miksi hitossa aina

mukaan näihin keskusteluihin ja kaikkeen muuhun mistä pitää kerjätä säälipisteitä?
Itse olen ollut reilu 10v saman miehen kanssa ja ero on väistämättä edessä, koska miestä kiinnostaa kaikki muu paitsi minä.
Tosin lapsista koskaan välittänytkään, että siksi varmaan ajattelen näin..
Siitä huolimatta miksei ajatella sitä miltä aikuisista tuntuu eron kohdatessa?
Lapset suhtautuu yllättävän hyvin noihin eroihin.
8863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kuin aikuiselle, minusta, miehet ja naiset menee ja tulee elämässä (monesko kenelläkin menossa?) mutta omat vanhemmat on ja pysyy ja sitten kun se toinen ottaa ja lähtee niin kyllä se lapsille on kova isku. Selitä siinä sitten lapsille isän/äidin työkiireistä tms. muuta paskaa kun toista vanhempaa ei kuulu ja näy....ilmankos lapset katkeroituu ja menettää jo nuorina uskon rakkauteen ja avioliittoon... ja että elämästä ja perheestä voi lähteä kävelemään kun tuntuu että pitää saada elettyä sitä elämätöntä vapaata nuoruuttaan uudestaan...ja kun se toinen vanhempi siihen jää niin kyllä siitä aika vahva side tulee.

Äänestä

En tiedä, mitä tarkoitat kaikella muulla säälipisteiden kerjäämisellä. Mutta yleisesti vastaan, että se, mitä liittyy eroihin ja uusioliittoihin, exiin ja nyxiin ja kaikkeen siihen sekasotkuun, mihin aikuiset valitsevat päänsä pistää, niin... Lapsista täytyy puhua ensin ja heidän hyvinvointiaan ajatella ensin, koska heillä ei ole valinnanmahdollisuutta.

Ei taida nykypäivänä montaa avo- tai avioliittoa olla, joihin olisi toisten ihmisten pakottamana jouduttu. Meni se aloitettu liitto sitten syteen tai saveen, niin vapaaehtoisesti siihen on lähdetty. Vapaaehtoisesti lähdetään myös uusioliittoihin, joiden tiedetään tuovan mukanaan niitä puolison entisen elämän kytkennäisiä.

Ei kukaan ole väittänyt, ettei ajateltaisi myös sitä, miltä aikuisista tuntuu. Mutta jos sopassa on mukana myös lapsia, niin kyllä heitä kuuluu ajatella ensin, koska aikuisella on vapaus ja valta tehdä päätöksiä, ja siitä seuraa vastuu. Se on niin yksinkertaista.

Äänestä
  • ettei ihmiset oikeesti niistä lapsista niinkään jaksa välittää, mutta silti ne tarpeen vaatiessa vedetään mukaan jos mahdollista, että saisi säälipisteitä..

    Äänestä

  • Aikuisilla on yksiselitteisesti valta ja vastuu alaikäisestä lapsesta.Aina ja kaikkialla lapsen hyvinvointi on vanhempien ensimmäinen velvollisuus.Jos eletään huonossa liitossa ja halutaan erota niin ensin vanhemmat puhuvat asiat selväksi ja sitten yhdessä koko perhe puhuu asiat selväksi.Kaikkein eniten niin lasta kuin aikuista järkyttää jos märkä rätti tulee nurkan takaa päin pläsiä.

    Ei vanhemmuus erossa mihinkään katoa,sinulla on edelleen lapset ja ex-puoliso ja teidän yhteinen velvollisuus on kasvattaa lapset.

    Äänestä

ovat mukana vanhempien erossa, ei heitä tarvitse mukaan vetää. Lapsille ero on todella suuri muutos. Eron jälkeen vanhemmilla on oma koti, mutta lapsilla niitä on kaksi. Toimiminen kahdessa kodissa on vaikeampaa kuin yhdessä, mutta lapset sopeutuvat, koska heidän on PAKKO. Itselleen ja muille tekevät hallaa, elleivät sopeudu.

Siksi onkin tärkeää, että eron jälkeen tai vähän sen jälkeen, lapsi osoittaa edes jonkinlaista kapinaa ja kipunointia. Sopeutunut "kiltti" lapsi potee monesti viimeistään murrosiässä tuskaa vanhempiensa, ehkä jo vuosien takaisesta erosta.

Äänestä
  • siihenkin, kun vanhemmat ei jaksa jne. mutta kuka niitä KÄSKEE TEKEMÄÄN pilvin pimein jos ei jaksa hoitaa???

    Äänestä

olen juuri eroamassa ja olen ollut reilu 10 vuotta naimisissa ja vaimoni väittää että en ole kiinnostunut hänestä(ei pidä paikkansa).
ero on lähes tulkoon aina kivulias,jommalle kummalle osa puolelle.tässä tapauksessa se kärsivä osapuoli olen minä,itse olen kyllä aiheuttanut tuskaa puolisolle,josta en ole ylpeä.ero on aina paha jos ei ole ystävää johon voi luottaa ja kertoa pahaa oloaan,että tämmöset ajatukset.

Äänestä

Yllättävän monet äidit nimenomaan käyttää lapsia kiristyskeinoina. Esineellistävät omat lapsensa.

Kuvitteleeko naiset, että:
- mies alkaisi rakastaa ja palvoa heitä koska ovat yhteisten lasten äitejä?
- mies muuttuisi joksikin toiseksi ihmiseksi kiristämällä ja uhkaamalla?
- mies jättäisi uuden naisystävänsä mustasukkaisen exän takia?
- lapset eivät huomaa milloin heitä käytetään välineinä?

Sairasta....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapset vedetään kirjoitti:

mukaan näihin keskusteluihin ja kaikkeen muuhun mistä pitää kerjätä säälipisteitä?
Itse olen ollut reilu 10v saman miehen kanssa ja ero on väistämättä edessä, koska miestä kiinnostaa kaikki muu paitsi minä.
Tosin lapsista koskaan välittänytkään, että siksi varmaan ajattelen näin..
Siitä huolimatta miksei ajatella sitä miltä aikuisista tuntuu eron kohdatessa?
Lapset suhtautuu yllättävän hyvin noihin eroihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu