Olen naimisissa oleva mies, lapsiakin on 2. Avioelämä on nyttemmin aika tasasen tasasta kun 15v ollaan yhdessä oltu. Syrjähyppyjä ei ole tullut tehtyä (kummankaan puolelta) kun on tullut vaan asetettua semmonen suodatin omaan mieleen että en vaan lähde sille tielle.
Nyt jonkin aikaa sitten tapasin sattumalta vanhan kouluihastuksen ja vatsassa alkoi perhosia lentelemään. En ole hänen kanssaan muinoinkaan seurustellut yms. Hän on ilmeisesti eronnut, mutta seurustelu tilenteesta en ole kysellyt. Olemme pikkusen jutelleet niitä näitä tuttava tasolla.
Tilanne on pehmittänyt miehisen aivomassani enkä oikein tiedä kuinka suhtautusin perhosteluun vatsassani. Selvittelenkö hänen tilanteensa ja möläytän perhosteluni ja sitäkautta hänen kantansa/tunteensa??
Voihan olla että hän on suhteessa ja se siitä. Jos taas ei, ja tunnetta löytyy häneltäkin lopputulos voi johtaa vanhojen tunteiden "kokeiluun" mutta samalla olisin itse vaimolleni petturi. Pieni ainutkertainen tilanne kiehtoo mutta toisaalta vaakakupissa painaa pitkään jatkuneen suhteen kärsiminen.
Mieluumin ei lyhyitä ""ei" "joo" vastauksia, kiitos. Yrittäkää auttaa kokemuksienne kautta pieni pääni pois ahdingosta johon ei pitänyt olla mahdollista joutua.
Nyky moraalin mukaan minun pitäisi jättää asia sikseen mutta kun ne perhoset vatsassa. :(

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensinnäkin, mene puhumaan suoraa. Vanhoina tuttuina varmasti voitte keskustella lähes mistä tahansa. Tai voithan tietysti kysäistä vain ohimennen, seurusteleeko hän. Tietenkään, mikään vaihtoehto ei saa vaikuttaa omaan parisuhteeseesi. Toki ymmärrän sen, että saman ihmisen kanssa eläminen pitkään, saattaa tuntua joskus yksinäiseltä tai samaa rataa polkevalta. Valinnat on kuitenkin tehty, ja jo siinä tilanteessa, kun lapsia hankitaan, tulee tietää tietyt päämääränsä.
Olet valinnut hyvän polun siinä, ettet petä vaimoasi, saat olla hyvin ylpeä sellaisesta valinnasta. Valitettavan moni mies (tai miksei nainenkin) unohtaa vaimonsa ja lapsensa, ja lähtee omille teilleen.
Voit olla ylpeä isä ja mies itsestäsi, ja unohda moinen "ihastus". Aikuinen mies, perhe ja kaikki. Toki esim. toisen ulkonäköön tai muuhun saa ihastua, mutta kannattaako mennä pilaamaan noinkin pitkäaikainen ja hyvin mennyt suhde? Pidä ihastus ystävä tasolla, ja voit jatkossakin olla ylpeä itsestäsi! Hyviä ystäviä tarvitaan aina, hyvää suhdetta on vaikeampi alkaa rakentaa uudestaan!
Itse olen tuolla kahvikeskustelu palstalla moralisoinut pettämistä vastaan (eri nimimerkillä). En kuitenkaan ole mikään mustavalkoisesti asiaa katsova, vaikka sillä palstalla joku sellaistakin leimaa otsaani yritti iskeä.
Oma kantani on muodostunut sellaiseksi, että koska nuo tunteet helposti vievät mukanaan, niihin kannattaa suhtautua elämän realiteetteina eikä itse ainakaan tuomita tunteitaan (tunteitahan ne vain ovat, jos ymmärrät). Siksi vaikka en kannata pettämistä, voin kuvitella, että vastaavassa tilanteessa (selvitettyäsi, että hän on vapaa) ryhtyisin tutustumaan häneen. Voihan hyvinkin olla, että tunteesi hyytyvät, kun enemmän tutustut siihen, millainen hän todellisuudessa on.
Jos sitten pettämisen puolelle huomaat lipsahtaneesi (mihin rajat sitten vedätkin), siinä vaiheessa sinun on mietittävä asiaa uudestaan ja joko lopetettava rinnakkaissuhde tai tehtävä päätös erota puolisostasi ja jatkaa uuden ihastuksesi kanssa.
Asiallisia kommentteja tuli teiltä kaikilta.
Joskus vaimo on noin yleisesti selvitellyt kantaansa joissakin tuttavilla ilmenneeseen pettämisiin ja hänellä mielipide on kerrasta poikki. Itse en vaan ole ikinä pystynyt olemaan noin jyrkkä mielipiteissäni tuon asian suhteen. Olen aina vastannut että itse en tiedä mitä tekisin jos oma vaimo moisen tekisi.
Olen sitä mieltä että toista ei voi omistaa ja parisuhteessa ollaan omasta halusta. Jos toisen halu loppuu niin mikä minä olisin väen väkisin kiinni pitämään. Vaimo on saanut aivan vapaasti mennä ravintolaan tanssahtelemaan kavereidensa kanssa yms. ilman että minussa olisi herännyt mustasukkaisuuden tunteita. Sama on tietty toisinkin päin, tosin en tanssahtele kun ei hirveesti kiinnosta :) Hirveätä on ollut huomata miten tuttava ympäristössä mustasukkaisuus ja toisen omistamisen halu tekee tuhoja, ne on kuin syöpä joka vaan pahenee.
Vanhan kouluihastuksen suhteen taas meinasin pitäytyä "terveellä" pohjalla ja pyrkiä kaveri suhteeseen, eli tutustua ja jutella niitänäitä. Nyt on ainakin selkeä "linja" ettei ajatus harhaile minne sattuu.
Toinen projekti olisi tietysti tämä oman parisuhteen kipinöiden elvytys, niinkuin jo alussa totesin,, tasasen tasasta, varsinkin seksipuolella. (Huom, sanon nyt tässä että tämä kouluihastus & oman suhteen laimeus ei ole liity toisiinsa vaikka joku irvileuka sellaista saattaisi ehdottaakin ;)
Pitäsköhän tästä aloittaa oma ketjunsa vai jatkaisiko tätä...
tokihan vastaan tulee heinoja ihmisiä ja sellaisiakin joita on nuoruudessa katsonut sillä silmällä. Silloin ne eivät olleet parhaita vaan nykyinen puoliso oli parempi. Kynnys kuitenkin on helposti laskenut vuosien saatossa, nyt riittää että se toinen huolii vaikka vähäksi aikaa. Mutta sen hinta usein on oman parisuhteen kariutuminen.
Selvitä itsellesi mitä haluat, haluaisitko sänkyyn hänen kanssaan? Jos noin haluat se on pois vaimoltasi ja sänkyelämä kotona viilenee edelleen ja vieras sänky maistuisi sitä paremmalle. Vastassasi olisi pitkä ja vaikea aviokriisi ellei eroa tule. Sen jälkeen sulla ei olisi kumpaakaan.
Mutta jos et halua pettää, kerro se hänellekin tilaisuuden tullen. Sitten voitte olla tekemisissä jollakin tasolla ainakin, mutta helpointa olisi unohtaa koko juttu. Ala kiireesti miettimään vaimon kanssa jotain vaihtelua yhdessä, sillä parempaa puolisoa et tule koskaan löytämään.