Surullinen

Hei,
Tapasin netissä tosi kivan oloisen pojan ja parin viikon kirjoittelun jälkeen tavattiin oikeass elämässä ja nyt ollaan tavattu jo kolme kuukautta säännöllisesti.
Molemmat on ihastuneita toisiinsa ja kiinnostuneita.

Mutta nyt olen alkanut puhua seurustelun aloittamisesta, mutta tää nuori mies ei halua. Kuulemma meidän suhde ei voisi toimia. Ollaan kuulemma liian erilaisia. Ja itse taas emme ole vaan melko samanlaisia, vaikka tietty opiskelualat on ihan erilaisia, mutta ei se kai suhteeseen voi vaikuttaa.

Vielä kuukausi sitten hän halaili ja pussaili mua ja oltiin sängyssäkin. Mutta nyt kaikki hellyys on mun aloitteesta.

Sitten hän väittää että meidän suhteesta puuttuu intohimoa.

Sitten kun kysyn haluaako hän olla mun kanssa vain ns. platonisia ystäviä niin ei halua sellaistakaan. Siis ystävyyssuhdetta verrattavissa saman sukupuolen ystäviin.

No sitten kun en tee numeroa siitä seurusteluasiasta, että olen kuin ystävä hänelle, niin hän itse jotenkin stressaa meidän tapaamisista ja toistelee että ei kai sillä väliä jos ei joka viikko nähdä. Ja sitten kuitenkin haluaa nähdä joka viikko.

Olen niin stressaantunut, ja surullinen ja vihainenkin kun olen niin väsynyt tähän. En tiedä ollaanko me pari, vai ystäviä?
Rakastan häntä, ja haluaisin sen sanoa ja osoitttaa. Mutta kun hän ei tiedä mitä tuntee. Jos ei tunne niin miksi ei sitä voi sanoa. Silloin muhunkin sattuisi vähemmän kun voisin yrittää unohtaa tunteeni ja ajatella häntä ystävänä.

Onko muilla kokemusta tällasestä?

Tiedän kuitenkin että hän ei tapaile ketään muita, ja kertoo mulle menoistaan ja tapaamista ystävistä kuin olisin tyttöystävä...

Rasittavaa!!!
Kun ei saa selvyyttä mihinkään.

Pitäiskö mun antaa olla ja odottaa että seuraava aloite tulee häneltä.
131171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

niin ei kiinnosta.
ei sille mitään voi.. ihan turha yrittää tekohengittää jotain joka ei tule koskaan toimimaan.

juuri näin käy näissä netin kautta alkaneisiin juttuihin ja miksei myös muihinkin. mutta niihin varsinkin.

Äänestä

että pojalla on mielessä joku toinenkin tyttö.. mutta ei osaa tehdä päätöksiä .

Äänestä
  • Tai tiedänkin että oli joku toinen, joka ei ole kyllä enää maisemissa. Mutta ennen kuin me tunnettiinkaan niin oli joku tyttö joka oli siihen ihastunut mutta hän ei. Ja sitten hän sanoi että kuinka ihastunut se on muhun. Ja että kuinka se tyttö pyysi kylään sitä mutta ei mennyt.

    No en tiedä onko se just että netistä löytää ni syynä ku ihan hyvin me oltais voitu tavata vaikka opiskelijabileissä tai jotain...

    En haluaisi menettää tätä ihmisitä. Että ehkä mun pitää vain antaa olla. Koska jos hän ei halua seurustella... kuulemma "vielä" mitä sekin lie tarkoittaa...?! Ja ajatella hänestä vain ystävänä.

    Äänestä

  • voihan sillä olla kirjoitti:

    Tai tiedänkin että oli joku toinen, joka ei ole kyllä enää maisemissa. Mutta ennen kuin me tunnettiinkaan niin oli joku tyttö joka oli siihen ihastunut mutta hän ei. Ja sitten hän sanoi että kuinka ihastunut se on muhun. Ja että kuinka se tyttö pyysi kylään sitä mutta ei mennyt.

    No en tiedä onko se just että netistä löytää ni syynä ku ihan hyvin me oltais voitu tavata vaikka opiskelijabileissä tai jotain...

    En haluaisi menettää tätä ihmisitä. Että ehkä mun pitää vain antaa olla. Koska jos hän ei halua seurustella... kuulemma "vielä" mitä sekin lie tarkoittaa...?! Ja ajatella hänestä vain ystävänä.

    Olisin ihan liian kaunis ja täydellinen ihminen hänelle!!! Sitä aina jankuttaa....

    En voi tajuta!

    Äänestä

  • että... (sama taas ku aloitti) kirjoitti:

    Olisin ihan liian kaunis ja täydellinen ihminen hänelle!!! Sitä aina jankuttaa....

    En voi tajuta!

    Voisitko sä ottaa vähän rennommin sen pojan kanssa. Elä omaa elämääsi, ja anna pojoan tehdä aloitteet. Jos niitä ei tule, etkä ystäväksikään enää voi alkaa niin on varmaan parempi erota jo näin varhaisessa vaiheessa. Säästyy sitten niiltä myöhemmiltä sydänsuruilta.

    Äänestä

Olette nuoria, elämä ei ole karaissut. Ja pojalla ei ole aikuisen ajatusmaailmaa vielä. On ikäänkuin minimuotoinen kulttuuriero. Vertaus: poika television ääressä veivaa kapulalla kanavia ympäriinsä eikä katso mitään puolta minuuttia kauempaa. Sinä: keskittyisit etkä veivais yhtenää..mitähän tommosestakin saat.. Poika: oli mahtava tyrmäys eurosportissa, katson vaan musicvideosta välillä minkälaiset tissit... Sinä: ?!!##:-(
Sinun mielesi kaipaa jo jotakin syvempää ja kaverisi haluaa hössöttää vielä, kokee läheisyyden vaatimuksen ansaksi (tässäkö se nyt oli, omaksuttu elämäntapa) Ikä kypsyttää, tietty, mutta jaksatko odottaa. Haluat kiinnittyä persoonaan, mutta hän nuuhkailee ympäriinsä kuin nuori beagle, ja onhan se jotenkin luonnollistakin. Ja hyväähän se tarkoittaa, jos on hyvännäköinen, ei ole ongelmia, miehen käsityksen mukaan. Hän ei osaa vielä ajatella, että nainen ei mielellään (yleensä) vaihtele mielenkiinnon kohteita yhtenään, vaikkapa viikottain. Sinä kokemattomuutta stressaat, kun et saa selvyyttä. Mutta epävarmuutta yleensäkin oppii sietämään, kun ikää tulee. Ja ohessa mieskin aikuistuu vielä..

Äänestä

ottaa asia puheeksi sen kanssa. Sanot että tämä "veivaaminen" harmittaa sua ja sä haluat tolkkua tähän juttuun. Sanot sille, että jos se haluaa olla pelkkä kaveri, niin lopettaa sitten kaikki lähentelyt. Sanot myös, että jos te olette hänen mielestään liian erilaisia ja suhteesta puuttuu se jokin, niin sitten jätetään koko homma platoniselle tasolle, tai ei tapailla ollenkaan.

Äänestä
  • No ei se tiedä mitä se haluaa. Ehkä mä vain annan asian olla. Ei mullakaan ole kiire nyt just perhettä perustaa. Ehkä olen vain itse ollut liian aktiivinen ja se on hitaampaa sorttia. Nyt kun olen vähempi ottanut yhteyttä niin hän haluaa nähdä mua ja laittaa hyvänyöntoivotuksia ja haleja. Tuskin sellasia viestejä kelle tahansa ystävälle laittaisi.

    Äänestä

  • sama taas kirjoitti:

    No ei se tiedä mitä se haluaa. Ehkä mä vain annan asian olla. Ei mullakaan ole kiire nyt just perhettä perustaa. Ehkä olen vain itse ollut liian aktiivinen ja se on hitaampaa sorttia. Nyt kun olen vähempi ottanut yhteyttä niin hän haluaa nähdä mua ja laittaa hyvänyöntoivotuksia ja haleja. Tuskin sellasia viestejä kelle tahansa ystävälle laittaisi.

    Heips

    Ei minusta ystävyyteen kuulu seksi.
    Olen jo vanhempi, mutta olen huomannut, että mitä
    enemmän osoitat tunteitasi ja kiintymystäsi, sitä
    varmemmin mies kaikkoaa. Kun itse lopetat ihastumisen ja pääset siitä yli alatkin yhtäkkiä kiinnostaa miestä. Tulee yhteydenottoja ym.
    Miesten kanssa pitää varmaan edetä varovasti ->
    kiinnostus -> luottamus -> ja lopuksi rakkaus, tulee jos on tullakseen.
    Ei tyyliin kaikki nyt heti.Rakastatko vai et.

    Äänestä

  • hyvää tulee kirjoitti:

    Miehet on yleensä hitaammin valmiita suhteeseen kuin naiset, niin se vaan on.

    Netistä kyllä voi löytää elämänsä suurimman rakkauden, niin minullakin kävi!
    Ja erilaisuus on vain rikkaus, ei haitta.
    Olisi aika tylsää, jos opiskeltaisi samaa alaa, ja tehtäisi kaikki koko ajan samoin. Naisen ja miehen pitääkin olla erilaisia!

    Lainaa kirjastosta huvikseen kirja: "Säännöt, miten vangita herra oikea sydän". Siinä selitetään aika hyvin, miksi elämä miesten kanssa on usein tuollaista kissa-hiiri leikkiä. Kun nainen soittelee ja ehdottelee tapaamista, mies etääntyy, kun nainen on ihana mutta etäinen, mies lähes menettää hermonsa kaivatessaan enemmän naista.

    Siis, ole lämmin, iloinen ja hieman vaikeasti tavoiteltava, mutta tee selväksi, että pidät hänestä. Ja anna ajan kulua.

    Paljon onnea tulevaan!

    Äänestä

  • Neiti-Nipsu kirjoitti:

    Se taitaa olla just tollanen tyypillinen mies. Tavattiin taas ja juteltiin. Sanoi että mä kuulemma ymmärrän sitä paremmin kuin kukaan muu ja se mua vaikka käynkin sen hermoille aika ajoin, koska meidän luonteet on niin samanlaiset. Noudatin niitä neuvoja että en roikkunut ja yrittänyt pussata vaan annoin sen tehdä aloitteita ja oli taas tosi ihanaa.
    Eli kaikkein parasta on edetä hitaasti ja antaa aikaa. Taitaa se musta tykätä.

    Äänestä

  • sama kuin aloitti kirjoitti:

    Alussa epävarmuus on ihan normaalia, ja jopa suotavaa, joten ei kannatta kiirehtiä. Itse olen aina ollut vähän sellainen hötkyilijä, eikä nykyisen suhteeni alku ollut ollenkaan helppo, koska mies halusi edetä rauhassa. Jouduin taistelemaan itseni ja epävarmuuden kanssa, etten olisi kokoajan soitellut ja vaatinut häntä seurakseni. Onnistuin varmaan ihan hyvin, sillä jossain vaiheessa mies sanoi, että hänestä tuntuu hyvältä olla kanssani, kun en kokoajan painosta ja vaadi johonkin.
    Nyt ollaan onnellisesti kihloissa, enkä edelleenkään vaadi liikoja. Annan hänelle tilaa ja aikaa, ja tämä näyttää toimivan oikein hyvin.

    Ja kyllä se sun miekkonen susta tykkää, eihän se muuten sun luo aina tulis uudelleen. Ehkä sekin tyypillisen miehen tyyliin tykkää tehdä välillä aloitteitakin. Ei kaikki miehet halua hyökkäävää naista.
    Tunnustele siis, ja toimi niin, että sun on hyvä olla.

    Kaikkea hyvää!

    Nyt se on matkoilla... ja ei nähä viikkoon. Kuinka haluisin sanoo että on niiiiiin ikävä... Mutta ehkä mä en rupea ahdistelemaan sitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nuori neito kirjoitti:

Hei,
Tapasin netissä tosi kivan oloisen pojan ja parin viikon kirjoittelun jälkeen tavattiin oikeass elämässä ja nyt ollaan tavattu jo kolme kuukautta säännöllisesti.
Molemmat on ihastuneita toisiinsa ja kiinnostuneita.

Mutta nyt olen alkanut puhua seurustelun aloittamisesta, mutta tää nuori mies ei halua. Kuulemma meidän suhde ei voisi toimia. Ollaan kuulemma liian erilaisia. Ja itse taas emme ole vaan melko samanlaisia, vaikka tietty opiskelualat on ihan erilaisia, mutta ei se kai suhteeseen voi vaikuttaa.

Vielä kuukausi sitten hän halaili ja pussaili mua ja oltiin sängyssäkin. Mutta nyt kaikki hellyys on mun aloitteesta.

Sitten hän väittää että meidän suhteesta puuttuu intohimoa.

Sitten kun kysyn haluaako hän olla mun kanssa vain ns. platonisia ystäviä niin ei halua sellaistakaan. Siis ystävyyssuhdetta verrattavissa saman sukupuolen ystäviin.

No sitten kun en tee numeroa siitä seurusteluasiasta, että olen kuin ystävä hänelle, niin hän itse jotenkin stressaa meidän tapaamisista ja toistelee että ei kai sillä väliä jos ei joka viikko nähdä. Ja sitten kuitenkin haluaa nähdä joka viikko.

Olen niin stressaantunut, ja surullinen ja vihainenkin kun olen niin väsynyt tähän. En tiedä ollaanko me pari, vai ystäviä?
Rakastan häntä, ja haluaisin sen sanoa ja osoitttaa. Mutta kun hän ei tiedä mitä tuntee. Jos ei tunne niin miksi ei sitä voi sanoa. Silloin muhunkin sattuisi vähemmän kun voisin yrittää unohtaa tunteeni ja ajatella häntä ystävänä.

Onko muilla kokemusta tällasestä?

Tiedän kuitenkin että hän ei tapaile ketään muita, ja kertoo mulle menoistaan ja tapaamista ystävistä kuin olisin tyttöystävä...

Rasittavaa!!!
Kun ei saa selvyyttä mihinkään.

Pitäiskö mun antaa olla ja odottaa että seuraava aloite tulee häneltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu