Tämä kysymys onkin oikeastaan yleispätevä sekä miehille että naisille. Selkeydyen vuoksi kerron, että olen aikuinen mies.
Mitä teette seuraavassa tilanteessa: Kaksi tai useampi mielenkiintoista naista ottaa yhtä aikaa yhteyttä. Haluaisit tutustua kumpaankin, mutta toisaalta sinulla on jo kirjeenvaihto käynnissä toisen kanssa. Mitä siis tehdä toiselle?
Ei kai oikein voi sanoa, että sori, minulla on nyt vähän juttu tuon xxxxx kanssa mutta odotellaan vähän aikaa, jos siitä ei tulekaan mitään, niin sitten otan yhteyttä. Tässä tilanteessa yyyyy kai loukkaantuisi.
Yleinen tapa olisi kai käydä yhtäaikaa viestintää sekä xxxxx:n ja yyyyy:n kanssa. Minusta tämä ei ole kuitenkaan kiva tapa.
Yksi mahdollisuus olisi jatkaa jutta xxxxx:n kanssa ja laittaa yyyyy vaikka suosikkeihin (ikäänkuin jonoon). Tässäkään tapauksessa ei kannattane kertoa yyyyy:lle että se on vähän kuin varastossa.
Yksi mahdollisuus olisi kertoa yyyyy:lle, että ei kiinnosta. Tämä varmistaisi sen, että mahdollisuudet hänen suhteensa ovat lopullisesti menneitä. Mahdollisuudet olisivat menneitä myös siinä tapauksessa, että viikon kuluttua olisi selvinnyt, että jutusta xxxxx:n kanssa ei tulekaan mitään.
Voi valehdella yyyyy:lle että on kaksi viikkoa ulkomailla, ja siten ostaa aikaa.
Kaikki joutuvat varmaan jossain tilanteessa tällaiseen jonoon. Miten ottaisitte sen, jos tietäisitte, että olette kyllä nyt hyvä kakkonen ja ehkä ensi viikolla ykkönen.
Tämähän on pohtimisen arvoinen asia. Kysymyshän on vain aikaikkunasta, ja sattumasta viestien lähetysajoissa. Tätä sattuu sekä miehille että naisille.
Mikä siis olisi vähiten loukkaava tapa toimia. Onko loukkaavaa olla jonossa? Mielipiteitä.
Mitä teette seuraavassa tilanteessa: Kaksi tai useampi mielenkiintoista naista ottaa yhtä aikaa yhteyttä. Haluaisit tutustua kumpaankin, mutta toisaalta sinulla on jo kirjeenvaihto käynnissä toisen kanssa. Mitä siis tehdä toiselle?
Ei kai oikein voi sanoa, että sori, minulla on nyt vähän juttu tuon xxxxx kanssa mutta odotellaan vähän aikaa, jos siitä ei tulekaan mitään, niin sitten otan yhteyttä. Tässä tilanteessa yyyyy kai loukkaantuisi.
Yleinen tapa olisi kai käydä yhtäaikaa viestintää sekä xxxxx:n ja yyyyy:n kanssa. Minusta tämä ei ole kuitenkaan kiva tapa.
Yksi mahdollisuus olisi jatkaa jutta xxxxx:n kanssa ja laittaa yyyyy vaikka suosikkeihin (ikäänkuin jonoon). Tässäkään tapauksessa ei kannattane kertoa yyyyy:lle että se on vähän kuin varastossa.
Yksi mahdollisuus olisi kertoa yyyyy:lle, että ei kiinnosta. Tämä varmistaisi sen, että mahdollisuudet hänen suhteensa ovat lopullisesti menneitä. Mahdollisuudet olisivat menneitä myös siinä tapauksessa, että viikon kuluttua olisi selvinnyt, että jutusta xxxxx:n kanssa ei tulekaan mitään.
Voi valehdella yyyyy:lle että on kaksi viikkoa ulkomailla, ja siten ostaa aikaa.
Kaikki joutuvat varmaan jossain tilanteessa tällaiseen jonoon. Miten ottaisitte sen, jos tietäisitte, että olette kyllä nyt hyvä kakkonen ja ehkä ensi viikolla ykkönen.
Tämähän on pohtimisen arvoinen asia. Kysymyshän on vain aikaikkunasta, ja sattumasta viestien lähetysajoissa. Tätä sattuu sekä miehille että naisille.
Mikä siis olisi vähiten loukkaava tapa toimia. Onko loukkaavaa olla jonossa? Mielipiteitä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Uskoisin että kaikki nettitreffailijat kirjoittelee useamman kanssa samanaikaisesti, joten ei ole mikään häpeä jos sinäkin teet niin. Ethän tunne näitä ihmisiä etkä ole heihin sitoutunut eivätkä hekään odota "uskollisuutta" sinulta ennen kuin olet päättänyt kenen kanssa haluat seurustella. Eri asia sitten jos tapaa (livenä) kaksi todella mielenkiintoista ihmistä eikä tiedä kumpaa rupeaisi tapailemaan vai tapaileeko kumpaakin vähän aikaan samaan aikaan. Se onkin sitten kinkkinen juttu, johon minulla ei ole vastausta, mutta siis kirjoittelu tai yksillä treffeillä käyminen useamman kanssa samaan aikaan on ihan tavallista.
Näin on, oikeassa olet!
Tsemppiä. Toi on yksi syy miksi mä en enää nettitreffaile :)
nettitreffailu on koukuttavaa ja AINA löytyy joku joka on jollain tapaa parempi tai ainakin todella erilainen ja yhtä hyvä kuin se, kenen kanssa nyt kirjoitat/tai monikossa ne.
Mulla hajos pää tohon, niin paljon "ihan mukavia" nuoria miehiä tapasin mutta aina ajattelin että oisko kuitenkin vielä joku parempi.
Ihan sairasta. Pitää osata lopettaa ajoissa.
Minä viestittelin ja tapasin erään miehen yhden kerran. Hän tapaili useita naisia samanaikaisesti ja kertoi sen minulle rehellisesti, että hän etsii elämänkumppania ja on tositarkoituksella liikkeellä.
Minä olen sen verran "rajoittunut" persoona, että en pystynyt jatkamaan tutustumistani mieheen, vaikka hän oli todella ihana kaveri, joka tapailee vuoronperään monia naisia. Rehellinen hän oli kun hän tuon asian kertoi, joten ISO plussa siitä hänelle.
Tapasin hänet siis vain kerran ja olisin ollut valmis tapaamaan uudelleenkin kuten hän ehdotti, mutta hänellä oli kaksi seuraavaa viikkoa buukattu treffejä täyteen ja hänen vaimonsa hautajaisetkin oli siinä välissä (hän oli siis tuore leski). Hän oli todella kiireinen.
Ja vaikka tästä on vuosia aikaa niin ajattelin häntä usein ja mitä hänelle kuuluu, oliko hän löytänyt uuden kumppanin. Kaksi viikkoa sitten "kuulin", että hänellä on elämänkumppani, hän on onnellisesti kihloissa ja ollut tuon saman naisen kanssa n. puolisentoista vuotta.
Tällekin naiselle mies oli kertonut alusta alkaen, että hän tapailee välillä muita löytääkseen "sen oikean" joka kolahtaa. Tuli mieleen sarja "Unelmien poikamies", mutta tiedän, että ei hän siitä ohjelmasta ollut toimintamalliaan hakenut.
Eli tämä mies, josta kerroin valitsi tuollaisen systeemin. Hän kirjoitteli useampien kanssa. Se oli ihan OK mielestäni, mutta minä en vain pystynyt ajattelemaan asiaa siten, että hän tapailee minun lisäkseni muita.
Tuo on yksi tapa, mutta itse en voisi toimia niin. Minun tapani on se, että kun tapaan mielenkiintoisen miehen niin kirjoittelen hänen kanssaan ja vain hänen kanssaan. En pidä pahana sitä, jos toinen kirjoittelee muiden kanssa, mutta minun olisi vaikea keskittyä useampaan ihmissuhteeseen kerralla edes kirjoitustasolla. Siispä piilotan aina profiilini kun minusta tuntuu, että NYT minulla on "se oikea" hyppysissäni.
Valitettavasti tämän yhden tapaamani miehen jälkeen minulla ei ole tullut samanlaista "sielunveljeä" vastaan netissä, että olisi mennyt tapaamisasteelle saakka. Muutamien kanssa olen puhelimessa keskustellut ja nekin kerrat ovat jääneet yhteen.
Mulle kävi vähän noin. Huomasin olevani n:nellä sijalla, muitakin oli koekierroksessa. Välimatka teki sen, ettei tapaamiset oikein osuneet kohdilleen, joten jäin ainakin paikkakuntalaisista yrittäjistä siinä.
Sitten tuli tilaisuus minulle lähteä miehen paikkakunnalle. Vastaus tuli hyvin nopeast, että juuri silloin hänellä on jotain muuta sovittuna. Sattumoisin selvisi, että mies oli lupautunut jonkun toisen ellin kanssa risteilylle, mutta mies valehteli ristelyn tarkoituksen. Sattumoisin selvisi sekin, että mies oli valehdellut tuolle toiselle ellille kirjeenvaihdossaan, mm. käyneensä täällä minun kotipaikkakunnallani.
Koska olin painottanut, että valehteleminen on suhteessa kaikista pahinta, hän tiesi miten tarkasta asiasta on kyse. Ehkä hänen ei ollut tarkoitus tällä tavoin paljastua, mutta niinpä kävi.
Itse olisin kestänyt paremmin tiedon, että on menossa jonkun muijan kanssa sovitusti reissuun( tokihan minä tuon toisen ellin olisin päihittänyt tullen mennen jos olisin vain saanut tilaisuuden), eikä jotain epämääräistä valehtelua. Koska olen elänyt valehtelijan kanssa epäluottamuksessa, ja muutenkin saanut paskaa tuulettimeen sellaisissa paikoissa, missä edeltä ei olisi mitenkään voinut uskoa, minulle valehteleminen on niin iso juttu, että muutoin kohtuullisen hyvältä vaikuttanut suhteen rakentelu pysähtyi siihen.
Mielestäni aikuinen ihminen on niin vastuullinen ja oikea mielinen, että tietää, ettei mikään asia parane valehtelemalla.
Tänään funtsaten, voi hyvällä syyllä epäillä, ettei moinen valheitten verkossa rypeminen olisi tähän jäänyt. Sekin on tasan selvää, että jos pääsinkin tässä kohtaa melko vähin vaurioin, se ei tarkoita sitä, että olisi jäänyt jotain jossittelun tai mutkuttelun varaan. Ratkaisu oli helppo ja yksinkertainen: ei tätä minulle enempää.
"mutta mies valehteli ristelyn tarkoituksen."
Kertoiko hän olleensa "rekrytointimatkalla" kun lähti tuonne risteilylle? Nimittäin minä törmäsin sellaiseen kaveriin.
koski.. rekrytointikin olisi vetänyt oikeille jäljille.
Itseasiassa luulen, että elli, joka oli tuolle risteilylle lähdössä herran kanssa,tipahti jo ennen satamaa jonosta. Luulen, etteivät ainakaan yhdessä menneet. Todennäköisesti mimmi saattoi itkusilmässä ja sisuuntuneena omatoimisen risteilyn tehdäkin, mutta kyseinen herra lie ollut kotona miettimässä mikä meni pieleen.
Tiedä häntä,lähinnä sääli naisihmistä, joka tuntui olevan ihan täpöllä mukana. Minua on kusetettu niin monta kertaa, että tällä kertaa varoitusvalot vilkkuivat jo hyvän tovin aikaisemmin, enkä enää usko sinisilmäisesti mihinkään.
useampi mielenkiintoinen ihminen vastaan netissä. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa että kirjoittelee useamman kanssa, koska monestikkaan ne eivät sitten kuitenkaan johda edes tapaamiseen, saatikka siihen että kolahtaisi sitten tavatessa.
Sulla oli ihan fiksuja pohdintoja.
Mulle kaikkein tärkeintä on, että mies on sitä mitä etsin (sielunkumppani) ja rehellinen. Mulle on myös tärkeää, että mies todella tietää millaista sielua hän on etsimässä. Minä en pelästyisi, jos olisin yyyyy ja sinä ensiksi selvittäisit mikä tuo toinen xxxxx nainen on. Jos xxxxx on sulle sopivampi kuin minä, niin hyvähän se on havaita jo tässä vaiheessa. Ei minua kiinnosta, että mies teknisistä ja aikataulusyistä arpoo minut seurustelukaverisi.
Jos olisin tuo yyyyy, niin antaisin sulle rauhan tehdä päätöksesi. Jos edelleen olisin sinun sielustasi kiinnostunut, niin vasmasti lähtisin treffeille tuon xxxxx kuvion jälkeen. Se on sitten eri asia miten kemiat kohtaavat. En nimittäin ota miestä pinnallisista syistä.
tapailua sekä sinun että sen toisen naisen kanssa jatkuvasti, eli joka toinen viikonloppu sinun kanssasi, joka toinen toisen kanssa ja ehkä joku kolmaskin vielä?
Sellaiseen pyöritykseen minä en suostuisi.
on olemassa, naisethan uskovat lähes minkätahansa selityksen, ja usein selittävät vaikka itse, jos mieheltä ei vastausta saa.
Jotenkin on vaikea uskoa, että ihminen, joka valehtelee yks kaks alkaisi rehelliseksi. Yhtä vähän voi uskoa, jos profiileita on siellä täällä,sähköpostiosoitteita lukematon määrä, samoin pre paid- puhelinliittymiä ja -numeroita, että tavat muuttuisivat.
Ja kun on seuranhakuilmoituksia, ja niihin pitää vastata, jos yhteyksiä joku ottaa, on hyvin todennäköistä, että pelaaminen jatkuu, aina etsitään sitä parempaa. Ja vaikka itse osoittautuisi parhaaksi ja ykköseksi, kenen mieli kestää jatkuvaa kilpailuttamista?
Mä olen aika paljon miettinyt näitä asioita. Ymmärrän myös tuon "pyöritysvaaran".
En jää roikkumaan sellaiseen mieheen, joka
a.)ei edes itse millaista naista on hakemassa
b.)ei ole riittävästi kiinnostunut minusta.
Mies vaan ei ole minun tyyppiäni, jos hänen elämäntapansa on deittailla useamman kanssa, ihan vaan siksi ettei itsekkään tiedä mitä haluaa.
Minä olen kiinostunut ns. sielunkumppanista. Mielestäni sielunkumppani on sellainen, mies joka tuntee vetoa minua kohtaan ja haluaa viettää aikaansa kanssani.
Näin ollen voisin kyllä tutustua (ilman seksiä) mieheen, vaikka tietäisinkin että hänellä on toinenkin naisvaihtoehto ennestään kiikarissa. Alkaisin tapailemaan miestä vasta, sitten kun mies tietää ettei se toinen nainen ollutkaan se oikea.
Minusta on hyvä, että mies tekee päätöksensä rauhassa. Saanhan minäkin samalla tavalla mahdollisuuden miettiä omia miesasioitani. Voipi olla, että mies ei kiinnostunutkaan minusta, kun sitä seksiä ei ole tarjolla alkumetreilla. Sitten hän ehkä luikkii tiehensä, mutta mitä pahaa siinä on? Minähän olen etsimässä sielunkumppania, enkä mitään seksikonetta.
..siis ensimmäisen kirjoittajan teksti. Kun kaksi aikuista ihmistä etsivät tosissaan elämänkumppania ja kohtaavat netissä tai livenä, niin eihän siinä ole vielä mitään sitoumuksia tehty. Minä en ainakaan 40 vuotiaana pistä muita hyllylle sen takia, että tunnen kiinnostusta jotakin kohtaamaani uutta ihmistä kohtaan. Mielestäni on normaalia ja täysin oikein tutustua useaan henkilöön samanaikaisesti, kunnes haluaa tutustua johonkuhun lähemmin, jolloin selittää muille, että on päättänyt seurustella jonkun kanssa eikä siis enää jatkaa tutustumista muiden kanssa. Näin toimii aikuinen ihminen, jolla on hyvä itsetunto, aivan rehellisesti - ja moraalisestikin oikein toisia ihmisiä kohtaan. Jos vastapuolella on hyvä itsetunto, hän ymmärtää tilanteen. Valitettavasti netissä niinkuin livemaailmassakin on paljon tunnevammaisia ja huonon itsetunnon omaavia ihmisiä, jotka kokevat heti, että heitä huijataan ja petetään, jos toinen osapuoli 'kirjoittelee' tai jopa tapaa jonkun toisen kanssa.. Tapasin netissä kolme miestä, kirjoittelin heidän kaikkien kanssa ja tapasin heitä kaikkia muutaman kerran, mutten edennyt suhteessa kenenkään kanssa sen pidemmälle. Valitsin heistä yhden, joka tuntui minulle sopivimmalta ja hän tuntui myös kiinnostuneimmalta tutustumaan minuun lähemmin. Muut kaksi eivät olleet välttämättä yhtä kiinnostuneita minusta - ja uskon, että tekivät tahoillaan samanlaista karsintaa - tapailivat useita, mitä ei muuten tarvitse eikä kannata edes mainita, koska siinä ei tee mitään väärää ketään kohtaan ja se mielestäni kuuluu deittailuun. Selitin kahdelle muulle tilanteen kohteliaasti. Todettiin, että oli ollut mukava tavata jokatapauksessa. Seurustelin 7 kuukautta. Suhde päättyi, palasin S24 sivuille. Ensimmäisen viikon aikana kummatkin kahdesta muusta ottivat yhteyttä minuun ja olivat kiinnostuneita kuulemaan mitä elämääni kuului. Kummankin kanssa olen sopinut treffit. Toinen heistä oli tavannut jonkun muun ja ollut itse sivuilta poissa 5 kk ja juuri palannut. Näin tämä menee. Uskon tapaavani vielä sen oikean. Tärkeintä on kohdella kaikkia ihmisiä niin netissä kuin livenä kunnioituksella ja hyvin - ja tavata niin paljon ihmisiä, kun voi, haluaa ja ehtii.. Niin todennäköisyys siitä, että tapaa SEN OIKEAN moninkertaistuu. Tsemppiä kaikille!
Kirjoitit: "Kun kaksi aikuista ihmistä etsivät tosissaan elämänkumppania ja kohtaavat netissä tai livenä, niin eihän siinä ole vielä mitään sitoumuksia tehty. Minä en ainakaan 40 vuotiaana pistä muita hyllylle sen takia, että tunnen kiinnostusta jotakin kohtaamaani uutta ihmistä kohtaan. Mielestäni on normaalia ja täysin oikein tutustua useaan henkilöön samanaikaisesti,"
Pitää muistaa, että se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Itse en pidä ostoskori-deittailusta. En usko, että se johtaa sellaiseen suhteeseen, jollaisen minä haluaisin. Jos toimisin niin kuin sinä, tuhoaisin omat edellytykseni muodostaa kunnollista suhdetta. Tämä siksi, että osa minusta olisi ikuisesti mukana vain "voi löytyä parempikin" -asenteella. Kun itserakkaudelleen antaa pikkusormen, se vie koko käden huomaamatta. Sitten voi todeta, kuinka helppoa on olla tyytymätön, koska lopulta voi aina löytää niin sanotusti paremman ja sitten vielä vähän paremman ja sopivamman. Silloin ei enää ole kyse ihmissuhteen luomisesta vaan uusien kivojen esineiden hankkimisesta, uusista leluista.
Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, eikä se välttämättä päde kaikkien kohdalla. Minun kohdallani se pätee.
Minustakaan tuossa ole mitään paheksuttavaa, mutta olen toisaalta vahvasti sitä mieltä että se tutustumisen laatu kärsii jos on monta rautaa kerralla tulessa. Copy-pastekaan ei sovi vuorovaikutukseen. Minulla ainakaan ei ole töissä käyvänä ja muista velvollisuuksista huolehtivana aikaa ja energiaa kirjoitella kerrallaan kuin yhden, saati sitten käydä useamman kanssa treffeillä.
Ketjun aloittajan viestiin ensin kommenttia. Itse en kokisi pahana sitä, että miehellä on edelleenkin profiili olemassa sen jälkeen kun olemme tavanneetkin. Ja mielestäni on reilua kertoa kumppaniehdokkaille, että viestittelee muidenkin kanssa mikäli itseä mietityttää se, että pitäisikö kertoa. Luulisi kyllä, että jokainen joka on profiilin tehnyt jollekin senssipalstalle ymmärtää sen, että siellä on muitakin käyttäjiä. Jokainen meistä elää kuitenkin vain tämän yhden elämän ja saa toki elämänsä käyttää niinkuin haluaa.
Omaa uraa luovana ja työssäkäyvänä naisena, jolla on omia urheiluharrastuksia, olen kuitenkin ihmetellyt jo jonkin aikaa sitä miten teillä hyvät kanssaeläjäni, on aikaa kirjoitella useiden sulhas/morsian-kandidaattien kanssa samanaikaisesti? Ja miten te vielä lisäksi ehditte pyörittämään deittejä samanaikaisesti useiden ehdokkaiden kanssa? Ei onnistuisi minulta kroonisesti vallitsevan aikapulan takia.
Itsellä ei meinaa kapasiteetti riittää yhdenkään kanssa aktiivisempaan kirjoitteluun ja haluaisin vaan aika nopsaan tavata ja sitten jos ei nappaa, voisi ihan reilusti siirtyä seuraavaan ja näin voi hyvin pitää vaan yhtä kerrallaan kierroksessa.
samaan aikaan lähettänyt viestin....tai no parahaimmillaan tai pahimmillaan 3, kaikille olen kertonut että olen treffit kaikkien kanssa sopinut.....katsotaan mitä tulemaan pitää. en ole kenellekään uskollisuutta luvannut tai sänkyyn mennyt, joten olen vielä sinkku ja tapailen ketä haluan. jos toinen ei sitä kestä että on ns. jonossa, ei voi mitään (nainen 45)
lähdetään siitä, että et valehtele :)
jotain juttuja voi jättää kertomatta, että ei pahoita toisen mieltä.
itse tein nettinoviisina virheen, että aloin kirjoittamaan ensimmäisen vastaajan kanssa. ja muut sivuun. siinähän sitä oltiin, kun tuo ensimmäinen ei ollutkaan mun juttu, mutta siinä vaiheessa oli jo useammallekin tullut vastattua "kiitos vastauksestasi, mutta ei kiitos".
siitäkin viisastuneena:
Kirjoitat sekä neidille xxxx että yyyy. Ei kannata laittaa naisia arvojärjestykseen vastaamisajan perusteella. onko fiksumpi se joka aina roikkuu netissä ja vastaa heti vai se jolla on omaakin elämää ? :)
sujuvat nettiyhteydet kyllä helpottaa ja nopeuttaa tutustumista.
kirjoitat molemmille. jo viikossa huomaat, että onko toinen selvästi kiinnostavampi, onko arvomaailma sama, jne.
etsintääsi helpottaa, jos jo tiedät millaista seuraa haet tai et hae.
jos naiset kysyy, kirjoitteletko muillekin, vastaat, että muutaman kanssa. et valehtele asiassa, joka on täysin normaalia.
voit tavata vain kiinnostavamman, jos haluat ja siirtyä seuraavaan vaihtoehtoon ensimmäisen jälkeen, mikäli hän ei ollut etsimäsi nainen. yksi kerrallaan, niin ei tule moraaliongelmaa. näitä tapaamisia ei kannata toiselle mainostaa, mutta jos kysyvät suoraan, voit sanoa, että olet jonkun jo tavannut. ei paha asia ollenkaan.
ei mikään estä tapaamasta molempia, jos tekee mieli ottaa enemmän selvää.
