Näin kevätpuolella talvea tulee terveelle miehelle mieleen ne elämän
perusasiat. Mahla alkaa virtailla, vai mitenkä sitä sanotaan.
Suoranaista
yksinäisyyttä ei tietenkään ole, kun on tuo koira. Kavereita on aina
sen
verran, että saadaan korttirinki kasaan ja kiljuun kimppasokerit
kerran
kuussa. Vaan joitain kummallista ylimääräistä kaipuuta se pukkaa
kevät
karunkin uroon munaskuihin. Mikä siinä auttaa, sanottu ja tehty.
Pistin Helsingin Sanomiin ilmoituksen: "Katseenkestävä, huumorin-
tajuinen
nainen. Sinua etsii tositarkoituksella rehellinen suomalainen mies.
Myös
hellien takkailtojen mahdollisuus. Alko ja savuttelu eivät hallitse
elämääni. Harrastuksina autoilu, aerobic ja metsästys. Saanhan
kohdata
sinut keväässä? Nimimerkki: Yksinäinen tulppaani." Yks Kejonen siinä
ilmoituksessa vähän konsultoi. Se on taksikuski, ja nehän tuntee
kyllä naiset. Sama Kejonen kirjoitti naisille ne muutamat
kirjeetkin vastaukseksi. Tehokkaita täkyjä, romantiikkaa. Vähän
epäilen
sitä Kejosta homoksi, kun se osaa niin monta runoa ulkoa ja sillä on
tietokone.
Oisko mennyt kuukauden päivät kun yksi leidi oli sitten tulossa
käymään.
Lähdin asemalta Ladalla hakemaan. Pistin vähän siistimpää päälle:
pikkutakin ja salihousut. T-paidassa luki pikkusen huumoria: Ellun
Piriste.
Deodorantti oli taas kateissa; suhautin kainaloon Raidia, sama se
mikä
haju. Minulla oli siinä matkan varrella, kaverin pajassa, kesärenkaat
pinnoitettavina, piti käydä ne hakemassa. Myöhästyin asemalta melkein
tunnin. Kaks kertaa muistin siinä hötäkässä sen naisen nimenkin
väärin.
Vaan paskaakos tuosta, ei se pahoittanut mieltänsä, niin
reippaastihan tuo
kanteli matkalaukkunsa autolle, kun minä kävin täyttelemässä
lottokupongin.
Laiton sen takapenkille istumaan pitkäsiimalaatikon päälle, kun minun
koira
istuu aina edessä. Tuli se Kejonen siihen irvistelemään, että onkos
toimitettu tavara tuoretta. Piti tarjota sille baarissa pari kaljaa,
sellainen oli sopimus. Nainen odotteli koiran kanssa autossa.
Ostin lähtiessä grilliltä lihapiirakan lenkinpätkällä, kaikki
mausteet,
extra sipuli ja maitoa. Söin itse, annoin osan koiralle, ja kyselin,
että
ottaako se takapenkkiläinen kanssa. Se sanoi junassa syöneensä. Otin
siinä
ajellessa tekarit suusta ja nuoleskelin puhtaaksi.
Sitä naista rupesi oksettamaan, piti pysähtyä. Tietää ne junien
ruuat.
Loppumatka meni kuitenkin ihan mukavasti. Selailin Jallua ajellessa,
enkä
meinannut huomata yhtä kollia, piti ihan koukata, että sain sen
pyörän
alle. Nyljin mirrin näppärästi rukkastarpeiksi, pyyhin kädet koiraan
ja
eikun taas matkaan.
Tarjoilin hieman tunnelmamusiikkia. Frederikin "Mä tahdon takoa sun
markkinarakoa" on lempikappaleita. Se ehti tulla kahdeksan kertaa
ennen
kuin oltiin kotipihassa. Oli siinä vaiheessa jo niin seksuaalisesti
ylivirittynyt tunnelma, että piti juoksulla mennä vessaan. Oli meillä
myöhemminkin semmosta estottoman kodikasta tunnelmaa. Kopeloin sitä
"vaimoehdokasta" kokeeksi sieltä täältä, tullen mennen, kun se
kanteli
vettä kaivolta, luutusi lattioita ja pesi nyrkkipyykkiä.
Puolilta päivin kävi poliisi kyselemässä ulosottomiehen kanssa
saataviaan.
Niillä oli koira mukana, ja se oksensi, kun näki minun ruokailevan.
Täällä
ei turhaan hienostella! Lainasin siltä naiselta käsilaukusta pari
satasta,
että näkevät viranomaisetkin, ettei tässä ihan yhteiskunnan siivellä
eletä.
Illalla soittelin kaverit paikalle "Barbaraa" katsomaan. Pidettiin
perinteinen piereskelykilpailu. Minä voitin, vaikka Simanaisen Oskari
soitti porilaisten marssista ensimmäisen säkeistön melkein kokonaan
ennen
kuin sillä pärähti henki materiaksi! Sen kunniaksi päätettiin lähteä
kylillä pyörähtämään. Tehtiin oikein lista kaikista hauskuuksista,
mitä nyt
sellainen äijäporukka pikkupäissään keksii. Barbaralle päsähti
ärhäkkä
päänsärky, ja se jäi kotiin. Soittelin sille myöhemmin aamuyöstä
monta
lämmittelypuhelua kotiin eikä tosiaankaan mitään pyhäkoulutekstiä.
Oisko se kello ollut jotain kolme, kun tulin kotiin. Barbara nukkui
matkalaukkujensa päällä, omituisia ovat etelän tavat! Mukava oli
silti
tulla; kyllä se naisen käsi on, joka huushollissa näkyy. Minun piti
se
Barbara kuitenkin herättää. Sai maksaa taksin ja siivota takapenkin,
kun
minä en millään jaksanut.
Aamulla tuli äitimuori käymään, kuului heti ovelta sanovan, että
meidän
poika pärjää ihan hyvin ilman tuollaisia meikattuja
kaupunkilaisvosujakin.
Ja niinpä se lähti Barbara. Laukut jäi ja kaikki. No, oli miten oli.
Kyllä
se on justiinsa se huumorintaju, mikä pittää meikäläisen naisella
olla
kohallaan. Ja ulukonäkö tietenki.
perusasiat. Mahla alkaa virtailla, vai mitenkä sitä sanotaan.
Suoranaista
yksinäisyyttä ei tietenkään ole, kun on tuo koira. Kavereita on aina
sen
verran, että saadaan korttirinki kasaan ja kiljuun kimppasokerit
kerran
kuussa. Vaan joitain kummallista ylimääräistä kaipuuta se pukkaa
kevät
karunkin uroon munaskuihin. Mikä siinä auttaa, sanottu ja tehty.
Pistin Helsingin Sanomiin ilmoituksen: "Katseenkestävä, huumorin-
tajuinen
nainen. Sinua etsii tositarkoituksella rehellinen suomalainen mies.
Myös
hellien takkailtojen mahdollisuus. Alko ja savuttelu eivät hallitse
elämääni. Harrastuksina autoilu, aerobic ja metsästys. Saanhan
kohdata
sinut keväässä? Nimimerkki: Yksinäinen tulppaani." Yks Kejonen siinä
ilmoituksessa vähän konsultoi. Se on taksikuski, ja nehän tuntee
kyllä naiset. Sama Kejonen kirjoitti naisille ne muutamat
kirjeetkin vastaukseksi. Tehokkaita täkyjä, romantiikkaa. Vähän
epäilen
sitä Kejosta homoksi, kun se osaa niin monta runoa ulkoa ja sillä on
tietokone.
Oisko mennyt kuukauden päivät kun yksi leidi oli sitten tulossa
käymään.
Lähdin asemalta Ladalla hakemaan. Pistin vähän siistimpää päälle:
pikkutakin ja salihousut. T-paidassa luki pikkusen huumoria: Ellun
Piriste.
Deodorantti oli taas kateissa; suhautin kainaloon Raidia, sama se
mikä
haju. Minulla oli siinä matkan varrella, kaverin pajassa, kesärenkaat
pinnoitettavina, piti käydä ne hakemassa. Myöhästyin asemalta melkein
tunnin. Kaks kertaa muistin siinä hötäkässä sen naisen nimenkin
väärin.
Vaan paskaakos tuosta, ei se pahoittanut mieltänsä, niin
reippaastihan tuo
kanteli matkalaukkunsa autolle, kun minä kävin täyttelemässä
lottokupongin.
Laiton sen takapenkille istumaan pitkäsiimalaatikon päälle, kun minun
koira
istuu aina edessä. Tuli se Kejonen siihen irvistelemään, että onkos
toimitettu tavara tuoretta. Piti tarjota sille baarissa pari kaljaa,
sellainen oli sopimus. Nainen odotteli koiran kanssa autossa.
Ostin lähtiessä grilliltä lihapiirakan lenkinpätkällä, kaikki
mausteet,
extra sipuli ja maitoa. Söin itse, annoin osan koiralle, ja kyselin,
että
ottaako se takapenkkiläinen kanssa. Se sanoi junassa syöneensä. Otin
siinä
ajellessa tekarit suusta ja nuoleskelin puhtaaksi.
Sitä naista rupesi oksettamaan, piti pysähtyä. Tietää ne junien
ruuat.
Loppumatka meni kuitenkin ihan mukavasti. Selailin Jallua ajellessa,
enkä
meinannut huomata yhtä kollia, piti ihan koukata, että sain sen
pyörän
alle. Nyljin mirrin näppärästi rukkastarpeiksi, pyyhin kädet koiraan
ja
eikun taas matkaan.
Tarjoilin hieman tunnelmamusiikkia. Frederikin "Mä tahdon takoa sun
markkinarakoa" on lempikappaleita. Se ehti tulla kahdeksan kertaa
ennen
kuin oltiin kotipihassa. Oli siinä vaiheessa jo niin seksuaalisesti
ylivirittynyt tunnelma, että piti juoksulla mennä vessaan. Oli meillä
myöhemminkin semmosta estottoman kodikasta tunnelmaa. Kopeloin sitä
"vaimoehdokasta" kokeeksi sieltä täältä, tullen mennen, kun se
kanteli
vettä kaivolta, luutusi lattioita ja pesi nyrkkipyykkiä.
Puolilta päivin kävi poliisi kyselemässä ulosottomiehen kanssa
saataviaan.
Niillä oli koira mukana, ja se oksensi, kun näki minun ruokailevan.
Täällä
ei turhaan hienostella! Lainasin siltä naiselta käsilaukusta pari
satasta,
että näkevät viranomaisetkin, ettei tässä ihan yhteiskunnan siivellä
eletä.
Illalla soittelin kaverit paikalle "Barbaraa" katsomaan. Pidettiin
perinteinen piereskelykilpailu. Minä voitin, vaikka Simanaisen Oskari
soitti porilaisten marssista ensimmäisen säkeistön melkein kokonaan
ennen
kuin sillä pärähti henki materiaksi! Sen kunniaksi päätettiin lähteä
kylillä pyörähtämään. Tehtiin oikein lista kaikista hauskuuksista,
mitä nyt
sellainen äijäporukka pikkupäissään keksii. Barbaralle päsähti
ärhäkkä
päänsärky, ja se jäi kotiin. Soittelin sille myöhemmin aamuyöstä
monta
lämmittelypuhelua kotiin eikä tosiaankaan mitään pyhäkoulutekstiä.
Oisko se kello ollut jotain kolme, kun tulin kotiin. Barbara nukkui
matkalaukkujensa päällä, omituisia ovat etelän tavat! Mukava oli
silti
tulla; kyllä se naisen käsi on, joka huushollissa näkyy. Minun piti
se
Barbara kuitenkin herättää. Sai maksaa taksin ja siivota takapenkin,
kun
minä en millään jaksanut.
Aamulla tuli äitimuori käymään, kuului heti ovelta sanovan, että
meidän
poika pärjää ihan hyvin ilman tuollaisia meikattuja
kaupunkilaisvosujakin.
Ja niinpä se lähti Barbara. Laukut jäi ja kaikki. No, oli miten oli.
Kyllä
se on justiinsa se huumorintaju, mikä pittää meikäläisen naisella
olla
kohallaan. Ja ulukonäkö tietenki.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos saatana vielä kirjoittelet tuollaista textiä, niin kerro otsikossa, että käy kusella ennen viestin avaamista, sillä nyt alan tutkia mistä tuo viesi tuli ja lähetän sulle pesulalaskun kun kusin isoäidiltä saamani lampaan-nahkan märäksi ja vanhat housuni kastui myös, että laita osoitteesi, niin lasku tulee.....
Parasta kirjoittelit näillä saiteilla.
Kusi Uuno
Minä sentään hallitsin rakkoni mutta aamukahvit räiskähti tietokoneen näytölle. Enpä olisi uskonut että tältä saitilta irtoaisi näin makeat naurut, kyllä nyt lähti päivä kivasti käyntiin. Kiitos siitä!
täällä,kyllä on olevinaan mielikuvitusta,mutta ei sinusta mitään kirjailijaa tule.
Tuo teksti on alunperin ollut jossakin lehdessä. Riemurasiassa tais olla skannattu versio alkuperäisestä ja tuo on paljon pyörinyt sähköposteissa!
ja oli tämän tekstin alkuperäinen kirjoittaja kuka tahansa, ei sille voinut kuin vatsa kipeänä nauraa:DDD
Kirjoittajalle täydet pöjöt!!!
Pidätysvaikeuksi oli minullakin, vaikkei virtsankarkailua vielä ole ilmennyt:)
Ja onnekseni ehdin juoda kahvini ennen lukemista:)
Lisää tällaisia!!!
Kuinka monta kertaa olet pistänyt tuon viestin minulle! Se on vaika hauska tarina muutamaa vastenmielistä kohtausta lukuun ottamatta (en pitänyt kissan päälleajosta). Olet hyvä tarinoitsija, mutta jotenkin tulee sellainen olo, että eikö sinulla ole mitään muuta annettavaa. Kuulehan, Pohjois-Karjalan mies vai Savostako olit, uusiudu. Olet jämähtänyt!
Savonseppä, jos en väärin muista. Mutta meinaatko, että vielä olis sama tyyppi tätä jakamassa, ei niin jymähtänyttä ihmistä voi olla olemassakaan?
Kyllä täällä on tosi surkean huumorintajun omaavia naisia, jotka vielä roikkuvat netissä etsien seuraa itselleen........ jokin vika sitten täytyy löytyä naisilta, että ei ole löytänyt miestä itselleen tai on menettänyt sen (leskeksi jääneitä ei lasketa)
Juttu oli sitä Savolaishuumoria, missä on vastaajien huumorintaju paria poikkeusta lukuunottamatta?
Enempi innokkaita kuin älykkäitä me olemme koko jengi;-))
aikoinaan eräs mies minulle netissä treffiviesteissä lähetti tuon kirjoituksen omana kirjoituksenaan nauroin todella makeasti, ihan vedet tuli silmistä. Se on mahtava tarina!
Mutta ei samalle jutulle jaksa nauraa kymmmeniä kertoja. Samainen tyyppi lähetti sen minulle toistamiseen ja sitten vielä ystävättärelleni ja tuo tarina on ollut luettavissa siellä sun tällä netissä ja lehdissä.
Siitä on kysymys. Hyvä tarina, mutta pitääkö sitä joka paikkaan työntää... jokainen osaa sen jo ulkoa, koska sitä on massapostitettu ympäri Suomen.
Hyvä teksti, mutta on väärin jakaa sitä näin, jos ei ole omaa tekstiä. Lähde pitää mainita, vaikkapa "sähköpostissa saatu teksti", Savon sanomien kolumni jne.
Kenen tekstiä tai mistä kopioitu?