Avovaimo haluaa lisää lapsia, kaksi jo ennestään. itse olen tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen. "Heikolla hetkellä" menin laukeamaan suoraan sisällle. Vaikeaa kun toinen suunnittelee lisää lapsia ja toinen ei .Avovaimo on jo tilannut neuvola-ajan.
lisää lapsia
Jakke
8531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi et sano, että himmaa vähän, ei kai tässä mihinkään kiire ole! Kyllä sinunkin pitää suusi osata aukaista, vai oletko vain niin tossun alla?
Ymmärsin, että olette kuitenkin nuoria ihmisiä,
joten eiköhän teillä ole vielä aikaa hankkia lisää lapsia, kun molemmat ovat siihen valmiita. Lapsi on niin suuri vastuu, ettei sellaisen kanssa kannata leikkiä.
Asiasta on keskusteltu. Sanoin että olen tämän hetkiseen tilanteeseen tyytyväinen ja en halua lisää lapsia. Tässä asiassa olen todellakin tossun alla. Olemme 30v:n molemmin puolin joten aikaa pitäisi olla. Itse olen tähän tilaan itseni aiheuttanut joten turha kirjoitella että olisit ajatellut aikaisemmin. Nyt tuntuu että kaikki yhdessä koetut hetket ja tulevaisuuden haaveet on lentänyt taivaan tuuliin. Olen tilanteessa jossa toisessa vaakakupissa on nykyinen tilanne ja toisessa väkisin isäksi. En tiedä miten tässä käy, mutta luultavasti ero tulee.
Mutta isäksi tulet jälleen ja vastuu kaikista lapsista säilyy. Olittepa yhdessä tai eronneita.
Kirjoitat olevasi tilanteessa jossa toisessa vaakakupissa on nykyinen tilanne ja toisessa väkisin isäksi. Jos kerran raskaus on jo olemassa oleva tilanne käsitääkseni nykyinen tilanne ei voi jatkua, se on pysyvästi muuttunnut. Ei ne yhteiset hetket paljon merkitse sinulle, jos ne pystyvät häviämään ja haaveet? kenen ? sinun vai hänen ? jospas haaveenne eivät ole yhteisiä ? Hänellä lapsi ja sinulla jotakin muuta.
Olette keskustellut ja SINÄ olet sanonnut olevasi tyytyväinen ja hän että haluaa lapsen. Teittekö yhteisen päätöksen ? Vai ilmoittiko molemmat," minä haluan tämän " ? Päädyittekö ratkaisuun johon molemat sitoutuivat ? Vai ratkaisiko vaimosi asian tarjoamalla sinulle seksiä ?
Mihin olet pettynnyt ? Itseesi? Vaimoosi, siksi ettei hän tunne kuten sinä ja haaveile samoista asioista ?
Vahinkohan raskaus ei ollut, toinen sitä toivoi jopa yritti ja toinen luotti moukan tuuriin. ( nainen tietää usein oman otollisen hetken aika tarkaan )
asioita monelta eri kantilta ennen kuin päätät erota. Ovatko nämä kaksi entistä teidän yhteisiä lapsia? Mitä olette ennen lapsia puhuneet lapsiluvusta? Miksi vaimosi haluaa kolmannen lapsen? Miksi sinä et halua? Mitä kolmas muuttaisi? Keskutelimme kolmannesta mieheni kanssa aika paljon ja perusteellisesti, ja mieheni ei olisi halunnut kolmatta koska ei halunnut enää hoitaa pientä vauvaa (yösyötöt, vaipat). Koska itse halusin kolmannen lupasin että hänen ei tarvitse näitä asioita hoitaa tämän kolmannen kohdalta, ja se lupaus piti. Vain joitain kertoja hän erikseen kysyttyäni hoiteli (siis puhtaus ja ruokajuttuja) tätä nuorimmaista. Muuten oli ja on edelleen hänen kanssaan kuten vanhempienkin lasten, eikä muuten hänen suhtautumisessaan tähän nuorimpaan ole mitään eroa kun vertaa vanhempiin. Yhtä rakkaita kaikki. Päin vastoin nyt olemme puhuneet siitä, miten paljon olisimme jääneet paitsi ilman tätä nuorimmaista. Kynnyskysymys kun ratkaistiin päästiin kumpaakin osapuolta tyydyttävään ratkaisuun. Lisäksi sovittiin, että neljättä ei enää oteta edes puheenaiheeksi...
-
että voihan sitä ajatella niinkin, että kun on aikaisin tehnyt kaikki lapset niin niistä pääsee " aikaisemmin eroonkin", eli jos olet nyt 30v, nuorin lähtee kotoa (toivottavasti) kun olet 50v, jos teette iltatähden viiden vuoden päästä olet jo melkein eläkkeellä ennen kuin jäätte vaimokkeesi kanssa taas kaksin:)
Ymmärrän hyvin mille sinusta täytyy tuntua. Itselläni oli sama juttu.. Nyt kylläkin olen jo kolmen lapsen äiti. Meillä mies halusi välttämättä saada kolmannen lapsen johon minä en vielä tuolloin tuntenut olevani valmis. Kun lopulta annoin periksi pitkän painostuksen jälkeen ja rupesin odottamaan kolmattani, tunsin olevani miehelleni todella katkera. Oli todella rasittavaa odottaa kun ei olisi enää itse jaksanut. Mutta älä huoli, kun lopulta tulee aika jolloin pienokaisen on aika syntyä, asiat muuttuu kerta heitolla. Ainut on juuri se pitkä odottaminen. Itse olen jo tottunut tähän, mies reissuhommissa ja itse olen viikot yksin 3 lapsen kanssa. Lapset 6v., 2v,ja 7kk. Kyllähän se joskus tuntuu et oma nuoruus menee vain lapsia hoidellessa varsinkin kun mieskään ei ole kotona viikolla, mutta toisaalta kyllä ne antaa kaiken sen myös takaisin. Toisaalta siinähän ne samaa tahtia kasvaa kaikki kerralla, mutta itse en enää aio enempää lapsia tehdä. Vanhuuteni aion ottaa ihan vain itselleni!
Hei,
olisi kiva vaihtaa ajatuksia tästä aiheesta. Kirjoituksesi sai miettimään asiaa aivan uudesta näkökulmasta. Jos haluat kirjoitella lisää niin löydät minut osoitteesta [email protected]
Kun antaa järjen ja kyrvän seistä saman aikaisesti ei saa syyttää kuin itseään.
Teoilla kun aina on seuraukset, turha valittaa kun itse olet sen aiheuttannut. Mikäänhän ei estännyt sinua huolehtimaan ehkäisystä. Vanha totuus on että aina kun mies jättää kortsun pois ilmoitaa hän teoillaa haluavan isäksi. Nainen päättää omasta puolesta ja mies omasta. Se kumpi ei halua lapsia huolehtii ehkäisystä.
Naisen ei tarvitse kertoa käytääkö hän ehkäisyä, haluaako äidiksi ja varmistaa miehen halu isäksi. Tyhmästä päästä siis kärsii koko mies. Idiootteja kutsutaa isäksi joka siksi ei haluaisi itseään kutsuttavan.
Sinulla vielä oli ennakoon tieto puolision raskaaksi tulemisen halusta. Haloo onko yläkerrasta pitkäänkin ollut sammutettu virta.