Voiko yksinäisyyteen tottua?.
Minähän olen 37v mies, eronnut reilu 2 vuotta sitten, ja sen jälkeen ollut sinkkuna.
Nykyään on melkein mahdotonta että menisin iskemään naista, kynnys on kauhean korkea.
Voiko olla niin että yksinäisyyteen voi tottua.
Itse olen aika tyytyväinen elämääni noin muuten, mutta kuitenkin toivoisi että olisi se toinen ihminen.Tulee kauhean ristiriitainen tunne, on halua tutustua uuteen ihmiseen mutta sitten kun toimimisen aika niin.....Missä vika.Oisko kellään samanlaisia tuntemuksia?
Minähän olen 37v mies, eronnut reilu 2 vuotta sitten, ja sen jälkeen ollut sinkkuna.
Nykyään on melkein mahdotonta että menisin iskemään naista, kynnys on kauhean korkea.
Voiko olla niin että yksinäisyyteen voi tottua.
Itse olen aika tyytyväinen elämääni noin muuten, mutta kuitenkin toivoisi että olisi se toinen ihminen.Tulee kauhean ristiriitainen tunne, on halua tutustua uuteen ihmiseen mutta sitten kun toimimisen aika niin.....Missä vika.Oisko kellään samanlaisia tuntemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yksinäisyyteen tottuu tai ainakin siihen itsenäisyyteen.
Olen eronnut 3 vuotta sitten, asun lasteni kanssa ja seurustelen on-off-tyylisesti (minusta riippumatta).
Ajattelen usein, miten helppoa yksin lasten kanssa on. Nautimme ajastamme. Silti tuntee kaipuuta toisesta aikuisesta ihmisestä. Mutta kun pitäisi viedä asioita siihen, että luopuisin itsenäisyydestääni ja aloittaisin uutta, alan epäillä.
Ristiriitaista...erittäin
Olen samassa jamassa kanssasi. Olen jo niin tottunut tähän yksinäisyyteeni ja itsenäisyyteni, etten osaa edes kuvitella tähän ketään jakamaan tätä eloa. Olen jollain tavalla jo hyväksynyt ajatuksen, että olen lopun elämääni pariton. Olen aiemmissa parisuhteissani pettynyt pahasti ja en halua enää rakkauden nimissä satuttaa itseäni. Tämä on varmasti jonkunlaista itsesuojelua, mutta näin on ihan hyvä olla:)
Yksin on hyvä olla kun tietää ettei enää koskaan joudu kokemaan pettymystä toisen taholta parisuhdemielessä. Ei ne suhteet kuitenkaan kestä ja aina jompikumpi joutuu kärsimään. En halua muillekaan enää kärsimystä tuottaa joten ei ole kyse vain itseni suojelemisesta.
Työskentelet liikaa ajatukselle saada tai olla jonkun kanssa. Ole se iloinen mies jota olit ennen.
Mulla ei ole paljon kokemusta yksin olemisesta. Asumisesta kyllä. En itse ainakaan haluaisi lopettaa uskomasta, että vielä se oikea kohdalle kohlahtaa. Siinä suhteessa olen ikuinen optimisti. Kyllähän sitä joutuu riskin ottamaan, mutta onhan se sitten sen arvoista, vaikka se eroon päättyisikin. Mutta olisi tietty hyvä, jos ensin olisi ihan hyvä olla yksin, niin ei sitten liikaa täyttäsi sillä toisella elämäänsä. Jokainen taaplaa tyylillään, muttei kannata luovuttaa, jos haluaisi sittenkin kiikkustuolissa sen toisen kanssa keinuskella. Onnea kaikille valitsemallaan tiellä!
Osittain yksinäisyyteen voi kyllä tottua. On ne tietyt rutiinit ym, ja elämä voi tuntua oikeinkin mukavalta. Kuitenkaan en usko, että toisen ihmisen kaipuu ikinä kokonaan häviää. Itse olin sinkkuna 5 vuotta, aika ajoin olin erittäin tyytyväinen itsenäiseen elämääni, mutta toisinaan kaipasin syvästikin ihmistä rinnalleni. Ymmärrän, kun sanot että on vaikea lähestyä toista ihmistä. Koin sen saman tunteen. Voi kuulostaa oudolta, mutta kannattaa ehkä kirjautua esim. facebookiin tai johonkin treffisivustolle. Sitä kautta on helpompi lähestyä kiinnostavaa ihmistä, ja sitten vasta jonkin ajan päästä tavata. Itse löysin nykyisen poikaystäväni juuri facebookista, enkä voi kuvitellakaan että olisin missään baarissa tms häntä lähestynyt. Näinkin voi käydä, pidä kaikki ovet avoimina..=) Tsemppiä sinulle, ja aurinkoista kevättä!