Olisi kiva tietää onko muilla samankaltaista tilannetta, elikkäs:
Rupesin 15 vuotiaana odottamaan lasta. Päätin pitää sen nuoresta iästäni huolimatta. Sitten syyskuussa-06 syntyi maailman ihanin tyttö. Asuimme lapsen isän kanssa yhdessä ja meillä meni hyvin.
Erosimme kuitenkin lapsen ollessa 1v 4kk ja muutin takaisin isäni luokse, koska olen vielä hetken alaikäinen niin en saa itse vuokrattua asuntoa eikä se olisi välttämättä taloudellisesti mahdollista.
Olen nyt asunut isäni ja lapseni kanssa kuukauden verran saman katon alla. En ole koskaan tullut isäni kanssa kovin hyvin toimeen, mutta luulin että nyt tulisimme kun on pieni lapsikin, erehdyin.
Isäni haukkuu minua jatkuvasti, että olen huono äii jne. ja se sattuu todella! Mielestäni en ole huono äiti! Minä tingin jokaisesta asiasta, jotta lapsella olisi hyvä olla ja saisi kaikkea mitä oikeasti tarvitsee.
Ennen kuin rupesin lasta odottamaan niin viina maistui ja tein kaikenlaista laitonta muutenkin, joka minua oikeasti kaduttaa! Isäni sanoo etten ole noista ajoista yhtään muuttunut ja etten rakasta lastani. Hänhän sen varmaan varsin hyvin tietää!!
Mulla on nyt muutenkin vaikeeta kun erosin suht pitkästä suhteesta ja jäin yh-äidiksi ja sitten jos isäni pitää minua ihmisenä joka epäonnistuu kaikessa. Se sattuu!
En saa mennä lapsen kanssa kavereille tai moikkaamaan niitä, koska huoltajuusjuttu on vielä selvittämättä niin vaikeutan kuulemma kaikkia asioita. Tarkottaako todella eroaminen ja huoltajuuskiistat sitä että pitää erakoitua muusta maailmasta??
Pidätte varmaan ihan pentuna mua niinkuin isänikin, mutta oli pakko kirjoittaa ja olisi kiva tietää että onko kellään ollut samankaltaista tilannetta.
huh kun helpotti..:)
Rupesin 15 vuotiaana odottamaan lasta. Päätin pitää sen nuoresta iästäni huolimatta. Sitten syyskuussa-06 syntyi maailman ihanin tyttö. Asuimme lapsen isän kanssa yhdessä ja meillä meni hyvin.
Erosimme kuitenkin lapsen ollessa 1v 4kk ja muutin takaisin isäni luokse, koska olen vielä hetken alaikäinen niin en saa itse vuokrattua asuntoa eikä se olisi välttämättä taloudellisesti mahdollista.
Olen nyt asunut isäni ja lapseni kanssa kuukauden verran saman katon alla. En ole koskaan tullut isäni kanssa kovin hyvin toimeen, mutta luulin että nyt tulisimme kun on pieni lapsikin, erehdyin.
Isäni haukkuu minua jatkuvasti, että olen huono äii jne. ja se sattuu todella! Mielestäni en ole huono äiti! Minä tingin jokaisesta asiasta, jotta lapsella olisi hyvä olla ja saisi kaikkea mitä oikeasti tarvitsee.
Ennen kuin rupesin lasta odottamaan niin viina maistui ja tein kaikenlaista laitonta muutenkin, joka minua oikeasti kaduttaa! Isäni sanoo etten ole noista ajoista yhtään muuttunut ja etten rakasta lastani. Hänhän sen varmaan varsin hyvin tietää!!
Mulla on nyt muutenkin vaikeeta kun erosin suht pitkästä suhteesta ja jäin yh-äidiksi ja sitten jos isäni pitää minua ihmisenä joka epäonnistuu kaikessa. Se sattuu!
En saa mennä lapsen kanssa kavereille tai moikkaamaan niitä, koska huoltajuusjuttu on vielä selvittämättä niin vaikeutan kuulemma kaikkia asioita. Tarkottaako todella eroaminen ja huoltajuuskiistat sitä että pitää erakoitua muusta maailmasta??
Pidätte varmaan ihan pentuna mua niinkuin isänikin, mutta oli pakko kirjoittaa ja olisi kiva tietää että onko kellään ollut samankaltaista tilannetta.
huh kun helpotti..:)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Isäsi yrittää varmaan kaikessa vajavaisuudessaan kuitenkin suojella sinua ns. "huonolta seuralta"...jos sellaisissa liikuit ennenkuin tulit äidiksi, niin isäsi tietty pelkää, että teet sen nytkin...(vaikka et tekisikään)
Koska kyllä huoltajuuskiistoissa otetaan sitten huomioon ns. "äidin sosiaalinen elämä" tms...
Jos se yhtään helpottaa niin huonommassakin asemassa olleet ihmiset ovat ponnistaneet huolista pois :)
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi myös ja Jumalan siunausta :)
Duoda.. Kukaan ei pakota sinua asumaan isäsi luona, vaikka huoltajuusasia olisikin kesken.
Sinun vaan pitää kääntyä asiassa sosiaalitoimen puoleen. Ikäänkuin ilmottaudut silmän alle ja valvontaan. Kerrot tilanteestasi (mitä ilmeisemmin he jo sinut tuntevatkin), ja asunnon tarpeestasi.
Asunnon hankkimisessa ja muussakin toimeentulossa autetaan kyllä, ja samasta osoitteesta löytyy varmasti muutakin tukea sinun ja lapsesi selviytymiseen.
Vaikka isäsi saattaakin tuolla huonolla tyylillä yrittää tukea sinua, se tuskin noin hyvää hedelmää kantaa. Olithan jo kuitenkin omillasi, isäsi oli varmaan järjestänyt oman elämänsä toimimaan ilman sinua ja lastasi. Oletan, että nyppii tuollainenkin; koska hän on isäsi, hän ei voi viskata sinua ja lastasi oman onnen nojaan, mutta ei kuitenkaan jaksa eikä pysty suhtautumaan osoittamatta pettymystään sinuun.
Myöskin hänellä saattaa olla suoranainen hätä sinusta ja lapsestasi, mutta on kyvytön sitä muuten ilmaisemaan. Ehkä hän näkee, että sinua olisi autettava enemmän, mutta ei pysty muuta kuin tarjoamaan katon pääsi päälle.
Muuta en tähän sano, kuin että kirjoituksesi perusteella vaikutat erittäin kypsältä ikäiseksesi. Olet niin oppinut virheistäsi kuin ottanut vastuun lapsestasikin.
Tässä ketjussa on sinulle hyviä vinkkejä, olen heidän kanssaan pääpiirteittäin samaa mieltä. Isäsi luultavasti pelkää sinun ja lapsesi puolesta, eli jos menet kavereille, millaisia kaverisi ovat. Kuitenkin näkee sinussa kypsyyden ja näkee sinut äitinä, joka on hänelle ihan uusi tilanne ja ei osaa tuota varmasti ihan käsitellä(varsinkin kun on mies, eli hänellä ei olekaan koskaan mahdollisuutta olla äiti).
Hae apua myös esim. sosiaalitoimistosta tai ota yhteyttä lastenvalvojaan(sossun alainen käsittääkseni), joka kertoo sinulle tämän huoltajuusasian kulun.
Toivon paljon jaksamista ja Sinulle ja lapsellesi kaikkea hyvää.
takara oot, isäs on aivan oikeassa! Voi lapsi parkaa kun tollasen lainrikkojan saanut äidikseen!
Lainrikkoja kyllä! mutta vuosia sitten! ne ajat on jo kuule taaksejäänyttä elämää:) Pyysin neuvoja en sättimistä.. :) etpä sinäkään kovin aikuiselta vaikuta tekstisi perusteella.. :) mutta kaikkea hyvää sinun elämääsi joka tapauksessa..