elämä ohi

Vaimoni ilmoitti vuosi sitten ettei häntä seksi enää kiinnosta. Tietysti olin asian jo havainnut kun yhteiset hetket harvenivat siitä kertakuukaudessa muutamaan kertaan vuodessa. (poikamiehet ei ikinä usko kuin vähällä seksillä ukkomiehen pitää pärjätä).
Tietysti ymmärrän että yli 45 ikäisenä naisen hormonitoiminta saattaa alkaa vähenemään ja seksi ei yksinkertaisesti kiinnosta. Ongelma onkin tietysti minussa kun testosteronia pukkaa vielä täysillä enkä kestä ajatusta että seksielämäni olisi ohi jo nelikymppisenä. Hankalaksi tilanteen tekee kun minä vielä välitän vaimostani ja riemulla syöksyisin nauttimaan erotiikan riemuista hänen kanssaan. Mutta, jos hän nyt yhtäkkiä haluaisikin seksiä, en voisi olla miettimättä että onko se vain epätoivoinen ele pitää liitto kasassa.
Mitä ihmettä tässä nyt tekisi? Olemme puhuneet asiasta eikä hän voi ymmärtää että asia voi olla niin tärkeä. Kauhuskenaario on että minusta tulee sellainen netin ääressä masturboiva kaljamahainen ukkeli jo nyt. Ei hemmetti….
434944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Ei tää Sinua lohduta, mutta mulla loppui seksielämä 30 v., kun miestä ei kiinnosta.

Niin tragikoomista, että naurattaa välillä.

Viestistäsi tuli kuitenkin esille se, että kunnioitat vaimoasi, etkä esim. halua pakottaa häntä asiaan. Ja näet hänessä muutakin kuin seksiobjektin. Etkä myöskään olisi tyytyväinen sääliseksiin, näin olen lukevinani ainakin rivien välistä.

Terv. Vaimo 40 v.

Äänestä
  • sitä ei kuitenkaan ole mikään eilisen teeren poika ja ymmärtää että hyvät naiset on harvassa. Vaimoni on hyvä ihminen ja haaveilenkin viettäväni vanhuuspäiväni hänen kanssaan. Harrastukset sopii yhteen ja muutenkin oivallista seuraa.
    En voisi kuvitellakaan pakottavani häntä "aviollisiin velvollisuuksiin". En edes pystyisi toimimaan sellaisessa tilanteessa jossa toinen on vasten tahtoaan.
    Olenkin ajatellut kysyä lupaa rakastajattaren tapaamiseen. Silloin asia olisi selvä kun luvan kanssa seksiä harrastaisi vieraan kanssa. Pelkään vaan, kun olen hiukkasen romanttinen luonne, että jos tapaisin mukavan naisen joka hiukan minua hellisi ja kutittelisi niin rakastuisin oikopäätä.

    Äänestä

  • nelukymppisenä kirjoitti:

    sitä ei kuitenkaan ole mikään eilisen teeren poika ja ymmärtää että hyvät naiset on harvassa. Vaimoni on hyvä ihminen ja haaveilenkin viettäväni vanhuuspäiväni hänen kanssaan. Harrastukset sopii yhteen ja muutenkin oivallista seuraa.

    Etkä sitten piiruakaan ajattele sen mahdollisen rakastajan tunteita? Hänkö on vain pelinappula ja kone? Miten te miehet voitte olla noin TYHMIÄ?

    Äänestä

  • ajatuskin! kirjoitti:

    pitäiskö miehen sitte vaan siirtyä runkkaus puolelle. Jos toisen ihmisen päätös vaikuttaa molempiin niin eikö se ole aika epäreilua. kohta joku sanoo että miehen aivot on munissa. Jos hormonit vielä toimii niin jokaisen pitäis tajuta että tilanne on epätoivoinen. ihankuin koira juoksuaikana... turha sille on sanoa että alä nylpytä kaikkea karvaista.....

    Äänestä

  • oikeasti kirjoitti:

    Ja sitten vielä aivoista kehtaat puhua samassa lauseessa, häpeä.

    Aika idioottejahan ne on jotka luulevat että onni urkenee siitä että juoksee kovaa siihen suuntaan johon muna osoittaa. Joutavat minun mielestäni menemäänkin.

    Oikeesti? kuka huolii idioottimaisesti munastaan pitelevää nelikymppistä aivotonta miestä? EI KÄY KATEEKS.

    Äänestä

  • ajatuskin! kirjoitti:

    Etkä sitten piiruakaan ajattele sen mahdollisen rakastajan tunteita? Hänkö on vain pelinappula ja kone? Miten te miehet voitte olla noin TYHMIÄ?

    Kyllä suomalainen lehmä on sitten viisas!

    Äänestä

  • nelukymppisenä kirjoitti:

    sitä ei kuitenkaan ole mikään eilisen teeren poika ja ymmärtää että hyvät naiset on harvassa. Vaimoni on hyvä ihminen ja haaveilenkin viettäväni vanhuuspäiväni hänen kanssaan. Harrastukset sopii yhteen ja muutenkin oivallista seuraa.
    En voisi kuvitellakaan pakottavani häntä "aviollisiin velvollisuuksiin". En edes pystyisi toimimaan sellaisessa tilanteessa jossa toinen on vasten tahtoaan.
    Olenkin ajatellut kysyä lupaa rakastajattaren tapaamiseen. Silloin asia olisi selvä kun luvan kanssa seksiä harrastaisi vieraan kanssa. Pelkään vaan, kun olen hiukkasen romanttinen luonne, että jos tapaisin mukavan naisen joka hiukan minua hellisi ja kutittelisi niin rakastuisin oikopäätä.

    vasta alkoi nelikymppisenä... siis, kun tapasin nykyisen mieheni.

    Äänestä

  • ajatuskin! kirjoitti:

    Etkä sitten piiruakaan ajattele sen mahdollisen rakastajan tunteita? Hänkö on vain pelinappula ja kone? Miten te miehet voitte olla noin TYHMIÄ?

    pönttöviini,rakastajan tunteitä,että mitä,pako
    tettu suhteeseen.eiköhän sivusuhde ole molempien
    sopimus.miten te naiset voitte olla noin tyhmiä.!

    Äänestä

"onnellisten miesten joukkoon"vaimo ilmoitti jo
kymmenisen vuotta sitten,että nyt ollaan ystäviä
kaksi pientä poikaa velat kaikkea muuta.yleinen
vitsihän on ravintoloissa,että mies kertoo
tapaamalleen naiselle,vaimoni ei välitä eikä ym
märrä minua.totuushan on se,että se on totuus.
itse ajauduin toisen naisen seuraan ja käry kävi,siitähän se kotihelvetti vasta aukesi.sadan
vuoden yksinäisyys,että miksi emme eronneet.minä
ajattelin poikieni parasta,katsoin,että ehjä koti
voittaa aina eroperheen.minulla on kaksi aikuista mukavaa poikaa.ikää on lähes 60v.hassuinta aiassa on se,että vaimoni tuntuu
jotenkin kaipaavan seuraani.kuvittelua.?
takana 20v aviohelvetti ja vikahan on tietenkin
minussa jos naisilta kysytään.

Äänestä
  • ei tuota asiaa vielä välttämättä niin pitkälle tule ajateltua. jos minulla on edessä parikymmentä vuotta seksitöntä elämää niin uskallan väittää että katkeruus on siihen mennessä pilannut enemmän kuin tarpeeksi yhteiselämää. Lapsen takia tässä itsekin vielä sinnittelen ja kuuntelen vaimon valituksia siitä että olen muuttunut "etäiseksi ja kylmäksi".
    Voi hitto... ole siinä iloinen jos satut halaan liian pitkään niin vaimo vetäytyy pois sen näköisenä että raja on ylitetty.

    Äänestä

  • nelikymppisenä kirjoitti:

    ei tuota asiaa vielä välttämättä niin pitkälle tule ajateltua. jos minulla on edessä parikymmentä vuotta seksitöntä elämää niin uskallan väittää että katkeruus on siihen mennessä pilannut enemmän kuin tarpeeksi yhteiselämää. Lapsen takia tässä itsekin vielä sinnittelen ja kuuntelen vaimon valituksia siitä että olen muuttunut "etäiseksi ja kylmäksi".

    Itse en ollut niin heikko, että olisin jäänyt huonoon suhteeseen.

    Kyllä se eroaminen kirpaisi kun oli tunteella mukana suhteessa.

    Olin 2 vuotta ilman naista. Kerroin naisille kuinka kaipaan naistani. He sanoivat, että kannattaa alkaa suhteeseen vasta kun en kaipaa enää exää.

    Tutustumistilanteessa naisille ei kannata kertoa exän kaipaamisista ja yleensäkin muistaa, että naiset ovat luonnevikaisia enemmän tai vähemmän. Taloudellisen hyväksikäytön pohjalta valitsevat miehen.

    Tuo, mitä teille on käynyt on minulle selvä asia kun asiaa viitsii ajatella. Siksi olen naisten kanssa suhteissa täysillä ja vaihdan kylmästi uuteen naiseen kun nainen alkaa osoittamaan näkyvästi luonnevikaisuutensa välittämättä enää peitellä sitä mukavaa ja hymyilevää teeskentelemällä.

    Osittain kysymys on siitä, että nainen kyllästyy suhteeseen vaikka olisi kuinka mukava mies.

    Kaikkein skitsofreenisinta on se, että mitä paremmin naistaan kohtelee, sitä huonommin nainen kohtelee puolestaan miestä. Jostain syystä huonosti naistaan kohteleva mies saa naisen palvomaan itseään.

    Olen kaikenlaista kokeillut ja mulla on hyvä sydän ja on vaikea kohdella mukavaa naista huonosti. Mutta se kannattaa ainakin mun kohdalla sillä nainen vaatii sen jälkeen vähemmän asioita ja on tyytyväisempi yhteen kompromissiin kun olen renttutyylinen. Jos olen mukava ja huomioiva mies ja tulisin jo valmiiksi vastaan monessa asiassa niin nainen ei ole tyytyväinen vaikkapa kolmeenkaan uuteen keksimäänsä myönnytykseen. Mukava mies joutuu tekemään urakalla myönnytyksiä eikä nainen ole sittenkään muuta kuin vittuuntunut mokomaan miehen huomioonottamishalukkuuteen.

    Rentut pääsevät vähemmällä, joten olen renttu. Naiset ovat todella tyhmiä, luonnevikaisia, kunniattomia ja epäoikeudenmukaisia kokemuksieni mukaan. Voisin laittaa esimerkkejäkin näistä kirjoittamistani huomioista. Ehkä myöhemmin jos jotakuta kiinnostaa niin voin kertoa niistä tarkemmin. Ne ovat pitkiä mutta opettavaisia tarinoita. Silmät aukeaisi lukijalla niistä paremmin kuin tästä kirjoituksesta. Mutta yleisohjeena,ajatelkaa kriittisesti, ja koittakaa välttyä suhdesokeudelta. Älkää ottako kaikkea naisten tuputtamaa vittuilua vastaanne vana laittakaa naisenne kuriin, silläö sitä he vain haluavat, jämäkän puolensapitävän miehen.

    Äänestä

  • Patapaisti kirjoitti:

    on katkeroitunutta teksitä. Enkä tarkoita pahalla. Sulla on käynyt huono tuuri naisten kanssa. On niitä mukavia. Mutta todella ´v-mäisiä ja karmeitakin.

    Toivottavsti joskus vielä kohtaat sellaisen mukavankin.

    Terv. Nainen

    Äänestä

  • nelikymppisenä kirjoitti:

    ei tuota asiaa vielä välttämättä niin pitkälle tule ajateltua. jos minulla on edessä parikymmentä vuotta seksitöntä elämää niin uskallan väittää että katkeruus on siihen mennessä pilannut enemmän kuin tarpeeksi yhteiselämää. Lapsen takia tässä itsekin vielä sinnittelen ja kuuntelen vaimon valituksia siitä että olen muuttunut "etäiseksi ja kylmäksi".
    Voi hitto... ole siinä iloinen jos satut halaan liian pitkään niin vaimo vetäytyy pois sen näköisenä että raja on ylitetty.

    orgasmia kanssasi. Siksi ei halua seksiä kanssasi.

    Äänestä

  • Patapaisti kirjoitti:

    Itse en ollut niin heikko, että olisin jäänyt huonoon suhteeseen.

    Kyllä se eroaminen kirpaisi kun oli tunteella mukana suhteessa.

    Olin 2 vuotta ilman naista. Kerroin naisille kuinka kaipaan naistani. He sanoivat, että kannattaa alkaa suhteeseen vasta kun en kaipaa enää exää.

    Tutustumistilanteessa naisille ei kannata kertoa exän kaipaamisista ja yleensäkin muistaa, että naiset ovat luonnevikaisia enemmän tai vähemmän. Taloudellisen hyväksikäytön pohjalta valitsevat miehen.

    Tuo, mitä teille on käynyt on minulle selvä asia kun asiaa viitsii ajatella. Siksi olen naisten kanssa suhteissa täysillä ja vaihdan kylmästi uuteen naiseen kun nainen alkaa osoittamaan näkyvästi luonnevikaisuutensa välittämättä enää peitellä sitä mukavaa ja hymyilevää teeskentelemällä.

    Osittain kysymys on siitä, että nainen kyllästyy suhteeseen vaikka olisi kuinka mukava mies.

    Kaikkein skitsofreenisinta on se, että mitä paremmin naistaan kohtelee, sitä huonommin nainen kohtelee puolestaan miestä. Jostain syystä huonosti naistaan kohteleva mies saa naisen palvomaan itseään.

    Olen kaikenlaista kokeillut ja mulla on hyvä sydän ja on vaikea kohdella mukavaa naista huonosti. Mutta se kannattaa ainakin mun kohdalla sillä nainen vaatii sen jälkeen vähemmän asioita ja on tyytyväisempi yhteen kompromissiin kun olen renttutyylinen. Jos olen mukava ja huomioiva mies ja tulisin jo valmiiksi vastaan monessa asiassa niin nainen ei ole tyytyväinen vaikkapa kolmeenkaan uuteen keksimäänsä myönnytykseen. Mukava mies joutuu tekemään urakalla myönnytyksiä eikä nainen ole sittenkään muuta kuin vittuuntunut mokomaan miehen huomioonottamishalukkuuteen.

    Rentut pääsevät vähemmällä, joten olen renttu. Naiset ovat todella tyhmiä, luonnevikaisia, kunniattomia ja epäoikeudenmukaisia kokemuksieni mukaan. Voisin laittaa esimerkkejäkin näistä kirjoittamistani huomioista. Ehkä myöhemmin jos jotakuta kiinnostaa niin voin kertoa niistä tarkemmin. Ne ovat pitkiä mutta opettavaisia tarinoita. Silmät aukeaisi lukijalla niistä paremmin kuin tästä kirjoituksesta. Mutta yleisohjeena,ajatelkaa kriittisesti, ja koittakaa välttyä suhdesokeudelta. Älkää ottako kaikkea naisten tuputtamaa vittuilua vastaanne vana laittakaa naisenne kuriin, silläö sitä he vain haluavat, jämäkän puolensapitävän miehen.

    samaa olen miettinyt itsekin. olen mukava ja huomioonottavainen perheenisä,työssä ja perheen ainoa elättäjä. palkkioksi saan vittuilua kun en ole kotona tarpeeksi. Seksiä ei ole ollut neljään vuoteen. 20 vuotis hääpäivänä olisn järjestänyt juhlat niin akka lähti kavereidensa kanssa ryyppään. se siitä kuin paljon ne arvostaa miehen yrittämistä. naiset ei usko mitä lapsesta huolehtiminen merkkaa miehelle. olen päättänyt että kun muksun kanssa pärjään yksin niin akka saa kenkää.
    joskus mietin että häipyisin viikoksi ja tulisin sitte vaihtaan vaatteet mennen uudestaan niin olisiko vastaanotto erilainen. Luultavasti... mitä rentumpi niin sitä paremman naisen saat.. huomattu on

    Äänestä

Ei sen pitäis noin päin mennä.. vaan monestikin just päinvastoin. Jossain muussa nyt mättää.

Äänestä

Ihmettelen kyllä miten seksi voi vaan loppua, jos rakastaa toista tosissaan...Minusta tuntuu, että meillä se vaan paranee mitä vanhemmaksi tulemme. Olemme pian 40-vuotiaita molemmat.

Olisiko jossakin muussa asiassa vikaa? Olikohan seksielämänne liian rutiininomaista? Tai liian pikaista ilman kunnon esileikkejä? Tai jos vaimosi tahtoisi arjessakin enemmän huomiota - yhteisiä juttuhetkiä, helliä sanoja, kivoja tekoja, arvostusta ja kehuja. Oletteko unohtaneet romantiikan - kynttilät ja ihanan musiikin vaikutuksen? Vaimon voi yllättää monin tavoin - kukkasin tai kivalla ruualla. Kenties hän kaipas vaikka yhteistä hotelli tai kylpyläreissua tai ihan mökkeilyä - kahden.

En kertakaikkiaan jaksa uskoa, että seksi ei vaan kiinnosta yhtäkkiä...Toisaalta ihmisiä on erilaisia.

Äänestä
  • Minä vielä nautin vielä seksistä mieheni kanssa, vaikka nelikymppinen olenkin, mutta siinä ja siinä hilkulla mennään näenkö miestäni enää 'seksin ja läheisyyden arvoisena'. Mielestäni juuri muiden elämän aluiden pitäisi olla myös kunnossa, jotta seksi tuntuisi hyvältä.

    Meillä päällisin puolin hyvät työt, kivat lapset ja maallista mammonaa. Mutta emme osaa tuota mammonaamme käyttää omaksi iloksemme, eli ei mitään vapaa-ajan toimintaa koskaan.

    Minä en kyllä enää mihinkään pohjoisen mökkiin halua lähteäkään laatuaikaa perheen kanssa viettämään, jos se on sitten retken ainoa tarkoitus. Itse kaipaan niin sairaasti sitä after-skitä ja muuta aikuista porukkaa ympärilleni, ettei pelkkä laskettelu ja nukkuminen jaksa viehättää. Eli kyllä niillä kylpylöillä sun muilla ravintolailloillakin on mielestäni oma funktionsa elämässä.

    Ja miehenkin olisi syytä katsoa välillä peiliin ja ostaa sellaiset trendikledjut, että edes lähikaupassa voi tunnustaa tuon kaverin miehekseen. No tulipa vuodatettua.

    Äänestä

  • +40v (n) kirjoitti:

    Minä vielä nautin vielä seksistä mieheni kanssa, vaikka nelikymppinen olenkin, mutta siinä ja siinä hilkulla mennään näenkö miestäni enää 'seksin ja läheisyyden arvoisena'. Mielestäni juuri muiden elämän aluiden pitäisi olla myös kunnossa, jotta seksi tuntuisi hyvältä.

    Meillä päällisin puolin hyvät työt, kivat lapset ja maallista mammonaa. Mutta emme osaa tuota mammonaamme käyttää omaksi iloksemme, eli ei mitään vapaa-ajan toimintaa koskaan.

    Minä en kyllä enää mihinkään pohjoisen mökkiin halua lähteäkään laatuaikaa perheen kanssa viettämään, jos se on sitten retken ainoa tarkoitus. Itse kaipaan niin sairaasti sitä after-skitä ja muuta aikuista porukkaa ympärilleni, ettei pelkkä laskettelu ja nukkuminen jaksa viehättää. Eli kyllä niillä kylpylöillä sun muilla ravintolailloillakin on mielestäni oma funktionsa elämässä.

    Ja miehenkin olisi syytä katsoa välillä peiliin ja ostaa sellaiset trendikledjut, että edes lähikaupassa voi tunnustaa tuon kaverin miehekseen. No tulipa vuodatettua.

    vaatteet tekee miehen. empä ole pinnallisempaa aikoihin kuullut

    Äänestä

  • että -- kirjoitti:

    vaiheessa, kun kaikki kiukuttaa ;)

    Äänestä

  • että -- kirjoitti:

    vaatteet tekee miehen. empä ole pinnallisempaa aikoihin kuullut

    sitä voi katsoa vähän itseään, ettei ihan resu-ukkona ihmisten ilmoille lähde!! Ja sama pätee myös meihin naisiin.

    Äänestä

kokeeko hän seksin antamiseksi vai saamiseksi? Jos naisesi kokee saavansa, en voi ymmärtää ettei hän yhtäkkiä haluaisi. Mutta jos seksi on vain yhtä "antamista" eli miehen tyydyttämistä, niin eihän sellainen huvita. Näin ainakin minulla.

Äänestä
  • näistä asioista on puhuttu ja vaimo ei vaan yksinkertaisesti halua. Itse puhuisin "naisen impotensissta"

    Äänestä

  • nelikymppisenä kirjoitti:

    näistä asioista on puhuttu ja vaimo ei vaan yksinkertaisesti halua. Itse puhuisin "naisen impotensissta"

    vaan huonosta rakastajasta, surkeasta sellaisesta. Vaimos käy kuitenkin itse yksin kädellä...

    Äänestä

  • yksinkertaisesti kirjoitti:

    vaan huonosta rakastajasta, surkeasta sellaisesta. Vaimos käy kuitenkin itse yksin kädellä...

    on jo kokeiltu kaikenlaista siis tämän vaimon kanssa. kaikki leikit, jutut etc..hauskaakin on ollut en valita. mutta onko tosiaan niin että kun toinen sanoo ettei enään huvita niin sitten se on molemmilta ohi... Meillä kun on vain tämä yksi elämä. harmittais jos sitte kuuskymppisenä löytäiskin jonkun kivan kumppanin jolla olis ollut sama tilanne niinku "past 20 years"

    sama ongelma: mieheni päätti jo muutama vuosi sitten, että seksiä ei enää ole. On ollut minulla muuten todella vaikeata sopeutua. Nyt olenkin päättänyt hakea rakastajan muualta, sopi se sitten miehelleni tai ei.

    Jos löydän mukavan miehen, jonka kanssa seksi sujuu ja muutenkin menee hyvin, niin sitten se on bye, bye tämä avioliitto, enkä jää kaipaamaan tätä puutteessa elämistä....

    Mistä päin olet nelikymppinen mies?

    Äänestä

  • nelikymppinen rouva kirjoitti:

    Eli myötämäet kelpasi mutta vastamäet ei kelpaakaan?

    Olet aika seksikeskeinen ihminen. Senkö takia menit avioliittoon? Saadaksesi seksiä? Jätät rakkaan ihmisen seksin puuttumisen takia?

    Miksi miehesi ei halua koskea sinuun? Kerro totuus. Syy on sinussa.

    Petit?

    Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, kumppanin vaihtamisen. Olet jo sen verran sitä laatua, ettet miestä saa. Miehesi ei ota sinua takaisin jos lähdet suhteesta. Lopulta saat osaksesi petturin palkan.

    Äänestä

  • nelikymppisenä kirjoitti:

    näistä asioista on puhuttu ja vaimo ei vaan yksinkertaisesti halua. Itse puhuisin "naisen impotensissta"

    häntä.Hän ei saa ikinä enää kanssasi.Teidän aikanne on ohi. Olette jo eronneet. Etsi nainen joka saa orgasmin.Niin yksinkertaista ja selkeää.

    Äänestä

  • nelikymppinen rouva kirjoitti:

    sama ongelma: mieheni päätti jo muutama vuosi sitten, että seksiä ei enää ole. On ollut minulla muuten todella vaikeata sopeutua. Nyt olenkin päättänyt hakea rakastajan muualta, sopi se sitten miehelleni tai ei.

    Jos löydän mukavan miehen, jonka kanssa seksi sujuu ja muutenkin menee hyvin, niin sitten se on bye, bye tämä avioliitto, enkä jää kaipaamaan tätä puutteessa elämistä....

    Mistä päin olet nelikymppinen mies?

    postia osoitteeseen [email protected]
    länsirannikolta.

    Äänestä

  • Hannele Porvoosta kirjoitti:

    Eli myötämäet kelpasi mutta vastamäet ei kelpaakaan?

    Olet aika seksikeskeinen ihminen. Senkö takia menit avioliittoon? Saadaksesi seksiä? Jätät rakkaan ihmisen seksin puuttumisen takia?

    Miksi miehesi ei halua koskea sinuun? Kerro totuus. Syy on sinussa.

    Petit?

    Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, kumppanin vaihtamisen. Olet jo sen verran sitä laatua, ettet miestä saa. Miehesi ei ota sinua takaisin jos lähdet suhteesta. Lopulta saat osaksesi petturin palkan.

    Varmasti olen vähemmän iljettävä kuin sinä......

    Miehessäni on vika, jonka hän salasi minulta ennen avioliittoa. Eli pääsi kanssani naimisiin valheen avulla.

    En ole vielä kertaakaan pettänyt, eli olen tässä avioliitossa ainoa rehellinen ihminen.

    Kyllä, seksi oli aika suuri asia mennessäni naimisiin, miten niitä lapsia ilman seksiä sitten tehdään? Minä en ole siinä ainakaan onnistunut.

    Jos nelikymppisellä avioparilla ei ole lainkaan seksiä, niin miksi ihmeessä pitäisi jäädä niin huonoon avioliittoon.

    Mieheni ei ole minulle rakas, koska petti minut salaamalla kyvyttömyytensä seksiin. Ja on hänen syytään, että jäin lapsettomaksi.

    Aiemmin minulla oli 2 pitkää suhdetta, joissa kummassakin oli hyvää seksiä.

    Äänestä

Järki seisoo. SEKSI ON ELÄMÄ.

Äänestä

järki ja kyrpä, kun ne eivät käytä kumpaakaan!

Äänestä

olet?

Äänestä

Kauhea tilanne. Mieheni kanssa tuossa tilanteessa sitten joskus, koettaisin ymmärtää miestäni ja yrittää innostua.
Kerrothan vaimollesi tunteesi? Tietenkin, olet sen verran fiksu mies.
Näen saman tilanteen rivien läpi vanhempieni liitossa. Äitini haluttomuus johtuu siitä, että hän on nuorempana ollut ihan vetävä pakkaus ja nyt tuntee olevansa lihava, ruma, vanha. Ailahtelevat tunteet ja ajatukset tekevät hänestä todella epävarman itsestään, kiukkuisen... Ja niin pahan suustaan! Ja isäni ei tietenkään ymmärrä, anna huomiota - ja sitä hän janoaa! Tietenkään ihminen ei aina ole nuori ja samalla tapaa kaunis, ja huomaan että sisäisesti TE olette kauniita molemmat ja siitähän se kipinä syttyy.
Kysy, miten vaimosi kipinä sytytettäisiin taas? Arvosta häntä äläkä lähde tähän "vaimoni ei ymmärrä minua" tai " kun olisi luvanvarainen rakastaja"- puheeseen, luoja, ainakaan hänen kanssaan!
Olet hieno mies ja sinulla on "siinä iässä" oleva vaimo. Rakkautta ja kärsivällisyyttä vain jatkoon. Ja masturboi vain, mutta älä niin että vaimosi huomaa.

Äänestä
  • silikonipeniksen kanssa ja saa rajuja orgasmeja siitä. Hän ei halua sinua kun olet pettänyt häntä. Et kait itsekkään haluaisi naista joka ei saa orgasmia kanssasi?

    Äänestä

Kuules, itse juuri erosin miehestäni ja syynä se ettei meillä ollut seksiä enää n 10 vuoteen!!! Hän ei sitä tarvinnut ?!?
Itse olisin halunnut ja paljon... Mulle ei edes raskaudet , imetykset , koliikkivauvojen kanssa valvotut yöt sun muut koskaan vaikuttaneet halukkuuteeni.
Päin vastoin , mikä olis ollut parempi keino rentoutua ja irtautua kaikista edellämainituista kuin seksi!

Seksittömyys teki musta kärttyisän - kenestä ei .
Ja siitähän sitten syntyi se noidankehä : hän ei halunnut kun olin niin kiukkuinen - mikä johtui siitä etten saanut kuukausiin, jouduin kinuamaan kikkeliä : EI REILUA ! Ja silti olin uskollinen vaimo yli 20v.
Nyt ollaan molemmat 43, 4 lasta joista nuorin enää alaikäinen ( 14 ) ja asuu kanssani. Aikuiset lapset jo kiinni omissa elämissään.

Erottuamme olin arka ja vuosien torjutuksi tulemisen jäljiltä epävarma naiseudestani.
Kynnys oli todella korkea uskaltautua seksiin aidon miehen kanssa ja täytyy tunnustaa että ero oli parasta tähänastisessa elämässäni - sain nimittäin elämäni parasta seksiä !!
Vaikkei suhde kehittynyt eteenpäin niin tiedän ainakin ettei taito ole ruostunut ja nautin enemmän kuin koskaan ennen.
Ja se sama iloinen , välitön ja estoton tyttö joka olin exän kanssa tavatessamme on palannut.
Mulla ei hormonitoiminta ole lyönyt kapuloita rattaisiin, eli voitelu pelaa todella hyvin ja nyt osaan nauttia erilailla kun lapsetkin on tehty ja voi keskittyä omaan elämään ja onnellisuuteen.
Ihanaa kun on vielä miehiä joilla hormonit pelaa , aina vaan ei sillä omalla kumppanilla käy halut yksiin.
Ja mikä parasta , itsetuntoa kohottaa kummasti kun vielä tässä iässä saa kuulla olevansa kaunis ja hot case !!

Nyt se elämä vasta alkaa ...
Minttu

Äänestä
  • Vanha maalaispariskunta oli maatalousmessuilla ja seurasi siitoshärkien palkinnonjakoa. Juryn puheenjohtaja julisti voittajat:

    "Kolmas palkinto, Gedeon-härkä, 3 vuotta, 3 panoa päivässä."
    Vanha rouva tönäisi kyynärpäällään miestänsä ja sanoi:
    "Kuulitko, 3 kertaa päivässä!"

    Puheenjohtaja:
    "Toinen palkinto, Geronimo-härkä, 5 vuotta, 6 panoa päivässä"
    Vanha rouva tönäisi taas kyynärpäällään miestänsä ja sanoi:
    "Kuulitko??!!"

    Puheenjohtaja:
    "Ensimmäinen palkinto, Germain-härkä, 4,5 vuotta, 9 panoa päivässä"
    Vanha rouva tähän: "Kuulitko" ?????!!!!!!!!

    Aviomies kääntyi puheenjohtajan puoleen ja kysyi:
    "Kerropas ystäväiseni, ne yhdeksän kertaa, olivatko ne saman lehmän kanssa?"

    Puheenjohtaja: "No, ei tietenkään"
    Aviomies vaimolleen: "Kuulitko?

    Äänestä

Me mieheni kanssa saimme lapset vasta nelissäkymmenissä ja lapsiperheen arki vei minut kyllä täysin mennessään. Seksihalut katosivat siihen arjen pyöritykseen ja ajattelin, että sama se. Onhan sitä seksiä ollut elämässä ihan riittävästi. Mutta miehelle ei riittänyt elämä ilman seksiä ja erohan siitä tuli. Seksin puute ei vaivannut mutta yllätys yllätys. Viime syksynä tapasin alle 40 vuotiaan miehen joka sitten herätti ne halut minussa. Ja nyt voin kyllä sanoa, että vaikka ikää on kohta 50 vuotta niin halut on kyllä voimakkaat. Ja näin hyvää seksiä en ole saanutkaan kuin joskus nuorena naisena.

Äänestä
  • Mitä vikaa on masturboinnissa? Itse olen hyvin tyytyväinen tilanteeseen, että emme enää harrasta seksiä 10 avioliitto vuoden jälkeen, kuin noin 1 x vuodessa. Minulle riittää seksin korvikkeeksi läjä pornoleffoja ja serla paperia. Joskus oikein odottaa sitä kivaa öistä hetkeä kun saa pitää hauskaa oman kikkelin kanssa yksin pornoa katsellen... Ja jos joskus vaimo innostuu antamaan torttua, niin sehän on mukava bonus!

    Äänestä

kun kerran aivosikin on jo loppuun kulutetut.

Äänestä

Muista ihmetelleeni syvästi anoppini sanoessa,ettei ymmärrä miksi appi ei ymmärrä lopettaa vonkaamista, vaikka hän on tehnyt selväksi, ettei vois vähempää kiinnostaa. Mielestäni seksi on päinvastoin hauskempaa kun elämänmatkalla on oppinut muutakin kun housut kinttuun ja hätäseen. Olisiko joku hormonijuttu vaimollasi? Olen kuullut päinvastoin kertomustasi,että naisilla on "neljänkympin kiima". Sitä odotellessa viettänen vuoden-pari ihan tavallista elämää :-)
Kai vaimosi voisi vaikkapa "puhua päiväunia" ja tehdä puolestasi käsitöitä,vaikkei muuhun olisi valmis. Käsittämätön tilanne.

Äänestä

ainakin niin olennainen asia, että jos mulle sanottaisi niin typerä sutkaus kuin sinulle on sanottu, ymmärtäisin yskän heti ja lähtisin kalastelemaan paremmille apajille tulkiten, että sain luvan.

Äänestä
  • Horoperseellä on horoperseen jutut ja suunnitelmat. Heti etsimään munaa. Jotain säälittävää naisissa on ja paljon. Yksin eivät kestä olla kovinkaan kauan ja sen seurauksena useiden eri miesten käyttämiä kumppanina kiinnostamattomia tapauksia.

    Äänestä

  • nyt se on äiti kirjoitti:

    Horoperseellä on horoperseen jutut ja suunnitelmat. Heti etsimään munaa. Jotain säälittävää naisissa on ja paljon. Yksin eivät kestä olla kovinkaan kauan ja sen seurauksena useiden eri miesten käyttämiä kumppanina kiinnostamattomia tapauksia.

    Naisena tuohon on kyllä pakko kommentoida sillä minusta tuntuu, että ei ne miehetkään sen paremmin yksinoloa kestä. Eiköhän kyse ole tässäkin asiassa ihmisistä, ei sukupuolesta.

    Minun mies muutti suoraan toisen naisen luokse asumaan ja eipä mulla tullut pieneen mieleenkään ruveta heti uutta miestä "etsimään". Nyt on eletty lasten kanssa pian vuosi neljästään ja nyt alkaa tuntua, ettei se miehen kosketus ja läheisyys niin pahalta tuntuisikaan. Mutta mistäs niitä löytää? Ei taida olla tarjontaa enää keski-ikäiselle äiti-ihmiselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nelikymppisenä kirjoitti:

Vaimoni ilmoitti vuosi sitten ettei häntä seksi enää kiinnosta. Tietysti olin asian jo havainnut kun yhteiset hetket harvenivat siitä kertakuukaudessa muutamaan kertaan vuodessa. (poikamiehet ei ikinä usko kuin vähällä seksillä ukkomiehen pitää pärjätä).
Tietysti ymmärrän että yli 45 ikäisenä naisen hormonitoiminta saattaa alkaa vähenemään ja seksi ei yksinkertaisesti kiinnosta. Ongelma onkin tietysti minussa kun testosteronia pukkaa vielä täysillä enkä kestä ajatusta että seksielämäni olisi ohi jo nelikymppisenä. Hankalaksi tilanteen tekee kun minä vielä välitän vaimostani ja riemulla syöksyisin nauttimaan erotiikan riemuista hänen kanssaan. Mutta, jos hän nyt yhtäkkiä haluaisikin seksiä, en voisi olla miettimättä että onko se vain epätoivoinen ele pitää liitto kasassa.
Mitä ihmettä tässä nyt tekisi? Olemme puhuneet asiasta eikä hän voi ymmärtää että asia voi olla niin tärkeä. Kauhuskenaario on että minusta tulee sellainen netin ääressä masturboiva kaljamahainen ukkeli jo nyt. Ei hemmetti….

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu