palstanjakamisehdotus

Kirjoitin tämän palstaehdotuksiin, jos olet samaa mieltä, käy kommentoimassa.

Haluaisin ehdottaa monikulttuuriset suhteet -palstan jakamista. Uudelle perustettavalle palstalle voisivat kirjoittaa mielipiteitään ja kysymyksiään muslimimiehen kanssa seurustelevat ja liittoutuneet.

Ehdotan näin, koska "monikulttuurinen" on niin laaja asia...Palstalla kuitenkin suurin osa keskusteluista koskee islamilaisuutta tai jotain läheltä liippaavaa. Jostain syystä kyseiset aloitukset kuumentavat myös ulkopuolisten tunteita, ja myös sheriffin puolueettomuutta tai tarkoitusperiä on kyseenalaistettu ahkeraan.

Suomessa serurustellaan kuitenkin muistakin kulttuuripiireistä tulleiden kanssa. Ja meitä suomalaisia on jokapuolella maailmaa ja meillä on puolisoita mitä moninaisimmista paikoista. On oikein hyvä idea jakaa ajatuksia muiden kanssa, mutta nykyisessä muodossa se on hieman hankalaa.
2474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En kannata,koska se on karsinoimista.
Monikulttuurinen suhde on myös muslimi miehen kanssa,eikä ole syytä erotella.
Pitää vaan kestää ne kaikenkarvaiset kannanotot.

t. muslimin muija

Äänestä

Ai paremmistakin piireistä eksytään tällaisille kaiken kansan keskustelupalstoille

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rauhanomaisin mielin kirjoitti:

Kirjoitin tämän palstaehdotuksiin, jos olet samaa mieltä, käy kommentoimassa.

Haluaisin ehdottaa monikulttuuriset suhteet -palstan jakamista. Uudelle perustettavalle palstalle voisivat kirjoittaa mielipiteitään ja kysymyksiään muslimimiehen kanssa seurustelevat ja liittoutuneet.

Ehdotan näin, koska "monikulttuurinen" on niin laaja asia...Palstalla kuitenkin suurin osa keskusteluista koskee islamilaisuutta tai jotain läheltä liippaavaa. Jostain syystä kyseiset aloitukset kuumentavat myös ulkopuolisten tunteita, ja myös sheriffin puolueettomuutta tai tarkoitusperiä on kyseenalaistettu ahkeraan.

Suomessa serurustellaan kuitenkin muistakin kulttuuripiireistä tulleiden kanssa. Ja meitä suomalaisia on jokapuolella maailmaa ja meillä on puolisoita mitä moninaisimmista paikoista. On oikein hyvä idea jakaa ajatuksia muiden kanssa, mutta nykyisessä muodossa se on hieman hankalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu