Missä menee raja normaalin suremisen ja itsessäälissä kieriskelyn välillä? Exäni on nyt puolitoista vuotta kiukutellut minulle. Ero on ollut virallinen jo pitkään ja sumuserossa siis 1,5 vuotta. En ole siis häntä nähnyt vuoteen enkä jutellut, muutakuin sähköpostein/tekstarein. Meillä yhteishuoltajuus ja lapsi minulla yhtä paljon kun hänen luonaan. Muuten ei tämä katkera nainen mua kiinnosta, mutta välillä tulee tilanteita joissa lapsen asioista olisi pakko keskustella asiallisesti (kasvatus, lomat , rahat). Tuntuu lapselliselta näpytellä aina tekstareita joihin ex-rouva vastaa piikittelevään sävyyn vaikkei asia koske meitä vaan lapsen asioita pelkästään..
Mietin vaan että nähdäänkö me exän kanssa enää koskaa kasvotusten vai piilotteleekö hän lopun elämää? Saati sitten puhevälit? Milloin menee jo liian pitkälle?
Mietin vaan että nähdäänkö me exän kanssa enää koskaa kasvotusten vai piilotteleekö hän lopun elämää? Saati sitten puhevälit? Milloin menee jo liian pitkälle?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen katsonut vierestä kun sisko erosi 17 vuoden liitostaan. Hänelle mies oli kaikki kaikessa (työpaikka miehen kautta, ystävät yms. paljolti miehen kautta, 3 lasta) joten isku oli kova. Mies otti ja lähti, kyllästyi kaiketi hoitamaan siskoni asíoita ja elättämään tätä. Pari vuotta sisko luuli että ilman miestä ei ole mitään, oli liian tottunut huolehtijaan. Sitten pikkuhiljaa parin vuoden mököttämisen jälkeen otti niskasta kiinni ja noudi OMILLE JALOILLEEN. Nytten ajatellen siskokin on sanonut että ero teki hyvää hänelle. Nyt on omat ystävät ja elämä ja puhevälitkin ex-miehen kanssa. Avioliitto oli vääristänyt siskon maailmankuvan ja lytistänyt itsetunnon. Kyllä mä luulen että teidän tapaus on aika samanlainen. Sitten kun ex tajuaa että elämässä on muutakin kuin avioliitto joka määrittää minuuden niin rupee tapahtumaan. Tietysti on niitäkin jotka jäävät katkeruuteen koko loppu elämäksi syyttelemään "pettäjäänsä". Mutta jos on lapsia, pitäisi nousta jaloilleen vaikka vaan lastenkin takia. Parin vuoden päästä kannattaa huolestua jos ei voi tavata / puhua. Sitten on jo jotain mielenterveydellistä menossa!
kasvaa. Joten ei sinun loppuelämääsi tarvitse kärsiä. Sinun exäsi on itsekäs ihminen, hän ei näe mitään muutakuin oman olonsa. Voithan yrittää ihan suoraa ilmaisua. Tekstaa vaikka et haluaisit saada teidän välit kuntoon, jotta saisitte yhteisistä lapsista tasapainoisia aikuisia. Jos tästä huolimatta tulee piikikäs vastaus...vastaa siihen et vaikka OK ja anna asian olla. Et vain voi asioille mitään silloin. Josko aika sitten parantaa jos on parantaakseen.
Tälläinen käytös tuntuu olevan vaan hirveän yleistä sekä miehiltä että naisilta. Pitäisi muistaa ettei mikään avioero koskaan ole vain toisesta kiinni.
Jos vain toinen aviopuolisoista haluaa ja hakee eron, niin kärjistettynähän se on VAIN toisesta kiinni. Siis ero.
jos ex muijas ei halua olla sun kans tekemisissä eikä nähdä? jos lasten asiat hoituu tekstarein yms. niin eikös se ole hyvä. Kaikilla ei hoidu noinkaan. Anna exäsi sulatella asioita itsekseen, ei siinä auta sun keskustelu- tai näkemisyritykset. Jokainen suree avioeroa oman aikansa.
vähän itsekäs. Ensimmäistä kertaa vuosiin. Siihen kuuluu myös se ketä haluaa tavata ja kenen kanssa jutella.
tavata exäsi jostain muista syistä?Onko niin ikävä....
Raja menee siinä kun lapsi alkaa kärsiä ex eukkosi käytöksestä. Jos lapsen asioita ei saada asiallisesti hoidettua tai lapsesta tulee kiistakapula, sijaiskärsijä.
Mitäkö silloin voit tehdä? Ottaa yhteyttä paikkakuntasi sosiaaliviranomaisiin. Selvität heille tilanteen, säilytä mahdollisimman monta asiatonta tekstiviestiä näytöksi, varmista että joku muukin (ei lapsi) on tietoinen lapsen asioiden huonosta hoidosta, listaa kaikki asiat joissa lapsen oikeus ei toteudu katkeran kiukuttelun takia. Varmista oman käytöksesi asiallisuus.
Mitä sillä haet? Sosiaaliviranomaiset todennäköisesti keskustelee äitiosapuolen kanssa. He yrittävät saada hänet toimimaan lapsen parhaaksi. Niin varmasti sinäkin? Hän saa mahdollisuuden. Hän voi saada parikin mahdollisuutta, mutta jollei asia etene voit lapsen edun nimissä hakea muutosta huoltajuuteen.
Mitäkö et missään tapauksessa tee? Sotke lastasi asiaan. Pidä huoli, että lapselta et hae tukea äitiään vastaan, etkä mustamaalaa hänen äitiään. Et kerro omia tunteenomaisia mielipiteitäsi. Voit ottaa kantaa jos lapsi on epätietoinen oikeuksistaan. Voit perustella äidin tekemisillä mikäli ne tosiaan ovat peruste jonkin asian perselleenmenoon, mutta erittäin asiapohjalta ja ilman että lapsi havaitsee sinussa katkeruutta, vihaa, pettymystä tms. äitiään kohtaan.
Mitä muuta voit tehdä? Antaa ajan kulua. Kukin ihminen käsittelee eron omalla tavallaan. Exälläsi voi vielä kestää riippumatta eronne syistä.
Teidän ei tarvitse koskaan päätyä puhe- tai muihinkaan keskinäisiin henkilökohtaisiin väleihin, jollei se tapahdu luontevasti. Mutta lapsen asiat huoltajuuden aikana on voitava hoitaa.
Minun exällä meni lähes neljä vuotta ennen kuin tilanne rauhoittui. En tehnyt mitään, koska en vain osannut tai uskaltanut. Neuvoja kyllä sain. Vanhempi lapsi kävi vuoden terapiassa koska oli niin sekaisin äitinsä edesottamuksista. Minä maksoin terapian tietenkin ja siitä lapsi sai käsityksen, että minun syytä kaikki eroa myöten. Hän vihoittelee minulle vieläkin eikä ole kiinnostunut kuin äitinsä ajatuksista. Siinä on se ikävä puoli, että hän pilaa vain ja ainoastaan oman elämänsä tuolla. Sitä hänen äitinsäkään ei tullut huomioineeksi. Viime aikoina exältä on taas tullut huolestuneita viestejä tyttärestämme.
Väleissä en exän kanssa ole enkä vastaile hänen viesteihin - ne ovat enemmän hänen yksinpuheluaan. Mutta jos hän aikoo taas aloittaa jatkuvan häirinnän kiellän häntä ja jollei lopu ilmoitan asian poliisille.
Tytär on 24-vuotias ja asuu omassa vuokra-asunnossaan. En ole siis vuosiin ollut velvollinen huoltamaan häntä vaikka pyytäessään olen tukenut rahallisesti vaikka onkin kiukutellut minulle. Toivon ja uskon, että jonain päivänä hän tuosta tokenee, ja oveni on hänelle aina avoin.
Minäkään en enää vastaa ex:n soittoihin.Hän tosin tulkitsee sen kiusanteoksi ja olen kuulemma katkera hänen uudesta elämästään.Asia ei tosin noin ole.Yleensä kun meidän puhelut menee lopuksi siihen,että kuuntelen ex;n ripittämistä minusta ja siitä,millainen ihminen olen.En enää tarvitse hänen
kommenttejaan enkä ojentamista.Olen tyytyväinen,kun itse voin määrätä,kelle vastaan puhelimeen.Hän on ärsyyntynyt,kun ei voikaan enää mua määräillä ja mulla vihdoinkin 20v alistamisen jälkeen on oma tahto!
Olen tähän asti suostunut puhumaan puhelimitse ja jopa kohtaamaan ex;n,mutta hän on tehnyt kohtaamiset vaikeiksi,joten päätin,ettei ole tarvetta itseään enää kiusata.Mikä vapauden ihana tunne:)