Sisko ei vastaa

En voi käsittää, miksi siskoni ei koskaan vastaa minulle puhelimeen kun yritän hänelle soittaa. Ymmärrän, ettei joka kerta pysty vastaamaan ja että se on ihan normaalia. Mutta kun hirveän usein en edes soittele, ehkä n. pari kertaa kuussa, niin en ymmärrä miksi puhelimeen ei koskaan vastata. Aina on millon mitäkin selityksiä; laturi ei toimi, akku ei toimi, on koulussa, on töissä, on kavereiden kanssa, kämppis on nukkumassa samassa huoneessa jne jne. Pitäisikö minun vain lopettaa soittelu tähän, ja antaa asian olla? Alkaa käymään jo luonnon päälle, kun tuntuu ettei koskaan aikaa puhua ja etten taida merkitä yhtään mitään. Silloin harvoin sitten kun saan yhteyden, ei ole edes kiinnostunut puhumaan, saan itse hoitaa puhumis puolen, ja hän vain myhäilee, hymistelee, ja tuntuu vain odottavan hetkeä jolloin voi lopettaa puhelun millon minkäkin syyn varjolla. Tulee vain itselle todella ala-arvoinen olo. Olen kuitenkin pitänyt hänestä jonkun verran huolta, kun ollaan oltu pienempiä. Vanhempien ollessa poissa, minä olin kotona, laitoin ruokaa, soittelin perään jne. Niinpä en voi ymmärtää tuommoista käytöstä.
101757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olis parempi jos eläsit omaa elämää ja antasit siskosikin elää.
Ahdistavaa on olla jatkuvasti yhteydessä siskoon joka syyllistää kaikella jopa lapsuuden ajan asioilla.
Sisko vaan ei jaksa ja haluaa elää rauhassa.

Äänestä
  • mitään oikeutta puuttua siskon elämään ja sisko ei ole velkaa siitä että lapsena vahdit,hän on siihen syytön.
    Sillä ei voi kiristää että pitää olla kaveri vaikka ei halua.
    Siskot voi olla todella inhottavia ja silloin haluaa ottaa etäisyyttä,ei saa roikkua jos selvästi huomaa että toinen haluaa elää omaa elämää.
    Keksi joku harrastus,äläkä enää soittele.

    Äänestä

  • Hetkinen, nyt taisit ymmärtää jotain väärin! Ensinnäkin minä todellakin elän omaa elämääni, asutaan jopa eri maissa. Ja niin elää hänkin toisessa maassa omaansa. Ja minähän en ole syyllistänyt häntä puhuessamme mistään. En edes tuosta vastaamattomuudesta. En oletakaan, että joka kerta pitäisi vastata, eikä minun mielestäni kerran kuukaudessa soittelu häiritse toisen elämää?! Kunhan kiinnostaisi tietää hänen kuulumisistaan, ja kertoa jotain omista. Mitäs pahaa tuossa on? Nytkin lähdössä toiselle puolelle maapalloa, ja olisi mukava ennen sitä toivottaa hyvää reissua jne. Mutta minkäs teet, kun ei vastaa niin ei.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    mitään oikeutta puuttua siskon elämään ja sisko ei ole velkaa siitä että lapsena vahdit,hän on siihen syytön.
    Sillä ei voi kiristää että pitää olla kaveri vaikka ei halua.
    Siskot voi olla todella inhottavia ja silloin haluaa ottaa etäisyyttä,ei saa roikkua jos selvästi huomaa että toinen haluaa elää omaa elämää.
    Keksi joku harrastus,äläkä enää soittele.

    Ei tuollainen hänen elämäänsä puuttuminen oikein ole edes mahdollista, koska asutaan eri maissa! Tiedän, että hän on syytön tilanteeseen, enkä mitään ole häntä kiristänyt tuolla asialla. Se vain tuntuu itsestä pahalta, kun huolehtinut ensin jostakin, ja sitten käytös tämmöistä. Olen soitellut ehkä kerran kuussa, jos aina sitäkään. Mielestäni se ei ole liian usein?! Enkä ymmärrä, miten se että haluan joskus vaihtaa kuulumisia, estää häntä elämästä omaa elämäänsä?! Ainakin minulle perhe arvot ovat tärkeitä, ja haluaisin pitää yllä jonkinlaista perhe yhteyttä! Kuitenkin apuni kelpaa, kun sitä tarvitaan. Mutta olet ihan oikeassa, että parasta varmaan lopettaa soittelu TÄYSIN KOKONAAN, kun ei intressejä yhteydenpitoon.

    Äänestä

Ihme vastauksia olet saanut, saahan sitä sukulaisille soitella! ja jos vielä soitat vain silloin tällöin, niin mitä vikaa siinä on!

Siskosi on varmaankin vielä suht nuori, joten odota joitain vuosia, niin varmaan hänenkin elämänsä ns. rauhoittuu ja rupeaa olemaan aikaa sinullekin.

Äänestä

Hän pyrkii itsenäistymään sinusta.
Anna olla asian jonkin aikaa. Päätä, että et ole yhteydessä, ennen kuin hän soittaa.

Mieti, tarvitsetko sinä häntä. Ilmeisesti tarvitset.
Hän ei ehkä halua olla enää huolehdittava, mutta sinä et osaa päästää irti.

Sisaruus ei katoa. Odota.

Äänestä
  • Varmaan kyse onkin jonkinlaisesta halusta itsenäistyä. Olenkin jo päättänyt, että en enää soita, jos ei ota yhteyttä, niin sitten antaa asian vain olla. Mutta en ole enää huolehtinut hänestä moneen vuoteen, koska ollaan asuttu erillään omissa asunnoissa, eri maissa. Ainoa mitä haluaisin, olisi edes silloin tällöin puhua edes lyhyesti, ja päivittää ihan arki kuulumisia. Lahjankin lähetin hänelle syntymäpäivänä, eikä minkäänlaista palautetta ole tullut.. En minä häntä sillä lailla tarvitse, enkä ole millään tavalla riippuvainen, vaikka siltä voi vaikuttaakin. Meillä on omat, täysin erilliset elämämme. Ihan hyvää hyvyyttäni olen harvoin soitellut, ja halunnut oikeasti tietää, miten toisella vieraassa maassa menee.

    Äänestä

"Olen kuitenkin pitänyt hänestä jonkun verran huolta, kun ollaan oltu pienempiä. Vanhempien ollessa poissa, minä olin kotona, laitoin ruokaa, soittelin perään jne. Niinpä en voi ymmärtää tuommoista käytöstä."

Siinä SE! Siskosi (tod.näk. pikkusisko) haluaa jo "katkaista napanuorasi" sinuun!

Ei millään pahalla, mutta myös hänellä on oikeus OMAAN elämään.

Oma isoveljeni on käyttäytynyt suht samantyyppisesti kuin sinä aikanaan ja jossain vaiheessa "käämini paloivat".

Äänestä
  • että saisi elää viimeinkin rauhassa omaa elämää.
    Isosisko voi olla todella itsekäs,luulee saavansa puuttua pikkusiskon miesjuttuihin,kuin hän tietäisi kuka on sopiva vaikka itse eläs hyväksikäytettynä ja ei vaan sitä huomaa.
    Oksettavaa että tulee liian lähelle,siksi napanuorat poikki aikaisin sillä jotkin osaa pitää talutusnuorassa,syyllistämällä.

    Äänestä

olisiko siskosi masentunut ? silloin ei ihan oikeesti jaksa vastata mihinkään.
Toisaalta en minäkään vastaa ulkomailla asuessani suomalaiseen kännykään, vastaaminenkin maksaa. (Hoidan kaikki sukulais/ ystävä puhelut skypellä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puhelimeen kirjoitti:

En voi käsittää, miksi siskoni ei koskaan vastaa minulle puhelimeen kun yritän hänelle soittaa. Ymmärrän, ettei joka kerta pysty vastaamaan ja että se on ihan normaalia. Mutta kun hirveän usein en edes soittele, ehkä n. pari kertaa kuussa, niin en ymmärrä miksi puhelimeen ei koskaan vastata. Aina on millon mitäkin selityksiä; laturi ei toimi, akku ei toimi, on koulussa, on töissä, on kavereiden kanssa, kämppis on nukkumassa samassa huoneessa jne jne. Pitäisikö minun vain lopettaa soittelu tähän, ja antaa asian olla? Alkaa käymään jo luonnon päälle, kun tuntuu ettei koskaan aikaa puhua ja etten taida merkitä yhtään mitään. Silloin harvoin sitten kun saan yhteyden, ei ole edes kiinnostunut puhumaan, saan itse hoitaa puhumis puolen, ja hän vain myhäilee, hymistelee, ja tuntuu vain odottavan hetkeä jolloin voi lopettaa puhelun millon minkäkin syyn varjolla. Tulee vain itselle todella ala-arvoinen olo. Olen kuitenkin pitänyt hänestä jonkun verran huolta, kun ollaan oltu pienempiä. Vanhempien ollessa poissa, minä olin kotona, laitoin ruokaa, soittelin perään jne. Niinpä en voi ymmärtää tuommoista käytöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu