Köyhyys

Tämän päivän toimeentulotuen saajalla on korkeampi elintaso, kuin 50-luvun keskituloisella. Näin sanoo Osmo Soininvaara kirjassaan Vauraus ja Aika. Nyky mittapuun mukaan toimeentulotuen saaja on köyhä. Suomalaisella "köyhällä" on kuitenkin elintaso, josta afrikkalainen tai intialainen köyhä voi vain unelmoida. Suomessa ei ole todellista köyhyyttä.
1298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin? Osmolta valtavan hyvä löydös. Tosin osoittaa myös sen, ettei mitään kansalaispalkkoja tarvita tänne ihmisiä kurjistamaan.

Kaipaako Suomeen joku absoluuttista köyhyyttä? Olisiko hienoa, että meilläkin kuoltaisiin nälkään ja asuttaisiin aaltopeltihökkeleissä kaatopaikkojen kupeessa?

Kun me ollaan näin autettu omat köyhämme säälliseen elintasoon voidaan jatkaa hyvän jakamista muuallekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suhteellinen käsite kirjoitti:

Tämän päivän toimeentulotuen saajalla on korkeampi elintaso, kuin 50-luvun keskituloisella. Näin sanoo Osmo Soininvaara kirjassaan Vauraus ja Aika. Nyky mittapuun mukaan toimeentulotuen saaja on köyhä. Suomalaisella "köyhällä" on kuitenkin elintaso, josta afrikkalainen tai intialainen köyhä voi vain unelmoida. Suomessa ei ole todellista köyhyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu