Minulla olisi pieni ongelman poikanen. Palsta on todennäköisesti väärä mutta ajattelin hieman kerätä mielipiteitä joten miksei sitten täältä.
Eli itsestäni sen verran että olen mies ja minulla on vaimo ja lapsia. Omassa avioliitossani on normaalin avioliiton ongelmia. Toisinaan seksittömyyttä, pieniä riitoja jne. Ei kuitenkaan mitään mullistavan vakavaa. Pieniä ongelmia. Ongelma joka on nyt tullut esille on sellainen että olen ihastunut työtoveriini. Työtoverini on kaikkea sitä mitä vaimoni ei ole ja mitä kuitenkin haluisin avioliittooni. Työtoverin kanssa meillä ei ole suhdetta tai mitään vastaavaa. Pientä flirttiä kyllä ja uskoisin että jollakin tasolla työtoverini on ihastunut myös minuun. Ainakin hieman.
Työtoverini on myös naimisissa ja myös hänellä on lapsia. Kumpikaan ei varmasti missään nimessä olisi valmis jättämään perhettään sillä molemmat kyllä rakastavat omaa kumppaniaan ja varsinkin lapsiaan. Kuitenkin työtoveriani on erittäin vaikea saada mielestäni vapaa-ajallakaan ja mieleni tekisi tunnustaa ihastukseni hänelle. Lähinnä se mihin tarvitsen mielipiteitänne on se että pitäisikö minun tunnustaa asia ja pitää se tarkasti omana tietonani?
t. Pikkuhiljaa epätoivoinen
Eli itsestäni sen verran että olen mies ja minulla on vaimo ja lapsia. Omassa avioliitossani on normaalin avioliiton ongelmia. Toisinaan seksittömyyttä, pieniä riitoja jne. Ei kuitenkaan mitään mullistavan vakavaa. Pieniä ongelmia. Ongelma joka on nyt tullut esille on sellainen että olen ihastunut työtoveriini. Työtoverini on kaikkea sitä mitä vaimoni ei ole ja mitä kuitenkin haluisin avioliittooni. Työtoverin kanssa meillä ei ole suhdetta tai mitään vastaavaa. Pientä flirttiä kyllä ja uskoisin että jollakin tasolla työtoverini on ihastunut myös minuun. Ainakin hieman.
Työtoverini on myös naimisissa ja myös hänellä on lapsia. Kumpikaan ei varmasti missään nimessä olisi valmis jättämään perhettään sillä molemmat kyllä rakastavat omaa kumppaniaan ja varsinkin lapsiaan. Kuitenkin työtoveriani on erittäin vaikea saada mielestäni vapaa-ajallakaan ja mieleni tekisi tunnustaa ihastukseni hänelle. Lähinnä se mihin tarvitsen mielipiteitänne on se että pitäisikö minun tunnustaa asia ja pitää se tarkasti omana tietonani?
t. Pikkuhiljaa epätoivoinen
Vastaukset 29
Vanhimmat
sanoo. Vaikee tilanne! koska aina jotain kohdellaan kaltoin. Ehkä kertoisin, ja samalla kysyisin että voisko se auttaa sua unohtamaan.
muutkin huomanneet tämän pienen flirtin välillänne?
On siellä niitä jotka seuraa erittäin tarkasti muiden tekemisiä ja ne varmasti ovat huomanneet jotakin.
Fiksuinta olisi laittaa vaikka työkaverille jokin meili.(jos et toki halua kertoa hänelle sitä kasvotusten)
Minusta tuntuu että se on jotain "kipinää", mitä se nainen sinussa aiheuttaa. ja ei koskaan voi tietää onko vaimosi sinulle se "oikea"? Ehkä työkaverisi on se jota tarvitset, ja ehkä hänkin tuntee jotain sinua kohtaan.
Hassua tässä on se että minä olen nainen ja olen saanut flirtti-singnaaleja kahdelta työkaverilta(mieheltä)nyt lähiaikoina. Nyt etenkin olen ruvennut jo ihmettelemään, että tarkoittaako ne jotain vai onko se vain heidän tapansa?
kyllä niitäkin varmaan löytyy jotka laittavat flirttisignaalia usein ja on vain heidäntapaistaan. Itse en ole sellainen kun vain niille jotka minua kiinnostaa ja niitä ei kovin montaa ole ollut. Vaimoni ensin ja nyt tämä työkaveri.
Tiedän että kyllä työkaverini jotain tuntee minua kohtaan sillä olemme jutelleet mitä tapahtuisi jos olisimme molemmat sinkkuja mutta en usko että varsinaisesti tietää että olen ihastunut/rakastunut häneen tässäkin tilanteessa. Tai toisaalta saattaa tietääkkin, naisilla on kuulemma tähän hieman miestä tarkemmat vaistot.
asia ainakin aukenee, ja olosi helpottuu. Ehkäpä se toinenkin tuntee samoin. Tietyissä piireissä saatetaan viljellä flirttihuumoria, josta ei aina ota selvää, onko se tarkoitettu/ koetaanko se flirtiksi vai huumoriksi.
hänelle ja hän ilahtuisi. Mitä sitten tekisit, alkaisit seksisuhteeseen vai? Ja mitä sen jälkeen tapahtuisi? Eroisitte ja monta lasta saisi rikotun kodin? Olisiko se sen arvoista? Se arki tulisi teidänkin välille jossain vaiheessa, ihan varmasti. Mitäs jos kadut ja et voi saada enää asioita ennalleen? Ja jos alat salasuhteeseen, se ennen pitkää hajottaa mielen kokonaan ja voisitko katsoa vaimoasi silmiin ja itse peiliin?
Monta asiaa kannattaa käydä mielessään läpi, ennenkuin alkaa tunnustamaan asioita sille ihastukselle.
Elämän laatu on valinnoista kiinni. Sitä että ketä tuntuisi juuri oikealta, sekä että milloin hänet sitten kohtaakaan. Ei voi tietää ennen kuin sellaisen kohtaa, tai siltä tuntuu.
Voihan sitä hurahtaa itsekukin joskus...,mutta niin makaat, miten lantullasi leikkaat. Ei siinä sen kummempaa -vähätteleävästi karrikoituna.
ohi...- toivottavasti! Kunnioita vaimoasi, liittoanne ja perhettänne äläkä mene tunnustamaan ihastustasi. Siitä ei voi seurata mitään hyvää. Itse olen samassa tilanteessa, paitsi, että mies työpaikallani on vapaa. Olen järkeillyt, että hän täyttää niitä aukkoja, joita jää liitossamme vapaaksi. Onhan se ihanaa saada huomiota, flirtata, pitää hauskaa ja tuntea taas sellaista ihanaa sähköä... mutta mutta minä päätin, että siihen se saa jäädä. En aio pilata pitkää ja hyvää avioliittoa ja lastemme tulevaisuutta. Luulen, että ihastuminen saattaa olla molemminpuolista enkä aio ottaa selvää arvelenko oikein. Jos olisin vapaa, tilanne olisi toinen. Toivon, että sinäkin päädyt tälläsiin ajatuksiin. Uskon, että ihastuksia tulee ja menee. Tämä mies on minulle ensimmäinen ihastuminen pitkän avioliittoni aikana, samoin kuin sinulle tuo nainen. Toivottavasti meillä molemmilla ihastuminen ei siitä suurene ja saamme jatkaa onnellisena avioliittojamme.
Täällä yksi samassa tilanteessa "kituva". Ihastus on kestänyt jo ainakin kolme vuotta, en edes muista tarkkaan milloin se alkoi. Ja se on vain voimistunut, joten olen menettänyt uskoni siihen että se menisi ohi. Sen verran pitkälle tämä on mennyt, että tiedän ihastuksen olevan molemminpuolinen, vaikka emme varsinaisesti ole asiasta puhuneet.
Olen vakaasti sitä mieltä, että toimivan parisuhteen väliin ei pitkäaikaista ihastusta mahdu. Kun parisuhde voi huonosti, aukeaa tila ihastuksille. Olemme yrittäneet hoitaa parisuhdettamme, mutta ei se väkisinkään toimi. Emme vain sovi enää yhteen. Ehkä sovimme 15 vuotta sitten, mutta aika on muuttanut molempia. Meillä on eri arvot nykyään. Ihastukseni taas on elämänarvoiltaan, ajatuksiltaan ja esim. harrastuksiltaan ihan kuin minä, mutta eri sukupuolessa.
En siltikään vielä tiedä mitä tekisin. Väkisin tulee mieleen ajatus, että meneekö tässä minun elämäni suuri rakkaus ohi, jos en tartu tilaisuuteen. Lasten tulevaisuus tuskin menisi pilalle, mutta jotenkinhan se ero vaikuttaisi. Toisaalta, lapset varmasti haluavat että vanhempansa ovat onnellisia. On tämä vaikeaa.
Oot vammanen kun et voi kertoa asiaa vaimolles.
se kuka ekan kivén heittää, niin heittäkööt.
Mistä voitte olla aina niin varmoja että näin ja näin se käy.
Oikeasti tässä aloittelija tokaisikin että todennäköiseti kirjoittaa väärälle palstalle. Toki kirjoittaa siinä mielessä että kaikki ovat usein liian kriittisiä toista ihmistä kohtaan.
Ihastuksia voi olla ja mennä, mutta mitä jos tämä onkin sitä rakkautta??Antaa vain hänen itse tunnustella ja päättää tilanne. Tosin kun jo toinen ihminen kiinnostaa enempi kuin vaimo, niin eikö kotona ole jo jotain mitä haluaa muuttaa? Tilannetta ei ehkä tule jos kaikki hyvin, mutta takana voi olla pitkä suhde ja haluaa jotain muuta.
Tilanne tuntuu vain niin mahdottomalta. Jos olen viikonlopun poissa töistä ja ajattelen lähes koko tuon ajan vain sitä ihastukseni kohdetta niin ei ole helppoa.
Varmasti järkevintä olisi vain unohtaa koko asia mutta toisaalta haluisin tietää tunteeko toinen samoin. Jos ei tunne niin sittenhän se on siinä. Tosin ninkuin mainittu jos tuntee niin mitä sen jälkeen. Tosin en usko että syntyisi salasuhdetta tai tuskin perheitämmekään jättäisimme.
Mutta lähinnä sillä vain mietin että jos kyseessä onkin "elämäni rakkaus" ja se juna menee ohi..mitä sitten. Rakastan kyllä vaimoani mutta en tiedä onko hän minulle juuri se oikea. Riitojen määrien mukaan alan epäillä sitä.
Sanot että rakastat vaimoasi, ja että liittosi on suht onnellinen niitä kaikille liitoille tyypillisiä pikku-ongelmia lukuunottamatta.. Voisiko siis olettaa, että ellei tätä naista työpaikallasi olisi, et harkitsisi avioliittosi purkamista ? Minusta kuulostaa vain siltä, että haet elämääsi ja avioliittoosi piristystä, ja näin tässä vaiheessa kun mitään ei (vielä) ole tapahtunut, on helppo sinisilmäisesti ajatella, että kenties mitään ei tapahtuisikaan vaikka tunnustaisit ihastumisesi työkaverillesi..
Valitettavasti hyvin usein juuri tällaisista tilanteista se pettäminen kuitenkin juuri alkaa. Näennäisen viaton uteliaisuus siitä, voiko joku toinen ihminen kuin oma vaimo/mies todellakin olla kiinnostunut itsestä... se jännitys mahanpohjassa kun näet HÄNET työpaikalla, katseenne kohtaavat jne... Tätä tapahtuu jokaisella työpaikalla maassamme päivittäin tuhansille ihmisille. Me ihmiset olemme tunnepitoisia ja viettien vietävissä olevia olentoja, ja alamme helposti rakentamaan pilvilinnoja ajatellen ihmisiä joita emme oikeasti edes tunne. Työkavereihin tulee helposti kehitettyä ihan erityinen suhde, olemmehan heidän kanssaan yhdessä ison osan elämästämme -- ja joukossa on tietysti tyyppejä joiden kanssa kemiat kohtaavat jne. Ihastuminen liiton ulkopuolisiin ihmisiin on täysin normaaliakin, mutta noin yleistäen olen sitä mieltä, ettei kannata antaa ihastumisen mennä kuvitelmia pidemmälle. Näissä ihastumistilanteissa ihminen usein ns. sokeutuu eikä näe asioita todellisessa valossa...
Puhut työkaveristasi mahdollisena "elämäsi rakkautena" - mutta kuinka hyvin ylipäätään tunnet hänet ? Ja eikö vaimosi ollut elämäsi rakkaus kun päätit mennä hänen kanssaan naimisiin ? Mikäli kuitenkin olet sitä mieltä, että avioliittosi ei ole pelastamisen arvoinen, ja haet jännitystä mieluummin sen ulkopuolelta kuin että esim. yrittäisit löytää sen rakastumisen tunteen uudelleen omass liitossasi vaikka pariterapian avulla, niin sitten kai voit hypätä tuntemattomaan hyvällä omallatunnolla... Eihän tässä elämässä mikään ole varmaa, ja kokeilemallahan se selviää. Täytyy vain selvittää itselleen mitä riskejä ja menetyksiä on valmis kokemaan.
Toivon etten kuulosta liian analyyttiseltä ja/tai katkeralta ;-) Olen vain itse läpikäynyt ns. työpaikkaromanssin, ja olin 200% varma että olin löytänyt Sen Oikean. Jännitystä kesti aikansa, vahvoja tunteitakin (mielestämme) oli mukana... mutta nykyään tilanne on se, että tuskin pystymme toisiamme katsomaan silmiin törmätessämme toimistolla. Ne tulenpalavat tunteet silloin joskus ovat nykyään nolo muisto ajanjaksosta jolloin olimme nähtäväsi molemmat sokeita ihastuksesta, joka ei sitten ollutkaan muuta kuin sitä -- ihastusta.
Toki on muunlaisiakin tarinoita; jotkut tosiaan löytävät puolisonsa ja sielunkumppaninsa työpaikalta... Mutta jos olet naimisissa ja perheellinen, niin harkitse todella tarkkaan ennenkuin ryhdyt tähän leikkiin. Onnea matkaan !
on näin asiallisia kommentteja kuin tässä ketjussa...kiva lukea ja eiköhän tämä samainen aihe kosketa meitä niin monia;(,sille ei vaan mitään voi kun tutustuu,ihastuu ja ehkä rakastuukin johonkin ihanaan ihmiseen työpaikalla,tuskimpa kellään on tarkoituksena ihastua varattuun,elämä vain on jotenkin niin ihmeellistä...koskaan ei tiedä kuka "kolahtaa"ja kovaa vaikka kuinka yrittäisi taistella vastaan:(((
Edelleen sanon, että tee päätös itse.
Olen ollut saman miehen kanssa reilun 20 vuotta, aloitimme suhteen aika nuorena. Alku oli ihastusta sitten minä rakastin, mieheni ei ja sitten mies rakasti ja minä en, mutta menimme naimisiin koska niin vain kuului. Olen useasti miettinyt miksi?
Olin sen verran nuori ja kuuntelin perheen ja ystävien sanoja, sinä olet todella onnellinen kun noin hyvä mies..(ehkäpä asia ei silloinkaan ollut niin) No toki meillä on nyt asunto, auto ja lapsia(molempia sukupuolia) ja varmaan pitäisi olla kaikki ok.
Mutta mihin katosi se rakkaus???Sitä olen odotellut vuosia..Itse myönnän, että todellakin olen ihastunut ehkä enempi työkaverin mukaviin sanoihin kuin mieheni.
Aina ei voi tukea että mieti ja tee näin kuin pitää. Sillä en toivo ketjun aloittajaa että jämähtää samaan ongelmaan, missä minä olen ollut kauan.
Jos ihastus tuntuu, että se on se niin anna palaa! Elät vain kerran.
Eli tätä juuri tarkoitan. En ole ollenkaan varma onko vaimoni minulle se oikea ja jatkanko avioliittoa vain lasteni takia. Tosin nyt vastauksissa näyttää olevan selkeästi sellainen kanta jos tunnustan ihastukseni meille tulee välittömästi suhde. Tämä tarkoittaisi sitä että myös ihastukseni kohde olisi myös vähintään ihastunut minuun ja sanoisin että se varmaan on osittain mahdollista mutta en usko että niin paljon kun minä häneen.
reilusti kysymällä tai sitten "kautta rantain";),sittenpähän voit miettiä asiaa uudelleen kun saat jonkunlaisen vastauksen,jos nyt jäät pähkäilemään,että mitä jos kuitenkin,niin ei siitäkään mitään tule....tulitikku on katsos jo sytytetty....se roihahtaako on sitten muista tekijöistä kiinni...
Näin ne muut ajattelee, paitsi minä. Suhde voi alkaa ystävyydestä myös ja pysyä sellaisena tai sit ei. Annan sinulle täyden tukeni, mitä sitten teetkin.
Jos liitto ei tuo onnea, niin eikö ole viisainta päästää vaimo vapaaksi myös? Ihan hänen omaksi parhaakseen? Voisitte molemmat alkaa elää.
Hei, pikkuhiljaa epätoivoinen!
Sydän tietää oikean vastauksen. Kuuntele sitä.
On muutamia mahdollisuuksia jos toiveenne osuvat yhteen: 1) ero, 2) petos, 3) vetäytyminen. Petos on ahneen, itsekkään pelurin ratkaisu. Se on niille, jotka haluavat pitää ja syödä kakun ja ovat valmiita valehtelemaan rakkaudessa siksi. Eivätkä he ole rohkeita elämään. Vetäytyminen, kieltäytyminen oikeasta rakkaudesta on siveellisen, pelkurin ratkaisu. Elämää ei kannata pelätä.
Ainoa rohkea teko on tutkia asia perinpohjin, ilman petosta. Jos yhteisten, vuoden keskustelujen jälkeenkin vielä tuntuu rakkaudelta, sitten se varmasti on sitä.
Aina voi odottaa oikeaa aikaa. Tilastollinen totuus (yli puolet pareista eroaa) tarkoittaa, että aika tulee melko varmasti. :)
Se syy, miksi oikeasti haluat tunnustaa ihastuksesi on se, että haluat varmistua toisen tunteista. Se tekisi ratkaisuistasi helpompia. Mutta tarvitseeko sinun varmistua? Pystytkö vaistoamaan asioiden oikean laidan kuitenkin? Aikuisuuteen kuuluu se, että ratkaisut eivät aina ole helppoja.
Rakkaus ja ihastuminen sinänsä on aina oikein. Se on ehdottoman viaton hanke kaikinpuolin. Ihastuessaan kukaan ei tarkoita loukata ketään toista, vähiten puolisoaan. Jos alatte keskustella keskenänne, tarkoituksenasi selvittää asianlaitaa, ja tunteet ovat molemminpuolisia, siinä käy niin että ihastus syvenee rakastumiseksi. Sitten viimeistään on tehtävä ratkaisuja.
Aviolupaus on oikeasti vaikea asia. "Tahdon" on kepeästi lausuttu vihkiseremonian aikana. Ja kun kaikki on hyvin, silloin sitä on helppo tarkoittaakin kaikesta sydämestään. Mutta oikea tahdon näyttäytyy vasta silloin kun puolisosi pettää tai itse rakastut toiseen - tahdotko silloin. Millaista rakkautesi on? Tahdotko todella? Minkälaisen tahdon mittainen olet? Mitä rakkautesi tarkoittaa?
Idea on tavallaan siinä, että rakastaa ihmistä sellaisena kuin hän on. Sanot niin, että työkaverisi on kaikkea sitä, mitä vaimosi ei ole ja mitä kaipaat avioliittoosi. Tämä tarkoittaa, että sinulla on tyydyttymättömiä tarpeita elämässäsi - ehkä sellaisia, että voit ne tyydyttää puolisostasi huolimatta. Näethän kuitenkin jo tässä liitossa että vaimo ei pysty vastaamaan kaikkiin toiveisiisi/tarpeisiisi. Kukaan ei riitä toiselle kaikeksi. Ei myöskään työpaikkaihastuksesi. Tavallaan pitää ymmärtää se, että "puolisoni ei ole sitä mitä tarvitsen tai haluan. Hän on sellainen kuin on." Ja sitten kysyä, rakastaako silti. Tai opetella rakastamaan siten.
Kun valitsemme puolison, valitsemme aina myös kasan virheitä/huonoja puolia ihmisessä, kasan ongelmia. Sinulla on pieniä riitoja. Mitä sinulla olisi työpaikkaihastuksesi kanssa? Kysy ihastukseltasi millaisia ongelmia hänellä on liitossaan, sellaisia jotka johtuvat hänestä. Useimmat ihmiset vastaavat tähän rehellisesti "Mieheni sanoo, että..." Saat ehkä aavistuksen siitä, mitä ongelmia olisit nyt valitsemassa. Se antaa perspektiiviä.
Olen itse sitä mieltä, että ihastuksen tunnustaminen on rohkea teko. Se on kuitenkin myös hyvin vaarallinen teko. Jos joku tunnustaisi minulle ihastuksensa, pitäisin sitä naisena suurena kohteliaisuutena ja tallettaisin tunnustuksen sydämeeni lopunelämääkseni. Sen verran arvokastahan se kuitenkin on, varsinkin aikuisena.
Mutta itse tunnustaisin ehkä ensimmäiseksi kumppanilleni. Sanoisin aivan suoraan, miten asiat ovat. Ajattelen, että näin pitkässä liitossa ensisijassa pitää olla lojaali puolisolleen. Pitää pelata rehellisesti "avioliitto oy ab":ssä, muuten ei voi säilyttää itsekunnioitustaan seuraavassakaan suhteessa.
Tämä siksi, että jos kyseessä on ihan oikea rakkaus työpaikkaihastumisesi suhteen - rakkaus tulee kaatamaan kaikki aidat. Se menee läpi pelosta, ujoudesta, kuolleista suhteista, mistä tahansa. Sinä tiedät sen sitten kyllä.
Jaksamista epätoivoon! Kyllä se siitä. :)
En ole alkuperäinen kirjoittaja, vaan itsekin tuossa aiemmin kommentoin tätä aihetta koska se on sattunut omalle kohdallenikin.
Halusin vain sanoa, että kirjoituksesi oli mielestäni todella hieno; kiitos omasta puolestani... Jäin hymyilemään luettuani fiksut kommenttisi :-)
mainitsin,harvinaisen fiksuja ja asiallisia kommentteja....kerrankin!!!Ilo lukea....kun oikeasti tuo koskettaa meitä monia....
On todella mukavaa huomata että tuntemattomat ihmiset viitsivät panostaa vastauksiin silloin kun joku toinen on hieman hukassa. Kiitän vastauksestasi kuten myös muidenkin asiallisten kommenttien kirjoittajia.
Tilanne on nyt näissä kahdessa työpäivässä elänyt sen verran että työtoverini jollakin tasolla kyllä tietää ihastukseni vaikka en sitä täysin suoraan ole hänelle kertonutkaan. Ensin ajattelin noudattaa enemmistön neuvoa ja pitää tiedon täysin omanani.
Ongelmaksi muodostui kuitenkin tilanne että en voi kuvitella miten voisin olla "vain" hieman ihastunut jos totean ajattelevani häntä kaiken aikaa. Olemme jutelleet asiosta paljon. Tunnemme toisemme suhteellisen hyvin. Tiedän kuitenkin että hänen perhe-elämänsä sujuu hyvin ja sen takia tiedän että meillä ei liene tulevaisuutta olevan luvassa ellei sitten niin ole tarkoitettu ja ihme tapahdu. Tämä ei myöskään tarkoita sitä että itse olisin eroamassa vaikka toisinaan tilanne valitettavan paljon näyttää siihen suuntaan ajautuvan.
Lapsiani ajatellen pysyn kuitenkin kiltisti kotona hamaan loppuun saakka ja sillä hyvä.
t. Pikkuhiljaa epätoivoinen
Siis katsele, tunnustele tilannetta.
Olan kanssasi samassa "pulassa", tiedän miltä susta nyt tuntuu... Tunteet heittelee hetkestä toiseen. Kertoako vai ei?
Voi kun se olisit sinä "pikku hiljaa" niin saisin jopa vastakaikua suoraan enkä kierrellen. Ota sitten selvää teistä miehistä.
Olisihan se erittäin kiva juttu jos se olisit sinä, mutta valitettavasti sen mahdollisuus on samaa luokkaa kuin voittaa lotossa.
Jos se toisaalta olisin minä..tunnistaisit todennäikoisesti itsesi kirjoituksistani. Juttelemme työkaverin kanssa hyvin paljon asioista jopa silloin kun olemme kotona.
Ei kai auta muuta kuin odotella ja tunnustella mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ei teistä naisistakaan kovin helppo ole selvää saada.
Niin, onpa kivaa kuulla olevansa "lottovoitto"..(heh, tosin tarkoitit kullä että jos oisin se duunikamu)
En ole ihan Helsingistä todellakaan, ja sinun olinpaikkaa en tiedä.Heitä jokin vinkki.
Eli työpaikkani sijaitsee helsingissä. Siinä meni sekin lottovoitto sivusuun.. ;)
Tai olet vasta "lottoamassa"..?
Mietipä sitä, ehkä olikin tarkoitus avautua täällä ja löytää "sielunkumppani".
ps. en ole enään niin epätoivoinen
Tilanteesi tuntuu aivan samanlaiselta kuin omani, olen hirvittävän ihastunut samassa työpaikassa olevaan mieheen. Mielestäni välillämme on jotakin, mutta ehkä vain elän siellä pilvilinnassa ja kuvittelen kaiken, en tiedä... En ikimaailmassa uskaltaisi tunnustaa hänelle ihastustani! Olemme molemmat perheellisiä, minulla noin 20 yhteistä vuotta mieheni kanssa, välillä parempia ja välillä huonompia aikoja takana.Tämä ihastuminen on samalla ihanaa ja myös niin kamalaa! Elämä jatkuu varmaankin tätä samaa rataa, ellei ihastukseni huomaa minua ja ratsasta valkealla hevosellaan luokseni ja vie minua sinne auringonlaskuun...)