Palstalla roikkujille

Ehdotan kaikille yli viikon tätä palstaa seuranneille, omakohtaisen ihastumisen kokeneille henkilöille päätöstä tehdä jotain asian hyväksi viikon sisällä! Itsekin noita ketjuja hiukan seurailtuani alkaa iskeä jonkintasoinen turhautuminen (jopa muitten ihmisten puolesta); jotkut (selvästi samat henkilöt) kirjoittelevat useita aloituksia, mutta näyttää siltä, etteivät he tee asioille mitään. Erityisesti miesten kohdalla se ihmetyttää, sillä miehillä on edelleen etulyöntiasema aloitteen teon kannalta.

Toisin sanoen: nyt aloitteita tekemään! On parempi edes kysyä kahville tai lounaalle tms. (tai laittaa edes viestiä ihastukselleen) kuin miettiä kuukaudesta toiseen, mitä se toinen osapuoli mahtaa ajatella. Jos ihastuminen ei osoittautuisikaan molemminpuoliseksi, voi ainakin helpommin siirtyä elämässään eteenpäin...mitä mieltä olette?
6640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä. Asioista ei voi olla varma keskustelematta sen ihastuksen kanssa. Turha hänen liikkeitään, puheitaan tai katseitaan on alkaa arvioida. Yleensä kun teoriat menevät mönkään. Tutustuminen ja puhuminen ovat tässäkin avaimia onneen.

Äänestä
  • ihastuksensa kanssa..tämä on reitti purkaa tunteita.

    Äänestä

”Erityisesti miesten kohdalla se ihmetyttää, sillä miehillä on
edelleen etulyöntiasema aloitteen teon kannalta.”

HÖH, esim. vaikka tää ujous, sehän ei ole sukupuolisidonnaisen juttu..

Se on pysyvähkö piirre ihmisen biologisessa temperamentissa.

Mut siitäkin huolimatta toivotan itsekin oikein kivaa, alkanutta
työviikkoa yhdelle pikkaisen ujolle SINKKUneidille..

http://www.youtube.com/watch?v=uIvNB3WnvFs

--->

”please, you know what I need
save all your love up for me
we can't escape the love
give me everything that you have”

Laulaa Gwen Stefani lohduttavasti

Äänestä

kirjoitella tänne kuin tehdä aloitteita.
Et kai sentään pettämään kannusta?

Äänestä

Ei se niin helppoa ole. Olen monesti miettinyt, pitäsikö tehdä jotain, vaan eipä ole tullut tehtyä. Sitä pelkää lukeneensa katseet väärin ja pienet vinkit myös. Ja naisena vielä ajattelen minäkin, että se olis vähän niinku miehen asia tehdä jotain. Ja kun toisella on tiedossa kaikki yhteystiedot niin .... elämä on.

Äänestä

Hyvän ohjeen annoit ei sinänsä, mutta niinkuin tuossa joku muukin kerkesi jo mainita, ei se aina ole niin helppoa sitä viestiä toiselle tyrkätä, saati sitten kahvikutsua tai treffipyyntöä ajatellakaan.
Onhan olemassa paljon ihastustilanteita, joiden kohdalla ei tosiaankaan voi kuin vain kieriskellä omissa ihastuksentunteissaan ja haikailla omassa päässä ajatteleekohan toinen enää ollenkaan tai jos ajattelee niin, mitä mahtaa ajatella.
Nämä sivut on tavallaan siihen ihan oiva paikka.

Ajatelkaa nyt minuakin.
Jo parastaennenpäiväyksen ohittanut, jo kohta jonkinlaiseksi mummonkänttänäksi tuttavapiirissäkin kutsuttavaa ikä-ihmistä. Minäkin menin sitten tässä muinoin männä päivinä ihastumaan päätä pahkaa suin päin pitkäaikaisten ystävien varmaan ihan hyvänhyvyyttään (pitää ainakin uskoa)järjestämillä kutsuilla. Ei sinänsä kutsut oli ihan loistavat, olihan ne useamman päivän kekkerit, joissa syötiin ja juotiin ja tanssijalkaakin välillä kutkutti mukavasti. Ja se juhlaväki, varsinkin se miespuolinen, oli sitten kyllä aika monen vieraan osalta karjalaista sanontatapaa käyttäen ihan miun maun mukkaan valittua. Pikkaisen siinä alkoi jopa pienet hälytyskellot kyllä päässä soimaan, josko nuo iki-ihanat ystävät olisi tosiaankin minun vanhanpiianpelkoon reagoinut niinkin inspiroivalla tavalla.
No kaikki päättyy aikanaan sehän on ihan selvää se, sillä eihän elämä voi olla pelkkää juhlaa koko ajan. Omalta kohdaltani ilonpito oli ohi kesken kaiken kun tuli äkillisesti tieto oman lähimmän sisäpiirin katastrofista ja jouduin poistumaan pikaisesti paikalta.

Sinne se jäi se oma ihastuksenkohteenikin juhlahumuun pyörimään, enkä ole paljoa perästä päin kuullut, vaikka vieretysten ihan maattiin talon pahnoilla siellä silloin. Ja jotta, ette heti perään naurahtaisi, että sitä se vaan halusi, niin mainittakoon, että sen verran siveä olen kyllä luonnoltani, etten antanut kuiteskaan vaikka sänkyyn saakka pääsinkin.

Sinänsä ihan hyvä muisto jäi juhlista, mutta ikävä jäi kaivertamaan enkä tähän päivään mennessä ole siitä vielä päässyt. Ymmärrätte kai, että vaikea on mennä näin pitkän ajan kuluttua ihastuksistaan suoraan puhumaan, varsinkin jos on olo vähän kuin sillä meidän mummon muinoin viipurista tuodulla mielikki-lehmällä, joka siitossonniinsa ihastui kun ei se tyhmyyksissään ymmärtänyt, että se oli vain käytännön järjestelyillä paikalle saatu urospuolinen lehmä. Siellä se oli mielikkikin kirmannut pitkin niittyjä niin että laidat rysky, kun se yritti etsiä sitä omaa unelmaansa.

No, sinänsä tämä on ehkä väärä palsta tällaista tarinaa tulla kertomaan, mutta oli jotenkin niin sopiva sauma puhua tuosta kaipauksen ikiroudasta. Jollain toisella palstalla olisi tietysti voinut vaikka pidemmältikin tarinoida ja kertoa, vaikka sieltä viipurin piirityksistä lähtien, mutta jääköön ne ihastukset nyt kuitenkin tästä kertomuksesta pois.

Onneksi meillä on sentään näitä parempia väyliä purkaa tällaisia ihastumisia ja kaipailuja, vaikka niitä ei sitten onnen auvoon saakka täällä saataisikaan järjestettyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inspiraatio muutokseen kirjoitti:

Ehdotan kaikille yli viikon tätä palstaa seuranneille, omakohtaisen ihastumisen kokeneille henkilöille päätöstä tehdä jotain asian hyväksi viikon sisällä! Itsekin noita ketjuja hiukan seurailtuani alkaa iskeä jonkintasoinen turhautuminen (jopa muitten ihmisten puolesta); jotkut (selvästi samat henkilöt) kirjoittelevat useita aloituksia, mutta näyttää siltä, etteivät he tee asioille mitään. Erityisesti miesten kohdalla se ihmetyttää, sillä miehillä on edelleen etulyöntiasema aloitteen teon kannalta.

Toisin sanoen: nyt aloitteita tekemään! On parempi edes kysyä kahville tai lounaalle tms. (tai laittaa edes viestiä ihastukselleen) kuin miettiä kuukaudesta toiseen, mitä se toinen osapuoli mahtaa ajatella. Jos ihastuminen ei osoittautuisikaan molemminpuoliseksi, voi ainakin helpommin siirtyä elämässään eteenpäin...mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu