..jotain lainattua..

Olemme olleet miehini kanssa yhdessä vuodesta 2002. Poika syntyi 2005 jolloin tapasin ensi kerran appivanhempani. Appiukko on paha narsisti,hakannut perhettään,olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että Anoppi saa vieläkin osakseen iskuja :( 2007 meille syntyi toinenkin lapsi. Mieheni siskot ovat sanoneet että Appiukko olisi rauhottunut lasten tultua taloon,minä näen hänet vieläkin samanlaisena hätäilijänä ja "oma napa"-ajattelijana.

Eilen iltasella mies muisti että oli ennen seurustelumme alkamista(vuonna 1999 tai 2000) lainannut isälleen ISÄNSÄ pyydöstä 20000mummon markkaa. Mieheni ei uskalla ottaa asiaa kotonaan puheeksi,hänkin aikoinaan saanut iskuja ja on vieläkin isänsä "tossun alla".

Löytyyköhän pankista noin vanhoja tietoja? Haluan asiasta selvyyden,rahoja EI ole maksettu takaisin miehelleni joten asia on mahdollisimman nopeasti selvitettävä appivanhempieni kanssa.

Mitä minun pitäisi tehdä??
1453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hän on ne rahat lainannut omalle isälleen, olkoon velkakirjaa tai ei. Ilman velkakirjaa asiaa on hankala todistaa, ja jossain välissä velkakin vanhenee. Jos isä kieltäytyy maksamasta, niin ilman rahoja jäätte, tai siis miehesi jää.
Rahansiirto tililtä toiselle ei todista yhtään mitään, se voidaan väittää "toisinpäiseksi" eli appiukkosi sanoo, että poikansa palautti hänelle rahat, jotka oli aiemmin häneltä lainannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kypsynyt miniä kirjoitti:

Olemme olleet miehini kanssa yhdessä vuodesta 2002. Poika syntyi 2005 jolloin tapasin ensi kerran appivanhempani. Appiukko on paha narsisti,hakannut perhettään,olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että Anoppi saa vieläkin osakseen iskuja :( 2007 meille syntyi toinenkin lapsi. Mieheni siskot ovat sanoneet että Appiukko olisi rauhottunut lasten tultua taloon,minä näen hänet vieläkin samanlaisena hätäilijänä ja "oma napa"-ajattelijana.

Eilen iltasella mies muisti että oli ennen seurustelumme alkamista(vuonna 1999 tai 2000) lainannut isälleen ISÄNSÄ pyydöstä 20000mummon markkaa. Mieheni ei uskalla ottaa asiaa kotonaan puheeksi,hänkin aikoinaan saanut iskuja ja on vieläkin isänsä "tossun alla".

Löytyyköhän pankista noin vanhoja tietoja? Haluan asiasta selvyyden,rahoja EI ole maksettu takaisin miehelleni joten asia on mahdollisimman nopeasti selvitettävä appivanhempieni kanssa.

Mitä minun pitäisi tehdä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu