pitkää ikää!

Aina silloin tällöin mietin millaisella ruokavaliolla ovat olleet maailman pitkäikäisimmät ihmiset. Uskon, että ruokavaliolla on tosi suurikin merkitys, kuin tietysti myös muilla elämäntavoilla. Löytyisikö heistä jotain faktaa.

Itse kannatan vhh-dieettiä, vaikkakaan en itse sellaisella enää varsinaisesti ole.
8796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pisimpään elävät ne, jotka syövät melkein vain kasviksia ja tekevät ruumiillista työtä, ovat koko ikänsä laihoja ja harrastavat paheita korkeintaan yhden naukun verran päivässä.

Enkä ole vegaani, en sylje lasiin, ja muutman kilon voisin pudottaakin.

Äänestä
  • sitä linkkiä, jota etsin, mutta tässä yksi:

    Pitkän iän saavuttaminen
    Sairauksien ehkäisy
    24.10.2003
    Jukka Louhija

    --------------------------------------------------------------------------------

    Niin kauan kuin ihminen on ollut tietoinen itsestään ja kuolevaisuudestaan, hän on tavoitellut pitkää ikää, jopa kuolemattomuutta. Tarunomaista nuoruudenlähdettä etsittiin vuosituhansia ja sen olemassaoloon uskottiin laajalti. Ikuisen nuoruuden eliksiiriä kehiteltiin vuosisatoja alkemistien laboratorioissa, usein kuninkaiden ja ruhtinaiden tuen turvin. Kuten tiedämme – turhaan. Ikuisesti emme elä, sillä ainoa mikä elämässä on varmaa ainakin toistaiseksi, on se, että se päättyy.

    Viime vuosikymmenien kehitys niin yhteiskunnallisesti (etenkin länsimaissa) kuin lääketieteessäkin on kuitenkin antanut meille mahdollisuuden elää terveenä hyvinkin vanhaksi. Ikuista elämää tämä nuoruuden lähde ei toki anna, mutta yhä suurempi osa meistä elää aina satavuotiaaksi asti, jopa vanhemmaksi. Myös ulkonäkömme on muuttunut. Monet yli viisikymmenvuotiaat näyttävät nykyään "kolmekymppisiltä". Keinoja löytyy terveellisistä elämäntavoista ja kosmeettisista aineista aina plastiikkakirurgisiin toimenpiteisiin. Useimmilla eläkkeelle siirtyvillä "harmailla panttereilla" on vielä omat esteettisesti kauniit hampaat, mikä vielä 50 vuotta sitten oli varsin harvinaista.

    Toisen maailmansodan jälkeen uutena nuorennuslääkkeenä pidettiin kortisonia. Huhuttiin, että osittain juuri kortisoniin perustui Addisonin tautia sairastavan John F. Kennedyn nuorekas olemus, kuulakas iho ja hypnotisoiva katse. Pian selvisi kuitenkin tämänkin keinon petollisuus ja väliaikaisuus. Pitkäaikaisesti ja suurina annoksina käytettynä kortisoni ja sen sukuiset lääkkeet aiheuttavat pahenevia haittavaikutuksia: Iho muuttuu enenevässä määrin paperin kaltaiseksi, ohueksi ja hauraaksi. Paheneva luukato vie kalkin luista ja ennenaikainen kaihi näön. Eikä elinikäkään näin lääkittäessä pitene, pikemminkin päinvastoin. Myöhemmin on spekuloitu muiden hormonien, etenkin sukupuolihormonien, nuorentavasta vaikutuksesta. Totuus lienee kuitenkin se, että toistaiseksi ainoa järkevä syy muuten terveen ihmisen hormonihoitoon – ja tämä koskee vain naisia – lienee vaihdevuosi-ikään liittyvien ja sen jälkeisten oireiden sekä osteoporoosin eli luukadon ehkäisy.

    Hiiri elää hyvissä olosuhteissa 3 vuotta, rotta 5, koira 18 vuotta, hevonen 45 ja norsu jopa 75 vuotta. On ilmeistä, että kaikilla eläinlajeilla on oma lajikohtainen maksimielinikänsä. Mekanismia ei vielä täysin tunneta, mutta se tappaa yksilön 100 %:n varmuudella.

    Maailman vanhimmaksi todistetusti elänyt ihminen Madame Calment Ranskasta eli 122-vuotiaaksi. Hän syntyi vuonna 1875 ja kuoli vuonna 1997. Euroopassa on nykyään noin 20 000 yli satavuotiasta (Suomessakin lähes 400), ja todennäköisesti edellä mainittu ennätys ylittyy, jos ei aivan lähivuosina niin ainakin lähivuosikymmeninä. Ihmisen lajikohtainen maksimielinikä näyttäisi siis olevan toisella sadalla – siis se ikä, johon geenimme meidät kantavat, jos elämäntapamme tai ympäristömme eivät vaikuta negatiivisesti.

    Vanhoissa kulttuureissa keski-iät olivat kovin alhaisia. Antiikin Roomassa elettiin keskimäärin vain hieman yli 20-vuotiaiksi. Tämä äkkiseltään hämmentävä tosiasia kätkee taakseen kaksi biologista ilmiötä, joista lääketieteellinen ja yhteiskunnallinen kehitys (mm. hygienia ja lämmitystekniikat) on meidät päästänyt. Ensimmäinen ilmiö on lasten suuri kuolleisuus. Englannissa vielä 1750-luvulla vain joka toinen lapsi eli 14-vuotiaaksi. Suomessa 1800-luvulla lapset kastettiin usein 2–3-vuotiaina. Vasta silloin ajateltiin lapsen jonkinlaisella varmuudella jäävän henkiin. Toinen syy on erilaiset infektiot, kuten lapsivuodekuume. Ihmislapsen synnytys oli suuririskinen tapahtuma (riskiä lisäsi varsinkin iso pää), ja moni nuori, terve nainen kuoli lapsivuodekuumeeseen (verenmyrkytykseen). Sen sijaan kuoleminen kahden- tai kolmenkymmenen vuoden iässä oli sinänsä antiikin Roomassakin ainakin miehillä harvinaista ja liittyi tavallisesti vaikeisiin tapaturmiin tai kulkutauteihin.

    Antiikin Roomassa eli siis myös vanhuksia. Jälkimaailmalle on jäänyt kirjallisia dokumentteja hyvinkin iäkkäistä ja arvostetuista senaattoreista. Vielä vanhemmista dokumenteista Egyptistä on päätelty yhden Faaraoista eläneen 99-vuotiaaksi. Ensimmäiset todistetusti satavuotiaaksi yltäneet ihmiset elivät Englannissa 1300-luvulla ja samoihin aikoihin mahdollisesti myös Kiinassa eli muutama satavuotias. Dokumentteja on noilta ajoilta vähän. Luotettava dokumentaatio kun löytyy vain yläaatelisista, jos heistäkään, ja tähän kansankerrokseen kuuluu niin vähän ihmisiä, ettei ole tilastollisesti odotettavissakaan kovin monta satavuotiasta.

    Geneettinen perimämme ei ole muutamassa vuosituhannessa muuttunut mihinkään. Ihminen on sama nyt kuin antiikin Roomassa, mutta silti suurempi osa meistä elää satavuotiaaksi. Ehkä jopa 150-vuotiaaksi. Miksi näin?

    Nuoruuden lähde on jo keskuudessamme. Monet meistä elävät "biologisella jatkoajalla" selviydyttyään jopa useista aikaisemmin tappavista taudeista ja onnettomuuksista. Harva meistä joutuu sapelihammastiikerin ravinnoksi, mutta jotkut jäävät liikenteen saaliiksi. Pedot ja onnettomuudet eivät kuitenkaan selitä kuin pienen osan muutoksesta. Sen sijaan mm. verenpainetaudin ja sydämen vajaatoiminnan tehokkaan lääkityksen ansiosta nautimme terveistä vanhuudenpäivistä, vaikka aikaisemmin olisimme jo kuolleet. Lapsivuodekuume ja rutto ovat antibioottien aikana lähes tuntemattomia kuolemansyitä. Keuhkokuume tai tuberkuloosi eivät enää tapa lapsia kuten vielä ennen toista maailmansotaa. Isorokko, kurkkumätä ja polio, suuret lastentappajat ja rampauttajat, on taltutettu rokotuksin. Jopa syövän hoidossa on viime vuosina edistytty huomattavasti, ja vielä parikymmentä vuotta sitten niin pelättyjä "sydänveritulppia" eli sepelvaltimon tukoksia liuotetaan nykyään rutiinimaisesti kaikkialla Suomessa, jopa terveyskeskuksissa.

    Toistaiseksi emme kuitenkaan ole pystyneet vaikuttamaan itse biologiseen vanhenemisprosessiin. Pystymmekö hidastamaan itse vanhenemista ja ehkä joskus tulevaisuudessa muuttamaan geneettistä perimäämme siihen suuntaan, että lajikohtainen elinikämme nousisi esimerkiksi 300 vuoteen, jää nähtäväksi. Sinänsä sitä voisi pitää jopa todennäköisenä. Jo nyt pystytään pidentämään tiettyjen matojen ja hyönteisten elinikää geenimanipulaatiolla, miksi ei tulevaisuudessa ihmisenkin. Onnistuihan ihmisalkion keinotekoinen kloonauskin hämmästyttävän nopeasti Dolly-lampaan kloonauksen jälkeen.

    On mielenkiintoista spekuloida, missä kunnossa sitten eläisimme 300-vuotiaiksi. Olisi toki mukava elää fyysisesti 20-vuotiaana esimerkiksi 100 vuotta. Toisaalta elää fyysisesti satavuotiaana vielä 200 vuotta ei kuulosta yhtä houkuttelevalta. Pystymmekö hidastamaan elimistön fyysistä rappeutumista ja miten se tapahtuisi, on vielä täysin ratkaisematta.

    Tieteellisesti pitkäikäisyyttä ja siihen positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä voi tutkia väestöstä kahdella tavalla. Pitkittäistutkimuksessa seurataan isoa joukkoa ihmisiä mahdollisimman tarkkaan aina syntymästä esimerkiksi sadan vuoden ikään ja selvitetään ne tekijät, jotka pidentävät elämää tai kenties lyhentävät sitä. Ongelmana pitkittäistutkimuksessa on mm. se, että tarvitaan 3–4 tutkijasukupolvea tekemään yksi tutkimus. Poikittaistutkimuksessa otetaan joukko hyvin vanhoja ja selvitetään, mikä heissä on erilaista. Ongelmana on vertailuryhmän puuttuminen. Tämänkaltaisia satavuotiaiden parissa tehtyjä tutkimuksia on viime aikoina tehty useissa maissa, myös Suomessa. Seuraaviin yhdeksään kohtaan on mahdollisimman lyhyeen muotoon koottu se tieto, joka tällaisista vanhuksista on käytettävissä nykyisten tutkimustulosten valossa.

    Satavuotiaiden terveyden tausta lyhyesti
    Perintötekijät
    On selvää, että perintötekijöillä on merkitystä elinkaaremme pituuteen. Kaikki eivät elä 122-vuotiaiksi kuten Madame Calment. Se, että suomalaiset satavuotiaat eivät kuitenkaan ole lähtöisin poikkeavan pitkäikäisistä suvuista, on lohduttavaa. Satavuotiaan geenit voi saada aivan tavallisilta vanhemmilta. Geeneillemme emme voi toistaiseksi mitään. Ne ovat syntymälahjana saatu ja niihin on tyytyminen. Parempi onkin keskittyä elämäntapoihin, joilla voi todella paljon vaikuttaa terveyteen ja pohjustaa todennäköisyyttä elää pitkään.

    Sukupuoli
    Kaikissa nykyisissä yhteiskunnissa naiset elävät pitempään kuin miehet. Suomessa viisi kuudesta satavuotiaasta on naisia ja esimerkiksi Ruotsissa kolme neljästä. Erot ovat mm. hormonaaliset mutta johtuvat osittain myös elämäntavoista. Koska naiset ovat nyt hiljalleen saavuttaneet miehet tupakoinnin ja alkoholinkäytön määrissä, on odotettavissa eliniän eron tasoittumista.

    Ruokavalio
    Sillä, mitä syömme ja juomme, on suuri merkitys terveydellemme. Elimistömme on kuitenkin vuosimiljoonien aikana kehittynyt varsin tehokkaaksi poimimaan tarvitsemansa aineet ruoastamme ja varastoimaan niitä jopa kuukausia. Päivittäin ei suinkaan tarvitse tankata kaikkia mahdollisia ravintoaineita. Selvästi haitallisia terveydelle on liiallinen ns. kovan rasvan käyttö. Erityisen epäterveellisiä ovat eläinrasvat, joista pahinta on voi (kermaa ja silavaa unohtamatta). Lisäksi tietysti itsessään myrkylliset aineet, kuten raskasmetallit, ovat terveydelle vahingollisia.

    Eläinrasvat suurentavat haitallisen kolesterolin määrää veressä, mikä sinänsä on epäedullista. Ne sisältävät myös huomattavan paljon energiaa. Lihavuus on suuri terveysongelma länsimaissa. On tärkeää erottaa lievä ylipaino ja selvä lihavuus. Pieni liikapaino ei ole vaarallista, mutta lihavuus on. Jos painoindeksi on yli 30, on aloitettava laihduttaminen ja muutettava elämäntapoja.

    Monipuolinen ja määrältään energiankulutusta vastaava ravinto, joka sisältää riittävästi kuitua (hyvä lähde esim. rukiista valmistetut kokojyväviljatuotteet), runsaasti vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, vähän ns. kovaa rasvaa ja sopivasti pehmeää rasvaa (Ohje rasvojen terveellisestä käytöstä; 1) sekä kohtuullisesti valkuaisaineita ja hiilihydraatteja on terveyden perusta.

    Vitamiinit sekä kivennäis- ja hivenaineet
    Lisäainepillereistä on etsitty terveyttä jo yli 50 vuotta. Ensin syötiin vitamiineja ja rautaa (jopa radioaktiivista vettä!), 1980-luvulla seleeniä ja nyt viimeksi antioksidantteja. Jos ruokavalio on kovin yksipuolinen, esimerkiksi jonkin allergian tai ruoansulatuskanavan sairauden vuoksi, saatetaan tarvita normaalia enemmän esimerkiksi jotain vitamiinia (kuten B12-vitamiinia näivetysveritaudissa eli pernisioosissa anemiassa). D-vitamiinin saanti on muistettava turvata. On kuitenkin hyvä muistaa, että erityisesti rasvaliukoiset vitamiinit A, D, E ja K ovat liikaa nautittuina myrkyllisiä. Näistä vitamiineista aiheutuneita, joskus hyvinkin vakavia myrkytyksiä hoidetaan sairaaloissa. Nyrkkisääntö on se, että vain aniharvoin on syytä ottaa enemmän kuin yksi monivitamiinitabletti päivässä. Toipilasaikana ja laihduttaessa se on jopa suositeltavaa.

    Kivennäis- ja hivenaineita tarvitsemme säännöllisesti, mutta kun aiemmin jonkin verran puutostiloja aiheuttaneiden jodin ja seleenin saanti on nykyään Suomessakin turvattu, ei terveen ja normaalia kotiruokaa syövän suomalaisen ole tarvetta lisätä niitä ruokavalioonsa. Natrium, jota yleisimmin saamme ruokasuolasta (NaCl), on verenpainetaudin hoidon kannalta tärkeässä asemassa: vähäsuolainen ruokavalio on suositeltava erityisesti korkeasta verenpaineesta kärsiville, samoin paineen kohoamisen ehkäisyssä.

    Lääkkeet ja lääketieteelliset toimenpiteet
    Monet lääkkeet ja lääketieteelliset toimenpiteet mahdollistavat normaalin elämän ilman muuta hoitoa kuolemaanjohtavissa taudeissa (esimerkiksi insuliini diabeetikoilla tai vaikkapa umpisuolileikkaus). Sydänlääkkeillä ja erityisesti virtsaneritystä lisäävillä lääkkeillä eli diureeteilla on merkitystä paitsi elinkaaren pituuteen myös elämän laatuun. Verenpainetaudin ja rasva-aineenvaihduntatautien hoidossa lääkkeillä on huomattava kansanterveydellinen merkitys etenkin Suomessa.

    Miljardibisnes pyörii valitettavasti myös Suomessa erilaisten luontaislääkkeiden ympärillä. Puuttumatta enempää tähän ikävään tapaan rahastaa ihmisiä on syytä todeta, että yksikään tutkituista suomalaisista satavuotiaista ei ollut käyttänyt tämänkaltaisia valmisteita (jos viinan kohtuukäyttöä ei katsota luontaislääkitykseksi).

    Nautintoaineet
    Lasi viiniä sunnuntaisin tai konjakki yömyssyksi lauantaisin ei ole yleensä pahasta. Tupakanpoltto on sen sijaan aina terveydelle vahingollista. Upsalan yliopiston epidemiologian laitos arvioi säännöllisen tupakanpolton lyhentävän elinikää jopa 13 vuotta (ks. myös 2 3 4 5 6 7)! Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina, sillä jokainen savuke lyhentää elämää. Suomalaisista satavuotiaista enemmistö ei ollut käyttänyt alkoholia missään muodossa, ei nyt eikä nuorempanakaan. Muutama kohtuukäyttäjä oli elänyt näin vanhaksi. Tupakoitsijoita oli vain muutama, ja he olivat lopettaneet jo nuorena.

    Ammatti ja koulutus
    Ammatilla sinänsä on aika pieni merkitys. 185 suomalaisen satavuotiaan joukossa oli esimerkkejä luku- ja kirjoitustaidottomasta tukkijätkästä ja liukuhihnatyöntekijästä yliopiston professoriin. Se, että terveelliset elämäntavat ovat yleisempiä koulutuksen hankkineilla ja ylempiin sosiaaliluokkiin kuuluvilla ihmisillä, on dokumentoitu toistuvasti, ja tällä on toki huomattava vaikutus terveyteen, jos eri ammattiryhmien edustajia verrataan toisiinsa. Terveelliset elämäntavat ovat kuitenkin nykyään yhä enemmän henkilökohtainen ratkaisu kuin sosiaaliluokan sanelema ilmiö. On lisäksi huomattava, että dementian ehkäisyssä koulutuksella ja aktiivisella aivojen käytöllä on todettu olevan selvästi positiivinen yhteys.

    Liikunta
    Riittävä fyysinen aktiivisuus on terveellisen ruokavalion lisäksi toinen terveyden ja pitkän elämän peruspilareista. Suositukset vaihtelevat jonkin verran, mutta 45 minuuttia reipasta kävelyä tai esimerkiksi uintia viisi kertaa viikossa on hyvä perusta. Sosiaaliset tapaamiset lentopallon, golfin tai vaikka tanssin merkeissä ovat toki aivan yhtä hyviä, jos eivät parempiakin tapoja harrastaa liikuntaa. Tärkeää on paitsi määrä myös säännöllisyys.

    Riittävä lepo, aivovoimistelu ja positiivinen elämänasenne
    Kaikilla mainituilla tekijöillä on vaikutusta. Tutkitut satavuotiaat olivat aktiivista ja liikkuvaa väkeä. Fyysinen aktiivisuus on tärkeää terveydelle, mutta se on yhdistettävä riittävään lepoon. Stressi ei kauas kanna. Myös työn rytmitys on tärkeää (sunnuntai oli lepopäivä satavuotiaille). Aivot pysyvät vireinä, kun niitä käyttää säännöllisesti. Sosiaaliset suhteet, kuten kontaktit ystäviin ja sukulaisiin, ovat tärkeitä terveessä vanhenemisessa. On myös tieteellisesti todistettu, että nauru pidentää ikää.


    --------------------------------------------------------------------------------
    Artikkelin tunnus: sae39000 (039.000)
    © 2006 Kustannus Oy Duodecim
    © 2008 Kustannus Oy Duodecim • Kalevankatu 20, 00100 Helsinki • Puh: (09) 6188 51 • [email protected]"

    Äänestä

Eskimoita käytetään varsin usein esimerkkinä VHH:lla elävästä väestä.

He kuolevat keskimäärin yli kymmenen vuotta suoamalaisia aikaisemmin.

Äänestä
  • kyllä nähneeni tilastoja, joiden mukaan eskimoiden elinikä olisi tuota vielä huomattavasti alahaisempi suomalaisiin verrattuna. Viinakaan ei voi olla syynä, sillä meillä kuluu sitä jotakuinkin samaan malliin.

    Äänestä

  • Muistelen kirjoitti:

    kyllä nähneeni tilastoja, joiden mukaan eskimoiden elinikä olisi tuota vielä huomattavasti alahaisempi suomalaisiin verrattuna. Viinakaan ei voi olla syynä, sillä meillä kuluu sitä jotakuinkin samaan malliin.

    nälkään. Alkoholia he eivät tuntenneet ennen länsimaiseen kultuuriin tutustumista koska heillä ei ollut aineita sen valmistukseen.

    Äänestä

  • kuolivat usein kirjoitti:

    nälkään. Alkoholia he eivät tuntenneet ennen länsimaiseen kultuuriin tutustumista koska heillä ei ollut aineita sen valmistukseen.

    siis nyt pyyhkiytyneet maailmankartalta?

    Äänestä

  • mitkähän taudit puuttuvat inuiiteilta ja muilta alkuperäiskansoilta jotka eivät harjoita maanviljelyä vaan elävät metsästäen, keräillen, kalastaen? Mahdatkohan arvata?

    Äänestä

Länsimaisten kulttuurien ja alkuperäiskansojen elinikää ei oikein hyvällä tahdollakaan voi verrata pelkästään ruokavalion pohjalta. Muita asiaan vaikuttavia tekijöitä on paljon. Heti tulee mieleen terveyskeskus/sairaalaverkostot ml. synnytyssairaalat, rokotukset, puhdas vesi, lääkkeet, matalampi sivistystaso, mahdollisesti kausittain huono ruoan saatavuus, ympäristön vaarat (suuria petoeläimiä?), heimotaistelut jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Aina silloin tällöin mietin millaisella ruokavaliolla ovat olleet maailman pitkäikäisimmät ihmiset. Uskon, että ruokavaliolla on tosi suurikin merkitys, kuin tietysti myös muilla elämäntavoilla. Löytyisikö heistä jotain faktaa.

Itse kannatan vhh-dieettiä, vaikkakaan en itse sellaisella enää varsinaisesti ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu