"Työllisten määrä petraantui vuodessa 100 000 hengellä ILTALEHTI
19.2.2008 9:41
Työllisyys koheni edelleen tammikuussa. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli 6,8 prosenttia eli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä ja korkein Itä-Suomen läänissä.
Työllisiä oli tammikuussa 100 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten työllisten määrä lisääntyi Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Oulun lääneissä."
Täyttä propagandaa kun pistetään ihmiä turhille kursseille ja työttömyysrahalla pari euroa työharjoitteluun. Saadaan kyllä työttömät pois tilastoista, mutta työllisyys ei oikeesti kasva pätkääkään ja käytännössä nämä "työharjoittelija" vievät oikein työntekijän mahdollisen työpaikan.
19.2.2008 9:41
Työllisyys koheni edelleen tammikuussa. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli 6,8 prosenttia eli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä ja korkein Itä-Suomen läänissä.
Työllisiä oli tammikuussa 100 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten työllisten määrä lisääntyi Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Oulun lääneissä."
Täyttä propagandaa kun pistetään ihmiä turhille kursseille ja työttömyysrahalla pari euroa työharjoitteluun. Saadaan kyllä työttömät pois tilastoista, mutta työllisyys ei oikeesti kasva pätkääkään ja käytännössä nämä "työharjoittelija" vievät oikein työntekijän mahdollisen työpaikan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...pistetään ihmiä turhille kursseille ja työttömyysrahalla pari euroa työharjoitteluun. Saadaan kyllä työttömät pois tilastoista, mutta työllisyys ei oikeesti kasva pätkääkään ja käytännössä nämä "työharjoittelija" vievät oikein työntekijän mahdollisen työpaikan...
Lisään tuohon, että jos työllinen on jo tunnin viikossa kestävällä työllä, niin kyllä tilastoja saadaan helposti kaunisteltua. Ei muuta kuin kokoaikainen pihalle ja pari tusinaa tunnin viikossa tekevää tilalle.
Bluffista siis kyse.
Joo alkaa jo työn välttely vaikeutumaan laiskoillakin..
Työllisiä tammikuussa 100 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
Työllisyys parani tammikuussa peräti 100 000 hengellä vuoden takaisesta, Tilastokeskus kertoo. Työllisiä oli 2 480 000.
Yksityisellä työnantajasektorilla työllisyys kasvoi 85 000 henkilöllä. Palkansaajia oli 94 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Viime joulukuussa työllisiä oli 32 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Marraskuussa työllisiä oli 28 000, lokakuussa 83 000, syyskuussa 34 000 ja elokuussa 52 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Työllisten määrä lisääntyi tammikuussa Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Oulun lääneissä.
Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli tammikuussa 69,3 prosenttia, mikä oli 2,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.
Miesten työllisyysaste nousi kolme prosenttiyksikköä ja oli 70,7 prosenttia. Naisten työllisyysaste nousi 1,5 prosenttiyksiköllä 67,9 prosenttiin.
Työttömyysaste 6,8 prosenttia
Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan tammikuussa 181 000, mikä oli 14 000 vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Työttömyysaste oli 6,8 prosenttia, 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin."
Lisää:
http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/article60495.ece
tuon uutisen tänään, arvasin heti, että sä olet varmasti innoissasi hehkuttamassa tällä palstalla asian johdosta. Sä olet just niin hölmö, että suhun uppoaa tuollaiset jutut kuin veitsi voihin.
Etkö lukenut noita ylempänä olevia vastauksia, vai etkö ymmärtänyt niitä? Kerrataas vähän: ihminen on työllinen silloinkin, kun hän tekee töitä vain tunnin viikossa. Jos mä ottaisin nyt vastaan työn, jota olisi vain tunti viikossa, en olisi enää työtön, mutta paranisiko esim. mun taloudellinen tilanne lainkaan? EI.
Ei työtä kuulu tehdä pelkästä työn tekemisen ilosta tai siksi, ettei kulkisi enää työttömän statuksella, vaan se on elannon hankkimiseen tähtäävää toimintaa.
Nyt vauhtia töppöseen, mikään ei estä hakemasta lisätyötä työvoimapula-aloilta hopi, hopi.
Voit kyllä vaihtaa naurisviljelijäksi..
"Ei ihme, että firmat manaavat työvoimapulaa pääkaupunkiseudulla. Uudellamaalla työttömiä on työvoimasta enää reilut viisi prosenttia. Varsinais-Suomessa luku on seitsemän prosenttia ja Pohjanmaalla kuusi.
Työ- ja elinkeinoministeriön tänään julkistama työllisyyskatsaus kertoo, kuinka karusti maan työmarkkinat ovat jakaantuneet kahtia.
Onnellisempaa ja vauraampaa voi työttömän elämä olla oman naurismaan laidalla Kainuun korvessa. Sieltäkin käsin voi tehdä sitä samaa työtä, mitä on huonosti koulutetuille tarjolla etelässäkin: myydä puhelimitse naistenlehtiä."
Lähde:
http://www.talouselama.fi/doc.do?f_id=1311310&s=u&wtm=te-19022008
Voisitko tekaista samantien laskelmat siitä kuinka paljon naurisviljelmään pitäisi investoida ottaen huomioon, etten omista maata?
Paljonko tästä työstä saisi kuukaudessa keskimäärin palkkaa. Kuinka monen sadan hehtaarin viljelmästä puhut? Entä jos luonnonvoimat tuhoaisivat sadon? Onko näin yksipuolinen viljelmä viisasta ollenkaan.
Pidettäisiinkö pieni tuumaustauko kuitenkin ennen työn aloittamista.