ahdistava isä

Haluaisin nyt vähän purkaa jostain lapsena niin rakkaasta, tänään niin ahdistavasta, omasta isästä...

Kun olin lapsi isäni oli kuin kenen tahansa muunkin isä; kiltti ja normaali. Kaikki kuitenkin muuttui 90-luvun puolivälissä. Isäni alkoi juomaan, vaihtoi pikkuhiljaa perheensä alkoholiin.

Vuosi vuodelta isästä alkoi tulla aina vain agressiivisempi humalassa. Isä mm löi äitiäni muutamia kertoja ja aamulla tietenkin pyydeltiin anteeksi.

Perhe-elämämme oli yhtä helvettiä. Aina pelotti mennä koulusta kotiin. Kavereitaa en kehdannut ikinä kutsua kylään.

Muistan lapsena kuulleeni että isä oli pyytänyt siskoni 14-15-vuotiaita kavereita hesburgerille syömään ym. Isä myös katseli 13-17-vuotiaita sillä silmällä.. Sillon en tietenkään osannut ajatella siitä mitään pahaa, koska olin itse n. 9v lapsi.

Yhtenä viikonloppuna olin pyytänyt 13-vuotiaan kaverini meille yöksi ja aamulla herättyämme kaverini kertoi että isäni oli käynyt yöllä kutittelemassa hänen varpaitaan. En uskonut, mutta olisi piänyt...

Ollessani 14 vuotias isä muutti töiden perässä toiselle paikkakunnalle ja perheemme elämä normalisoitui, koska isä oli harvoin kotona. Äitikin oli silloin joka päivä iloinen, mitä en ollut nähnyt moniin vuosiin.

Minä jouduin muuttamaan isäni luo opiskeluideni takia 14-vuotiaana. Asuin isäni kanssa vain n.4kk. Isäni alkoi yhtenä iltana kännissä ehdottelemaan minulle. Karkasin silloin kotoa, mutta jouduin pian palaamaan takaisin.

Minulla kävi joskus ystäviä kylässä ja jos isäni oli kännissä niin hän kävi koko ajan huoneessani kyttäämässä minua ja ystäviäni.

Kerran kun ysi ystäväni oli lähtenyt hän tuli pervonpilke silmissä puhumaan että hän ostaisi minulle mitä vaan jos saisi ystäväni omakseen. 14-vuotiaan tytön!!!

Aina hän puhui tuohon sävyyn ystävistäni...

Pari kertaa vielä isän luona asuessani hän kävi yöllä availemassa peittoani, jonka seurauksena potkaisin häntä täysiä. Kun hän taas yhtenä päivänä alkoi selittää siitä, kun hän oli ehdotellut minulle, lähdin menemään. Isä sanoi perään ettei minua kukaan usko, että olen hullu. En välittänyt vaan hakeuduin turvakotiin ja sieltä käsin takaisin äitini ja sisaruksieni luo asumaan. Pääasia on että itse tiedän mikä on oikein ja mikä väärin, kun aikuinen ei näköjään sitä ymmärrä.

Isäni juo, juo, juo ja juo! Eilen kuulin siskoltani että isä oli soittanut hänelle n. vuosi sitten ja kysellyt kaikkia henkilökohtaisia asioita, sellaisia mitä isät EI lapsiltaan kysele ja hän oli kysellyt myös siskoni ystävistä että milloin he täyttävät 16 yms.

Veljeni oli ollut isän kanssa mökillä yksi kesä ja isä oli puhunut hänelle kaikkea pervoa.

Kerran jouduin hakemaan nuoremmat siskoni pois isän luota, koska hän katseli pornoa äänet täysillä ja runkkasi...

Nyt isä on niin sekaisin!! Hän on 53v ja hänellä on 24v tyttöystävä. Isä lähettelee meille viestejä joissa lukee että se nainen on hänen oma, nainen on meidän ÄITI ja kuvittelee jo olevansa naimisissa tämän naisen kanssa sun muuta.. Siskoni oli sanonut isälle että ette ole naimisissa, joten se ei ole sun vaimo. Siihen I*sä vastaili pervoilulla; ruukku on jo rikottu.

Kenen muun isä voi olla näin sairas!!! Isä häiriköi meitä lapsiaan kaikkia sukulaisia(niin minun äidin, kuin itsensäkin puolelta) viesteillään! Uutena Vuotena pääti eten pidä siihen mieheen yhteyttä. Enkä ole sen jälkeen vastannut hänen soittoihin/viesteihin. Saan kohta hermoromahduksen, jos se ei lopeta tota typerää viestien lähettämistä!!!

Ainiin semmonen unohtui etä äiti otti eron isästä kun olin 15.

Mitä tälle asialle vois tehdä??? kun nää muistot vaivaa jo sisarustenikin takia!
103934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jo on sinulla isä. Oma isäpuoleni aikoinaan aina kommentoi kavereitani tyyliin:"Paula alkaa jo näyttämään naiselta. Kyllä on Tiinalla hyvä perse." Nauroi päälle ja vähätteli sanomisiaan, kun äitini sätti häntä kielenkäytöstään.

Toinen isäpuoleni taas oli kännipäissään väittänyt siskolleni, että hän on joskus ahdistellut minua. Siis mies väitti itseään lapsenahdistelijaksi, vaikka ei oikeasti ole koskaan mitään tehnyt.

Tiedän, että muistoja ei saa noin vaan kaikkoamaan, ja ainahan nuo pölvästit jaksavat olemassaolostaan muistuttaa, mutta yritä olla ottamatta sitä liian raskaasti. Sinulla on elämä edessä, ja ilmeisesti kuitenkin selvisit lapsuudestasi ilman pahempia tapahtumia (=sinua ei raiskattu tai mitään). Isäsi kieroutunut ajatusmaailma ei ole sinun vikasi, eikä sen tarvitse enää olla edes murheesi. Anna olla. Pöpeille kun ei joskus voi mitään.

Äänestä
  • Nyt on joo kaikki hyvin. normaalia elämää olen elänyt jo 3 vuotta. huomenna vaihdan puhelin numeroni ja osoitteeni laitan salaiseksi, olen juuri muuttanut eikä isällä vielä ole sitä.

    Aika törppöjä noi sun isäpuolet. onneks mulla on se normaali (lue: parempi kuin isä).

    Äänestä

  • tiinuli20 kirjoitti:

    Nyt on joo kaikki hyvin. normaalia elämää olen elänyt jo 3 vuotta. huomenna vaihdan puhelin numeroni ja osoitteeni laitan salaiseksi, olen juuri muuttanut eikä isällä vielä ole sitä.

    Aika törppöjä noi sun isäpuolet. onneks mulla on se normaali (lue: parempi kuin isä).

    Laitoin niin, että numeroni saa nimen perusteella, mutta ei osoitetta. Oletko ilmoittanut myös väestötietorekisteriin, että sieltä ei saa luovuttaa osoite- ja numerotietojasi? Nimittäin jos olet ilmoittanut sen vain puhelinoperaattorillesi, väestörekisteristä silti saa tietosi.

    Oikein paljon onnea tulevaisuuteesi, ja toivotaan, että löydät itsellesi hyvän miehen, jos sellaisen haluat ;o).

    Äänestä

  • Kopsuli kirjoitti:

    Joo kiitos neuvosta, tuota en tiennytkään :)

    Hyvä mies on jo :D

    Äänestä

No onpas isän"malli"...huh, huh...

Ole nyt ainakin siitä iloinen, että ITSE olet kykenyt säilyttämään moraalisi tuollaisessa kasvuympäristössä ja varmaan VIELÄ paremmin kuin moni muu tiedät, missä kulkee "oikean ja väärän" raja...!

Yritä rakentaa OMAA elämääsi "kaikesta huolimatta ja siitä johtuen"...

Vielä yksi: "Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa...!"

Tsemppiä sinulle!

Äänestä

Hei!

Minulla on alkoholisti-isä. Olen itse saanut apua alkoholistien aikuisten lasten ryhmästä. Siellä voi käsitellä näitä asioita ihmisten kanssa joilla on samanlaisia kokemuksia. He ymmärtävät mistä puhut. Sieltä todellakin saa voimaa jos on avoimella mielellä ja haluaa "työstää" asioita.
Alku saattaa olla raskasta, mutta kun vaan jaksaa käydä. Saa todellista voimaa. Ja oppii ymmärtämään elämää ja itseään ja vapautuu menneisyyden taakoista.
Al-anon on myös hyvä vaihtoehto jos paikkakunnalla ei ole aal-ryhmää. Googlaa al-anon tai aal niin saat ryhmistä tiedot.
Voimia!

Äänestä
  • Kiitoksii :) Lähdenkin tästä googlettaa.

    Äänestä

  • tiinuli20 kirjoitti:

    Kiitoksii :) Lähdenkin tästä googlettaa.

    Hei Tiinuli!

    Toivottavasti löydät itsellesi ryhmän tai muuta apua. Tommy Hellstenin kirjoittama kirja: Virtahepo olohuoneessa on myös hyvää luettavaa tilanteeseesi, hänellä on myös muuta tuotantoa.

    Äänestä

Puhelimet ja osoite salisiksi ja ja riittää kun maistraattiin ilmoittaa osoitten salaiseksi kun seuraavan kerran muutat.

Äänestä

NINKÖ

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tiinuli20 kirjoitti:

Haluaisin nyt vähän purkaa jostain lapsena niin rakkaasta, tänään niin ahdistavasta, omasta isästä...

Kun olin lapsi isäni oli kuin kenen tahansa muunkin isä; kiltti ja normaali. Kaikki kuitenkin muuttui 90-luvun puolivälissä. Isäni alkoi juomaan, vaihtoi pikkuhiljaa perheensä alkoholiin.

Vuosi vuodelta isästä alkoi tulla aina vain agressiivisempi humalassa. Isä mm löi äitiäni muutamia kertoja ja aamulla tietenkin pyydeltiin anteeksi.

Perhe-elämämme oli yhtä helvettiä. Aina pelotti mennä koulusta kotiin. Kavereitaa en kehdannut ikinä kutsua kylään.

Muistan lapsena kuulleeni että isä oli pyytänyt siskoni 14-15-vuotiaita kavereita hesburgerille syömään ym. Isä myös katseli 13-17-vuotiaita sillä silmällä.. Sillon en tietenkään osannut ajatella siitä mitään pahaa, koska olin itse n. 9v lapsi.

Yhtenä viikonloppuna olin pyytänyt 13-vuotiaan kaverini meille yöksi ja aamulla herättyämme kaverini kertoi että isäni oli käynyt yöllä kutittelemassa hänen varpaitaan. En uskonut, mutta olisi piänyt...

Ollessani 14 vuotias isä muutti töiden perässä toiselle paikkakunnalle ja perheemme elämä normalisoitui, koska isä oli harvoin kotona. Äitikin oli silloin joka päivä iloinen, mitä en ollut nähnyt moniin vuosiin.

Minä jouduin muuttamaan isäni luo opiskeluideni takia 14-vuotiaana. Asuin isäni kanssa vain n.4kk. Isäni alkoi yhtenä iltana kännissä ehdottelemaan minulle. Karkasin silloin kotoa, mutta jouduin pian palaamaan takaisin.

Minulla kävi joskus ystäviä kylässä ja jos isäni oli kännissä niin hän kävi koko ajan huoneessani kyttäämässä minua ja ystäviäni.

Kerran kun ysi ystäväni oli lähtenyt hän tuli pervonpilke silmissä puhumaan että hän ostaisi minulle mitä vaan jos saisi ystäväni omakseen. 14-vuotiaan tytön!!!

Aina hän puhui tuohon sävyyn ystävistäni...

Pari kertaa vielä isän luona asuessani hän kävi yöllä availemassa peittoani, jonka seurauksena potkaisin häntä täysiä. Kun hän taas yhtenä päivänä alkoi selittää siitä, kun hän oli ehdotellut minulle, lähdin menemään. Isä sanoi perään ettei minua kukaan usko, että olen hullu. En välittänyt vaan hakeuduin turvakotiin ja sieltä käsin takaisin äitini ja sisaruksieni luo asumaan. Pääasia on että itse tiedän mikä on oikein ja mikä väärin, kun aikuinen ei näköjään sitä ymmärrä.

Isäni juo, juo, juo ja juo! Eilen kuulin siskoltani että isä oli soittanut hänelle n. vuosi sitten ja kysellyt kaikkia henkilökohtaisia asioita, sellaisia mitä isät EI lapsiltaan kysele ja hän oli kysellyt myös siskoni ystävistä että milloin he täyttävät 16 yms.

Veljeni oli ollut isän kanssa mökillä yksi kesä ja isä oli puhunut hänelle kaikkea pervoa.

Kerran jouduin hakemaan nuoremmat siskoni pois isän luota, koska hän katseli pornoa äänet täysillä ja runkkasi...

Nyt isä on niin sekaisin!! Hän on 53v ja hänellä on 24v tyttöystävä. Isä lähettelee meille viestejä joissa lukee että se nainen on hänen oma, nainen on meidän ÄITI ja kuvittelee jo olevansa naimisissa tämän naisen kanssa sun muuta.. Siskoni oli sanonut isälle että ette ole naimisissa, joten se ei ole sun vaimo. Siihen I*sä vastaili pervoilulla; ruukku on jo rikottu.

Kenen muun isä voi olla näin sairas!!! Isä häiriköi meitä lapsiaan kaikkia sukulaisia(niin minun äidin, kuin itsensäkin puolelta) viesteillään! Uutena Vuotena pääti eten pidä siihen mieheen yhteyttä. Enkä ole sen jälkeen vastannut hänen soittoihin/viesteihin. Saan kohta hermoromahduksen, jos se ei lopeta tota typerää viestien lähettämistä!!!

Ainiin semmonen unohtui etä äiti otti eron isästä kun olin 15.

Mitä tälle asialle vois tehdä??? kun nää muistot vaivaa jo sisarustenikin takia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu