Olen 26-vuotias samoin kihlattuni. Olimme kihloissa ja asuimme yhdessä 3,5 vuotta. Ikuista rakkautta ja yhdessäoloa oli vannottu viimeiseen asti puolin ja toisin. Elämä oli tietysti muuttunut arkiseksi viimeisen vuoden sisällä, miehen suvussa on rankkaa alkoholismia, mutta vuokseni hän yritti rajoitaa. Ei juonut usein, mutta kun joi joi niinettä sammui. Ei osannut juoda kohtuullisesti.
Tavatessamme en tiennyt, vasta kun yhteen muutettuamme, että kihlattuni raha ja luotto asiat olivat aivan kaameassa kunnossa. Ajattelin että kyllä siitä selvitään, alkujärkytyksen jällkeen. Hetken tunsin itseni huijatuksi. Kolme vuotta taistelin ja panin itseni likoon 101% jotta taloutemme tulisi kuntoon. Saimme sen kuntoon. Yritin opettaa miestä juomaan kohtuullisesti, ostin merkkivaatteita, tein ruokaa, siivosin ja välillä kiukuttelin että mies vcoisi myös siivota joskus jakyllä hän siivosikin, muttei pyytämättä. Rakastin häntä valtavasti ja hän oli ensimmäinen kehen luotin vihdoi. Ja ennen kaikkea, hän oli paras ystäväni, pystyimme puhumaan kaikesta. Hän oli lämmin ja osasi puhua minulle aina oikein, tiesi mitä tarvisin ja osasi tyydyttää tarpeeni. Sukulaiset molemmilta puolilta odottivat vauvoja. Itse ajattelimme ettei vielä tuntunut tarpeeksi aikuiselta.
Kihlattuni teki musiikkia ja se olikin ainoa suuri riidan aihe, sitäkään en tiennyt tavatessamme, en olisi halunnut muusikkoa. Riitaa tuli yleensä juuri noista "musahommista" koska tunsin joskus että aika ei riitä itselleni. Molemmat teimme raskasta työtä, itse pitkiä päiviä, joten aikaa ei paljoa ollut saati voimia. Ystävät autoomattisesti jäivät.
Kaikki alkoi luisua alamäkeen, kun mieheni alkoi tekemään yövuoroa ja itse tein aamuvuoroa. Emme siis nukkuneet enää vierekkäin. Kun tulin töistä kotiin, mieheni nukkui. Itse olin aivan puhki, käytyäni kotimatkalla kaupassa. Ja toisinaan raivostutti keitellä "aamukahvia" kun itse oli aivan töttöröö. Ja hoitaa vielä kotia sen jälkeen kun herään päivittäin töihin puoli kuudelta ja olen kotona puoli viisi.
Sanoin miehelleni että mielestäni olimme etääntyneet hänen yövuoronsa johdosta, hän vetosi rahaan. Aikaisemmin hän siis teki myös aamua. Meni pari kuukautta, mies alkoi vaikuttaa elämänhaluttomalta. Meni kuukausi ja sanoin etten jaksa tätä, emme nähneet tai tehneet enää mitään yksinkertaisesti siksi että päivärytmimme olivat käänteiset.
Meni ehkä vielä kuukausi ja mieheni alkoi vaikuttaa lähes masentuneelta, meni suihkuun vasta juuri ennen töihin lähtöä, saattoi nukkua 19.00 asti koska hänellä oli myös migreenejä (hänellä oikeasti oli kausittain, joka vuosi)näimme toisiamme pari tuntia.
Meni varmaan taas kuukausi ja mieheni ilmoitti että he alkavat naispuolisen työkaverin kanssa menemään vuoron perään toistensa kyydissä töihin, tämä oli naisen ehdotus. säästää kuulemma bensoissa.
Säästyi varmaan bensoja, mutta maksoin mielestäni aika kovan hinnan noista säästetyistä litroista. Kaksi viikkoa etennpäin niin tuo itseäni lihavampi, rumempi ja suttuinen varastossa työskentelevä kiiltävä naamainen nainen iski mieheni.
Kerrottakoon vielä että tuo nainen tapaili ensin yhteistä ystäväämme ja siksi näinkin hänet baarissa, kun hän tuli ystävämme deitiksi.Ytämä ystävä oli siis samalta työpaikalta kuin mieheni ja nainen. Nainen tiesi varsin hyvin että olimme kihloissa, näki meidät pussailemassa rappusilla ja halailemassa koti pihallamme tullessaan hakemaan miestäni töihin.
