Onko tämä miehen logiikkaa....?
Nuorena nauratti oravan hauskat leikit pihakuusessa ja lintulaudalla. Mummun leipoma pulla oli maaliman parasta ja vaarin jutut ihmeellisiä. Sitten täytin neljätoista ja kuvaan astui ”kiima”, siinä tohinassa unohtuivat mummo ja vaari, eikä oravakaan ollut enää hauska.
Pakonomainen ”kiima” oli aina päällimmäisenä, piti saada tumma, vaaleaa, laihaa, lihavaa ”kiimaa” ja sitten unohtaa. Kuvaan tuli sitten työ ja raha, parempaa palkkaa, nopeampi auto, suurempi vene ja tarjolla oli laatu ”kiimaa”. Oli jakkupuku ”kiimaa”, iltapuku ”kiimaa” ja seurapiiri ”kiimaa”. Mummu ja vaari olivat unhoittuneet mökkiinsä ja oravaa en erottanut enää rotasta.
Hämärästi muistan mummun ja vaarin hautajaiset vuosien varrelta, myös pihakuusen kaataminen on jo hämärtyvä muistikuva. Mutta ”kiima” vain jäyti, tuoden mukanaan avioliitto ”kiiman”, kerta viikkoon ”kiiman”, pakko ”kiiman” ja lopuksi satunnaisen ”kiiman”. Vuosia jatkunut satunnaisen pakko ”kiiman” jälkeen tuli seikkailu ”kiima” ja avioero.
Vuosikymmeniä on kulunut, mutta ”kiima” ei ole hellittänyt. On tullut ehkä hallittavampaan muotoon ja aikaa on ajatella syitä sekä seurauksia. Oravan olen taas oppinut tunnistamaan, sekä nauttimaan hyvästä pullasta. Naisessa arvostan enemmän älyä ja persoonaa, kuin minkälainen ”kiima” hänellä on.
Nuorena nauratti oravan hauskat leikit pihakuusessa ja lintulaudalla. Mummun leipoma pulla oli maaliman parasta ja vaarin jutut ihmeellisiä. Sitten täytin neljätoista ja kuvaan astui ”kiima”, siinä tohinassa unohtuivat mummo ja vaari, eikä oravakaan ollut enää hauska.
Pakonomainen ”kiima” oli aina päällimmäisenä, piti saada tumma, vaaleaa, laihaa, lihavaa ”kiimaa” ja sitten unohtaa. Kuvaan tuli sitten työ ja raha, parempaa palkkaa, nopeampi auto, suurempi vene ja tarjolla oli laatu ”kiimaa”. Oli jakkupuku ”kiimaa”, iltapuku ”kiimaa” ja seurapiiri ”kiimaa”. Mummu ja vaari olivat unhoittuneet mökkiinsä ja oravaa en erottanut enää rotasta.
Hämärästi muistan mummun ja vaarin hautajaiset vuosien varrelta, myös pihakuusen kaataminen on jo hämärtyvä muistikuva. Mutta ”kiima” vain jäyti, tuoden mukanaan avioliitto ”kiiman”, kerta viikkoon ”kiiman”, pakko ”kiiman” ja lopuksi satunnaisen ”kiiman”. Vuosia jatkunut satunnaisen pakko ”kiiman” jälkeen tuli seikkailu ”kiima” ja avioero.
Vuosikymmeniä on kulunut, mutta ”kiima” ei ole hellittänyt. On tullut ehkä hallittavampaan muotoon ja aikaa on ajatella syitä sekä seurauksia. Oravan olen taas oppinut tunnistamaan, sekä nauttimaan hyvästä pullasta. Naisessa arvostan enemmän älyä ja persoonaa, kuin minkälainen ”kiima” hänellä on.
Vastaukset 7
Vanhimmat
murrosikäisen kiimatasolle.
Ois kohtuuttoman kova kohtalo elää koko elämänsä jatkuvassa panetuksessa.
tuo on miehen logiikkaa - not.
Kyllähän sitä voi olla koko elämänsä kiimassa (mikä tässä sanassa kaihertaa oikein) tai vastaavassa. Eri asia, miten sen antaa vaikuttaa arkipäiviinsä ja viikonloppuihin.
Jaa-a. Minua oravat naurattavat vieläkin. Pakko pysähtyä kun sellaisen bongaa. Ei oo autoa, pukua käytän pakosta ja soutuvene olisi kätsy. Kai mää oon hoitanut kiimani omatoimisesti tarpeeksi hyvin pois häiritsemästä elämää.
elikkä henkistä kasvua on tapahtunut :)Se kannattaa.
Niin....tämä tarina on täysin fiktiivinen, mutta tiivistelty ja väritetty (orava)äijien jutuista. Lähteenä olen käyttänyt, työpaikan, kahviloiden ja raflojen keskustelu foorumeja. Jutusteluun ovat osallistuneet, niin johtajat, "kaupparatsu", kuin myös duunarit.
kirjailijaksi?