Onko 400 km liian pitkä välimatka toimivalle suhteelle? Työpaikat eri paikkakunnilla, itse asun Keski-Suomessa, mahdollinen naisystävä pk-seudulla. Käytännössä vain viikonloput ja loma-ajat olis mahdollista viettää yhdessä. kannattaako edes yrittää?
400 liikaa?
Virkamies mies
71197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
aivan liian pitkä välimatka
jos sitä rakkautta oiekasti on!!! :)
Hei!
Kyllä se kantaa- juuri tässä itse mietin, että olen ollut yhdessä poikaystäväni kanssa vajaa 1.5 vuotta, jonka aikana olemme jo ehtineet asua yhdessä kesän, ja olleet kaukosuhteessa niin, että emme nähneet 4.5 kk aikana kuin kerran, eli molemmat asuimme ulkomailla.
Tällä hetkellä asumme yhdessä ja kesäkin vietetään yhdessä, mutta hän valmistuu ja minulla on vielä opiskelut kesken, joten jään opiskelupaikkakunnalle yksin ja hän lähtee 400 kilometrin päähän. Mukavinta minusta oikeastaan on, että minua ei tuo tulevaisuudessa oleva ”kaukosuhde” edes huolestuta, koska me sentään saamme nähdä 3-4 päivän välein jos itse niin halutaan ja ehditään. Toisin oli kun oli aikaero ja tuhansia kilometrejä matkaa välissä.
Ennen nykyistä suhdettani olen muutamaan otteeseen ollut suhteessa jossa valtio on armeijan avulla pakottanut eräänlaiseen kaukosuhteeseen. Nyt, ”vanhempana” ja ”viisaampana” ymmärrän että kaukosuhde on konkreettisesti (ainakin minulle itselle) kun on maata ja merta välissä ja 10 tunnin aikaero.
Tuo 400 kilometrin kaukosuhde vaatii totta kai työntekoa, mutta olen varma, että jos suhteemme tulee kaatumaan, niin se ei kyllä siitä johdu.
Kaikille kaukosuhteessa eläville kuitenkin jaksamista!
asutte sentään samassa maassa.
Tämä ei nyt ehkä kuulu tähän, mutta kirjoitan nyt kuitenkin.
olisi ekat treffit tulossa. Olemme puhuneet puhelimessa ja lähetelleet textareita. Välimatkaa meillä on noin 130 km. Kummanko luona olisi parempi viettä yhteinen ensitapaaminen, naisen vai miehen luona? Vai ihan jossain muualla? Ja olisiko soveliasta olla yötä?
suosittelen neutraalia aluetta.
siitä, mitä siltä suhteelta haluaa. Ei se varmaan kovin paljon etene, kun on tuollainen välimatka, mutta jos teille riittää, että näette vain silloin tällöin, niin kait se on ihan ok. Siinähän sitä varmaan tutustuu joten kuten ja voi miettiä, josko muuttaa lähemmäs. Itselleni välimatka on kuitenkin pienoinen este. Mutta tiedän sellaisiakin etäsuhteita,500 - 600km, jossa toinen on naimisissa ja ainakin vapaa osapuoli on todella ihastunut tähän toiseen, en tiedä odottaako, että naimisissa oleva eroaisi. Näkevät, kun mahdollista ja näkyypä tuo toimivan. Ihmisillä on erikoisia ratkaisuja ja kaikki ei käy kaikille.