Tuo vapaa mies ei sitten kelvannut vaan hän halusi varatun, minun kihlattuni. En edes ymmärrä miten kukaan häntä haluaisi. Itse jos olisin mies, en koskisi pitkällä tikullakaan. Tuo nainen ei koskaan esittäytynyt minulle, ei puhunut minulle.
Kävimme baareissa aina yhdessä. ensimmäisen kerran kun mies lähti parille pelaamaan bilistä. Toi hän kotiin neljän aikaan aamusta tuon työkaverinsa. Humalatila oli sellainen että hän sammui samantien tultuaan ovesta sisälle. Nainen istui kännissä sohvalla ja minä huusin mitä helvettiä tuo täällä tekee. Nainen istui varmaan vartin meillä, kännissä kuin käki ja ystävämme piti hänelle seuraa. Kihlattuni makasi sammuneena.
Valvoin koko yön, yritin herättää miestä ja saada vastauksia, turhaan. Sammunut ja tajuton. Menin töihin valvoneena ja muutaman tunnin päästä jouduin lähtemään sillä en nähnyt eteeni ja meinasin oksentaa. Kun tulin kotiin mies oli häipynyt. Soitin monta kertaa, ei vastannut. Soitti kuitenkin takaisin ja ihmetteli että olin kotona. Sanoi tulevansa välittömästi, kertoi ajelleensa aympäriinsä.
Mitään järkevääkeskustelusta ei tullut, itse olin niin sekaisin ja väsynyt ja ymmälläni. Ainoat asiat mitä selvisi olivat, että mies halusi alkaa seurustelemaan tuon naisen kanssa. Suhteemme oli kuulemma niin arkinen. Ja hänellä oli kuulemma yhteistä tuon naisen kanssa se että tämä tykkäsi myös juoda. itse en juo kännejä koskaan. En ole mikään nörtti enkä hiiri, en vain pysty juomaan sillä isäni oli alkoholisti ja kärsin koko lapsuuteni siitä.
Eli mieheni vaihtoi lennosta tuohon kaikin puolin karseampaan naiseen koska meillä oli arkista ja tuo toinen nainen joi???
Muutin kuukauden sisällä pois yhteisestä asunnostamme, enkä vieläkään ole jutellut kihlattuni kanssa. Jos yritin ottaa asian puheeksi, hän sanoi ettei jaksa jauhaa???Hän muuttui yhtäkkiä aivan totaalisesti eri ihnmiseksi, ihan kuin en tuntisi häntä enää ollenkaan. Kaikki kaverimme ovat luulleet tätä vitsiksi kuullessaan tarinan. Kaikki luulivat että olisimme lopun elämää yhdessä, minä mukaan lukien. Kukaan kavereistamme ei olisi uskonut kihlattuni koskaan tekevän tällaista. Tosiaan kihlattuni sanoi että tämä tuli hänelle yhtä suurena yllätyksenä kuin minullekkin ja että hän ei ollut suunnitellut tätä!?
En ymmärrä yhtään mitä tapahtui ja miksi.Yritän olla vahva ja ajattelematta asiaa, mutta olen huomannut että se on mahdotonta. väkisinkin huomaan välillä tuijottavani tyhjyyteen ja arvuutellassani mikä meni vikaan ja miksi? olinko minä syypää tähän? rakastiko hän koskaan minua oikeasti?miten ihminen voi muuttua yhtäkkiä kylmäveriseksi psykopaatiksi?Jos saisin vastuksia olisi helpompi jatkaa eteenpäin, muuten tämä tuntuu lähes mahdottomalta. En osaa pyyhkäistä olkani yli koko hommaa, kyseessä oli kuitenkin oikea suhde ja yhteinen elämä kaikkine karuine ja mahtavine kokemuksineen ja se kaikki mitätöityi aivan yllättäen.
Itselläni on myös mies ketä tapailen nyt, kohtelen häntä huonosti ja vertaan kaikessa kihlattuuni. Eikä hän ole mitään verrattuna kihlattuuni, hän ei koskaan voisi korvata häntä. Kohtelen häntä huonosti. Rakastan yhä kihlattuani vaikka en tiedä haluaisinko häntä takaisin. Sen tiedän että hän ei halua minua. Haluaisinko ehkä kuulla että hän haluiasi minut?
Olen aivan murtunut sisältä, suren sitä että en enää ole sama ihminen, en enää koskaa pysty panostamaan toiseen ihmiseen kuten ennen enkä rakastamaan ketään yhtä paljon.
Toivoisin saavani näkemyksiä tarinaani, sillä itse olen soke atilanteeseeni. Ulkopuolisen on varmasti helpompi kertoa minullemistä tässä kaikessa oli kyse ja miten eteenpäin?
Kiitos tuhannesti jos jaksoit lukea tämän tarinan ja haluan muistuttaa. Teot joita elämässämme teemme, palautuvat meille kaksin kolminkertaisina, niin hyvässä kuin pahassakin:)
Tavatessamme en tiennyt, vasta kun yhteen muutettuamme, että kihlattuni raha ja luotto asiat olivat aivan kaameassa kunnossa. Ajattelin että kyllä siitä selvitään, alkujärkytyksen jällkeen. Hetken tunsin itseni huijatuksi. Kolme vuotta taistelin ja panin itseni likoon 101% jotta taloutemme tulisi kuntoon. Saimme sen kuntoon. Yritin opettaa miestä juomaan kohtuullisesti, ostin merkkivaatteita, tein ruokaa, siivosin ja välillä kiukuttelin että mies vcoisi myös siivota joskus jakyllä hän siivosikin, muttei pyytämättä. Rakastin häntä valtavasti ja hän oli ensimmäinen kehen luotin vihdoi. Ja ennen kaikkea, hän oli paras ystäväni, pystyimme puhumaan kaikesta. Hän oli lämmin ja osasi puhua minulle aina oikein, tiesi mitä tarvisin ja osasi tyydyttää tarpeeni. Sukulaiset molemmilta puolilta odottivat vauvoja. Itse ajattelimme ettei vielä tuntunut tarpeeksi aikuiselta.
Kihlattuni teki musiikkia ja se olikin ainoa suuri riidan aihe, sitäkään en tiennyt tavatessamme, en olisi halunnut muusikkoa. Riitaa tuli yleensä juuri noista "musahommista" koska tunsin joskus että aika ei riitä itselleni. Molemmat teimme raskasta työtä, itse pitkiä päiviä, joten aikaa ei paljoa ollut saati voimia. Ystävät autoomattisesti jäivät.
Kaikki alkoi luisua alamäkeen, kun mieheni alkoi tekemään yövuoroa ja itse tein aamuvuoroa. Emme siis nukkuneet enää vierekkäin. Kun tulin töistä kotiin, mieheni nukkui. Itse olin aivan puhki, käytyäni kotimatkalla kaupassa. Ja toisinaan raivostutti keitellä "aamukahvia" kun itse oli aivan töttöröö. Ja hoitaa vielä kotia sen jälkeen kun herään päivittäin töihin puoli kuudelta ja olen kotona puoli viisi.
Sanoin miehelleni että mielestäni olimme etääntyneet hänen yövuoronsa johdosta, hän vetosi rahaan. Aikaisemmin hän siis teki myös aamua. Meni pari kuukautta, mies alkoi vaikuttaa elämänhaluttomalta. Meni kuukausi ja sanoin etten jaksa tätä, emme nähneet tai tehneet enää mitään yksinkertaisesti siksi että päivärytmimme olivat käänteiset.
Meni ehkä vielä kuukausi ja mieheni alkoi vaikuttaa lähes masentuneelta, meni suihkuun vasta juuri ennen töihin lähtöä, saattoi nukkua 19.00 asti koska hänellä oli myös migreenejä (hänellä oikeasti oli kausittain, joka vuosi)näimme toisiamme pari tuntia.
Meni varmaan taas kuukausi ja mieheni ilmoitti että he alkavat naispuolisen työkaverin kanssa menemään vuoron perään toistensa kyydissä töihin, tämä oli naisen ehdotus. säästää kuulemma bensoissa.
Säästyi varmaan bensoja, mutta maksoin mielestäni aika kovan hinnan noista säästetyistä litroista. Kaksi viikkoa etennpäin niin tuo itseäni lihavampi, rumempi ja suttuinen varastossa työskentelevä kiiltävä naamainen nainen iski mieheni.
Kerrottakoon vielä että tuo nainen tapaili ensin yhteistä ystäväämme ja siksi näinkin hänet baarissa, kun hän tuli ystävämme deitiksi.Ytämä ystävä oli siis samalta työpaikalta kuin mieheni ja nainen. Nainen tiesi varsin hyvin että olimme kihloissa, näki meidät pussailemassa rappusilla ja halailemassa koti pihallamme tullessaan hakemaan miestäni töihin.
Tuo vapaa mies ei sitten kelvannut vaan hän halusi varatun, minun kihlattuni. En edes ymmärrä miten kukaan häntä haluaisi. Itse jos olisin mies, en koskisi pitkällä tikullakaan. Tuo nainen ei koskaan esittäytynyt minulle, ei puhunut minulle.
Kävimme baareissa aina yhdessä. ensimmäisen kerran kun mies lähti parille pelaamaan bilistä. Toi hän kotiin neljän aikaan aamusta tuon työkaverinsa. Humalatila oli sellainen että hän sammui samantien tultuaan ovesta sisälle. Nainen istui kännissä sohvalla ja minä huusin mitä helvettiä tuo täällä tekee. Nainen istui varmaan vartin meillä, kännissä kuin käki ja ystävämme piti hänelle seuraa. Kihlattuni makasi sammuneena.
Valvoin koko yön, yritin herättää miestä ja saada vastauksia, turhaan. Sammunut ja tajuton. Menin töihin valvoneena ja muutaman tunnin päästä jouduin lähtemään sillä en nähnyt eteeni ja meinasin oksentaa. Kun tulin kotiin mies oli häipynyt. Soitin monta kertaa, ei vastannut. Soitti kuitenkin takaisin ja ihmetteli että olin kotona. Sanoi tulevansa välittömästi, kertoi ajelleensa aympäriinsä.
Mitään järkevääkeskustelusta ei tullut, itse olin niin sekaisin ja väsynyt ja ymmälläni. Ainoat asiat mitä selvisi olivat, että mies halusi alkaa seurustelemaan tuon naisen kanssa. Suhteemme oli kuulemma niin arkinen. Ja hänellä oli kuulemma yhteistä tuon naisen kanssa se että tämä tykkäsi myös juoda. itse en juo kännejä koskaan. En ole mikään nörtti enkä hiiri, en vain pysty juomaan sillä isäni oli alkoholisti ja kärsin koko lapsuuteni siitä.
Eli mieheni vaihtoi lennosta tuohon kaikin puolin karseampaan naiseen koska meillä oli arkista ja tuo toinen nainen joi???
Muutin kuukauden sisällä pois yhteisestä asunnostamme, enkä vieläkään ole jutellut kihlattuni kanssa. Jos yritin ottaa asian puheeksi, hän sanoi ettei jaksa jauhaa???Hän muuttui yhtäkkiä aivan totaalisesti eri ihnmiseksi, ihan kuin en tuntisi häntä enää ollenkaan. Kaikki kaverimme ovat luulleet tätä vitsiksi kuullessaan tarinan. Kaikki luulivat että olisimme lopun elämää yhdessä, minä mukaan lukien. Kukaan kavereistamme ei olisi uskonut kihlattuni koskaan tekevän tällaista. Tosiaan kihlattuni sanoi että tämä tuli hänelle yhtä suurena yllätyksenä kuin minullekkin ja että hän ei ollut suunnitellut tätä!?
En ymmärrä yhtään mitä tapahtui ja miksi.Yritän olla vahva ja ajattelematta asiaa, mutta olen huomannut että se on mahdotonta. väkisinkin huomaan välillä tuijottavani tyhjyyteen ja arvuutellassani mikä meni vikaan ja miksi? olinko minä syypää tähän? rakastiko hän koskaan minua oikeasti?miten ihminen voi muuttua yhtäkkiä kylmäveriseksi psykopaatiksi?Jos saisin vastuksia olisi helpompi jatkaa eteenpäin, muuten tämä tuntuu lähes mahdottomalta. En osaa pyyhkäistä olkani yli koko hommaa, kyseessä oli kuitenkin oikea suhde ja yhteinen elämä kaikkine karuine ja mahtavine kokemuksineen ja se kaikki mitätöityi aivan yllättäen.
Itselläni on myös mies ketä tapailen nyt, kohtelen häntä huonosti ja vertaan kaikessa kihlattuuni. Eikä hän ole mitään verrattuna kihlattuuni, hän ei koskaan voisi korvata häntä. Kohtelen häntä huonosti. Rakastan yhä kihlattuani vaikka en tiedä haluaisinko häntä takaisin. Sen tiedän että hän ei halua minua. Haluaisinko ehkä kuulla että hän haluiasi minut?
Olen aivan murtunut sisältä, suren sitä että en enää ole sama ihminen, en enää koskaa pysty panostamaan toiseen ihmiseen kuten ennen enkä rakastamaan ketään yhtä paljon.
Toivoisin saavani näkemyksiä tarinaani, sillä itse olen soke atilanteeseeni. Ulkopuolisen on varmasti helpompi kertoa minullemistä tässä kaikessa oli kyse ja miten eteenpäin?
Kiitos tuhannesti jos jaksoit lukea tämän tarinan ja haluan muistuttaa. Teot joita elämässämme teemme, palautuvat meille kaksin kolminkertaisina, niin hyvässä kuin pahassakin:)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ajattelepa tältä kannalta: miehesi ottaa mieluummin tämän toisen, ei ulkonäön, ei luonteen, tms. takia - vaan alkoholin. Jos miehesi tosiaan haluaa valita tämän naisen siksi että juominen yhdistää heitä, niin anna mennä! Kuulostaa siltä että miehesi on luisumassa alkoholismiin ja kumppani, joka hyväksyy juomisen ja juo itsekin, on silloin varmasti mieluinen. Kerrot että olet itse kasvanut alkoholistiperheessä etkä siksi juo. Haluaisitko kuitenkin tuleville lapsillesi myös lasisen lapsuuden, mikä olisi varsin mahdollista tämän miehen kanssa? Et varmaankaan. Suhteessanne on ollut paljon hyvää ja rakkautta, mutta kokemuksestasi tiedät varmaan itsekin että toisten kohdalla Kuningas Alkoholi on vahvempi käskyttäjä kuin mikään muu, siinä eivät merkitse parisuhde, perhe, koti, työpaikka tai omat lapset yhtään mitään... Toivon siis että löydät raittiin/kohtuukäyttävän miehen rinnallesi!
Halusin kertoa vielä, kun viimeisen kerran kävin hakemassa tavaroita yhteisestä kodistamme, kihlattuni oli silloin töissä ja tiesin sen mennessäni. Hänen patjansa vieressä oli punainen pitkä rasia ja iso säkki irtokarkkeja. Ihmettelin rasiaa ja oli pakko katsoa mikä se oli. Rasian sisässä oli joku viinapullo.
En voi edes sanoin kuvailla, miten pahalta se tuntui. Kävi sääliksi häntä ja itseäni. Olin huolissani miten hän pärjää, mutta en voinut kysyä, ylpeys ei antanut periksi. Lisäksi jotkin yhteiset kaverimme ovat kääntäneet hänelle tavallaan selkänsä ja puhuneet hänestä pahaa minulle, vaikka olen tehnyt selväksi etten tahdo kuulla p.....n puhumista hänestä ja ettei kenenkään tarvitse puolia valita, vaikkakin hän teki minulle pahaa, niin ei heille.
Tiedän ettei enää ole minun tehtäväni huolehtia hänestä, mutta minkäs teet kun rakastan ja välitän. Pelkään että hän vielä kuolee, kuten isänsäkin. nimittäin juodessaan hän menettää motoriikkansa TÄYSIN järjestä puhumattakaan.
Mutta voisiko tämän kaiken takana olla mikään muu selitys kuin tuo orastava alkoholismi?
Täytyy sanoa että olen todella äimistynyt suomalaisesta juoma kulttuurista, eurooppaa kierelleenä en voi vain ymmärtää mitä iloa tästä suomalaisesta juomatavasta on...Kaikki onnettomat lapsuudet ja perheväkivalta mitä tuo tapasuomessa aiheuttaa...en voi todellakaan ymmärtää...
yksi merkki alkoholismin tiellä on , että seura jossa henjkilö viihtyy alenee sosiaalisesti.
Mulla itsellä oli suhde aviossa olevaan mieheen suhde alkoi oman suhteeni loppupuolella, hän oli suurena tukena minulle,
paljon oli ihania hetkiä, hän väitti että asuvat yhdessä vain taloudellisista syistä, mut sitten en enään jaksanut tätä,
tiesin että vain kertomalla vaimolle pääsen eroon tästä miehestä,
olen ajatellut et saattaa olla yhtä raskasta huomata ystävässä narsistisia piirteitä ja alkolisti, tiedä sit olenko oikeassa.
Minusta tuntuu, ettei ex-kihlattusi alkuunkaan ansaitse sinunlaista ihmistä. Ei ainakaan osaa arvostaa pätkääkään.
On parempi, että noinkin arvelluttavat piirteet ihmisessä tulevat ilmi ennen avioliittoa kuin sen solmimisen jälkeen. Kirpaiseehan se kihlauskin purkaa mutta tulet olemaan tyytyväinen myöhemmin siitä, ettet langennut lopullisesti häneen. Viuna on viisasten juoma, mutta näköjään tyhmemmätkin sitä lappaa.
Kihlattuni sanoi viimeisimpinä kertoina kun näimme, että en ansaitse häntä. Että ansaitsen jonkun paljon paremman ja hän tietää että löydänkin sellaisen. Hänen mielestään saisin ihan kenet vain ikinä tahtoisin jo pelkän ulkonäköni puolesta, puhumattakaan luonteestani.
Itse en näe tilannetta samoin, en ole koskaan ollut kiinnostunut ensisijaisesti kumppanin ulkoisista piirteistä enkä rahasta. Olen ihminen joka vaatii vain sydäntä.
Ja loppuaikoina, kun kriisi oli päällä, eräänä yönä kun kihlattuni tuli humalassa kotiin ilmoittaakseen että menee tuon toisen naisen luo yöksi, niin naurettavalta kuin tämä kuulostaakin. hän kuiskasi korvaani "tuun rakastamaan sua aina, sä pysyt mun sydämmessä loppuelämän" ja lähti tuon naisen luokse kenen kanssa oli ollut ryyppäämässä koko illan ja jätti minut keittiöön itkemään lyyhistyneenä seinää vasten. Ja hän lähti kaiken lisäksi autolla, kännissä, ajaakseen pari sataa metriä. Itkin uudelleen kun näin tämän ikkunasta.
Tiedän että tämä kuulostaa varmasti naurettavalta teinien kauniit ja rohkealta, mutta minulle se ikävä kyllä oli täyttä totta. Ja painajaista.
Olen miettinyt että onko kihlatullani jokin ikäkriisi meneillään, itselläni ainakin on ollut,en siltikään ole pimahtanut kuten hän...?
Miehen on helppo sanoa, että sinä löydät paremman ja toivon sitä jne. Se tavallaan oikeuttaa hänen jättämisensä ja tekonsa. Tämän tapaisia lauseita olen minäkin kuullut useamman kerran.
Hän skarppasi sinun vuoksesi eikä ollut oma itsensä. Hän halusi alkoholia. Sinä vahvana ihmisenä sait hänet pysymään pystyssä aikasi, mutta et pysty kilpailemaan alkoholismin kanssa. Eikä sinun tulekaan.
Elä omaa elämääsi. Löydä itsellesi hyvä mies. Sellainen, joka rakastaa juuri sinua. Sinun ei tarvitse kantaa huolta toisesta aikuisesta. Pyri omaan tasapainoon ja tule onnelliseksi.
Mies tosiaan sanoi usein, että tykkää juoda.Tykkää siitä tilasta jossa on. Itse ihmettelin, miten siitä voi tykätä, jos ei tajua mistään mitään, eikä pysty liikkumaan eikä jälkeenpäin muista mitään?
Ja juomista seuraavana päivänä hänellä oli aina, suunnaton moraalikrapula. Sanoi itse ja myöskin osoitti käytttäytymisellään, silti tämä toistui aina. Ja tosiaan kyllä hän kovasti yrtikkin ja skarppasi. Mutta viimeiset muutama kuukausi, olivat kuin pato olisi murtunut.
En jotenkin siltikään tiedä, oliko tuo juominen tosiaan syy vaihtaa toiseen naiseen, en haluaisi uskoa niin. Mielluummin haluaisin uskoa, että hän todella rakastui tähän ällötykseen.
Tosin hän sanoi ettei halua muuttaa naisen luokse, eikä tiedä kuinka kauan haluaa naisen kanssa olla. Hän sanoi näin kun kysyin onko hän nyt tilanteeseen tyytyväinen ja että toivon totisesti että on, sillä maksoin kovan hinnan hänen onnestaan. Johon hän ärähti "älä syyllistä mua"????siinä vaiheessa teki mieli läväyttää päin naamaa. Ihankuin viimeinenkin järjen hiven olisi hävinnyt päästä. Otan asian puheeksi ensimmäisen kerran, mielestäni se ei ole syyllistämistä.
Haluaisin mielipiteen siitä, että olisiko tästä tapahtuneesta hyvä puhua, jotta pääsisin yli ja tietäisin totuuden, karunkin totuuden, kuulisin mielelläni. Vai voiko tällaisesta selvitä hautaamalla kaiken sisäänsä?