Omat perheet?

No mun äiti etsi mulle perheitä ja nyt kun oon sitten lähdössä niin ensin reaktio oli, että "jes päästään susta eroon" mutta saman päivän iltana jo vähän haikeena kyseli, että oonko mä nyt oikeesti lähdössä. Kyllä sille ikävä tulee mutta ihan onnellinen se mun puolesta on.

Ite ilmoitin äitille yllättäen että oon päättänyt lähteä au pairiksi. En asunut silloin enää kotona (olin asunut 4 kk poissa kotoa). Sanoin puhelimessa päätöksestäni, ja äitini ensireaktio oli että mieti nyt vielä kaks kertaa mitä oot tekemässä. No sitten tein päätöksen että lähden, niin äiti sitten hyväksy sen (ainaki niin kuvittelen). Ei se ole jälkeen päin mitään valittanut ainakaan. Isä ei kommentoinut mitenkään. Isosisko oli vähän surullinen kun niiden lastenvahti lähti pois (siis vahdin monesti hänen lapsiaan) ja pikkusisko oli surullinen ku kaveri lähti (oon ehkä yks hänen parhaista kavereista).

Itse ilmoitin vain pari viikkoa ennen lähtöäni, että olen todella lähdössä. Olin kyllä aikaisemmin puhunut lähtemisestä, mutta kukaan ei ottanut tosissaan sitä. Paras ystäväni itki kun lähdin ja perhekin tuntui ikävöivän enemmän minua kuin mitä itse ikävöin. Kyllähän se kova ikävä itsellekin yllätti paikan päällä, eikä auttanut yhtään puhelimessa puhuminen kaikkien tärkeitten ihmisten kanssa, enemmän ikävähän siinä vain tuli. Kaikki kuitenkin tukivat minua omassa päätöksessäni. Melkein koko perheeni kävi myös tapaamassa minua paikan päällä, äiti ei varmaan olisi selvinnyt ikävästään jos ei olisi välittömästi käynyt suunnittelemaan matkalle lähtöä.

Minä en edes ole vielä lyönyt lukkoon mitään au pair-perheen kanssa (minulla on pari vaihtoehtoa), mutta joka tapauksessa olen varmasti lähdössä alkusyksystä vuodeksi aupairiksi.

Minun perheeni on tiennyt jo pitkän aikaa suunnitelmistani. Tänään viimeksi äiti hieman haikeana ihmetteli, että olenko mä tosissani, kun kerroin sille viimeisimmät jutut tästä yhdestä aupair-perheestä, minkä kanssa olen paljon nyt ollut yhteyksissä. Äitini tuo aika paljon esille kaikkia mahdollisia negatiivisia asioita, mitä voisin aupair-aikanani kohdata. Ilmeisestikin yrittää vähän pelotella, koska on huolissaan itse. Isäni sen sijaan kannustaa ja toppuutteleekin äitini pelotteluja :)
Ja äitini myös tokaisi, että näinköhän kestäisin olla vuoden erossa koirastamme.. Kuitenkin hän on nyt alkanut pikkuhiljaa käsittää, että olen tosissani, ja niinpä hän pohtikin jo että milloin he voisivat sitten isäni kanssa matkustaa sinne paikan päälle minua tapaamaan. Että jos esimerkiksi saisin aupair-perheeltäkin silloin koko viikonlopun vapaaksi, että voisin viettää kenties heidän kanssaan aikaa..

Lähinnä olen nyt itse alkanut miettiä, kuinka kestän sen ikävän. Olen todella läheinen perheeni ja ystävieni kanssa, ja jotenkin pelottaa nyt jo tuo ensi syksy..