CMX:n urasta...

Juha82

Tämä ryhmä on alunperin Torniosta.
Yhtye aloitti Hardcore-tyylillä, nopeaa mättöä sellaisilla goottisävyisillä sävelillä.
Nahkaparturi, Sika ja Perkele, Götterdömmerung, Kuolemattomuuden ääni...
Oli kaksi hitaampaakin biisiä, Pyydä mahdotonta ja Suuri äiti.
Tästä tahti tasaantui seuraavalle levylle, jossa tosin sävelkulku muuttui ehkä vielä selkeämmine goottimaiseksi, kuten sen kuulee mm biiseissä Kätketty kukka, Veljeskunta ja Metallipurkaus.
Ensimmäiseen levyyn(Kolmikärki) verrattuna tämä Veljeskunta(91) oli puuduttavampi kuunneltavaksi.
Noin samaa tasoa, ehkä peräti huonompikin.
Tähän aikaan yhtye keikkaili mukavasti, luoden mainetta enemmän hillitympänä lavabändinä.
Kyllä siellä toki jotain eleitäkin oli(:
Yrjänähän on todennut näin mm; -Me ollaan niin ujoja, että alkaisi nolottaan jos pitäisi tehdä jotain näppäilyä suurempaa.
-Se on meidän luonteenmukaista että pidetään möykkää niistä kaiuttimista.
Esim jos CMX:ää vertaa Zen Cafen esiintymiseen ero on melkein kuin yöllä ja päivällä kun Zen Cafen artisti, keulahahmo Samuli Putro "seurustelee" aktiivisesti yleisön kanssa biisien välillä.

CMX muutti tyyliään seuraavalle levylle, mutta pystyi kuitenkin erottamaan että sama yhtye on kyseessä toki.
Tuli uusia biisejä kuten Ainomieli(rauhallisempaa kamaa, suoraansanottuna rockpoppia, saattoi lyödä ällikällä negatiivisessa mielessä joitain CMX:n faneja, mitä tää on!!), Pyhiinvaeltaja(hyvä aliarvostetumpi biisi), Tähteinvälinen ja Marian Ilmestys.

Sitte tuli vuoroon se rakastetuin levy kait? eli Aura, jossa oli iisimpää menoa enimmälti.
Nimibiisi Aura, mutta paljon tunnetumpi suuri hitti Ruoste jonka monet musiikin asiantuntijat tietävät.
Karskimpikin heavymies voi ehkä pystyä kuuntelemaan tämän biisin.
Oli Elokuun Kruunua, Sametinpehmeää(vähän raisumpaa kamaa) ja iso hitti Kultanaamio.
CMX:n maine kasvoi tällä hetkellä yhä paremmaksi.
Joskin yhtyettä pidettiin aika erikoisena tapauksena, ei välttämättä edes uskottavana.
Sitten tuli vuoroon Rautakantele, joka on mun mielestä ihan hyvä levy, mutta jotain puuttui.
Nimibiisi Rautakantele toimiva etenkin keikoilla kun Yrjänä vähän karheammalla äänellä lauloi/rykäisi sen.
Suuren hitin Pelasta maailma tietävät monet.
Muistaakseni Antti Tuisku(lapin mies) lauloi jossain yhteydessä tämän laulun omalla persoonallisella tulkinnallaan.
Mutta suht tasapaksua kamaa oli tuolla Rautakantele-levyllä.
Sitten oli Discopoliksen vuki, erittäin mielenkiintoinen suunnanmuutos kun yhtye otti teknorummut käyttöön ja ääniefektejä mukaan.
Levy ei ole ehkä se pidetyin, mutta jakaa mielipiteet jyrkästi.
On suuria fanittajia ja taas toisia äärilaidasta.
Toimivia biisejä löytyy levyltä, etenkin keikkabiiseiksi kuten Nimetön, Suljettu Astia, Epäonnisten liikemiesten helvetti(varmaan aika tuntematon monille mutta jopa jotain heavyntyylistä löydän tästä) ja Discoinferno.
Biisit Vallat ja väet ja Aamutähti ovat suurimmat helmet levyltä, eivät ehkä keikkabiiseinä samalla tasolle ensinmainittujen kanssa.
Toista levyä odotellessa ilmestyi single Marmori ja Siivekäs, joista jälkimmäinen suht tunnettu(aika masentavasävyinen biisi kauttaaltaan mutta silti jotenkin kaunis).
Sitten oli Vainajala-levyn vuoro, joka ei ole makuuni, tosin ei ole huono.
Suht puhtaasti ROck-levy, vähän samantyyppinen kuin Rautakantele-teos.
Helmenä levyltä löytyy mm Surunmurhaaja, Arkangeli, Ei yksikään ja Vanha Talvitie joista viimeinen on upea teos.
Seuraavaksi tuli Dinosaurus-levy joka on uskomattoman pitkä prosessi.
Jotain "sata" laulua, vaatii kovan keskittymisen jos aikoo kuunnella levyn läpi ja aikaa.
Mielenkiintoinen levy.
Hitti Iliman Pielet ei ole ollut koskaan suosikkejani.
Sen sijaan Myrskyn Ratsut on toista maata.
Iso hitti Jatkuu niinkuin sade on syytä mainita.
Baikonur, Kreetan härkä ja voisi mainita rauhallisen balladin Suurta yötä päin.
Ilmestyi singlet Puuvertaus ja Lepattajat.
Isohaara oli yhtyeen seuraava levy joka on vankka levy, täynnä hyviä biisejä(suoraviivainen Pohjoista leveyttä, Minne paha haudattiin, Lihan syvyyksiin, Isohaara ja Minun sydämeni on särkynyt).
Ei mitään hehkua/loistokkuutta jos vertaa esim seuraavaan levyyn.
Niin seuraava levy oli paljon puhuttu Aion.
Suuri teos, tähän mennessä paras CMX:n levy ja myös edelleen paras levy.
Saattaa olla joillekin muiden musiikkityylin kuuntelijoille vähintääkin outoa musaa.
Tämä levy ei ehkä aukea välttämättä eka kuuntelukerralla.
Sanonpa että CMX:n fanit/kuuntelijat ovat ehkä maltillisia/rauhallisia ihmisiä jopa, logiikkana se että vaatii pinnistelyä/taistelua kuunnella läpi tuotanto(naurua).
Aionilla on mukana aivan mahtava äänimaailma.
Progea mukana, jykeviä biisejä(Palvelemaan konetta, Fysiikka ei kestä, Sivu paholaisen päiväkirjasta, aliarvostetumpi Ensimmäinen saattaja joskin tylsähkö)
Levyllä on myös hyvä hitti Melankolia Palvelemaan konetta lisäksi.
Maininta biisille Sielunvihollinen, joka kuulostaa ihan Discolta lol.
Sitten tuli joitain singlebiisejäkin, mitähän siellä oli.
Kiusaajien kiusaaja, Olet tässä joka on iso hitti ja yksi suosikeistani.
Rauhallisempi mutta erinomainen Kauneus pettää.
Seuraava levy oli Pedot, varsin hyvä levy.
EIpä voi mennä sanomaan ainakaan että olisi selkeästi heikompi kuin Aion.
Levyltä löytyy yksi mahtava biisi eli Kain, se on jopa poppia enimmälti.
Nimibiisi Pedot iskee aina tajuntaan!
Ei mitään mättöä kuitenkaan, idea taustalla(enkä nyt tarkoita että mättö olisi aivan syvältä).
Isoksi hitiksi osoittautui jopa yhtyeen yllätykseksi Uusi Ihmiskunta-niminen laulu.
Hyvähän se on, älkää herrat ihmetelkö.
Aika tyypillistä CMX:ää luulisin.
Sama pätee biisiin Suojelusperkele.
Ensimmäinen biisi levyllä on mielenkiintoinen, salamyhköinen Eteläisen tähtitaivaan kartoitus mutta toimii hyvin.
Eipä juurikaan ole levyllä mitään floppibiisiä.
Hyvin niukka tappio Aionille.
Sitten ilmestyi tämä Talvikuningas, CMX:n uusin levy.
Suuri teos, mutta en pidä sitä Aionin tasoisena.
Sieltä löytyy biisit Tähtilaivan kapteeni, Punainen komentaja ja Quanta.
Eka biisi aloittaa levyn lupaavasti, vika biisi päättää tyylikkäästi.
Hyvä loppu, joskin puuduttava levy mulle.
Levyllä on biisi nimeltään Resurssikysymys(löytyy mm Youtubesta) jossa aika paljon mättöä, muistuttaa alkuaikojen Hardcore-CMX:ltä.
Niin jos CMX koskaan on ollutkaan mitään varsinaista mättöä.

Taiteilija Yrjänän sanoin;- mun tietääkseni meidän musa on räminä ja pauke musaa, jopa humppaa osittain.

4

1077

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harkita uraa

      kirjoittajana, suosittelen äidinkielen ja lauseenmuodostuksen vakavaa harjoittelua. Jos sen sijaan et aio, niin hyvää päivänjatkoa.

      • Juha82

        man kautta, mistäköhän johtuu?
        teenkö usein asiat kiireessä(tulee kirjoitusvirheitäkin)?

        yleensä koulussa äidinkieli oli melkeinpä vahvin aine mulle, tuli 8-9:ää useimmiten kokeista.

        Matematiikka heitteli häränpyllyä, 6-9 välillä, lol outoa.
        Koskaan en ole ollut mikään aktiivinen koulussa, en mikään kovin hyvä keskittymään esim matematiikassa sanallisissa tehtävissä tai äidinkielessä juuri lauseiden oikein kirjoittamisessa.
        Mutta silti pukkas tuleen 8 tai 9 kokeesta lol.


    • mdi

      Se mikä cmx:n uran on tehnyt oikeasti mielenkiintoiseksi on se, että cmx on toiminut edelläkävijänä suomeksilauletussa rockissa. Auringon Ainomieli ja Auran Ruoste ovat olivat rohkeita valintoja. Ainomieli flirttaili popin kanssa ja Ruoste oli puolestaan slovari. Jos miettii tuon ajan kotimaisia, niin sellaista ei oltu tehty aiemmin. Discopolis on merkittävästi taasen ensimmäinen (ainakin valtavirran) kotimainen industrial levy. cmx:n sanoitukset ovat myöskin jotain mitä suomessa ei 90-luvulla ollut. cmx ja yup ovat juuri ne orkesterit jotka toivat suomeksi lauletun raskaan rockin sille tasolle, jossa se on nyt.

      Monin osin cmx:n ansiosta suomeksi laulettu raskaampi rock on monimuotoistunut viimeisen 15 vuoden aikana. Nykyisin on muitakin tyylilajeja kuin hc ja manserock. Siksi cmx:n merkitys on ainakin omasta mielestäni hiipunut ja ottanut oman paikkansa eppujen seuraajana (punkin uudistaja->suomirokin vaikuttaja-> suurin kotimainen bändi -> stadionien dinosaurus).

      • Juha82

        asiantuntevasta, lyhyestä mutta ytimekkäästä kerronnasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3113
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2795
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2172
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2091
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1940
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1122
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      974
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      11
      908
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe