Johtopäätösten aika kolmesta-enkelistä

JOKU UTELIAS KYSYI IHAN ASIALLISESTI

### En ole ikinä
Kirjoittanut: kuullut 17.2.2008 klo 17.45
Mikä kirkko vaatii sunnuntain pyhittämistä? Millä tavalla vaativat ja keneltä?
Minua ei ole ikinä kukaan vaatinut viettämään jotain määrättyä lepopäivää. ###


JOKU PAATUNUT VASTASI IHAN ASIATTOMASTI

### No sitten et ole kristitty
Kirjoittanut: kolme-enkeliä 17.2.2008 klo 18.03
Sillä Jumalan sana vaatii sapatin pyhittämistä ja kirkot eivät tottele Jumalan sanaa jos ne eivät tee samoin! ###

Eikä yksikään lukija voi enää olla vetämättä omia johtopäätöksiään kolmesta-enkelistä.

Siinä olisi kolmella-enkelillä ollut kultakortin
arvoinen TILAISUUS julistaa joko pelastusta
Kristuksessa tai sitten sapattisinetissä.
Mutta tämäpä osaa laskeskella ja pelata korteilla.

Matt 21:24-27
24
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Minä myös teen teille yhden kysymyksen; jos te minulle siihen vastaatte, niin minäkin sanon teille, millä vallalla minä näitä teen.
25
Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?"
Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo meille: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?'

26
Mutta jos sanomme: 'Ihmisistä', niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana."
27
Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: "Emme tiedä".
Niin hänkin sanoi heille: "Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen.

Kun monet pitävät Ellen G Whitea profeettana, niin
kolme-enkeliä ei voi sanoa mitään häntä vastaan.
Toisaalta, jos hän myöntäisi, ettei kukaan vaadi
sunnuntain pyhittämistä - moni kysyisi:
etkö luota Elleniin, joka tuomitsee sunnuntain
viettäjät.

On aika vetää johtopäätökset, ei sapatista tai
sunnuntaista - mutta kolmesta-enkelistä.
Opinkappaleet sulkevat häneltä suun, kun on hyvä
tilaisuus julistaa evankeliumia.
498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Angelologisessa mielessä kristillisissä kirkoissa on eletty koko tämä vuosisata niukkuuden aikaa. Varsinkin protestanttisella puolella enkelit ovat olleet syrjässä, välttämättömänä pahana, eräänlaisina maailmankuvallisina jäänteinä tai vain teologisina apukäsitteinä.

Eri raamatunkohtien perusteella Saatanan synnystä voidaan esittää seuraavanlainen yhdistelmä: Saatana oli alunperin yksi enkeli muiden joukossa, korkea-arvoinen enkeliruhtinas tosin, ehkäpä peräti kerubi, mutta se nousi Jumalaa vastaan ylpeydestä ja halusi olla Luojansa veroinen. Lankeamisen syinä on ylpeyden lisäksi pidetty tottelemattomuutta, vapaata tahtoa ja lihallista himoa. Enkelien lankeamisen jälkeen paha oli tullut maailmaan jäädäkseen, ja käärmeen hahmossa Saatana sai myös ihmisen lankeamaan.

Katolisessa kalenterissa lokakuun toinen päivä on vuodesta 1670 ollut paavillisella päätöksellä suojelusenkeleiden muistopäivä, johon liittyvässä rukouksessa sanotaan: "Kaikkivaltias Jumala, isällisessä huolenpidossasi sinä lähetät pyhät enkelisi meidän turvaksemme. Suo meidän tässä elämässä aina kokea heidän suojelustaan ja anna meidän kerran taivaassa iloita yhdessä heidän kanssaan."

Äänestä
  • Nyt on seurakunnan väkevintä aikaa kaikkialla
    maailmassa. Se ei ehkä näy täällä jälkikristillisessä Euroopassa kovin hyvin.

    Joko tämä sukupolvi tavoittaa kaikki kansat, niin
    että Isä voi lähettää Herramme tänne noutamaan
    omansa ylös, täysilukuisena?

    Äänestä

Kolmen enkelin profiilista:

""Emme opeta "helppouskontoa" kuten monissa vapaissa suunnissa tehdään. "Adventtiusko" on "vahvaa ruokaa" jumalanlapselle.
Adventtikirkon opetus on "puhdasta" evankeliumia.""

Ps. Puhdas evankeliumi tarkoittaa puhdasta Ilmestyskirjaa

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä kai siinä suosiota saa, kun julistaa:
    tänne jää ketään, kun seurakunta temmataan ylös.
    (opettavat kolme-enkeliä, Timo Flink ja UnaFortuna).
    Tuon opin mukaan kaikki pelastuvat.
    No, toinenkin oppi
    heillä on, se että sittenkin sunnuntain viettäjät
    jäävät tänne odottelemaan kadotustuomiota.
    Vai tappaako Jumala ne ensin ja sitten vasta srk
    temmataan? Ota siitä sitten selvää, kun eivät
    oppinsa perusteita itsekään hallitse.

    Kolme-enkeliä on suosittu tietysti senkin opin
    vuoksi, että hän jättää sen kolmannen enkelin
    sanoman tykkänään paljastamatta - vaikka mainostaa
    "kolmen enkelin sanomaa".
    Ilm 14:9-11
    9
    Ja heitä seurasi vielä KOLMAS ENKELI, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
    10
    niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan,
    ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
    11
    Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti,
    eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.

    Usko Herraan Jeesukseen, lihaan tulleeseen Herraan, niin sinä saat armon - Hän pelastaa
    sinut kadotuksen kuiluista.

    Mutta minä joudun alati kivisateeseen, kun
    rakastan lukijoita niin paljon, etten voi salata
    kolmannen - viimeisen - enkelin sanomaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


antti_kantola kirjoitti:

JOKU UTELIAS KYSYI IHAN ASIALLISESTI

### En ole ikinä
Kirjoittanut: kuullut 17.2.2008 klo 17.45
Mikä kirkko vaatii sunnuntain pyhittämistä? Millä tavalla vaativat ja keneltä?
Minua ei ole ikinä kukaan vaatinut viettämään jotain määrättyä lepopäivää. ###


JOKU PAATUNUT VASTASI IHAN ASIATTOMASTI

### No sitten et ole kristitty
Kirjoittanut: kolme-enkeliä 17.2.2008 klo 18.03
Sillä Jumalan sana vaatii sapatin pyhittämistä ja kirkot eivät tottele Jumalan sanaa jos ne eivät tee samoin! ###

Eikä yksikään lukija voi enää olla vetämättä omia johtopäätöksiään kolmesta-enkelistä.

Siinä olisi kolmella-enkelillä ollut kultakortin
arvoinen TILAISUUS julistaa joko pelastusta
Kristuksessa tai sitten sapattisinetissä.
Mutta tämäpä osaa laskeskella ja pelata korteilla.

Matt 21:24-27
24
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Minä myös teen teille yhden kysymyksen; jos te minulle siihen vastaatte, niin minäkin sanon teille, millä vallalla minä näitä teen.
25
Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?"
Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo meille: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?'

26
Mutta jos sanomme: 'Ihmisistä', niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana."
27
Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: "Emme tiedä".
Niin hänkin sanoi heille: "Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen.

Kun monet pitävät Ellen G Whitea profeettana, niin
kolme-enkeliä ei voi sanoa mitään häntä vastaan.
Toisaalta, jos hän myöntäisi, ettei kukaan vaadi
sunnuntain pyhittämistä - moni kysyisi:
etkö luota Elleniin, joka tuomitsee sunnuntain
viettäjät.

On aika vetää johtopäätökset, ei sapatista tai
sunnuntaista - mutta kolmesta-enkelistä.
Opinkappaleet sulkevat häneltä suun, kun on hyvä
tilaisuus julistaa evankeliumia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu