Olen aivan poikki ja kyllästynyt tilanteeseeni mutta liian voimaton edes tekemään mitään muutoksia.
Meille syntyi toinen lapsi pari viikkoa sitten,ennen sitä minulla ja miehelläni mennyt koko raskausaikani on/off suhteessa. Hän on aina lähtenyt viikoksi tai pariksi sitten sovittu asiat ja kaikki taas täydellistä?
Emme asu yhdessä vieläkään sillä en ole luottanut häneen niin paljoa että olisin kokenut sen oikeaksi vaihtoehdoksi jos suhde rakoilee muutenkin. Esikoiseni on edellisestä suhteesta ja elämässäni kaikki ollut kohdillaan,on ollut hyvä vakituinen työpaikka,oma asunto,harrastuksia,matkustelua jne kunnes tapasin kuopuksen isän.
Kun tapasimme ei hän käynyt juuri missään ja häntä sai oikein pakottaa mukaan ulos jos menin baariin.
Hän halusi heti lapsia,naimisiin ja muuttaa yhteen ja kihloihinkin mentiin jo 1kk tavattuammme kun hän kosi minua.
Kun tulin raskaaksi kaikki muuttui,hän alkoi käymään jatkuvasti ulkona,kuulemma työn puolesta kun on media-alalla. Paljon bileitä,kauniita naisia ja öitä hotelleissa ja jatkojen jatkoja...
Ja minä kotona ison mahani kanssa vuorotyötä tehden ja hän tuli ja meni miten häntä huvitti.
Epäilin jo pitkään että hän on pettänyt minua,sitten löysinkin tekstareita eri naisilta. Osassa viesteissä ehdoteltiin seksiä,osassa kiiteltiin viimesitä näkemistä jne... mutta sekään ei tuntunut yhtä pahalta kuin kuulla miehen suusta että on öitä viettänyt hotellissa naisen kanssa mutta kuulemma ovat vain nukkuneet,silloin tiesin että hän on todellakin pettänyt minua.
Nyt olen tässä kahden lapsen kanssa ja rakoilevassa suhteessa,mies lähti aamulla taas töihin eikä tiedä koska on tulossa kotiin. Olen aivan poikki enkä jaksa lapsiakaan enää.
Haluan vain olla yksin ja paeta jonnekin mutta kun on nämä lapsetkin niin miten edes voisin?
Helppo se on miehen tehdä mitä huvittaa ja jättää perheensä mutta kun nainen tekee niin on hän huono äiti ja lapset viedään pois.
Tänään löysin ison tukun rahaa hänen vaatekaapistaan ja tuli sellainen olo etten tunne tätä miestä enää.
Olen aivan poikki ja väsynyt,eilenkin hän sanoi ettei ole minulle tilivelvollinen tekemisistään eikä hänen tarvitse minulle kertoa jos on ollut yön hotellissa naisen kanssa jos on ollut koko yön bilettämässä...siis mitä helvettiä eikö suhteessa ole normaalia puhua asioista ja eikö tuo ole aika oleellinen asia?
Minulle ei tulisi mieleenkään viettää öitä miesten kanssa hotellissa kun asumme keskustassa niin kyllä minä nyt kotiin menisin.
Esikoiseni haluan ehdottomasti pitää itselläni mutta kuopukseen olen alkanut etääntyä nyt tämän tilanteen takia. Minua hävettää tuntea näin sillä onhan hän minun vauvani ja aivan syytön tähän tilanteeseen.
Olen vain ihan sekaisin juuri nyt ja tarvitsen apua,ystäviä on aj heidän kanssa keskustellut mutta ei sekään auta kun olen silti avuton ja poikki,en tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. Tuntuu että nuorimman saaminen oli elämäni pahin ja suurin virhe ja kadun sitä joka päivä sillä elämäni on yhtä helvettiä. Mies vaan menee ja tulee ja yksin olen 4v ja 2viikkoisen kanssa kotona väsyneenä.
Olen miettinyt että jaksanko yksin kahden lapsen kanssa ja pitäisikö minun vaan jatkaa suhdetta miehen kanssa lasten takia vaikka se onkin mitä on vai vaan yrittää yksin lasten kanssa selvitä tästä tilanteesta.

Vastaukset 9
Vanhimmat
lopuillaan.
Ei 2vkossa lapsesta etäännytä, järki käteen hei!
laita tuollainen mies vaan kiertoon ja nauti lapsistasi, kyllä se aurinko vielä paistaa sinullekin!!
Miehesi on toiminut todellä väärin sinua kohtaan, mutta silti toisten tekstarien lukeminen on rikos.
Olen tosi pahoilllani että joudut tuota katseleen... Saisitko raahattua äijän jonnekin yhteistapaamiseen neuvolaan, perheasiain-neuvottelukeskukseen tms? Jos joku saisi ukon päähän taottua järkeä. Ota joka tapauksessa puheeksi neuvolassa asia, tiedän miten kauheaa on kun mies vaan hummailee ja itse kannat vastuun kaikesta vauvanhoidosta.
Eikö mies ole kiinnostunut lapsestaan? Vaikka sitä halusi?
Kiitos kaikille,
2pv riideltyämme jouduin lopulta turvautumaan poliisin apuun sillä mies kävi ihan ylikierroksilla ja huusi kamalia asioita lasten edessä ja raivosi ja lapset aivan hysteerisinä itkivät.
Mies sanoi että nyt kun soitin poliisit niin on se meidän suhteen loppu eikä minua enää rakasta ja lähti pois että näin päättyi meidän parisuhde sekä perhe-elämä. Lopuksi vielä sanoi että minun elämäni tulee olemaan hyvin vaikeaa kahden pienen lapsen kanssa ja häne taas helpompaa,totta sekin mutta millainen mies/isä kehtaa edes ääneen tuollaista sanoa lapsensa äidille. Oikein ylpeänä tuon totesi,no mikäs siinä antaa häne elää "helppoa"elämäänsä ja katsotaan miten pitkälle hän elämässään pääsee.
Nyt vihdoinkin sain voimani takaisin ja uskon itseeni ja siihen että selviän lasten kanssa yksinkin enkä tarvitse häntä meidän elämään vaikka se vaikeeta tulee olemaankin niin sain niin paljon voimaa tästä kaikesta. Tuli sellainen olo että vielä minä sinulle näytän että voin onnistua elämässä ilman sinua.
Voit onnitella itseäsi siitä, että pääsit tuollaisesta miehestä eroon! Tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu kun mies raskausaikana kohtelee kuin hevon*askaa, ryyppää, rällästää, tulee ja menee miten sattuu, ei välitä, valehtelee ja pettää. Se sattuu aivan helvetin paljon, ja kaikenlisäksi se on vielä nöyryyttävää, itse olet raskaana kotona ja mietit että missähän mies nyt on ja kenen kanssa.
Mutta sinä olet tämän tarinan voittaja, sen voin sinulle sanoa. Ja takaan myös, että elämästäsi tulee PALJON helpompaa nyt kun sinun ei enää tarvitse holhota vastuutonta ukkoasi. Sinä voit keskittyä lapsiisi ja tarjota heille terveen ja tasapainoisen ilmapiirin. Eihän se ole helppoa olla yksin lasten kanssa, mutta helpompaa se on kuin jatkuvasti miettiä holtittoman ukon menoja ja sen lisäksi vielä lapsista huolehtia.
Kukaan mies ei ole sen arvoinen että sinun tarvitsisi tuollaista sietää. Sinulla on tärkeämpiäkin huolenaiheita. Äijä tulee vielä huomaamaan mitä on menettänyt, sinulla sen sijaan ei ole mitään kaduttavaa =)
Itsekin pelkäsin, olin raskaana ja yksin, mies ei välittänyt, jatkoi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten tajusin että eihän se mies ole minkään arvoinen, minä ja lapseni sen sijaan olemme. Me rakennamme itsellemme sellaisen elämän kuin itse haluamme, eikä mikään juopotteleva hulttio määräile minua ja ajatuksiani enää.
Asiat järjestyvät aivan varmasti, pitää vain uskoa itseensä ja omiin voimiinsa =)
Olen ylpeä sinusta!Muista olla itsekin ylpeä itsestäsi!Noin vahva nainen pärjää kyllä!
Olen viimeisilläni raskaana, ja jo se on väsyttävää, puhumattakaan, siitä ettei ole ketäkän tukena vaan päinvastoin. Minulla oli ennen tuollainen mies ja sitten löysin sellaisen kultakimpaleen, ettet usko, hyvä puoliso ja ihana isä. Sitä toivon sinullekin. Paljon voimia ja jaksamista.
miksi ihmeessä jatkaisit tollasen miehen kanssa joka talloo sinun itsetuntosi, ja tietoisuutesi naiseudesta täysin maanrakoon!!??painu ulos sieltä ,vaikka aluksi vanhempiesi/ystäviesi luokse ja sieltä kautta etsit uuden kodin! kyllä on paljon äitejä jotka pärjäävät 2 lapsen kanssa ja löydät taatusti paremman miehen itsellesi!!!
kannattas lukea teksti loppuun..hehe. onnea vaan!!hyvin se sujuu!!
hyvin samanlainen suhde aikoinaan lapseni isän kanssa. Aivan samanlaista touhua hänen puoleltaan. Erona on vain se, että minulla oli vain yksi yhteinen lapsi hänen kanssaan.
Tuollainen parisuhde vie ihmisestä kaikki voimat ja energian. Ratkaisin asian niin, että ryhdyin yksinhuoltajaksi, koska voimani eivät olisi millään muuten riittäneet vauvan hoitoon, aina sai miettiä missä lapsen isä milloinkin oli ja koska tulee. Tuleeko kahden päivän vai viikon päästä. Todella raskasta henkisesti ja vastasyntyneen kanssa fyysisestikin.
Ei ole tarvinnut katua, sillä asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Lapsen hyvinvointi ykköseksi, niin selviää itsekin. Kun tietää, että on tehnyt oikein. Äidin jaksaminen on nyt tärkeintä, että jaksaa huolehtiä lapsistaan, kun isästä ei siihen ole.
Jätä lapsen isä, sehän ei estä häntä myöhemmin tapaamasta lapsiaan.
Jaksat paremmin, ilman jokapäiväistä murehtimista, joka vie voimasi.
Joskus pitää ajatella ensin itseään ja omaa elämäänsä. Lasten kanssa kyllä pärjäät.