Ihmettelen miksi miehet netissä haluavat vain kirjoitella ja kirjoitella, miksi he eivät ehdota treffejä? Yhden kanssa kirjoittelin 9 kk ja tavattiin lopulta kun itse ehdotin treffejä. Muitten kanssa olen ehdottanut treffeja jo aiemmin, aluksi muutaman viikon jälkeen, sen jälkeen muutaman kirjeen jälkeen. Eihän siinä ole mitään järkeä kirjoitella loppumattomiin, jollei kuitenkaan kemiat tms. kolahda sitten kun tapaa. Ja miksi naisen pitää ehdottaa treffejä, miksi miehet eivät niitä ehdota? Vielä yksi kysymys, kannattaako kirjoitella sellaisen miehen kanssa, joka kirjoittaa harvoin, esim. 1-2 krt/vko? Ei vaikuta minusta kovin kiinnostuneelta. Itse jos olen kiinnostunut niin voisin kirjoittaa vaikka päivittäin.
Miksi treffeille
niin hitaasti?
232215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
"Ihmettelen miksi miehet netissä haluavat vain kirjoitella ja kirjoitella, miksi he eivät ehdota treffejä?"
Kaikki aikanaan. Miksi kirjoitella ? No siksi, että tietää, millainen hätähousu toisessa päässä on tyrkyllä. Löytyykö pään sisältä ulkoa opittujen latteuksien lisäksi myös muita - omia mielipiteitä ja ajatuksia. Kirjoittelun tarkoituksena on selvittää, millainen olet ihmisenä, ajatusmaailma, mielipiteet, jne. Ei sen kummempaa. Tietysti kohtuus kaikessa. Mutta 1-2 kk ei ole aika eikä mikään suhteutettuna siihen, että kumppani valitaan normaalisti loppu elämäksi.
"Eihän siinä ole mitään järkeä kirjoitella loppumattomiin, jollei kuitenkaan kemiat tms. kolahda sitten kun tapaa."
Naisen "kemiat" tiedetään. Pikkuhousut kastuu ja on niin ihqu olo, jalat menee alta, ja diipadaabaa...
No, ehkä me miehet ollaan tässä suhteessa vähän realistisempia, eikä haksahdeta heti ensimmäisen silmää räpsäyttävän naisen kohdalla. Ensi tarvii katsoa rauhassa, millainen nainen on olemukseltaan. Turhalla kiirehtimisellä tulee vain kuspäisiä mukuloita...
"kannattaako kirjoitella sellaisen miehen kanssa, joka kirjoittaa harvoin, esim. 1-2 krt/vko? Ei vaikuta minusta kovin kiinnostuneelta."
Miehellä voi olla muutakin elämää, kuin tietokoneen vieressä istuskelu. Kyllä 1-2 kertaa viikossa on ihan normaali väli, vaikka itse luen postit pääsääntöisesti päivittäin. Aina posteja ei pääse lukemaan, joskus voi tulla viikon tauko, ja maailma ei siihen kaadu, eihän ?
"No, ehkä me miehet ollaan tässä suhteessa vähän realistisempia, eikä haksahdeta heti ensimmäisen silmää räpsäyttävän naisen kohdalla. Ensi tarvii katsoa rauhassa, millainen nainen on olemukseltaan. Turhalla kiirehtimisellä tulee vain kuspäisiä mukuloita... "
Luuletko, että tapaaminen tarkoittaa seksiä. Eihän sitä kahvikupin ääressä kahvilassa nainen raskaaksi tule. Ei suutelemisestakaan. Onko sulla jäänyt seksivalistus jotakin vaille?
Olen näiden naiskirjoittajien kanssa samaa mieltä. Turha kertoa elämästään ja asioistaan vieraalle viikko tolkulla.
"Löytyykö pään sisältä ulkoa opittujen latteuksien lisäksi myös muita - omia mielipiteitä ja ajatuksia."
Yhdellä tapaamiskerralla jo tietää kannattaako jatkaa. Siinä kahvikupin ääressä voidaan jutella paljonkin asioita. Silloin todellakin selviää toisen ajattelumaailma ja luonne paljon paremmin.
Sinulle vielä tiedoksi, että kemia on muuta kuin kiihottumista eli pikkuhousujen kastumista.
"Luuletko, että tapaaminen tarkoittaa seksiä. Eihän sitä kahvikupin ääressä kahvilassa nainen raskaaksi tule. Ei suutelemisestakaan. Onko sulla jäänyt seksivalistus jotakin vaille?"
No, eikös naiset nykyään kaipaa tai suorastaan vaadi seksiä jo ensi treffeillä - mitä kirjoituksiin ja puheisiin tulee ?! Kaikki pitää saada nyt-mulle-heti, myös parisuhde. Yhteisen elämän pitää olla ensihetkistä alkaen pelkkää laatuaikaa...
"Olen näiden naiskirjoittajien kanssa samaa mieltä. Turha kertoa elämästään ja asioistaan vieraalle viikko tolkulla."
Niin, oletkin nainen, et mies.
"Yhdellä tapaamiskerralla jo tietää kannattaako jatkaa. Siinä kahvikupin ääressä voidaan jutella paljonkin asioita. Silloin todellakin selviää toisen ajattelumaailma ja luonne paljon paremmin."
Tuo mantra kuulostaa tutulta, ihan kuin olisin kuullut sen jossakin. Hmmmm. ?! Rohkenen väittää, että ensitapaamisen perusteella ei voi tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä, varsinkaan niitä oikeita. En minäkään ensitreffeillä kerro kaikkea, vaan kyllä siinä edetään vähitellen, jos nainen tulee omalta osaltaan vastaan, eikä leiki vaikeasti tavoiteltavaa.
Teillä naisilla tuntuu olevan ihme päähänpinttymä. Miehen tulisi kertoa itsestään kaikki, mutta naisella on oikeus olla kertomatta itsestään mitään. Tämä käytäntö on valitettavan yleistä, toki joukkoon mahtuu positiivisia yllätyksiäkin.
Se nyt vain on niin, että tutustuminen ei yleensä etene alkua pidemmällä, jos jompi kumpi osapuoli ei ole hommassa täysin mukana.
Ainakin omalla kohdallani naiseen tutustuminen tapahtuu ajan kanssa, niin ei tarvitse myöhemmin katua.
PS: Opettele lukemaan rivien välistä, ja ymmärtämään mielikuvia vähän laajemmin. Kaiken ei tarvitse olla aina niin vakavaa :)
Taisit pistää jollekkin jauhot suuhun, hienoa!
Minusta sinä otat asiat turhan vakavasti.
Minä puhun paljon ja kerron itsestäni ja elämästäni. Olen käynyt monet kahvitreffit.
Kun tapaa toisen sukupuolen edustajan eka kertaa, niin kyllä se ensi silmäys kertoo aika paljon. Kiinnostaako tuo minua vai ei? Vastaako tuo minun kuvaani kumppanista?
Minulle on käynyt muutaman kerran siten, että olisin ollut kiinnostunut, mutta mies ei.
Kun et tunne minua, niin älä kerro millainen olen. Ehkä olen paljon avoimempi ja sosiaalisempi kuin naiset yleensä.
Ajatuksesi, että naiset haluaa suhteen ja seksiä heti kättelyssä on väärä. Olet luonut itse tämän käsityksen. Lue vaikkapa täällä naisten kirjoituksia, niin huomaat olevasi väärässä. Näin väitän minä naisena.
Älä luulekaan, että nielisin kiltisti nämä älyttömät mielipiteenne. Mulle ei saa jauhoja kurkkuun täällä eikä livenäkään. Sana sanasta ja kaksi parhaasta.
Puolustan kantaani, kunnes te pystytte todistamaan, että olen väärässä.
Minä ainakaan en ole koskaan mennyt sänkyyn yhdenkään suomi24 deittini kanssa.
Paitsi sen yhden, jonka kanssa SEURUSTELIMME vuoden.
Joo, jauhot se taisi vetää nenukkiinsa, kun nuo vastaukset ovat tuollaista köhinää ja hihhulointia. Mukava tosiaan nähdä, kun paukutellaan sanoilla hölmöilijät liesiin.
Oot varmaan katsonut G-pistettä kun väität että useimmat naiset haluavat sänkyyn ekoilla treffeillä. :D Siinähän yleisöltä kysyttiin voiko ekoilla treffeillä mennä sänkyyn ja n. 65 % vastasi että kyllä voi. Mutta ota huomioon, että otos ei ehkä ollut paras mahdollinen. Tuohon ohjelmaan menee mahdollisesti yleisöksi paljon sen tyyppisiä naisia, jotka harrastavat seksiä vapaammin. Ei millään pahalla, mutta vastausten perusteella vähän vaikuttaa siltä. Enkä väitä että kaikki yleisön naiset olisivat sellaisia, olihan siellä muunlaisiakin vastauksia. Naisena en usko että monetkaan muut naiset pitäisivät seksiä ekoilla treffeillä mitenkään fiksuna vetona tai ylipäätään kivana juttuna. Kyllä siinä pitää vähän esittää vaikeasti tavoiteltavaa ja muutenkin ihastua ennen kuin hyppää sänkyyn.
Ja kemioista, en todellakaan tarkoittanut kiihottumista, vaikka sekin voisi olla merkki siitä että on jotenkin äärimmäisen ihastunut. Mutta kemioilla tarkoitetaan sitä että synkkaa, ollaan samoilla aaltopituuksilla, pitää toisen olemuksesta ja ulkonäöstä, ei pidä toista vastenmielisenä vaan ihastuttavana jne. Et voi väittää etteikö olemuksella tai ulkonäöllä olisi mitään väliä, tai esim. puhetavalla.
Miehillä on muuten varmasti helpompaa löytää sopiva kumppani, koska useimmat naiset meikkaavat ja ovat kauniita, mutta unelmamiehen löytäminen onkin paljon vaikeampaa koska suomalaiset miehet eivät kaikki ole brad pittejä.
Eih! Mistä näitä tapauksia sikiää, jotka luulevat, että saman sukupuolen omaavista ihmisistä mutuilu on pätevämpää kuin epäilyttävinkin tv-äänestys. Ja vielä ne lisäävät päättömän mielipiteen, että meikkaus tekisi kauniiksi tai edes kiinnostavaksi. Oli pakkelia tai ei, ei ne kasvot paljoa kauniimmiksi muutu, ja kumppanin kohdalla saa sitä perusnaamaa katsellakin. Vai ovatko suhteesi aina jotain yhden yön panoja, joiden kohdalla liukenet hyvissä ajoin ennen aamukrapulaa ja valuneita meikkejä?
Vielä loppuun sanottakoon, että omalla otannalla sitä kauniimpaa naisedustusta edelleen runsaammin löytyy länsi- ja itäpuolelta rajaa - idästä vain ikävästi ylimeikattuna. Suomessa taas on aivan liikaa leveäperäistä kulkijaa ja suklaanassua minun makuuni. Tyylikäs pukeutuminenkin on suorastaan ihme.
"Miehillä on muuten varmasti helpompaa löytää sopiva kumppani, koska useimmat naiset meikkaavat ja ovat kauniita, mutta unelmamiehen löytäminen onkin paljon vaikeampaa koska suomalaiset miehet eivät kaikki ole brad pittejä."
Väite on järjetön. Suomalaiset miehet ovat tasan yhtä paljon/vähän viehättäviä kuin suomalaiset naiset.
Useimmat naiset eivät ainakaan minun mielestäni ole erityisen kauniita, saati sitten "unelmanaisen" kauniita.
Normaalissa parisuhteessa nainen ei ole aina laittautunut viimeisen päälle. Pitäisikö miehen silloin olla pettynyt ja järkyttynyt? Hän tapasi ns. kaunottaren, joka aamulla osoittautuikin jo ei-kaunottareksi?
Johonkin hölmöön meikki ehkä tekee valtavan vaikutuksen. Fiksumpi näkee meikin läpi.
"Minä puhun paljon ja kerron itsestäni ja elämästäni. Olen käynyt monet kahvitreffit."
No hyvä. Taidat olla suht harvinainen poikkeus. Mutta yllättävän paljon on "tuppisuita", jotka eivät halua kertoa mitään. Jos vähäpuheisuus johtuu ujoudesta, se on ihan ymmärrettävää, mutta muussa tapauksessa vähän epäilyttää.
"Kun tapaa toisen sukupuolen edustajan eka kertaa, niin kyllä se ensi silmäys kertoo aika paljon. Kiinnostaako tuo minua vai ei?"
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset tekevät pitkälle menevät johtopäätökset heti, ja loppu on arpapeliä - arvasinko oikein vai väärin ?! Toiset haluavat tutustua ajan kanssa, eikä tässä ole mitään ihmeellistä. Sinä teet johtopäätökset heti, minä harkitsen ja teen oman siirtoni, jos uusi tuttavuus vaikuttaa mukavalle.
"Minulle on käynyt muutaman kerran siten, että olisin ollut kiinnostunut, mutta mies ei."
Näitä tapauksia osuu myös misten kohdalle ja varmaan lukumääräisesti enemmän...
"Kun et tunne minua, niin älä kerro millainen olen. Ehkä olen paljon avoimempi ja sosiaalisempi kuin naiset yleensä."
En ole kertonut, saati edes yritä. Tahdoin vain sanoa, että kaikki eivät usko ensi silmäyksellä ihastumiseen.
"Ajatuksesi, että naiset haluaa suhteen ja seksiä heti kättelyssä on väärä. Olet luonut itse tämän käsityksen."
Vanhaa koiraa on turha opettaa: en harrasta seksiä koskaan ensi tapaamisella, vaan sen aika tulee myöhemmin, jos on tullakseen.
Mutta et voi kieltää sitä tosiasiaa, että moni nainen etenee treffeille sängyn kautta. Sitten samat naiset "itkevät", kun uusi deittituttavuus ei ui liiveihin jo ensitreffeillä. Niin, kaikilla ei ole samanlaiset tavat.
Miehellä on aina treffiseksin harrastamisessa riski tulla isäksi, vaikka kuinka käytettäisiin ehkäisyä. Ensitreffeillä sekstailu kuulostaa mukavalle, mutta itse en halua ryhtyä maksamaan elatusmaksuja suhteesta, joka ei ole seurausta ns. perusperheestä.
Kannattaa muistaa, että nykyisin on myös naisia, jotka haluavat lapsen, mutta eivät miestä. Siksi deittailussa kannattaa edetä vaiheittain ja harkitusti, ettei miehenä joutuisi vedätyksen kohteeksi...
Makuasioista ei kannata kiistellä, mutta voipi hyvin olla että suomalaiset naiset ilman meikkiä ovat ihan yhtä vaatimattoman näköisiä kuin suomalaiset miehet. Näin yleistettynä. Jos meikki on hyvin tehty ei sitä näe että on meikattu. Sen toisaalta helposti näkee että ei ole meikannut jos iho on huono tms. Harvat naiset ovat luonnonkauniita, uskoisin että tummissa naisissa on enemmän luonnonkauniita koska heillä on luonnostaan tummat piirteet.
Jätän nyt tämän keskustelun koska odotin vastauksia kysymyksiini, mutta saankin kaiken muunlaisia ikäviä kommentteja. Voisitte vastata vähän nätimmin vaikka anonyymisti kirjoitattekin, teidän viesteistä tulee vain paha mieli ja niin varmasti muillekin.
Mikäköhän tuossa vastaamassasi viestissä oli loukkaavaa? Minustakin on järjetöntä väittää, että samasta alkulähteestä peräisin olevat suomalaiset miehet ja naiset olisivat viehättävyydeltään eritasoisia.
Se loukkaava osa taisi olla tuo "tupsahtaminen". :)
Aina ei pitäisi olla niin totinen. Jos on liian totinen, loukkaantuu aina kaikesta.
Itse teen lähestulkoon niin miesten kohdalla että kartoitan ensin perusfaktat ja vaihdan pari viestiä. Sen jälkeen ehdotan suoraan tapaamista. Syy tähän on se että en yksinkertaiseksi jaksa vaihtaa maileja tuntemattoman ihmisen kanssa kuukausikaupalla ja pettyä treffeillä kun se toinen ei ollutkaan sellainen kuin kuvittelin.
On jännä huomata että miehet monestikin haluavat kirjoitella loputtomiin, poislukien muutamat spontaanit tapaukset.
Loistavimpia tapaamisia on ollut juuri spontaanit tapaamiset, ilman kummempia suunnitelmia. Joskus tapahtunut niinkin, että olen lähestynyt miestä viestillä: Mitä me täällä surffaillaan, mennään kävelylle? JA MIES ON LÄHTENYT!
"jollei kuitenkaan kemiat tms. kolahda sitten kun tapaa."
Tämä on yksi suurimmista eroista miesten ja naisten välillä. Kirjeenvaihdon osoittuessa hyväksi "kemian" merkitys miehelle on lusikallinen, naiselle ämpärillinen.
Minä pidän sitä jo pulmana itselleni, että
useimmat miehet joiden kanssa olen vaihtanut muutaman viestin alkavat jo ehdotella tapaamista ja niin käy poikkeuksetta.
Toiset jopa laittavat tapaamisehdotuksen ensimmäiseen viestiinsä.
Olen saanut moitetta siitä, etten halua tavata nopeasti vaan tutustua kirjoittelemalla paremmin ja siitäkin on moitittu, etten vastaile tarpeeksi usein.
Minulla on kun ei yksinkertaisesti ole aikaa olla päivystysluonteisesti koneella.
Välillä näinkin päin:)
Itse koen todella ahdistavaksi, jos mies koko ajan kirjoittaa ja lähettää tekstiviestiä (siis useista kertoja päivässä). Olen nainen, jolla harrastukset ja työ vievät päivästä varsin monta tuntia ja joka haluaa välillä hengähtääkin.
Minulle sopisi kaikkein parhaiten juuri mies, joka kirjoittaa 1-2 kertaa viikossa. Tällaisesta tapauksesta voisi epäillä, että hänelläkin on omia menoja eikä hän hati vaatisi, että minun pitää lopettaa harrastukseni ja kykkiä hänen vierellään koko ajan.
Mutta meitä on moneen junaan ja ahdistumme eri asioista. Tsemppiä sinulle ja toivottavasti löydät juuri mieleisesi miehen!
Ja jos mies ei kirjoita koko ajan nii jotkut naiset sitten ajattelevat ettei se taida olla hänestä kovin kiinnostunut:), se on aian tämä kun miehen pitäisi olla jonkinlainen ajatustenlukija hö, jos ei halua että kirjoittaa monta kertaa päivässä niin miksei siitä voi sitten huomauttaa, so simply
"Ihmettelen miksi miehet netissä haluavat vain kirjoitella ja kirjoitella"
Aika rohkea yleistys :D Asia yleensä kyllä juuri toistepäin ja hyvä niin.
1-2krt viikossa kirjoittelu on joillekin paljon, jotka eivät asu tietokoneella.
Ja toi 9kk kuulosti naurettavalta.
Etkö sinä nyt itse uskalla kysyä, jos treffeille haluat? Suomalaiset naiset ovat kyllä ihme luusereita.
Enkö juuri sen ilmaissut että itse joudunkin aina pyytämään treffeille? Sehän tässä on se ongelma.
ja mikäs ongelma se sitten o?, kaikesta sitä ihmiset saa ongelmia