Mitä Raamatussa tarkoitetaan JUMALAN LÄHETTÄMÄLLÄ väkevällä eksytyksellä?
Onko Jumalan lähettämä väkevä eksytys lopun ajan uskonlahkojen suorittama kristityn uudestaan kastaminen lahkoon upottamalla?
Siis jo entuudestaan kastettujen kristittyjen uudestikaste upottamalla lahkoon. Raamattu kun ei sellaista tunne ollenkaan.
Ensimmäiset tiedot anabaptismista eli uudestaan kastamisesta lahkoon on 1400-luvulta.
Raamatussa ei ketään kristittyä kasteta uudestaan uskonlahkoon minkään syyn vuoksi.
2.Tess.
11 "Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."
Jumalan lähettämä väkevä eksytys???
33
1725
Vastaukset
- Esimerkki.
Väkevästä eksytyksestä. Oletko Suni?
- muikkumies
kun kaikki vehkoovat satujen parissa , eivätkä näen satujen ympärille kätkettyjä totuuksia, jotka pätee ilman mitään uskontoakin.Jo aikoja sitten vedenpaisumus on todettu kokeellisesti kautta maailman perättömäksi ja myös maailman luominen, vaikkakin sen voi ymmärtää kiteytettynä asian.
- mieti sitä
Jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan Jumalaton ja syntinen?
- Antti V. Piiterinen
löytyy historian kirjojen sivuilta. Yksi eksytys voi olla uskovaisten vainot Roomassa, Rooman kirkon syntyä ja eroa alkukirkosta.
- Antti V. Piiterinen
että aloituksen tapahtuma ei ole profetia, vaan tapahtuma on jo tapahtunut ennen jakeen kirjoittamista.
"12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka >>eivät ole uskoneet - kuvaus.
vapailta suunnilta vaikuttaa, eikä kirkkouskovilta, tuo Jeesuksen kuvaus lopun ajan lahkoista
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Mark. 13:22
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
- jpp3
...eksytyksestä puhutaan voimakkaasti Paavalin
toisessa kirjeessä Tessalonikaisille. Yhdistäisin
siihen myös Ilmestyskirjan 17. ja 18.luvun.
Puhukoot Raamatun Sanat puolestaan. Laitan
tähän 2.Tess.2:
2.Tess.
2:1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2:2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
2:5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
2:6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
2:13 Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
2:14 Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
2:15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
2:16 Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
2:17 lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.
Mitäpä ajatuksia herättää? Tässä on selvästi
kyse lopunajan väkevästä eksytyksestä. Emmekö
elä tänä päivänä ikääkuin hengellisessä
välinpitämättömyydessa, kylmyydessä jopa
penseydessä? Tuleeko Herran päivä kuin varas
yöllä? Tulee, sanoo itse Herra.
Olemmeko valmiit lähtemään Herraa vastaan
yläilmoihin, jos Hän tänään tulee noutamaan
omansa? Tai voihan päivä olla viimeisemme...
Mikä on suhteemme Herraan? Onko meillä
rakkautta Totuuteen?- Matteus.
ei ne lopun ajan lahhkojen eksyttäjät kovin penseiltä vaikuta. kovasti tekevät tunnustekoja ihmeitä, eksyttääkseen
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Luuk. 17:23
Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä. - jpp3
Matteus. kirjoitti:
ei ne lopun ajan lahhkojen eksyttäjät kovin penseiltä vaikuta. kovasti tekevät tunnustekoja ihmeitä, eksyttääkseen
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Luuk. 17:23
Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä....vaikka eivät penseitä olisikaan, niin Paavali
mainitsee, että pitäkää kiinni lujasti optuksissamme ja älkää antako minkään horjuttaa
pelastuksenne perustústa. Jumala sallii väkevän
eksytyksen heille, jotka ovat kuitenkin mielistyneet vääryyteen, kun eivät ole ottanneet
vastaan rakkautta Totuuteen. Laittomuuden salaisuus oli jo silloin vaikuttamassa, saati tänään, kun näemme lopunajassa, kuinka paljon
selvästä Jumalan Sanasta ollaan yhä enemmän luopumassa. Esimerkkejä varmaan ei liene tarvitse
kertoa.
- sitten olette
kastetut?"
Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.
Apt 19:2-7- Paavali.
Johanneksen vesikaste ei ollut vielä kristillinen kaste. Raamatussa ei kasteta kristillisellä kasteella ketään kahteen kertaan. Jumalan ei tarvitse uusia eikä paikkailla tekojaan. Yksi on kaste. Ef.4:5. "Hen baptisma", jossa "hen" on yksiselitteisesti kasteiden lukumäärää yksi ilmaiseva sana.
Uusi liitto ja Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen kastaminen (kristillinen kaste alkoi vasta helluntaina)
Hepr. 9:16 "Liitto on myös testamentti, ja testamentin tekijän kuolema on aina voitava näyttää toteen."
Room.6
3 Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen KUOLEMAANSA.
4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Oheisesta linkistä löytyy paljon tietoa kasteesta. Kasteen merkityksestä, historiasta, uudestikastamisen historia ja erään helluntailaisen todistus omasta kasteestaan. Linkki kannattaa tallettaa suosikkeihin ja tutkia ajan kanssa.
http://koti.japo.fi/~ekallio/kaste.html - todistavat,
Paavali. kirjoitti:

http://koti.japo.fi/~ekallio/kaste.htmlettä jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
"Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.
Apt.10:43.48 - pakanat
todistavat, kirjoitti:
että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
"Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.
Apt.10:43.48Aluksi ajateltiin, että evankeiumi ja kaste ja Pyhä Henki on tarkoitettu vain juutalaisille. Tarvittiin erikoisia Pyhän Hengen merkkejä ja järjestyksiä, jotta pakanat otettiin mukaan. Siihen liittyy tuo kopioimasi Raamatunkohta.
Poikkeustilanteista ja yksittäisistä tapahtumista ei pidä kuitenkaan rakentaa jokatilanteeseen soveltuvaa sääntöä. Oppi kannattaa rakentaa Jumalan lupauksien varaan. Sana pysyy. Tarinoista voi olla erilaisiakin versioita, kuten ryöväristä, josta Matteus kertoo, että molemmat ryövärit pilkkasivat Jeesusta. Ei ole viisasta rakentaa oppia pelkästään yksittäisestä ja ainutkertaisesta tapahtumasta.
Sanan lupaukset kestää. Etsi sanasta Jumalan/Jeesuksen lupauksia ja kehotuksia ja käskyjä ja usko ne todeksi. - on sama
pakanat kirjoitti:
Aluksi ajateltiin, että evankeiumi ja kaste ja Pyhä Henki on tarkoitettu vain juutalaisille. Tarvittiin erikoisia Pyhän Hengen merkkejä ja järjestyksiä, jotta pakanat otettiin mukaan. Siihen liittyy tuo kopioimasi Raamatunkohta.
Poikkeustilanteista ja yksittäisistä tapahtumista ei pidä kuitenkaan rakentaa jokatilanteeseen soveltuvaa sääntöä. Oppi kannattaa rakentaa Jumalan lupauksien varaan. Sana pysyy. Tarinoista voi olla erilaisiakin versioita, kuten ryöväristä, josta Matteus kertoo, että molemmat ryövärit pilkkasivat Jeesusta. Ei ole viisasta rakentaa oppia pelkästään yksittäisestä ja ainutkertaisesta tapahtumasta.
Sanan lupaukset kestää. Etsi sanasta Jumalan/Jeesuksen lupauksia ja kehotuksia ja käskyjä ja usko ne todeksi.eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.
Hebr. 13:8-9
- jpp3
...esimakua ja rakkaudesta Totuuteen luopumisesta
seuraavassa linkissä. Huomatkaapa sana ekumenia...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000032798652 - Anonyymi
kristinusko on samanlaista aivopesua kuin islaminusko,asioita perusteellisesti tutkimattomille ahneille pakanoille syötti,he eksyivät tuntematta vanhimpia kirjoituksia
Eksytys on kristinusko, joka otti UT:n todesta, niin kuin pikkulapset suhtautuvat satuihin.
- Anonyymi
lyhyesti: "väkevä eksytys" on, - uudelleen-kaste.
- Anonyymi
väkevä eksytys on tapahtunut kaksituhatta vuotta sitten,kirjoittamalla kaksi eri näkemystä jerusalemin tapahtumista
- Anonyymi
syntejään tunnustaneiden pakanoiden avulla saatana hallitsi ahneita pakanoita
- Anonyymi
Jahve on sama kuin Saatana.
- Anonyymi
Anabaptismi on yksi ja sitä kautta suuri osa Amerikan kirkoista on menossa kadotukseen. Pitää muistaa että eksytyksiä oli jo apostolien aikana. Lutherin aikana niitä oli jo todella monta 1500 luvulla, jolloin ihmisiä maailmassa oli n.1miljardi. Voi siis kuvitella seitsekertaiset eksytykset Lutherin ajasta tähän päivään.
- Anonyymi
Kohta muuten maailman väkiluku on 7,77miljardia. Kuinkahan moni harhaoppinen lahko povaa maailmanlopun tuohon ajankohtaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohta muuten maailman väkiluku on 7,77miljardia. Kuinkahan moni harhaoppinen lahko povaa maailmanlopun tuohon ajankohtaan?
On naurettavaa kun uskit puhuu harhaoppineista. Kaikki uskovaiset ovat samaa huuhaa porukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On naurettavaa kun uskit puhuu harhaoppineista. Kaikki uskovaiset ovat samaa huuhaa porukkaa.
Olet todella pihalla kristinuskosta jos luulet että kaikki uskoo samalla tavalla. Itse luterilaisena en astu jalallanikaan kirkon ulkopuolisiin lahkoihin, niihin joihin sinä törmäät kadulla megafooni kourassa.
- Anonyymi
> Mitä Raamatussa tarkoitetaan JUMALAN LÄHETTÄMÄLLÄ väkevällä eksytyksellä?
Uskon, että se tarkoittaa Paavalin opetuksia. Ne eivät ole väärin tai valheellisia, mutta ihminen joka ei pysy totuudessa, eksyy helposti niiden vuoksi. - Anonyymi
Onpa v: mäinen "kaikkivaltias," joka tahallaan lähettää väkeviä eksytyksiä.
Tietenkin tuollaiset jutut ovat perättömiä, mutta satuinakin mauttomia.😁 - Anonyymi
Eksytystä on kaikki se, mikä hämärtää evankeliumia, joka kuuluu:
"Jumala oli (IHMISEN POJASSA) Kristuksessa ja sovitti maailman ITSENSÄ KANSSA."
Maailma on JO sovitettu Jumalan kanssa. Tämä on se hyvä uutinen, jota on poljettu maahan jo vuosisatoja.- Anonyymi
siitä Jeesus sanoo Raamatussa: "vain harvat ovat ne, jotka sen löytävät"
"Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa" 2 Kor: 5:19 - Anonyymi
Niin Jumala oli Jeesuksessa henkensä kautta, Pyhän Hengen joka laskeutui kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle Hänen kasteessaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin Jumala oli Jeesuksessa henkensä kautta, Pyhän Hengen joka laskeutui kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle Hänen kasteessaan.
Tämänkin Sanan paikan väännät ilman häpeää: Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. Näetkös ei kasteessa, vaan kasteen jälkeen. "Oli kastettu" Et pelkää Jumalaa etkä hänen Sanaansa!
- Anonyymi
Kaikki kirkot ovat 2 Tess. 2 luvussa mainittu "väkevä eksytys".
- Anonyymi
Katolinen kirkko ja siitä lähtöisin oleva luterilainen kirkko ovat väkevä eksytys. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Luterilainen kirkko on ottanut itselleen jumalan aseman.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982