Mietin asiaa, onko teillä

jo kokemuksia???

Niin mietin sellaista, että kun kaikki puhuvat, että pitkässä avioliitossa tulee joskus aikoja, että puoliso voi ihastua johonki toiseen.
Tuleeko sitä kaikissa avioliitoissa ihastumista joskus toisiin? voi olla teistä tyhmä kysymys mutta asisaa olen kovasti pohtinut.
Onko jokin biologinen tarve katella muita eikä oma kumppani kelpaa siihen katteluun??
Haluisin tosiaan ASIALLISIA mielipiteitä eikä mitään irvailuja tyhmästä kysymyksestäni.

264

80382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta oma kokemus on

      Emme ole avioon ehtineet mutta yhteistä taivalta on takana seitsemän vuotta. Ihastuin toiseen. Muutaman viikon se ärsytti ja vaivasi itseäni, ja sitten meni ohi. En vastapuolelle asiasta mitään maininnut. Ihastumisen kohdetta kun ei voi valita, mutta sen voi mitä asialle tekee.

      En tiedä tuleeko "kaikille" sellaista, mutta ei se mitenkään epänormaalia ole tai oire huonosta suhteesta.

      • Vastaa.

        Niin me ollaan oltu 8vuotta yhdessä joista 4vuotta naimisissa. Ei ainakaan omalla kohdalla ole mitään toisiin ihastumista tullu vaik ihan vetävä pakkaus olenkin :) ...puhuin tästä ihan mielenkiinnon vuoksi mieheni kans ja hän sanoi ettei ole myöskään kenenkää ollu ihastunu.
        Mut en sitten tiedä. Asia vain kiinnostaa miten muilla?

      • -e.-w
        Vastaa. kirjoitti:

        "Ei ainakaan omalla kohdalla ole mitään toisiin ihastumista tullu vaik ihan vetävä pakkaus olenkin :)"

        Ei kai sinun vetovoimallasi pitäisi olla mitään tekemistä sinun omien ihastumisen tunteidesi kanssa?

        Olen sitä mieltä, että pitkässä suhteessa tapahtuu jos jonkinlaista ihastumista useita kertoja. Ne tunteet kestävät jonkin aikaa ja menevät sitten ohi.

        En usko miehesi kertoneen totuutta, mutta toisaalta, miksi aiheuttaa toiselle turhaa huolta? En minäkään raportoisi kumppanilleni ihastumisistani, sikäli kun en toimi niiden tunteiden pohjalta. Tällaisia asioita on aivan turha miettiä. Juuri tätä varten parisuhteen yksi peruspilareista on luottamus. Maailma on täynnä houkutuksia, mutta ei koko ajan voi murehtia sitä, miten oma kumppani kokee ne houkutukset jne.

      • VEissi
        -e.-w kirjoitti:

        Millä se onnellisuus mitataan ? ja kuka sen mittaa !

      • aviossa ollaan vieläkin

        olen sitä mieltä,että aviossakin voi ihastua.olemme mieheni kanssa ihastuneen monesti,mutta me ollaan puhuttu asia selväksi.aviossa olemme olleet aviossa 36 vuotta,eroa emme ole harkinneet ollenkaan.meillä kaikki toimii hyvin ja rakkaus kukoistaa.

      • ...

        sano et on ihastunu johonki toiseen / pettänyt.
        tottakai jokainen pettää minkä kerkiää ja ihastuu ja niin edelleen, mut ei koskaan puheissa.

        tämä on fakta, ei muuta.

      • valehtelet

        Olet ihastunut minuun ja minä sinua vetänyt pakkaus.
        Miehesi sen sijaan leikki aropupua vieraan pakkauksen ympärillä.

        Ja koska olet vetävä pakkaus niin siki juuri sinä ihastut kaikiin jotka sinua vetävät ja joita itse vedät ja sinähän vedät ihan lonkalta, olethan vetävä paketti kun pukkikin sua kepitti.

      • kelpaa
        Vastaa. kirjoitti:

        Niin me ollaan oltu 8vuotta yhdessä joista 4vuotta naimisissa. Ei ainakaan omalla kohdalla ole mitään toisiin ihastumista tullu vaik ihan vetävä pakkaus olenkin :) ...puhuin tästä ihan mielenkiinnon vuoksi mieheni kans ja hän sanoi ettei ole myöskään kenenkää ollu ihastunu.
        Mut en sitten tiedä. Asia vain kiinnostaa miten muilla?

        kymmeniä vuosia avioliitossa olleena,en ole kertaakaan ihastunut toiseen,kaikki se minkä tarvitsen on tuossa omassa puolisossa.Kylläkin suuttunut monesti ,ja monta riitaa takana.Kun hyväksyy sen tosiasian että virheetöntä elämänkumppania ei ole.Sitä oppii hyväksymään ne huonotpuolet mitä vuosien kuluessa toisesta löytyy.
        Myös katson että rakentava riita lujittaa liittoa.Myös pitää muistaa kiittää toista,sehän on meistä niin mahdottoman vaikeaa.hyvä ohje on myös .elä ja anna toisenkin elää.
        kyllä varmaan toisen väheksyminen,ja luottamuksen katoaminen on sellaisia kohtia että rupeaa katselemaan ympärilleen ja kyselemään itseltään,että tätäkö tämä on.jokainen ihminen tarvitsee huomiota.ei timantteja eikä luxus lomaa,vaan sitä arjen yhdessä vetämistä.uskon kuitenkin että hyvin moni ihastuu .se on kuitenkin ennalta ehkäistävä,joskus se on myöhäistä.hyvä että keskustellaan kaikista asioista.olisikin hyvää pitää joka kuukausi tuumaustalkoot vaikka saunan lauteilla,silloin pitää kestää kun totuus itsestä ,kuin myös kaverista

      • meidän mittari
        VEissi kirjoitti:

        Millä se onnellisuus mitataan ? ja kuka sen mittaa !

        jos minun on hyvä olla ,niin olen onnellinen.tottakai sen mittaa jokainen oman onnellisuuden itse.
        hyvä olo on ihana tunne .nykyaikaiset ihmiset elävät vain niin kiirrellistä ja oravanpyörä juoksua etteivä ennätä kuntelemaan itseään.hiljaisuus ja yksinäisyys ovat uskomaton tila jossa voi kunnella itseään.kokeilehan !

      • naimisissa
        -e.-w kirjoitti:

        "Ei ainakaan omalla kohdalla ole mitään toisiin ihastumista tullu vaik ihan vetävä pakkaus olenkin :)"

        Ei kai sinun vetovoimallasi pitäisi olla mitään tekemistä sinun omien ihastumisen tunteidesi kanssa?

        Olen sitä mieltä, että pitkässä suhteessa tapahtuu jos jonkinlaista ihastumista useita kertoja. Ne tunteet kestävät jonkin aikaa ja menevät sitten ohi.

        En usko miehesi kertoneen totuutta, mutta toisaalta, miksi aiheuttaa toiselle turhaa huolta? En minäkään raportoisi kumppanilleni ihastumisistani, sikäli kun en toimi niiden tunteiden pohjalta. Tällaisia asioita on aivan turha miettiä. Juuri tätä varten parisuhteen yksi peruspilareista on luottamus. Maailma on täynnä houkutuksia, mutta ei koko ajan voi murehtia sitä, miten oma kumppani kokee ne houkutukset jne.

        Kyllä ihastumisia voi tapahtua. Minulla on ollut useitakin, mutta ne menevät aina ajan mittaan ohi.

      • Uskollinen ikuisesti
        -e.-w kirjoitti:

        "Ei ainakaan omalla kohdalla ole mitään toisiin ihastumista tullu vaik ihan vetävä pakkaus olenkin :)"

        Ei kai sinun vetovoimallasi pitäisi olla mitään tekemistä sinun omien ihastumisen tunteidesi kanssa?

        Olen sitä mieltä, että pitkässä suhteessa tapahtuu jos jonkinlaista ihastumista useita kertoja. Ne tunteet kestävät jonkin aikaa ja menevät sitten ohi.

        En usko miehesi kertoneen totuutta, mutta toisaalta, miksi aiheuttaa toiselle turhaa huolta? En minäkään raportoisi kumppanilleni ihastumisistani, sikäli kun en toimi niiden tunteiden pohjalta. Tällaisia asioita on aivan turha miettiä. Juuri tätä varten parisuhteen yksi peruspilareista on luottamus. Maailma on täynnä houkutuksia, mutta ei koko ajan voi murehtia sitä, miten oma kumppani kokee ne houkutukset jne.

        voi kasvattaa maailmalla mutta "lounaalle" mennä kotiin. :)

      • dkkösd
        aviossa ollaan vieläkin kirjoitti:

        olen sitä mieltä,että aviossakin voi ihastua.olemme mieheni kanssa ihastuneen monesti,mutta me ollaan puhuttu asia selväksi.aviossa olemme olleet aviossa 36 vuotta,eroa emme ole harkinneet ollenkaan.meillä kaikki toimii hyvin ja rakkaus kukoistaa.

        Voi ihastua ja se on normaaliakin pitkissä parisuhteissa, nainen/mies voi ihastua mut ei sen enempää...Se tuli ja meni, ja monia ihastuksia tulee elämänvarrrelle, ja hyvä itsetuntoinen mies ei siitä moksiskaan ollaan keskusteltu näistä asioista...15v yhdessä ja elämä kukoistaa yhä enemmän yhteisenä taipaleena jne...Ja toivon kaikkea sitä muillekkin, ja huumorintajua mukaan jne....Tsempataan

      • huonosti
        dkkösd kirjoitti:

        jos nyk.suhde rakoilee tms..ni kyl se väistämät katselee muita naisia/miehii.Olen nyt kyllä sinkku.

      • kim77
        Uskollinen ikuisesti kirjoitti:

        voi kasvattaa maailmalla mutta "lounaalle" mennä kotiin. :)

        olen kyllä samaa mieltä. itse 16 vuotta yhdessä olleena, joista 8 naimisissa, voin sanoa, että kyllä ihastumisia tulee, mutta siinä kohtaa tulee se "tahtominen". en anna sen mennä sen pidemmälle, ja pidän tunteet omana tietonani. aikanaan se menee ohi. syödään sitten vasta kotona. Sitoutumista se vaatii, mutta on vaivan arvoista.

      • paljon elänyt
        Vastaa. kirjoitti:

        Niin me ollaan oltu 8vuotta yhdessä joista 4vuotta naimisissa. Ei ainakaan omalla kohdalla ole mitään toisiin ihastumista tullu vaik ihan vetävä pakkaus olenkin :) ...puhuin tästä ihan mielenkiinnon vuoksi mieheni kans ja hän sanoi ettei ole myöskään kenenkää ollu ihastunu.
        Mut en sitten tiedä. Asia vain kiinnostaa miten muilla?

        Hei, mielestäni vhyään suhteeseen ei kuulu ihastuminen muihin, jos rakastaa toista ei "näe muita" vaan se oma rakas on se mielenkiinnon kohde, jos pitää haikailla toisten perään niin ei ole oikealla tunteella mukana.

      • moinen..
        paljon elänyt kirjoitti:

        Hei, mielestäni vhyään suhteeseen ei kuulu ihastuminen muihin, jos rakastaa toista ei "näe muita" vaan se oma rakas on se mielenkiinnon kohde, jos pitää haikailla toisten perään niin ei ole oikealla tunteella mukana.

        Tuo on ihan täyttä utopiaa ja puutaheinää.

        Sinun mielestäsi ihastuminen ei kuulu hyvään suhteeseen eikä kumppani näe kuin oman rakkaansa. Olet sitä mieltä siksi, että olet sisimmältäsi hyvin epävarma ja haluat selittää maailman itsellesi niin, että tuntisit olosi hieman turvallisemmaksi.

        Minusta on rehellisempää tunnustaa, että hyvän suhteen aikana voi ihastua montakin kertaa. Ei se tarkoita yhtään mitään. Hyvä suhde ei yksinkertaisesti voi perustua ikuiseen kestävään ihastukseen. Se on psykologisesti mahdotonta.

        On täysin eri asia ihastua kuin tosissaan haikailla ihastuksensa perään. Fiksu aikuinen ihminen ymmärtää tunteitaan ja pystyy asettamaan ihastuksen oikeisiin mittasuhteisiinsa. Olisihan surullista, jos aikuisen tunne-elämä olisi teinin tasolla. Ihastuminen pitää voida nähdä jännänä pikkuasiana ja luonnon tekemänä jekkuna. Jos alkaa kiistää tosiasioita, kasvattaa vain omaa ahdistustaan.

      • samaa mieltä
        kim77 kirjoitti:

        olen kyllä samaa mieltä. itse 16 vuotta yhdessä olleena, joista 8 naimisissa, voin sanoa, että kyllä ihastumisia tulee, mutta siinä kohtaa tulee se "tahtominen". en anna sen mennä sen pidemmälle, ja pidän tunteet omana tietonani. aikanaan se menee ohi. syödään sitten vasta kotona. Sitoutumista se vaatii, mutta on vaivan arvoista.

        Juuri tästä sitoutumisessa toiseen ihmiseen on kyse!

        Ihmiselämä on täynnä ohimeneviä tunteita, eikä fiksu ihminen heitä hyvää kumppania menemään siksi, että toisinaan sattuu ihastumaan johonkin tapaamaansa ihmiseen. Ihastukset tulevat ja menevät.

      • muuten...
        ... kirjoitti:

        sano et on ihastunu johonki toiseen / pettänyt.
        tottakai jokainen pettää minkä kerkiää ja ihastuu ja niin edelleen, mut ei koskaan puheissa.

        tämä on fakta, ei muuta.

        "tottakai jokainen pettää minkä kerkiää"

        Voi olla realisti tai inhorealisti, mutta tuo ei yksinkertaisesti ole totta eikä siten ole kumpaakaan. Tuo on itselleen sokeaa kyynisyyttä. Kaikki eivät petä.

      • Nax Pium ja Pam
        samaa mieltä kirjoitti:

        Juuri tästä sitoutumisessa toiseen ihmiseen on kyse!

        Ihmiselämä on täynnä ohimeneviä tunteita, eikä fiksu ihminen heitä hyvää kumppania menemään siksi, että toisinaan sattuu ihastumaan johonkin tapaamaansa ihmiseen. Ihastukset tulevat ja menevät.

        Samaa mieltä!
        Maailma on hienoja ihmisiä täynnä, mutta parisuhde vaatii tahtoa.
        Ihastuksia monilla varmasti tulee, mutta valinnan paikka tulee siinä, lähteekö viattomasta ihailusta tekoihin.
        Pitää olla tahto ja usko pysyä omansa rinnalla. Kukapa nyt hyvää vaihtaisi!!! :)

      • Rukkaseen
        meidän mittari kirjoitti:

        jos minun on hyvä olla ,niin olen onnellinen.tottakai sen mittaa jokainen oman onnellisuuden itse.
        hyvä olo on ihana tunne .nykyaikaiset ihmiset elävät vain niin kiirrellistä ja oravanpyörä juoksua etteivä ennätä kuntelemaan itseään.hiljaisuus ja yksinäisyys ovat uskomaton tila jossa voi kunnella itseään.kokeilehan !

        Siinä saa... ihastumista ei tokikaan voi eikä saakkaan estää mutta kannattaa jättää siihen...

      • Välipointtina
        kelpaa kirjoitti:

        kymmeniä vuosia avioliitossa olleena,en ole kertaakaan ihastunut toiseen,kaikki se minkä tarvitsen on tuossa omassa puolisossa.Kylläkin suuttunut monesti ,ja monta riitaa takana.Kun hyväksyy sen tosiasian että virheetöntä elämänkumppania ei ole.Sitä oppii hyväksymään ne huonotpuolet mitä vuosien kuluessa toisesta löytyy.
        Myös katson että rakentava riita lujittaa liittoa.Myös pitää muistaa kiittää toista,sehän on meistä niin mahdottoman vaikeaa.hyvä ohje on myös .elä ja anna toisenkin elää.
        kyllä varmaan toisen väheksyminen,ja luottamuksen katoaminen on sellaisia kohtia että rupeaa katselemaan ympärilleen ja kyselemään itseltään,että tätäkö tämä on.jokainen ihminen tarvitsee huomiota.ei timantteja eikä luxus lomaa,vaan sitä arjen yhdessä vetämistä.uskon kuitenkin että hyvin moni ihastuu .se on kuitenkin ennalta ehkäistävä,joskus se on myöhäistä.hyvä että keskustellaan kaikista asioista.olisikin hyvää pitää joka kuukausi tuumaustalkoot vaikka saunan lauteilla,silloin pitää kestää kun totuus itsestä ,kuin myös kaverista

        Minusta tässä nyt ei oo kyse siitä että suhde rakoilisi tms vaan ihastuminen on aina ihastumista. Minä olen onnellinen helluni kanssa mutta en kiellä ettenkö olisi ihastunut muihin miehiin. Eri asia onkin, että mitä teet sen asian kanssa. Riidat ei siis minun mielestä liity tähän mitenkään

    • Tristar

      iologiaan tosiaan jo pohjautuu se että kyllä, useimmissa pitkissä ja josisakin lyhyemmissäkin liitoissa ihastutaan puolin ja toisin muihinkin. Tämä taas sitten ei tarkoita että sille ihastumiselle pitäisi mitään tehdä :D että sen mukaan pitäisi toimia, se joiltakin unohtuu. Ihastuminen on kuin löytäisi uuden ihanan ruokalajin, se jää makuna kielenpäälle ja sitä yrittää laittaa kotonakin. Ja sitten se vain häviää ja jauhelihakastike maistuu taas parhaalta :D

      Ihastukset ovat ohimeneviä, mukavia kihinöitä joiden ei tarvitse merkitä muuta kuin että sitä on elossa ja ihminen. Ei niitä pelätä tarvitse.

      ***

      • Ihan oikein

        Olen samaa mieltä kanssasi.Olen ollut pitkään onnellisessa avioliitossa-vaan kyllä sitä-niinkuin sanoit-on ihan jopa hienoa tuntea sellaisia tunteita kuin ihastus johonkin nuorempaan naiseen esimerkiksi. Ei se tarkoita sitä, että sen naisen kanssa pitäisi esim.seksiä
        harrastaa, vaan yleensä ottaen ihan kiva tunne.Vallankin kun saa vielä "vastakaikua"-Ystäviäkin on ihan kiva olla olemassa-Vaan ei kaikki näitä asioita ymmärrä-ihminen vaan "kypsyy" ajan myötä.

      • Ihan oikein kirjoitti:

        Olisin tyytyväinen,kun löytäisin sen yhdenkin ihastuksen kohteen. Jotenkin tuntuu väärältä, kun usea työkaveri, jotka ovat naimisissa pitävät sen lisäksi "tyttöystävää", jotka tietävät tilanteen ja eikun sänkyyn ja sitten silmät sinisinä takaisin kotiin. Hyvä Suomi!

      • KYPSYY
        Ihan oikein kirjoitti:

        Olen chattäillyt n 4 vuotta suomi24:ssa - ei ole päivää, etteikö joku ukkomies esitä seksiä. Sanonkin, että pidä omasta vaimostasi huolta. Vastaus: no ku se ei ANNA. Siinäpä miettimistä. Ja minähän en ukkomiehiin sekaannu PISTE.

      • Tristar
        jörn kirjoitti:

        ei toisen suhteen pitämisestä tai pettämisestä.

        ***

      • 4000000
        KYPSYY kirjoitti:

        Olen chattäillyt n 4 vuotta suomi24:ssa - ei ole päivää, etteikö joku ukkomies esitä seksiä. Sanonkin, että pidä omasta vaimostasi huolta. Vastaus: no ku se ei ANNA. Siinäpä miettimistä. Ja minähän en ukkomiehiin sekaannu PISTE.

        ehkä kannattais kokeilla,hyvin kypsynyttä.ei sitä tiedä,vaikka sais koko maailman...

      • sinulla on.
        Tristar kirjoitti:

        ei toisen suhteen pitämisestä tai pettämisestä.

        ***

        Ihastuksia tulee ja menee.
        Siihen ei kuulu sänkyhommat aina.

        Aviossa olen ollut 39 vuotta,enkä suotta ;)

      • Victoor
        Ihan oikein kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi.Olen ollut pitkään onnellisessa avioliitossa-vaan kyllä sitä-niinkuin sanoit-on ihan jopa hienoa tuntea sellaisia tunteita kuin ihastus johonkin nuorempaan naiseen esimerkiksi. Ei se tarkoita sitä, että sen naisen kanssa pitäisi esim.seksiä
        harrastaa, vaan yleensä ottaen ihan kiva tunne.Vallankin kun saa vielä "vastakaikua"-Ystäviäkin on ihan kiva olla olemassa-Vaan ei kaikki näitä asioita ymmärrä-ihminen vaan "kypsyy" ajan myötä.

        Newmankin toimisi: monia ihastuksia vuosien varrella, mutta ei sen enempiä kuin poskisuudelmia,, niin virkeys pysyy ;) Ja uskoisin että ihastuksia tulee jokaisella joskus elämässään !!

    • mielipide..............

      Omalle kohdalleni ei ole ihastumista sattunut, avioliittoa takana tähän mennessä 24 vuotta.

      Joka päivä näen kauniita naisia, joiden katselusta ( usein jopa tuijottelusta ) nautin.
      Mutta ei niihin ihastuta...

      Ei, se oma kumppani ei todellakaan kelpaa siihen katseluun.

      • mieleen...

        Tulee mieleen, mitä esimerkiksi sinä tarkoitat ihastumisella?

        Mitä tunteellisempi ihminen, sitä varmemmin ihastuu. Minun on täysin mahdotonta kuvitella 24 vuotta ilman ihastumisia. Tai edes 24 kuukautta. 24 viikkoa saattaa sentään mennä ilmankin.

      • Rutakko49
        mieleen... kirjoitti:

        Kyllähän ihastua voi toiseen, ja kai sitä tulee katseltuakin "sillä silmällä" vieraita. Mutta ei se tarkoita toisen pettämistä. Jos liitto on kunnossa se kestää pienen ihastumisen toiseen, eikä ole tarvetta viedä sitä pidemmälle. Jos haluaa pettää toista konkreettisesti, on jotain omassa suhteessa pielessä ja olisi vakavan keskustelun paikka..missä mättää.

      • Tikku109

        No miksi se oma kumppani ei kelpaa siihen katseluun..? Taidat olla sovinisti äijä joka kuola valuen tiiraa vieraita ja nostaa oman kumppanin jalustalle, ja hänen pitää sitten olla just niinkun sinä haluat tai tulee turpiin! Ällöttäviä tollaset!!!

      • ---
        Tikku109 kirjoitti:

        No voihan se olla niin, että rakastaa omaa kumppaniaan, mutta tämä ei vaan ole sieltä kauneimmasta päästä. Ei minustakaan toisten naisten/miesten katselussa ole mitään pahaa. Se nyt on normaalia, että kadullakin katselee naisten varustuksia ja olemusta. Ei mies vaan sille mitään voi :D Oli sitten naimisissa tai suhteessa, niin kuitenkin tod. näköisesti jokainen mies katselee toisiakin naisia. Ei se meinaa mitään välttämättä. Kauniita naisia vaan on mukava katsella.

      • Katselija.
        --- kirjoitti:

        että kyllä naisetkin katselevat mielellään miehiä,
        ei sille vaan voi mitään! Se ei todellakaan ole
        pelkästään mikään miesten ominaisuus, ettei vaan
        sinunkin vaimosi...

      • Rutakko49 kirjoitti:

        Kyllähän ihastua voi toiseen, ja kai sitä tulee katseltuakin "sillä silmällä" vieraita. Mutta ei se tarkoita toisen pettämistä. Jos liitto on kunnossa se kestää pienen ihastumisen toiseen, eikä ole tarvetta viedä sitä pidemmälle. Jos haluaa pettää toista konkreettisesti, on jotain omassa suhteessa pielessä ja olisi vakavan keskustelun paikka..missä mättää.

        ..omassa suhteessa pitäis olla jotain pielessä, jos toinen haluaa lähtee pettämään? Eikös silloin siinä pettäjässä ole jotain pielessä? Luottavainen kumppani luulee kaiken olevan hyvin ja toinen salailee tuntemuksiaan ja mitä lie muuta.
        Jos se pettäjä olis reilu sille omalle kumppanille ja kertois esim ettei suhde enää nappaa, niin kumppanikin vois alkaa tehdä uusia suunnitelmia elämässään, eikä tuhlais aikaansa sellaiseen ihmiseen, joka ei oo sitä mitä antaa ymmärtää.

        Ja juu, mun mielestä voi kans ihastua, mut ei sen asian pidä antaa edetä mihinkään. Rakkaus on kuitenkin isompi jutska, kuin jokin hassu ihastus =)

      • Älli
        --- kirjoitti:

        No voihan se olla niin, että rakastaa omaa kumppaniaan, mutta tämä ei vaan ole sieltä kauneimmasta päästä. Ei minustakaan toisten naisten/miesten katselussa ole mitään pahaa. Se nyt on normaalia, että kadullakin katselee naisten varustuksia ja olemusta. Ei mies vaan sille mitään voi :D Oli sitten naimisissa tai suhteessa, niin kuitenkin tod. näköisesti jokainen mies katselee toisiakin naisia. Ei se meinaa mitään välttämättä. Kauniita naisia vaan on mukava katsella.

        Jopa oli kauniisti sanottu omasta kumppanista- ei sieltä kauneimmasta päästä...

        En ymmärrä. Oma rakas on aina, AINA kaunein, vaikkei todellisuudessa sitä olisikaan. Syvissä tunteissa ei realismilla ole sijaa ja tutkimuksetkin puoltavat sitä, että onnellisissa parisuhteissa kumppanit näkevät kymmenien vuosienkin jälkeen toisensa ruusunpunaisten linssien läpi. Taitaa sinun suhteessasi olla ennemminkin kyse vahvalla moraalilla varustetusta tuttuudesta enemmän kuin palavasta rakkaudesta.

        Tai sitten olet vain maailman epäromanttisin miehenjärkäle...

      • eio le kyse
        Älli kirjoitti:

        Pitkässä suhteessa ei koskaan ole kyse "palavasta rakkaudesta". Kai tämän pitäisi olla itsestäänselvä tosiasia jokaiselle elämää nähnelle aikuiselle ihmiselle? Hollywood-elokuvat loppuvat aina siihen, kun sankari saa sankarittarensa ja toisin päin, koska katsojien on helpompi hekumoida mielessään ensihuuman romantiikalla kuin arvostaa pitkän suhteen syvempiä arvoja.

        Edellä mainitut asiat eivät tietenkään sulje pois romantiikkaa ja tunnelmointia myöskään pitkästä suhteesta.

      • tuota asennetta
        Katselija. kirjoitti:

        että kyllä naisetkin katselevat mielellään miehiä,
        ei sille vaan voi mitään! Se ei todellakaan ole
        pelkästään mikään miesten ominaisuus, ettei vaan
        sinunkin vaimosi...

        Tässä kaksi lainausta kahdesta lähekkäin kirjoitetusta viestistä:

        "Taidat olla sovinisti äijä joka kuola valuen tiiraa vieraita ja nostaa oman kumppanin jalustalle, ja hänen pitää sitten olla just niinkun sinä haluat tai tulee turpiin! Ällöttäviä tollaset!!!"

        ja

        "kyllä naisetkin katselevat mielellään miehiä,
        ei sille vaan voi mitään! Se ei todellakaan ole
        pelkästään mikään miesten ominaisuus, ettei vaan
        sinunkin vaimosi..."

        Minun on vaikeaa hyväksyä, että joku haluaa tuottaa noin vihamielistä ja katkeraa tekstiä. Tuo ensimmäinen lainaus on niin aggressiivinen, että sen kirjoittajan täytyy olla sairaalloisen mustasukkainen omassa elämässään. Jälkimmäinen lainaus puolestaan on lievempi, mutta samaa on havaittavissa siinäkin. "... ettei vaan sinunkin vaimosi" aivan kuin kyse olisi jostain kostosta.

        Siis kyllähän mies tai nainen voi noteerata vastakkaisen sukupuolen edustajan viehätysvoiman niinkin, ettei oma kumppani edes huomaa sitä! Ei siinä ole mitään pahaa. Sairaalloisen mustasukkaisille sieluille armottoman rehellinen itsetutkiskelu olisi hyväksi. Se, että mies Aatami Arpinaama pitää jotain muuta naista kuin omaa vaimoaan viehättävänä, ei tarkoita, etteikö Aatami Arpinaama arvostaisi vaimoaan, välittäisi vaimostaan ja rakastaisi vaimoaan! Herrajestas sentään, millaiseen vihamielisyyteen alemmuudentunnot voivat ihmisen viedä.

      • Älli
        eio le kyse kirjoitti:

        Pitkässä suhteessa ei koskaan ole kyse "palavasta rakkaudesta". Kai tämän pitäisi olla itsestäänselvä tosiasia jokaiselle elämää nähnelle aikuiselle ihmiselle? Hollywood-elokuvat loppuvat aina siihen, kun sankari saa sankarittarensa ja toisin päin, koska katsojien on helpompi hekumoida mielessään ensihuuman romantiikalla kuin arvostaa pitkän suhteen syvempiä arvoja.

        Edellä mainitut asiat eivät tietenkään sulje pois romantiikkaa ja tunnelmointia myöskään pitkästä suhteesta.

        Palavalla rakkaudella en tarkoittanutkaan rakastumisen ensihuumaa. Sehän on vain aikansa kestävä kemikaaliryöppy ja siinä tapauksessa olisin puhunut rakastumisesta.
        Palava rakkaus tarkoittaa minulle sitä, että puolisot vuosienkin jälkeen jaksavat löytää toisistaan uutta, ts. ikuinen liekki, joka ruokkii itseään.

      • +´´´´

        Erehdyin, koska useimmiten palavalla rakkaudella ja intohimolla tarkoitetaan juuri sitä suhteen alkuhuumaa. Ihmiset valittelevat, kun arki tulee suhteeseen eikä huuma ole enää sama.

        Pitkässä suhteessa rakkauden juuret ovat syvemmällä ja laajemmalla maaperällä. Siksi en osaa ajatella sitä palavana rakkautena, koska kaikki mikä palaa, palaa loppuun. Kokeile vaikka sytyttämällä tulitikku. :)

      • Älli
        +´´´´ kirjoitti:

        Kunhan halusin heittäytyä vain hivenen dramaattiseksi:D!

        Romantikkona näen asian niin, että niin kauan kuin jaksaa lämmittää, niin kauan lämmittää... ;)

      • ajattelutapaasi
        Älli kirjoitti:

        Kunhan halusin heittäytyä vain hivenen dramaattiseksi:D!

        Romantikkona näen asian niin, että niin kauan kuin jaksaa lämmittää, niin kauan lämmittää... ;)

        Arvostan ajattelutapaasi. Kyse on niistä "pienistä" asioista, jotka eivät koskaan saa maailmassa riittävästi arvostusta osakseen. Toivon sinulle paljon lämpimiä lämmityksiä myös tuleviksi ajoiksi. :)

      • Älli
        ajattelutapaasi kirjoitti:

        Arvostan ajattelutapaasi. Kyse on niistä "pienistä" asioista, jotka eivät koskaan saa maailmassa riittävästi arvostusta osakseen. Toivon sinulle paljon lämpimiä lämmityksiä myös tuleviksi ajoiksi. :)

        Kiitos! Toivon sinulle samaa:)!

      • eio le kyse kirjoitti:

        Pitkässä suhteessa ei koskaan ole kyse "palavasta rakkaudesta". Kai tämän pitäisi olla itsestäänselvä tosiasia jokaiselle elämää nähnelle aikuiselle ihmiselle? Hollywood-elokuvat loppuvat aina siihen, kun sankari saa sankarittarensa ja toisin päin, koska katsojien on helpompi hekumoida mielessään ensihuuman romantiikalla kuin arvostaa pitkän suhteen syvempiä arvoja.

        Edellä mainitut asiat eivät tietenkään sulje pois romantiikkaa ja tunnelmointia myöskään pitkästä suhteesta.

        olen ollu 18v saman naisen kanssa ja työni puolesta voisin tehdä mitä vaan ja missä vaan joten kyllä rakkaudellakin on kestämistä julmassa mailmassa!ihastuksia löytyy vähä joka kolkasta!joten onko mies tai nainen tehty kestämään näitä kaikkia houkotuksia mene ja tiedä!

      • ole...
        johanonsonni kirjoitti:

        olen ollu 18v saman naisen kanssa ja työni puolesta voisin tehdä mitä vaan ja missä vaan joten kyllä rakkaudellakin on kestämistä julmassa mailmassa!ihastuksia löytyy vähä joka kolkasta!joten onko mies tai nainen tehty kestämään näitä kaikkia houkotuksia mene ja tiedä!

        "onko mies tai nainen tehty kestämään näitä kaikkia houkotuksia mene ja tiedä!"

        Taitaa olla yksilökohtaista, hyvä Watson. :)

      • kauppaa...........
        mieleen... kirjoitti:

        Tulee mieleen, mitä esimerkiksi sinä tarkoitat ihastumisella?

        Mitä tunteellisempi ihminen, sitä varmemmin ihastuu. Minun on täysin mahdotonta kuvitella 24 vuotta ilman ihastumisia. Tai edes 24 kuukautta. 24 viikkoa saattaa sentään mennä ilmankin.

        Kaikille ei vain satu kohdalle ihmistä, joka kiinnostaisi oikeasti ihastumiseen asti.
        ( siis muutenkin kuin ulkonäkönsä puolesta... )

    • Yx heppu

      Ihastua toiseen ihmiseen vaikka on parisuhteessa. Itselläni on oma kohtaisia kokemuksia sellaisesta. Mutta siinä saattaa olla vaarana sitoutua ihastumisen kohteeseen, ja oma puoliso jää huomioimatta.

    • hieman ihastunut

      Voi ihan helposti ihastua johonkin toiseen, varsinkin pitkän suhteen aikana. Minulla on ainakin niin, että olen seurustellut yli 4 vuotta poikaystäväni kanssa (todella nuorena olemme ruvenneet seurustelemaan) ja meillä menee todella, todella hyvin! Silti ihastuin vähän aikaa sitten yhteen toiseen mieheen.. Se on kyllä oikeasti ihan kauhea tilanne. :( Onneks rupee jo nyt vähän helpottamaan, enkä mieti sitä toista niin paljoa kuin aikaisemmin. Ihastuksia tulee ja menee. On ollut tätä ennen yksi ihastus, josta löysin onnekseni paljon huonoja puolia, niin sen takia se ihastus hävisi kuvioista nopeasti. Tämä tyyppi on taas erilainen, niin kohtelias ja kaikkea.. Mut kyllä tämäkin menee ohi, pistän sen menemään!

      Että ihan on normaalia, jos pitkän suhteen aikana ihastuu johonkin toiseen..

      • Katselija.

        sen pitää mennä ohi?

      • jotkut ihmiset
        Katselija. kirjoitti:

        sen pitää mennä ohi?

        Siksi, että jotkut ihmiset ovat sitoutuneita omaan kumppaniinsa ihan omasta halustaan ja haluavat olla jatkossakin.

        Siksi, että jotkut ihmiset arvostavat muita asioita ohimenevien ihastumisentunteiden edelle.

        Onko tätä oikeasti vaikeaa ymmärtää?

      • Hieman ihastunut
        Katselija. kirjoitti:

        sen pitää mennä ohi?

        ettei se tappaisi tätä meidän suhdetta.. on se kyllä ärsyttävää, kun miettii aina välillä sitä toista miestä.. se ei vaan mee niin, ei niin kuuluisi mennä, koska on kulta vieressä ja silti miettii aina välillä jotakin toista :S

      • Hieman ihastunut
        jotkut ihmiset kirjoitti:

        Siksi, että jotkut ihmiset ovat sitoutuneita omaan kumppaniinsa ihan omasta halustaan ja haluavat olla jatkossakin.

        Siksi, että jotkut ihmiset arvostavat muita asioita ohimenevien ihastumisentunteiden edelle.

        Onko tätä oikeasti vaikeaa ymmärtää?

        Niinpä! :) Toivon todella että tää menee ohi, en ole pitänyt mieheen yhteyttä yli 2 viikkoon, enkä aiokaan pitää, toivottavasti tämä mies unohtuu kokonaan!

    • haka393

      taidat olla tosi idiootti, kun et huomioi puolisoasi, vaan katselet muiden perään...puolisosi saisi jättää sinut samointein...olisi aikaa katsella niitä kaikkia muita...

      • The Truth

        On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!

      • The Truth kirjoitti:

        ihastuminen on tunne siinä missä ikävä, suru, iloisuus tai jännitys. tunteita tulee ja menee mutta tekoihimme voimme AINA vaikuttaa. samoin kuin suustamme tuleviin sammakoihin. tekojamme ja sanojamme voimme kontrolloida ja päättää niistä- miksi edes pitäisi yrittää kontrolloida tunteita?

        ei ihastuminen ole vaarallista. sitä seuraavat konkreettiset teot voivat olla.

      • Herra->
        PattyDiPhusa kirjoitti:

        Edustan varmaan mielipiteeni kanssa sitä äärireunaa mutta kerron nyt kuitenkin miten itse ajattelen.

        Olen elänyt pitkässä seurustelusuhteessa joka kuitenkin päättyi pari vuotta sitten. Panostin suhteeseen täysillä vaikka tiesin koko ajan että kaikki ei ole kohdallaan. Arvostukseni toista ihmistä kohtaan "pakotti" minut pysymään tässä suhteessa kunnes avopuolisoni jätti minut. Tämä oli häneltä hyvä päätös.

        Raukkamaista, ajattelee moni. Ei. Koska toinen osapuoli oli ilmeisen onnellinen koko seurustelun ajan niin päädyin tilanteeseen jossa en halunnut rikkoa avopuolisoni maailmaa.

        En voinut lähteä. Hakkasin päätä seinään ja koetin olla mies. Koko tämän ajan olin täysin, 100%, uskollinen. Katselin toki muita tyttöjä ja saatoin langeta flirttaamaan yms. mutta koko ajan tiesin etten tulisi ikinä, missään tilanteessa, pettämään silloista puolisoani.

        Arvostin häntä liikaa. Kunnioitin sitä että seurustelimme. Olin valmis mihin tahansa. Kommunikaatiomme oli hyvää. Miltei täydellistä. Emme riidelleet koska pystyimme keskustelemaan asioista "aikuisten" tasolla.

        Olen jonkun aikaa seurannut suomi24:sen keskustelupalstoja ja välillä sydäntäni on todella jäätänyt. En ymmärrä miten ihmiset kohtelevat puolisojaan. Pettämisen katsotaan olevan ok, etenkin jos ei jää kiinni. Moni haaveilee aktiivisesti jos saisi vierasta miestä / naista. Syyt ovat käsittämättömiä.

        Halutaan "maustetta" elämään, oma mies / vaimo ei osaa tyydyttää tarpeita jne. Kaikki on muovista, kertakäyttöistä. Tunteet, ihmiset, koko maailma. Hällä väliä. Väkisin tule emieleen ajatus että nämä ihmiset elävät keinotodellisuutta. Tärkeintä on tyydyttää omat tarpeet. Mitä ympärillä tapahtuu? Ei sillä ole väliä. Kaikki on kaupan. Ja sen voi ostaa / myydä halvalla.

        Olen nyt itse tavannut pitkän tauon jälkeen ihmisen jonka toivoisin ihastuvan minuun. Pelkään että teen itsestäni naurunalaisen hänen silmissään koska kerron avoimesti mitä hänestä ajattelen ja millaisia tuntemuksia hän minussa herättää. En katsele paljoakaan elokuvia, tv:tä minulla ei ole. Olenko liian vanhan aikainen? Pitäisikö kätkeytyä mysteerin viittaan ja olla etäinen. Mikä toimisi? Mitä nykyajan ihminen haluaa...

        Tämä uusi ihminen on sekoittanut olemuksellaan maailmani, en voi sille mitään. Tunne on niin vahva että välillä epäilen että sydän repeää.
        Iän mukana kuitenkin turtuu... Alkaa ajattelemaan ettei kukaan enää huoli. Tulee kyyniseksi. Käpertyy itsesääliinsä.

        En tiedä mitä tästä seuraa. Ehkä kuvittelen taas liikaa ja maailma näyttää todelliset kasvonsa. Uusi pettymys? Aika näyttää.

        Toivottavasti tämä nykyinen ihastukseni ei kuitenkaan olisi kaltaisenne. Te pettäjät, säälin teitä.

        PS. Olisi todella kiva jos joku kommentoisi tätä vuodatustani. Kiitos jo etukäteen.

      • Herra-> kirjoitti:

        Koskaan ennen en ole näillä palstoilla kuullut miehen suusta mitään noin hyvää! Ihan tässä häkeltyy..

        Jokaisen ihmisen.. niin miehen kuin naisen pitäisi ottaa edes hieman oppia sinun kaltasistasi "vanhanaikaisista" ihmisistä!

        Sinulla on arvot kohdillaan ja minusta terve asenne elämään ja suhteisiin..

        Kauhean nuori minäkin olen tällaisia lätisemään..ainakin jonkun mielestä.. Mutta en kyllä tunnu sopivan nykyihmisen muottiin.. Halveksin ja säälin pettäjiä kuten sinäkin.. Elän suht. onnellisessa parisuhteessa, eikä tulisi ikinä pieneen mieleenkään pettää.. edes katsella muita sillä silmällä. Minusta oma kumppani riittää siihen katseluun.. surullista jos ei riitä..

      • niin sitten...
        Herra-> kirjoitti:

        tiedät onko aihetta jatkaa ihastumistasi tähän kyseiseen ihmiseen!Vuodatuksesi kyllä kuullostaa aikamoiselta itsesäälissä rypemiseltä mutta vain itse aikuisena ihmisenä otat vastuun omista tunteistasi ja jollet saa vastakaikua tältä ihastukseltasi niin anna olla...aina pääsee kaikesta yli kuten jo ennen olet päässyt ja tuskin vielä olet mikään ikäloppu jollet nyt tietenkin ole jotain 80-90v??? Ryhdistäydy!

      • Herra->
        niin sitten... kirjoitti:

        En halua kiirehtiä. Joskus pelkkä tunne on tarpeeksi. Parempi olla rakastunut kuin surullinen. Etkö itse sitten koskaan ole tuntenut itsesääliä? Mä tunnustan olevani pahemman luokan romantikko. Ja ylpeä siitä ;) Ikääkin on 30v.

        PS. ...Kaikesta ei _todellakaan_ pääse yli.

      • tytsy
        Herra-> kirjoitti:

        Edustan varmaan mielipiteeni kanssa sitä äärireunaa mutta kerron nyt kuitenkin miten itse ajattelen.

        Olen elänyt pitkässä seurustelusuhteessa joka kuitenkin päättyi pari vuotta sitten. Panostin suhteeseen täysillä vaikka tiesin koko ajan että kaikki ei ole kohdallaan. Arvostukseni toista ihmistä kohtaan "pakotti" minut pysymään tässä suhteessa kunnes avopuolisoni jätti minut. Tämä oli häneltä hyvä päätös.

        Raukkamaista, ajattelee moni. Ei. Koska toinen osapuoli oli ilmeisen onnellinen koko seurustelun ajan niin päädyin tilanteeseen jossa en halunnut rikkoa avopuolisoni maailmaa.

        En voinut lähteä. Hakkasin päätä seinään ja koetin olla mies. Koko tämän ajan olin täysin, 100%, uskollinen. Katselin toki muita tyttöjä ja saatoin langeta flirttaamaan yms. mutta koko ajan tiesin etten tulisi ikinä, missään tilanteessa, pettämään silloista puolisoani.

        Arvostin häntä liikaa. Kunnioitin sitä että seurustelimme. Olin valmis mihin tahansa. Kommunikaatiomme oli hyvää. Miltei täydellistä. Emme riidelleet koska pystyimme keskustelemaan asioista "aikuisten" tasolla.

        Olen jonkun aikaa seurannut suomi24:sen keskustelupalstoja ja välillä sydäntäni on todella jäätänyt. En ymmärrä miten ihmiset kohtelevat puolisojaan. Pettämisen katsotaan olevan ok, etenkin jos ei jää kiinni. Moni haaveilee aktiivisesti jos saisi vierasta miestä / naista. Syyt ovat käsittämättömiä.

        Halutaan "maustetta" elämään, oma mies / vaimo ei osaa tyydyttää tarpeita jne. Kaikki on muovista, kertakäyttöistä. Tunteet, ihmiset, koko maailma. Hällä väliä. Väkisin tule emieleen ajatus että nämä ihmiset elävät keinotodellisuutta. Tärkeintä on tyydyttää omat tarpeet. Mitä ympärillä tapahtuu? Ei sillä ole väliä. Kaikki on kaupan. Ja sen voi ostaa / myydä halvalla.

        Olen nyt itse tavannut pitkän tauon jälkeen ihmisen jonka toivoisin ihastuvan minuun. Pelkään että teen itsestäni naurunalaisen hänen silmissään koska kerron avoimesti mitä hänestä ajattelen ja millaisia tuntemuksia hän minussa herättää. En katsele paljoakaan elokuvia, tv:tä minulla ei ole. Olenko liian vanhan aikainen? Pitäisikö kätkeytyä mysteerin viittaan ja olla etäinen. Mikä toimisi? Mitä nykyajan ihminen haluaa...

        Tämä uusi ihminen on sekoittanut olemuksellaan maailmani, en voi sille mitään. Tunne on niin vahva että välillä epäilen että sydän repeää.
        Iän mukana kuitenkin turtuu... Alkaa ajattelemaan ettei kukaan enää huoli. Tulee kyyniseksi. Käpertyy itsesääliinsä.

        En tiedä mitä tästä seuraa. Ehkä kuvittelen taas liikaa ja maailma näyttää todelliset kasvonsa. Uusi pettymys? Aika näyttää.

        Toivottavasti tämä nykyinen ihastukseni ei kuitenkaan olisi kaltaisenne. Te pettäjät, säälin teitä.

        PS. Olisi todella kiva jos joku kommentoisi tätä vuodatustani. Kiitos jo etukäteen.

        viisaita ajatuksia ja olen hyvin paljon samaa mieltä.mm. tuosta "muovisuudesta" ja tästä maailmasta sekä suomi24:sen keskusteluista.

        olen itsekin hyvin tunteellinen ja herkkä,reagoin moniin asioihin voimakkaasti.tuntuu että monet muut ovat TURRUTTANEET itsensä eivätkä hetkahda tämän maailman vinoutumisista.

        ja vanhanaikaisuus on hyvä!hyvä vaan jos ei ole telkkaria,sieltä tulee niin paljon paskaa nykyään.

      • hyvä..
        Herra-> kirjoitti:

        En halua kiirehtiä. Joskus pelkkä tunne on tarpeeksi. Parempi olla rakastunut kuin surullinen. Etkö itse sitten koskaan ole tuntenut itsesääliä? Mä tunnustan olevani pahemman luokan romantikko. Ja ylpeä siitä ;) Ikääkin on 30v.

        PS. ...Kaikesta ei _todellakaan_ pääse yli.

        juttu, että ajattelet noin. Se joka sut saa, kyllä saa rakkausliiton! Toivottavasti saat kaltaisesi.

      • Nimetön
        The Truth kirjoitti:

        On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!

        Elän kanssa oppimieni mukaan enkä kadu mitään. Tosin ei vaan ihastumisia vaan oikein rakkaudella, minusta sitä on niin monella eri vahvuudella. Kuten sanon tuossa otsikossa Elän juuri sitä aikaa vai mitä nyt nimesin sen...

        Malli ei tarvi otta keneltäkään VAAN TUTUSTUKAA ITSEENNE JA KUUNNELKAA mitä tarvitsette! Emme saa loukkaantua vaikka rakkaamme haluaa muitakin ihmisiä elämäänsä kun sinut! Sinua ei ole kun yksi ja kukaan ei korvaa ketään!!

        Mahtavaa elämää kaikille! Älkää paetko tunteitanne vaan tuntekaa että ELÄÄTTE!
        Kram Marina

      • adsrty545
        january22 kirjoitti:

        Koskaan ennen en ole näillä palstoilla kuullut miehen suusta mitään noin hyvää! Ihan tässä häkeltyy..

        Jokaisen ihmisen.. niin miehen kuin naisen pitäisi ottaa edes hieman oppia sinun kaltasistasi "vanhanaikaisista" ihmisistä!

        Sinulla on arvot kohdillaan ja minusta terve asenne elämään ja suhteisiin..

        Kauhean nuori minäkin olen tällaisia lätisemään..ainakin jonkun mielestä.. Mutta en kyllä tunnu sopivan nykyihmisen muottiin.. Halveksin ja säälin pettäjiä kuten sinäkin.. Elän suht. onnellisessa parisuhteessa, eikä tulisi ikinä pieneen mieleenkään pettää.. edes katsella muita sillä silmällä. Minusta oma kumppani riittää siihen katseluun.. surullista jos ei riitä..

        yleensä ei riitä... tai tottakai PUHEISSA riittää aina, mutta todellisuus on aivan jotain muuta.

        nimimerkillä sivusta seurannut.

      • Herra->
        adsrty545 kirjoitti:

        yleensä ei riitä... tai tottakai PUHEISSA riittää aina, mutta todellisuus on aivan jotain muuta.

        nimimerkillä sivusta seurannut.

        Miksi ei riitä? Mikä saa miehet kertomaan baarissa 7 koulussa / töissä ettei seurustele vaikka kotona odottaa ihana avopuolio / vaimo. Mikä **ttu teitä vaivaa? Oletteko niin täynnä itseänne ettette näe enää muuta kuin oman hyppyritukkanne ja muotivaatteenne. Herätkää! Arvostakaa puolisoitanne, kysykää miltä heistä tuntuu... Antakaa sitä aikaa heille ja jos sitä ei ole niin hoitakaa niin että sitä riittää. Mä en oikeesti tajua. Suhteenbe ei ole itsestäänselvyys. Pitäkää siitä kiinni mitä olette työllä rakentaneet. Suukota, halaa, kerro miten onneliseksi kultasi sinut tekee. Aloita jo tänään. Vielä ei ole liian myöhäistä.

        PS. Kiva huomata etten ole ajatuksieni kanssa aivan yksin. Olette kultaisia kaikki!

      • myart
        Herra-> kirjoitti:

        Edustan varmaan mielipiteeni kanssa sitä äärireunaa mutta kerron nyt kuitenkin miten itse ajattelen.

        Olen elänyt pitkässä seurustelusuhteessa joka kuitenkin päättyi pari vuotta sitten. Panostin suhteeseen täysillä vaikka tiesin koko ajan että kaikki ei ole kohdallaan. Arvostukseni toista ihmistä kohtaan "pakotti" minut pysymään tässä suhteessa kunnes avopuolisoni jätti minut. Tämä oli häneltä hyvä päätös.

        Raukkamaista, ajattelee moni. Ei. Koska toinen osapuoli oli ilmeisen onnellinen koko seurustelun ajan niin päädyin tilanteeseen jossa en halunnut rikkoa avopuolisoni maailmaa.

        En voinut lähteä. Hakkasin päätä seinään ja koetin olla mies. Koko tämän ajan olin täysin, 100%, uskollinen. Katselin toki muita tyttöjä ja saatoin langeta flirttaamaan yms. mutta koko ajan tiesin etten tulisi ikinä, missään tilanteessa, pettämään silloista puolisoani.

        Arvostin häntä liikaa. Kunnioitin sitä että seurustelimme. Olin valmis mihin tahansa. Kommunikaatiomme oli hyvää. Miltei täydellistä. Emme riidelleet koska pystyimme keskustelemaan asioista "aikuisten" tasolla.

        Olen jonkun aikaa seurannut suomi24:sen keskustelupalstoja ja välillä sydäntäni on todella jäätänyt. En ymmärrä miten ihmiset kohtelevat puolisojaan. Pettämisen katsotaan olevan ok, etenkin jos ei jää kiinni. Moni haaveilee aktiivisesti jos saisi vierasta miestä / naista. Syyt ovat käsittämättömiä.

        Halutaan "maustetta" elämään, oma mies / vaimo ei osaa tyydyttää tarpeita jne. Kaikki on muovista, kertakäyttöistä. Tunteet, ihmiset, koko maailma. Hällä väliä. Väkisin tule emieleen ajatus että nämä ihmiset elävät keinotodellisuutta. Tärkeintä on tyydyttää omat tarpeet. Mitä ympärillä tapahtuu? Ei sillä ole väliä. Kaikki on kaupan. Ja sen voi ostaa / myydä halvalla.

        Olen nyt itse tavannut pitkän tauon jälkeen ihmisen jonka toivoisin ihastuvan minuun. Pelkään että teen itsestäni naurunalaisen hänen silmissään koska kerron avoimesti mitä hänestä ajattelen ja millaisia tuntemuksia hän minussa herättää. En katsele paljoakaan elokuvia, tv:tä minulla ei ole. Olenko liian vanhan aikainen? Pitäisikö kätkeytyä mysteerin viittaan ja olla etäinen. Mikä toimisi? Mitä nykyajan ihminen haluaa...

        Tämä uusi ihminen on sekoittanut olemuksellaan maailmani, en voi sille mitään. Tunne on niin vahva että välillä epäilen että sydän repeää.
        Iän mukana kuitenkin turtuu... Alkaa ajattelemaan ettei kukaan enää huoli. Tulee kyyniseksi. Käpertyy itsesääliinsä.

        En tiedä mitä tästä seuraa. Ehkä kuvittelen taas liikaa ja maailma näyttää todelliset kasvonsa. Uusi pettymys? Aika näyttää.

        Toivottavasti tämä nykyinen ihastukseni ei kuitenkaan olisi kaltaisenne. Te pettäjät, säälin teitä.

        PS. Olisi todella kiva jos joku kommentoisi tätä vuodatustani. Kiitos jo etukäteen.

        Vastaan tuossa muille ilman että tutustun muihin kirjoituksiin ensin täällä kuten 'Elän juuri sitä aikaa' ja 'Tuota pitäisi juuri tavoittaa omilla...'.

        Olen omassa liitossani elännyt läpi eka kriisiä itseni kanssa jota kantautuu historiaan. Tapahtuma jonka takia minulla pitkään ei tuntunut oikein sitoutua kehenkään kun ei suhde, kuten sanot, tuntunut oikealta siitä huolimatta että elin siinä kuten 'kuuluu'. Sain nimittäin 19v kokea kun eka poikaystäväni kertoi mulle pettäneensä minua ollessani opiskelija paikkakunnalla ja että syy oli että nyt oli minun vuoro tulla petetyksi!
        Sen jälkeen olenkin tätä miettinyt ja kohdannut elämäni aikana joka tilanteessa tätä pettämistä ja olin jopa itse kadota sille tielle kun petin avopuolisoni 4v toisen miehen kanssa. Se sai minut onneksi järkeeni niin että löysin nykyistä kumppania sen jälkeen kun olin lopettanut suhteeni molempiin.

        Nyt ekassa avioliittokriisissäni jouduin laittaa asiat tärkeysjäjestykseen ja vaikka olen ollut monen miehen yllyttämänä melkein menossa samaan ojaan uudelleen niin EN MENNYT. Olen sen sijaan tutkinut itseni ja tunteitani. Minäkään en ymmärrä että kuinka voimme kohdella heitä, kumppanimme, salaamalla omia tarpeitamme, virhellisyyttämme, avuttomuttamme uusille tunteilleja tilanteille ja ymmärtämättömyyttämme, sillä tavalla jollain emme millään näytämme että olisimme koskaan heitä rakastaneet? Olen nähnyt liiankin usein miten pettäminen kuten tässä nyt sanotaan yleensä seksijuttuihin viitaten, johtaavan toisen ihmiseen moneen vuoteen pahoinvointiin kuten myös omaani. Minä en halunnut sellaista joten minä uhmasin ja luotin elämänkumppaniini ja kerroin miltä minusta tuntui mietitettyäni asiat 2kk. Olen siis kohdannut viisaan, miehekkään ja erittäin sensuelli miehen ja hän on aviopuolisoni. Minun piti vaan löytää hänet uudelleen kuten hän minut.

        Sinun ajatuksia tässä kunnioitan ja minä uskon että löydät sellaisen ihmisen, ketä vastaa kertomasi ja että vaikka kuten sanot emme ole paljon joka itkee kun näemme miten kohtelemme toisia niin meitä on ja minusta tuntuu että meitä tulee lisää.

        Olen sitä mieltä että teet viisasti ja tunteita kunnioittaen kun rohkenet kertoa miltä sinusta tuntuu, jos hän on viisas niin hän ottaa vastaan suosiotasi lämmöllä ja ymmärtää arvostaa sitä. Ehkä hänkin kokenut pettymyksiä jonka jälkeen hän ei usko että olet todella olemassa? Tarkoitan jos hän kuitenkin vastaa jollakin tavalla sinun tunteisiin niin teillä on kaikki mahdollista kunhan rohkenette uudelleen luottaa. Vaikea on jollei hän tuntee samoin. Pettymyksiä tulee ja varmasti sinulle kun minullekin, useimmat vaan ei uskalla pysyä avoimella sydämellä haavoituttuaan. Pidä sydämesi auki. Emme halua tehdä sitä mitä useimmat tekevät, olemalla esimerkki niin muut ympärillä ehkä saavat siitä voimaa. Elää tuntien mitä tunnet oikeesti. Toivotan sinulle voimaa olla tuollainen mies. Kram Marina

      • Take248
        january22 kirjoitti:

        Koskaan ennen en ole näillä palstoilla kuullut miehen suusta mitään noin hyvää! Ihan tässä häkeltyy..

        Jokaisen ihmisen.. niin miehen kuin naisen pitäisi ottaa edes hieman oppia sinun kaltasistasi "vanhanaikaisista" ihmisistä!

        Sinulla on arvot kohdillaan ja minusta terve asenne elämään ja suhteisiin..

        Kauhean nuori minäkin olen tällaisia lätisemään..ainakin jonkun mielestä.. Mutta en kyllä tunnu sopivan nykyihmisen muottiin.. Halveksin ja säälin pettäjiä kuten sinäkin.. Elän suht. onnellisessa parisuhteessa, eikä tulisi ikinä pieneen mieleenkään pettää.. edes katsella muita sillä silmällä. Minusta oma kumppani riittää siihen katseluun.. surullista jos ei riitä..

        "Panostin suhteeseen täysillä vaikka tiesin koko ajan että kaikki ei ole kohdallaan. Arvostukseni toista ihmistä kohtaan "pakotti" minut pysymään tässä suhteessa kunnes avopuolisoni jätti minut."

        "Koska toinen osapuoli oli ilmeisen onnellinen koko seurustelun ajan niin päädyin tilanteeseen jossa en halunnut rikkoa avopuolisoni maailmaa."

        "En voinut lähteä. Hakkasin päätä seinään ja koetin olla mies. Koko tämän ajan olin täysin, 100%, uskollinen."

        Sinä "january22" olet kyllä tyypillinen nainen. Pistin tuohon lainauksia "Herra->" tekstistä ja kuten tulee ilmi niin jätkä on riutunut huonossa suhteessa ja sinusta se on lainaten sinua "Sinulla on arvot kohdillaan ja minusta terve asenne elämään ja suhteisiin".

        Sinusta siis miehen pitää roikkua suhteessa joka ei ole hyvä ja "hakata päätään" ja olla hiljaa kunhan pitää vaimokkeensa mielen hyvänä kunnes vaimoke päättää itse lopettaa suhteen?

        Tyypillinen nainen olet todellakin. Kokeillaas niin päin että nainen laitetaan suhteeseen jossa vain mies on onnellinen mutta naisen pitää puolestaan pitää se läpensä kiinni asiasta ja hakata päätä seinään ja vain olla mukana koska ei halua rikkoa miehensä maailmaa.

        Se että on suhteessa jossa ei oikeasti halua olla ei ole "tervettä asennetta elämään ja suhteisiin".

        "Herra->" asemassa olisin sanonut vaimolle miten asiat on, että en ole tyytyväinen suhteeseen. Sairasta alkaa pitämään kaikki mielessään ja vain purra hammasta ja olla vaan mukana koska "arvostaa" kumppania....

        P.S. Päivitä profiilis, joulu meni jo...

      • Katselija.
        The Truth kirjoitti:

        On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!

        Vihdoinkin järkevä mielipide tässä ketjussa!

      • Ihastunut / rakastunut / pe...
        Herra-> kirjoitti:

        Edustan varmaan mielipiteeni kanssa sitä äärireunaa mutta kerron nyt kuitenkin miten itse ajattelen.

        Olen elänyt pitkässä seurustelusuhteessa joka kuitenkin päättyi pari vuotta sitten. Panostin suhteeseen täysillä vaikka tiesin koko ajan että kaikki ei ole kohdallaan. Arvostukseni toista ihmistä kohtaan "pakotti" minut pysymään tässä suhteessa kunnes avopuolisoni jätti minut. Tämä oli häneltä hyvä päätös.

        Raukkamaista, ajattelee moni. Ei. Koska toinen osapuoli oli ilmeisen onnellinen koko seurustelun ajan niin päädyin tilanteeseen jossa en halunnut rikkoa avopuolisoni maailmaa.

        En voinut lähteä. Hakkasin päätä seinään ja koetin olla mies. Koko tämän ajan olin täysin, 100%, uskollinen. Katselin toki muita tyttöjä ja saatoin langeta flirttaamaan yms. mutta koko ajan tiesin etten tulisi ikinä, missään tilanteessa, pettämään silloista puolisoani.

        Arvostin häntä liikaa. Kunnioitin sitä että seurustelimme. Olin valmis mihin tahansa. Kommunikaatiomme oli hyvää. Miltei täydellistä. Emme riidelleet koska pystyimme keskustelemaan asioista "aikuisten" tasolla.

        Olen jonkun aikaa seurannut suomi24:sen keskustelupalstoja ja välillä sydäntäni on todella jäätänyt. En ymmärrä miten ihmiset kohtelevat puolisojaan. Pettämisen katsotaan olevan ok, etenkin jos ei jää kiinni. Moni haaveilee aktiivisesti jos saisi vierasta miestä / naista. Syyt ovat käsittämättömiä.

        Halutaan "maustetta" elämään, oma mies / vaimo ei osaa tyydyttää tarpeita jne. Kaikki on muovista, kertakäyttöistä. Tunteet, ihmiset, koko maailma. Hällä väliä. Väkisin tule emieleen ajatus että nämä ihmiset elävät keinotodellisuutta. Tärkeintä on tyydyttää omat tarpeet. Mitä ympärillä tapahtuu? Ei sillä ole väliä. Kaikki on kaupan. Ja sen voi ostaa / myydä halvalla.

        Olen nyt itse tavannut pitkän tauon jälkeen ihmisen jonka toivoisin ihastuvan minuun. Pelkään että teen itsestäni naurunalaisen hänen silmissään koska kerron avoimesti mitä hänestä ajattelen ja millaisia tuntemuksia hän minussa herättää. En katsele paljoakaan elokuvia, tv:tä minulla ei ole. Olenko liian vanhan aikainen? Pitäisikö kätkeytyä mysteerin viittaan ja olla etäinen. Mikä toimisi? Mitä nykyajan ihminen haluaa...

        Tämä uusi ihminen on sekoittanut olemuksellaan maailmani, en voi sille mitään. Tunne on niin vahva että välillä epäilen että sydän repeää.
        Iän mukana kuitenkin turtuu... Alkaa ajattelemaan ettei kukaan enää huoli. Tulee kyyniseksi. Käpertyy itsesääliinsä.

        En tiedä mitä tästä seuraa. Ehkä kuvittelen taas liikaa ja maailma näyttää todelliset kasvonsa. Uusi pettymys? Aika näyttää.

        Toivottavasti tämä nykyinen ihastukseni ei kuitenkaan olisi kaltaisenne. Te pettäjät, säälin teitä.

        PS. Olisi todella kiva jos joku kommentoisi tätä vuodatustani. Kiitos jo etukäteen.

        Itse olen kuin orpo p... mustassa maailmassa, avaopuolisoni kanssa eroon ajautuminen, en vieläkään voisi katsella toisia miehiä vaikka tunnetasolla ei ole enää mitään, aika vaan koska saadaan asiat järjestykseen. Ei ole tullut mieleeni pettäminen vaikka olis kuinka hyvät mahdollisuudet olleet, kantani on yksi suhde kerrallaan.
        Ihmissuhdeasiat ovat vaikeita, toisen huomioonottaminen, arvostus, kunnioitus jne. jos puuttuu ollaan karikolla ja tulee ns. toisesta irtautuminen jota ei saa helposti takaisin.
        Toivon, että kumppanisi humaa miten hyvä ihminen olet juuri näissä asioissa, toivotan ONNEA jatkoon , kulje luottavaisin mielin.

      • eronnut jo
        The Truth kirjoitti:

        On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!

        helppoa hyväksyä ihastuminen,mutta kun se kolahtaa omaan nilkkaan,huomaakin että ei saa pelehtiä muiden kanssa.

        Elämä voi mennä riekaleiksi ja tulee ero,sillä mistä sitä tietää miten kumppani reagoi tosipaikan tullen.
        Minulle se oli shokki vaikka naureskelin ennen että eihän sitä nyt tarvitse tiukkapipo olla,elämä opetti.

      • mies ..
        Herra-> kirjoitti:

        Miksi ei riitä? Mikä saa miehet kertomaan baarissa 7 koulussa / töissä ettei seurustele vaikka kotona odottaa ihana avopuolio / vaimo. Mikä **ttu teitä vaivaa? Oletteko niin täynnä itseänne ettette näe enää muuta kuin oman hyppyritukkanne ja muotivaatteenne. Herätkää! Arvostakaa puolisoitanne, kysykää miltä heistä tuntuu... Antakaa sitä aikaa heille ja jos sitä ei ole niin hoitakaa niin että sitä riittää. Mä en oikeesti tajua. Suhteenbe ei ole itsestäänselvyys. Pitäkää siitä kiinni mitä olette työllä rakentaneet. Suukota, halaa, kerro miten onneliseksi kultasi sinut tekee. Aloita jo tänään. Vielä ei ole liian myöhäistä.

        PS. Kiva huomata etten ole ajatuksieni kanssa aivan yksin. Olette kultaisia kaikki!

        totta

      • Nimetön
        The Truth kirjoitti:

        On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!

        Haluat siis kokea rakastumisia monta, monta kertaa elämässäsi ja ihan seksiä myöten!!
        Mielestäni tälläinen ihminen on ihmisyyden vääristymä, joka haluaa vain kokea rakastumisen tunteen ilman, että rakastuisi todella toiseen ihmiseen.Ihminen voi todella rakastua kerran tai kaksi tämän lyhyen elämänsä aikana, toiset ei ehdi kokea yhtäkään rakastumista elämänsä aikana.
        Tämä herra/rouva X on ilmeisesti rakastunut rakastumiseen, eikä tunnu vielä erottavan tunnetta ihmisestä.
        Ihastuminen ei ole rakastumista vaan jotain aivan muuta.Ihminenhän voi ihastua vaikka kollikissaan tai uuteen autoon, eikä siitä ole kukaan moksiskaan, mutta toiseen ihmiseen ihastuminen saa ihmisillä karvat pystyyn, vaikka ei sellaista impulssiivistä ihastumista kukaan voi suojautua, kun se tulee kohdalle oikeaan aikaan.Itseään kunnioittavat ja vakaat ihmiset eivät lähde hetken huumassa koetun ihastumisen matkaan, sillä he kunnioittavat puolisoaan ja elämäänsä siinä määrin, etteivät tuhlaa aikaansa moiseen, vaikka kieltämättä sellanen ihastuminen herättää viettälyksiä meissä monissa.
        Edellinen kirjoittaja on elänyt 50v. onnellista elämää omien oppiensa mukaan....mahtaa kuitenkin se suurin hurma jäädä kokematta tällä erää, valitettavaa kun se onkin.

      • henccae
        Herra-> kirjoitti:

        Edustan varmaan mielipiteeni kanssa sitä äärireunaa mutta kerron nyt kuitenkin miten itse ajattelen.

        Olen elänyt pitkässä seurustelusuhteessa joka kuitenkin päättyi pari vuotta sitten. Panostin suhteeseen täysillä vaikka tiesin koko ajan että kaikki ei ole kohdallaan. Arvostukseni toista ihmistä kohtaan "pakotti" minut pysymään tässä suhteessa kunnes avopuolisoni jätti minut. Tämä oli häneltä hyvä päätös.

        Raukkamaista, ajattelee moni. Ei. Koska toinen osapuoli oli ilmeisen onnellinen koko seurustelun ajan niin päädyin tilanteeseen jossa en halunnut rikkoa avopuolisoni maailmaa.

        En voinut lähteä. Hakkasin päätä seinään ja koetin olla mies. Koko tämän ajan olin täysin, 100%, uskollinen. Katselin toki muita tyttöjä ja saatoin langeta flirttaamaan yms. mutta koko ajan tiesin etten tulisi ikinä, missään tilanteessa, pettämään silloista puolisoani.

        Arvostin häntä liikaa. Kunnioitin sitä että seurustelimme. Olin valmis mihin tahansa. Kommunikaatiomme oli hyvää. Miltei täydellistä. Emme riidelleet koska pystyimme keskustelemaan asioista "aikuisten" tasolla.

        Olen jonkun aikaa seurannut suomi24:sen keskustelupalstoja ja välillä sydäntäni on todella jäätänyt. En ymmärrä miten ihmiset kohtelevat puolisojaan. Pettämisen katsotaan olevan ok, etenkin jos ei jää kiinni. Moni haaveilee aktiivisesti jos saisi vierasta miestä / naista. Syyt ovat käsittämättömiä.

        Halutaan "maustetta" elämään, oma mies / vaimo ei osaa tyydyttää tarpeita jne. Kaikki on muovista, kertakäyttöistä. Tunteet, ihmiset, koko maailma. Hällä väliä. Väkisin tule emieleen ajatus että nämä ihmiset elävät keinotodellisuutta. Tärkeintä on tyydyttää omat tarpeet. Mitä ympärillä tapahtuu? Ei sillä ole väliä. Kaikki on kaupan. Ja sen voi ostaa / myydä halvalla.

        Olen nyt itse tavannut pitkän tauon jälkeen ihmisen jonka toivoisin ihastuvan minuun. Pelkään että teen itsestäni naurunalaisen hänen silmissään koska kerron avoimesti mitä hänestä ajattelen ja millaisia tuntemuksia hän minussa herättää. En katsele paljoakaan elokuvia, tv:tä minulla ei ole. Olenko liian vanhan aikainen? Pitäisikö kätkeytyä mysteerin viittaan ja olla etäinen. Mikä toimisi? Mitä nykyajan ihminen haluaa...

        Tämä uusi ihminen on sekoittanut olemuksellaan maailmani, en voi sille mitään. Tunne on niin vahva että välillä epäilen että sydän repeää.
        Iän mukana kuitenkin turtuu... Alkaa ajattelemaan ettei kukaan enää huoli. Tulee kyyniseksi. Käpertyy itsesääliinsä.

        En tiedä mitä tästä seuraa. Ehkä kuvittelen taas liikaa ja maailma näyttää todelliset kasvonsa. Uusi pettymys? Aika näyttää.

        Toivottavasti tämä nykyinen ihastukseni ei kuitenkaan olisi kaltaisenne. Te pettäjät, säälin teitä.

        PS. Olisi todella kiva jos joku kommentoisi tätä vuodatustani. Kiitos jo etukäteen.

        Olisipa kaikki miehet juuri sinunkaltaisiasi! Kuljen kanssasi samoilla linjoilla. Pettäminen on yleistynyt valtavan paljon ja moni ystävänikin on pettänyt puolisoaan, mutta jos ei oma puoliso kelpaa, niin miksi edes olla yhdessä..

        Tsemppiä sinulle, mielipiteesi on ihailtava.

      • Helk@m@
        Herra-> kirjoitti:

        Edustan varmaan mielipiteeni kanssa sitä äärireunaa mutta kerron nyt kuitenkin miten itse ajattelen.

        Olen elänyt pitkässä seurustelusuhteessa joka kuitenkin päättyi pari vuotta sitten. Panostin suhteeseen täysillä vaikka tiesin koko ajan että kaikki ei ole kohdallaan. Arvostukseni toista ihmistä kohtaan "pakotti" minut pysymään tässä suhteessa kunnes avopuolisoni jätti minut. Tämä oli häneltä hyvä päätös.

        Raukkamaista, ajattelee moni. Ei. Koska toinen osapuoli oli ilmeisen onnellinen koko seurustelun ajan niin päädyin tilanteeseen jossa en halunnut rikkoa avopuolisoni maailmaa.

        En voinut lähteä. Hakkasin päätä seinään ja koetin olla mies. Koko tämän ajan olin täysin, 100%, uskollinen. Katselin toki muita tyttöjä ja saatoin langeta flirttaamaan yms. mutta koko ajan tiesin etten tulisi ikinä, missään tilanteessa, pettämään silloista puolisoani.

        Arvostin häntä liikaa. Kunnioitin sitä että seurustelimme. Olin valmis mihin tahansa. Kommunikaatiomme oli hyvää. Miltei täydellistä. Emme riidelleet koska pystyimme keskustelemaan asioista "aikuisten" tasolla.

        Olen jonkun aikaa seurannut suomi24:sen keskustelupalstoja ja välillä sydäntäni on todella jäätänyt. En ymmärrä miten ihmiset kohtelevat puolisojaan. Pettämisen katsotaan olevan ok, etenkin jos ei jää kiinni. Moni haaveilee aktiivisesti jos saisi vierasta miestä / naista. Syyt ovat käsittämättömiä.

        Halutaan "maustetta" elämään, oma mies / vaimo ei osaa tyydyttää tarpeita jne. Kaikki on muovista, kertakäyttöistä. Tunteet, ihmiset, koko maailma. Hällä väliä. Väkisin tule emieleen ajatus että nämä ihmiset elävät keinotodellisuutta. Tärkeintä on tyydyttää omat tarpeet. Mitä ympärillä tapahtuu? Ei sillä ole väliä. Kaikki on kaupan. Ja sen voi ostaa / myydä halvalla.

        Olen nyt itse tavannut pitkän tauon jälkeen ihmisen jonka toivoisin ihastuvan minuun. Pelkään että teen itsestäni naurunalaisen hänen silmissään koska kerron avoimesti mitä hänestä ajattelen ja millaisia tuntemuksia hän minussa herättää. En katsele paljoakaan elokuvia, tv:tä minulla ei ole. Olenko liian vanhan aikainen? Pitäisikö kätkeytyä mysteerin viittaan ja olla etäinen. Mikä toimisi? Mitä nykyajan ihminen haluaa...

        Tämä uusi ihminen on sekoittanut olemuksellaan maailmani, en voi sille mitään. Tunne on niin vahva että välillä epäilen että sydän repeää.
        Iän mukana kuitenkin turtuu... Alkaa ajattelemaan ettei kukaan enää huoli. Tulee kyyniseksi. Käpertyy itsesääliinsä.

        En tiedä mitä tästä seuraa. Ehkä kuvittelen taas liikaa ja maailma näyttää todelliset kasvonsa. Uusi pettymys? Aika näyttää.

        Toivottavasti tämä nykyinen ihastukseni ei kuitenkaan olisi kaltaisenne. Te pettäjät, säälin teitä.

        PS. Olisi todella kiva jos joku kommentoisi tätä vuodatustani. Kiitos jo etukäteen.

        Sinä olet taatusti todellinen TOHVELI jolla ei ole mitään käsitystä omasta arvostaan vaan tekee kaikki kuin koira naisensa eteen,jottei nainen vaan lähtisi vetelemään paremmille apajille! Naurettavaa tuollainen käytös...vai vanhanaikaista???Millä tavalla muka?Tossukka ja tohveli sinä olet ja ei kyllä ole kummakaan jos sinua on käytetty hyväksi ja petetty...pitää saatana itekkin TAJUTA jotakin,HÖLMÖ!Aika ottaa vaikka terapia apua saadaksesi vähän itsevarmuutta!??

      • Paskat!!
        The Truth kirjoitti:

        On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!

        Kirjoituksesi menee ristiin. Ei olisi rakastunut yhtään kertaa?? niin mitä? Se 19 vuotias mistä kirjoitit sanoit hänen rakastuneen johonkin..eikö se ollutkaan rakkautta .. vaan ihastusta taikka vaikka pelkkää seksiä. Et taida tietää edes mitä rakkaus on?? Olet siis juossut vain ihastuksiesi perässä vai? Ota nyt tuosta selvää....mua ainakin hävettäis jos mulla olis ollu monta eri kumppania :S Lue raamattua niin viisastut!

      • Take248 kirjoitti:

        "Panostin suhteeseen täysillä vaikka tiesin koko ajan että kaikki ei ole kohdallaan. Arvostukseni toista ihmistä kohtaan "pakotti" minut pysymään tässä suhteessa kunnes avopuolisoni jätti minut."

        "Koska toinen osapuoli oli ilmeisen onnellinen koko seurustelun ajan niin päädyin tilanteeseen jossa en halunnut rikkoa avopuolisoni maailmaa."

        "En voinut lähteä. Hakkasin päätä seinään ja koetin olla mies. Koko tämän ajan olin täysin, 100%, uskollinen."

        Sinä "january22" olet kyllä tyypillinen nainen. Pistin tuohon lainauksia "Herra->" tekstistä ja kuten tulee ilmi niin jätkä on riutunut huonossa suhteessa ja sinusta se on lainaten sinua "Sinulla on arvot kohdillaan ja minusta terve asenne elämään ja suhteisiin".

        Sinusta siis miehen pitää roikkua suhteessa joka ei ole hyvä ja "hakata päätään" ja olla hiljaa kunhan pitää vaimokkeensa mielen hyvänä kunnes vaimoke päättää itse lopettaa suhteen?

        Tyypillinen nainen olet todellakin. Kokeillaas niin päin että nainen laitetaan suhteeseen jossa vain mies on onnellinen mutta naisen pitää puolestaan pitää se läpensä kiinni asiasta ja hakata päätä seinään ja vain olla mukana koska ei halua rikkoa miehensä maailmaa.

        Se että on suhteessa jossa ei oikeasti halua olla ei ole "tervettä asennetta elämään ja suhteisiin".

        "Herra->" asemassa olisin sanonut vaimolle miten asiat on, että en ole tyytyväinen suhteeseen. Sairasta alkaa pitämään kaikki mielessään ja vain purra hammasta ja olla vaan mukana koska "arvostaa" kumppania....

        P.S. Päivitä profiilis, joulu meni jo...

        Mie arvasin et ois pitänyt kirjottaa se et toi alkupätkä tekstistä mättäs.. mut jaah empä kirjottanut..

        sulle nyt selvennykseks että oikeat arvot oli höllä miusta siksi että arvostaa parisuhteen ja uskollisuuden tärkeyttä..

        lisätään tähän nyt sit vielä ettei kenenkään pitteis roikkua suhteessa jossa ei ole hyvä olla.. MUTTA se taas osoittaa että on epäitsekäs ja kumppaninsa todellakin huomioon ottava toisin kuin nykyään vedetään matto suhteen alta pienenkin vastoikäymisen tullessa eikä yleensä edes yritetä ratkaista sitä.. ja jos ei oma kumppani tyydytä: mennään huoriin, pokataan baarista joku adonis.. toivotaan vaan ettei kumppani saa tietää ja jos saakin niin väitetään olevamme pahoillamme ja pistetään kännin piikkiin ym ym..

        Tosta mie puhuin enkä mistään marttyyriudesta..
        kiitos ja kumarrus.

        ps. en muuten aio päivittää profiiliani siun käskystäs..

      • tästä..
        Herra-> kirjoitti:

        Edustan varmaan mielipiteeni kanssa sitä äärireunaa mutta kerron nyt kuitenkin miten itse ajattelen.

        Olen elänyt pitkässä seurustelusuhteessa joka kuitenkin päättyi pari vuotta sitten. Panostin suhteeseen täysillä vaikka tiesin koko ajan että kaikki ei ole kohdallaan. Arvostukseni toista ihmistä kohtaan "pakotti" minut pysymään tässä suhteessa kunnes avopuolisoni jätti minut. Tämä oli häneltä hyvä päätös.

        Raukkamaista, ajattelee moni. Ei. Koska toinen osapuoli oli ilmeisen onnellinen koko seurustelun ajan niin päädyin tilanteeseen jossa en halunnut rikkoa avopuolisoni maailmaa.

        En voinut lähteä. Hakkasin päätä seinään ja koetin olla mies. Koko tämän ajan olin täysin, 100%, uskollinen. Katselin toki muita tyttöjä ja saatoin langeta flirttaamaan yms. mutta koko ajan tiesin etten tulisi ikinä, missään tilanteessa, pettämään silloista puolisoani.

        Arvostin häntä liikaa. Kunnioitin sitä että seurustelimme. Olin valmis mihin tahansa. Kommunikaatiomme oli hyvää. Miltei täydellistä. Emme riidelleet koska pystyimme keskustelemaan asioista "aikuisten" tasolla.

        Olen jonkun aikaa seurannut suomi24:sen keskustelupalstoja ja välillä sydäntäni on todella jäätänyt. En ymmärrä miten ihmiset kohtelevat puolisojaan. Pettämisen katsotaan olevan ok, etenkin jos ei jää kiinni. Moni haaveilee aktiivisesti jos saisi vierasta miestä / naista. Syyt ovat käsittämättömiä.

        Halutaan "maustetta" elämään, oma mies / vaimo ei osaa tyydyttää tarpeita jne. Kaikki on muovista, kertakäyttöistä. Tunteet, ihmiset, koko maailma. Hällä väliä. Väkisin tule emieleen ajatus että nämä ihmiset elävät keinotodellisuutta. Tärkeintä on tyydyttää omat tarpeet. Mitä ympärillä tapahtuu? Ei sillä ole väliä. Kaikki on kaupan. Ja sen voi ostaa / myydä halvalla.

        Olen nyt itse tavannut pitkän tauon jälkeen ihmisen jonka toivoisin ihastuvan minuun. Pelkään että teen itsestäni naurunalaisen hänen silmissään koska kerron avoimesti mitä hänestä ajattelen ja millaisia tuntemuksia hän minussa herättää. En katsele paljoakaan elokuvia, tv:tä minulla ei ole. Olenko liian vanhan aikainen? Pitäisikö kätkeytyä mysteerin viittaan ja olla etäinen. Mikä toimisi? Mitä nykyajan ihminen haluaa...

        Tämä uusi ihminen on sekoittanut olemuksellaan maailmani, en voi sille mitään. Tunne on niin vahva että välillä epäilen että sydän repeää.
        Iän mukana kuitenkin turtuu... Alkaa ajattelemaan ettei kukaan enää huoli. Tulee kyyniseksi. Käpertyy itsesääliinsä.

        En tiedä mitä tästä seuraa. Ehkä kuvittelen taas liikaa ja maailma näyttää todelliset kasvonsa. Uusi pettymys? Aika näyttää.

        Toivottavasti tämä nykyinen ihastukseni ei kuitenkaan olisi kaltaisenne. Te pettäjät, säälin teitä.

        PS. Olisi todella kiva jos joku kommentoisi tätä vuodatustani. Kiitos jo etukäteen.

        tekstistä.

        Suomi24 on minusta jollain lailla raadollinen foorumi ja välillä ajattelen, etten tule tänne enää, koska monet keskustelut/kommentit ovat aika masentavia. Mutta poikkeuksiakin on.

      • dfllss

        Arvostan sinun kirjoitusta, miehen kirjoittamana.. Ja se on totta mitä kirjoitit..Olen kanssa huomannu, ett moni elää kertakäyttö elämää, ollaan petetään minkä ehditään ajattelematta sen myöhempiä seurauksia yms pahuutta...Olisi kiva saada sinun sähköposti osoite, vaikutit mielenkiintoiselta, ja ajatukset ihan samoja ym...Uskalletaan olla erilainen, eikä mennä mukana hömpänpömppää muun massan mukana, katsella asioita järkevällä tavalla, kuka mitenkin, jokainen sen näkee mutta miten sen näkee; onkin se juju..Oli hyvä kirjoitus täältä ja erityisesti tämä kirjoitus erottuu täältä muiden kirjoitussten joukosta, erotut hyvin, arvostan sitä, olisi kiva jos mahdollista ja aidosti ottaa yhteyttä sinuun jne..Onko mahdollista Herra:)tsemppiä naispuoliselta:)
        Ja ett todellakaan ole liian vanhanaikainen, se on sinun ja monen muun ihmisen samaa ajattelevan mukava asiaa, täs muiden joukossa..Mutta me ei mennä massan mukana suuna päänä..Erotutaan fiksusti joukosta, omalla tavallaan:)) Asioilla kun on yleensä kaksi puolta..Hyvää kevään odotusta sinulle Herra:))
        Ja

      • KHT
        The Truth kirjoitti:

        On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!

        Kyllähän se tekisi hyvää pitkän avioliiton aikana laittaa vaimot tai miehet vaihtoon vaikka viikoksi.
        Mutta en kannata eroa ja uuteen vaihtamista.

      • 789
        The Truth kirjoitti:

        On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!

        Sinä olet valitettavasti ihmisenä keskeneräinen ja sellaisia karma kohtelee kovalla kädellä. Juuri tuollaiset ihmiset kuolevat yksin.

      • tuohon
        The Truth kirjoitti:

        On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!

        "On täysin naurettava ajatus, että ihmisellä olisi lupa ihastua vain yhden kerran. Ajatelkaa nyt, että jos ihminen rakastuisi vaikkapa 19-vuotiaana, menisi naimisiin, eläisi 85-vuotiaaksi, eikä kokisi yhtään ainutta rakastumista tuon elämänsä aikana. Tämä olisi ns. hukkaan heitetty elämä. Rakastuminen on niin ihana tunne, että se on saatava kokea monta, monta kertaa elämän aikana, ja ihan seksiä myöten. Olen kohta viisikymppinen ja elänyt oppieni mukaan maailman onnellisimman elämän. Ottakaa mallia!"

        Lainasin kirjoituksesi kokonaan, ettei vastaukseni idea huku. Yllä olevan perusteella väitän, että sinä et osaa rakastaa. Sinulle rakkaus on vain kemiallinen huuma, jossa kyse on vain sinusta itsestäsi. Olet kuin automaatti, joka tuottaa saman kuoren ilman sisältöä uudestaan ja uudestaan. Jollain lailla se muistuttaa narkomaniaa. Epäilemättä on ihmisiä, jotka ovat eläneet heroiinin kanssa koko elämänsä. Mutta rakkaudesta siinäkään ei ole kyse. Vain robottimaisesta tarpeen tyydyttämisestä.

      • osumaa
        tuohon kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

      • Herra->
        dfllss kirjoitti:

        Arvostan sinun kirjoitusta, miehen kirjoittamana.. Ja se on totta mitä kirjoitit..Olen kanssa huomannu, ett moni elää kertakäyttö elämää, ollaan petetään minkä ehditään ajattelematta sen myöhempiä seurauksia yms pahuutta...Olisi kiva saada sinun sähköposti osoite, vaikutit mielenkiintoiselta, ja ajatukset ihan samoja ym...Uskalletaan olla erilainen, eikä mennä mukana hömpänpömppää muun massan mukana, katsella asioita järkevällä tavalla, kuka mitenkin, jokainen sen näkee mutta miten sen näkee; onkin se juju..Oli hyvä kirjoitus täältä ja erityisesti tämä kirjoitus erottuu täältä muiden kirjoitussten joukosta, erotut hyvin, arvostan sitä, olisi kiva jos mahdollista ja aidosti ottaa yhteyttä sinuun jne..Onko mahdollista Herra:)tsemppiä naispuoliselta:)
        Ja ett todellakaan ole liian vanhanaikainen, se on sinun ja monen muun ihmisen samaa ajattelevan mukava asiaa, täs muiden joukossa..Mutta me ei mennä massan mukana suuna päänä..Erotutaan fiksusti joukosta, omalla tavallaan:)) Asioilla kun on yleensä kaksi puolta..Hyvää kevään odotusta sinulle Herra:))
        Ja

        Ei siinä mitään. Jos joku haluaa kirjoittaa ja tutustua niin mikäs sen mukavampaa. Elämänkokemuksia olisi mukava vaihdella. Voisi samalla vaikka oppia jotain. Kirjoittelemisiin :)

        [email protected]

    • Yksin ehkä parempi

      Itse olin 14v parisuhteessa josta 6 vuotta naimisissa. Miehelläni oli todellakin välillä taipumus lääppiä toisia naisia ja kaulailla niitä. Silloin kun se oli löytänyt uuden kohteen, hän mollasi minua jos milläkin nimillä. Nyt olemme eronneet ja saa tehdä mitä haluaa. Omantunnon arvoni on todella noussut ja vahvistunut. Lapsetkin nyt ovat onnellisia.

      • Haluan vain kysyä

        Olitteko onnellisia ? Rakastitteko toisianne ?

    • äijä25

      En voi!

    • ...........

      Ei voi.

    • petex 41

      Kahden kauppa. Kolmannen korvapuusti. Rakkaus se kestää. Keskustele, pohdi, mieti, älä hätiköi.
      Ole oma itsesi. Elä tätä päivää. Et saa huomista takaisin. Rehellisyys maan perii. Pidän sinulle peukkuja : )

    • Tuntematon

      Pohtinut? Omasta puolesta voin sanoa ihastunut monta kertaa, kait se on ihan normaalia.Jos tietää rajat onhan se ihan piristävääkin.

    • 6 vuotta yhdessa onnellisesti

      Olen sitä mieltä että voi. Itse ihastun vähän väliä kun olen palvelu ammatissa ja näen paljon komeita miehiä. Mutta vaikka ihastuisi ei sen jatkumiseksi tarvitse tehdä mitään. Itse en ainakaa kuvittelisikaan lähteä jatkamaan ihastumista sen pitemmälle vaikka molemmat puolet sitä haluaisi.

      En vaan halua pettää rakastani (mahdollisuuksia on ollu monia) eikä niistä kukaan olisi saanut tietää muuta itse tietäisin ja se jo estää. Minulla on ma mies maailman paras jota en todellakaan halua pettää.

    • sinä

      kysymys mistään tarpeeesta ole. Aikaa paikkaa eikä sormudta tunteet ymmärrä niin se vain on. Itse olen ollut liki 10 vuotta liitossa ja nyt on myönnettävä, että kyllä on eräs henkilö saanut ajatukseni aiva ulalle. Onhan sitä käynyt monesti toisinkin päin, että huomaan kaikki mahdolliset merkit toisen ihastumisesta minuun, mutta niin kuin alussa sanoin ei tunteet tunnista sormuksia.

      • Murmu

        ettäkö tunteet ei tunnista sormuksia.
        Sanontahan se on sekin, että "lehmät lentävät" ja "sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta".

        Jos olet ihminen, olet kykenevä estämään tunteiden kehittyminen millekään käytännön toimien tasolle, kuten että aletaan suullisesti lepertelemään ihastuksen kohteelle tai lähestytään sitä fyysisesti.

        Nisäkkäillä syntyy kaikenlaisia tunteita, mutta vain me ihmiset pystytään pitämään ne kontrollissa ja päättämään omista tekemisistämme. (Kaarina Määttä, Rakastumisen lumous.)

        Ihan öllöttää nuo puheet että "mulle vain nyt aina sattuu näin".

        Selkärankaa pojat ja tytöt! Avioliitot ei kestä sitä, että puolisot suuntaa tunteitansa sen ulkopuolelle!

      • minä.,
        Murmu kirjoitti:

        väittänytkään etteikö niitä tunteita voisi jättää taka-allalle. Ihminen on ihminen eikä muuksi muutu. Jokaisessa suhteessa on aina jokin oma käänne kohta sitä ei voi kukaan kieltää. Toisilla mukaan tulee pieni pilke silmä kulmassa, mutta ei sen pahempaa. Toisilla alkoholi tms.

        Ei kyseessä ole mikään selkärangattomuus asia. Olet ymmärtänyt asian ja tekstin aivan väärin. Eri asia olisi jos juoksisi tunteen perässä eikä antaisi suhteelle tilaa vaan toteaisi todella et siinä nyt vaan kävi niin et ei kestänyt.

    • helekissankello

      kokemuksia on, voi ihastua ja ihastuukin muihin ja saa ihastuakkin, mutta pidemmälle ei saa eikä pidä mennä.jos menee pidemmälle niin avioliitto on vaarasssa.

      • jättää-

        kerran menet toisen pimpalle.se on parisuhteelle kuolin isku.
        se heijastuu suhteeseen ja yhteis elämään.

    • Yari

      Joo, mulla kävi niin että 11 vuotta onnea kesti ennenkuin se mureni. Vaimo ihastui toiseen, en minä...

    • PvG21

      Seurustelin 24v, ihastuin kymmeniä kertoja, ei koskaan vakavasti. Uskon että se on sisäänrakennettu taipumus, eikä siitä tarvitse ottaa stressiä.

    • Onnellisesti naimisissa

      Yhdessä oltu 6 vuotta, joista naimisissa 4. Rakastan miestäni yli kaiken ja on mielestäni maailman komein mies. Silti olen joskus huomannut ihastuneeni tai muuten vaan tuntenut vetoa toista miestä kohtaan. Koskaan en ole asialle tehnyt mitään ja pian se tunnekin on mennyt ohi.

    • ihastua

      Kyllä voi, mutta eron hakeminen ei ole ensisijaista ja se voi olla kaukainen asia. Vaikea myöskin. Kaikki ihastuvat elämänsä aikana toisenkin kerran, jopa rakastuvat. Se voi mennä myös ohi, riippuen asioista ja ihmisistä itsestään. Hyvin harvoin ihminen on ns. yksiavioinen käytännössä. Kauheeta, mutta se vaan näyttää olevan klisee.

    • De Lilah

      Kyllä voi...puhun kokemuksesta....se on yhtäaikaa ihanaa ja aivan kauheeta,ihanaa olla ihastunut(melk.rakastunut) ja kauheeta on omantunnontuskat,ristiriitaiset tunteet,pelkokin,kun kuitenkin tuntee myös rakastavansa puolisoaan,eikä ole mitään syytä lähteä eikä loukata toista.Mulle on käynyt niin ja onneksi ensinnäkin sain pidettyä salassa jutun ja vielä suuremmaksi onneksi en tehnyt mitään hätiköityä,vaan katselin tilannetta ja ajattelin,että jos vielä 2 vuoden kuluttua on tilanne sama niin harkitsen eroa.Mutta niin kävi,että oma puoliso tuntu kuitenkin paremmalta.Syyllisyyden tunne jäi....mutta elämä on tälläistä...enkä kuitenkaan kadu.

    • kerran petetty

      Kyllä kait voi. Itsestäni en , kyllä sitä usko. Minulla on ihana ja rakastettava mies. Rakastan sitä yli kaiken meillä luottamus on liiton perusta. Olen ollut aikoinaan naimissa ja silloin mies rehellisesti sanottuna ihastui ja rakastui vieraisiin naisiin. Joten tiedän tarkkaan miltä se tuntuu. Eipä tulisi mieleen tehdä sitä omalle rakkalleen. En usko, että liittomme enään toimisi yhtä hyvin jos näin kävisi.

      • De Lilah

        Sanoit ihastumisesta,että ei tulisi mieleesikään tehdä sitä toiselle.Ilmeisesti Sulla ei ole kokemusta asiasta....ei sitä tietentahtoen TEHDÄ..tosi ihastuminen vaan tapahtuu,vaikka yrittäisi kuinka vastustella.Pikkuflirtit,pienet ihastumuset on vaarattomia. Mitä enempi ihmistenilmoilla liikkuu ja tapaa uusia ihmisiä,sitä suutempi vaara on.Mutta ei silti kannata homehtua kotiin ja liikkua vain puolison kanssa..pitää olla myös oma elämä riskeineen.Ja useimmiten ihastukset menevät ohi ja elämä jatkuu vähän taas rikkaampana.Ja jos syntyy vuosisadan rakkaus...niin mikäs sen upeempi asia.

      • ei tunteillensa voi mitään..

        täytyy sanoa, että ymmärrän kyllä miestäsi, sillä tunteille ei voi oikeasti mitään. ei siinä mitään pahaa ole, jos ihastuu johonkin, eikä tee asialle yhtään mitään vaan antaa sen mennä ohi...?

    • Katsoa saa muttei koskea!

      Jokainen katsoo toisia eikä vaan omaa kumppaniaan,se on aivan normaalia ja ihastuminen kuuluu normaaliin ihmisen käytökseen,se on ihana tunne ja jos vielä saa vasta katseita niin masunpohjassa kuplii ihanat tuntemukset:) Pieni viaton flirtti maustaa tasapaksua arkea kivalla tavalla ja kunhan tietää rajansa ei siinä ole mitään vaarallista,varsinkin me naiset nautimme vieraan miehen katseista,ne antaa meille hyväksyntää että vielä olemme haluttavia. Minun mieheni ei siitä ole moksiskaan vaan on hyvillään että hänellä on katseen kestävä muusa:)

      • pikkuihastus

        mie ihastun varmaan melkein viikottain. Siis sellasta pientä hauskaa kutinaa masussa, että onpas toi nyt söpö ja hauska. sit vähän hymyillään ja ehkä punastutaankin hieman ja sitten se unohtuu. en tiedä miehistä, mutta monilla naispuolisilla ystävilläni on ihan sama juttu, ihastuuvat silleen pikkasen tosi usein. mut ei kyllä kävis mielessäkään että mitään lähtis tekemään!

        nää pikkuihastumiset on vaan just sellasia piristysruiskeita harmaaseen päivään. Mut vielä piristävämpää on työpäivän jälkeen palata kotiin jossa odottaa mies jota rakastaa. ja sitten aletaan toimia...

    • yksi vain

      Katselen omaa elämääni jälkikäteen voi sanoa, että itselläni ei ihastumisia ole tullut pitkässäkään suhteessa, jos olen ollut oikein rakastunut kumppaniini. Pitkäaikaiseen kumppaniinkin voi rakastua aina uudelleen.

      Suhteissa, jotka eivät ole muodostuneet minulle niin tärkeiksi olen tuntenut joitakin ihastumisia, mutta nekin ovat jääneet vain tunteen tasolle ja hetkelliseksi.

      Näin minulla, mutta jokaisella meillä on omanlainen tunneilmasto ja erilainen käsitys ihastumisesta.

    • Texmex

      Niin, miksei voisi ihastua? Hyvä asia se tietenkään ei ole jos jo valmiiksi on heila toisessa kainalossa. Varsinkaan jos tämä mahd. elämänkumppani saa asiasta tietää joltain muulta taholta kuin omalta kumppaniltaan. Itse kyllä pidän mahdollisena sitä että ihminen voi ihastua toiseen lajitoveriinsa.

    • Qiiiira

      Itse elän kaukosuhteessa aivan ihanaan mieheen. Ollaan oltu parisen vuotta yhdessä ja ihanaa on ollut ja hän on Se Oikea minulle. En itse ihastu mitenkään helposti, mutta tässä kesällä ollessani töissä maailmalla kaukana miesystävästäni, niin jotenkin sitten ihastuin samankaltaiseen mieheen kuin poikaystäväni (molemmat johtavassa asemassa olevia, erittäin hyvännäköisiä, humoristisia..). Tää mies oli jopa vielä humoristisempi ja hänkin ihastui minuun. No, ei se mihinkään johtanu loppujen lopuks ja hyvä niin!

      Nyt jatkan eläämääni ihan normaalisti ja mielestäni pikkuihastus vain piristi parisuhdettani. En todellakaan olisi halunnut sortua mihinkään seksiin, kun tosiaan välitän poiikaystävästäni. Mutta tällainen kokemus täällä. Ainiin... Kyllä se ihastumisen tunne on niin ohimenevää. Vaikka en helposti ihastukaan.

    • Juha 80___

      Mitä pitempään suhde kestää sen todennäköisempää tietenkin on että ihastumisia tulee. Ihmisellä on biologinen ja psykologinen mekanismi siihen. Ihastuminen ei ole pahasta, sille ei oikein voi mitään, mutta jos ihastusta ruokkii ja ajattelee liikaa, niin se voikin koitua turmioksi.

      Vielä muuten sanoisin että kyllä minulla ainakin se oma kulta on kuitenkin ollut se number one katselemisen kohde vaikka pieniä ihastuksia olisi ollut päällä. Ei ole kyse mistään kyllästymisestä tai kelpaamisesta!

      Ja kyllä se kultakin on ihastuksensa tunnustanut ja aina ne on menneet ohitse.

    • niinpä niin...

      Jos puoliso ihastuu toiseen,silloin tiedät että sinun kiinnostavuutesi on loppunut.Yksi yleisempiä erojen syitä on,että puoliso ihastuu toiseen ja he muuttavat yhteen.Näin tämä on toiminut jo vuosituhansia,ei siis ole tämän ajan ilmiö.

    • halma

      meillä toisiin ihmisiin ihastuminen on vaikuttanut positiivisesti omaan seksielämäämme.

    • Kokenut

      Kyllä on ja kaikille käy niin sukupuoleen katsomatta. Ihmisessä on jotain vialla jos ei näe ympärillään ihanuutta ja kauneutta Ihmisistä ja Luonnosta kaiken aikaa elämänsä loppuun saakka.
      Liian syvällinen aatteellisuus vie sinulta oman näkemyksen. VARO!!

      • varotat

        Ei minusta ole siinä pahaa et ihastuu...niin kuin sinäkin annoit ymmärtää. Miksi pitää varoa? Ihastuksia tulee ja menee...Tarvisko pysyy kotona, ettei vaan joku vastaantulija oo ihastuksen arvonen? Pyh, sanon minä. Minä olen nyt rakastunut ja en osaa sanoa ehkä oikein, mutta en pois sulje sitäkään et ihastuisin..rakkaus kyl voittaa.

    • omaa syyttä

      Rakastua voi ilman että pystyy sitä estämään. Itselläni oli takana 18 vuotta avioliittoa ja 20 vuotta yhdessäoloa ja huomasin rakastuneeni työkaveriini. Kun sen tajusin kerroin aviomiehelleni, joka oli edelleen elämäni mies ja minulla ei ollut silloin aikeitakaan jättää häntä. Aviomieheni nauroi ja lohdutti, että sattuuhan noita. Se mitä olisi kannattanut tehdä olisi ollut työsuhteen lopetus, mutta siihen olisin tarvinnut sysäyksen jonka aviosiippa ois antanut. Koskaan rakastuminen ei mennyt katsetta pitemmälle ja se oli muutenkin yksipuolista. Onneksi rakastuminen menee ajanoloon ohi. Tajusin kuitenkin silloin että, voisin rakastua uudelleen ja ajatus siitä ym erimielisyydet, liian vähäiset yhdessäolot rikkoi lopulta avioliittomme(jota olin luullut koko elämän kestäväksi). Rakastuminen on mahtava tunne ja käy sääli niitä, jotka eivät sitä pääse kokemaan. Siispä, opetus tästä olkaa toisille rehellisiä ja puoliso kertoo vastaavaa. Tuplatkaa yhteistä aikaa ja keksikää niitä kaikkea mitä olette tehneet jo ennen ensimmäistä lastanne. Olemme ex-ni kanssa ystäviä ja kaipaan häntä välillä siis ihan vain yhteisiä hetkiä koko perheen ääressä.

    • Aikuinen Nainen

      Ihastua voi, silleen kevyesti, flirttaillakin voi... mutta Jos Todella Aidosti toista Rakastaa, silloin nämä ihastumiset eivät mene sen pidemmälle.

      Rakkaus kestää pitkässäkin suhteessa. Jollei kestä - ei ole oikeaa rakkautta ja toiseen sitoutumista. Se että elää pitkässä suhteessa ei automaattisesti tarkoita sitä että rakastaa. Toiset tarvitsevat parisuhteen, moni ei pysty yksin elämiseen. Sellaisessa suhteessa toinen saattaa sitten löytää sen Oikean Rakkauden muualta.

      Nykyään mennään liian nopeasti naimisiin, muutetaan yhteen, ei ehditä tutustua kumppaniin kunnolla. Sitten avo-/aviopari tutustuu toisiinsa asuessaan yhdessä ja kas, huomataankin että eletään aivan tuntemattoman ihmisen kanssa, aivan erilaisen kanssa kuin se, johon ihastuttiin. Ja sitten on ero edessä tai sitä ennen jo ihastutaankin seuraavaan, petetään ehkä,saadaan aikaan kyyneleitä ja onnettomuutta, sydänsuruja...

      Katselin tässä "Musta jää"- elokuvaa. Siitä nousi surullisia ajatuksia rakkaudesta, ihastumisista, pettämisestä. Päällimmäiseksi jäi surullisuus. Tällaistako se useimmiten on. Ja minä kun haluaisin vanheta tämän nykyisen rakkaani kanssa...

      • Katselija.

        kovin aikuinen kuitenkaan olla kirjoituksesi
        perusteella...
        Ei sillä ole merkitystä kuinka nopeasti mennään
        naimisiin, vaan kuinka nuorena. Ihminen muuttuu
        iän myötä... huomaat sen sitten kun kasvat
        aikuiseksi!

    • milipiteeni on

      ettei voi ihastua muihin jos on oikeasti rakastunut omaan kumppaniinsa.Rakkaushan on tunne joka menee yleensä kaiken muun edelle.

      • yhä onnellinen

        Totta helkkarissa sitä ihastuu, kun "se ensihuuma" omasta puolisosta hälvenee.
        Ihastukset piristää ilmaa ja pieni flirtti ei ole pahasta jos se pysyy flirttinä.
        Minusta on kiva huomata, että kelpaisin vielä muillekin ja, että miehenikin kelpaisi toisille. Kuitenkin olemme tyytyväisiä näin, luotamme toisiimme ja yhdessä on hyvä olla. Nuoremme ovat tasapainoisia ja iloisia nuoria.
        Olen ylpeä naisellisuudestani ja siitä, että olen osannut elää elämäni näin hienosti.

        Yrittäkääpäs nuoret päästä samaan :)

        Nimimerkki -alle 50v-

      • Tristar

        Rakkaus on ylimpänä mielessä varmasti kun oikeasti rakastaa, mutta eihän se sulje muita tunteita pois! Kaikkia muita tunteita voi tuntea, hyviä ja huonoja, vaikka kuinka rakastaisi puolisoaan.

        ***

    • Ja ihastuu

      Ja harvoin se pelkkään ihastukseen jääkään,mikä hyvä ja ihana asia.

      • mieltä!

        Näitä kun lukee, ei halua koskaan aloittaakaan parisuhdetta. Miksi pitää ihastua toiseen? Itse en ainakaan pysty olemaan ihastunut kuin yhteen kerralla. Ja jos parisuhteessa alan toisiin ihastumaan, niin se tarkoittaa sitä, että omassa suhteessa en saa tarpeeksi tunteita. Annan luvan ihastua itselleni, jos jotain puuttuu siitä suhteesta. Mutta niin, en taidakaan olla kotoisin tältä planeetalta.

        Toki kauniita ja kiinnostavia ihmisiä on maailma täynnä, niitä voi katsella mutta "ihastuminen" on liian vahva tunne.

      • Ihastunut ja pahasti (ihana...

        Olen ihastunut ihanaan mieheen, samanikäiseen, olemme molemmat tahoillamme naimisissa. Mutta ei haittaa mitään, tiedän tunne-elämäni ja hellyyden tarpeeni olevan kohdallaan kun näin on.
        Näemme harvoin, mutta annamme arvoa niille harvoille hetkille tosi paljon, kun tapaamme. Ilman häntä en jaksaisi, eikä kyseessä ole lyhyt juttu, tätä on jatkunut jo jonkin aikaa

      • olen kanssasi
        mieltä! kirjoitti:

        Näitä kun lukee, ei halua koskaan aloittaakaan parisuhdetta. Miksi pitää ihastua toiseen? Itse en ainakaan pysty olemaan ihastunut kuin yhteen kerralla. Ja jos parisuhteessa alan toisiin ihastumaan, niin se tarkoittaa sitä, että omassa suhteessa en saa tarpeeksi tunteita. Annan luvan ihastua itselleni, jos jotain puuttuu siitä suhteesta. Mutta niin, en taidakaan olla kotoisin tältä planeetalta.

        Toki kauniita ja kiinnostavia ihmisiä on maailma täynnä, niitä voi katsella mutta "ihastuminen" on liian vahva tunne.

        samaa mieltä! Olen vakuuttunut siitä, että jonkinlainen tunnetyhjiö/ tyytymättömyys/ puutostila on suhteessa olemassa jos joku kolmas osapuoli käy iltaisin vuoteeseen pariskunnan kanssa. Ylimääräisellä ihmisellä vuoteessa en tarkoita todellista fyysistä suhdetta vaan sitä, että ihastus matkaa mukana maailmalta kodin seinien sisälle ajatuksiin kietoutuneena.

        Samaa mieltä olen myös siitä, että ihania ihmisiä on maailma täynnä eikä se tarkoita, että niihin ihastutaan. Jos kuitenkin niin käy, niin sillehän ei mitään voi. Suosittelen, että ko. osapuoli pohtii mielessään mistä ihastuminen johtuu. Mitä sellaista ko. henkilö minussa herättää, mihin puoliso ei pysty?
        Eikä missään nimessä näiden impulssien vaikutuksesta kannata toimia!

    • Nimetön

      Tässä voisi ajatella että tarkoitan että meillä nyt kolmiodraama menossa. Oikeastaan se on siitä paljon monimutkaisempi. Voit tutustua siihen s24 nimimerkillä 4everyoung mitä ajattelen/ajattelemme asiasta. Sinun kysymyksessä ei ole mitään tyhmää päinvastoin suurta viisautta! Itse tunnen näin, rakastan kaikki minun naisystäviäni koska he ovat ainutlaatuisia ihmisiä. Olen rakastanut kaikki poikaystävätkin ja rakastan aviopuolisoni, rakastan heitä vieläkin vaikka tiet on vienyt meitä erille teille. Niin oli käydä avioliitossanikin kolmen lapsen jälkeen 3.5 vuodessa ja yhteistä aika kortilla. Kiinnostuin yllättäen 6v avioliiton (12 naimisissa) jälkeen toisesta miehestä josta kerroin heti aviopuolisolle että nyt meillä on mietitettävä! Siitä on nyt 6v ja olen uudelleen rakastunut aviopuolisooni kuten hän minuun, tämän aikana olen kuitenkin ihastunut ja jopa rakastunut muihin miehiin ja olen myös ollut fyysissä yhteydessä osaan kanssa(osaa jää mieleen taas ikuiseksi ajaksi). Kaikki aviopuolisoni on tiennyt, hänellä suotu samat mahdollisuudet. Mieheni sanoi että olen antanut hänelle elämäniloa takaisin, ja nyt olemme aika pitkälle takaisin taas keskenäsisessä suhteessa jossa ei toista yhtä intiimi suhde oikein mahdu. Pitää ottaa yhtälailla muut, siis kolmas ja neljäs jne osapuoli huomioon, koska meille ei ole aikomus erota juuri nyt ainakaan, rakastamme toisiamme enemmän kun koskaan. Emme kumpaakaan halua loukata ketään muutakaan joten tämä on monimutkainen tapa elää toisaalta emme usko että kovin monta ole ymmärtäneet sen mitä tästä sanomme, ja se että toki voimme tavata jotakuta jonka jälkeen meidän avioliitto loppuu, sitä ei koskaan tiedä. Kaikista tärkein on kuitenkin se että meidän kuuluu olla tunneuskollisia toisillemme!! Se oli ainut lupaus jonka teimme mennessämme naimisiin, jos tunteet muuttuvat siitä pitää toiselle kertoa. Se on kaikista tärkein, ja se vaati että olet itsellesi rehellinen. Tarvitset muita ympärilläsi jotka arvostaa ja ihailee ja himoitsee sinua mielestäni yksi ihminen ei koko elämäksi siihen pysty vaikka haluaisikin ja toisaalta voi pystyä siihen meitä kun on niin monta erilaisia, tosin en tarkoita sitä että pitää joka suuntaan mennä, vaan pitää luottaa että vaikka on mahdollisuus intiimisempääkin suhteeseen niin sanomalla että se on ok, niin se muuttaa suhtautuminen asiaan positiivisellä tavalla. Minä olen uskollinen koska se menee ajoittain luontevasti silloin kun se on ja minusta se on se oikea tapa olla yhdessä, eikä sen takia koska niin kuuluu olla kun on naimisissa. Tarkoitan ehkä eniten että miksi Suomessa emme voi olla ystäviä keskenämme miehet ja naiset, minusta se on kohteliaisuus että mies haluaa minua, varsinkin jos arvostan häntä ihmisisenä siis, eikä sitä tosiaan tarvi asialle tehdä mitään ja mikäli se menee liian vaikeaksi syystä tai toisesta niin olen iloinen että olen saanut tuntea hänet vaikka elämä erottaisi meitä. Tunteista meidän pitäisi uskaltaa olla avoimempia. Sellaisia ihmisiä on jo vaikka kuinka paljon jota muistan lämmöllä! En tässä pysty lyhyesti sanomaan mutta minun ajatus on että miksi en saa rakastaa kun yksi miestä kerrallaan, rakastanhan minä monta naistakin. Kuten naiset niin jokainen mies on yksilö! Saanko rakastaa paljon miehiä jos muutun lesboksi? Se nyt ei onnistuu...:) Tietysti en voi olla yhtä intiimi jokaisen kanssa ja toisaalta voin(arki ei tee sitä mahdolliseksi koska aika ei ole loputtomasti), mutta sehän ei ole vain minusta kiinni vaan myös toiselta osapuolelta ja miltä hänestä tuntuu! Monet on jo sanonut että kun olen avoimesti kertonut tämän miltä minusta tuntuu niin muutama mies josta olen tosiaan välittänyt ovat todenneet että he jättävät väliin koko tutustuminen koska pelkäävät että siitä tulee suru ja ovat varmasti oikessa. Se on myös se riski että suuren ilon jälkeen seuraa suruakin tunteet kun ei voi ohjata, niitä voi kyllä ymmärtää.. Kyllä miehet tuntevat ja kaipaavat sen että he tuntevat että rakastamme heitä. Kaikista tärkein kun tulee mieleeni on että jos muita alkaa kiinnostaa, niin se jolle se tunne tulee, miettii mikä siinä on joka viehättää? Omasta kokemuksesta viisampana sanon että voit rakastua uudelleen samaan kumppaniin, loppujen lopuksi olemme unohtaneet että muutumme elämän aikana ja toiseksi tunnetko toista oikeastaa koskaan? Tavat ehkä, mutta sisäiset asiat emme tiedä jollemme toistemme kanssa niitä jakaa! Tutustukaa uudelleen toisiinne!

      • Katselija.

        Äärilaidasta toiseen...

    • Enkeli79

      Kyllä sellainen on mahdollista.
      Sitä en allekirjoita että joka liitossa näin käy.
      Ja ihastumisiakin on moni asteisia.
      Itse olen elänyt avioliitossa 9 vuotta ja olen ihastunut pari kertaa.Ja kerran jopa rakastuin.
      Se on vain elämää.
      Sellaista sattuu vaikka kaikki olisi parisuhteessa hyvin.Kun oma arki on tasaista tassuttelua,ja niin ihastuminen toiseen ihmiseen käy melkein vahingossa.Niinkuin minulle kävi viimeksi.Rakastuin todella syvästi erääseen mieheen.Olin valmis jopa eroamaan miehestäni.

      Toki kaikki ihmiset katselevat muita ihmisiä,mutta ei siinä mielessä.Kaikki ainakaan.
      Sehän on vain kuin seuraisi maailman menoa. :)
      Omaa kumppania näkee paljon,siksi on kiva katsella välillä muitakin oman kumppanin sukupuolisia,tarkoittamatta mitään sen kummempaa.

      Minusta tämä oli hyvä kysymys,ei tyhmä ollenkaan.
      Nim.Kokemusta on

    • *ihastuja*

      Voi ihastua! Miksi ei voisi. Minustaa saakin ihastua, kun se jää sille asteelle. Katsoa saa ei koskettaa.

      Kyllä sitä omaa puolisoakin voi samalla ihastella.

      • MIETIHÄN

        PAREMPI EROO JOS EI IHMISENKAA TOIMEEN TUU.JA OTTAA KOIRA TILALLE.SUOMALAINEN ASUU NYT JO YKSIN PIENEN HAUVANKAA.mihin tää maailma menee.HELSINGISSÄ MILJOONA IHMISTÄ SIITÄ YLI PUOLET ASUU YKSIN.

        SAIRAS MAAILMA KAI LUOJA PUUTTUU ASJOIHIN JA TEKEE TÄSTÄ PASKASTA LOPUN.

    • toki toki voi

      Ja sitten voi ihastua myös omaan puolisoon uudelleen ;)

      Kaikkea voi pitkän suhteen aikana tapahtua, se on sitä elämänkokemuksen kertymistä se?

      Ihminen voi välillä ihastua jopa itseensä, ihastumisia ei kannata ottaa kovin vakavasti.

    • adrqeee4

      on, kun luulee olevansa vetävä pakkaus mut ei sitte todellisuudessa olekaan vetävä.

    • ne ihastuksen kohteet?

      Täytyy muistaa myös, että ne ihastumisen kohteetkin on ihan oikeita ihmisiä (joskus ihastuminen voi olla molemminpuolistakin!) joilla on tunteet. Joskus voi ihastua varattuun silloin kun ei edes tiedä hänen olevan varattu. Ikävä että tässä puhutaan "ihastumisista" aivan kuin parisuhteen piristäjinä, kuin ne olisivat jotain mielikuvitsuolentoja, halpaa tavaraa josta voi ottaa kaiken irti ja sitten heittää roskikseen. Kyllä siinä ihastumisessa aina joku sydän särkyy. Eikä parisuhde ole aina niin pyhä kuin täällä väitetään, ainakin näiden viestien perusteella käy sääliksi näitä teennäisissä suhteissa eläviä.

      Ja muuten, ei ole oikein että katsoa saa muttei koskea. kyllä pettää voi vaikka ei edes kosketa toista!

      • ..toisestakin näkökulmasta..

        Itselleni kävi juuri näin; varattu mies ihastui minuun ja päinvastoin. Ihastuminen muuttui omalla kohdallani rakastumiseksi, mutta lopetin yhteydenpidon koska hän on avoliitossa, ja nähtävästi juuri haki tällä ihastumisellaan vain sitä "piristystä" omaan suhteeseensa, joka kuulemma oli parhaat päivänsä nähnyt...

        Oma vikani toki täysin että ylipäätään annoin ihastumisen edetä pidemmälle, mutta kuten sanoit viestissäsi, me "ulkopuoliset" ihastuksen kohteetkin olemme ihmisiä, ja omalla kohdallani ainakin on mennyt jo monta kuukautta yrittäessäni paikata särkynyttä sydäntäni ao. asian tiimoilta. Uskon ettei ihminen voi sille mitään että ihastuu toiseen ihmiseen, ja en siis tässä kritisoi sellaista tilannetta...elämä on seikkailu, ja kukin päättää mitä valintoja tekee, kuin myös allekirjoittanut.. tämä siis vain yksi mielipide tähän mielenkiintoiseen aiheeseen.

        Hienoa kevään odotusta kaikille !

    • saattaa

      ihastua mutta eri asia onko ihmisellä selkärankaa ja moraalia

    • Pr83

      Oma henkilökohtainen näkemykseni asiaan on, että se ei katso aikaa ei paikkaa ei elämäntilannetta kun vaan ihastuu johonkin. Siispä myös naimisissa olevat voivat toisinaan ihastua toiseen ihmiseen vaikka olisikin onnellinen avioliitto. Joskus jopa ihminen tarvitsee hyväksyntää muiltakin kuin omalta puolisoltaan ja kun ihminen sitä saa, saattaa hän myös samalla hiukan ihastua ko. henkilöön. On myös ihmisiä jotka samaan aikaan rakastavat kahta ihmistä. Silloin on kyse siitä, mitä ihminen elämältään haluaa. Toivottavasti vähän edes auttoi.... tää oli vähän tämmöstä ympäripyöreetä mutta tää on mun oma näkemys.

    • ...että

      Et sinä ole tyhmä. Varmasti moni miettii samaa asiaa. Siinä ei ole pahaa, jos ihastut, mutta jos pettämiseen mennee, niin...Minulla ja miesystävälläni on siinä mielessä hyvä suhde, että voimme rohkeasti jopa katsella muita. Mieheni edellisessä suhteessa oli kamala paikka, jos mies edes vilkaisi toisia naisia. Tyttöystävä sai kyllä katsoa ja jopa pettää. Ei minusta oikein. Ihastuksia tulee ja menee, mutta jos ne pysyy ihastuksen tasolla, niin hyvä. Siinä et tee kenellekkään pahaa ja aiheuta pahaa mieltä. Ehkä en ole oikea ihminen sanomaan mitään, koska olen rakastunut totaalisesti. Sen vaan tiedän, että rakastan miestäni, mutta katselen toki mielelläni miehiä. Ehkäpä ihastunkin, mutta rakkaus voittaa aina. Niin ja nykyisen mieheni olen tuntenut yli 20 v, mutta seurustellut vasta toista vuotta. Näin jälkikäteen ajateltua olen ollut tyhmä. Huomasin itsekkin, että hän on se ollut jota olen rakastanut siitä asti kun tutustuimme. Elämä ja minun tyhmyys vaan ei antanut myöten, että olisimme olleet jo aikaa sitten yhdessä. Viimeisenä 20:nä vuotena minulla on ollur pari pitkää suhdetta. Sit sinkkuna joitakin vuosia. Mieheni kun erosi entisestään, niin hän sai ja uskalsi ottaa yhteyttä. Minä pelkäsin ensin...rakastin häntä, mutta en tiennyt mitä hän ajatteli. Puhuimme asiat, hän sanoi olleensa ihastunut minuun koko tämän ajan, nyt jopa rakastaa. Ja molemmat tietää, että voi tulla ihastuksia, mutta rakkaus kestää. Eli lyhyesti, ihastua saa...ei sitä voi kukaan kieltää olit sitten avioliitossa tai avoliitossa tai muuten vaan seurustelet. Hyvää jatko sinulle ;).

      • HALUU HELLYYTÄ JA HUOMIO

        50 MIES KAIPAA NUORTA NAISTA TÄÄ ON TOSI.kUKA HALUAA SUOMALAISTA LIHAVAA NAISTA.KANNATTAA MENNÄ VENÄJÄLTÄ HAKEEN NUORI JA RAIKAS NAINEN.

        SUOMALAINEN NAINEN KYLMÄ JA HUONO RAKASTAJA.MIESKIN KAIPAA HELLYYTTÄ JA PÄÄNSILITYSTÄ.

      • Murmu
        HALUU HELLYYTÄ JA HUOMIO kirjoitti:

        sto??? Ja duumaju sto ti ni moshes ljubit tolkka adna!! Ja vielä pa finskii: luulet kuule ruskaja-shensina itsestäsi aivan liikoja. Sinut on otettu vain kilautettavaksi, ei esimerkiksi keskustelukumppaniksi. Olet liian itsekeskeinen ja pinnallinen sellaiseen. Onneksi olet löytänyt kaltaisesi miehen! Harosheje butushenie!

      • Surku tullee!!!
        HALUU HELLYYTÄ JA HUOMIO kirjoitti:

        50 MIES KAIPAA NUORTA NAISTA TÄÄ ON TOSI.kUKA HALUAA SUOMALAISTA LIHAVAA NAISTA.KANNATTAA MENNÄ VENÄJÄLTÄ HAKEEN NUORI JA RAIKAS NAINEN.

        SUOMALAINEN NAINEN KYLMÄ JA HUONO RAKASTAJA.MIESKIN KAIPAA HELLYYTTÄ JA PÄÄNSILITYSTÄ.

        Just tällainen tyypillinen suomalainen peräkamarinpoika, joka ei saa naista muuten kuin rahalla. Ostettu rakkaus viipyy luonasi juuri niin kauan kuin rahaa riittää...Lopulta tulee kuppa ja köyhyys ja yksinäisyys...

        Sitäpaitsi, ei viiskymppisillä miehillä ole valitettavasti juurikaan annettavaa sänkykamarin puolella. Taidanpa houkutella luokseni sitten joskus vanhoilla päivillä tulisen, nuoren kostaksen, luigin tai josipin...:D

    • ...

      Hei. Ei sitä kaikissa avioliitoissa tule mutta se on kyllä yleistä. Ja yleensä se on vain pientä ihastusta joka on ohi menevää. minullakin on omakohtaista kokemusta siitä että olen ihastunut toiseen vaikka on oma mies. Ensin pelästyin sitä mutta se olikin vain jotain hetken huumaa joka lähti pian pois. Siitä ei kannata stressata. Oma kumppani kelpaa mainiosti mutta ihmisillä on tunteet ja vaikka eläisi miten ihanassa parisuhteessa tahansa, voi silti ihastua johonkin toiseen.

    • pamsu

      Voi tietysti ja sen on kuitenkin parasta jäädä sille asteelle.Minä olen ihastunut elämäni varrella montakin kertaa eikä kaikki kohteet edes tiedä sitä.Sitäpaitsi ihastuminen tuppaa kestämään vain lyhyen aikaa.Olen ollut naimisissa yli 36 vuotta ja saman miehen kanssa.

      • NIIN POLTTAVAN

        Naimisissa oleviin naisiin perhtyny.mulle ainakin antaat,kyllä omamies ja koti unohtuu.

        tumma komee mies kertoo,nainen ei voii vastustaa hellyytä ja arvostusta.vähä tosin on naisia ketkä kiinostaa.

    • keski-ikä

      Olen vanhempi vastaaja ja johtunee siitä että pidän parisuhdettani kunniassa. En ole koskaan osannut katsella muita jos olen seurustellut tai ollut avo/avioliitossa. Mutta harrastan kaksinaismoralismia: en välitä vähääkään jos itse olen vapaa ja joku varattu kiinnostuu minusta. Vastuu on varatulla, ei minulla. Mutta siis kysymykseen: ei, en ole ihastunut koskaan kehenkään toiseen jos olen varattu. Uppoudun täysin meneillään olevaan suhteeseen ja nautin siitä.

      • gitta5

        se on :) ei se ruoho ole vihreänpää aidan toisella puolella:)Nautin siitä mitä on :)

    • "onnellinen"

      En usko, että ihminen on periaatteessa yksiavioinen. Parisuhteessa on kysymys kahden ihmisen välisestä sopimuksesta, jossa sitoudutaan elämään toisen kanssa myötäisessä ja vastaisessa. Se pitää sisällään paljon. Ihastumisia tulee, mutta on eri asia miten niiden kanssa toimitaan. Tuskin siihenkään on olemassa mitään oikeaa tapaa, jokaisen on mietittävä asiat kohdallaan. Ja mitä onnellisuus on, mitä onnellinen avioliitto. Eiköhän se ole sitä iloa pienistä asioista arjessa, yhteenkuuluvuuden tunnetta tai kenellä mitäkin. On päiviä ja aikoja, jolloin parisuhdetta epäillään ja mietitään asioita uusiksi. Siksi niitä ihastumisia voi tulla ja väitänpä, että ne ehkä piristävät parisuhdettakin lopulta.
      Näin ainakin minulla.

    • mies*

      kauniita naisia on kiva katsella ja baarissa hieman flirtatakkin, mutta ihastunut en vielä muihin ole. Suhdetta takana 6v

      • kslslöd

        Samaten katselen ihailen muita komeita hyvävartaloisia miehiä tämän tästä, vaik hyvässä suhteessa ollaanki...Se on sitä silmänruokaa ja iha normaalia kun missä meneekin, nii kyllä sitä katsoo taakseen pitkään kun nuori komea hunksin tapainen komistus ohi menee nii sitä 'hetken' sulaa vahaa naisella kun naisella. Baarissa samoin sitä 'katselee tarkkaan' millaisia miesten kroppia on, ja hyvävartaloisiiin katse jääkin pidemmäksi aikaa vaivihkaa jne...Hyvä itsetuntoinen mieheni ei toteaa samaa ja yhdessä huumorilla mennään eteenpäin..Naisporukalla saatetaan ja nii usein meneeki ett kyllä innostua liikaakin sexyihin mieslihaksikkaisii nuorempii miehiin,(kiitos nuoret miehet) nuo muttaha se on luonnollistakin...kuin nää hunksin sexy ah miehetkin myös:)...Naiset tarkkailkaa 'tsiikatkaa' miesvartaloita, hyväkroppaisia sellaisia ja kevään lähestyessä sitäkin enemmän peppuihin ja jalkoväliin (minkäkokoinen liikahtelee siel;)) 'ahdistelukatseita'tai tarkkailla sieltä, nii miehet osa pitää siitä...Ainakin hyvä itsetuntoiset varmat, huumorimiehet ainaskin.. Ett vastapainoksi naiset katsoo miehen jalkoväliin, se ollaa monesti huomattu;)) kun mies esim istuu jalat äärimmäisen leväällä tai kumartuu jalat harallaan)ah..Kun taas miehet välistä naisten rintojen väliin...Näin se menee miehet...Täällä joukko naisia tekee nii ettette arvaakkaan miten...Saatu, hymyä ja hämmennystä mut se huumoria siihen, kevään koittaessa

      • MOONDOWN
        kslslöd kirjoitti:

        Pahalta kuulostaa tuo huoraaminen. Pinnallisia tyyppejä. Hunks-tyyppiset pellet on niin ällön itsetietoisiakin.

    • kun...

      ...aina pumppaavat pettämistä käsittelevät avaukset etusivulle

      • Tristar

        joita tulee kun mahdollisimman montaa lukijaa kiinnostavan aiheen mätkäisee etusivulinkiksi. Ja pettämiskeskustelut Kiinnostavat ihmisiä, sinuakin, niinkuin näet.

        Liiketoimintaahan tämä sivu on, ei kenenkään henkilökohtainen intohimo :D

        ***

      • miten.

        Eniron www saa mainostulonsa.

        Tipahtaako joka mainostajalta Enirolle jotakin sen mukaan, kuinka monta kertaa niitä sivuja on klikattu auki, jolla niitten mainos on.

        Kuinka monta sek kukakin mainostaja saa pitää mainoksensa, sen mukaan, mitä on maksanut. Minä vuorokauden aikana ja viikonpäivänä? Kun ne mainokset vaihtelevat sivulla... onhan se ovelaa.

    • Aviossa 13,5 vuotta

      Olemme vähän yli kolmekymppinen pari, kesällä tulee 14 vuotta aviossa. Meillä on todella hyvä parisuhde, joka päivä tuntuu paremmalta ja rakkaus toista kohtaan on vain kasvanut koko ajan. Minä aviovaimona olen ainakin neljä kertaa ihastunut vieraaseen mieheen, kolme kertaa niistä oli aivan ajatuksen tasolla ja se meni pikaisesti ohi. Puhuin asiasta aviomiehelleni ja hän piti sitä ihan normaalina.

      Mutta ensimmäisellä kerralla, kun olimme olleet naimisissa melkein seitsemän vuotta, ihastuin silmittömästi entiseen ihastukseeni nuoruudesta. Hän on omalta osaltaan myös onnellisesti naimisissa. Keskustelimme hänen kanssaan puhelimessa pitkät ajat ja hän kertoi minulle, ettei ole koskaan lakannut minua rakastamasta. Onneksi emme tavanneet kertaakaan tämän prosessin aikana, en olisi voinut pidätellä itseäni tekemästä jotakin typerää. Puhuin silloinkin mieheni kanssa asiasta ja ihmettelin hänelle, että eikö hän ole mustasukkainen ja hän vain siihen vastasi, että mitä se hyödyttäisi? Myös ihastukseni vaimo tiesi asiasta, juttelin hänenkin kanssaan ja ihastukseni oli myös hänelle kertonut asiasta. Tilanne meni ohi noin kuukauden jälkeen. Nyt vuosia myöhemmin ihmettelen itseäni, mies ei ole edes komea ja hänessä on yllättävän paljon ärsyttäviä piirteitä. Mutta ihastumisessa ihmisen huonot puolet jäävät taka-alalle.

      Toivottavasti kertomukseni auttaa jotakin henkilöä.

      Niin kuin joku aiemmassa viestissä kertoikin, että ihastuminen ei sinänsä ole väärää vaan siitä johtava toiminta jos antaa ihastuksen viedä.

      • Matias.

        Ihastus on unelma. Unelmat ovat aina positiivisia koska ne tuotetaan aivojen tunnepuoliskolla jossa järkiajattelulle ei ole sijaa..

        Siinä vaiheessa kun unelmat tulee käytännön tasolle eli aletaan oikeasti kuvittelemaan että ruoho vihertää enemmän aidan toisella puolella, pitää painaa jarrua ja ottaa järki mukaan..

        Henkisesti kypsä ihminen tekee tämän pysähtymis ja kelausvaiheen automaattisesti.. Tällöin puntaroidaan ONKO kaikki todella sitä miltä ne näyttää.. yms.. jos tunne ei jyrää liikaa niin VARMUUDELLA ajatus löytää myös negatiivisia puolia..

        Jos olisi kuin olisikin törmännyt ihmiseen jota tämän maan päällä ei valitettavasti ole eli täydellisyyteen.. löytyy negatiivisia puolia monestakin asiasta. Hajotanko todella elämäntyöni eli perheeni uuden ihmisen kanssa jossa ARKI tulee myöskin vääjäämättä..yms

        Tutkimuksen mukaan kerran eronnut on hyvin riskialtis eroamaan toiseenkin kertaan.. olenko todella valmis ottamaan tämän riskin.. jne..

        Nykyjään erot ovat melkeimpä itsestään selvyyksiä.. tuntuu todella erikoiselta että saatetaan vaihtaa puolisoa ilman isompaa syytä.. toinen on ollut luotattava..läheinen..rakas.. mut villi seksi jos sattuisi maistumaan sen 2 kuukautta tämän uuden kans.. pam..ja vaihto on valmis..talot myyntiin ym..

        Huh huh..

      • Monesti

        Nyt yli puolet kauemmin aviossa olleena , olen ihastunut useasti vaimoni ikäisiin ja nuorempiin sekä nuoruuteni tuttuihin tyttöihin kaivaten. Mutta houkutuksista huolimatta en silti sortunut heikkona hetkenä. Keskustellut oon, ja en millään muotoo oo halunnu loukata vaimooni. On aivan 1 lk;n vaimo. Johtuvat kai haparointini alun alkaen menettämästämme lapsesta. Koska mul edel. avioliitosta 2 ihanaa lasta joiden yksinhuoltajana ehdin olla 8 vuotta. Kyllä oma on paras vaikka ei silmänilo ole laitonta haaveiluakaan. Ja kyllä omani kai tietää, kun joskus vihjailee.

    • puhuvat

      Kyllä voi ihastua muihin. Ihminen joka aidosti tuntee, tuntee monenlaisia tunteita eri ihmisiin. Tommy Hellstenin sanoin, ihatumisen tunnetta ei tule edes pyrkiä estämään, vaan se on parempi tunnistaa, jolloinka sen ei tarvitse rakentaa pesää päämme päälle, eli tunne menee vaikuttamatta meidän elämää muuttavasti..

    • ihastunut...

      Moikka!

      Yli 20 vuotta naimisissa olleena voin sanoa, että aivan varmasti tulee ihastuksia, mutta onnellisen avioliiton ollessa kyseessä on ihastus vain sivuutettava tai muuten "kolisee"

    • vaan voi

      Uskon että voi. Ainakin itse olen.

    • Jebaz

      Vakituinen parittelusuhde ei tee ihmistä sokeaksi, eikä myöskään tapa uteliaisuutta.
      Hetkelliset ihastukset ovat odotettavissa, toiset reagoivat asiaan jyrkemmin heittäen vaatetuksen vähemmälle ja joillekkin riittää pään sisällä tapahtuva aktiviteetti.

      Pidän outona mikäli mielenkiinto parittelusuhteen aikana muita ihmisiä kohtaan loppuu kokonaan, kyse on lähinnä miten asiaan reagoi.

    • Aih!

      Mieletäni on olennaista, mitä itse tekee omalla tunteellaan. Ihastua voi, mutta parisuhteessa oleva ja siihen sitoutunut ihminen ymmärtää asioiden painoarvon ja toisaalta voi kanavoida jotain omia tunteitaan ja ajatuksiaan, jotka ovat heränneet muualla, takaisin omaan puolisoonsa. Ja tässä ajattelen nyt niitä ihastuksen myönteisiä tunteita.

      terveisin kuusitoista vuotta saman miehen kanssa elänyt ja kaikenlaisia tunteita elänyt nainen

    • Nimimerkitön............

      Parisuhteessa eläville, melkein kaikille tulee ihastuksia, työpaikan tms. kautta. Mä olen sitä mieltä että jos suhde on kunnossa niin niistä pikku ihastuksista voi ja kannattaa jutella sille kumppanille, se luo lisää luottamusta ja lujittaa suhdetta. Edellyttäen siis että suhteessa kaikki ok.

      Puhumalla asiasta siitä voi heittää huumoria jne, ja kun asiat puhuu halki ja läpi niin kas, se ihastus menee ohi aika pian ja oma kulta on entistä rakkaampi taas sen jälkeen. Toki oma kulta on rakas ja ykkönen vaikka olisi joku ihastus menossa, mutta, se puhuminen...

      Jutelkaa ihmiset, ihan kaikesta, silloin homma toimii.

    • pieceofadvice

      Heip.
      Todellinen syy vastaavaan tapahtumaan on energia ja ihmisen oma energiakenttä. Jos sinun puolisosi tai itse tunnet että olet ihastunut johonkin toiseen niin suosittelisin lukea hiukan Chakroista. Todennäköisesti jos toinen tuntee olevansa ihastunut toiseen ihmiseen/pettää tai muuten vain on liian paljon seksuaalisia suhteita niin kyse on navan kohdalla sijaitsevasta energia kentästä joka on yliaktiivinen. Osat kristallit voivat palauttaa chakran tasapainoon jolloin ihmisen ajttelumalli ja tunteet muuttuvat enemmänkin kristilliseksi (tunnollisuus). Harmi vain että harva näkee vaivaa oman energiakentän kunnostamiseen ja siks me kaikki kärsimme sairauksista ja teemme typeryksiä. Me ei voida elää euphoriassa eikä myös masennuksessa pitää löytää kultainen keskitie.
      Suosittelen myös oranssin värin vältteemistä sekä liiallista syömistä. Kannattaa käyttää enemmänkin sinisiä värejä alakeholla esim sininen t-paita.
      Tutustu chakroihin niin ehkä saatat löytää etsimäsi vastauksen kysymykseesi ja muihinkin ongelmiin. (Karnelia kivi voisi auttaa teitä!)

      lue myös väripsykologiasta koska me eletään väreistä ja ne vaikuttavat meidän ajatusmalleja. Mietippä miksi oranssia väriä esimerkiksi käytetään paljon clubeilla ja casinoissa, se herättää ihmisessä mielenkiintoa ja uteliaisuutta sekä kapinallisuutta jonka seurauksena otetaan riskejä. Oranssi nostattaa ruokahalua sekä seksuaalisuutta. Värit kertovat paljon ihmisistä jne. Olkkarin uudet verhot tai seinät voivat tehdä ihmeitä jopa!;)

      Rakkautta ja valoa sinulle! Toivottavasti tämä auttoi.

      N.

    • kun elämän suurin asi on ra...

      Voi todella ,itselläni on 37 vuotta kestänyt avioliitto joka ei ole seksuaalisesti toiminut 7 vuoteen,haluat kysyä miksi en eroa mutta sanon sinulle ,en haluakoska en halua särkeä lapsiltani kotia vaikka ovat jo aikuisia ,12vuotta olen rakastanut toista miestä jolta saan rakkautta että kestän kulissi liiton

    • Muumikki

      Kyllä ainakin omalla kohdallani on niin käynyt että ihastuin toiseen mieheen vaikka oma parisuhde oli ihan kunnossa ja toimiva. Mitään kontakteja ei kuitenkaan ollut vieraaseen vaikka hän kovasti yritti. Kauniit sanat oli se minkä tämä toinen osasi ja oma mieheni ei enää "lurittele" hempeyksiä, se tietenkin tuntui hyvälle. Onneksi järki palasi ajoissa kuvioihin ja ihastumien näivettyi yhtä nopeasti kuin tulikin. Tiedän miehellänikin olleen ystävistäni parikin ihastusta mutta ei sen vakavampaa. Nyt ollaan molemmat se käyty läpi ja todettu että oma kulta paras kulta.

    • Kyllä toisia ihmisiä varmasti voi ihailla kauneuden, pätevyyden tai jonkin muun "jopa" "kadehdittavan" ominaisuuden vuoksi,mutta jos oikeasti rakastaa kumppaniaan niin eihän sitä vaihdeta vain hetken mieliteon takia.

    • vieraissa

      Ongelmana on vain se, että jokaisessa suhteessa tulee aikoja jolloin on jonkinlainen kriistilanne käsillä: sitä ei voi mitenkään välttää. Parisuhteessa on tarkoitus ratkaista kriisit kahden henkilön välillä. Ongelmat syntyvät siitä jos tässä vaiheessa asioihin sekaantuu ulkopuolisia. Mikä tahansa parisuhde on vaarassa jos kriisitilanteessa kolmas osapuoli tulee väliin. Sen jälkeen onkin PALJON vaikeampaa selvittää mitään. Jos toinen hyppää uuteen junaan kesken kaiken, hän ei anna mahdollisuutta omalle puolisolleen.. jokaikinen kun ansaitsee mahdollisuuden.

    • Sininen1977

      Olen ollut "sambo" kymmenisen vuotta. Ihastua saatan jopa useita kertoja päivässä ja vielä eri ihmiseen. Koskaan en ole kuitenkaan pettänyt, enkä kaiketi petäkään. Kun tarkastelee asiaa biologisesta näkökulmasta on ihan luonnollista ihastua jos kohtaa sopivan "lisääntymiskumppanin". Itselläni taitaa biologinen kello tikittää. Olen kyllä aina ollut nopeasti ihastuvaa tyyppiä. Nuorempana ja spontaanimpana, tyhmempänä tämä näkyi useiden seurustelukumppanien määränä. Nyt isona ja viksuna tiedostaa nää asiat eri tavalla. Ihastumisellahan ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Se voi sitten ajan myötä kehittyä rakkaudeksi.

    • Jarmo

      Ihan kuin ihminen voisi olla ihastunut/rakastunut vain yhteen henkilöön kerralla. Tottakai hyvässä parisuhteessa voi olla ihastuneena muihinkin kuin partneriinsa.

    • Lily-78

      Voi, olen ollut jo pitkään avoliitossa, häät ovat suunnitteilla. Olen ihastunut itseäni 8 v nuorempaan mieheen vaikka rakastan puolisoa yli kaiken. Ihastus tuo vaan ihania, pieniä haaveiluja arjen keskelle ja piristää kummasti. Olen huomannut että huomioin ja arvostan rakastani yhä enemmän. Ei ihastumisessa mitään vaaraa ole, se on hieno piristys omaan aikaasi/haaveiluusi.

    • tiedä

      ....mitä elämä tuo tullessaan.Me muutumme ja suhde muuttuu ja kasvaa.Kyllä niitä ihastuksia kai tulee jokaiselle.Toista ihmistä ei voi omistaa,,,ei fyysisesti eikä henkisesti.
      Se on kai se "vahvuus" antaako jonkun ihastuksen vaikuttaa siihen liittoon,jokainenhan me jotain kaivataan.Ja ihmisiähän me ollaan...erehtyväisiä jokainen.Niin täydellistä ihmistä ei taida ollakkaan etteikö olisi ajatellut jotain toista.Jos löytyy niin taitaa olla pyhimys....nostaa itsensä jalustalle.

    • no onnellisessa pari suhteessa ei käy näin ainakaan mulle ei ole käynyt jos olen ollut onnellinen mutta kyllä niitä tulee jollei parisuhde ole onnellinen ja on jotain puutteita suhteessa ESIM. liiallinen arki voi tämän tehdä ja joka päiväinen tappelu tai jotain muuta kannattaa pitää suhde kunnossa ja tyytyväisenä niin kaikki käy hyvin eikä ihastuksia tule kun ei kerkee tulee kun on niin onnellinen et on töistä kiire kotiin oman rakkaanvaimon luo tai tyttöystävän luo ja naisilla miehen luo tai poikakaverin luo

      • Sininen1977

        Onnellisen parisuhteen pituudella on tässä kohtaa suuri merkitys. Jos se kestää 6kk> ei varmastikaan ihastu tai kattele muita.

      • rakkautta..se toimii
        Sininen1977 kirjoitti:

        Onnellisen parisuhteen pituudella on tässä kohtaa suuri merkitys. Jos se kestää 6kk> ei varmastikaan ihastu tai kattele muita.

        taitaa olla niitä virtuaali ihastumisia suurin osa ja nettisexiä sekin on pettämistä surfata netissä toisen tietämättä.jokaisella on halunsa..netti rakkautta vaan .

        yhdelle tuli ero mies tuli kotia vaimo housut kintussa surfasi,netissä ero siitä tuli.
        satoja tuhansia naisia reffaa netissä.

    • MIE(S)

      Kyllä oikeasti onnelliset ovat niin vapaaehtoisesti sitoutuneita, että. Toisen joidenkin piirteiden ihaileminen ihmisenä on toki ok. Yli 20 vuotta naimisissa olleena tuskin kestäisin elämää ainakaan ajatuksissaan huoraavan naisen kanssa, kyllä normaali tasapainoisuus asian kanssa on välttämätön. Eli kyse ei siis sellaisella naisella ole itsekontrollista, vaan halun puutteesta.

    • Aarre

      Eri kulttuureissa on perinteitä, jotka toimivat niinkuin toimivat. Muslimit voivat pitää useita vaimoja, jossakin Aasiassa veljeksillä saattaa olla yhteinen vaimo. Länsimaissa ihmiset eroavat ja avioituvat uudelleen useita kertoja elämänsä aikana. Purkautumistaan etsivä viettipaine on alati elämässä vahvasti mukana. Rakkaudella ei ole paljoa tekemistä seksin kanssa.

      Hieman kummastuttaa, kun ihmiset ovat tässä asiassa niin kovin herkkähipiäisiä. On äärimmäisen loukkaavaa saada tietää, että oma puoliso on käynyt vieraissa.

      Kieltämättä itseänikin, loukkaisi saada tietää, että vaimoani köyrii joku toinen mies. Mieluiten olisin tietämättä koko asiasta mitään, jos niin olisi käynyt.

    • Minulla on iloiset silmtä

      Minä olen miettinyt joskus samaa, onkohan minussa joku vika. Meillä on kotona kivaa, mutta minulla on kivaa muidenkin kanssa. En seiväshyppääjä, joka loikkii alvariinsa aitojen yli vieraisiin sänkyihin, mutta kysyn usein itseltäni, saankohan katsoa iloisesti muualle.
      Katson, vaikkei kukaan vastaakaan.
      Muuta en sitten haluakaan sanoa, ettei minua kuitenkin käsitetä väärin.

    • Minulla on iloiset silmät

      • NAISTA...

        KUKA VIITTII SAMAN AKAN PIERUJA HAISTELLA lOPPUIÄN,

        NUORI NAISEN PITÄÄ OLLA 17-25 SIINNÄSE ON PARAS NAISEN IKÄ MIES VOI OLLA YLI KOLKYMMENTÄ-

      • pieruja
        NAISTA... kirjoitti:

        samat sanat:)

        Ei ne sun pierut sen paremmalle haise.:( Tulet olemaan vaihdossa heti, kun ylität tuon maagisen ja varsin huvittavan ikärajasi.

        Eikä seksikkyys ja nuoruus ole synonyymejä, vaan älykkyys on seksikkyyden synonyymi. Saat toki olla omaa mieltäsi.

      • sdfsdldf
        NAISTA... kirjoitti:

        KUKA VIITTII SAMAN AKAN PIERUJA HAISTELLA lOPPUIÄN,

        NUORI NAISEN PITÄÄ OLLA 17-25 SIINNÄSE ON PARAS NAISEN IKÄ MIES VOI OLLA YLI KOLKYMMENTÄ-

        Nuori mies se pitää olla, kukaan nainen nyt vanhaa ei pystyvää, ei ilman viagroja, helposti kaljuuntuvaa ym...miestä katsella lopun ikää...Joten nuoremmat vakirakastaja miehet kuvioon, ja erota ensin ensimmäisestä vanhasta...Näin on nähty...Samoin toistepäin jne. Jokaiselle jotakin...Ihastumisia aikuisen naisen ja siitä vakisuhteeseenki nuorten miesten kanssa, kokemuksia mahtavia, väriä elämään..yhteisestä päätöksestä...Samoin miehillä nuorempaa naiseen...Kaikille suoda ilman kärhämöitä...Suvaitsevaisuutta tähän, vaik asia helppo olekkaan...

    • lepenteri

      Eiköhän se ole niin että: Mitä silmä ei nää, mitä korva ei kuule, sitä ei sydän itke.

      • lehstymiskielto

        ja sai vain yhden päiväsakon, eli mitä Fiskass ateria maksaa. Niinpä kissa hikeenty ja vaani tätä koiraa korkeasta männyn latvasta. Kun tämä tuli iltalenkiltä kotiin, hyökkäsi koiran kimppuun ja tappelu oli kova.
        Molemmille koppivankeutta ja kissalle lähestymiskieltö samalla piha-alueella.

    • UpeaNainen

      Onnellisessaliitossa ei tarvitse ainakaan Naisen katsella muita miehiä.. Mutta miehet eivät muista olevansa aviossa joten ihastuvat jokapäivä...

      Mutta ei Onnellisessaliitossa katse kyllä kääntyy Naisellakin , vieraisiin miehiin..

      • sukupuoli...

        Olen erittäin vaivautunnu ,nälkäisistä naisten katseista,farkuissani pulottaa ja sama koskee myös uima halilla.todella kiusalinen tilanne.
        komee pitkä tumma mies ,hyvä varustus.

    • lukea

      noita kaikkia viestejä, mutta vastaan omalta kohdaltani, että toki voi ihastua.
      Ensimmäiseksi täytyy tietysti kysyä, mikä on onnellinen parisuhde? Olemme olleet naimisissa kohta 40 vuotta, mutta jos joku kysyy onko parisuhteemme onnellinen, niin vastaus ei ole mitenkään yksioikoisesti on tai ei.Välillä on parempia aikoja ja välillä huonompia. Uskoisin, että todella harvassa ovat ne parisuhteet, joissa molemmat vilpittömästi voivat sanoa olevansa onnellisia. Mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä selvemmin tajuan, että ei ole olemassa täydellistä onnellisuutta tai onnettomuutta. On vain lukematon rivi päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia, välillä hyviä, välillä huonoja. On siis vain elämää, jota eletään eteenpäin, joskus iloisena, joskus surullisena, joskus vihaisena jne.
      Ja vaikka joskus ihastuukin toiseen, kannattaa ehdottomasti laittaa plussat ja miinukset vierekkäin, puhua ja pohtia, ja miettiä tarkkaan, paraneeko mikään vaihtamalla! Uskon nimittäin, että ihmisen onnellisuus on kiinni omasta itsestä, ei kumppanista. Mutta se onkin sitten jo toisen jutun aihe!

      • karannu

        eronnet akat ainakin kehuu elämä parempaa nyt pienen koirankanssa. kun ilkeän ukon kanssa eronneita akkoja yli puolimiljoonaa..yhteiskunta kyllä elättää nää ämmät

        sun ei kannata enää erota uutta ja parmpaa et saa.

    • kokemusta on

      Voi todellakin ihastua ja vielä samalla viikolla kun vaimo on tullut raskaaksi. Voi myös pettää, pettää ja pettää. Voi myös tämän jälkeen jättää. Ja parisuhteessa kaikki hyvin, ehkä liian hyvin.

    • ...Siitä ihastumisesta pettämiseen

      • The Truth

        Vieraaseen ihmiseen ei tutustuta sen takia, että petettäisiin jotain muuta läheistä. Kyse on mielen avartamisesta kokemusten kautta. Kyse on ihastumisen tunteesta nauttimisesta, toisesta ihmisestä nauttimisesta. Eri ihmiset voivat antaa todella paljon uutta ja ihanaa. Olen kokenut monta uutta ja ihanaa ihmistä, muutaman kymmenen, ehkä 40-50 parinkymmenen vuoden aikana. Päivääkään, tai ihmistäkään, en vaihtaisi pois. Ihastuminen on tunne, joka pitää kokea monta, monta kertaa elämässä. On outoa,että minä kyllä sallin muille sen, että ovat yhden kanssa koko elämänsä, vaikka en sitä suosittelekaan, mutta nuo yhden kanssa eläjät harvoin sallivat muiden rikkaan elämän.

        Jos kerran haluaa jatkuvasti vaan ihastua ja tutustua ja kokea yms, niin ei sit pidä esim mennä naimisiin. Tai menköön, jos kumppanikin sattuu olla vapaan suhteen kannalla!

        Jos tietää itse olevansa pelkkä seikkailija, niin ei pidä lähtee leikkimään toisten tunteilla. Seikkailijat seikkailkoon ihan vapaasti, kunhan jättävät rakkausjutskat niille, jotka sen arvon hiffaavat.

        Funtsin tässä vaan tuota eläinmaailmaa...Kun jotkut lajit ovat koko elämänsä yksiavioisia, toisilla on haaremit ja toiset siementävät itseään, minkä kerkeevät. Että mihinkäs tyylilajiin me ihmiset sitten kuulutaan. Voi sun nääs...

    • hölpönpölpön

      eikös sitä sanota, että ihastua voi sata kertaa päivässä, mutta todellinen rakkaus kestääkin sitte vähän pidempään :) itse olen muutaman vuoden seurustellut ja kyllä sitä aika ajoin ihastuu muihin, mutta ne ihastukset menevät nopeasti ohi eivätkä johda mihinkään. omaan kultaani sitten aika ajoin ihastun uudelleen ;) mielestäni ihastuminen ja pieni flirttaaminenkin on sallitua niin kauan kun se pysyy tietyissä rajoissa, eikä se aiheuta pahaa mieltä omalle kumppanille.

    • ILKKA ENSIO

      NO TOTTAKAI VOI, IHMIS MIELI ON SIITÄ KUMMALLINEN ETTÄ VAIKKA MENISI PARISUHTEESSA KUINKA HYVIN NIIN AINA TULE JOKU JOHO VOI IHASTUA, EN PUHU RAKASTUMISESTA, SE ON IHAN NORMAALI TILA, SIITÄ VAAN PITÄÄ YSKALTAA PUHUA JONKUN KANSSA, MUUTEN SE VOI MUUTTUA RAKASTUMISEKSI, SITA KAUTTA ALKAA FANTASIAT TOIMIA JA SE ON SITTEN MENOA

    • moneenkin

      Sellaisiin ihmisiin joiden kanssa on paljon yhteistä. Toisaalta olen kyllä aina ihastunut helposti, ihan nuoresta asti. :)

      Olen mieheni kanssa ollut kohta 6 vuotta ja nuo ihastumiset on kyllä äkkiä menneet ohi. Mieheni on kuitenkin minulle se maailman ihmeellisin ja ihanin ihminen. En häntä vaihtaisi hetkeksikään kehenkään toiseen.

    • yhdessä 8 vuotta

      En ole kertaakaan ihastunut tämän 8 vuoden aikana toiseen, mutta haaveilen toisinaan, että joku ihastuisi minuun.

      Mielestäni on ihan normaalia, että katselee toisia ihmisiä, vaikka onkin onnellisessa ja tyydyttävässä parisuhteessa. Minä myönnän, että jos näen silmääni miellyttävän uroon, kyllä sitä saattaa vilkaista toisenkin kerran. Ja vastaavasti tiedän mieheni katselevan hänen silmäänsä miellyttäviä naisia. Mutta omasta puolestani voin sanoa, ettei se katselu tarkoita omalla kohdallani sitä, että tarkoituksenani olisi pettää miestäni, jota rakastan ja kunnioitan yli kaiken (poikani lisäksi). Toivon ja oletan hänen tuntevan samoin.

      Ehkäpä se suurimmalla osalla on tuo ihastumisen kanssa sitä, että kaipaa sitä pökerryttävää tunnetta, kun ihastuu. Kun arki tulee väistämättömäksi osaksi jokaista parisuhdetta ennemmin tai myöhemmin, saattaa päästä unohtumaan, mihin sitä kumppanissa aikoinaan ihastui/rakastuikaan ja pahimmassa tapauksessa alkaa pitää toista itsestäänselvyytenä. Kun suhde tuntuu junnaavan paikoillaan, sitä joko 1)erotaan, 2)petetään tai 3)sinnitellään kohti parempia aikoja.

      Ja kaiken lisäksi kevättä kohden hormoonit tuntuvat rupeavan hyrräämään ylikierroksilla... ;) Olkaahan ihmisiksi! :)

      • kokenut

        Olin ent. miehen kanssa "onnellisessa" liitossa 18- vuotta. Välimme laimentui, eli ei jaksettu enää hoitaa liittoa, antaa"rakkausruokaa" toinentoisillemme. Ex sanoi, jotta jollei arkipäivä kanna sit olkoon onnistumatta. No, siinä sitten kävi että ihastuin, ja sain vastarakkautta. Mitä tahdon sanoa, älkää antako arkipäivän latistaa liittoanne, se on tosi paljon tahdosta kiinni.Mulle kävi ihanasti että löysin vielä ihanamman miehen ja hän jaksaa yllättää ja rakastaa arjessakin...

    • joku "yksinäinen"

      vaikka suhde olisi kuinka hyvä, mitä kukaan ihminen mahtaa tunteilleen, jos ihastuuki muihi.

    • Voi. ja se on ihan normaalia koska ihmiset on vaan ihmisiä.. ja niillä voi tunteet muuttua, vaikka rakastatkin jotain ihmistä ni voit myös (tahtomattasi) rakastua/rakastaa myös toista..
      Ihmiset on vaan niin tyhmiä :)

    • Dinan

      ... niin myös rakkaudesta syntyneeseen parisuhteeseen. Paitsi onneen, myös onnettomuuteen tottuu, mutta parisuhde on käsittääkseni ennen kaikkea tahtomisen asia. Vihkikaavassakin sanotaan "tahdotko osoittaa rakkautta myötä- ja vastamäessä..." Siis tahdotko Osoittaa?

      Maailma on täynnä ihania miehiä ja naisia. Monet sopisivat osoituksen kohteiksi. päätös on kuitenkin päätös.

      Homman juju on käsittääkseni siinä, ettei kenenkään tarvitse huolehtia TOISEN kiinnostuksen kohteista: kumppani joko on tai ei ole uskollinen. Tärkeintä on pitää lupauksestaan kiinni ITSE.

      Okei. Tämä on koko elämää sivuava kysymys... sama luottaminen tulee tietenkin esille kaikissa suhteissamme.

      juu.houkutuksia on ja tulee vastakin. tärkeintä on huolehtia omasta etiikastaan, mistään muusta ei tarvitsekaan huolehtia.

      Myss sanoo, ettei meidän tarvitse huolehtia muusta kuin kahdesta asiasta elämämme aikana:
      1. Minne olen matkalla?
      2. Kuka tulee mukaani?

      ...tässä järjestyksessä!

    • pekkapapekka

      nonniin..
      jos alan filosofisesti asiaa näin äkistään pohtimaan... niin tuli mieleen tosta sinun kysymyksestäsi että kun nykypäivänä parisuhteet ja muutenkin ihmissuhteet pinnalistuvat..tai ihmiset eivät enää kohtaa toisia oikeasti silmästä silmään jokapäivä.. eli aika ja ajat kun muuttuu kiireelliseksi niin yhtälönä on että todellinen rakkaus pian häipyy maapallolta... kovaa tekstiä mutta niin se vaan on..
      mutta jos on naimisissa ja on parisuhde ja seksielämää hoidetaan suhkot tyydyttävästi molemmin puolin niin sitten en ymmärrä miks pitäis katsella ympärille.... ja jos joku katselee ympärille niin sitten on siinä omassa rakkaus elämässä jotain vikaa..... tai pitää muistaa se että täällä maailmassa on kokoajan "hyvän ja pahan" taistelu menossa..ja aina on ruoho vihreämpää aidan tuolla puolen...
      itselläni ei ole kokemusta parisuhde elämästä juuri pitkältä ajalta...jotenka en osaa sanoa kokemuksesta että miks joku katselis ympärille kun on naimisissa...ehkä se ihminen on sen luontoinen joka katselee ympärille että se haluaa jotain uutta... vaikeita asioita....itse kun ensin löytäis ihmisen jonka kanssa edes alkais ekan kerran kunnolla seurustelemaan..mutta toisaalta en halua kun se on työtä.. :)

    • DonaDona

      ... niin myös rakkaudesta syntyneeseen parisuhteeseen. Paitsi onneen, myös onnettomuuteen tottuu, mutta parisuhde on käsittääkseni ennen kaikkea tahtomisen asia. Vihkikaavassakin sanotaan "tahdotko osoittaa rakkautta myötä- ja vastamäessä..." Siis tahdotko Osoittaa?

      Maailma on täynnä ihania miehiä ja naisia. Monet sopisivat osoituksen kohteiksi. päätös on kuitenkin päätös.

      Homman juju on käsittääkseni siinä, ettei kenenkään tarvitse huolehtia TOISEN kiinnostuksen kohteista: kumppani joko on tai ei ole uskollinen. Tärkeintä on pitää lupauksestaan kiinni ITSE.

      Okei. Tämä on koko elämää sivuava kysymys... sama luottaminen tulee tietenkin esille kaikissa suhteissamme.

      juu.houkutuksia on ja tulee vastakin. tärkeintä on huolehtia omasta etiikastaan, mistään muusta ei tarvitsekaan huolehtia.

      Myss sanoo, ettei meidän tarvitse huolehtia muusta kuin kahdesta asiasta elämämme aikana:
      1. Minne olen matkalla?
      2. Kuka tulee mukaani?

      ...tässä järjestyksessä!

    • Erkki-3@suomi24,fi

      Ei ole tarvetta

    • ..kokenut..

      Olen niin läheltä nähnyt että sellainen on mahdollista, ja silloin aattelin oliko se syynä että se suhde oli miehelle ensimmäinen.. Uuden kans ei sen onnellisempi kun aijemminkaan.. Kunpa ymmärtäisivät!

    • KOKEMUSTA ON

      KOKEMUSTA ON ASIASTA OLEN OLLU NAIMISSA 30 VUOTTA JA PALJASTU VÄHÄN AIKAA SITTEN ETTÄ MIEHELLÄ ON JOLLAKIN TASOLLA EN TIEDÄ MILLÄ SUHDE TOISEN KANSSA.EN OLE KOKENU SELLASTA JÄRKYTYSTÄ KUN SE OLI KOSKA OLIN LUOTTANU SATA KYMMENEN PROSENTTISESTI. OLEN YRITTÄNY SELVITTÄÄ MIKSI NÄIN NIIN EN OLE SAANU SELITYSTÄ ASIAAN.EI OLE MITÄÄN PROPLEEMAA KUN EI PUHU ASIASTA AINUT MITÄ SANO OLLAAN VAAN YSTÄVIÄ,EN TODELLAKAAN USKO SIIHEN SELITYS ON SYVÄLTÄ.KYLLÄ SE SELLANEN SOKKI OLI ETTÄ EN TULE KOSKAAN ENÄÄ LUOTTAMAAN JOS VOIN EDES JATKAA YHDESSÄ OLEMISTA.SEKIN ETTÄ TÄMÄ KAIKKI TAPAHTU NIINSANOTUN HYVÄN HARRASTUKSEN YHTEYDESSÄ.TODELLAKIN ONKO NÄIN ETTÄ TILAISUUS TEKEE VARKAAN VAI MISTÄ SE JOHTUU OLIS KIVA KUULLA MIELIPTEITÄ ASIASTA.

      • Minä vain

        Olen ollut mieheni kanssa jo 15 vuotta yhdessä (naimisissa 6v) Yhteinen taipaleemme on täynnä ihastuksia. Nämä eivät ole siis sallittuja suhteessamme, vaan niistä on otettu yhteen ja aina vaan jatkettu yhteistä taivalta. Nyt juuri paljastui mieheni puolelta salainen "seksiviestisuhde" Tämä toinen osapuoli leikki minun ystävääni aikansa, kunnes päätin jättää hänet syrjään elämästäni, sillä hän olisi halunut minun kanssani seksiä, sekä yhdessä minun ja mieheni kanssa ja vaikka mitä. Me yhdessä mieheni kanssa sovimme, että emme pidä yhteyttä tähän ihmiseen ja hänen mieheensä. Nyt kuitenkin paljastui tämä ikävä asia, josta yritän toipua. Pahinta tässä on se, että mieheni meni ihastumaan tähän naiseen, joka ei halunut miehestäni muuta, kun leikkikaverin itseelleen.

    • Oivariini

      Itse olen seurustellut neljä vuotta. Ihastumisia ulopuolisiin ollut aika monta, kaikista olen kertonut kumppanilleni. Kaikki menneet ohi.

      • käyny ihan

        samoin.
        Olen ajatellu että rehellisyys on ollu tie päästä niistä irti. Salaamalla ois varmaa toinen tilanne.

      • sesta
        käyny ihan kirjoitti:

        samoin.
        Olen ajatellu että rehellisyys on ollu tie päästä niistä irti. Salaamalla ois varmaa toinen tilanne.

        Minä puolestani en ymmärrä, miksi ihastumisesta pitäisi kertoa kumppanille. Miksi aiheuttaa turhaa päänvaivaa ja huolta ohimenevästä tunteesta?

        Kuulun siis salaajiin, koska en keksi yhtä ainoaa hyvää syytä tiedottamisen puolesta. Ymmärrän tunne-elämääni kyllin hyvin tietääkseni, mitä tunteelle tapahtuu. Miksi rasittaa kumppania turhaan?

      • itseään?
        sesta kirjoitti:

        Joku varmaan haluaa elää valheessakin ja salata kaiken mitä kumppani just tekohetkellä ei ole näkemässä, mutta tyyli ei sovi kaikille, eikä sitä voi pitää oikeana. Meillä on eriasteisia - eri tavoin kehittyneitä omiatuntoja ja sitä kautta erilaisia moraaleja.

        Väitän että suurin osa parisuhteessa elävistä ei milloinkaan hae piristystä suhteen ulkopuolelta - edes ihastuksen puitteissa.

        Sinulle sanoisin, että et ymmärrä tunne-elämääsi yhtään sen paremmin kuin muutkaan. Jos moraali ei salli vieraita vilkuilla ei ole huonolla tunne-elämän tuntemuksella varustettu. Melkein väitän päinvastoin. Moraali on ainakin omaa moraaliasi paljon kehittyneempi.

    • Black Angel-76

      Olen ollut kahdesti avioliitossa. Tämä ensimmäinen, ei niin onnellinen,(tai aluksi kaikki liitot on varmaan onnelisia)liitto..Se kaatui ihme kyllä ihan muuhun, kuin siihen, että olisin ihastunut toiseen. Mutta tämä toinen, oikestaan ihan onnellinen rakkausliitto kaatui siihen, että mä ihastuin iha tosissani toiseen mieheen..Niinpä panin avioeron vireille ja kihluduin lopulta tämän ihastuksen kanssa.Eli kyllä onnellisessakin liitossa voi ihastua toiseen, jopa ihan totaalisen vakavasti.

      • puolestasi-..

        Mutta ymmärrätkö sinä puolestasi, että ihastuminen ei kestä?

        Minusta on todella huono merkki, että joku laittaa "onnelliselle rakkausliitolle" pisteen ihastumisen vuoksi.

        Tulet jatkossakin ihastumaan vielä monia kertoja, se on varma, mutta miten aiot silloin toimia? Loppuuko nykyinen parisuhde, kun taas ihastut? Oletko sinä oman elämäsi hallitsija vai oletko ohikiitävien tunteidesi kanssa kuin pässi narussa?

    • sallä

      kyllä voi ihastua toiseen ihmiseen,vaikka olisi onnellisessa parisuhteessa.mutta minusta ihastuminen ei ole mitenkään vakava asia,kunhan pitää sen omana tietonaan eikä rupea ihastuksensa kanssa mtn flirttailemaan tai mtn muuta vastaavaa.tämä on minun mielipiteeni asiasta.

      ehkä kun on ollut kauan parisuhteessa,niin kun oman puolison naamaa kattelee joka päivä,niin alkaa miettimään,millasta olisi tuon näköisen kanssa jne. itselläni on ainakin ollut tuollainen ajatus.en tietenkään haluaisi olla kenenkään muun kanssa kuin kumppanini,mutta joskus vain tulee automaattisesti sellainen ajatus mieleen.

      (:

    • Hei!! Olen ollut pitkään avioliitossani ja ihastun tuon tuosta. Se vain piristää suhdetta. Toki rajansa kaikella ...

    • asvaltti susi

      Yleensä pitkässä suhteesssa toisella puoliskolla riittää joustavuutta ja anteeksiantoa,yleensä se toinen luulee olevansa kovinkin fiksu,toinen kyllä näkee ja kuulee mutta sietää,vai sietääkö?
      Luullaan että nainen on se joustava,niin varmasti ,mutta yhtä usein se on mies ,joka joustaa.

      • KELE =)(/&%¤#...

        vaikuttaa niin lapseliselta keskustelulta.vittumikä muki.

    • Kattisakki

      Tottakai voi ihastua toiseen ihmiseen, sehän on aivan tavallista. Vaikka olen itsekin pitkäaikaisessa suhteessa, niin silti "ihastun" toisinaan johonkin toiseen ihmiseen. Mielestäni se on merkki siitä, että välittää muistakin kuin itsestään.

    • Married Man

      Avioliitossa ihastumista toiseen naiseen/mieheen voi hallita - eli antaa sen ihastumisen tunteen (ajan myötä) mennä menojaan, jolloin omatunto ei loukkaannu.

      Jos antaa ihastumisen tunteen johdatella tekoihin (huoruuteen), niin silloin särkee oman ja puolison sydämen, avioliiton ja perhe-elämän - ja myös mahdollisesti sen ihastuksen kohteen samat tärkeät asiat. Viime vuosikymmeninä nämä tapaukset ovat kovin lisääntyneet, ja se on yksi merkittävä syy yhteiskuntamme pahoinvointiin.

    • ihastua muihin

      Ei voi.

      • NETTI SEXII

        Virtuuaali rakkautta ja netti sexiä se on tänpäivän juttu.

      • KUUMIA AALTOJA
        NETTI SEXII kirjoitti:

        Virtuuaali rakkautta ja netti sexiä se on tänpäivän juttu.

        IHASTUA JA HAAVEILLA SE ON KAKSI ERIASJA.JA VIELLÄ YKSIPUOLISTA SELLASTA.TOSSA KUVASSA OLI NUORIA KAUNIITA IHMISIÄ EIKÄ MITÄÄN YLIPAINOSIA SELULOODI KINTTUJA.
        JOS NAINEN PAINAA YLI 70KG EI KIITOS SEXIÄ.

      • Sitä voi
        KUUMIA AALTOJA kirjoitti:

        IHASTUA JA HAAVEILLA SE ON KAKSI ERIASJA.JA VIELLÄ YKSIPUOLISTA SELLASTA.TOSSA KUVASSA OLI NUORIA KAUNIITA IHMISIÄ EIKÄ MITÄÄN YLIPAINOSIA SELULOODI KINTTUJA.
        JOS NAINEN PAINAA YLI 70KG EI KIITOS SEXIÄ.

        Niin,kyllähän sitä voi aina ihastua johonkin muuhun mutta onko suhde silloin OIKEASTI onnellinen..Mielestäni silloin ei ole onnensa kukkuloilla jos pystyy toiseen ihastumaan.Itse olen parhaillaan ihastunut erääseen mieheen vaikka olen avoliitossa elänytkin jo kuusi vuotta.Ja täytyy sanoa että ei meidän avoliitossa rehellisesti kaikki ole kunnossa..toisiamme näemme todella harvoin kun toinen harrastaa aktiivisesti urheilua ja toinen tekee kolmivuorotyötä..ja eikä se nyt ole ainoa syy miksi menee huonosti..Nyt kun olen ollut ihastunut tähän toiseen mieheen,niin tunnen että siinä miehessä on todellakin kaikki palaset kohdallaan ja omassa miehessäni ei ole muuta kuin vikaa..en ymmärrä miten tälläisistä ihastumisista voi vain päästä ohi..ehkä ne eivät ole olleet ihastumisia vaan ainoastaan joitakin haavekuvia!Nyt tässä sitten ollaan kahden tulen välissä.Ehkä olisi helpointa painua nunnaluostariin:)Take Care sisters!:)

      • ei epäilystäkään

        Esimerkiksi minä olen hyvin tunteellinen ihminen ja saatan ihastua useinkin. Joskus se menee ohi muutamassa päivässä, joskus parissa kuukaudessa. Samalla olen myös äärimmäisen lojaali ihminen.

        Minusta olisi surullista, jos joku väittäisi minua huonoksi kumppaniksi vain siksi, että ihastun helposti.

        Tietenkään en koskaan puhuisi enkä ole seurustellessani puhunut ihastumisistani. Tiedän kyllä, miten helposti sellainen voi loukata toista, vaikka kuinka vakuuttaisi, ettei ihastumisella ole mitään sen kummempaa merkitystä.

        Tosiasia on, etten voi asialle mitään. Enhän päätä ihastuvani, se vain tapahtuu, ei siinä ole kyse minun tahdostani. Tahtoni sanelee, miten ihastukseni vaikuttaa käytökseeni, ja kuten totesin, olen äärimmäisen lojaali...

    • en oikein usko tähän,että onnellisessa parisuhteessa tulee ihastumisia. En ainakaan itse ole kokenut kun salaihailua on ollut silloin tällöin.Siis tällä tarkoitan kun tapaa uusia toisen sukupuolen edustajia ja jokin ihastuttaa yksinkertaisesti vähän aikaa. minun kohdalleni sattui muutama tällainen ihastuminen oman onnellisen parisuhteeni aikana. Tämä on ihan normaalia terveelle yksilölle,mutta onneksi ohimenevää ja ei satuta omaa rakkaani pätkän vertaa. Me kaikki reagoimme omalla tavalla pikaihastuksiin ja hyvä näin.

      • ei ole ihastusta

        Älä tee aviorikosta.

        Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea.

        Avioliitto on perheen perusta. Julkinen sitoutuminen ja yhteiskunnan vahvistus antavat sille turvan. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.

        Avioliiton suojelemisen vaatimus koskee sekä omaa että toisten avioliittoa. Käskyn piiriin kuuluu ihmisen koko elämänkaari. Rakkaudesta ja vastuusta irrotettu seksuaalisuus orjuuttaa ihmistä ja vahingoittaa sekä häntä itseään että toisia.

        Avioliiton rikkominen haavoittaa syvimpiä ihmissuhteita ja horjuttaa elämän perusrakennetta. Puolisoiden keskinäinen anteeksiantamus ja tahto sitoutua toisiinsa saattavat kuitenkin auttaa vaikeastakin umpikujasta. Avioliiton lopullinen särkyminen voi johtaa avioeroon.

        Päätös uudelleen avioitumisesta on vastuullinen ja vakava. Sen tuominen Jumalan ja ihmisten eteen ei kysy vain

      • //////////
        ei ole ihastusta kirjoitti:

        YHDEKSÄS KÄSKY
        Edellinen   
        9
           Seuraava
        Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

        Yhdeksäs ja kymmenes käsky ovat esimerkkejä siitä, miten kauas sekä rakkauden vaatimus että itsekkyyden valta ulottuvat. Niissä laajennetaan ja syvennetään sitä, mikä on sanottu aikaisemmissa käskyissä. Jumala näkee salaisetkin ajatuksemme ja ulottaa käskynsä koskemaan myös himoitsemista.

        Meidän on suojeltava ja puolustettava lähimmäistä, vaikka se edellyttäisi luopumista omista oikeuksistamme. Jumala kieltää tavoittelemasta etua toisen kustannuksella, vaikka keinot olisivat laillisiakin.

        Käskyt vaativat tekemään oikein silloinkin, kun mikään yhteiskunnallinen laki ei siihen velvoita. Ne kääntävät katseemme omaan sisimpäämme ja käyttäytymisemme perimmäisiin syihin.

        Toisen omaisuuden kadehtiminen ja tavoittelu, joko näkyvästi tai sydämen salaisena ajatuksena, on aina epäluottamuksen osoitus Jumalaa kohtaan. Jumala tahtoo, että luotamme vain häneen ja odotamme häneltä kaikkea elämämme hyvää.

           Voi niitä, jotka hautovat ilkitöitä, vielä vuoteessaankin miettivät pahoja tekoja! Aamun tullen he toteuttavat aikeensa, siihen heillä on valta. He himoitsevat peltoja ja anastavat niitä, ottavat haltuunsa toisten taloja. He ajavat ihmiset perikatoon, vievät maat keneltä tahtovat.
        (Miika 2:1–2)
           Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: ”Älä himoitse.” (Room. 7:7)

    • elämäkö

      Eihän se vaihtamalla parane,jokaisella on omat vikansa, yhdellä yks vika toisella toisenlainen. Vastoinkäymisiäkin sietää (väkivalta ja/tai pettäminen ....ei missään nimessä tarvitse tällaisia hyväksyä).Jos muut kiinnostaa,niin ei taida synkata kovin hyvin puolison kanssa, jonkinlainen kriisi,ikä tai muu meneillään.

      • ei olekaan...

        ...siksi ehkä jokin tietty piirre, joka omasta kullasta puuttuu, viehättää jossakussa toisessa. Ei sen tarvitse olla sitä, ettei synkkais puolison kanssa tai että meneillään olisi jokin kriisi tai jotain.

        Olen joskus kuullut, ettei ihmistä olisi tarkoitettu yksiavioiseksi. Tätä en itse allekirjoita, mutta voisikohan siinä olla joidenkin kohdalla jotain perää...?

        Ps. Ihastuminen ei aina välttämättä tarkoita sitä, että olisi tosissaan kiinnostunut jostakusta toisesta (siis niin, että olisi pettämässä tai jättämässä puolisoaan) eikä sitä, ettei enää rakastaisi puolisoaan...

      • mutta on muutakin
        ei olekaan... kirjoitti:

        "Olen joskus kuullut, ettei ihmistä olisi tarkoitettu yksiavioiseksi. Tätä en itse allekirjoita, mutta voisikohan siinä olla joidenkin kohdalla jotain perää...?"

        Sanoisin, että ihmistä ei _biologiselta perustaltaan_ ole tarkoitettu yksiavioiseksi.

        Ihmisyksilö on kuitenkin paljon enemmän kuin se biologinen perusta, josta ihmisyksilö versoo.

    • DOORIS

      PITKÄN AVIOLIITTONI(29V)JOKA PÄÄTTYI LESKEYTEENI.KOIN IHASTUMISEN JA RAKASTUIN TOISEEN MIEHEEN(PLATOONINEN SUHDE 10V).HUOMASIN YLLÄTYKSEKSENI,ETTÄ PYSTYIN RAKASTAMAAN 2MIESTÄ SAMANAIKASESTI,MUTTA ERITAVALLA.TOINEN OLI ENEMMÄN FYYSINEN JA TOINEN JÄI VAIN TUNNEPITOSEKSI SUHTEEKSI.MOLEMMAT MIEHET OLIVAT MINULLE YHTÄ RAKKAITA,EN OLISI OSANNUT ELÄÄ ILMAN KUMPAAKAAN.SAIN
      AVIOMIEHELTÄNI KAIKEN TYYDYTYKSEN SEXIN SUHTEEN,MUTTA TÄMÄ TOINEN "RAKAS" ANTOI TUNNETASOLLA
      HELLYYTTÄ JA HUOMIOTA,JOTA MIEHENI EI AJANPUUTTEEN VUOKSI ENNÄTTÄNYT ANTAAN.HÄNEN TYÖNSÄ VEI HÄNEN YLIMÄÄRÄSEN AJAN,SILLÄ TAVALLA HÄN OSOITTI RAKKAUTTAAN.KERROIN MIEHELLENI 5V ENNEN HÄNEN KUOLEMAANSA, TÄSTÄ TOISESTA SUHTEESTANI,SEN LOPUTTUA.MIEHET PITIVÄT YSTÄVYYTTÄ KESKENÄÄN KUOLEMAAN SAAKKA.

      • on kyse

        Minusta tuossa on kyse jo muusta kuin vain ihastumisesta. Tuossa on siirrytty ihastumisesta tekoihin, vaikka suhde pysyikin platonisena.

        Mielestäni ihastuminen itsessään ei haittaa ketään tai ole millään lailla huono merkki, mutta sen tunteen pohjalta toimiminen voi loukata kumppania pahasti.

      • DOORIS
        on kyse kirjoitti:

        Edesmennyt mieheni ymmärsi minua,koska hänen aikansa oli työn vuoksi rajallista.Pääasia että liittomme pysyi onnellisena,kaikki tyytyväisinä.Kertoohan jo sekin,että miesten ystävyys kesti loppuun asti.Olen edelleen ystävyyssuhteen säilyttänyt tähän"ihastukseeni"sekä hänen vaimoonsa,jolle olen myös kertonut meidän 10v "lämpimät tunteet" ja saanut hyväksynnän menneelle,kai hänkin oli huomannut tunteemme lämmön aikanaan.

    • Pyllykkä23

      Varmaan tuleekin,mutta luulen että siitä voi olla ikäviä seurauksia.Riippuen tietysti kumppanista,mä oon tullu siihen tulokseen että.Jos vilkuilee muita on ehkä omassa ihmisuhteessa jotain pielessä,se on vähän niinkuin pettäisi kumppaniaan.Mutta kuka heittää ensimmäisen kiven,siinäpä se onkin.Vilkuileminen on kaksiteräinen miekka,elikä katsoa voi kunhan ei kosketa.Jokainen voi vetää johtopäätöksensä itse.

      • SEXIÄ

        yksinäisyy suuri ongelma suomessa hesassa miljoona asukasta yli puolet asuu yksin,haaveita vaan ja virtuaalia ihastumista,ja netti sexiä.

      • Pyllykkä23
        SEXIÄ kirjoitti:

        yksinäisyy suuri ongelma suomessa hesassa miljoona asukasta yli puolet asuu yksin,haaveita vaan ja virtuaalia ihastumista,ja netti sexiä.

        Aivan totta se onkin,tää virtuaali tekniikka tekee ihmissuhteen tarpeettomaks.Ihminen ei osaa enää kanssakäymisen taitoo,nykyihminen välittää vaan itestään eikä muista.Se näkee vaan oman pärstänsä,kaikki juoksee vaan rahan perässä kaikenaikaa.Ja oman hyödyn tavotus on ekasijalla,niinku oon aina sanonu.Ihminen on luojan tekeleistä kaikkein tyhmin,ja se pitää ikävä kyllä paikkansa hyvin.

    • Sulttaan1

      Tottakai on normaalia... Ruoho on vihreempää oikeesti aidan tolla puolen. Luoja loi miehen tälläseks ja naisen ymmärtämään sen. Naisten pitää vaan hyväksyä se että mies on luotu sukua jatkamaan ja siks tulee tapahtumaan niin miten on aina tapahtunu!!

      • pulliaiset!
        ja kauniisti kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=7HxZKa4NwGo&NR=1

        Eli siis voi ihastua tottakai toiseen mutta onko se oikein ja mistä se johtuu. Sitä ei ehkä monet edes mieti.

        Jos parisuhteessa alkaa toistuvasti ihastua muihin, niin se voi johtua siitä, että esim. on menty naimisiin tavallisen pulliaisen kanssa, ja aletaan sitten kuolaamaan saavuttamattoman kauniiden ja kiinnostavien ihmisten perään.

      • Majmun

        "Luoja loi miehen tälläseks ja naisen ymmärtämään sen. Naisten pitää vaan hyväksyä se että mies on luotu sukua jatkamaan ja siks tulee tapahtumaan niin miten on aina tapahtunu!"

        Joidenkin ei vain pitäisi jatkaa sitä sukua ollenkaan... Tässä maailmassa on jo tarpeeksi idiootteja!

        Luoja paratkoon- mikä idiootti!!!

    • hanna

      Pitkässä avioliitossa ihastumisia tulee ja menee. Itselläni ei tosin kovin montaa ihastumista mahdu reilun 20 vuoden pituiseen avioliittooni, joka alkaa olla lopuillaan. Olen jo pitkään ajatellut hakevani eroa. Kun rakastuin toiseen jokin aika sitten, en voi venkoilla eron kanssa enää kauaa.

      • venkoilla

        sillä uusikin ihastus menee aikanaan ohi kun arki ja todellisuus koittaa ja olet entistä syvemmälä suossa.

      • liitossa

        ei NORMAALISTI mene ja tule ihastuksia. Se on EPÄNORMAALIA ja johtaa aina eroon jossain vaiheessa. Se on huonon ja epätyydyttävän suhteen merkki, jossa muita pitää vikuilla kipinän saamiseksi.

        Kuten sinunkin tapauksestasi voidaan todeta.

        Väittivät tuolla aiemmin että ihastumisen voi HALLITA. Miksi sinä et hallinnut?

    • firerose

      Ihastumisia voi tulla ja mennä. Ihastua voi toisen ihmisen olemukseen tai ulkonäköön.

      Ihastuminen ei silti tarvitse aiheuttaa mitään draamaa eikä edetä tunnetta pidemmälle. Tunne vain on omassa mielessä..

      Itse esim. ihastelen todella usein ja paljon joidenkin miehien ulkonäköä,vaikka ei omakaan mies ole todellakaan ruma.

      Silti en koskaan antaisi homman edetä ihastelua pidemmälle. :)Flirttikin piristää..

    • biologian

      Ei voi syyttää biologiaa. Vaikka miesten (ja miksei naistenkin) vaihdevuodet tunnetaan.

      Ilmiö vaan kun alkaa nykyaikana sellaisen neljän vuoden yhdessäolon tai lapsen maailmaan putkahtamisen jälkeen, joten ei voi ihan ikäkään olla syynä.

      • KIITOS vastauksistanne :)

        Niin kiitos tosiaan kaikille jotka otitte kantaa ja kirjotitte asiallisia viestejä mieltäni kiinnostavasta asiasta.

        Niinhän se taitaa olla ihan luonnollista, että toista sukupuolta tulee katsottua joskus varmaan kaikilla. Asia erikseen jos päästää pidemmälle niin silloin ei hyvä.

      • Kirjoittaa...
        KIITOS vastauksistanne :) kirjoitti:

        Niin kiitos tosiaan kaikille jotka otitte kantaa ja kirjotitte asiallisia viestejä mieltäni kiinnostavasta asiasta.

        Niinhän se taitaa olla ihan luonnollista, että toista sukupuolta tulee katsottua joskus varmaan kaikilla. Asia erikseen jos päästää pidemmälle niin silloin ei hyvä.

        Vaikka toisaalta mietin asiaa nyt syvemmin kuin luin noita teidän kirjoituksia niin ei mulla ainakaan ole tullut tässä 8vuodessa vieraisiin miehiin ihastumista eikä mun miehellä naisiin.
        Mun mies aina sanooki, "että miten kattelee muita kun ei näe kuin minut" mieheni myös sanoi että töissä on naisia jotka ovat osoittaneet ihastumista häneen mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. ...niin tuleeko sitten sitä ihastumista toisiin??? ei kait välttämättä vaikka ihan hyväksyttävää se olisi meistä kummastakin. Itse olen huomannut samaa, että joskus kun näen jossain miehen joka on komea niin saatan vain katsoa että onpa komea mies mutta ei se mitään muita tunteita herätä. Unohdan samantien...oli töissä tai missä.

      • tässä ketjussa
        Kirjoittaa... kirjoitti:

        eivä kyllä puolustelleet tuollaista havainnointia, että ompa komea mies/nainen. Vaan he puhuivat kosteista päiväunista ja seksuaalisesta vetovoimasta muuhun kuin puolisoonsa.

        Sulla on asiat hyvin ja samoin miehelläsi. Älä anna näiden sotkea selviä kuvioitasi, ihastuminen suhteen ulkopuolella syö suhdetta halusi tai ei. VAIKKA sen eteen ei tikkua ristiin laittaisi nauttisi vaan kun kihelmöi vatsan alla...Siihen tunteeseen jää koukkuun samoin kuin siihen, että se on SALAISTA. Sitä hankkii aina vaan lisää kunnes jotain tapahtuu. Ahneella on paskanen loppu.

        Ketjussa oli muutama nimimerkki, joille tämä tuntui olevan henki ja elämä. Voikin miettiä, miksi heillä on puoliso? Laastarirakkautena , kulissina?

      • täysin kanssasi.
        tässä ketjussa kirjoitti:

        Täältä ei kannata ainakaa mitään vaikutteita ottaa elämäänsä.
        Miksi vilkuilla toisia ja haaveilla toisista jos kotona asiat on hyvin? sitä EN ymmärrä sitten millään.
        Me harrastetaan seksiä mieheni kanssa monta kertaa vkossa, tavataan ystäviä/sukulaisia, harrastetaan yhdessä asioita.
        Piristetään suhdetta tietoisesti jos tuntuu ettei haluja sänkyyn ole...harrastetaan seksiä spontaanisti sohvalla tai puhutaan tuhmia toisile.
        johan tulee vipinää ;D ...niin mihin sitten niitä suhteen ULKOPUOLISIA ihastuksia tarvitsee? kysyn vain? JOS kotona kumpikin saa jo kaiken.

      • firerose
        tässä ketjussa kirjoitti:

        eivä kyllä puolustelleet tuollaista havainnointia, että ompa komea mies/nainen. Vaan he puhuivat kosteista päiväunista ja seksuaalisesta vetovoimasta muuhun kuin puolisoonsa.

        Sulla on asiat hyvin ja samoin miehelläsi. Älä anna näiden sotkea selviä kuvioitasi, ihastuminen suhteen ulkopuolella syö suhdetta halusi tai ei. VAIKKA sen eteen ei tikkua ristiin laittaisi nauttisi vaan kun kihelmöi vatsan alla...Siihen tunteeseen jää koukkuun samoin kuin siihen, että se on SALAISTA. Sitä hankkii aina vaan lisää kunnes jotain tapahtuu. Ahneella on paskanen loppu.

        Ketjussa oli muutama nimimerkki, joille tämä tuntui olevan henki ja elämä. Voikin miettiä, miksi heillä on puoliso? Laastarirakkautena , kulissina?

        toisille varmaan ei sitten riitä vain ulkokuoren ihastelu ja kaukaa ihailu? Mun ihailuni kohteet ovat aina juuri niitä,joille en edes voisi tehdä aloitetta tai liikettä suuntaan tai toiseen eli hyvin kaukaisia,kuten mm. julkkis tms.

        Ei kait kukaan jaksa aina edes nähdä ympärillään muita kun oman rakkaansa,en mä ainakaan ihan yhtenään kattele komeita miehiä ympärilläni saati edes ala koskaan ajattelemaan mitähän meistä vois tulla. En koskaan edes ala sellaista siis haaveilemaan.

        Päivän selvää,että olen jo valintani tehnyt,kun miehekseni otin hänet kenet otin.Hän on se jolle itseni annan ja jonka kanssa tunteeni jaan..muut ovat vain kiiltokuvia ohimennen silmääni sulostuttamassa :)

      • mulla
        firerose kirjoitti:

        on kans sellaisia ihastuksia kuin julkkikset. Mutta kyllä mä voin niistä miehelleni sanoa. Kun E.Iglesias tulee telkkuun niin sanon ihan suoraan että kyl se on ihana. Siitä sit vähän veistellään ja nauretaan yhdessä.

        Tässä ketjussa se pitää bessewissereitten mukaan salata ja siinä kohdin mentiin mönkään - päätetään toisen puolesta. Se on väärin.

      • firerose
        mulla kirjoitti:

        minunkin mies tietää kaikki mun kuolaamisen kohteeni. :) E-typen Martin kun loikkaa ruutuun tai Nickelbackin Chadi,niin silloin muijan naama hehkuu :)Ja kuolaa noruu kaulukselle ;)

        Eipä tuota onneksi juuri haittaa nää tälläset "kiiltokuvat",joita katsellaan vaan katsomisen ilosta :)Mä kerron muutenkin aina ja kaiken ukolleni,en osaa pitää salaisuuksia enkä niistä edes tykkää.Tietysti ystävieni kanssa puhutut asiat jäävät ukolta pois..ystävien asiat on ystävien asioita.

    • maija9023

      Kyllä,se on vähän negapuolista
      mainosta,Matti on minun
      puolesta
      ollut aina hyvä mies,joka pilasi
      elämänsä rova susan
      Ruususen kijan takia.Matti ole
      nyt tästä lähtien varovaisempi.

    • LAIJASTA LUKIEN

      KANNATTAA VAIN KIERTÄÄ SUOSIOLLA YKSINHUOLTAJA ÄITIT KAUKAA, ETTÄ EI SATU SAMAA MITÄ VANHASELLE TAPAHTU ELI MAINE JA KUNNIA MENI !!!

      • miten nyt yh?

        Miten tuo Matti Vanhanen liittyy tähän keskusteluun ja yh äidit kans?

        Näitä yh äitejä on monenlaisia ja kaikki ei mitään lumppuja. Osa on niiden miesten pettämisen takia jääneet yksin hoitamaan lapsensa.

        Eipä sekotella nyt asioita tänne.

      • sekoittele
        miten nyt yh? kirjoitti:

        Miten tuo Matti Vanhanen liittyy tähän keskusteluun ja yh äidit kans?

        Näitä yh äitejä on monenlaisia ja kaikki ei mitään lumppuja. Osa on niiden miesten pettämisen takia jääneet yksin hoitamaan lapsensa.

        Eipä sekotella nyt asioita tänne.

        asioita. Johan se tässä ketjussa tuli moneen kertaa ilmi joidenkin väittämänä (yksi ainakin oli yh-palstaltakin tuttu) että ihastuminen kolmanteen osapuoleen on ihan okei parisuhteen aikana.

      • -sale-

        Olihan Tarja Halonenkin yksinhuoltaja! Ei vaikuta lumpulta.

      • seurustelin

        ...aikoinaan miehen kanssa joka petti minua suhteessamme useamman kerran. Joka kerta jäi kiinni ja joka kerta se toinen nainen oli joku YH-ÄITI!!!!!!!

    • Kolmas osapuoli

      En usko, että ihastuminen ulkopuoliseen on koskaan parisuhteelle hyväksi. Ja nyt tarkoitan ihastumista, en vain satunnaista ulkonäön ihailua (olipas hyvännäköinen doris jne.), enkä myöskään minkään fyysistä toteuttamista. Ihastumista- sitä tunnetta, kun vatsassa pyörivät perhoset ja poskia kuumottaa toisen läsnäolo.

      Omalla työpaikalla itseni ja varatun miehen välille on kehittynyt hyvin intensiivinen "suhde". Mitään ei ole sanottu suoraan ääneen, emmekä ole hipaisseetkaan toisiamme, mutta kukaan ulkopuolinen ei ole voinut välttyä huomaamasta (eikä kommentoimasta!) sitä seksuaalista värinää, joka syntyy kun olemme samassa huoneessa. Korostan myös sitä, että tämä kaikki tapahtui itsestään, salamana, ilman pitkäänjatkunutta flirttiä tms., heti ensikontaktista.

      En voi olla ihmettelemättä, kuinka ristiriitaisissa tunnelmissa tämän miehen täytyy mennä joka päivä kotiinsa... En uskalla edes ajatella, mitä viikonloppuisin hänen kotonaan tapahtuu, sillä maanantaisin hän on siipeensäsaaneen oloinen.
      En voi kuvitella sitäkään, kuinka hän iltaisin paneutuu vuoteeseen vaimonsa kanssa, ja samassa sängyssä makaan myös minä... En usko, että tämä on herkkua yhdellekkään meistä!

    • Tulee..

      Minä olen elänyt 13v. parisuhteessa ja olen tällä ajalla ihastunut kahteen eri mieheen. Mitään sen kummallisempaa ei asian tiimoilta tapahtunut, molemmissa tapauksissa asia jäi keskustelun tasolle, mutta tuskin vastapuoli tiesi minun ihastuneen heihin.
      Aluksi minäkin mietin miksi minä ihastuin, oliko se petos miestäni kohtaan, mutta asia meni itsekseen ohi. Ei tullut mieleeni aloittaa mitään suhdetta.
      Minä olen varma, että minun mieheni on myös ollut ihastunut johonkin toiseen naiseen tai useampaankin. En kuitenkaan usko hänen pettävän minua, sen olisi kai huomannut.
      Minusta ei noista ihastumisista kannata tuomita itseään, eikä puolisoa. Se pitää kuitenkin pitää mielessä, että ei ryhdy pettäjäksi.

    • mutta ei tarvitse toteuttaa

      Mies on luotu siittämään lapsia mahdollisimman monen naisen kanssa. Tarvetta ei kuitankaan tarvitse toteuttaa.

      25 vuoden avioliittokokemuksen perusteella olen tullut siihen tulokseen, että olen liian laiska harrastamaan muita suhteita.

      Puolison vaihtaminen on työlästä. Se ei jää yhteen ihmiseen, vaan mukaan tulevat uudet sukulaiset, uusi ystäväpiiri, jne. Uusi suhde on vuosien aikainvestointi.

      Tätä miettiessä ihastus meneekin sitten ohi.

    • kamikaze33

      kyllä ihastumisia voi olla mutta ei ne yleensä johda mihinkään.Kyllä se oma jonka on huolella valinnut ja johon aikoinaan rakastui on se oikea. Huomaa, että rakkaus vain syvenee omaan ihanaan rakkaaseensa;jonka kanssa olen ollut jo 18 v.

    • Cistre

      Miksi ton Valjakkalan pitää näyttää noissa kuvissa niin vitun julmalta ja tylyltä. Eiks kaikki jo tiedä, että ukko on läpeensä paha, ei kai sen tarvi enää mitään kovista esittää??

    • m4tti77
    • tyä

      Kyllä on tälläsia aikoja ja luulen että se johtuu siitä että oma on jo oma, ei sitä tarvi enää miettiä et saisko sitä kiinnostuun itsestä. Ulkopuolisten henkilöitten kans on aina se uteliaisuus ja mielenkiinto.

      Ja kyllä, on kokemuksia

    • Anonyymi

      Ei ole väliä jos joku miellyttää, kunhan itse ei mene vieraisiin eikä lähde tietoisesti rakentamaan mitään.Seksuaalisia olentoja olemme kaikki ja elämässä on monenlaisia aikoja.

    Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe