minun vuokseni. ehkä luulen liikoja. pahinta on vilkas oma mielikuvitus!

aika ja etäisyys - muu ei auta - ja vastapuolen viileys, joka ei valitettavasti (?) ole aina johdonmukaista. ja kotona itsellä asiat kunnossa! jos olisin onneton, en ehkä kestäisi vaan tarrautuisin kiini kuin iilimato. mutta kun kaikki on niin hyvin ja elämä ihanaa :-)

kertoisitko omasta jutustasi?

Äänestä
  • En oikein vielä kertoisi, kaikki on niin vaikeaa. Se on niin pitkä ja mutkallinen juttu. Ehkä myöhemmin.
    Kiitos vastauksestasi.
    Etäisyys varmaan auttaa.
    Toinen on vaan päättänyt totaalisesti vaieta, kadota, ei halua olla missään tekemisissä. Minusta hän ei ole hyväksynyt itsessään tätä asiaa. En minäkään halua häiritä hänen elämäänsä, mutta ystävänä haluaisin pitää, ilman mitään kummempaa.

    Äänestä

  • Tuli mieleen kysyä, että jos hän tekee muutoksia elämässään sinun vuoksesi, olisitko valmis itse tekemään niitä hänen vuokseen? Vai uskoisitko jatkavasi "tavallista" elämääsi.
    Aurinkoista aamua!

    Äänestä

  • tmi kirjoitti:

    Tuli mieleen kysyä, että jos hän tekee muutoksia elämässään sinun vuoksesi, olisitko valmis itse tekemään niitä hänen vuokseen? Vai uskoisitko jatkavasi "tavallista" elämääsi.
    Aurinkoista aamua!

    (...siinä olen mestari!)

    Siis ne muutokset joita hän elämäänsä on järjestänyt, vievät meitä kahta kauemmaksi toisistamme. Mutta ehkä ne ovat vain sattumaa, ja minä katkerana ajattelen hänen tekevän kaiken tarkoituksella. Sehän osoittaisi minulla olevan liian suuri sija hänen sydämessään, jos hänen on etäisyyttä otettava.

    Itse en ole tehnyt omassa elämässäni minkäänlaisia muutoksia tapaamisemme jälkeen. Minulla ei ole muutoksiin tarvetta muutenkaan. Jos muutoksia tulee, ne eivät johdu hänestä. Tilanne oli toinen jokin aika sitten, mutta nyt kun tosissani yritän käntää tämän lehden sivuun, olen iloinen siitä että mitään hätiköityä ei tullut tehtyä!

    Ymmarrän muuten sinun kaveriasi, vaikka teillä tilanne taitaa olla aivan erilainen. Olen itsekin sisimmässäni sellainen on-off -tyyppi. Kaikki tai ei mitään! Olen usein ajatellut vihoissani, että jos kerran emme voi paljastaa todellisia kasvojamme niin olkoon, unohdetaan koko juttu - en halua olla ystäväsikään. Mutta ei sekään onnistu. Välitän hänestä niin paljon. Jos hän ystävyyttäni haluaa, niin tahdon sen hänelle kyllä antaa.

    Aurinkoa sinnekin!

    Äänestä

  • Bingo! kirjoitti:

    On ollut pari parempaa päivää. Ajatukset ovat tasaisempia. Olen puuhaillut kaikkea arkista, pessyt mattoja tehnyt ruokaa, pyykännyt ym. Tytär oli muutaman päivän, lähti aamulla. Vei ajatukset uusille urille, onneksi. Oli mukava kuulla hänen kaikkia sähellyksiään ja tulevaisuuden suunnitelmiaan. Sain päästellä makeita nauruja oikein sydämen pohjasta pitkästä aikaa. Aurinko paistaa vieläkin..
    Miten sinulla siellä?

    tapasimme jälleen, ja olen ollut siitä saakka sekaisin. suututtaa, olen pettynyt sekä itseeni sekä ystävääni. oli pitkään niin hyvä olla häntä liiemmin ajattelematta.

    tekeeköhän se tahallaan kiusaa, kun pyysi erästä palvelusta jossa piti koskettaa, tavalla joka voisi olla aika intiimikin... tai sitten vaan kuvittelen. mutta silmistä näin että jotain se miettii. sitäpaitsi hän on minusta mustasukkainen. osoitti sen HYVIN selvästi.

    missä on kuuluisa tyyneyteni ja rauhallisuuteni?

    ääh. emme tapaa vähään aikaan, pidän nyt itse siitä huolen. koetan tehdä kaikkkeni saadakseni hänet mielestä pois.

    mutta kun on toinen ihon alla, mukana kaikkialla.

    ... hmm... ajataukset hetkeksi kadoksissa - häneltä tuli juuri viesti ... ota tässä nyt sitten etäisyyttä.

    kiva että "kuuntelet". oletkohan sinä kuin tammi, vahva ja tukeva, sinuun muut nojaavat... nauti auringosta, se hyväilee :-)

    Äänestä

  • Bgo kirjoitti:

    Siitä meilläkin tuli välillä mökötyskausia, Hän oli tosi vihainen minulle (miten typerää).
    Oikeastaan aivan surkeita päiviä, hän nimittäin kehitteli jotain aivan minulle käsittämättömiä juttuja.
    Ööh, pitää mennä.
    Huomenna ehkä ehdin lisää kirjoitella.
    Minuun voi nojata.
    *Hymy*

    kiinnostaa minua yhä enemmän, ymmärrät varmaan. huvittaisiko meilailla silloin tällöin? voisin oppia jotakin. en halua sinua siihen sitoa enkä voi loukkaantua jos kieltäydyt, mutta taidat olla ainoa ihminen maanpäällä jolle voin asiasta sydäntäni keventää. ymmärrät varmaan senkin. hassua.

    en uskonut tälläistä koskaan itse ehdottavani. mutta olenhan yllättänyt itseni ennenkin...

    Täytyy myöntää, että se on käynyt minunkin mielessäni.
    Mies on tämän viikon lomalla (on niin täynnä aina energiaa ja häslää jatkuvasti kaikenlaista)enkä meinaa millään löytää aikaa kirjoitella täällä.
    Kyllä se meilailu minulle sopii. Kirjoittelen lisää kunhan jossain välissä on mahdollista.
    Moi!

    kokeile tuota sitten kun miehesi kiireiltä ehdit :-)

    [email protected]

    *jännää*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tmi kirjoitti:

Kertoisitko miten pääsit "siitä" jutusta yli.
Mulla on nyt vähän vaikeaa, mutta eiköhän tämä tästä suttaannu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu