Siis raja näiden ihmisten välillä on "veteen piirretty". Ehkä suurin ero on mielestäni se, että ystävän kanssa puhutaan läpi arkaluonteisimmatkin asiat, kun taas tuttavien kanssa puhutaan lähinnä päivän tapahtumista ja muista yleisistä jutuista. Ajankäytöllisesti ystävät ja tuttavat ovat aika lähelle samanarvoisia, siis saman verran tulee aikaa käytettyä heidän seurassaan.
0Äänestä
olenko vaativa?
Hei! Mä olen miettinyt tota usein. Olen miettinyt, että onkohan mulla aika tiukat kriteerit sille, ketä kutsun ystäväksi. En osaa kyllä vieläkään sanoa, missä mun määritelmäraja kulkee.
Pelkästään henkilökohtaisempien asioiden kertominen ei riitä mulla ystävän määritelmään. Kerron herkästi asioita myös ns tutuille. Ehkä he jää "tutuiksi" koska en täysin luota että ollaan yhteyksissä varmasti jatkossakin. (Ollaan esim tunnettu vasta vähän aikaa tai tavataan jossain "instituutiossa" kuten töissä tai harrastuksessa.
Ystävälle soittaisin jos tulis kriisi ja ystävä tukeutuis omassa kriisissään minuun.
Ystävä vois tehdä asioita "minun parhaakseni" vaikka vastustelisinkin (käskeä mun tarviottaessa ryhdistäytyä, jättää huono mies tms).
Ystävien kesken tehdään palveluksia. Ystävää arvostan niin paljon että annan hänelle parhaan palan. Emme kilpaile. Ystävään on halaus-välit. Ystävän elämästä olen todella kiinnostunut.
0Äänestä
et ole liian vaativa
Ajattelen itse myös samansuuntaisesti. Tosin on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla, ja joiden kriteerien ja näkemysten mukaan me vaaditaan liikaa ja sellaista, johon he eivät pysty tai eivät halua elää niin.
0Äänestä
ilman ystävää
Heitän tähän omat ajatukset ystävyydestä. Itselläni ei ole tällä hetkellä tosiystävää jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Ainut ystävä joka minulla on ollut kuoli kohta kaksi vuotta sitten.
Kavereita minulla on muutama joitten kanssa olen harrastuksissa ja jutellaan kaikesta arkipäivän asioista.
Tuttaviksi miellän naapurit ja sellaiset henkilöt joita tapaan usein ja keskustelu on pinnallista, ilmoista ja uutistapahtumista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis raja näiden ihmisten välillä on "veteen piirretty". Ehkä suurin ero on mielestäni se, että ystävän kanssa puhutaan läpi arkaluonteisimmatkin asiat, kun taas tuttavien kanssa puhutaan lähinnä päivän tapahtumista ja muista yleisistä jutuista. Ajankäytöllisesti ystävät ja tuttavat ovat aika lähelle samanarvoisia, siis saman verran tulee aikaa käytettyä heidän seurassaan.
Hei! Mä olen miettinyt tota usein. Olen miettinyt, että onkohan mulla aika tiukat kriteerit sille, ketä kutsun ystäväksi. En osaa kyllä vieläkään sanoa, missä mun määritelmäraja kulkee.
Pelkästään henkilökohtaisempien asioiden kertominen ei riitä mulla ystävän määritelmään. Kerron herkästi asioita myös ns tutuille. Ehkä he jää "tutuiksi" koska en täysin luota että ollaan yhteyksissä varmasti jatkossakin. (Ollaan esim tunnettu vasta vähän aikaa tai tavataan jossain "instituutiossa" kuten töissä tai harrastuksessa.
Ystävälle soittaisin jos tulis kriisi ja ystävä tukeutuis omassa kriisissään minuun.
Ystävä vois tehdä asioita "minun parhaakseni" vaikka vastustelisinkin (käskeä mun tarviottaessa ryhdistäytyä, jättää huono mies tms).
Ystävien kesken tehdään palveluksia.
Ystävää arvostan niin paljon että annan hänelle parhaan palan. Emme kilpaile.
Ystävään on halaus-välit.
Ystävän elämästä olen todella kiinnostunut.
Ajattelen itse myös samansuuntaisesti. Tosin on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla, ja joiden kriteerien ja näkemysten mukaan me vaaditaan liikaa ja sellaista, johon he eivät pysty tai eivät halua elää niin.
Heitän tähän omat ajatukset ystävyydestä.
Itselläni ei ole tällä hetkellä tosiystävää jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Ainut ystävä joka minulla on ollut kuoli kohta kaksi vuotta sitten.
Kavereita minulla on muutama joitten kanssa olen harrastuksissa ja jutellaan kaikesta arkipäivän asioista.
Tuttaviksi miellän naapurit ja sellaiset henkilöt joita tapaan usein ja keskustelu on pinnallista, ilmoista ja uutistapahtumista.