Olen seurustellut nykyisen poikakaverini kanssa 4kk ja hän kertoi kännissä harrastaneen seksiä toisen naisen kanssa. Tämä tosin tapahtui viikon sisään siitä, kun olimme vaihtaneet puhelinnumerot. Eli ei oltu edes ennätetty käydä ensi treffeillä, mutta oltiin pidetty yhteyttä puhelimitse. Eli periaatteessa ei ollut pettämistä, mutta minusta se kuitenkin tuntuu pahalta, kun hän oli jo kiinnostunut minusta, mutta silti harrasti seksiä toisen kanssa. Ja syy miksi hän tämän kertoi, oli se kun se painoi hänen mieltään, kun olen useaan otteeseen sanonut, etten hyväksy pettämistä. Eli teoriassa ei ollut pettämistä, muttä käytännössä..? Pitääkö siis huolestua vai ei? Itseä asia hieman vaivaa.
Suhteen alku, toinen nainen
epäselvää
7984
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
veivaa mielessään onhan se koko loppuelämänkin
samanlaista joko uskot ja luotat tai sitten et.
Eli oli fiksu kun kertoi sen sinulle.
Sitten kun ootte luvannut toisillenne että "ollaan kimpassa" niin sen jälkeen on pettämistä.
mutta tuli mieleen 2 vanhaa poikaystävääni yli 15 vuoden takaa. Molemmat toimivat samoin kun tuo mies sun tapauksesasi.
Silloin pidin sitä loukkaavana, mutta jostain syystä kunnioitin sitä että mies kertoi ja annoin suhteiden kehittyä. Loppupeleissä suhteeni molempiin kaatui siihen että minä lähdin ja he jäivät itkemään perääni (erosimme siis muusta syystä kuin siitä alkuajan pettämisestä). Toki voi olla etten ikinä sitten itse oppinut "kunnioittamaan" kumpaakaan enkä kunnolla rakastunut, mutta miehet ainakin todella rakastuivat minuun.
Ponttini on, että joillekin miehille se kertominen on suuri "Rakkauden osoitus".
itse pidän sitä hieman loukkaavana, kun kuitenkin on jo osoitettu kiinnostus toista kohtaan, mutta tehdään kuitenkin mitä omat himot sanovat. mutta sanoin myös poikakaverilleni, että oli hyvä että kertoi, sillä vaikka itse toiminta vaikutti hieman selkärangattomalta, niin sen tunnustaminen taas oli aika rohkeaa.
Minusta aika itsekästä ja muutenkin typerää sanoa että toinen voi pettää jo ennen ensimmäisiä treffejä. Itse voisin vaikka nähdä montaa naista samanaikaisesti (ja monet niin tekevätkin) etsiessäni sitä oikeaa. Kuten tuossa jo joku sanoikin niin ei se ole pettämistä ennenkuin on keskenään sovittu että nyt "seurustellaan" tai ainakin että ei säädetä sivussa mitään muuta. Otappa sinäkin järki käteen ja yritä vaikka etsiä sanakirjasta sana "pettäminen" ja totea että tapauksessai tunnusmerkit eivät täyty.
"syy miksi hän tämän kertoi, oli se kun se painoi hänen mieltään, kun olen useaan otteeseen sanonut, etten hyväksy pettämistä"
miehellä on selvästi ollut syyllinen olo jos se on hänen mieltään painanut.. itselläsikin taitaa olla petetty olo tai ainakin pettynyt. eikä mikään ihme "kaksi ihmistä kohtaavat ja kiinnostus on molemmin puoleinen" mikä sen ihanempaa aikaa ja yhtäkkiä paljastuukin asia jota et osannut odottaa.
jossain ne rajat kuitenkin menevät mutta kysymys kuuluukin, missä? ette selkeesti seurustelleet. olitte tapailu vaiheen alussa, ettekä olleet sopineet yhteisiä "pelisääntöjä" eli niin se taitaa mennä ettei sitä pettämiseksi voi sanoa, vai miltä itsestäsi tuntuu? ehkä kannattaisi kaverisi kannassa tästä keskustella niin asiat vähän valkenisi.. jos ja kun tätä ei luokitella pettämiseksi niin miksi tämä asia vaivaa sua? miksi kaveriasi on painanut koko asia? jos se vaan oli viatonta.. näita kannattaa kysyä itseltään että "miksi tämä asia kuitenkin painaa näin paljon?"
Poikaystäväsi kertoi asian, koska SE PAINOI HÄNTÄ. Pointti on se, että poikaystäväsi halusi huojentaa mieltään ja luotti sinuun. Niinpä se asia painaakin nyt sinua! Minusta poikaystäväsi oli lapsellinen kertoessaan asian sinulle, ja jatkossakin voit odottaa yhtä lapsellisia "tunnustuksia", koska kaverilla taitaa olla syyllisyyteen taipuvainen luonne etenkin seksuaalisuuden alueella. Hmmm...ei kai poika ole hiukan estynyt?