Viime viikolla telkassa haastateltiin työpaikka kiusattua. Hieman yksipuolinen oli näkemys mutta varmasti totta toinen puoli. Henkilöllä oli kyllä hieman asennevaikeutta vähän joka asiaan eikä oikein näyttäönyt olevan fyysisestiukkään kummoisessa kunnossa. Ei kannata päästää itseään tuohon tilaan. Ylös , ulos, salille, lenkille, hiihtämään, luistelemaan. Tekemään oikeita asioita.
Televisiossa
ylös ulos ja lenkille
753906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Se on näköjään HP äänessä taas...
Tuliko kenties ohjelman jälkeen ns. kusiset paikat kun pitää täällä purkaa, vai ihanko vain muuten on oma asenne noin pahasti hakusessa?
Hp? Ei mulla ole kusiset paikat, päinvastoin. Profiloinpahan vaan kaveria. Joskus totuus voi hieman kirpaista.
Miten mies tv:ssä vaikutti sinuun niin, että sinun oli häneen puututtava? Sattuiko? Pistikö johonkin?
Yleensä se on kiusaaja, joka on ensimmäisenä "profiloimassa" kiusattua ja omimassa itselleen sen Ainoan Oikean Totuuden, jota maailma saa luvan noudattaa.
Oletko itse kiusaaja? Nautitko toisten kärsimyksestä? Tunnetko itsesi eteväksi ja voimakkaaksi, jos saat lyödä lyötyä ja potkia maassa makaavaa? Vastaa, ole hyvä.
Jos tunnet totuuden, kerro ihmeessä, miten pitää elää. Ei mitään yleisiä heittoja, kuten "ylös, ulos, lenkille", vaan yksityiskohtaisesti, millaisen ihmisen katsoisit voivasi hyväksyä, ilman että sinun täytyy puuttua häneen ja hänen elämäänsä millään tavalla.
Tai älä sittenkään, profiloisit siinä vain itsesi, etkä sinä ole edes merkittävä. Asia on nimittäin niin, ettei kenelläkään ole mitään oikeutta puuttua toiseen ihmiseen. Pahoja ja vahingollisia tekoja sen sijaan on vastustettava.
tiedoksesi, että profiloin ihmisiä työkseni. Keskustelu on puoleltani päättynyt.
Kyllähän sinua selvästi kaivelee tämä aihe koska:
A) Aloitit ketjun aiheesta
B) Vetäydyit nyt pois kun "jäit kiinni"
Että jos tässä joku profiloitiin niin se olet sinä ja profiloinnin tulos on että asenteissasi olisi korjattavaa. Sinulla on ongelmia!
Jos työkseen "profiloi" ihmisiä, pitäisi itsellä olla nöyryyttä ottaa asioista selvää, ennen kuin lausuu mitään kuolemattomia tuomioita.
Jos on kovin nuori, sitä nöyryyttä tarvitaan kaksinverroin, koska opeteltavaa riittää. Eikä pidä heti suuttua, jos joku muu onkin oikeassa. Virheitä tekemällähän sitä oppii, joten onnea harjoituksillesi!
"Työksesi profiloivana henkilönä", eikö sinusta ole outoa, miten ensimmäisen postauksen runsaat ja kömpelöt kirjoitusvirheet sekä epäselvät lauserakenteet katoavat toisessa. "Keskustelu on puoleltani päättynyt." Joopa joo. En usko. En aiemmin enkä nyt. Sinut on profiloitu.
Kiitos, että käväisit edustamassa ns. kadun miestä.
Juuri niistä asioista kannattaakin olla varmasti jotain mieltä, mistä ei tiedä juuri mitään. Ajattelu onkin pahasta, se sairastuttaa ihmisen. Parempi olla siis ns. normaali ja elää opittujen hokemien ja teepussifilosofioiden mukaan.
Anteeksi tämä ns. kitkeryyteni, mutta olen jo oman kotitehtäväni suorittanut tässä elämässä: olen saanut vaihtaa maisemaa ja työpaikkaa sekä opetella elämään uudestaan omaa elämääni, sen jälkeen kun satunnainen työkaveri sattumalta päätti, että se olisi hänestä kovin hauskaa, jos hän onnistuisi saamaan esimerkiksi minun elämäni pilalle.
Miksi me tuhlaamme aikaa itsemme puolustamiseen ja kulutamme itseämme sillä? Siksi, että meille on omat asiamme tärkeämpiä, kuin jonkun sattumalta kohtaamamme ihmisen sairaalloiset tarpeet. Onko se oikein, että joudumme näkemään kaiken tämän vaivan? Ei, koska ilman kiusaajan tekemää väkivaltaa ei mitään ongelmaa olisi koskaan ollutkaan.
Katsoin ja varsinkin kuuntelin minäkin HCD:n puheenvuoron Poliisitv:stä. Korvani tunnisti oitis yhtäläisyyden HCD:tä kiusanneen ja oman kiusaajani käyttämästä termistä. Minulle hoettiin lähes päivittäin että "sinulla on väärä asenne"? Siis oliko minulla kenties vaikea asennoitua siihen kiusaamiseen vai mitähän se tarkoitti? Muualta kiitettävät työtodistukset saaneena tiedän ettei minulla ole asenneongelmia työntekoa eikä muutakaan normaalia työpaikalla tapahtuvaa toimintaa kohtaan.
Käytetäänkö tuota vaikeasti tulkittavaa sanaa kiusaamisen käynnistämiseen? Helppo kai se sana on heittää jos persoona ei miellytä jostain syystä. HCD:lle suuri kiitos siitä tuesta mitä palstalaiset on häneltä saaneet. Ja aloittaja vilkaiskoon peiliin mitä sieltä näkyy, jos uskaltaa!
Tämänhän opimme jo hiekkalaatikolla:
Isomman (5 v.) pitää ymmärtää, että pienempi (2 v.) ei voi ymmärtää, että toisen leluja ei ole lupa ottaa, eikä toista ole lupa lyödä, jos tämä yrittää ottaa omansa takaisin.
Siis kerrataan: Isomman (5 v.) pitää antaa lelunsa mukisematta pienemmälle (2 v.) eikä missään nimessä saa lyödä takaisin, jos pienempi silti lyö.
Ihminen kehittyy (tai ainakin pitäisi) iän ja kokemusten karttuessa. Osa meistä jää jostain ihmeen syystä teini-ikäisen (tai vielä nuoremman) asteelle. Täysi-ikäisinä nämä henkisesti kypsymättömät ovat kuitenkin aivan yhtä täysivaltaisia aikuisia kuin kaikki muutkin. Koska he ovat kehitystasonsa mukaisesti lapsellisen itsekeskeisiä ja käytöstavoiltaan öh... "hiomattomia", on myös aikuisten hiekkalaatikoilla (työpaikat ym.) käytössä ne samat säännöt: isompi (siis kehittyneempi) on enemmän vastuussa ja saa luvan mukisematta sietää toisen (kehittymättömämmän) huonoa käytöstä.
Jos tästä velvoitteestaan ei suoriudu siten, että samalla myös oma työ tulee hoidettua 100% virheettömästi, on heikko, asennevammainen, yhteistyö- ja sopeutumiskyvytön. Eli reilua tai ei, meillä on kahdet säännöt ja kaksi eri arvosteluasteikkoa.
Jep, ja tämä pitää paikkansa myös laajemmassa perspektiivissä. Olen itsekin huomannut, että esim. Israelilta odotetaan aikuisen käyttäytymismalleja suhteessa terroristeihin. Näitä taas pidetään ikään kuin murrosikäisinä poikasina "rakettileikkeineen". Toisilta vaaditaan, toisilta ei, ja lopputulos on mitä on.
Jep, ja tämä pitää paikkansa myös laajemmassa perspektiivissä. Olen itsekin huomannut, että esim. Israelilta odotetaan aikuisen käyttäytymismalleja suhteessa terroristeihin. Näitä taas pidetään ikään kuin murrosikäisinä poikasina "rakettileikkeineen". Toisilta vaaditaan, toisilta ei, ja lopputulos on surullinen.
KUNTO Plus lehden artikkelista:
-- pitkäkestoiselle stressille altistuneita naisia tutkittaessa on havaittu, että stressaantuneen kehon kunto voi olla kuin 10 vuotta vanhemmalla. Ongelmia alkaa
ilmaantua jo siinä vaiheessa, kun jatkuvaa stressiä on kestänyt viikkoja.
Tuskin miehetkään voivat välttää tätä stressin
seuraamusta.
KUNTO Plus -aikakauslehti viittaa American Journal of Public Health/European Heart - artikkeliin kertoessaan viimeisimmistä tutkimustuloksista stressin ja sydän- ja verisuonitautien yhteydestä( KUNTO Plus 2/2007 s.9):
Työpaikalla osakseen saatu epäoikeudenmukainen kohtelu voi aikaansaada työntekijällä hengenvaarallisen voimakkaan stressin. Tästä on saatu uutta tutkimustietoa. Tämäntyyppinen stressi lisää masentumisen tai sydänveritulpan riskiä lähes 50 %.
Hyvin on tunnettu myos se seikka, että oikeusprosessi on erityisen stressaava vaihe
ihmisen elämässä.
Ymmärrettävästi kaikki sellainen, mitä tavallisen ihmisen ei pitäisi normaalisti joutua kokemaan.
Aika kohtuutonta odottaa, että kiusattu on reipas ja nauravainen tällaisessa epäinhimillisyysprässsissä.
Kun noin hyvin tiedät, mikä asiassa on totta ja
mikä ei, lienet niitä työkavereita, joita HCD turhaan pyysi todistamaan asiassaan
Eipä ole kunnossa mitään vikaa, ehkä vain näit sen mitä halusitkin nähdä ja kommentoit asiaa tänne, oman neuvosi noudattaminen voisi olla suotavaa, jos ahdistuit käsiteltävästä aiheesta näinkin paljon.
Eli:
ylös ulos ja lenkille :)
ja pahansuopaa sekä täydellisen ymmärtämätöntä
puhetta meitä kiusattuja kohtaan.
Voisiko meitä enään julmemmin pilkata;(
Tunnen suurta häpeää puolestasi.
Mutta asiasta toiseen. Olen lukenut tavattoman paljon työpaikkakiusaamisesta, ja joissakin lähteissä puhutaan siitä että "kaikki" johtuu siitä mitä lapsena/nuorena on kokenut.Sinun taustasi on siis tässä ratkaiseva.
Voisitko ystävällisesti kertoa minkälainen lapsuus sinulla oli? Olitko perheessä nuorin, olitko ala-asteella lyhyin, laihin jne.
Tässä voit kertoa eikä kukaan sinua tunnista!
Kaikkeen nimittäin löytyy looginen selitys.
sama ajatus tuli mieleeni.itse olen myös päässyt repsahtamaan.huomasin sen videopätkästä joka otettiin mummun 70 vuotispäivällä.heikki oli kalpea ja ei niillä käsillä kyllä kauppakasseja kanneta.tuli jotenkin sellainen luovuttaja fiilis.mutta kyllä mä nyt otan itseäni niskasta kiinni.otetaan kaikki.
Veikkaan, että Heikki on tarttunut itseään niskasta kiinni ennen hyväntahtoisia neuvojasi. laaja ja toimiva nettisivusto ei synny eikä sitä ylläpidetä olemattomalla ajalla eikä olemattomalla osaamisella. Keskustelu tyopaikkakiusatut.net sivustolla ja tällä palstalla vievät aikansa. Tutkimuksen ja muun kirjoittelun seuraaminen henkisestä väkivallasta ottaa oman aikansa. Meidän muiden kiusattujen kannalta on ollut hieno asia, että HCD on jäänyt puurtamaan tietsikkansa taakse, kun muut punnertavat kuntosalilla. Onhan se niinkin,että jokainen saa vapaa-ajallaan tehdä sitä mikä huvittaa.
Työpaikkakiusattuja jää paljon pysyvästi työkyvyttömäksi, puhumattakaan siitä, että moni heistä päätyy jopa itsemurhaan. Takaisin työelämään pääsy on jo sinnikkyyden merkki.
En minä vaan hirteen menisi jonkun typerän työkaverin takia. Antaisin sille turpaan, että oppisi olemaan kunnolla. Yksinkertaista, eikö vain.
Entä kuinka paljon olisit valmis laittamaan rahaasi, vapauttasi tai mainettasi likoon jonkun typerän työkaverin takia?
Tiedetään kyllä... itsekin teki mieli lyödä sitä akkaa. Luulen, että se oli hänellä tavoitteena, että saisi kruunattua marttyyrin osansa. Oli pakko lähteä pois koko duunista, koska olisin jonain päivänä läväyttänyt sitä turpaan, koska tuskin se olisi osannut lopettaa rääpimistään. Mutta minäpä en halunnut mitään poliisijuttuja sen työpaikan tai sen turhan akan takia.
En tiedä, miten on pohjoisessa, mutta täällä etelässä nämä turpaanvetojutut ei aina tapahdu "kaikessa yhteisymmärryksessä" ja nuo luonnehäiriöiset käyttävät sitten aivan kaiken hyväkseen saadakseen toisen vaikeuksiin.
Yksinkertaistako? Ei koskaan.
Katselitko mara muita muummun synttäreillä olleita sukulaisia,
olivatko he trimmanneet lihaksensa timmikuntoon. Oliko näillä rusketusta?
Tahtoo olla niin, että työpaikkakiusattu, kun kertoo asiasta joutuu sitten
helposti sukulaistenkin silmätikuksi. Syynätään oikein, että jotain vikaa siinä pitää olla.
Minulle tuli jotenkin sellainen fiilis, että nämä kaksi negatiivista kirjoittajaa ovat vähemmistönä mielipiteissään ja kuten kommenteista huomaa, esille tuomaani asiaan kohtaan pelko on suuri.
Neuvona voisin sanoa, että älkää pelätkö, rajoitatte sillä vain omaa elämäänne.
Heikki, oma suhtautumisesi on nyt negatiivista, tai ainakin podet jonkinlaista kuntosalikammoa.
maravainio tarkoitti kait luovuttaja-fiiliksellä sitä, että et vaikuta HAASTAJALTA.
Toisessa kirjoituksessa jalat-maassa- nimim kirjoitti:"Antaisin sille turpaan, että oppisi olemaan kunnolla".
Sinulta puuttuu -luvalla sanoen - kokonaan HAASTAJAN kehonkieli, joka viestisi "saatan kohta motata".
Mara siinäkin on oikeassa, että lihaspuolta pitäisi kehittää, jotta siitä olisi pelotukseksi.
Silmistäsi on tässä paljon kirjoiteltu, ja taidat itsekin laskea paljon niiden varaan.
Pelotusviesti pelkillä silmillä jää suurimmalle osalle kryptatuksi,siitä olen varma.
Olet sisimmässäsi itsevarma, mutta nörttilookkisi
suorastaan yllyttää kimppuusi
Se kun on vaan niin, ettei yksinkertaiset alfauros-riidanhaastaja-tyypit pärjää IT-alalla. Näissä hommissa kun tarvitaan PÄÄTÄ, ei lihaksia!
Lihasten kanssa voi mennä vaikka lapion varteen, niin on juuri sellainen sopivan yksinkertainen homma ja myös yksinkertainen palkka. Myös lumihommia olisi haastajille talvella, lihaksista on hyötyä ja palkkakin niissä taitaa olla juhlallinen 7 euroa per tunti.
Terve kuntoliikunta on toki tarpeellista kaikille ja myös nörteille, mutta eihän siihen kuntosalia tarvita, reipas kävelylenkki vaikka sauvojen kanssa päivittäin niin pysyy mieli virkeänä!
Sitä paitsi proteiinien kanssa pelleilevät kuntosali-kehonrakentajat ovat pahimpia sekopäitä kun ravintolisät pistävät pään siinä määrin sekaisin että sieltä katoaa se vähäinenkin äly. Jäljelle jää pelkkä eläin - haastaja...
Haastajaltako pitäisi näyttää? Taas taitaa olla pohojosen poikien lait kyseessä? Elämme muistaakseni 2000-lukua, haemme syödäksemme eläimenraadot Citymarketista valmiiksi paloiteltuna ja pokaamme naisemme (ja miehemme) loistavalla luonteellamme ja sujuvalla käytöksellämme, emme puunuijalla kolkkaamalla tai tukasta raahaamalla.
HAASTAJIEN analyysit toisista ihmisistä ovat kyllä hyvää viihdettä, koska ne ovat niin koomisia. Mutta samalla ne ovat traagisia, koska kylmää ajatella, että jotkut elävät vielä luolakulttuurin pimeää pelkoaikaa, jolloin oli oltava valmiina taistelemaan henkensä edestä aina ja kaikkialla.
Uskokaa huviksenne. Kun ei ole mitään pelättävää, ei tarvitse edes bodata. Horinastasi saa kääntäen sen käsityksen, että juuri "pelotusviestejä" lähettävä pelkää itse. Kryptiseksi jää miten joku voi muka "yllyttää kimppuunsa". Hyökkääjä on aina sekopää, mutta pitääkö ei-sekopäiden muka elää noiden harvojen, mutta valitettavien, pipipäiden ehdoilla?
Kyllä minä sen ymmärrän, että jossain Espoossa löytyy esim. metallialan firmoista sitä maakunnista valunutta kuona-ainesta, joka uhkailee heti ekalla viikolla vetää tulokasta turpaan, jos tulokas sattuu herroja jotenkin ärsyttämään (yleensä pelkästään olemalla olemassa), mutta että IT-alalla...?
Tsiisus, mitä soopaa, ei voi muuta sanoa. "Haastajan kehonkieli..." Onko nyt joku koulujen loma, kun palstoilla temmeltää näitä henkisesti 13-vuotiaita "alfauroksia"?
Ne jotka pelkäävät, haluavat/näyttävät haastajilta.
Ne jotka eivät pelkää, uskaltavat olla oma itsensä, kuten minä.
Pelko rajoittaa sinunkin elämääsi.
Kohta palkka putoaa, jos työntekijän kunto ei
nouse kuin pörssikurssi (käänteisenä). Tästä
asiasta marav oli kai huolissaan ja ihan omasta
puolestaankin. kyllä meidän kaikkien on syytä
olla huolestuneita.
Eihän kuntoilu ja nörtteily ole mitään nollasummapeliä.
Vai väheneekö äly saman verran jos kuin kunto nousee?
Kyllä sitä asennevikaa on, jos roskapussikaan ei
liiku puhumattakaan kauppakasseista.
Työpaikkakiusattu nainen on yleensä osallistunut
vain akkojen väliseen riitelyyn, ja asia kuitataan sillä.
Voisiko HCD:n tapauksen taustalla
olla miesten reviiririitaa. Oliko HCD asiakkaiden
suosiossa, saiko tehtäväkseen töitä, jotka
muutkin olisivat halunneet.
Urosreviiristä tuli mieleeni, se että miehet monestikin pitävät naisia
vähän kuin juoksutyttöinään työpaikalla. Kun sanotaan, että
kiusatuksi työpaikalla joutuvat kiltit, ja
ahkerat, joilla ei ole taustajoukkoja, sopii
se moneen naiseen muuten miesvaltaisella työpaikalla. Miehet lähtevät siitä, että
naisten täytyy tyytyä siihen, mitä ukkoporukalla on päätetty
Sekin asia selviää:
http://forums.cjb.net/mobbinfo-about4.html
Järkyttävän tutun oloista tuo HCD;n raportoima
työpaikkahäirintä. Kyllä tuosta iso miinus tulee
työnantajan työnjohtotavalle.Tehdään tiimejä summamutikassa antamatta tiimikoulutusta.
Pomon suosikit saavat tiimissä mellestää mielensä mukaan.
Tuo HCD:n kiusaajan röyhkeä käytös
on ollut tarpeen myös siksi, että muut tiimissä
näkevät että hänellä on etuoikeuksia. Kun taidot ovat olleet heikommat kuin muilla, epävarmuus
on kiireesti kätkettävä osoittelemalla muita.
Kaavamainen kaveri, ei muuta voi sanoa, oikein kiusaajan ideaali.
Menipä hauskaksi. Mukava seurata keskustelun kulkua. Aloittaja aloitti kannustavasti. Nälviminen alkoi. Ei ole palstalla kun yksi totuus:)
Jos ei ole omia lihaksia, niin kuin useimmiten
nörttien ongelma on, pitää hommata kaverit
jotka jelppivät. Jos kerran kuntoilu tökkii.
Pekka Töpöhännästä jo on opittu, että vaikka osaisi olla kelju niinkuin
Monni-kissa, tarvitsee karjut ympärilleen, jos sattuu olemaan hintelää sorttia
niin mitä olet itse valmis tekemään, että me ihmiset saisimme elää rauhassa, tehdä työtehtäviämme ja hoitaa omat asiamme, ilman kenenkään häiriköimättä?
Olisiko sinulla jotain muuta sanottavaa, kuin "kannustaa" kiusatuksi tullutta punttisalille? Jos olet edelleen se sama totuudenrakastaja, jota täällä jo kertaalleen höykytettiin, niin miksi kutsut asianomaisten omaan kokemukseen perustuvaa totuutta "nälvimiseksi"?
Työpaikkakiusaamisessa tai siitä keskustelemisessa ei ole mitään hauskaa. Hirtehishuumoria korkeintaan voi saada aikaan kertomalla, miten huvittavia lausuntoja kiusatusta on annettu, minkälaisia diagnooseja heille on kirjoitettu, lääkkeitä määrätty ja millaisia ohjeita annettu.
Minulle firman johdosta sanottiin, että kuuluu minun työhöni tulla toimeen sekopäänä räyhäävän kolleegan kanssa, lääkärin mielestä "ongelmani" oli ahdistus ilman mitään erityistä syytä ja lääkkeeksi hän määräsi beetasalpaajia. Työnohjaaja antoi neuvot työpaikalle palaamiseen: kannattaa mennä askel kerrallaan, eikä sitten saa ajatella ollenkaan sitä, mitä aiemmin on tapahtunut! Lisäksi käskettiin opetella "purkamaan" itseään esim. huutamalla työkavereille, että pysyy terveenä.
Kyllä pelleillä voi aikansa, mutta rajansa kaikella, ei tuo työpaikka todellakaan ollut minun paikkani.
Kiusaajien puheet ovat myös hyvää huumoria, koska ne ovat niin ei-tästä-maailmasta, ulkoa opeteltuja, lapsellisia lällätyksiä ja niin uskomattomia, että ihmetyttää kuinka tyhmiä ihmiset ovat, että ottavat ne todesta.
Työpaikkakiusaamisessa on se omituisuus, että kaikki keskittyvät kiusattuun ja siihen, mitä hänen pitää tehdä, vaikka itse asiassa se on kiusaaja, joka tarvitsee apua ja huomiota. Kiusaamisellaan kiusaaja suorastaan huutaa apua hätäänsä, koska ei osaa sitä normaalilla tavalla pyytää.
omaan arvoonsa...
Kiusaamisesta ja kiusaajista (luonnehäiriöisistä ym.) on kirjoitettu paljon kirjoja. Kannattaa tutustua niihin, niin saa kuvaa siitä, miksi jotkut niin vakavasti vaativat oikeutta, rauhaa ja elintilaa itselleen.
Keskuudessamme nimittäin hiippailee näitä ihmisiä, joilla on asiat niin pielessä, että heidän pitää sitä purkaa tekemällä pahaa. Heitä löytyy koulusta, työelämästä, kodeista, seuratoiminnasta jne, mistä tahansa, missä ihmiset ovat kanssakäymisessä keskenään.
Kiusaamisilmiötä pitäisi tarkastella kiusaajasta käsin, koska hän on avain ja alullepanija koko prosessissa.
Tuossa on hyvä teksti luonnehäiriöisistä ja heidän uhriensa tilanteesta:
http://www.ihminentavattavissa.net/kk/muutos-osa2.htm
"Miksi ihmiset eivät voi jättää toisiansa rauhaan, edes vakavimmissa tapauksissa? Miksi ihmisten aina täytyy tietää kaikki paremmin kuin se, joka on kaiken läpikäynyt?"
Hauskaksi meni tosiaan, kun aloittajaa näytti haastatteluni häiritsevän jopa niin paljon, että hän oli valmis etsimään foorumin linkin kautta tämän palstan ja kirjoittamaan tänne.
Eikä todellakaan mitään kannustavaa aloitusta, vaan henkilökohtaisen dissaus/mitätöinti viestin, koska ei pitänyt haastatteluni sisällöstä ja koska pelkää tätä aiheetta.
Eikö ollutkin helppoa lähteä mukaan dissaamaan pelkästään hyväksymällä toisen viesti?
Näin se homma toimii työpaikoillakin...
pelkää?? :) Nyt et varmaan ymmärtänyt mitä aloittaja aiheesta kirjoitti? Tai sitten et halunnut? Ihmisen työkykyyn vaikuttaa osaltaan myös yleiskunto, senhän varmaan tiedät. Kysymys ei ole "punttisaleista" tai vastaavista mutta henkilön yleisvaikutelma, kehon kieli, liikkeet, ilmeet, puhetapa kertoo miten on elänyt tähän asti terveellistä elämäntapaa. Masentuneisuus vie kyllä virtaa ihmisestä, sen taakse ei nyt kannata piiloutua. Tarkoitankin edeltävää aikaa, silloin kun kaikki oli vielä hyvin ja sitä varmaan ketjun aloittajakin tarkoitti. Et nyt Heikki tästäkään aivan täyttä kymppiä saa :)
TÄSTÄKÄÄN!
Pekka Töpöhäntäkirjoja on luettu lapsille
vuosikymmenet. Mistä tietää, kuinka moni
nykyjohtaja on samaistunut arkkikiusaaja
Monniin. Käyttihän Monnikin valtaa, ja
manipuloi omiin tarkoituksiinsa koko
kissayhteisön. Hännätön Pekka pantiin
pilkankohteeksi erilaisuutensa vuoksi,
mutta myös siksi että tytöt tykkäsivät
Pekasta.
tuokaan ole. Meillä nimittäin it-alalla johtaja
kävelee just kuin tuo Monni nuoleskelijatyypit kahden puolen.
näin melkein aina kun tulee ulos huoneestaan. Hintelä ei mikään pitkä jeppe,
sellainen ilkeä välähdys silmissä ihan kuin Monnilla. Näillä apureillaan,
sanotaan nyt vaikka Aatu ja Peetu, teettää ilkeyksiä alaisilleen.
Eiväthän nämä monnit koskaan itse likaa käsiään.
todella työpaikkakiusattu voinut vastailla??
Me kiusatut olemme masentuneita, alakuloisiakin.
Mitä muuta voi odottaa??
Mene salille. Sopii sanoa kaikille muille muttei kaiken kärsineelle.
Se on mahdottomuus.
Olen kokenut todella vakavan työpaikkakiusaamisen, miksi työterveyspsykologi sen myös määritteli. Henkisen väkivallan uhrille koituu sekä henkistä, fyysistä että taloudellista vahinkoa. Kiusaamisen tavoite on
musertaa uhri toimintakyvyttömäksi ja eristetyksi. Kiusaamisen ollessa pahimmillaan tai toipumisvaiheessa, kun tilanteesta on päässyt jo irtaantumaan, voimat ovat vähissä.
Omassa tilanteessani olen kysynyt itseltäni, kuka minut nostaa jaloilleen, ellen itse sitä
tee. Muuta "niskasta kiinni ottajaa" en ole ainakaan omalla kohdallani keksinyt.
Läheisten, työkaverieden ja ammattitauttajien apu on tervetullutta. Elämä on niin ainutkertaista, että sen kunnioittamiseksi on kiusatunkin syytä ponnistella voimattomuuden tilassakin.
HCD on meille tässäkin hyvä ja kannustava esimerkki. Hän on ottanut"itseään niskasta" jo ajat sitten, lähtenyt muiden joukkoon viemään eteenpäin niitä asioita, joita pitää tärkeänä.
Sitä paitsi, ulkoilu on tosi kivaa etenkin ystävän seurassa!
Tästä kesustelusta on vaikea saada ns punaista lankaa kiinni.
Se on tullut kuitenkin esille,
että erilaisuuden torjuminen alkaa todella vähästä.
Lihaksikas ei voi hyväksyä hintelää, itseään älykkäänä pitävä väheksyy muita pelkästään näiden ulkonön perusteella.
Toisen ihmisen kunnioittamattomuus on hyvä polttoaine työpaikkahäirintään.
Syy kiusaamiseen voi silti olla muualla.
Otetaanpa aloitus tarkasteluun:
"Viime viikolla telkassa haastateltiin työpaikka kiusattua.Hieman yksipuolinen oli näkemys mutta varmasti totta toinen puoli. Henkilöllä oli kyllä hieman asennevaikeutta vähän joka asiaan eikä oikein näyttäönyt olevan fyysisestiukkään kummoisessa kunnossa. Ei kannata päästää itseään tuohon tilaan. Ylös , ulos, salille, lenkille, hiihtämään, luistelemaan. Tekemään oikeita asioita."
Kirjoituksessa puhutaan TV:ssä haastatellusta kiusatusta, hänen ulkonäöstään ja asenteestaan nyt, siis ohjelman teko hetkellä, kuka ymmärsi aloittajan nyt väärin? :)
Voisitko nyt selittää omaa viestiäsi?
"Masentuneisuus vie kyllä virtaa ihmisestä, sen taakse ei nyt kannata piiloutua."
Kirjoituksesi antaa ymmärtää, että olen joskus "piiloutunut" masennuksen taakse, selvittäisitkö tarkemmin mitä tarkoitat ja esittäisit faktat mielipiteesi tueksi?
"Et nyt Heikki tästäkään aivan täyttä kymppiä saa :)"
En ole tehnyt kanssasi sinun kauppoja, eli en ole antanut lupaa puhutella minua nimeltä.
Tiedän kyllä, että omaa nimeäsi et kerro, miksi?, koska pelkäät.
Viittaat myös aiemmin käytyihin keskusteluihin, joita ei voi kommentoida, koska et kirjoita nimimerkillä, puskista on helppoa huudella.
Mieti kuitenkin motiivisi kirjoituksiisi ja se mitä se kertoo sinusta itsestäsi.
Jos selkärankaa löytyy, niin voit laittaa mailia asioista jotka sinua painavat, kuuntelen kyllä: [email protected]
Kyllä lihaksista hössöttäminen kuullostaa Tarzan-fanitukselta, joka on jäänyt päälle.
Muuhun käyttäytymistieteelliseen ei sitten olekaan tutustuttu.
Tarzan kaveeraa eläinten kanssa ja puhuu VAIN
näiden kanssa samaa kieltä. Tässä porukassa
lämmin veri on kova juttu, sitä kaivetaan lähes jokaisesta vastaantulijasta.
Ihmisyys tarzanille ei ole kummoisessakaan
arvossa, sehän tietää heikkoutta. Muutenkin
puiden lehvästön alapuolella (alaistena?)
kulkevat ihmiset ovat lähinnä
naurettavia. Varsinkin kun apinaporukalla heitellään niitä
kookospähkinöillä, ja saadaan kunnon osuma päähän.
Apinat kasvattivat tarzanin kunnioittamaan eläinten arvoja. Kyllä varhaiskasvatuksella
kotona ja koulussa on merkitystä. Jos on neuvottu käyttäytymään ihmisiksi, tulee tietty vaikeuksia
elukkasakissa
Olen hieman ulkopuolinen mutta en oikein ymmärrä Heikin hokemaa pelkäämisestä? Aika usein se tulee esiin. Ymmärsin, että tässä nyt kannustettiin liikkumaan ja hakemaan voimia liikunnasta(?)
taloudellista riesaa käsitellään.(Jossain oli jo lukuja siitä paljonko työpaikkakiusaaminen maksaa työntantajalle/yhteiskunnalle).
Kas kun ei ruokavaliot, nauraminen (joka pidentää ikää), joogaa, aikaisin nukkumaan tai/ja kunnon yöunet hyvällä patjalla otettu esille.
Tai rento pukeutuminen ja hyvät luonnon materiaalit.Tai - mitä tärkeintä - läheiset hyvät ihmissuhteet. Tai aikaa itsellesi.
Ystävät valitsemme itse, emme valitse sukulaisiamme emmekä työkavereitamme.
Ajatuksen kanssa, niin kyllä siinä puhutaan ihan jostain muusta kuin liikunnasta, siis henkilökohtaisesta aiheen/haastattelun mitätöinnistä täysin asiaan liittymättömillä henkilökohtaisilla argumenteilla.
Onhan liikuntakin mainittuna viimeisessä lausessa. :)
Pelkoasian tiivistäisin näin:
"Ihmiselle on helvetin pelottavaa, joutua tekemisiin itsensä kanssa." -Juice Leskinen
Olisiko nyt Heikki itsetutkiskelun paikka? Sinäpä sen sanoit:
"Ihmiselle on helvetin pelottavaa JOUTUA TEKEMISIIN ITSENSÄ KANSSA." :)
Komppaan kyllä koko ketjun aloittajaa.
Pelkäät, eikä toisen syyllistäminen omista vioista onnistu netissä, samalla tavalla kuin työpaikalla, seläntakana, usko pois...
Noudata neuvoani ja tutkiskele omia motiivejasi ja laita mailia, jos aihe ahdistaa noin paljon, kuten kirjoitin jo aemmin, kuuntelen kyllä. :)
Nyt kyllä sotkeuduit omaan näppäryyteesi. Luitko ja ymmärsitkö väärin ylös ulos ja lenkille kirjoituksen? Pointti oli mun käsityksen mukaan ennaltaehkäisevää toimintaa masennusvaaran uhatessa? Pisara meressä mutta auttaa varmasti alkuvaiheessa kun vihan, pelon, katkeruuden siemen kylvetään. Fyysisesti vahva ihminen on usein myös henkisesti vahva. Kiusaaminen on yksi syy mielenterveysongelmiin mutta vaan yksi. Ei se lähde kun kimin ferrari vaan tulee salakavalasti. Täysin paskapuhetta on, ettei itse huomaisi oman käytöksen muuttumista, omien tapojen muuttumista, väsyneisyyttä. Se miten siihen reagoi onkin jo toinen juttu. Valtaosa "heittäytyy" mukaan ja antaa itselleen luvan sairastua. Läheiset huomaavat myös "epänormalisoitumisen" merkit. Itse huomaa myös päivärutiiniensa muuttumisen ja ahdistuksen. Ihan vaan jos pitää fyysisestä kunnosta huolta, ennaltaehkäisee jo pitkälle masentumista. Liikunta, oikea ravinto ja uni auttaa. Ai ei saa unta? No ei varmaankaan jos ei liiku ja syö??
netissä toisin kuin työpaikalla, jossa laskelmoidaan kummalle puolelle kannattaa käydä, ettei itse joudu kiusaajan kynsiin. Kiusaajan tekemä taustatyö panetteluineen puuttuu netistä,
nettikävijät voivat tarkastella asiaa vapaasti, kun kiusaajat eivät voi vahingoittaa heitä.
Tietysti kantaa otetaan puoleen ja toiseen, kukin luonteensa ja maailmankatsomuksensa mukaan.
Toisille on selviö mielistellä ja tarrautua vahvempaan. He eivät voi ymmärtää niitä, jotka eivät tee samalla tavalla. Sen he näkevät toisen kaikissa tekemisissä asennevikana.
Viestissä oli maininta liikunnasta vain viestin loppuosassa.
Lisäksi nyt puhutaan haastattelun aikaisesta ihmisestä, ei 2004 tilanteesta.
Kuntoni on varsin hyvä, eikä nukkumisessanikaan ole ongelmia. :)
Enkä näe mitään syytä nähdä asioita toisin, joku toinen tietysti voi nähdä asiat toisin, kuten haluaa ne nähdä, sen totesin jo vastauksessani aloittajalle.
Hyvä kirjoitus. Joku vaan on joskus väittänyt, ettei itse huomaa oireilua. Vierumäellä ollessani kuntoutuksessa, lääkäri luennolla käsitteli työpaikkakiusaamista, työilmapiiriä, masentuneisuutta jne. Hän oli myös vahvasti sitä mieltä, että itse kyllä huomaa oireilun. Reagoiko siihen sitten, onkin jo eri asiaa. Niin on monta koulukuntaa ja mielipidettä tästäkin asiasta.
asiaa ei halua myöntää itselle. Minäkö? Ehei, en minä ja sitten tilanne onkin jo luisunut käsistä.
Itse kun luet sen juuri kuten aloittaja halusi?
Aloituksessa puhutaan haastatellusta työpaikkakiusatusta ja hänen henkilöön liittyvistä ominaisuuksistaan kuten asenteesta.
Kerro kuinka ymmärrät sen ennaltaehkäiseväksi ja yleiseksi keskusteluksi liikunnasta?
Tämä yhden miehen/naisen koulukuntaa edustava masennuksen asiantuntija
jankkaa samaa ja vielä asian vierestä.
Jospa hän tekee sitä palkkansa eteen.
Jankatkoon ihan rauhassa.
Liikunta auttaa stressin hallinnassa, se on totta.
Pakko on kuitenkin kiusaamishelvetistä lähteä pois, siinä ei lenkkeily auta.
Niin olen itsekin joutunut tekemään, vaikka liikuntaa olen harrastanut aina.
Aika tiukkapipoista vaatia kaikkia miehiä näyttämään tarzanilta ja käyttäytymään kuin tarzan
Mää en ymmärrä edes tätä habitukseen suuntautunutta arvostelua. Ohjelman päähenkilöhän on tosi Mies ja lisäksi ihmeen hyvännäköinen. En tarkoita nyt mennä sitten itse epäasiallisuuksiin, leikki leikkinä...
HCD n näyttää apinoiden kuninkaalta???
Sekö olisi mielestäsi upeaa???
Hyvä, että joku uskaltaa antaa kasvot kiusatuille. Kiusatuiksi tulevat ihan tavalliset, ahkerat ja aidot ihmiset. Heissä ei tarvitse olla mitään poikkeavaa.
HCD:n asenne on ongelma vain kiusajille.
Toivottavasti tämä vallitseva asenne, että kiusatut leimataan,
saadaan pikku hiljaa muuttumaan, ja huomio suuntautumaan kiusaajiin.
Missä heillä mättää?
Työpaikkakiusaaminen on raakaa ja torjunta on sen mukaista. Ne, jotka oikeastaan näkevät tai eivät kykene hyväksymään itseään kiusaajina tai kiusaajien tukijoina, pistävät peliin mitä ihmeellisimpiä selityksiä. Aina on vaikka tikulla kaivettava joku syy, jolla vastuu siirtyy yksin ja vain ja ainoastaan kiusatulle.
No, kaikki me ollaan aika tyhmiä:)
Päivittäin televisiossa haastatellaan ihmisiä, jotka kertovat kipeistäkin kokemuksista.
Kiusatulla on myös tämä oikeus olla kasvoineen päivineen julkisuudessa,jos niin haluaa.
Hänellä on yhtä vähän hävettävää kuin muillakaan tavallisilla ihmisillä.
huomaa ettei yhdenkään työpaikkakiusatun kannata
ainakaan televisiossa kiusaamis-kärsimyksestään kertoa.
Koko asia hukkuu kiusatun olemuksen arvosteluun!
Mitä enemmän asiaa tuodaan esiin, tulee esiin myös "vastapuolen" todellinen luonne ja käytös. Tämä ketju hyvänä esimerkkinä.
Kiusaajat ja heidän kätyrinsä käyttävät ns. huonon joukkueen taktiikkaa: härnäämisellä, lapsellisella käytöksellä, piikittelyllä, henkilökohtaisuuksilla, vääristelyllä ja asian vierestä puhumisella he yrittävät saada oikeuksiaan puolustavan kiusatun luopumaan leikistä, koska tekevät koko asiasta rasittavaa ja älytöntä jankkaamista toisarvoisilla argumenteilla.
Siksi pitää keskustella entistä enemmän ja tuoda esiin asian kaikki puolet.
Kiusaajista tiedetään varmuudella ainoastaan se, että heillä on jokin ongelma ja että heidän ongelmansa ilmenee epäasiallisena ja epäoikeudenmukaisena käytöksenä.
Kiusatuista tiedetään varmuudella ainoastaan se, että he joutuvat hämmentävään, uuteen tilanteeseen, johon sopeutumiseen heidän pitää keksiä keinot aivan itse, koska tukea heidän on kovin vaikea saada. Kiusatun on pakko tehdä ratkaisuja, miten toimia, sopi se hänen tulevaisuudensuunnitelmiinsa, elämän- ja työtilanteeseensa tai sitten ei.
On merkillistä, että näitä hölmöläisiä kyllä riittää tuputtamaan triviaaleja muka-empaattisia hyvää-vaan-tarkoittavia neuvojaan (kuten tuo ylös, ulos ja lenkille), mutta ei löydy sellaista miestä tai naista, joka sanoisi kiusaajalle: "Älä puhu paskaa! Ei noin saa kohdella ketään!"
Hah! Mutta minäpä sanoin ja pääsin ykköskiusatuksi! En minä sitä kadu, mutta vitutti ja vituttaa edelleen, että työpaikka meni ja maine, ja meni melkein terveyskin, kun minua "autettiin" eli yritettiin aivopestä ja sopeuttaa työyhteisön marssijärjestykseen: sitä kuusta kuuleminen, joka kirkuu kimeimmin.
kokonaistilanne on se, että tässä poikkeuksellisen laajassa keskustelussa HCD:lle
on pystytty antamaan kritiikkiä vain täysin älyttömillä argumenteilla. Sehän osoittaa, että jätkä on OK. HCD:n periaate avoimesta keskustelusta on toiminut tässä hyvin.
Väitetään,että HCD ei kuntoile riittävästi kauppa-ja roskapusseja kantamalla. Kuinka moni mies vapaaehtoisesti niin tekee - tosi harva. Niin kuin monesti on toistettu; kiusattu on ihan tavallinen tallaaja, niin tässä kauppakassiulottuvuudessakin.
Aivan kuten kiusaajat tekevät työpaikoilla, tarttuvat kaikkeen epäolennaiseen, mikäli mitään arvosteltavaa ei kiusatusta löydy.
Keskustelupalstalla on se hyvä puoli, että jokainen lukija voi tehdä kommenteista omat päätelmänsä, eikä kiusaajan suosima seläntakana juoruilu toimi. :)
Tässäkin ketjussa löi muutama kirjoittelija "kirveensä kiveen" arvostelemalla allekirjoittanutta täysin asiaan liittymättömillä mielipiteillä, annoin keskustelun jatkua vastaamalla heille, jotta syntyisi asianmukainen kuva ko. henkilöiden kirjoitusten motiiveista...
vaivaa mikään. Muttakun en jaksa mitään.
Kuka kertoisi minulle sairaudesta nimeltä:
masennus...?
En jaksa olla ryhdikäs,,en jaksa mennä ylös ulos ja lenkille?
En jaksa en ..
Tämä keskustelu tuo kärjistetysti esille
työpaikan henkisen väkivallan ydíntä:
olitpa millainen tahansa tai teet työn vaikka kuinka hyvin,
silti jossakin on aina "asennevikaa"¨tai "henkilökemiat ei toimi".
Miten voit todistaa henkilökemioiden toimimisen tai että asenne milloin missäkin on kunnossa.
Uupumus on yhteydessä riittämättömyyden kokemukseen.
Auttaa sekin, että ajattelee olevansa riittävän hyvä. Voimatkin alkavat riittää paremmin.
Ja toisin kuin nälvijä, ajattelee toisenkin riittävänä sellaisenaan.
Siihen sitä jaksamista tarvitaankin.
Voimme vielä vaikuttaa tulevaisuuteen, emme enää menneisyyteen.
Kun sen itsekin muistaisin.
muuta kuin kuolla pois.
Jo tarpeeksi kauan eläneenä.
Sekin näyttäisi olevan helpommin sanottu
kuin tehty.
HCD, olet ollut aikamoisen riepottelun kohteena tuon tv-haastattelun johdosta. Tekisitkö saman uudelelleen, kannustatko muita seuraamaan "jalanjälkiäsi" ? Mitä voisimme tehdä ?
Se joka pelkää se hyökkää.
Eli noilla riepottelujen kirjoittajilla on ongelmia omassa elämässään, mutta onneksi tänne palstalle saa purkaa tuntojaan, mielummin tänne kuin työpaikalle ja ehkä tämä keskustelu laittaa ajatuksen liikkeelle monilla ihmisillä.
Itsetutkiskelun kautta hekin voivat löytää ne syyt miksi he näin tuntevat aiheesta, kirjoituksistani, haastattelustani.
Tottakai tekisin uudelleen, tämä kaikki kuuluu minun elämääni, en murehdi menneitä enkä tulevia, siinä on hyvä neuvo monelle. :)
Olet kyllä varsinainen voimaveikko, kun olet niin paljon jaksanut tehdä työpaikkakiusattujen asian puolesta. Muista silti antaa aikaa myös itsellesi. Työtä nimittäin riittää, ennen kuin kiusatut saavat oikeutta.
Juuri nyt, on oloni voimakkaampi, kuin koskaan ennen. :)
Tiedän, että muutoksia tulee, kunhan aika on siihen sopiva.
Kyse on eteenpäin siirtymisestä, ennemmin kuin oikeuden saamisesta, ei pidä murehtia mennyttä tai tulevaa, vaan elää omana itsenään, eikä pidä pelätä tehdä tarvittavia muutoksia elämäänsä, tehdä juuri niitä asioita joita haluaa, ilman pelkoa.
Totta tuokin: työpaikkakiusatun tehtävä ei ole oikeusjärjestelmän mädännäisyyden poistaminen. Se pitäisi hoitua virallisten instanssien kautta.
Henkisen väkivallan uhrien ei tarvitse olla vahvempia kuin muidenkaan tavallisten ihmisten.
Kun ihminen on henkisesti piesty ja pahoinpidelty, riittää, että hän jotenkin selviytyy eteenpäin, voimiensa mukaan.
Kiduttajat saavat itse pestä veret käsistään.