kuin siltä osin että karenssi paukkuu ja sen allekirjoittaa ainoastaan työtön ja joskus ei sekään. Näin virkailija vetäytyy vastuusta.
työnhakusuunnitelma
ei toimi
5393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
toimi mikään muukaan jos töitä haluaisi tehdä.
Turhaa byrokratiaa vastaan.
Siksi:
http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen
No, kyllähän työkkärin seinien sisällä asiat toimivat (=eivät oikeasti toimi), että miksi aina valittaa työkkärin toimista joilla ei saada aikaan lasta eikä paskaa.
Ongelmahan on juuri siinä, että työkkärin väki on hakevinaan työttömille työpaikkoja ja työttömät ovat muka hakevinaan työpaikkoja.
Milloinkahan työkkärin väki lähtisi litomaan toimistoistaan ja antaisivat resurssinsa työttömien käyttöön etsimään oikeita työpaikkoja oikeilta työmarkkinoilta.
aina on, mutta PALKKAtyötä ei ole.
Nykyinen työvoimahallinnon byrokratia/suuntaus tappaa palkkatyötä muuttamalla sitä pelkäksi esim. harjoitteluksi, yms. työksi.
Palkkatyön ainut kannattavuus tulee kun poistetaan turha byrokratiaa ja samalla kun turha byrokratiaa poistetaan se muuttaa työtä palkkatyöksi.
Oikeat palkkatyöt häviävät kokoajan siksi on olemassa työvoimapula mikä ei taas tarkoita että olisi olemassa PALKKATYÖVOIMAPULA.
Turhaa byrokratiaa vastaan.
Siksi:
http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen
Kyllä tuo kirjoittamasi asia on ihan täyttä totta. Eli todella vaikea löytää oikeata palkkatyötä. ELi nämä työkkärin palkkatukipaikat/harjoittelupaikat eivät niitä ole. Ja tuo työkkärin/typ:in menettely tuhoaa tällä menolla oikeat palkkatyöpaikat. Ja yhtä enemmän taitaa olla näitä työnantajia tässä suomen maassa jotka pyörittävät firmansa toimintaa suurimmaksi osaksi harjoittelijoilla.
palkkaa maksaisi, kerta työvoimahallinto suorastaan tuputtaa ilmaisia ammattilaisia.
On sitä tullut nähtyä kun harjoittelija opettaa palkkatyöntekijöitä.
On myös tullut nähtyä kun työvoimakoulutuksessa oleva työtön opettaa opettajaa ja muita opiskelijoita.
Noita kun miettii niin jossain mättää.
Onko rahastuksella ja työttömien hyväksi käytöllä mitään rajaa Suomessa?
Turhaa byrokratiaa vastaan.
Siksi:
http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen