Mä en enää jaksa.. mä pakahdun tähän pahaan olooni. Mä haluan mun entisen takaisin ja tekisin ihan mitä vain saadakseni.. Mun oli pakko heittää puhelin metsään, etten olisi soittamut ja ruikuttanut.. Mä haluisin käydä sen etsimässä, voisin jutella edes ystävänä, vähän helpottaa ikävääni. Mutta sitten mä muistan ne välinpitämättömät ja loukkaavatkin sanat millä mut jätettiin ja taas yritän olla soittamatta.
Kauanko tätä oikein kestää??? Ei helpota vielä yhtään, itken joka päivä, rinnassa on niin iso möykky, ettei se lähde enää ikinä pois. Tiedänhän minä, aika parantaa haavat, mutta sitä on niin vaikea uskoa. Ja miten mä kestän sen aikaa kunnes ne haavat edes vähän alkaisivat parantua?
Sillä voi olla jo joku toinen.. joku muu saa suudella niitä lämpimiä huulia siinä isossa halauksessa.. Joku muu saa ne hellät katseet..
Voi kun se olisi edes tänään soittanut, kysynyt edes mitä mulle kuuluu ja mä olisin yrittänyt esittää iloista, vaikka sisällä suru raastaa sydäntä riekaleiksi. Edes sen verran kiinnostunut, että olenko mä ollenkaan selvinnyt eteenpäin. Mutta ei se enää soita, ei sähköpostia.. Onkohan sillä jo uusi..
Mitä mä teen kun mä en enää jaksa..? Auttakaa joku mua..
Kauanko tätä oikein kestää??? Ei helpota vielä yhtään, itken joka päivä, rinnassa on niin iso möykky, ettei se lähde enää ikinä pois. Tiedänhän minä, aika parantaa haavat, mutta sitä on niin vaikea uskoa. Ja miten mä kestän sen aikaa kunnes ne haavat edes vähän alkaisivat parantua?
Sillä voi olla jo joku toinen.. joku muu saa suudella niitä lämpimiä huulia siinä isossa halauksessa.. Joku muu saa ne hellät katseet..
Voi kun se olisi edes tänään soittanut, kysynyt edes mitä mulle kuuluu ja mä olisin yrittänyt esittää iloista, vaikka sisällä suru raastaa sydäntä riekaleiksi. Edes sen verran kiinnostunut, että olenko mä ollenkaan selvinnyt eteenpäin. Mutta ei se enää soita, ei sähköpostia.. Onkohan sillä jo uusi..
Mitä mä teen kun mä en enää jaksa..? Auttakaa joku mua..
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ihan kuin olisin lukenut omaa tekstiäni.. Onko teidän erosta pitkä aika? Mie olen kaivannut "vasta" viikon, mutta tuntuu siltä kuin musertuisin tämän ikävän alle. Oletko varma, ettei eksäsi halua jutella kanssasi puhelimessa? Itse vastaisin kyllä, jos tää mies soittaisi, jota kaipaan.Meillä on tämä tilanne toisin päin siinä suhteessa, että olen yrittänyt tavoitella heppua ja haluaisin jutella, mutta ei vastaa, ei reagoi. Jotenkii tämä tilanne on enemmän kuin epäselvä vielä..
Mä luulen, että mies kyllä vastaisi, jos soittaisin ja juttelisi varmaan jonkun aikaa, jos ei juuri sattuisi olemaan töissä.
Mutta mä tiedän, että vaikka kuinka yrittäisin, niin jossain vaiheessa pillahtaisin itkuun, enkä sitä halua hänelle näyttää.
Samoin muistan, miten hän loukkasi minua jättäessään. En usko, että hän välttämättä edes huomasi loukkauksiaan eikä tehnyt sitä tahallaan, mutta se sattui. Siksi en haluaisi olla se, joka soittaa ensimmäiseksi. Mutta turhaan taidan odotella hänen soittoaan.. Sovittiin, että joskus voidaan vaihtaa kuulumisia.
Lisäksi pelkään sitä uutta naista. Jos hänellä jo on uusi, häntä tuskin voisi vähempää kiinnostaa enää jutella minun kanssani..
Tavallaan selvitimme kaikki asiat, tavallaan emme. Hän lopetti sen puhelun nopeasti, missä viimeisen kerran jätti minut, oli mukamas paljon vielä tehtävää sinä iltana. Tiedän, että se osittain oli myös totta, mutta jos minä jättäisin jonkun, niin varmasti kuuntelisin niin kauan kun toisella vielä on jotain sanottavaa ja keskusteltavaa. Enkä tarkoita nyt että pitää tuntitolkulla jutella ja kuukausitolkulla kestää niitä puheluita, vaan ihan kohtuullisessa määrin.
Edes pieni jutteluhetki niitä näitä auttaisi tähän raastavaan ikävään.. Vai hidastaisiko ja pitkittäisikö se vain toipumista, jos voisin pitää jonkinlaista yhteyttä, sitä en tiedä. Mutta alan olla niin tuskissani, että teen kohta mitä tahansa, että edes hetken helpotuksen saisin..
Emme ehtineet olla kauaa yhdessä, lyhyeksi lainaksi hänet vain sain. Mutta ehdin menettää sydämeni kokonaan. Tuntuu, ettei kukaan voi koskaan olla hänen vertaisensa. Tiedänhän minä, että joskus vielä saatan löytää minäkin sen oman kultani ja tämä mies on haalea muisto vain. Mutta se on vielä niin kaukana edessä päin, etten ole varma jaksanko sinne asti.. Tämä suru oikeasti särkee mun sydämeni..
Eroa on tehty tavallaan jo pitkään, mutta ei oo vaan pystytty eroamaan. Nyt näyttää siltä että ero on lopullinen. Vaikka tavallaan ymmärrän että näin on parempi, silti tunnetasolla oon ihan eri mieltä. Kaipaan ihan helvatan paljon hänen luokseen, syliinsä, ainoaan turvalliseen paikkaan maailmassa, jossa kaikki maailman murheet unohtuu. Olo on jotenkin niin turvaton, kuin olis eksyksissä, tai kummissaan, kun olis lyöty vasten kasvoja. Ei ymmärrä, etteikö tosiaan voi taas jutella rauhassa, kuulla kauniita sanoja, jotka lohduttaa vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Päätän etten ota yhteyttä, ja kuitenkin tänään laitoin viestiä. Vielä enemmän harmittaa lukea viestiä, joista paistaa että se on lähetetty velvollisuudesta, eikä enää suuresta rakkaudesta. Samaa mietin, vieläkö joskus joku voi olla tärkeä. Kauanko kestää että hänen kuva haalistuu. Miten jaksan siihen asti?? Tuntuu niin väärältä ja epäoikeudenmukaiselta, miks en voi saada häntä kun niin paljon rakastan ja haluan, ja vain hän tuntuu maailmassa ainoalta oikealta. Ja oikeasti uskoisin, voisin myös hänet tehdä onnelliseksi. Mutta miks ei!!?? Jaksamista sulle jokaiseen uuteen päivään. Ota vain yks päivä kerrallaan. Mä oon vähän narrannut itseäni välillä kun tuntuu tosi vaikealta, että eihän sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Jos hän vaikka tuliskin järkiinsä..
Minullakin on "elämäni mies ja suuri rakkaus". Olin kolmenkymmenen, halusin naimisiin ja lapsia. Erosimme 7 vuotta sitten 1.5 vuoden avoliiton jälkeen hyvin riitaisesti - silloin minusta tuntui juuri samalta kuin sinusta nyt. Olin kerrassaan halvaantunut asian vuoksi kolme vuotta. Sitten, vähitellen, varovaisesti aloin seurustella. Uusi parisuhteeni on muodostunut luonteeltaan hyvin erilaiseksi kuin tuo suhteeni "elämäni miehen" kanssa ja kestänyt jo lähes neljä vuotta. Summa Summarum: Sure nyt kaikella voimalla. Ex poikaystäväsi ei siihen osallistu. Anna itsellesi aikaa, hemmottele ja huolehdi itsestäsi. Aika ei paranna kaikkia haavoja, mutta se muuttaa ihmistä. Eron syyt ovat suhteessa; ei Sinussa tai Hänessä. Vasta kunnon surun jälkeen pystyt antamaan tilaa ja arvoa uudelle kumppanillesi ja rakentamaan uudenlaisen rakkaussuhteen.
Olen pahoillani sinun puolesta .Mutta siitä huolimatta sanon niin julmalta kuin se kuulostaakin.Että jatka elämääsi eteenpäin
älä tuhlaa elämääsi ruikuttamiseen entisen perään.
Sillä elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi ruikuttamiseen.Ruikuttaminen ei oo mistään kotoisin sillä et sinä siitä mitää iloa saa joten unohda ruikutus jo itsesi vuoksi. Usko kun sanon olosi helpottuu kun päästät irti entisestäsi.Joten tee se ja rupea nauttimaan elämästä.Kyllä sinullekin vielä se oikea tulee vastaan kun vain pidät silmäsi ja sydänmesi avoinna!
Mä TIEDÄN tuon kaiken. Ei saisi ruikuttaa, pitäisi osata antaa mennä. Ei se mies ollut minun arvoiseni eikä minulle tarkoitettu. Ei siitä tulisi ikinä onnellista suhdetta vaikka nyt saisin hänet takaisin (mitä toivon eniten maailmassa). Mutta kun en vain osaa antaa mennä. Rakastan häntä, ikävöin häntä, tahdon hänet takaisin. Tahdon tämän tuskan hellittävän. En kestä ajatella häntä suutelemassa jotain toista. Ja sitten tietysti vielä pahempaa.
Mä juttelin hänen kanssaan, jo pariinkin kertaan. Annoin itselleni periksi ja lähetin viestin, hän vastasi. En ruikuttanut takaisin, en pillahtanut itkuun (ennen kuin jälkeenpäin) ja yritin esittää iloista ystävää. Hänelle sopii että joskus soitellaan. Tai siis hän sitä ehdotti ja on soitellut pariinkin kertaan.
Tuska sisälläni hänen menettämisestään ja ikävästä on niin suuri, että mieluummin kestän ne puhelut ja sen jälkeisen tuskan, kuin että en saa puhua hänen kanssaan ollenkaan. Tiedän, että tämä pitkittää sitä lopullista toipumista, mutta en voi itselleni mitään. Ne puhelut tuovat hetkellisen helpotuksen ikävään. Siis yritän sanoa, että tällä tavalla minulla on aavistuksen pienempi tuska pidemmän aikaa kuin äärettömän suuri tuska hieman lyhyemmän aikaa ja toivon että tämä olisi minulle parempi ratkaisu.
Tosin onnistui hän taas loukkaamaan minua tänäänkin puhelimessa. Ei tahallaan, miesten logiikka vain on niin omituista.. Paha mieli vain jäi ja vaikea mennä nukkumaan.
Ei sitä oikeaa voi löytyä kun sydän huutaa entisen perään. Se huuto pitäisi saada ensin loppumaan. Mutta miten mä sen teen??? Ei auttanut totaalinen välirikko, en usko että tämä "ystävyys" auttaa sen paremmin.. ei tähän auta mikään.
Kunpa voisin vain ottaa tämän sydämeni ja heittää jonnekin metsään. Häviäisi tämä kamala tuska pois.. Voisinpa vaikka laulaa tämän suruni pois..
Tuosta kaikesta huolimatta päästä hyvä ihminen irti siitä miehestä.Tee se itsesi vuoksi. Älä tuhlaa elämääsi meneeseen. Tsemppiä!
Uskon että parhaiten pystyt irti tuskastasi pääsee kun katkaset ystävyyteskin häneen. Jolloin ajan kanssa pystyt unohtamaan hänet varmasti. Keksi jokin uusi mukava harrastus tai toteuta jokin haaveesi esim. matka jolloin saat kanavoitua tuskasi johonkin mukavaan.Tai pura tuskasi runoiksi sekin on hyvä keino purkaa sydäntä. Tiedän kokemuksesta minäkin kerran ruikutin erään perään luullen etten pysty häntä unohtamaan jne... mutta kun purin runoiksi tuskaani ja kun yllättäen eräs mies valloitti minut vaikka luulin että se ei ois mahdollista mutta niin vain oli.Jonka myötä olen unohtanut tämän ihmisen muistojen laatikkoon.Joten usko kun sanon kyllä sinä hänet pystyt unohtamaan ajan kanssa kunhan vaan irrotat kaikki yhteydet häneen.Silloin sydänmesi pääsee parantumaan ja vastaan ottamaan kaikkea ihanaa mitä elämä tuo tullesssaan.
Eikä se selvästikään jaksa olla enää susta ja sun elämästä kiinnostunut. Eli sunkin on aika jatkaa omaa elämääsi, eikä uikuttaa jonkun saamattoman perään. Hän tarkoitti niillä välinpitämättömillä ja loukkaavilla sanoillaan sitä todellista totta mitä ajatteli/ajattelee.
Ei sillä vielä ole uutta. Mutta ei se tieto helpottanut mua yhtään. Mä vaan olen niin tyhmä, että mä uikutan ihmisen perään, joka ei mua halunnut eikä halua. On niin tuskallista päästää irti. Mä olen jo alkanut nähdä niitä hänen huonoja puoliaan ja yritän takoa niitä päähäni, jos se auttaisi..
Hyvä jatka niiden takomista!!! Olen huomannut omalla kohdalla että se auttaa kun tiedän minkälainen hän on eikä siitä muutu. Ajattelen että ne muut miehet hänellä saavat kokea myös ne huonot puolet ja eivät varmasti ole iloisia niistä. Alussa ajattelin hyviäkin hetkiä, mutta nyt en ajattele enää sillä tiedän että jonku muun kanssa on vielä parempaa tiedossa! Taon vain päähän kuinka huono ihminen hän on vaikka en sitä todellisuudessa tarkoitakkaan. En halua sanoa kenestäkään pahaa, mutta joskus on pakko kunhan se jää oman pään sisään.
Kuulostaa tutulta tunteelta ja tilanteelta. Olen hyvin parisuhdeihminen, tunteellinen ja kun johonkin rakastun niin rakastun sitten kunnolla ja siitä on vaikea päästä irti. Erot on todella raastavia ja pitkiä. Joskus tuntuu että on päässyt yli mutta kun kuulen että hän on treffeillä tai jonku toisen miehen kanssa niin tulee ahistus ja tuska, josta luulin päässeeni irti. En yleensä ota häneen yhteyttä kun tiedän että se helpottaa oloa mitä vähemmän nään, kuulen tai tiedän hänen elämästään. Erosta on kulunut nyt n.4kk ja olemme olleet yhteyksissä ja ja hänen on helppo vedättää minua kun olen niin rakastunut ja tekisin mitä vian hänen vuokseen vieläkin. Olen sanonut hänelle että ei olla yhteyksissä et jos ollaan nii se raastaa miun elämää ja sillä on helppoa, kun taas ei olla yhteyksis nii silloin hänellä alkaa ahistaan, enkä halua tuottaa pahaa hänelle. Mutta nyt tiedän että ainoa oikea vaihtoehto on olla olematta yhteyksissä ja päästä tunnetasolla yli ja sen jälkeen voi olla yhteyksis(kokemusta edellisistä suhteista). Veikkaan että hän on yhteyksissä siksi että ei ala ahistaan mutta kun hän löytää jonku niin ei tarvitse enää minua ja tunnen oloni hyväksikäytetyksi.