"Peli" on auki kaikkien kanssa yhtäaikaa siihen saakka kunnes on treffattu - jos tulee treffit no.2 niin sen jälkeen aletaan lopettelemaan muita juttuja.. jos tilanne näyttää siltä.
oottako työ pöljiä?? vai mitä???
Tuossa on nyt kyllä se vaara ja mahdollisuus, että muut jutut ei vaan lopu, vaikka kuinka tulisi toiset ja kolmannet treffit; joillekin treffien sopiminen on se jutun juoni, ei niinkään mihinkään kiinnittyminen.
Jos haluaa pelata varman päälle, tilanne ei koskaan näytä siltä, että voisi muut jutut lopettaa, vaan helposti tulee ajatus, että entä jos sittenkin joku toinen on vielä sopivampi. Loppujen lopuksi voi jäädä ihan yksikseen, ei jää yhtään mitään, kun on diskannut riittävän monta potentiaalista kumppania.Senpä takia ja tuollaista tilannetta välttääkseen pitää virittää aina uusia vetoja. Kierre saattaa olla ihan loputon.
Onnellista tietysti, jos sattuu samansorttiset ihmiset yhteen, toisilla ihmisillä itsetuntoaan paikkailevat valehtelevat pelurit, mutta monesti toinen on ihan vakavalla mielellä mukana, toinen vain kokemuksia etsimässä. Murhetta on luvassa sille, ken uskoo tavanneensa sen oikean, vaikka toinen vain tsekkaa ja mittauttaa omaa viehätysvoimaansa.
Moista murhetta en ainakaan minä halua elämääni, murheita on ollut jo ihan riittävästi,
"Jos haluaa pelata varman päälle, tilanne ei koskaan näytä siltä, että voisi muut jutut lopettaa,"
Se menee juuri niin. Jos ei ole varuillaan, voi helposti ajautua tuollaiseen kierteeseen. Siinä vaiheessa ihminen menettää tajunsa asioiden luonteesta ja kykynsä muodostaa kestävää sidettä toiseen ihmiseen, mikä kuitenkin on monella alkuperäisenä toiveena.
Ja aika yleistä. Kyllähän se on selvää, että moni pelailee samaan aikaan useiden kanssa ja kyllä se on ihan hyväksyttävää. Ite pyrin aina välttämään tälläisiä tilanteita. Parhaiten sen välttää, kun lähettää aloitusviestejä vain yhden kpl:n kerrallaan ja antaa toiselle osapuolelle aikaa vastata eikä heti huomenna ota johonki toiseen yhteyttä.
Mä olen toiminut ap:n tilanteessa siten, että kerron toiselle kivalle tyypille, että mulla on periaate, että en pidä montaa viritystä kerrallaan, mutta mun puolesta voitaisi sitten myöhemmin palata asiaan, jos puolin ja toisin siltä vielä tuntuu. Näin hän vapautuu odottelusta ja saa elää elämäänsä eteenpäin ja sitten jos palaamisen aika on tullakseen, se tulee.
En edes usko olevani ainoa, välillä luulen olevani ykkönen, joistakin asioista päätellen olen tällä hetkellä kakkonen tai kolmonen. Olen niin pettynyt, että tuskin jään odottamaan mahdollista vuoroani. Aina löytyy parempi, aina. Haluanko ikuisesti olle kakkonen ? Tämä on aikuisten leikki jolla ei ole loppua. Haluaisin vain yhden miehen jolle riittää pelkkä minä, mutta sellaisia ei netissä ole.