Olemme olleet mieheni kanssa 16 v. yhdessä. Mieheni on ollut aiemmin naimisissa ja hänellä on tuosta liitosta 2 lasta, jotka jo ovat 20 vuoden molemmin puolin. Anoppini on aina antanut minun tuntea olevani se "kakkos" miniä. Eli välttämätön paha. Koskaan en ole anopilleni pahaa sanaa sanonut, mutta hän aina onnistuu pahoittamaan mieleni mm. huomauttelemalla ensimmäisen miniänsä paremmuudesta. Kun mieheni ja minun lapset olivat pienempiä ei anoppi koskaan esim. ottanut lapsia syliin, vaikka pienokaiset mummon syliin pyrkivätkin. Aina oli mummolla joku paikka kipeä, ettei voinut antaa lapsenlapsilleen hellyyttä ja rakkautta. Nyt lapsemme ovat jo 14 ja 15- vuotiaita fiksuja, nuoria naisia. Jopa niin fiksuja, että eilen vanhempi tyttäreni ihmetteli ääneen sitä, mikset mummolla oli piirongin päällään tyttöjemme kuvia esillä, vaikka näistä mieheni edellisestä avioliitosta syntyneistä lapsista on useampikin kuva näytillä. Tyttöni myös tuumi, ettei mummo taida tykätä heistä ollenkaan. Selitin tytölleni itku kurkussa, ettei syy suinkaan ole heissä, vaan heidän äitissään. Mummo kun ei ole koskaan tykännyt äidistä, niin miten hän voisi tykätä lapsistakaan. Ironista kyllä, nämäkin lapset ovat hänen lapsenlapsiaan.
Itse en voi muuta kuin toivoa sydämestäni, että itse en koskaan lankeaisi tuommoiseen, vaan sen oman lapseni onni ja hyvä olo olisi aina se tärkein asia, valitsipa hän puolisokseen sitten mimmoisen "mettiläisen" hyvänsä. Itse olen pari kertaa meinannut anopille tokasta, että tyhmähän hänen poikansa on, jos on huippuminiästä aikoinaan eronnut ja ottanut sitten akakseen tällaisen tavallisen tallaajan.
Itse en voi muuta kuin toivoa sydämestäni, että itse en koskaan lankeaisi tuommoiseen, vaan sen oman lapseni onni ja hyvä olo olisi aina se tärkein asia, valitsipa hän puolisokseen sitten mimmoisen "mettiläisen" hyvänsä. Itse olen pari kertaa meinannut anopille tokasta, että tyhmähän hänen poikansa on, jos on huippuminiästä aikoinaan eronnut ja ottanut sitten akakseen tällaisen tavallisen tallaajan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei sussa mitään vikaa varmasti ole,sun anoppisi ei vaan ole ihan terve. Uskon et ei ihan täydellinen ole anoppisikaan täällä meidän muiden seassa,ei vaan ole huomannu. Tsemppiä sulle ja iloista mieltä!
Onko aivan varmaa ettei anopillasi ole syytä olettaa sinun hajoittaneen sen ensimmäisen avioliiton?
Joo ihan hyvä pointti, mutta en ollut syyllinen avioliiton hajoamiseen. Mieheni oli muuttanut pois silloisesta kodistaan jo, ennenkuin me aloimme tapailla.
Oletko tietoinen, miten anoppisi kohteli ensimmäistä vaimoa avioliiton aikana? Oliko ilkeä hänellekin silloin? kokiko ex-vaimon silloin uhaksi itselleen, kuten ehkä sinut nyt? Anoppisi sai hyvän lyömäaseen ex-vaimosta ja lapsista sinua vastaan. Sinussa ei tarvitse olla vikaa, jotkut nyt vain käyttäytyvät tuolla tavoin. Kysessä ovat kenties anopin omat ongelmat, joita hän heijastaa muihin.
Miehelläni on useita keski-ikäisiä sisaruksia, mutta ovat naimattomia, olen aina tiennyt, että jos uusi miniä-/vävykokelas tai lapsenlapsi ilmestyisi kuvioihin, anoppi alkaisi pelata vastaavaa ihmissuhdepeliä. Itseasiassa kauan kauan sitten niin tapahtuikin, mutta suhde kariutui sittemmin ja se pelailu loppui siihen. Olen monesti pohtinut onko anoppini "ihan terve", luultavasti, erittäin ilkeä luonne vain.
Mielestäni viisainta on jättää tuon tyyppisten henkilöiden tekemiset ja sanomiset omaan arvoonsa, niin olen itse tehnyt oman anoppini kanssa. Toki kesti kauan, ennen kuin niin ymmärsin tehdä, sen jälkeen olen voinut huomattavasti paremmin.
Tsemppiä, älä anna sen ihmisen pilata elämääsi turhaan tai lastesi elämää. Lakkaa noteeraamasta häntä. Iselle se on ollut helpointa tehdä niin, että lopetin kaiken yhteydenpidon, rankka ratkaisu, mutta ei enää pahaa mieltä, eli kannatti.
Kiitos myötätunnosta ja ymmärryksestä. Se lämmitti mieltä. En ole tämän ex:än kanssa puhunut aiheesta, mutta sen olen anopin rivien välistä lukenut, että tämä ex-miniä oli hänelle kuin "tytär", jota ei itse koskaan saanut. Olen tässä vuosien kuluessa hionut jo pahimmat särmät ja ottanutkin sen asenteen, että "antaa anopin puhua, mie pitelen hevosta" ja yrittänyt päästä anopin juttujen yläpuolelle. Asia tuli vaan pinnalle, kun nämä omat lapset ovat jo niin isoja, että tekevät itse näitä huomiota kuten mm. nämä heidän valokuvien puuttumiset. En myöskään kyllä lähde sille linjalle, että jotenkin "kaunistelisin" anopin sanomisia ja tekemisiä omille lapsilleni, vaan kerron lapsilleni rehellisesti miten asiat ovat. Onneksi toinen mummo on sitten ihan vastakohta ja halailee ja antaa rakkautta toisenkin edestä. Ihmettelen vain aina näitä anoppi-miniä juttuja lukiessani ja omaakin elämääni tutkiskellessa sitä, että itse äitinä ajattelen tosiaankin niin, että oman lapseni hyvinvointi ja onnellisuus on se kaikkein tärkein. Omat mieltymykset ja miniän tai sulhaskandidaatin pitämiset tai pitämättä jättämiset on toisarvoinen asia. Jos oma lapseni rakastaa, on onnellinen ja puoliso kohtelee häntä hyvin, on minulle kaikkein tärkeintä.
Olen ihan samaa mieltä, hyvin kirjoit! Hyvä tuo sinun "antaa anopin puhua, mie pitelen hevosta" asenne, (nauroin ääneen) tuolla pärjäät hyvin, vaikka välillä vähän kirveleekin.
Ymmärrän pahanmielesi lasten takia, mutta kuten sanoit ettet ala "kaunistelemaan" niin niinhän se on, jokainen vastaa itse käytöksestään ja onneksi on toinen mummi.
Ehkä anoppisi tosiaan kaataa pettymyksensä poikansa epäonnistuneesta ihmissuhteesta sinun kolmannen henkilön niskaan ja vielä viattomien lastenlastenkin niskaan. Se ei todellakaan ole oikein, eikä osoita kovin suurta kypsyyttä, (joskus oma anoppinikin käyttäytyi tosi lapsellisesti, se on näemmä mahdollista vanhemmallakin iällä).
Ilmeisesti anoppisi ei osaa pettymystään muuten käsitellä, jospa kuten itse sanot osaisimme itse toimia fiksummin, olkoon se toivomme. Muuttamaanhan noita vanhuksia ei pysty, ovat mitä ovat.
Kunnioitan sinua että ole jaksanut tuossa välikädessä noin monia vuosia! Itse olen elänyt vasta 1,5 vuotta anoppihelvetissä... on siis vielä pitkä matka sinne missä sinä jo olet. Oma anoppini ei ole jättänyt meitä rauhaan vaikka olemme katkaiseet yhteydenpidon. Hän hääräilee perättömien ilmiantojen ja rikosilmoitusten kimpussa, häiriköi viestein ja puheluin jne. Toivon vain että saisimme olla ihan rauhassa, vaikka ei sitten koskaan poikamme isovanhempana olisikaan. Meillä tilanne on se, että minä olen hänen mielestään syy edellisen suhteen kariutumiseen. Aikaisempi miniä oli huono kunnes erosivat, nyt on niin hyvä ettei ikinä mitään riitaa ole ollut. Ei varmaan kun edellinen antoi jopa painostaa itsensä aborttiin kun anoppi vaati ettei tähän perheeseen aviottomia lapsia synnytetä...Keskustelu ei ole mahdollista tämän anopin kanssa, vaan hän heittäytyy hysteeriseksi ja uhkailee itsemurhalla kun tilanne käy hänen kannaltaan heikoksi. Koko perhe/ lähisuku on niin tuo sairaan käytösen salailussa mukana, että ei ole toivoakaan saada tilanteeseen rauhanomaista ratkaisua...