Pitää vain keksiä paljon tekemistä ja olla olematta yhteyksissä häneen! Kyllä se siitä hiipuu ja kun törmäät vielä johonki mieheen niin hän unohtuu kokonaan.
Että oma ex oli yhteydessä vain itsekkäistä syistä eli ensiksi jätti vuosikausien jälkeen raukkamaisesti yhtäkkiä jonka jälkeen ei ole edes sen vertaa selkärankaa että ajattelisi sekunttiakaan miten mulla menee vaan puhtaasti oli yhteydessä kun tarvitsi palveluksia ja mä vielä menin siihen halpaan koska rakastan edelleen niin syvästi. Sitten uskoin ystäviäni ja lopetin palvelusten teon, sattui ihan mielettömästi kun ex uhkaili että jos en tee sitä ja tätä niin hän ei puhu mulle koskaan mutta pysyin kovana ja sanoin että sitten et puhu niin vitusti kuin se sattuukin mutta mun on pakko nyt jotenkin koittaa pitää itsekunnioitustani vaikka se aiheuttaa sen tuskan että hän ei koskaan enään puhu minulle. Muutenkin uhkailu tilanteessa jossa hän jätti minut on mielestäni niin törkeää että en vain voinut suostua siihen. En tiedä onko hän oikeasti noin ilkeä vai suorastaan päästään vialla mutta nyt olen päättänyt että itken ja suren vaikka vuoden mutta mitään palveluksia en hänelle enään tee.
Tästä huolimatta että tiedän hänen olevan epäreilu
ja muutenkin hoiti koko eron todella kusipäisesti ikävöin häntä aivan älyttömästi, niin paljon etten välillä pysty edes hengittämään.
Mulla on ihan ihan samat fiilikset. Ollu jo vuoskaudet. Mä oon exän kanssa kaveri plus seksiä, vaikka sillä on jo vuoden ollu uusi. Se selittää välillä mulle kuinka se rakastaa sitä uutta niin paljon, mutta himoitsee mua. Mä oon täysin onneton ja heikko. En osaa sanoa sille ei, ja olen iloinen kaikesta huomiosta mitä siltä saan. Sitten taas kun en näe häntä, en kuule hänestä mitään eikä hän vastaa viesteihini tai puheluihini, luulen että kuolen suruun. Tiedän että minun pitäisi päästä eroon hänestä, mutta olen yrittänyt sitä tosissani kymmeniä kertoja onnistumatta. Kun olen melkein irtautunut hänestä, hän antaa toivoa yhteisestä tulevaisuudesta, mutta hautaa ne toiveet heti kun huomaa että olen taas koukussa. En siis osaa auttaa sinua surussa, mutta pahalta tuntuu täälläkin..
Melkein tälläisessä tilanteessa olen nyt. Olen kerran sortunut eron jälkeen seksiin hänen kanssaan (ja hänen puolestaan se olisi voinut jatkua ja luulen että hän siihen pyrkii uudelleen). Mutta seuraavana aamuna pikaien hali ja soitellaan joskus.. En kyennyt vastustamaan häntä, halusin vielä kerran tuntea ne kädet ympärilläni ja sen suun suutelemassa itseäni.
Melkein joka puhelussa hän antaa pienen toiveen yhteen palaamisesta ja samassa puhelussa taas vie sen toivon.
Olen yrittänyt tehdä itselleni selväksi, ettei siihen toivonkipinään ole koskaan luottamista, vaikka hän sanoisi mitä. Ei vaan mene mun kaaliini millään.. Lisäksi tiedän, että paluu yhteen muista syistä on mahdoton, onhan hän jo kahdesti jättänyt minut siksi, ettei vain tunnu siltä. Miten sellaiseen suhteeseen muka voisi luottaa?
Taas tänään sorruin siihenkin, että en suostunut sopimaan tapaamista yhden kaverini kanssa torstaiksi, koska hän antoi pienen toivonkipinän siitä, että voitaisiin ehkä tavata (siis ystävinä). Ja tämä mun pitäisi kokonaan saada loppumaan. Elää elämääni ja tavata häntä jos joskus sattuu sopimaan. Mutta aina käy samalla tavalla, ja nytkin olen ihan varma, ettei me torstaina nähdä, kunhan puhui vaan.
Mä vielä kuolen tähän suruun ja epätoivoon. Millä mä ikinä löydän uutta rakastettua, kun kaikkia vertaan tähän mieheen ja aina jos valita saisi niin hänen kanssaa lähtisin treffeille?
Kunpa joku keksisi sen ratkaisun. Toimivan sellaisen. Mutta kyllähän tämä helpottaa, kun huomaa että on kohtalotovereita. Kiitos kaikille neuvoista ja lohdutuksen sanoista. Vaikka nyt tuntuu pahalta, niin kyllä me kaikki tästä vielä selvitään, tavalla tai toisella.
luulin että mä oon ainut joka toimii, anteeks nyt vaan, yhtä epätoivoisesti kuin minä..! Mäki oon sopinu kaikkii ihmejuttui että vaan voisin tavata tän mun rääkkääjän.. mut kyl tää joskus loppuu, milloin, en tiedä. mutta eihän näin voi aina jatkua. eihän?
tiedän miltä sinusta tuntuu..olen samassa tilanteessa itsekkin...on vain jaksettava uskoa huomiseen ja että joskus tämäikävä ja paha mieli katoaa...ehkä hä ei kuitenkaan ollutse oikea.mene ja tiedä.voimia sinulle...ja toivotaan kevät auringon paistavan meille vielä
KELPAAT KELLE VAAN
hetken vielä
tämä puoli maailmaa
hetken vielä
nukkuu yötä valkeaa
sä mietit kuinka
mikään satuttaa voi niin
parhaat vuotes
kaikki maahan poljettiin
puoltakaan sun kivuistas en voi tietää
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
mut joku aamu, mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan
ja sä oot kaunis
vaikk’et enää tunne niin
ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin
hetken vielä
nukkuu puoli maailmaa
hetki vielä
kirkas aamu aukeaa
Osuipas laulu kohdalleen, kiitos sinulle!
Suru särkee minunkin sydämen.
Miksi tulit takaisin ja sanoit kaipaavasi? Etkö ajatellut minua ja tunteitani, sitä mitä laitoit minut jo kokemaan aikaisemmin? Sanoit että ehkä me tarvittiin hetki erillään... Mutta nyt susta ei kuulu. Katosit kun kerroin mitä tunnen. Mutta sinä kysyit. Ja mä vastasin. Rehellisesti. Ja nyt sä olet kadonnut. Ei sanan sanaa, ei viestin viestiä, ei mitään. Annan sun olla. Sen sä minusta haluat. Hyvästi.
Mistä löydän sen joka rakastaa ja jota saan rakastaa?
Ja taas sama juttu.. hän haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta kanssani, mitä kaikkea voisikaan olla.. Ja minä vietän yön hänen kanssaan, taas kerran. Ja taas kerran ei tietoakaan niistä haaveista enää aamulla ja mä olen vain kuin tiskirätti, poisheitetty.
Hän särkee mun sydämen kerta toisensa jälkeen ja mä olen niin v...n tyhmä että aina ikävässäni sorrun, en pääse hänestä eroon. Kuinka rikki tän sydämen voi edes saada??? Millä tätä enää korjaat...
mä oon iha samanlainen. ettäs kehtaavatki. seksi kyllä kelpaa, muttei muuta. ottaa päähän kun annan halventaa itteeni mut tiedän että teen sen taas uudelleen. miks en sais olla vahvempi..
Soita ja kerro suoraan henkilölle itselleen!Täällä ruikuttaminen ei auta yhtään asiaasi eteen päin.Vain suora puhe ratkaisee ja vain sillä on merkitystä.