Olen 20-vuotias nainen (tyttö?) ja leikin yhä barbeilla.
Siinä oli salaisuuteni:) En todellakaan kehtaa kertoa siitä muille. Oli minulla kyllä elämässäni ajanjakso, jolloin halusin olla aikuinen ja biletin joka ikinen viikonloppu ynnä muuta. Mutta se loppui täytettyäni 19-vuotta.
Sain jostain syystä mielihalun hakea ullakolta vanhan pahvilaatikkoni, joka sisälsi kasan barbeja ja kaikenlaisia muita leluja ja siitä se sitten alkoi.
Nyt en muuta teekkään, kun leikin päivät pitkät barbeilla. Olen rakentanut vaatekomerooni oikean barbikommuunin hienoine asuntoineen.
Asun yhä kotona vanhempieni kanssa, joten pidän leikkini visusti salassa lukitsemalla aina vaatekaappini oven ollessani poissa kotoa.
Nyt kun muut käyttävät rahansa biletykseen ja muuhun turhuuteen?, minä käytän rahani barbeihin ja niiden tarvikkeisiin.
Koulupäivät ovat tuskaa, kun vain odotan innolla pääseväni takaisin oman vaatekomeroni salaiseen satumaailmaan. En näe kavereitanikaan enää usein, varsinkaan viikonloppuisin, koska minua ei vain enää yksinkertaisesti kiinnosta.
En ymmärrä mikä minun on? Onko tämä aivan normaalia?(ei varmaan). Ja onko täällä muita, jotka yhä leikkivät, vaikka ei pitäisi?
Siinä oli salaisuuteni:) En todellakaan kehtaa kertoa siitä muille. Oli minulla kyllä elämässäni ajanjakso, jolloin halusin olla aikuinen ja biletin joka ikinen viikonloppu ynnä muuta. Mutta se loppui täytettyäni 19-vuotta.
Sain jostain syystä mielihalun hakea ullakolta vanhan pahvilaatikkoni, joka sisälsi kasan barbeja ja kaikenlaisia muita leluja ja siitä se sitten alkoi.
Nyt en muuta teekkään, kun leikin päivät pitkät barbeilla. Olen rakentanut vaatekomerooni oikean barbikommuunin hienoine asuntoineen.
Asun yhä kotona vanhempieni kanssa, joten pidän leikkini visusti salassa lukitsemalla aina vaatekaappini oven ollessani poissa kotoa.
Nyt kun muut käyttävät rahansa biletykseen ja muuhun turhuuteen?, minä käytän rahani barbeihin ja niiden tarvikkeisiin.
Koulupäivät ovat tuskaa, kun vain odotan innolla pääseväni takaisin oman vaatekomeroni salaiseen satumaailmaan. En näe kavereitanikaan enää usein, varsinkaan viikonloppuisin, koska minua ei vain enää yksinkertaisesti kiinnosta.
En ymmärrä mikä minun on? Onko tämä aivan normaalia?(ei varmaan). Ja onko täällä muita, jotka yhä leikkivät, vaikka ei pitäisi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä voisi melkein olla provo mutta uskonpa ettei ole ;)
Luinpa joskus nuortenlehdestä, miten 11-vuotias ihmetteli kun hänen kavereidensa mielestä leikkiminen on lapsellista. Osasipa jopa kysyä 'emmekö kuitenkin ole lapsia?'.
Nykyään on pakko alkaa niin hirveän aikaisin esittämään aikuista, ihme tosiaan jos ei siitä seuraa vielä ongelmia.
Kyllä minä muistan miten yläasteella joskus teki hirveästi mieli leikkiä barbeilla, mutta kun ei jotenkin enää 'voinut'.
Tavallaan sääli, koska pojat/miehet saavat tietyssä mielessä olla lapsia ikuisesti. Leikkivät autoilla 7-vuotiaana, leikkivät niillä 47-vuotiaana ;)
Niin että mietin, jos sulla on tullu jokin tyhjiö kaiken sen 'aikuisuuden' jälkeen, että menit sitten suoraan toiseen ääripäähän ;)
Ikääni en tohdi sanoa, mutta olen Sua vanhempi ja minulla on kotonani, jossa olen aina, nallemaailma. Olen ainoa lapsi ja nallet on ollu paijailun kohde. Ei siin mitään pahaa / hassuu oo, vaikk nalle oiskii unikaverina.
Ja sitäpaitti siinä barbie - tai nalleleikeissä voi prosessoida juttuja ja tilanteita.
Älä häpeä lainkaan, Annabell! Olet luova. Ihan oikeesti. Hyvää kevättä!