Tyttöystävän seikkailut

Tässä on vähän epätietoinen olo kun nainen jonka kanssa juuri menin kihloihin pitää silti treffipalstalla ilmoitustaan. Löysin sattumalta kumppanin kätköistä hänen salasanansa suomi24 treffipalstalle jossa hän pitää ilmoitustaan yhä voimassa, ilmoitus on laitettu meidän jo seurustellessa ja ainakin kahden kanssa hän käy kovasti kirjeenvaihtoa, muusta toimminnasta en tiedä. Kertokaa nyt minulle mitä tehdä:
heittää sormuksen takaisin, ottaa ainakin asia puheeksi vai olla kuin ei tietäisi asiasta mitää ?
91300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuules, taitaa nyt olla niin että tyttökaverisi hakee huomiota ja hyväksyntää muualta jos ei sitä tunne saavansa sinulta. Miksi muuten pitää deitti-ilmoitusta aktiivisena jos on "vakavassa" suhteessa? Hälärit on soinut sulla oikeeseen aikaan, selvitä asia ennenkuin pikku lumipallosta tulee lumivyöry...

Äänestä

Kuule, olen korviani myöten rakastunut kumppaniini, mutta huvikseni ja tekemisen puutteessa myöskin laitoin treffi-ilmoituksen. Tarkoitukseni ei siis ole etsiä toista miestä eikä yhdenillanseuraakaan. Kunhan katselen mikä on tarjonta, mielestäni siinä ei ole mitään pahaa. En tutki sivuja, joilla mieheni on käynyt. Jos tutkisin ja löytïsin jotain "epäilyttävää" olisi se pakko ottaa puheeksi, ja luottamushan siinä kärsii aikansa. Eli ei kai sinullakaan muuta vaihtoehtoa ole.

Lue myös alempana olevia ketjuja ihastumisista.

Äänestä
  • parisuhteeseen.

    "olen korviani myöten rakastunut kumppaniini, mutta huvikseni ja tekemisen puutteessa myöskin laitoin treffi-ilmoituksen"

    Anna mun nauraa !!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • vielä kypsä kirjoitti:

    parisuhteeseen.

    "olen korviani myöten rakastunut kumppaniini, mutta huvikseni ja tekemisen puutteessa myöskin laitoin treffi-ilmoituksen"

    Anna mun nauraa !!!!!!!!!!!

    SAMAA MIELTÄ.

    Äänestä

ottaa asia hänen kanssaan puheeksi. Tuskin edes voisit yrittää jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, luultavasti asia painaisi mieltäsi niin paljon kun stressaisit itseäsi asian suhteen. Sinuna en nyt heti lähtisi sormuksia hävittämään, anna tilaisuus hänelle kertoa mitä oikein ajaa takaa tuollaisella. Jotain kuitenkin siinä taitaa olla kun ei ole kertonut reilusti tai ehkei katso asiaa pahaksi sitten. Tiedä häntä mutta puheeksi vaan!

Äänestä
  • Minullakin tuli mieleen, että onkohan vielä jotain, mitä hän kaipaa suhteeseenne?
    Sitä pitäisi ihan reilusti vaan kysyä.
    Olettehan te jo kihloissakin, joten pakkohan sitä on pystyä selvittämään, mitä toinen sieltä hakee. Ehkä ei tarvi sanoa, että on tonkinut niitä salasanoja, mutta kertoo vaan vahingossa löytäneensä toisen profiilin, tai jotain.

    Itse en oikein ymmärrä selitystä, että laittaa vaan huvikseen omna ilmoituksen, katsoakseen, mitä sieltä löytyy. Niitä profiileja nyt voi selata muutenkin, ainakin jonkun verran. Ja miksi niitä katsoisi, jos ei kerran kiinnosta? Tai entäs jos vastaan tuleekin joku täydelliseltä kuulostava tyyppi? Alkaa harmiton kirjoittelu, huomataan, että juttu luistaa, ja toinen ymmärtää juuri sitä mitä oma kumppani ei, ja lopulta huomaa olevansa ihastunut tuiki tuntemattomaan tyyppiin, ja siinä sitä sitten ollaan.
    En tiedä, hankala juttu, koska kaikilla ne rajatkin kulkee vähän eri kohdissa. Itse en tykkäisi, vaan ottaisin asian puheeksi, että Miksi niin on.

    Äänestä

"Kertokaa nyt minulle mitä tehdä:
heittää sormuksen takaisin, ottaa ainakin asia puheeksi vai olla kuin ei tietäisi asiasta mitää ?"

Ensinnäkin lyö itseäsi nyrkillä siitä hyvästä että harkitset edes tuota viimeistä vaihtoehtoa... Mitä kuvittelet sillä saavasi aikaan?

Kun "keskustelet" hänen kanssaan asiasta saat melko suurella todennäköisyydellä jotain epämääräistä sontaa kuulla siitä kun hän vaan halusi kokeilla, eikä oikeesti aikonut mitään jne.... Jos olet rakastunut niin varmaan vielä tyhmänä menet uskomaan kaiken.

Esitettyjen faktojen perusteella nainen on joko A) Tyytymätön sinuun ja etsii parempaa. Tai vähintäänkin lisää äksöniä sinun rinnalle... tai...
B) Itsekeskeinen lumppu jonka mielestä on ok vokotella varattuna muita ihastumaan itseensä että saa egobuustinsa vaikka ei itse veisikään peliä loppuun asti (mukamas).

Oli vaihtoehto kumpi tahansa, niin haluatko todellakin elää moisen lumpun kanssa? Perustaa perheen? Lapsillesi "äidin moraalin"?

Muista se että epärehelliset ihmiset eivät muutu rehelliseksi pelkästään sen takia että jäävät kiinni. Oleellisin info on se mitä hän tuolla toiminnallaan hakee. Ilmeisesti luit hänen viestejään - eli tieto varmasti löytyi jo sieltä.

Otan osaa, better luck next time.

Äänestä

täälläkin. Eli ollaan seukattu puoli vuotta ja tavattiin treffipalstalla. Itse otin oman profiilini pois, tyttö ei. Tästä huomautin ja hän otti sen sitten hieman pahalla pois. Nooh meni jonkin aikaa ja jotenkin tuli sellanen kutina, että kaikki ei ole ihan kohdillaan. Menin katsomaan niin siellä profiili oli taas aktiivisena. Profiiliin ei ollut merkitty, että hän seurustelee. Tunne oli kuin joku olisi painanut keuhkoja kasaan.

Huomautin asiasta hänelle ja siitähän riita syntyi. Etsii kuulemma vain kavereita ja sanoin, että se on ok jos hän laittaa ilmoitukseen seurustelevansa ja sen hän teki. Asia oli sillä selvä.

Meni hetki ja nyt hän on taas ottanut "Siviilisääty" -täpän pois. En tiedä, en taida viitsiä asiasta huomauttaa, koska siitä ei tule kuin riitaa. Haluan uskoa tyttöystävääni, mutta jotenkin on sellainen tunne, että on minun kanssani vain niin kauan kunnes jotain parempaa ilmaantuu.

Äänestä
  • tunteesi osuu oikeaan.

    Mutta kysy nyt ihmessä ilman riitaa ja vaatimuksia, mikä siinä seuranhaussa sinkkuna on ideana ja laita tyttöystäväsi näkemään totuuden omasta käytöksestään. Ei oo laitaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollakko vai eikö olla kirjoitti:

Tässä on vähän epätietoinen olo kun nainen jonka kanssa juuri menin kihloihin pitää silti treffipalstalla ilmoitustaan. Löysin sattumalta kumppanin kätköistä hänen salasanansa suomi24 treffipalstalle jossa hän pitää ilmoitustaan yhä voimassa, ilmoitus on laitettu meidän jo seurustellessa ja ainakin kahden kanssa hän käy kovasti kirjeenvaihtoa, muusta toimminnasta en tiedä. Kertokaa nyt minulle mitä tehdä:
heittää sormuksen takaisin, ottaa ainakin asia puheeksi vai olla kuin ei tietäisi asiasta mitää ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu