Tässä haluan vähän purkaa tunteitani loppuneesta suhteestani.
Tapasin jo yli vuosi sitten ulkomaalaisen miehen chatissa.
No...kiinnostukseni heräsi jo heti alussa ja jo muutaman kuukauden jälkeen olinkin jo todella rakastunut häneen.
Hän ehdottelikin minule kuinka haluaisi tavata minut ja pian. Minulla meni usea kuukausi empiessä, kun mies oli hyvinkin vaihtelevainen mieleltään. Ensin hän rakasti minua tulisesti, mutta jos vähän ajan kuluttua minä sanoin jotain mikä ei miellyttänyt niin se oli :hastala vista baby. Ja tätä vuoristorataa mentiin pitkään.
Kunnes viime syksynä tein päätökseni tavata hänet.
Ja siellä hän olikin aivan toista maata kuin mitä hän välillä oli chatissa. Rakastava ja huomaavainen.
No tapaamisemme jälkeen vain rakastuin häneen entistä enemmän ja jo joulun jälkeen tapasimme uudestaan. Hän ei tosin ollut enää kovin hyvässä jamassa elämänsä suhteen. Hänen oma yritys oli menossa konkkaan ja hänellä oli vielä sitä ennen todettu sairaus johon hän joutuu koko lopun elämäänsä syömään lääkkeitä.
Silloin jo tunsin että jokin on pahasti vialla.
Ja syykin selvisi..sillä kuukausi viime tapaamisemme jälkeen hän vain kylmästi ilmoitti olevansa naimisissa ja usean lapsen isä, eikä tämän takia voi jatkaa suhdettamme. Eikä hän myös sairautensa takia halua piinata minua.
Minä olin jo niin umpirakastunut, että en suostunut tämmöiseen alkuunsakkaan vaan aivan jollain ilveellä sain hänet pysymään kanssani.
Kun hän ilmoitti olevansa naimisissa, hän kyllä jo tappoi jotain minun tunteistani...sillä tunsin olevani vain jokin seksikalu hänelle...mutta tyhmä ja epätoivoinen kun olin alistuin tähän.
Meidän piti tavata myöhemmin toukokuussa uudestaan, mutta onnekseni en saanut varattua lentoa juuri sille viikolle ja hänkin joutui lähtemään toiseen maahan etsimään töitä. Joten sain aikaa herätellä itseni tuosta alistumisestani.
Rupesin ajattelemaan kaikkia hänen pahoja sanojaan minusta, mikä sai minut heräämään ja huomaamaan kuinka sokea tosiaan olin ollut ja oliko hän ikinä edes ollut rakastunut minuun.
Vielä en tosin pystynyt sanomaan sitä hänelle vaan kun olimme yhteydessä puhelimitse,tekstiviestein tai chatissa..esitin vielä kovin kiinnostunutta vaikka todellisuudessa suhteen lopetus oli jo vahvana mielessä.
Kunnes muutama viikko sitten päästin kaiken ulos ja se saikin hänet aivan hiljaiseksi.
Kunnes tänään hän otti uudestaan yhteyttä ja sanoi ettei hän voi unohtaa minua..eikä anna sen tapahtua..sillä hän rakastaa minua(jaa..miten tuonkin nyt ottaisi).Kuinkas se onkaan nyt ääni kellossa muuttunut??!!
Ja vaikka mitä sanoin, hän ei suostunt uskomaan...on tainut meidän osat vaihtua.
En halua satuttaa häntä niinkuin hän teki monta kertaa minulle..sillä rakastan häntä vieläkin, mutta se main point on että minä en halua olla jokin kolmas pyörä. Halusin vain hänet ja elää elämäni vain hänen kanssaan, jakaa elämän ilot ja surut hänen kanssaan...mutta hän sen jo aivan selvästi ilmoitti ettei se käy päinsä.
Saa nyt nähdä kuinka saan hänet ymmärtämään ettei tämmöinen voi enää jatkua.
Pahalta tuntuu jättää..enkä sitä tavallaan haluaisikaan, mutta hän ei anna mitään muita vaihtoehtoja.
No joo, tarinani oli varmaan hyvin sekava ja jätin useita asioita kertomatta, koska muuten tämä olisi ollut vieläkin sekavampi.
Enkä myöskään halua mainita mistä maasta mies on kotoisin. Vaikka moni voi jo tästä lauseesta arvatakin.
Olin hyväuskoinen, mutta tämä kokemus teki minut hyvin epäileväksi...jos rakastun uudestaan...onko se rakkaus myös todella rakkautta vastapuoleltakin??

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi hyvä ihminen sinua! Oletpa sinä sotkeutunut aikamoiseen sutkiin. Oletko tietoinen, että joissain vanhoissa kulttuureissa mies ei kasva koskaan aikuiseksi. Niissä kun ei kehitys pääse vaikuttamaan ja miehet kasvatetaan siihen käsitykseen, että naiset ovat pelkkiä käyttöesineitä, joita pidetään käynnissä kauniilla puheilla ja/tai alistamisella.
Opettele nyt edes vähän itsekunnioitusta nainen.